Aamu sarasti tihkusateisena metsänreunan ylle. Hiipuva nuotio ei enää lämmittänyt majassa nukkuvia kolmea miestä, tai ehkä kahta miestä ja yhtä naista, joten he olivat kääriytyneet toisiaan vasten lämmön vuoksi.

Jani aivasti valtavan räkäpallon Jullen korvaan ja nousi sitten käsiensä varaan aivastellen toistuvasti. Julle pieraisi kääntäen kylkeään jolloin Janin räkätilsasta osa jäi Villen nenään roikkumaan. Jani lopetti yskimisen ja jatkoi nukkumista. Hetken kuluttua Ville avasi silmänsä ja näki rään roikkuvan nenästään. ”Hyi vittu.” Hän sanoi noustessaan istumaan. Hän otti Jullen käden ja pyyhki rään siihen. Ville nousi seisomaan ja kaivoi tupakan suuhunsa. Hän ei kumminkaan ehtinyt sytyttää sitä, kun joku löi häntä pampulla takaraivoon. Villen kaatuessa maahan hän ehti nähdä vilaukselta kuinka joukko miehiä sitoi Janin ja Jullen käsiä heidän selkänsä taakse, sitten hänen tajuntansa sumeni.

Apa heräsi virtsaamistarpeeseen. Hän oli nukkunut yönsä veneeseen saapuneita kaappaajia pakoon päässeen naisen kanssa, hänen kyhäämässään pienessä havumajassa. Apa kömpi ulos ja venytteli hetken. Hän maiskutteli suutaan raapiessaan vatsaansa. Eilisen oluen juonnin jälkeen hänen suutaan kuivasi. Hän nappasi kuusen oksan suuhunsa ja imi siitä kosteutta. Kuljettuaan hiukan syrjään majasta hän aloitti virtsaamissuorituksen. ”Huomenta.” Kuului naisen ääni hänen takaansa. ”Huomenta.” Apa vastasi. ”Saitko nukuttua hyvin?” Hän kysyi ravistaessaan viimeisiä virtsapisaroita. Nainen kömpi ulos majasta. ”Erinomaisesti.” Hän sanoi leveä hymy kasvoillaan. Hän tuli Apan luokse ja halasi häntä takaapäin. ”Kiitoksia.” Hän sanoi hellästi. ”Ei mitään, mää tarjoon.” Apa vastasi. Hetken metsässä kuului vain tihkusateen ropina. ”Mitä me teemme seuraavaksi?” Nainen kysyi irrottaessaan otteensa. Apa kääntyi ympäri. ”Täältä täytyy päästä pois.” Hän aloitti. ”Onneks me nyt tiedetään, sulla olevan kartan ansiosta, että me voidaan tehä se maitse, eli ei tarvii lauttaa rakentaa.” Hän jatkoi puhettaan. ”Mutta mihin suuntaan meidän tulisi lähteä?” Nainen kysyi. ”Itään.” Apa vastasi. ”Minä tiedän sen, osaan lukea karttaa.” Nainen sanoi. ”Mutta missä on itä? Minulla ei ole kompassia.” Hän jatkoi. Apa hymähti tyytyväisenä. ”Itä on suurin piirtein tuolla.” Hän sanoi osoittaen metsään. Nainen kääntyi katsomaan Apan osoittamaan suuntaan ja sitten takaisin Apaan. ”Nyt ei ole aikaa arvailla.” Hän sanoi. ”Ei tää ookkaan arvaus.” Apa sanoi leveästi hymyillen. ”Mää toissayönä kattelin tähdistä missä on pohjonen.” Hän jatkoi. Nainen katsoi häntä hämillään. ”Olet siis varma että itä on tuolla?” Hän kysyi osoittaen samaan suuntaan johon Apa hetki sitten osoitti. ”No lähes.” Apa sanoi. ”Tuolta rannalta mää osaan sanoo sen varmaksi ko pääsen samaan kohtaa missä sillon sen katoin.” Hän jatkoi. Nainen katsoi häntä hieman epäröiden. ”Pitäs varmaan muutenkin jo mennä ennen ko jätkät huolestuu.” Apa sanoi haroen partaansa. ”Mutta joku heistä voi olla osallisena tässä.” Nainen sanoi hätää äänessään. ”En kyllä usko.” Apa sanoi. ”Ja vaikka oliskin niin sitten mää hakkaan sen.” Apa naurahti ja iski nyrkillä kämmentänsä. Nainen hymähti. ”Jos kerran olet varma…” Hän sanoi hymyillen. ”Mennään siis varmistamaan suuntamme.” Hän jatkoi ja lähti kulkemaan kohti jätkien majapaikkaa. Apa katsoi hänen peräänsä hetken ja lähti sitten myös kävelemään.

Apa saapui sammuneelle nuotiolle. Hän vilkuili ympärilleen sillä jätkiä ei näkynyt missään. ”Jätkät!” Hän huusi. Hänen seurassaan ollut nainen tutki heidän majaansa. ”Jani! Julius! Ville!” Apa jatkoi huutelua, mutta vastausta ei kuulunut. ”Mihin helvettiin ne on lähteny?” Hän ihmetteli ääneen. ”Epäilen että eivät minnekään.” Nainen vastasi ja viittoi Apaa majalle. ”Pakkohan niitten on ko eivät täälä ole.” Apa sanoi saapuessaan naisen viereen. ”Heidät taidettiin viedä pois.” Nainen sanoi osoittaen maahan, jossa Janin silmälasit olivat. Apa otti ne käteensä. ”Miksi hän lähtisi minnekään ilman silmälasejaan?” Nainen kysyi Apalta. ”Hyvä huomio.” Apa vastasi laittaen samalla lasit silmilleen. ”Mitäs tykkäät professori Apasta?” Hän kysyi naiselta katsoen häntä kohti virnistäen samalla. Nainen otti lasit hänen päästään. ”Nyt ei taida olla leikin aika.” Hän sanoi. ”Selvästikin samat miehet jotka veivät minun ystäväni ovat myös vieneet sinun ystäväsi.” Hän jatkoi tuima ilme kasvoillaan. ”Siltä se vähän vaikuttaa.” Apa sanoi ja lähti kävelemään rantaan. Nainen jäi sammuneen nuotion luokse ihmettelemään. Apa pysähtyi rannalle ja katseli ympärilleen. Hetken katseltuaan hän katsoi ylös ja osoitti sitten toisella kädellään eteenpäin ja toisella oikealle. Hän laski kätensä ja palasi nuotiopaikalle. ”Itä on suoraan tuolla.” Hän sanoi naiselle. Apa nosti puukon maasta. ”Eiköhän mennä.” Hän jatkoi ottaen naista kädestä kiinni ja lähtien kävelemään metsään päin. ”Mutta entä ystäväsi?” Nainen kysyi. ”Oletettavasti ovat jossain samalla suunnalla kuin poispääsy.” Apa vastasi.

Jani nojasi kaltereita vasten. ”Nyt vittu sitä vettä tänne!” Hän huusi. ”Hirvee jano!” Hän jatkoi ja repi kaltereita. Heidän sellinsä oli pimeän käytävän varrella ja ainoa valonlähde oli pieni sähkökäyttöinen lyhty käytävän toisella puolella. Julle istui nurkassa polttamassa tupakkaa. ”Älä huuda.” Hän sanoi Janille. ”Mun pää on ihan vitun kipee.” Hän jatkoi vetäen samalla viimeiset savut. Jani kääntyi suurinpiirtein Julleen päin. ”Niin munkin, mutta enemmän mulla on jano.” Hän sanoi. Julle tumppasi tupakkansa. ”Ja sä luulet että ne tuo vangille juotavaa?” Hän kysyi heittäessään tumpin Jania kohti. Jani kääntyi taas kaltereihin päin. ”Pakkohan niitten on jos ne haluaa meiän pysyvän hengissä.” Hän sanoi. Hetken sellissä oli hiljaista. ”Jos.” Julle vastasi kaivaessaan nuuskapurkin taskustaan. Selliin laskeutui jälleen hiljaisuus. ”Missäköhän Ville on?” Julle lopulta kysyi. Jani kohautti hartioitaan.

Apa kaiversi koivun runkoon rastia puukolla. Tihkusade oli tauonnut metsässä. ”Miksi sinä teet noin puille?” Hänen seurassaan oleva nainen kysyi. ”Mää merkkaan tän aina puun itäpuolelle, niin ettei menetetä suuntaa.” Apa vastasi samalla kun sai rastinsa tehtyä. Nainen katsoi häntä ihaillen. ”Oletpas sinä nokkela.” Hän sanoi. Apa käveli hänen ohitseen. ”Tuli vaan mieleeni.” Hän sanoi. Nainen lähti kävelemään Apan perään. Hetken he kävelivät hiljaisuudessa. ”Apa?” Nainen kysyi ääni värähtäen. ”Kerro ihmeessä.” Apa vastasi kääntymättä. ”Mitä jos on jo liian myöhäistä pelastaa ketään?” Nainen kysyi ja alkoi itkemään. Apa pysähtyi ja kääntyi ympäri. Nainen pyyhki silmiään ja nyyhkytti. Apa käveli naisen luokse ja halasi häntä. ”Ei varmasti ole myöhäistä.” Hän sanoi. Nainen itki Apan rintaa vasten samalla puristaen tämän paitaa. Hetken he olivat vain paikallaan kunnes Apa irrotti otteensa tarttuakseen naista olkapäistä kiinni. Apa työnsi häntä kauemmas. ”Meidän pitää mennä nyt. Oletsä ok?” Hän kysyi. Nainen nyyhkytti hetken ja nyökkäsi sitten. Apa jatkoi matkaansa naisen seuratessa perässä. Hetken käveltyään Apa pysähtyi ja ojensi kätensä sivulle. Perässä kulkenut nainen pysähtyi hänen käteensä. ”Mitä nyt?” Hän kysyi. ”Tuolla on talo.” Apa vastasi. ”Jää tähän, mää käyn tiedusteleen.” Hän jatkoi ja katsoi naista syvälle jäänsinisiin silmiin. Nainen näytti hetken siltä että hän alkaisi taas itkeä, mutta hän pysyi tyynenä ja nyökkäsi. Naisen painautuessa aluskasvillisuuden sekaan Apa lähti etenemään taloa kohden varovaisesti.

Jani lauloi nurkassa: ”Olen kaivannut sinua Kyllikki.” ”Wo oo o ou…” Julle vastasi hänen lauluunsa. ”Kun kohtalon tuuli kaarnalaivaa keinuttaa.” Jani jatkoi lauluaan ja Julle alkoi napsuttaa olemattoman musiikin tahdissa. ”Sinä miestenlehdessä pyllistit…” Jatkui Janin laulu johon Julle vastasi: ”…Wo oo o ou.” Edelleen napsuttaen rytmiä. ”Ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan.” Lauloi Jani edelleen sellin seinään nojaten. Julle alkoi viheltää rytmiä johon Jani yhtyi taputtamalla.

Apa painoi itsensä talon seinää vasten. Ränsistyneen talon pihassa oli vanha Jopo, joka näytti käyttökelpoiselta. Piha oli kasvanut lähes umpeen, lukuunottamatta polkua joka johti ovelle. Talossa siis asui joku, tai ainakin siellä käytiin säännöllisesti. Apa kurkisti ikkunasta sisään. Tuvan pöydällä paloi kynttilä, mutta ketään ei kuulunut. ”Mitä sie täälä teet?” Kuului miehen ääni Apan takaa. Apa kääntyi äkisti heilauttaen puukkoa samalla. ”Varohan sie.” Kuului vastaus. Apan edessä seisoi lyhyt mies jolla oli hiukan korvien alapuolelle ulottuvat, vaaleat hiukset. Apa tuijotti miestä puukko ojennettuna häntä kohti. ”Pistähän sie tuo puukko alas poika, ei sinnun tarvii vanhaa Tuomoo pelätä.” Mies sanoi rauhallisesti. Apa laski puukkonsa varoen mutta tuijotti edelleen miestä herkeämättä. ”Onks tää sun talo?” Hän kysyi. ”Miunhan se.” Tuomo vastasi. ”Täälä mie oon kohta nelkytä vuotta asunu, kaakana kaikest nykyajan hömpötyksist.” Hän jatkoi ylpeyttä äänessään. Apa vilkaisi metsään siihen suuntaan josta oli tullut. ”Mitäs sie täälä teet?” Tuomo toisti alkuperäisen kysymyksensä. ”Etin kavereitani.” Apa vastasi. ”Et oo sattunu näkemään? Sellanen kiharatukkanen, sitten on hoikka ja vaaleatukkainen ja sellanen jolla on pitkät ruskeat hiukset.” Apa kuvaili kaverinsa. Mies näytti hetken mietteliäältä raapiessaan leukaansa. ”En mie kyl muista että olis näkyny.” Hän vastasi lopulta. ”Siun pittää kysyä noilt naapurin herrasmiehilt.” Tuomo jatkoi osoittaen kädellään metsään päin. Apa katsoi Tuomon kädellä osoittamaan suuntaan. ”Sulla on täälä naapureita?” Hän kysyi kääntäen katseensa takaisin Tuomoon. ”No toki.” Tuomo aloitti. ”Sellanen kymmenen miehen porukka asuu tuola parin kilometrin päässä vanhassa seurakunnan leirikeskuksessa. Meteliä pitävät aina kesän alussa ja lopussa mutta muuten harmittomia. Mie en puutu heidän asioihin eivätkä he miun.” Hän kertoi. Apa katsoi jälleen Tuomon äsken osoittamaan suuntaan. ”Miehän kiehautan meille kahvit.” Tuomo sanoi läimäyttäen Apaa olkapäälle ja lähtien kävelemään ovelle. ”Ja pyydä se tyttöystäväsi tuolta pusikosta kanssa.” Tuomo huikkasi vielä ovelta. Apa säpsähti ja katsoi metsään päin josta oli tullut ja sitten taas ovelle. ”Ei hän ole mun tyttöystävä.” Hän sai sanottua vapisevalla äänellä ja lähti sitten hakemaan mukanaan ollutta naista.

Jani kaivoi peniksensä esiin vetoketjustaan. Julle näytti nukkuvan vastakkaisella seinällä joten Jani oli päättänyt nyt olevan paras hetki onanoinnille. Kukaan ei ollut käynyt heidän luonaan sen jälkeen kun heidät oli selliin kannettu. Villeä ei ollut näkynyt missään. Jani sulki silmänsä samalla kun tarttui penikseensä kiinni. Jani lähti rakentamaan juonta mielessään. Metsässä on paahtavan kuuma. Mies poimii marjoja pieneen ämpäriinsä hikipisaroiden valuessa hänen otsallaan. Läheisestä pensaasta kuuluu rapinaa. Mies kääntyi katsomaan pusikkoon josta käveli pienirintainen nainen jolla oli tummanruskeat hiukset. Jani avasi silmänsä. ”Pienet tissit?” Hän sanoi ääneen hämillään. Hetken tuijotettuaan tyhjään Jani kohautti olkapäitään ja sulki silmänsä uudelleen. Nainen käveli miestä kohti. ”Anteeksi, taidan olla eksynyt.” Hän sanoi. ”Voisitteko neuvoa minut lähimmälle tielle.” Nainen jatkoi. ”Tuolla se on sata metriä tohon suuntaan.” Mies vastasi osoittaen metsään. Nainen tuli aivan miehen viereen. ”Kiitoksia. Miten voisin kiittää teitä tästä tiedosta?” Nainen sanoi ja kuiskasi sitten miehen korvaan: ”Olen valmis tekemään mitä vain.” Janin erektio lähti nousemaan hitaasti. Nainen laskeutui polvilleen miehen eteen ja avasi tämän vetoketjun hitaasti hampaillaan. Jani tarttui penikseensä kiinni. ”Nyt vittu oikeesti Jani!” Kuului Jullen ääni sellin toiselta laidalta. Jani säikähti ja päästi irti peniksestään. ”Mä luulin että sä nukuit.” Hän kimitti. ”Lepuutin vaan silmiäni.” Julle vastasi. Jani veti vetoketjunsa kiinni. ”Missäköhän se Ville on?” Jani kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta. Julle kohautti olkapäitään ja sulki silmänsä uudelleen. Jani odotti hetken ja avasi vetoketjunsa uudestaan. ”Älä edes yritä.” Julle sanoi avaamatta silmiään. Jani veti vetoketjun nopeasti kiinni.

Apa ja hänen seurassaan oleva nainen istuivat Tuomon keittiönpöydän ääressä. Tuomo keitti heille pannukahvia. Nainen kumartui Apaan päin. ”Meillä ei ole aikaa tällaiseen.” Hän kuiskasi Apalle. ”Ystävämme ovat vaarassa.” Hän jatkoi. Apa käänsi päätään kuiskatakseen naisen korvaan. ”Hänellä on tietoa niistä kaappareista.” Hän kuiskasi. ”Meille on hyödyllistä saada kaikki mahdollinen informaatio.” Hän jatkoi ja käänsi päänsä. ”Niin mää en juo kahvia.” Apa sanoi Tuomolle, joka hääri pannun ääressä. ”Miun kahvi on niin hyvää että sitä pystyy juomaan kuka vaan.” Tuomo vastasi kääntämättä päätään. ”Sitä paitsi kahvilla on hyvä huuhtoa alas miun naisystävän marjapiirakka.” Hän jatkoi ja kääntyi samalla ympäri. Tuomo käveli pöydän ääreen. ”Hän on nyt keräämässä niitä marjoja, mutta muu piiras on jo uunia sekä marjoja vaille valmiina.” Hän sanoi istuessaan alas. ”Kahvi on pian valmista.” Hän totesi ja kaivoi tupakka-askin taskustaan. ”Kauanko te olette olleet yhdessä naisystävänne kanssa.” Apan vieressä istuva nainen kysyi. Tuomo mietti hetken imien samalla tupakkaansa. Lopulta hän otti sen pois huuliltaan ja puhalsi muutaman savurenkaan. ”Kaks päivää.” Hän sanoi. Apa ja nainen katsoivat toisiaan. Samassa ovelta kuului askelia. ”Sieltähän sitä taidetaan tulla.” Tuomo sanoi. Talon ovi aukesi ja Lotta astui sisään kantaen pientä ämpäriä joka oli täynnä mustikoita. ”Lotta!” huusi Apan vieressä istuva nainen ponkaisten samalla pystyyn. Hän juoksi Lottaa kohti. ”Sa…” Lotta ehti aloittaa lauseensa mutta samassa hänen ystävänsä halaus taklasi hänet ja he molemmat kaatuivat maahan. ”Sinä olet turvassa.” Lotan kaatanut nainen sai sanottua itkunsa lomasta. ”Minä olin niin huolissani.” Hän jatkoi kyynelten valuessa valtoimenaan. Myös Lotta alkoi itkeä. Hetken kaksi naista halasivat toisiaan maassa ja itkivät. ”Kaunis ilma tänään.” Apa sanoi Tuomolle pöydän ääressä. Tuomo tumppasi tupakkansa. ”Tuo aamunen sade tosiaan raikasti ilmaa.” Tuomo sanoi. Naiset nousivat ylös pyyhkien kyyneliä silmistään. ”Mitä teille oikein tapahtui?” Lotan taklannut nainen kysyi. ”Se oli aivan hirveää.” Lotta sai nyyhkytettyä.

Ville tuli pois veneen ohjaamosta. Julle, Lotta ja Salminen istuivat alasti pöydän ääressä. ”Sun piti vessaan mennä, mitä sä sielä teit?” Julle kysyi. ”Vittu, väärä ovi.” Ville vastasi. ”Sä olit siellä vartin.” Lotta totesi. Ville istui pöytään. ”Pitäskö meiän mennä pelaan uus kierros.” Hän sanoi ja otti huikan viskilasistaan. ”Ehdottomasti.” Salminen riemastui ja pomppasi pystyyn. Hänen valtavat rintansa löivät häntä kasvoihin ja hän istui takaisin alas. ”Mä aina unohdan että ne tekee noin.” Hän naurahti. Julle joi oluensa tyhjäksi. ”Mennääs sitte.” Hän sanoi lyödessään tyhjän tölkin pöytään. Nelikko nousi ylös ja lähti kohti hyttikäytävää. ”Onkohan ne kaks panemassa?” Ville kysyi Jullelta. ”Katotaan.” Julle vastasi ja tarttui samalla Apan hytin ovenkahvaan. Hän avasi oven nopealla liikkeellä ja huusi samalla: ”Kuukeri!” Astuessaan hyttiin. Hytti oli tyhjä ja aivan sekaisin heidän viimepelinsä jäljiltä. ”No missäs vitussa ne on?” Ville ihmetteli ääneen. ”Kai ne on vielä kannella.” Salminen sanoi alkaessaan pukemaan vaatteitaan. ”Mä haen ne.” Ville sanoi ja otti korttipakan pöydältä. ”Mitä jos otetaan pikapeli, ilman alusvaatteita?” Salminen ehdotti Villen poistuessa hytistä. ”No mä ny vedin jo nää kalsarit jalkaan.” Julle sanoi. ”Jätä sitten housut laittamatta.” Lotta ehdotti pukiessaan itse paidan paljaiden rintojensa päälle, mutta Julle veti jo housuja jalkaansa. Samassa vene lähti kiihdyttämään äkisti. Salminen kaatui takanaan olevalle sängylle ja löi päänsä seinään menettäen tajuntansa. ”Mitä vittua?” Julle hämmästeli horjahtaessaan Lotan päälle ja he molemmat kaatuivat lattialle. ”Mitä tapahtu?” Julle mumisi kasvot hautautuneina Lotan rintoihin. Samassa hyttiin astui tuntematon mies. ”Hyvää iltaa.” Hän sanoi ja iski Jullelta tajun pois pampulla.

Apa otti huikan kahvia ja irvisti heti. Lotta pyyhki kyyneliä silmistään. ”Sitten toinen mies tuli hyttiin ja painoi minut maahan.” Hän kertoi nyyhkyttäen. Lotta halasi ystäväänsä. ”He laittoivat siteen silmilleni ja tukkivat suuni. Sitten tunsin kuinka minut nostettiin ylös.” Hän kertoi tarinaansa. ”Missä Heini ja Salminen ovat?” toinen nainen kysyi Lotalta. Lotta nyyhkytti hetken. ”He jäivät vielä miesten vangeiksi.” Hän sai lopulta sanottua. ”Salminen aiheutti harhautuksen että pääsin pakoon ja sitten löysin tämän talon.” Lotta sanoi samalla kun he lopettivat halaamisen.” Mie olin oikein otettu ku sain uuen morsmaikun itelleni tänne.” Tuomo sanoi katsoen samalla Apaa. Apa otti taas pienen huikan kahvia ja irvisti. ”Anteeks, mää yritän mutta en oo ikinä tykänny kahvista.” Apa sanoi Tuomolle. Tuomo joi oman kuppinsa yhdellä huikalla tyhjäksi. ”Jaa.” Hän sanoi asettaessaan kupin pöydälle. ”Mutta vartooppa ku saat tuon miun tyttöystäväni piirakkaa maistettua.” Hän jatkoi vinkaten samalla Lottaan päin. ”En ole sun tyttöystävä.” Lotta kivahti. ”Voi plikka, ku mies ja nainen ovat kerran maanneet yhdessä niin he ovat herran silmissä pari.” Tuomo naurahti iskien samalla silmää. ”Lotta!” Kivahti hänen vierellään maassa oleva nainen. ”Miten sinä saatoit heti maata vasta tapaamasi miehen kanssa!” Hän huudahti järkyttyneenä. ”En maannut!” Lotta huudahti. ”Tai siis makasimme me mutta hänellä on vain yksi sänky jossa nukuimme molemmat, mutta emme harrastaneet seksiä!” Lotta jatkoi puolustuspuhettaan. ”Pitääkö Lotan väite paikkaansa?” Apa kysyi Tuomolta joka sytytti juuri tupakkaa. ”Kyl se pittää.” Hän vastasi. ”Tuollaiset seksipuuhat aiheuttaa vain ongelmia, minen semmottiisiin ala.” Tuomo sanoi puhaltaessaan samalla savua.

Jani nojasi kaltereihin ja tuijotti lasittuneena eteensä. Hänen vatsastaan kuului kurnuttava ääni. ”Julle.” Hän sanoi ääni heikkona. Julle kohottautui seisomaan nurkasta. ”Jani.” Hän sanoi. ”Onko sullakin ihan vitun nälkä?” Jani kysyi. Jullen vatsasta kuului myös kurnuttava ääni. ”On.” Julle vastasi ja käveli Janin viereen. Hän tarttui kiinni kaltereihin ja alkoi myös nojaamaan niihin. Hetken sellissä oli hiljaista. ”Julle.” Jani sanoi ääni heikkona. ”Jani.” Vastasi Julle monotonisesti. ”Mun krapula on pahentunu.” Jani sanoi ääni väristen. Hetken sellissä oli taas hiljaista. ”Niin munkin.” Julle vastasi lopulta. Kaksikko tuijotti eteensä lasittunein katsein. Hetken hiljaisuuden jälkeen käytävän päästä kuului oven avautumisen ääni. Miehet käänsivät katseensa äänen suuntaan. Käytävässä kuuluvat askeleiden äänet voimistuivat hetki hetkeltä. Pian heidän edessään seisoi mustaan pukuun pukeutunut mies jolla oli siistit lyhyet hiukset, kantaen muovipussia kädessään. Hänen kasvoissa oli pitkä arpi oikean silmäkulman yläpuolelta posken kautta leukaan. ”Moro.” Jani sanoi miehelle. Mies tuijotti Jania vihaisesti. Hän kaivoi muovipussista paketillisen riisikakkuja ja heitti ne selliin. Sitten hän kaivoi vielä kaksi pulloa lähdevettä, heitti nekin selliin ja poistui paikalta. Hetken sellissä oli jälleen hiljaista. ”Julle.” Jani sanoi apaattisena. ”Jani.” Julle vastasi. ”Mä näin just jonkun suttusen hahmon joka näytti heittävän jotain tänne selliin.” Jani totesi edelleen apaattisena. ”Mäkin näin samanlaisen hallun, tosin tarkkana.” Julle vastasi. ”Mun hallulla oli arpi naamassa.” Hän jatkoi. Selliin lankesi jälleen hiljaisuus. Julle kääntyi sellin perälle ja näki maassa riisikakkupaketin. Julle käveli paketin luokse ja noukki sen maasta. Hän avasi paketin niin äänettömästi kuin pystyi. ”Julle.” Jani sanoi kaltereiden luota. ”Jani.” Julle vastasi ja jäi paikoilleen odottamaan Janin vastausta. ”Nyt mä aloin kuuleen jo ääniäkin. Ihan ku joku olis avannut paketillisen Pirkan riisikakkuja.” Hän totesi. Julle katsoi pakettia ja sen kyljessä luki Pirkka. ”Tiätsä niitä gluteenittomia jotka maksaa 65 senttiä ja on ihan parasta krapulanaposteltavaa.” Jani jatkoi ja huokaisi sitten syvään. Julle otti riisikakun paketista niin hiljaa kuin pystyi ja puraisi sitä. Jani kääntyi ympäri. ”Hei, nyt täällä haiseekin ihan riisikakuilta!” Hän huudahti tyrmistyneenä. Julle alkoi nakertaa riisikakkuaan nopeasti. ”Täällä oikeesti kävi joku!” Jani huudahti ja lähti juoksemaan kohti syöntiääntä. Hän oli Jullen luona ennen kuin tämä ehti reagoida. Molemmat kaatuivat sellin lattialle ja riisikakut lensivät pitkin selliä. ”Vitun mulkku!” Jani huusi istuen Jullen päällä ja löi häntä sitten kasvoihin. ”Meinasit syödä ne kaikki etkä antaa mulle yhtään.” Jani jatkoi huutamista ottaen Jullea paidan rinnuksista kiinni. ”Rauhotu!” Julle huusi ja heitti Janin pois päältään. Molemmat nousivat ylös ja Jani lähti heti juoksemaan toveriaan kohti. Julle väisti ja Jani juoksi naama edellä seinään. Jani piteli nenäänsä josta valui verta samalla kun Julle keräsi riisikakkuja maasta. ”Rauhotu ja ota tosta.” Julle sanoi antaen samalla Janille nipun riisikakkuja. Julle perääntyi varmuuden vuoksi, mutta Jani tuntui rauhoittuneen ja alkoi nakertaa riisikakkujaan kuin hiiri. Hänen nenästään valui niiden päälle verta mutta se ei hidastanut hänen tahtiaan. Julle noukki myös itselleen yhden kakun maasta ja käveli hakemaan vesipullot samalla kun söi sitä. Jani itki syödessään kun Julle tuli hänen luokseen vesipullojen kanssa. ”Ota tosta vähän kostuketta väliin.” Julle ohjeisti kaveriaan ojentaessaan pulloa. Jani vaipui polvilleen ja jatkoi itkuaan sekä syömistään. Julle jätti pullon hänen viereensä ja meni sitten itse nurkkaan syömään omia riisikakkujaan.

Apa pyyhki piirakanmuruja parrastaan ja nousi sitten pöydästä. ”Mää lähen tutkiin vihollisaluetta.” Hän sanoi ja lähti kävelemään ovelle. ”Minä tulen mukaasi.” Sanoi hänen vieressään istunut nainen. ”Etkä tule.” Apa sanoi ja laittoi kätensä hänen olkapäälleen estääkseen häntä nousemasta. ”Tää on vaan tiedustelureissu, tuun kohta takasin.” Apa totesi. ”Mutta ethän sinä voi sinne yksin mennä!” Nainen sanoi aitoa huolta äänessään. Lotta nojautui vieressään istuvan Tuomon korvalle. ”Nää taitaa oikeesti tykätä toisistaan.” Hän kuiskasi. ”Ei sentään!” Huudahtivat molemmat samaan aikaan niin että Lotta säpsähti. Tuomo naurahti ja puhalsi tupakansavut suustaan. ”Mää olen Suomen armeijan kersantti, mää pärjään tuolla yksin.” Apa sanoi. Nainen heilautti Apan käden pois olkapäältään ja nousi seisomaan. ”Minä olen ollut koko ikäni partiossa!” Hän sanoi noustessaan ylös ja polkaistessaan lattiaa jalallaan. Apa ja nainen tuijottivat hetken toisiaan intensiivisesti kunnes Apa rupesi nauramaan. ”Partiossa.” Hän sanoi ja lähti ovelle. ”Mitä hauskaa siinä on?” Nainen sanoi tuohtuneena ja lähti Apan perään. Apa kääntyi ja he törmäsivät, mutta eivät kaatuneet maahan. ”Se että mut on koulutettu selviämään ääriolosuhteissa, sut ihanteellisissa olosuhteissa.” Apa sanoi ja jäi tuijottamaan naisen jäänsinisiä silmiä. Nainen katsoi häntä takaisin hänen harmaansinisiin silmiinsä, joiden pupilleja ympäröi keltainen rengas. ”Mitä sinä yrität vihjata?” Nainen sanoi lopulta. He tuijottivat edelleen toisiaan syvälle silmiin. ”Sitä että sut on opetettu sytyttämään nuotio kuivasta koivun tuohesta, mut märästä mäntykalikasta.” Apa sanoi ja pörrötti naisen hiuksia. Apa poistui ovesta ja taloon laskeutui hiljaisuus.

Ville kaatui lattialle. Hänen perässään kävelevä mies nosti hänet väkivalloin ylös. ”Vauhtia!” Mies karjaisi. Villen kädet olivat sidottu hänen selkänsä taakse. He saapuivat sellille jossa Julle ja Jani odottivat. Villeä saattava mies avasi sellin oven ja heitti Villen sisään, lukiten oven nopeasti tämän perässä. Julle nousi nopeasti ylös Janin jäädessä maahan istumaan. ”Mitä kävi?” Silmälasiton Jani kysyi. ”Joku äijä toi just Villen tänne.” Julle vastasi ja meni auttamaan Villen ylös. ”Missä vitussa sä oot ollu?” Julle kysyi avatessaan köyttä Villen käsien ympäriltä. ”Naisten sellissä.” Ville vastasi. Hän kääntyi ympäri Jullen saatua köyden irti. ”Näillä on täällä joku oma Jani ilmeisesti, oli luullu mua tytöks ko hänen rillinsä on rikki eikä nähny kunnolla.” Ville naurahti.

Tarina jatkuu osassa 7: Ovela Suunnitelma

Kaikki tarinassa kuvata tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.