John Laser heräsi sohvaltaan. Hän tuijotti hetken kattoa katsellen sen pyörimistä. Lopulta hän päätti nousta ja juoksi suoraan vessaan, jossa hän oksensi lavuaariin. Hetkellisen huuto-oksennuksen jälkeen hän laski itselleen lasin vettä ja joi sen ahnaasti. Hetken John tuijotti verestävin silmin itseään peilistä ja oksensi sitten juuri juomansa veden. Saatuaan elimistönsä puhtaaksi hän palasi sohvalleen makaamaan. John huokaisi syvään ja samassa hän kuuli puhelimestaan pärähtävän Star Wars -elokuvista tutun Imperial Marchin. Se tarkoitti että hänen ex-vaimonsa soitti. ”Voi helvetin vittu.” Hän kirosi amerikkalaisella aksentillaan. Puhelinta ei näkynyt sohvapöydällä joten hän nousi vaivalloisesti ylös. Puhelimen ääni tuntui kuuluvan keittiöstä, joten John käveli eteisen halki keittiöön ja alkoi etsiä puhelintaan. Se ei ollut ruoka- eikä tiskipöydällä. Edelleen kuuluva soittoääni jyskytti Johnin päätä kuin pajavasara. John jatkoi etsimistään ja löysi lopulta puhelimen mikroaaltouunista. ”Hello.” John vastasi yrittäen saada ääneensä pirteyttä. ”No vihdoinkin!” Kuului hänen ex-vaimonsa vihainen ääni puhelimesta. ”Mää oon koittanu soittaa sulle koko aamun! Mikset sää oo vastannu!” Jatkui mäkätys. ”Olin nukkumassa.” John vastasi. ”Nukkumassa!” Kuului puhelimesta ja John joutui siirtämään luuriaan kauemmas korvastaan. ”Sitä on taas luuhattu valomerkkiin asti Vanhassa Manhattanissa! Herranjumala John nyt on vasta tiistai.” Jatkui ex-vaimon motkotus. John sulki puhelun ja laittoi puhelimensa pois päältä. John Laserille ei motkoteta. Hän mietti jälleen elämänsä suuria virheitä kuten Navy Sealista lähtemistä, Suomeen muuttamista ja nännilävistystään. John katsoi keittiön seinällä olevaa valkoista kelloa joka oli yhdeksän. Vanha Manhattan aukeaisi vasta kolmen tunnin päästä, joten hän päätti mennä sohvalle jatkamaan uniaan.

John Laser heräsi seinän takaa kuuluvaan meteliin. Aivan kuin joku tekisi iskuporakoneella reikää hänen seinäänsä. John hyppäsi ylös huutaen ja otti taisteluasennon. Navy Seal vaistot olivat yhä tallella, vaikka hänen kehonsa ei ollutkaan enää yhtä hyvässä kunnossa. Seinän takaa kuuluva ääni riipi Johnin päässä ja hän harppoi tyhjien oluttölkkien yli seinälle, jonka takaa ääni kuului. ”Jumalauta!” John huusi hakaten samalla seinää. ”Hiljempaa siellä!” Hän karjui ja ääni lakkasi. John kääntyi lähteäkseen vessaan mutta samassa ääni jatkui. Johnilla meni hermot välittömästi ja hän harppoi ulko-ovelle, laittoi kengät jalkaansa ja poistui rappukäytävään. Muutaman kerran hän kompuroi juostessaan rappusia alas ja lopulta kaatui viimeisellä askelmalla rappukäytävän ovea vasten. ”Vittu.” Hän mumisi itsekseen riuhtaistessaan oven auki. John juoksi ulos, tervehti iloisesti pihassa jutteleville naapurin rouville ja meni sitten viereiseen rappukäytävään. Kaksi askelmaa kerrallaan juosten John pääsi ylimpään kerrokseen ja pysähtyi oven eteen, jonka takaa kuului iskuporakoneen ääni. John alkoi hakata ovea nyrkillään. ”Jumalauta!” Hän huusi samalla. Äänet lakkasivat mutta John jatkoi hakkaamista. Hetken kuluttua ovi aukesi ja kaunis nainen rakennushaalareissa tuli avaamaan oven. ”Ei sitä ovea rikkoa tarvitse, on meillä ovikellokin.” Nainen totesi. John meni sanattomaksi, sillä hän oli odottanut jotain hikistä äijää, mutta nyt hänen edessään seisoikin missitason nainen. ”Anteeksi että häiritsen, mutta tuo porausääni häiritsee untani, olen ollut yövuorossa näet.” John sai lopulta sanottua. Nainen katseli häntä hetken. ”Etkös sinä juuri eilen illalla huudellut minulle hävyttömyyksiä tuosta Vanhan Manhattanin terassilta?” Hän lopulta kysyi. John nolostui samalla kun muisti tosiaankin eilen huudelleen jollekin ohi kävelleelle naiselle hävyttömyyksiä. ”Niin no kuitenkin, yritän nukkua tuolla seinän toisella puolella, että voisitko mitenkään olla poraamatta?” John kysyi raapien päätään samalla. ”Kuule sinun krapulasi ei ole minun vikani.” Nainen sanoi tarttuessaan oven kahvaan kiinni. ”Kello on yli kymmenen ja remontista on ilmoitettu, joten minulla on oikeus porata.” Hän sanoi vetäessään ovea kiinni. ”Ehkä sun kannattas laittaa elämä kuntoon.” Nainen huikkasi vielä juuri ennen kun laittoi oven kiinni. John tunsi raivonsa nousevan ja kaivoi peniksensä esiin. Johan Laserille ei motkoteta. Hän laittoi peniksensä naisen postiluukusta ja alkoi virtsata. ”Mitä helvettiä!” Kuului huuto oven takaa ja John veti peniksensä ulos. Hän lähti juoksemaan rappusia alas samalla kun nainen avasi oven naulapyssy kädessään. ”Vittu mää soitan poliisit!” Hän huusi Johnin perään ja painoi sormillaan turvakytkimen pohjaan ja laukaisi. Yks nauloista osui Johnia ahteriin ”Fuck!” Hän karjaisi ja jatkoi pakoaan.

Kaksi vanhaa naista jutteli kerrostalon pihalla. ”Minun pojanpoikani valmistui juuri lääkiksestä.” Toinen kehui. ”Hän tulee pelastamaan monia ihmisiä.” Rouva jatkoi ylpeänä. ”Voi herttinen, jokos Matias on niin vanha.” Toinen rouva päivitteli. ”Minunkin Simoni valmistui juuri juristiksi.” Hän jatkoi samalla kun John juoksi ulos rappukäytävästä sellaisella vauhdilla että ulko-oven lasi hajosi paiskauksen voimasta. John vain jatkoi juoksuaan. ”Siinä se naapuruston huligaani taas mennä viipottaa.” Ensimmäinen rouva sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Juuri tuo ja ne muut tuon juottolan huligaanit pilaavat kauniin asuinalueemme maineen.” Toinen vastasi. John juoksi naapuritalon roskakatoksen taakse hengähtämään. Viisitoista vuotta nuoremmalle Johnille tällainen pyrähdys ei olisi tuntunut missään, mutta hänen kuntonsa oli todella rapistunut Suomeen muuton jälkeen. John vilkaisi tulosuuntaansa ja näki naisen ilmestyvän ovelle ja pysähtyvän katsomaan rikkinäistä ovilasia. Nainen kaivoi puhelimen taskustaan joten John päätti paeta paikalta Vanhaan Manhattaniin ystäviensä luokse. Siellä kukaan ei motkota John Laserille.

Poliisiauto ajoi Baari Vanhan Manhattanin ohi ja terassilla väki buuasi ja näytti keskisormea sille. John huokaisi helpotuksesta läheisen kiven takana, johon oli piiloutunut maijan nähdessään. Hän lähti kävelemään niin ripein askelin kun pystyi ahterissaan olevan haavan takia kohti baarin ovea. ”Ootteko ikinä nähny Johnin liikkuvan noin lujaa?” Kuului terassilta huutonaururemakan saattelemana. John vain vilkutti terassin väelle ja avasi baarin oven. John tervehti biljardia pelaavia kavereitaan ja käveli tiskille. ”Tervetuloa.” Toivotti Juuso tiskin takaa. John heilautti kättään tervehdykseksi. ”Onks sulla laastaria heittää? Nyt on äässissä haava.” John kysyi pidellen samalla ahteriaan. ”Tottahan toki.” Juuso sanoi lyödessään kätensä yhteen ja lähtiessään keittiön puolelta hakemaan laastaria. ”John Laser.” Kuului miehen ääni Johnin takaa ja hän säpsähti. ”Oot vieläkin satasen velkaa.” Mies jatkoi Johnin kääntyessä ympäri. ”Kato Timo moi.” John sanoi hymyillen samalla kun Juuso palasi tiskin taakse. Juuso laittoi laastarin pöydälle ja jäi katsomaan tilannetta. ”Saat rahat perjantaina kun kuukausi vaihtuu.” John sanoi ja kääntyi taas tiskiä kohden, mutta Timo otti häntä olkapäästä kiinni ja käänsi hänet. Samassa John tarttui Timon ranteeseen ja väänsi hänen kätensä alas kiertäen niitä samalla. Timo vaipui polvilleen. ”Ai saatana!” Hän älähti. John Laseria ei lääpitä. Juuso riensi tiskin takaa tilanteeseen samalla kun John päästi irti ja töytäisi Timon maahan jalallaan. Juuso auttoi Timon ylös. ”Eiköhän sun oo nyt aika lähtee täältä.” Hän sanoi Timolle. ”Toihan mun kimppuun kävi!” Timo huusi Juuson taluttaessa häntä ulko-ovelle. ”Juu juu, mutta nyt rauhoitetaan tilanne.” Juuso sanoi avatessaan oven Timolle. ”Tää ei jää tähän!” Timo huusi Johnille ja astui ulos. Juuso palasi tiskin taakse. ”Thanks.” John sanoi. ”Viitikkö vielä laittaa tän mun perseeseen?” John sanoi ottaessaan laastarin käteensä. Miehet katsoivat toisiaan hetken hiljaa silmiin.

Kultainen neste valui hanasta kahvalliseen tuoppiin kun Juuso kaatoi Karhua Johnille. ”Ja siittä.” Hän sanoi asettaessaan tuopin Johnin eteen, joka kaivoi taskujaan. ”Fuck.” John älähti. ”Mulla jäi lompakko kotiin kun lähin niin kiireessä eikä mulla oo avaimiakaan.” Hän sanoi nöyränä. ”No eipä mitään, pistetään tää yks piikkiin, maksat sitten huomenna.” Juuso sanoi ja kääntyi ympäri merkkaamaan asian lapulle. ”Kiitos tuhannesti.” John vastasi, otti oluen ja meni terassille. Terassin ensimmäisessä pöydässä Johnin kaverit Matias ja Simo polttivat tupakkaa. ”Mites se John askeleensa on niin lennokkaaksi saanut.” Simo hihkaisi karistaen samalla tuhkaa pöydällä väärinpäin olevaan kukkaruukkuun, joka toimitti tuhkakupin virkaa. John istahti pöytään niin, että vain hänen terve pakaransa oli penkillä. ”Ette kuule jätkät uskokaan.” Hän sanoi ja otti pitkän huikan oluestaan. John laski tuopin pöytään nähdessään valkoisen farmari Volvon kaartavan baarin pihaan. John tunnisti rekisterikilven joka ilkkui häntä. FAK-010 oli hänen ex-vaimonsa Katrin auto. John sukelsi pöydän alle piiloon samalla kun Katri nousi autosta. ”Hei, Matias.” Katri tervehti siskonsa entistä miestä. ”Terve. Mites Janette voi?” Matias kysyi kohteliasuuttaan, sillä oikeasti häntä ei kiinnostanut yhtään mitä se pettävä akka teki elämällään. ”Ainakin hän sentään valmistui lääkäriksi eikä tilannut väärennettyä todistusta Venäjältä.” Katri vastasi pilkallisesti. ”John, tule jo ylös sieltä pöydän alta!” Hän huusi ex-miehelleen. John kömpi ylös maasta. ”Kas, en huomannut sinua.” Hän sanoi niskaansa raapien. Katri tuijotti häntä murhaavasti. ”Ettäs kehtaatkin lyödä mulle luurin korvaan.” Hän sanoi jäätävästi laittaen samalla kätensä puuskaan. John istui penkille ja otti huikan oluestaan. ”No ei paljoo kiinnostanut kuunnella sun motkotusta.” Hän sanoi lakonisesti. Matias ja Simo peittivät korvansa. ”Miten sä kehtaat puhua mulle noin!” Huusi Katri niin että läheiset kerrostalot raikuivat. John sulki Katrin motkotuksen mielestään ja palasi ajatuksissaan komennukselleen Japaniin. Hän oli palvellut kaksi vuotta U.S.A.n sotilastukikohdassa Okinawalla ensimmäisellä merivoimien komennuksellaan. Se oli Johnin onnellinen paikka, jonne hän pakeni ajatuksissaan, sillä silloin hän ei vielä tuntenut Katria eikä ollut kuullutkaan Suomesta. ”John!” Kuului Simon ääni ja John hätkähti palaten samalla ajatuksissaan nykyhetkeen. Hän näki kuinka Katri ajoi Volvollaan kumit ulvoen pois. Matiasta ei näkynyt pöydässä. ”Mihis Matias meni?” John kysyi. ”Sä et tainnu kuunnella yhtään?” Simo naurahti ja otti huikan juomastaan. ”John Laserille ei motkoteta.” John vastasi. Simo naurahti. ”Justhan sulle pitkä tovi motkotettiin.” Simo totesi. ”No sitä ei lasketa kun en kuunnellut.” John selitti. Samassa terassin ovi aukesi ja Matias tuli paikalle pienen rottakoiran kanssa. John säpsähti ja läikytti oluttaan. ”Mikä vittu toi on?” Hän parahti. ”Katrin uus koira.” Matias vastasi ja antoi koiran Johnin syliin. ”Säähän just lupasit hoitaa sitä pari tuntia.” Hän jatkoi istuessaan alas. ”Enhän!” John sanoi kauhuissaan. ”Ainakin hoit vaan ”yes, yes” kun Katri sulle motkotti.” Matias sanoi vahingoniloisena ottaessaan huikan. ”John ei taida tajutakaan että tekee sitä aina sillon kun ei kuuntele.” Simo naurahti. ”Mutta…” John aloitti mutta aivastus keskeytti hänet. ”Mä olen allerginen tälläsille.” John sai sanotuksi aivastusten lomasta.

Pieni chihuahua joi ahnaasti vettä kulhosta. John Laser aivasteli pöydässään tyhjään oluttuoppiin. Matias tuli terassille kahden oluttuopin ja yhden lonkerolasin kanssa. ”Mikset sää vie sitä kotiis jos oot noin allerginen.” Hän kysyi Johnilta laskiessaan juomat pöytään. ”Koska mulla ei oo avaimia mukana.” John sai sanottua aivastuksiensa välissä. ”Tuli niin äkänen lähtö kotoo.” Hän jatkoi ja otti huikan olutta, mutta aivasti samalla ja juomaa läiskyi ympäriinsä. ”Jumalauta John.” Simo ärähti pöydän toiselta puolelta. ”Hyvän alkoholin tuhlaaminen on laitonta.” Hän jatkoi pyyhkiessään päällensä läikkyneitä oluita. ”Säähän sen tiiät, olithan sää lakikoulussa yhen päivän.” Matias naurahti. ”Turpa kiinni Herra Valelääkäri.” Simo ärähti Johnin jatkaessa aivastuksiaan. ”Mulla sentään on todistus.” Matias vastasi ylpeyttä äänessään. ”Venäläinen väärennys.” Simo naurahti. Samassa terassin ovi aukesi ja Sara saapui terassille. ”Moi pojat.” Hän sanoi. ”Ompas söpö koira!” Nainen huudahti ja otti koiran syliinsä. ”Mikä hänen nimensä on?” Sara jatkoi leperrellen koiralle. ”Rotta.” John sanoi aivastaessaan. ”Oletsä allerginen?” Sara kysyi. ”Sillon ei kannattas hankkia koiraa.” Hän naurahti. ”Se on Katrin.” Matias kertoi. ”John vaan hoitaa sitä.” Hän jatkoi kertomista Johnin puolesta, joka ei aivastuksiltaan siihen pystynyt. ”Voi poloista.” Sara sanoi säälien Johnille. ”Pidäs häntä hetki.” Hän jatkoi ja antoi koiran Johnin syliin. Sara alkoi kaivaa laukkuaan ja koira kävi saman tien Johnin nännilävistykseen kiinni hampaillaan. John huusi tuskasta ja aivasteli samalla. Matias ja Simo nauroivat. ”Voi herran jumala!” Sara parahti ja otti koirasta kiinni. Hän alkoi vetää sitä irti Johnin nännistä, mutta piski ei irrottanut. John Laseria ei purra, ajatteli John ja tarttui itse koiraa korvasta kiinni. John väänsi ja koira päästi ulisten irti. Sara nappasi koiran syliinsä. ”Jumalauta John, älä oo noin väkivaltainen.” Hän kimitti silittäen koiraa samalla. Sara ojensi Johnille laukustaan kaivamansa purkin. ”Ota siitä allergialääke, jos se vaikka auttais.” Hän jatkoi edelleen koiraa silittäen. John avasi purkin ja nappasi kourallisen pillereitä. ”Hei yks vaan.” Matias sanoi mutta John heitti pillerit suuhunsa aivastusten välissä.

Pieni chihuahua räksytti Saran sylissä Johnille. Juuso saapui terassille ja sytytti tupakan. ”Ja tuleeko tänne lisää juomaa?” Hän kysyi pöytäseurueelta alkaessaan keräämään heidän tyhjiä laseja. ”Ei kiitos, mun pitää lähteä kohta töihin.” Sara vastasi. ”Tuo meille muille yhet.” Matias huikkasi. ”Ei mulle kiitos.” John sanoi. ”Mun tarttee lähtee hakeen vara-avainta että pääsen kotiin hakeen lompakkoni ja puhelimen.” Hän jatkoi noustessaan ylös. Chihuahua yritti hyökätä hänen kimppuunsa ja John säpsähti. Saran antaman allergialääkkeen ansiosta hän pystyi nyt olemaan koiran seurassa, vaikkei sitä tosin tahtonut. John tarttui terassin puukaiteeseen kiinni ja loikkasi siitä yli sulokkaalla liikkeellä alkuun, mutta ilmassa hänen pakarassaan oleva haava muistutti olemassaolostaan ja John laskeutui kyljelleen asvaltille. Terassilla olevat miehet alkoivat nauraa. ”Kävikö pahasti?” Sara kysyi naurua pidätellen samalla kun John nousi ylös kylkeään pidellen ja henkeään haukkoen. ”Ihan perussettiä.” John sanoi tuskaisesti kylkeään pidellen. ”Pystyyks joku teistä vahtiin tota rottaa sillä välin kun käyn hakeen sen avaimen?” Hän kysyi terassilla olijoilta. ”Ei pysty työaikana.” Juuso totesi tumpatessaan tupakkansa. ”Mä oon just lähössä töihin.” Sara vastasi. ”Mä voisin mutten halua.” Simo kertoi oman kantansa. ”Sama.” Totesi Matias lakonisesti ja otti sitten huikan. ”On siinäkin mulla kavereita.” John totesi katsoessaan Simoa ja Matiasta ärtyneenä. Sara nousi ylös ja antoi koiran hihnan Johnille. ”Kyllä sä pärjäät.” Hän sanoi laskiessaan koiran maahan. Koira alkoi välittömästi räksyttää ja juosta Johnin jalkaa kohti. ”Fuck!” John parahti samalla kun koira tarttui hänen lahkeeseensa kiinni. John ravisteli koiran irti ja lähti juoksemaan sitä pakoon, hihna kädessään. ”Vauhtia John, se saa sut kiinni.” Matias huusi heidän peräänsä terassilta nauraen.

Pieni chihuahua läähätti juostessaan Johnin perässä. John pinkoi kaikin voimin pakoon, mutta koira pysyi vauhdissa, olihan Johnilla hänen hihnansa kädessään. Hetken juostuaan John pysähtyi. Sehän oli vain pieni piski ja hän oli sentään entinen Navy SEAL. ”John Laserille ei räksytetä!” Hän ajatteli kääntyessään ympäri. Piski oli juuri puraisemaisillaan häntä jalkaan kun John potkaisi koiran ilmaan. Hän veti hihnasta koiran takaisin ja tarttui sitä kurkusta kiinni. ”Nyt lopetat sen räksyttämisen tai sulle käy todella huonosti.” John ärähti koiralle joka tärisi pelosta. John laski pelokkaan eläimen maahan ja lähti kävelemään. Koira seurasi pää alhaalla Johnia nyyhkyttäen hiljaa.

Vesisade ropisi puiden oksissa kun John saapui suuren siirtolohkareen juurelle. Hän pyyhki hiukan sammalta kiven pinnasta kunnes löysi siitä itse kaivertamansa ristin. Hänen mukanaan ollut chihuahua istui hihnassa katsellen Johnia kun tämä asetti selkänsä kiveä vasten, ristin kohdalle. John käveli kymmenen askelta ja kääntyi sitten 90 astetta vasemmalle, ottaen jälleen kymmenen askelta. Pysähdyttyään hän alkoi repiä aluskasvillisuutta ja pääsi lopulta käsiksi multaan. John kaivoi hetken maata kunnes löysi sieltä pienen rasian. John nousi ylös avatessaan rasiaa josta paljastui hänen kotinsa vara-avain. ”Aika ovela kätkö.” Kuului ääni hänen takaansa. John kääntyi nopeasti ympäri ja otti taisteluasennon. ”Rauhassa John.” Sanoi Timo, jonka takana seisoi viisi isokokoista miestä. John tarkkaili miehiä valppaana. ”Mitäs asiaa herroilla mahtaa olla kun mua tänne asti seurasitte?” Hän kysyi Timolta. ”Se nyt vaan on niin että ens perjantai ei kelpaa velan maksupäiväksi.” Timo sanoi samalla kaivaessaan nyrkkiraudat taskustaan. John puristi nyrkkinsä tiukempaan. ”No sillehän sitten ei voi mitään kun ennen perjantaita mulla ei ole rahaa.” John sanoi naurahtaen. ”Valetta!” Timo huudahti ja loikkasi Johnia kohti yrittäen lyödä häntä, mutta John sysäsi hänen kätensä sivuun vasemmalla kädellään ja iski oikeallaan Timoa naamaan. Timo älähti kivusta ja kaatui maahan samalla kun muut miehet kävivät Johnin päälle. Hän taisteli vastaan ja sai kaksi miehistä pudotettua, mutta lopulta hän joutui taipumaan ylivoiman edessä. Miehet potkivat maassa makaavaa Johnia joka yritti suojata päätään käsillään. Timo nousi ylös ja sylkäisi verisen klimpin suustaan. Hän huitaisi kädellään ilmaan ja miehet lopettivat Johnin potkimisen. Timo kumartui hänen ylleen ja otti avaimen hänen kädestään. ”Ehkä sun kämpästä löytyy jotain arvokasta.” Hän sanoi ja sylkäisi sitten uuden verisen klimpin Johnin kasvoille. ”Vai onko sulla jotain sanottavaa siihen?” Hän naurahti noustessaan jälleen seisomaan. John veti syvään henkeä. ”John Laserille ei motkoteta.” Hän sanoi ja heilautti samalla jalkansa päänsä yli, asetti kätensä maata vasten ja ponnisti ylös potkaisten Timoa kasvoihin. Timo kaatui maahan huutaen kivusta ja John laskeutui hänen viereensä. Muut miehet kävivät heti hänen kimppuunsa ja hakkasivat Johnin maahan. Timo nousi ylös pidellen verta vuotavaa nenäänsä samalla kun muut potkivat jälleen maassa makaavaa Johnia. Timo lähti ripein askelin pois paikalta ja muutkin miehet seurasivat häntä. John makasi maassa hengittäen raskaasti kun hänen ex-vaimonsa chihuahua saapui hänen luoksensa. He katsoivat hetken toisiaan silmiin, kunnes koira käänsi selkänsä, nosti toisen takajalkansa ja virtsasi Johnin kasvoille.

John raahautui kotiaan kohti ruhjottuna ja maansa myyneenä. Kesäillan vesisade oli sentään huuhtonut koiran virtsan hänen kasvoiltaan, mutta se oli laiha lohtu muuten niin masentavassa päivässä. Valkoinen farmari Volvo ajoi hänen viereensä ja John pysähtyi. Volvon sivuikkuna avautui ja Johnin ex-vaimo Katri nojautui kuljettajan paikalta lähemmäs. ”Mikset sä vastaa puhelimees?” Katri tiuskaisi. ”Se on edelleenkin kotona.” John vastasi tympääntyneenä. Katri nousi autosta ja tuli ripein askelin Johnin luo. ”Laittasit elämäsi kuntoon.” Hän sanoi ottaessaan koiran hihnan Johnin kädestä. Katri nosti chihuahuansa syliinsä ja palasi autoonsa mitään sanomatta ja ajoi pois. John jatkoi matkaansa ja saapui kotitalonsa pihaan. Pihassa kaksi naapurin rouvaa puhui poliisille joka kirjasi heidän sanomaansa lehtiöönsä. Johnin huomatessaan he osoittivat hänen suuntaansa. ”Tuo se on!” Toinen rouvista huusi. John jatkoi kävelyään pysähtymättä kunnes saapui poliisin luokse. ”Tekö olette John Laser?” Konstaapeli kysyi häneltä. John huokaisi syvään. ”Olen.” Hän sanoi ja ojensi kätensä eteensä valmiiksi käsiraudoille. Konstaapeli katsoi häntä hetken hämmentyneenä. ”Teidän kotiinne on murtauduttu.” Hän sanoi. ”Nämä kaksi rouvaa näkivät hämäräperäisten miesten kantavan sieltä tavaroita pakettiautoon ja poistuvan sitten paikalta.” Konstaapeli jatkoi samalla kun naiset nyökyttelivät. ”Olivat selvästi rikollisia.” Ensimmäinen rouva sanoi. ”Sellaisia ilkeän näköisiä. Varmasti virolaisia.” Toinen rouva jatkoi. John vilkaisi rouvia tympääntyneenä. ”Missä yhtiössä teillä on kotivakuutus?” Konstaapeli kysyi Johnilta. ”Ei mulla ole.” John sanoi huokaisten. ”No siinä tapauksessa täytyy vain toivoa että varkaat saadaan kiinni.” Konstaapeli sanoi ja laittoi lehtiön taskuunsa ja palasi autoonsa. John käveli yläkertaan jossa näki asuntonsa oven avonaisena. Timo oli sentään jättänyt hänen vara-avaimensa oveen. John sulki oven perässään ja katseli ympärilleen. Kaikki hänen elektroniikkansa oli viety puhelinta lukuun ottamatta. Hän istahti sohvalle ja otti puhelimen käteensä. Katri oli yrittänyt soittaa viisi kertaa ja Lindorf -perintäyhtiöltä oli tullut tekstiviesti jossa muistutettiin erääntyvästä laskusta. John pani sohvalle maaten ja sulki silmänsä. ”Josko huomenna olisi sitten parempi päivä..” Hän ajatteli sulkiessaan silmänsä.