Kolme miestä istuu sellissä, tai ehkä kaksi miestä ja yksi nainen. Kaksi toisella seinällä ja yksi heistä vastakkaisella. Pieni sähkölyhty valaisi heidän vankilaansa käytävän toiselta puolelta. Kaksi sellissäolijaa tuijotti yksin istuvaa vihaisina.

Ville tuijotti ystäviään, jotka näyttivät mietteliäiltä. Hän oli juuri kertonut heille kuinka hänet oli viety selliin, jossa oli kaksi laivalla olleista naisista, Heini ja Salminen. ”Miten ne naiset on tänne sitten päätyny?” Jani ihmetteli. ”Mulla on tiäkkö sellanen hatara muistikuva, ny ku mä näin heidät, että ne oltas ihan sieltä veneeltä kaapattu ja meiät vaan jätettiin sinne rannalle.” Ville sanoi. ”Tiätsä yhtään missä me ollaan?” Julle kysyi. Ville pudisti päätään. ”Ei mitään hajua.” Hän sanoi. ”Mä tien vaan että se naisten selli on tossa seinän toisella puolella ja noi äijät kutsuu tätä paikkaa Temppeliksi.” Hän jatkoi osoittaen sellin peräseinää. ”Temppeliksi?” Jani säikähti. ”Joo, kuulin ku ne puhu tuolla oven toisella puolella sillon ku mua siirrettiin tänne.” Ville selitti. ”Ei jumalauta jätkät.” Jani parahti. ”Apa toi meiät tänne uhrilahjoiks.” Hän totesi. Julle ja Ville katsoivat Janiin ja repesivät sitten nauramaan. ”Älä viitti houria Jani.” Ville sai sanotuksi naurunsa seasta. ”Mitä jos koittasit vaan nukkua.” Hän jatkoi ja käpertyi sellin lattialle makaamaan. ”Ei kai sitä tähän aikaan vielä.” Julle sanoi. Ville haukotteli. ”No kello näytti olevan vähän vajaa kymmenen illalla että ihan miten itte haluut.” Hän sanoi ja sulki silmänsä. Jani ja Julle vilkaisivat toisiaan ja kävivät sitten itsekin makuulle.

Apa kirosi mielessään pimeässä metsässä. Hän ei ollut huomannut ajankulua Tuomon tuvassa, mutta kun hän oli jo uhonnut lähtevänsä tiedustelemaan, ei hän voinut enää perääntyä. Hänen lamauttava pimeän pelkonsa alkoi ottaa taas vallan hänen mielessään. Apa istahti maahan selkä isoa kiveä vasten, jotta hänellä olisi mahdollisimman vähän kuolleita kulmia näkökentässään. Hän hengitti rauhallisesti syvään ja yritti pitää mielikuvituksensa kurissa. Jos hän vain malttaisi odottaa vielä ja vasta sitten palata muiden luo, hänen ei tarvitsisi myöntää virhettään. Apan kädet tärisivät ja hänen hengityksensä muuttui raskaaksi. Kaks minuuttia. Sitten voin palata menettämättä kasvojani. Apa sulki silmänsä ja alkoi laskea sekunteja. Yks sata. Kaks sata. Kolme sata. Hän keinui sikiöasentoon kääriytyneenä kiveä vasten. Neljä sata. Viis sata. Jostain kuului rasahdus. Kuus sata. Seittemän sata. Kaheksan sata. Apa tärisi kuin haavanlehti ja kääriytyi tiukemmin sikiöasentoon. Yheksän sata. Kymmenen sata. Apasta tuntui kuin hänen silmäluomiensa läpi kajastaisi valoa. Ykstoist sata. Kakstoist sata. Koltoist sata. Apa avasi silmänsä, sillä valon tunne silmissä häiritsi häntä. Kylmä hiki alkoi valua Apan kasvoilla kun hän tajusi että valo oli todellinen, eikä hänen pelkotilansa hallusinaatio. Valo tuli häntä lähemmäs ja Apa lamaantui kauhusta. Valo läheni ja pian Apa näki valon takana jo tutuksi tulleen ruskeahiuksisen naisen joka kantoi taskulamppua. ”Täällä se meidän urhea kersanttimme istuu.” Nainen sanoi ja samassa Apan jännitys laukesi. Kyyneleet alkoivat valua hänen poskilleen, mutta hän pyyhki ne nopeasti pois noustessaan ylös. ”Et tainnut muistaa pimeän pelkoasi?” Nainen kysyi pysähtyessään Apan eteen. ”Muistin toki.” Apa naurahti. ”En vaan ollu tajunnu että oli näin myöhä.” Hän jatkoi. Nainen katsoi Apaa päästä varpaisiin ja kääntyi sitten ympäri. ”Jos yritettäisiin aamulla uudestaan?” Hän sanoi samalla kun vilkaisi olkapäänsä yli Apaa. ”Tuomo sanoi että voimme nukkua hänen talonsa lattialla, hänellä kun on vain yksi vuode eikä lainkaan sohvaa.” Nainen jatkoi lähtiessään kävelemään. Apa juoksi naisen kiinni ja alkoi kävellä hänen vierellään. Nainen vilkaisi Apaa ja näki hermostuneisuuden tämän kasvoilta. Nainen tarttui Apaa kädestä ja Apa puristi sitä. ”Onko parempi?” Nainen kysyi. Apa nyökkäsi ja he kävelivät loppumatkan toisiaan kädestä kiinni pitäen.

Ville heräsi tuntiessaan jotain märkää roiskuvan kasvoilleen. Hän pyyhki naamansa ja katsoi roiskeiden suuntaan, jossa näki Janin virtsaamassa sellin seinää vasten. ”Mitä vittua!” Ville huudahti tönäistessään Jania. ”Mitä helvettiä.” Jani älähti kaatuessaan maahan samalla kun virtsaa roiskui ympäriinsä. Ville nousi pystyyn. ”Jätkä kusi ihan mun vieressä!” Ville huusi pyyhkiessään naamaansa. Jani nousi ylös jatkaen edelleen virtsaamista. ”En mä vittu nää mitään!” Hän huudahti. Ville hypähti taaksepäin. ”Lopeta se kuseminen!” Hän komensi. Julle nukkui nojaten sellin vastakkaiseen seinään. ”Vittu jos kusettaa niin kustaan!” Jani sanoi virtsan edelleen valuessa hänen peniksestään. ”Voi vitun vittu.” Ville kirosi ja meni Jullen viereen istumaan. ”Kyllä mä niin paljon kestää saan.” Hän sanoi asettuessaan mukavaan asentoon ja sulkiessaan silmänsä. Jani lopetti virtsaamisen ja palasi omalle nukkumapaikalleen.

Ville heräsi tuntiessaan kuin jotain kosteaa kaatuisi hänen haaroilleen. Hän avasi silmänsä ja näki Jullen virtsaavan hänen päälleen. ”Nyt vittu oikeesti!” Ville huusi kierähtäessään pois virtsasuihkun alta. Julle jatkoi toimiaan Villen noustessa ylös. ”Mitä vittua sä teet!” Ville huusi tarttuessaan Jullen paidankaulukseen. Julle ei reagoinut mitenkään, jatkoi vain virtsaamista silmät kiinni. ”Nukutsä?” Ville kysyi hämmentyneenä. Julle ei vastannut mitään, jatkoi vain toimitustaan silmät edelleen suljettuna, pää notkuen. Ville päästi irti. ”On se ny saatana!” Hän huudahti ja riisui märät housut jalastaan. Ville heitti housunsa Jullen päälle, mutta tämä ei reagoinut mitenkään. Ville etsi kuivan paikan sellistä ja otti mukavan asennon jatkaakseen uniaan.

Apa heräsi nähtyään painajaista maailmasta ilman olutta. Hän oli valinnut nukkumapaikakseen talon oven lähellä olevan nurkan jossa pystyi nukkumaan istualtaan. Tuomo ja Lotta nukkuivat tuvan perällä olevassa sängyssä ja toinen nainen oli käpertynyt lattialle Apan viereen, käyttäen tämän reittä tyynynään. Apa otti naisen pään käsiinsä, hivuttautui pois sen alta ja laski sen sitten varovasti lattialle. Talossa ei ollut kelloa, mutta aamu oli alkanut sarastaa. Apa päätti lähteä suorittamaan eilen kesken jääneen tiedustelureissun loppuun ja poistui talosta. Käveltyään hetken aamukasteisessa metsässä hän saapui kivelle josta oli eilen kääntynyt takaisin. ”Hieno kivi, eikö.” Kuului naisen ääni hänen takaansa. Apa kääntyi nopeasti ympäri puukko kädessään ja näki tutun naisen takanaan. Apa laittoi puukon pois. ”Mitä sä täällä teet?” Hän kysyi ärtyneenä. ”Siellä on minunkin ystäviäni. Minä tulen mukaan auttamaan.” Nainen sanoi laittaen kätensä puuskaan. ”Tämä on vain tiedustelureissu!” Apa kivahti. ”Nopea käynti katsomassa paikkoja ja sitten takaisin tekemään suunnitelmaa.” Hän selitti. Nainen astui lähemmäs. ”Minä tulen silti mukaan.” Hän sanoi jämäkästi. ”Etkä tule.” Apa vastasi jämäkästi ja kääntyi lähteäkseen. Nainen tarttui häntä kädestä ja Apa kääntyi valmiina ärähtämään naiselle, mutta meni hämilleen nähdessään tämän kyyneleiset silmät. ”Sinä vihaat minua.” Nainen sanoi. ”E-en ko…” Apa aloitti änkyttämisen. ”Miksi sitten sinä et halua minua mukaasi?” Nainen tivasi. Apa huokaisi syvään. ”Siellä voi olla vaarallista.” Hän sanoi rauhallisesti. Nainen tuijotti häntä suoraan sieluun jäänsinisillä silmillään. ”Enkä mää halua että sulle sattuu mitään koska…” Apa jatkoi mutta keskeytti lauseensa. ”Koska mitä?” Nainen kysyi tiukasti. Apa mumisi jotain ja yskäisi. ”Anteeksi mitä?” Nainen jatkoi tiedusteluaan. ”No tota… Kyl sää tiiät.” Apa sanoi ja käänsi selkänsä naiselle. ”Tiedän mitä?” Nainen kysyi ja tarttui Apaa olkapäähän. ”Koska mää tykkään susta!” Apa murahti ja metsään tuli hiljaista. Nainen hymyili. ” Niin minäkin sinusta.” Hän sanoi ja antoi Apalle suukon poskelle. ”Siksi me teemme tämän kaksin.” Hän sanoi. ”Mutta siellä voi olla vaarallista.” Apa toisti argumenttinsa. ”Jos sulle sattuu jotain…” Apa jatkoi mutta nainen keskeytti hänet. ”Sinä suojelet minua. Olethan sinä sentään Suomen armeijan kersantti.” Samassa Lotta käveli heidän ohitseen.” Söpöä.” Hän sanoi. Apa ja nainen katsoivat häntä hämillään. ”Tulkaa perässä, mä näytän tietä.” Lotta huikkasi heille jatkaessaan kävelyä. Apa lähti seuraamaan häntä ja nainen tuli perässä.

Jani heräsi omaan yökkäämiseensä. ”Hyi vittu.” Hän sanoi yskimisen lomassa. ”Täälä haisee kuolema ja pahasti.” Hän jatkoi noustessaan ylös. ”Kusi se on mikä täällä haisee.” Ville totesi halveksuen. Ville istui alasti sellin nurkassa johon ei ollut hänen tietojensa mukaan virtsattu. Vaatteensa hän oli levittänyt vastakkaiseen nurkkaan kaltereita vasten. ”Mä oon pahoillani mutta mä en nähny sua.” Jani sanoi. Ville vain tuhahti. ”Sen mä ymmärrän mutta Julle kusi ihan suaraan syliin unissaan.” Hän sanoi osoittaen kaltereita vasten tupakkaa polttavaa Jullea. ”Kasteli mun röökit samalla eikä suastu antaa yhtään omistaan.” Ville jatkoi kitinäänsä. ”Tää on mun viimene, saat jämät jos haluat.” Julle sanoi ja ojensi jäljellä olevaa tupakkaansa Villeä kohti. Ville nousi ylös ja otti tupakan vastaan, veti siitä henkoset ja tumppasi sen. ”Meiän tars varmaan päästä täältä pois.” Jani totesi itsestäänselvyyden. Hetken miehet miettivät kunnes oven avautumisen ääni sai heidän huomionsa. Arpikasvoinen mies tuli sellin eteen kantaen mukanaan kolmea paria käsirautoja. ”Siitä raudat käteen kaikille.” Mies sanoi heittäessään raudat sellin lattialle. ”Mitkä raudat?” Jani kysyi, sillä hän ei nähnyt vieläkään mitään. ”Toi jätkä heitti just käsirautoja tohon lattialle.” Julle vastasi. ”No ei varmana laiteta!” Jani huudahti ja tarttui sellin kaltereihin. Mies otti taskustaan sähkötainnuttimen ja iski sillä Jania käteen. Jani parkaisi tuskasta ja kaatui maahan. ”Raudat käteen.” Mies toisti osoittaen muita tainnuttimellansa. ”Parempi varmaan totella.” Ville sanoi ja poimi käsiraudat maasta. Julle ojensi kätensä ja Ville laittoi raudat paikoilleen. Seuraavaksi Ville auttoi Janin ylös ja laittoi tälle raudat. ”Älä tottele tota.” Jani kähisi. ”Mialummin laitan tälläsen kun otan sähköä.” Ville vastasi ja lukitsi Janin kädet. Lopuksi hän ojensi viimeiset käsiraudat Jullelle joka laittoi ne hänen käsiinsä. Arpinaamainen mies avasi sellin oven. ”Vauhtia. Käytävän päähän.” Hän sanoi osoittaen samalla ovelle josta tuli. Julle otti Jania käsivarresta kiinni ja lähti taluttamaan tätä ovelle, Villen seuratessa perässä.

Ville käveli tyynenä arpinaamaisen kaapparin edellä. Tämä tökki välillä lamaannuttimellansa, mutta ei onneksi sähköt päällä. Ville yritti tarkkailla mahdollista pakoreittiä samalla. ”Siitä oikealle.” Mies ärähti Villen edellä kävelevälle Jullelle joka talutti Jania. Julle pysähtyi ja avasi vieressään olevan oven. ”Sinne sisään.” Totesi arpinaamainen mies tökätessään samalla Villeä lamaannuttimellansa eteenpäin. Ville seurasi muita ovesta huoneeseen, jossa oli penkkejä ja vaateripustimia. Mies jäi ovelle seisomaan ja heitti käsirautojen avaimen lattialle. ”Käytte saunassa.” Hän sanoi. ”Pakoa on turha yrittää, ikkunoita ei ole ja tämä ovi menee lukkoon ja sen ulkopuolella on aseistettu vartija. Palaan tunnin päästä ja oletan että silloin olette peseytyneet, pukeutuneet ja kahlinneet itsenne uudelleen.” Mies sanoi ja sulki oven poistuessaan. Ville kumartui ottamaan avaimen lattialta ja kuuli samalla kuinka saunan puolelta kuului oven avautuminen. ”Onkohan ne naiset täällä?” Ville kysyi kiilto silmäkulmassaan avatessaan Jullen käsirautoja. ”Oisko.” Julle totesi onnellisena alkaessaan avata Villen rautoja. ”Kyllä ne olis voinu tuoda tänne jotain kunnon shampoota.” Kuului seinän takaa naisen ääni. ”Älä viiti H, Pirkka on hyvä merkki.” Kuului toisen naisen ääni. ”Ne ne on!” Huudahti Ville ja riisui pesutilan ovelle juostessaan kalsarinsa. Julle jätti Janin käsirautojen avaamisen kesken ja juoksi perään. ”Jätkät jumalauta!” Huusi Jani ja juoksi oven karmia päin.

Apa palasi paikalle jossa naiset odottivat. ”Selviskö mitään?” Lotta kysyi. Apa istahti kivelle. ”Kyllä sen on pakko olla seurakunnan leirintäkeskus, niillä on pihassa pieni kirkko.” Apa vastasi. ”Onko seurakunta siis tämän takana?” Toinen nainen kysyi. Apa näytti hetken mietteliäältä. ”En usko.” Hän sanoi partaansa haroen. ”Ottaen huomioon viimeaikaisen kirkostaeroamisvillityksen, on hyvin todennäköistä että täälä päin on säästösyistä jouduttu myymään omaisuutta ja tämän ovat sitten jotkut sekopää ostaneet.” Hän jatkoi mietteitään. ”Saitko mitään muuta tietoa?” Lotta kysyi. ”Anteeksi ettei mun tiedoista ollu paljoo apua, ne ei saanu mua sisälle asti ennen kun Salminen auttoi mut pakoon.” Hän jatkoi hiukan vaivaantuneena. ”Oli niistä paljonkin apua.” Apa lohdutti Lottaa. ”Ja ny ko oon nähny paikan itekkin, mulla on suunnitelma.” Hän sanoi ja nousi ylös kiveltä. ”Herra kersantti sitten vain antaa käskyt.” Apan kanssa paljon aikaa viettänyt nainen sanoi tehdessään jonkin sortin armeijatervehdyksen. Apa hymähti. ”Selvä. Ensin koodinimet kaikille.” Apa sanoi. ”Minä olen Punainen ja te olette Ruskea ja Sininen, silmien värin mukaan.” Apa ohjeisti. ”Miksei me voida olla oikeilla nimillä?” Lotta kysyi. ”Ettei vihollinen saa niitä selville.” Apa valehteli, sillä todellinen syy koodinimille oli ettei Apa vieläkään tiennyt toisen naisen nimeä eikä sitä kehdannut enää tässä vaiheessa kysyäkään, se kun oli hänelle selvästi jo veneessä kerrottu. ”Eli suunnitelma on tämä.” Apa sanoi ja alkoi selittämään suunnitelmaansa.

Jani oli asetettu saunassa kauimmaksi kiukaasta turvallisuussyistä. Hänen vieressään istui Julle, sitten Heini, Salminen ja perimmäisenä Ville. ”Ootte te kyllä aika epeleitä kun selvisitte rannalla monta päivää.” Salminen sanoi ihailua äänessään. ”Me ei oltas varmaan pärjätty tuntiakaan, vai mitä H?” Hän sanoi ja tönäisi samalla Heiniä, joka katsoi Janiin päin. ”Ei varmaan juu.” Hän sanoi hajamielisenä. Julle yritti laittaa kättänsä Heinin harteille mutta tämä otti sen sieltä pois. ”Missäs teiän loppuseurue on?” Jani kysyi nurkasta. ”Sillon kun meitä tänne tuotiin niin mä aiheutin harhautuksen jolloinka L pääsi pakoon.” Salminen aloitti. ”Mutta S:n kohtalosta en osaa sanoa mitään, hän kun ei ollut meiän kanssa hytissä sillon kun kaappaajat tuli eikä häntä täälläkään ole näkynyt.” Hän jatkoi surua äänessään. Ville heitti löylyä ja Julle laittoi kätensä Heinin reidelle, mutta tämä ohjasi sen syrjään. ”No sitä ei kannata murehtia.” Julle sanoi ja poistui saunasta. Heini siirtyi Janin kylkeen kiinni. ”Oletko sä kunnossa?” Hän kysyi. ”Muuten joo mutta en nää mitään kun rillit on taas hukassa.” Jani sanoi hiukan ujostuen. Heini silitti Janin poskea. ”Voi poloista.” Hän sanoi hoivaavasti. Ville heitti jälleen löylyä. ”Mulla saattaa olla suunnitelma miten me päästään täältä pois.” Hän sanoi sitten. ”Hyvä.” Salminen riemastui. ”Tuu tonne pukuhuoneen puolelle kertoon se.” Hän jatkoi tarttuessaan Villeä ranteesta kiinni ja lähtiessään ulos. Saunaan laskeutui hiljaisuus siksi aikaa kun pesuhuoneesta kuului suihkun ääni. ”Oisinhan mä sen tuossakin voinu kertoa.” Ville protestoi löylyjensä keskeyttämistä. ”Annetaan heille nyt hetki omaa aikaa.” Salminen sanoi. He sammuttivat suihkunsa ja poistuivat pukuhuoneen puolelle jossa Julle mökötti nurkassa. ”Ootko vähän mustis.” Salminen hihkaisi. ”En tietenkään.” Julle tuhahti. Salminen istui hänen viereensä. ”Älä huoli cowboy. Lotta tykkäs susta oikeesti.” Hän sanoi taputtaen samalla Jullea reiteen lohduttavasti. Samaan aikaan saunassa Heini antoi Janille suudelman poskelle. ”Kiitoksia siitä yöstä veneessä. Olit suurenmoinen.” Hän kuiskasi lempeästi. ”Ole hyvä.” Jani sanoi hämmennystään peitellen sillä hänellä ei ollut mitään aavistusta mistä Heini puhui.

Apa odotti pensaassa vihollisten talon liepeillä. Pihalla kiersi kaksi vahtia säännöllisen epäsäännöllisesti. Ruskea oli asemissaan talon toisella puolella ja Sininen päädyssä. Apa odotti heiltä merkkiä. Tiedustelumatkallaan hän oli huomannut että vahdit pysähtyivät tupakkaa polttamaan aina silloin tällöin rakennuksen pääovelle. Heti kun näin tapahtuisi jälleen, olisi Apan hetki toimia. Suunnitelma oli nerokas, mutta siinä oli epävarmuuksia, sillä heidän tietonsa olivat vajavaiset. Talon takaa kuului ääni: ”Uui, uui. Uui, uui.” Se oli merkki jota Apa odotti. Nyt hänellä olisi tupakan mittainen aika murtautua taloon joten hän lähti juoksemaan. Hän pääsi ovelle ja alkoi irrottamaan tuomallaan kepillä ovilasin ja sen listojen välissä olevaa kumitiivistettä. Tiedustelureissullaan hän oli huomannut että ovessa käytettiin lyöntilistoja. Apa sai ensimmäisen tiivisteen irti ja iski sitten rautaiseen listaan voimakkaasti kämmenellä. Lista irtosi hahlostaan ja Apa riemuitsi sisäisesti. Kaikki ne vuodet lasiasentajana maksoivat vihdoin itsensä takaisin. Kolmannen tiivisteen irrottamisen jälkeen lasi kellahti jäljellä olevia listoja vasten. Apa riemuitsi jälleen sisäisesti, sillä se tarkoitti ettei lasi ollut silikonilla kiinni. Hän irrotti kolmannen listan ja nosti sitten lasin pois paikaltaan. ”Uui, uui. Uui, uui.” Antoi Apa merkin naisille että oli saanut lasin irti. Takaovi oli hiukan syvennyksessä ja terassikalusteiden takana joten vartijat eivät välttämättä huomaisi sitä heti, mutta aikaa ei silti ollut hukattavaksi. Apa astui taloon sisälle.

Ville oli juuri kertonut suunnitelmansa Jullelle ja Salmiselle. ”Tossa on aika paljon riskejä.” Julle vastasi epäileväisenä. ”Kaikissa suunnitelmissa on.” Vastasi Ville. ”Saa toki ehdottaa parempaakin.” Hän yllytti mutta vaihtoehtoista suunnitelmaa ei tullut. ”Täytyy vaan saada noi toiset mukaan.” Ville sanoi viitaten saunassa oleviin Janiin ja Heiniin. ”Mä haen ne.” Julle sanoi nousten ylös. Hän avasi pesuhuoneen oven ja huusi samalla: ”Kuukeri!” Salminen kääntyi Villeen päin. ”Mikä on kuukeri?” Hän kysyi. ”Juhannustrauma.” Ville vastasi. Hetken kuluttua Jani ja Heini saapuivat pukuhuoneeseen. ”No mitäs rakastavaiset puuhas?” Salminen kysyi iloisena. ”Ei mitään ihmeellistä.” Julle vastasi heidän puolestaan istuessaan alas. ”Ihan vaan saunottiin.” Jani sopersi. Salminen hymyili pilkallisesti. ”Aivan varmasti.” Hän sanoi iskien silmää. ”Jani, meillä on suunnitelma pakoon pääsemiseksi.” Ville vaihtoi aihetta. ”Ja sulla on siinä erittäin tärkeä rooli.” Hän jatkoi nousten seisomaan. ”Mulla?” Jani älähti. ”Mähän olen sokea.” Hän jatkoi kimittämistä Villen kävellessä hänen ohitseen pesuhuoneen puolelle. Ville palasi mukanaan shampoopullo. ”Tiedän, mutta sillä ei oo väliä.” Hän sanoi ojentaen pullon Janille. ”Juo tosta.” Ville sanoi. Jani otti pullon käteensä. ”Mitä tää on?” Hän ihmetteli ja yritti tihrustaa pullon kyljessä lukevaa tekstiä. Heini otti pullon hänen kädestään. ”Tää on Pirkan pehmeyttävää shampoota.” Hän sanoi järkyttyneenä ja katsoi Villeä. ”Kikkurapäänkö pitäs juoda shampoota?” Heini jatkoi järkyttyneenä. ”Mitä vittua Ville?” Jani älähti. ”Juo ite saatana.” Hän huudahti heittäessään pullon Villen suuntaan. Ville sai pullosta vahingossa kopin. ”Tässä on ainesosana maitoa.” Ville sanoi rauhallisesti. ”Me toki voitaisiin vaan teeskennellä, että jollakin meistä on jokin hätä ja huutaa apua, mutta siinä on riskinsä.” Ville sanoi antaen pullon takaisin Janille.” Jos heillä esimerkiksi on lääkintätaitoja omaava henkilö täällä tai näytteleminen ei ole uskottavaa.” Hän jatkoi. Jani katsoi pulloa epäillen. ”Tää on Jani meiän paras mahdollisuus.” Ville sanoi laittaessaan kätensä Janin olalle. ”Esityksen pitää olla tarpeeks uskottava että se vartija ryntää tänne.” Hän selitti Janille. Pukuhuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Lopulta Jani huokaisi syvään, avasi shampoon ja otti pitkän kulauksen. ”Kukaan ei sitten ryntää heti vartijan kimppuun, niitä voi tulla useempi.” Ville ohjeisti muita kun he jäivät odottamaan.

Apa avasi käytävällä olevan oven. Sen takana oli siivouskomero. Apa nappasi mukaansa mopin varren että hänellä olisi vähän kättä pidempää mahdollisten vihollisten varalta. Hän jatkoi matkaansa ja pian käytävä haarautui. Oikealla se päättyi oveen ja vasemmalla vähän matkan päässä näkyi jonkinlainen aulatila. Apa lähti oikealle ja koetti ovea. Se oli lukossa. Hän jatkoi varovasti toiseen suuntaan. Päästyään käytävän päähän hän kurkisti varovaisesti kulman taakse. Nopeasti hän veti päänsä takaisin nähtyään aulassa istuvan miehen. Apa kurkisti uudestaan. Mies katsoi televisiosta uutisia herkeämättä. Uutisankkuri kertoi juuri kadonneesta veneestä. Ruudulla näkyi vene jolla he olivat matkalla, sekä kapteeni Niukkasen kuva. Samassa Apan valtasi järkytys, kun hän tunnisti televisiota katsovan miehen. Siinä istui itse kapteeni Niukkanen, rennosti seuraten uutisia omasta katoamisestaan. Apa ravisti itsensä ulos järkytyksestä. Hän piilotti mopinvarren selkänsä taakse ja astui esiin nurkan takaa. ”Herra kapteeni.” Hän sanoi iloisesti. Niukkanen pomppasi pystyyn ja otti sähkölamaannuttimensa esiin. ”Sinä.” Hän sanoi järkyttyneenä.” Sua onkin etitty.” Hän sanoi sylkien sanat suustaan ja lähti Apaa kohti. Apa otti aseensa selän takaa ja löi Niukkasta napakasti ranteeseen ja hänen lamaannuttimensa putosi maahan. Niukkanen älähti kivusta ja otti askeleen taaksepäin. Apa huitaisi mopinvarrella hänen päätään kohti mutta Niukkanen tarttui siihen molemmin käsin ja alkoi vetää. Keppi lipesi Apan hikisistä käsistä ja Niukkanen kaatui selälleen sohvalle. Nopealla ryntäyksellä Apa oli hetkessä tämän päällä ja löi häntä nyrkillä kasvoihin. Niukkanen sai potkaistua Apaa polvella kylkeen, josta kuului rusahdus. Apa löi Kapteenia uudestaan kasvoihin ja tämä näytti menettävän tajuntansa. Apa löi varmuudeksi vielä kerran ja Niukkasen nenästä alkoi vuotaa verta. Apa huohotti hetken paikallaan. Hän otti Niukkaselta lamaannuttimen ja vyöltä roikkuvan avainnipun. Samassa lähellä olevan oven takaa alkoi kuulua avunhuutoja.

Ville hakkasi pukuhuoneen ovea. ”Apua! Janilla on sairaskohtaus!” Hän huusi. Jani makasi maassa sikiöasennossa vatsaansa pidellen. Heini istui Janin vieressä pidellen häntä kädestä. Salminen ja Julle olivat asemoituneet oven molemmin puolin, valmiina toteuttamaan suunnitelma. ”Äkkiä nyt! Täällä tehdään kuolemaa!” Ville jatkoi huutamista ja oven takomista. Pian kuului ääni, joka viittasi siihen että lukkoon sovitettiin avainta. Ville astui poispäin ovesta. Avaimen sovitteluäänet jatkuivat jonkin aikaa. Tunnelma huoneessa oli jännittynyt. Kun ovi lopulta aukesi, Salminen läimäytti sisään astunutta Apaa välittömästi kahden kilogramman rinnoillaan leukaan samalla kun Julle potkaisi häntä samaan kohtaan kuin kapteeni Niukkanen aiemmin. ”Jumalauta!” Apa murahti kaatuessaan maahan. ”Hei, ei pitäny heti hyökätä!” Ville huusi. ”Anteeks V! Mä panikoin.” Salminen sanoi. Ville katsoi maassa makaavaa Apaa. ”Vittu sehän on Apa!” Hän jatkoi kauhistuneena ja polvistui Apan viereen, joka piteli kylkeään ja manasi itsekseen. ”Apa?!” Jani huudahti nousten pystyyn ja tullen Villen viereen. ”Eikös sun pitäis olla laktoosikoomassa?” Ville kysyi Janilta. ”Siinä oli kookosmaitoa eikä oikeeta maitoa.” Jani vastasi. Ville katsoi Heiniin päin. ”Onko noin?” Hän kysyi. Julle katsoi ovesta aulaan. ”Kyllä tässä niin lukee.” Heini vastasi. ”Aika hyvin sä sitten näyttelit.” Ville sanoi Janille. ”Koitappa ite juoda shampoota, ei oo mitään herkkua.” Jani vastasi. ”Mitä vittua Apa täällä tekee?” Hän jatkoi. ”No helvetistäkö mä tiedän.” Ville vastasi. ”Tulin pelastaan teitä, vitun uunot.” Apa yskäisi kylkeään pidellen. ”…ja teet siinä helvetin hyvää työtä.” Ville vastasi hänelle. Jani ja Ville auttoivat Apan ylös. ”Kuka vittu hyökkää heti ihmisen kimppuun kun ovi aukee?” Apa murahti. ”Sori, mun moka.” Salminen sanoi ja nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi. ”Se ei kuulunu suunnitelmaan, pikkasen panikoin” Hän jatkoi ja naurahti samalla. ”Pitäiskö meidän mennä jo?” Heini kysyi hädissään. ”Ja missä S ja L on?” Salminen tivasi Apalta. ”Turvassa.” Hän sai vastattua. ”Niillä on Jani sun lasit eli ei hätää.” Apa jatkoi ja suoristi ryhtinsä. ”Mulla taitaa olla kylkiluu murtunut.” Hän sanoi kylkeään pidellen. Samassa Julle palasi pukuhuoneeseen kädet päänsä päällä. ”Julle mitä vittua?” Ville kysyi mutta saikin vastauksen välittömästi kun arpinaamainen mies ja kaksi muuta pahista tulivat hänen takaansa näkyviin. Arpinaaman takana olevilla miehillä oli molemmilla pistoolit. ”Todella typerä temppu.” Sanoi arpinaama. Kaikki pukuhuoneessa olleet nostivat kätensä päänsä päälle.

Tarina jatkuu osassa 8: Epäonnistumisen Seuraukset

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki samankaltaisuudet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.