Kuura

Mieltäni painavi,
käy kuoloon kaihoni
Kuolla taistoon,
ei tuskaan haipua

  Mutta elo mua kutsuu
  tuo kauneudellaan
  Saa luonto ja maa tää
  mut tuonesta luopumaan

Kuura ja routa nuo viestivät sen:
  On tullut aika yön, pimeyden, unen

 

Metsän Herralle

Sointini soi kaihoaan,
sydämeni roihuaa
Käy luontohon vain kaipuuni,
vie metsän rauha pelkoni

Siis kuule, suuri Metsän Herra:
  Anna meidän tarpoella,
  maillasi vaaratta kulkea
  Alkaa uusi aika kerran,
  en tahdo siihen mukahan

  Suo armoas siis vaikka
  sut unhoitan mä, halveksun
  On täällä minun kotopaikka,
  suojassas on rauha mun

 

Luontoni

Eksyinpä mä itseltäni,
luontoni lujan kadotin
Älä anna minun mennä
vielä tuonelan majoille

  Nouse sieltä synnyinmaasta,
  anna voimasi minulle
  Näytä mulle minun paikka,
  johda kulkuni kodolle

   Näytä mik’ on minun luonto,
   mistä voimani kohovi
   Metsästä vai jokehesta,
   järvestä vai kankahalta?
   Maasta mullan savisesta,
   vaiko vuoren kalliolta?

Missä onkaan mulle paikka,
kuinka löytyvi kotoni?
Kiitosta käy hengille
jos löydän jälleen luontoni

 

Kulkija

Kuutamo kulkee
   vain varjoja luoden
Syliinsä sulkee
   taas muistot nuo tuoden
Hiljaiseen yöhön
   itseni kadotan
Tähtien vyöhön
   kohti vastausta kurotan
Taa pilvien harson
   kuu kätköhön jää
Yksin ollako tahdon,
   tuumii kulkija tää