Metsän keskellä sijaitsevan vanhan leirikeskuksen piha oli autio. Joukko miehiä söi päivällistä ruokalassa. Ruokalasta aulan toisella puolella sijaitsi kaksi käytävää, joissa kummassakin oli kaksi entistä leiriläisille tarkoitettua huonetta muutettu vankiselleiksi. Kesän viimeinen uusikuu olisi tänäiltana.

Jani istui sellin nurkassa itkevä Heini sylissään. Heidät oli tuotu kaksin siihen selliin jossa jätkät olivat aiemmin olleet kaikki. Jani silitti Heinin päätä rauhoittelevasti. Harmikseen Jani ei vieläkään tiennyt miltä Heini näytti, sillä hänen lasinsa ilmeisesti olivat jollain Heinin ystävällä joka oli vielä vapaana. Heini nyyhkytti lohduttomasti. ”Kyllä tästä vielä selvitään.” Jani yritti lohduttaa naista joka vain jatkoi itkuaan. Itkevät naiset olivat aina saaneet Janin kiusaantuneeksi. ”Aina on toivoa.” Jani jatkoi lohduttamistaan. Heini vain itki, sanomatta mitään. ”Voi herranjumala, hiljennä se sun nainen.” Kuului Jullen ääni naapurisellistä. ”Älä huuda siellä kun toisella on vaikeeta.” Jani huusi takaisin. ”Vaikeetahan tässä on kaikilla. Noi takavarikoi mun nuuskat ja röökit.” Julle vastasi. Jani siirsi Heinin hellästi sivuun ja nousi ylös. Hän seurasi käsikopelolla seinää ja pääsi lopulta kaltereiden luo, joista hän otti kiinni. ”Muistetaan asiallinen kielenkäyttö.” Hän tokaisi Jullelle. ”No anna kakkua, anna sakkoo saatana.” Julle tiuskaisi takaisin ja poistui kaltereiden luota. Jani palasi Heinin luo ja laskeutui lattialle. Hän kohotti Heinin päätä niin että heidän kasvonsa kohtasivat. ”Mua pelottaa.” Heini sopersi kyynelten lomasta. ”Niin muakin.” Jani vastasi ja sitten he halasivat.

Ville notkui kaltereita vasten. Salminen leikki hiusdonitsillaan nurkassa. ”Se oli kyllä hyvä suunnitelma.” Hän sanoi Villelle. ”Siihen vaan tuli pari muuttujaa.” Hän jatkoi ja naurahti. Ville kohottautui ylös. ”Ei paria vaan yks iso.” Hän sanoi. ”Vittu mikä säkä että törmättiin just siinä Apaan. Miten se ees pääs tänne?” Hän ihmetteli kääntyessään Salmiseen päin. ”Miksei sitä tuotu tänne teiän mukana?” Salminen kysyi. Ville osoitti häntä sormella. ”Erittäin hyvä kysymys.” Hän sanoi. ”Sen piti juoda vaan yks ja tulla sitten kans nukkuun, mutta se ei kyllä tainnu olla majassa sillon kun heräsin yöllä kuselle.” Ville jatkoi haroen partaansa sormillaan. ”Tosin saattohan se olla paskallakin sillon.” Ville totesi tuumauksensa lopputuloksen. Salminen lopetti leikkimisen ja solmi tulipunaiset hiuksensa ponihännälle ja käveli sitten Villen luokse. ”Ellei tämä ollut hämäys ja se läski on ollut koko ajan juonessa mukana.” Hän sanoi tomerasti. Ville naurahti. ”No ei todellakaan.” Hän sanoi ja tarttui Salmista olkapäistä. ”Apa voi olla vaikka mitä mutta ei se tollasta tekis.” Hän sanoi katsoen syvälle naisen kastanjanruskeisiin silmiin. Selliin laskeutui hiljaisuus. ”Ehkä se oli sen sun kaveris kanssa sen yön.” Ville jatkoi päästäessään otteensa irti ja nojautuessaan jälleen kaltereita vasten. Salminen tuli hänen viereensä. ”Totta. S on vielä tunnistamaton muuttuja.” Hän sanoi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän irtautui kaltereista ja käänsi Villen ympäri. ”Mitäs ny?” Ville kysyi hämmästyneenä. ”Nyt tarvitaan jotain lohtua tähän tilanteeseen.” Salminen sanoi ja repäisi kauluspaitansa napit auki paljastaen valtavat rintansa. Ville pelästyi kun Salminen tarttui häntä takaraivosta kiinni ja painoi Villen pään rintojensa väliin. ”Ota minut rajusti V.” Hän sanoi. Ville nosti päänsä ja oli sanomassa jotain, mutta oven aukeamisen ääni keskeytti hänet. Salminen peitti itsensä. Kaksi miestä käveli sellin ohi raahaten tajutonta ja piestyä Apaa heidän ohitseen. Miehet veivät Apan naapuriselliin ja poistuivat hetken kuluttua paikalta. ”Apa?” Ville kysyi miesten poistuttua. ”Kuuletsää?” Hän huhuili, mutta vastausta ei kuulunut. ”Ei taida olla tajuissaan.” Salminen sanoi ja paljasti jälleen rintansa. ”Jatketaan.” Hän sanoi ja Ville riisui housunsa.

Apa avasi silmänsä. Häntä sattui joka paikkaan kun hän nousi vaivalloisesti ylös. Kaappaajat olivat kuulustelleet häntä naisten sijainnista, mutta Apa oli pysynyt vaiti vaikka he hakkasivat häntä. Vesikidutustakin oli ehdotettu, mutta kapteeni Niukkanen oli estänyt tovereitaan. Apa käveli kaltereiden luo ja katsoi käytävään. Viereisestä sellistä kuului voihkimista ja ähkimistä, joten Apa päätti palata nurkkaan istumaan. Hän yritti koota ajatuksensa ja miettiä seuraavaa siirtoa. Arpinaamaisen kaapparin lause: ”Yöllä on uusikuu, meillä on kiire.” Piinasivat häntä. Mihin tällaisilla miehillä voisi olla kiire ja miksi uusikuu oli niin tärkeä. Apa vaihtoi hiukan asentoaan ja irvisti kivusta, joka säteili hänen mahdollisesti murtuneesta kylkiluustaan. He olivat sopineet naisten kanssa, että jos hän ei palaisi tunnin kuluessa he pakenisivat ja hakisivat apua jostain. Apa ei tosin tiennyt mitä kello oli, mutta oletti ainakin tunnin jo kuluneen. Käytävän päästä kuului oven avautumisen ääni ja naapurisellin äänet vaikenivat. Kapteeni Niukkanen saapui Apan sellin eteen mukanaan nainen, jolle tehtävän ajaksi oli annettu koodinimi sininen. ”Saat seuraa.” Niukkanen sanoi avatessaan oven ja työntäessään naisen sisään. Apa nousi vaivalloisesti ylös ja käveli naisen luokse. ”Mitä vittua te täällä touhuatte?” Apa kysyi Niukkaselta. ”Se selviää teille pian.” Hän vastasi ja poistui. ”Mitä sää täällä teet?” Apa murahti naiselle. ”Teiän piti paeta jos mää en palaa.” Hän jatkoi katsoessaan naista syvälle silmiin. ”Enhän minä voinut jättää sinua tänne yksinäsi.” Nainen vastasi. Apa huokaisi syvään. ”Missä Lotta on?” Hän kysyi. ”Hän yritti estää minua tulemasta ja jäi myös kiinni.” Nainen vastasi. Apa käveli seinän viereen turhautuneena. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Hän manasi ja potkaisi seinää. Apa huokaisi syvään ja kääntyi ympäri. Nainen näytti siltä kuin hän alkaisi itkeä hetkenä minä hyvänsä. ”Olen pahoillani.” Hän sopersi itkua pidätellen. ”Olin vain niin huolissani sinusta.” Hän jatkoi kyynelten alkaessa valua hänen silmistään.

Jani nojasi kaltereihin ja vihelteli. Heini virtsasi nurkassa olevaa ämpäriin joten Jani herrasmiehenä katseli muualle ja yritti peittää toimituksen äänet. Käytävän päässä oleva ovi aukesi ja Jullekin tuli oman sellinsä kaltereita vasten. Yksi kaappaajista astui sisään retuuttaen Lottaa mukanaan. Hän pysähtyi Jullen sellin oven eteen. ”Kauemmas ovesta.” Hän sanoi Jullelle. ”En.” Vastasi Julle ja tuijotti miestä uhmakkaasti. Mies kaivoi sähkölamaannuttimen taskustaan ja antoi Jullelle tärskyn. Julle kaatui sellin lattialle kiroillen. Mies avasi sellin oven ja työnsi Lotan sisään. Lotta kaatui Jullen päälle ja mies sulki oven. ”Hyvää loppuelämää teille.” Hän sanoi ja poistui paikalta. ”Mitä kävi?” Janin viereen tullut Heini kysyi. ”Ei mitään hajua, en mä nää mitään.” Jani vastasi. ”Ooksä Julius ookoo?” Hän huikkasi naapuriselliin. ”Kyllä hän on.” Kuului Lotan vastaus. ”Lotta?” Heini kysyi innokkaana. ”Heini?” Kuului vastaus. Lotta tuli kaltereiden luo. ”Sä oot kunnossa.” Lotta riemuitsi. ”Mites Salminen?” Hän jatkoi. ”Vietiin toiselle vankiosastolle.” Heini vastasi. ”Entäs Sa…” Heini ehti aloittaa mutta käytävän oven avautuminen keskeytti hänet. Arpinaamainen kaappaaja käveli Janin ja Heinin sellin luokse. ”Saat nämä takaisin.” Hän sanoi ojentaessaan Janin silmälasit hänelle. ”Mä en halua teiltä mitään.” Jani tokaisi ja astui kauemmas kaltereista. ”Ne on sun silmälasit.” Heini sanoi hänelle. ”Oikeesti?” Jani sanoi, otti lasit ja laittoi ne päähänsä. ”Oletpas sä kiltti mies.” Hän sanoi. Arpinaama vain murahti ja poistui paikalta. Jani vilkaisi Heiniä ja pelästyi. ”Herranjumala sä olet kaunis.” Hän sanoi. Heini punastui hiukan. ”Hei, nähtiinhän me jo veneellä kun sulla oli lasit päässä, miks oot noin hämmentynyt?” Heini sanoi laittaen samalla kädet puuskaan. Jani raapi päätänsä. ”Niin no, mä olin niin kännissä ettei mulla ole mitään muistikuvia siitä illasta.” Hän sanoi nolona.

Ville ja Salminen nojasivat sellinsä kaltereihin. Apa istui sellinsä nurkassa. Vastakkaisessa nurkassa istui nainen. Tunnelma oli jännittynyt kun he katselivat toisiaan etäältä. ”Onks teillä kaikki hyvin siellä.” Kuului naapurisellistä Salmisen ääni. ”Ei tässä kurjuutta kummempaa.” Apa vastasi. ”Mitä tässä ny kusessa ollaan koko saakelin sakki.” Hän murahti ja katsoi sellissään olevaa naista tuimasti. Nainen käänsi katseensa pois. ”Älä ny oo vihanen.” Salminen huikkasi. ”Mun mielestä S toimi tosi herttasesti, eiks nii V?” Hän jatkoi. ”Juu, tosi herttasta.” Ville vastasi. ”Mitä siinä ny meni kaikki meiän pelastumismahdollisuudet mutta tärkeintä että on herttasta.” Ville jatkoi ivallisesti. Salminen huokaisi syvään ja selleihin laskeutui hiljaisuus. ”Apa.” Sanoi nainen nurkasta. ”Minun pitäisi kertoa sinulle jotain.” Hän jatkoi. Apa katsoi häntä tympääntyneenä. ”No mitä.” Hän lopulta kysyi. Nainen tuijotti hetken kattoa ja huokaisi sitten. ”Me emme tavanneet ensimmäistä kertaa silloin veneessä.” Hän jatkoi. Apa valpastui. ”Mitä sää tarkotat?” Hän kysyi hämillään. ”Sitä että me olimme samassa yläkoulussa, sinä E-luokalla ja minä F-luokalla.” Nainen jatkoi. Apan silmät levisivät kun hän tunnisti naisen. ”Olimme jopa samalla rippileirillä aikoinaan.” Nainen jatkoi. ”Minä lähdin lukioon eri paikkakunnalle emmekä me edes puhuneet yläkouluaikoina. Muistan vain että me usein katselimme toisiamme käytävällä.” Nainen paljasti. Apa tunsi kylmän hien valuvan otsallaan kun hän tunnisti naisen.
Apa nojasi kaltereihin ja tuijotti tyhjyyteen. Hän käsitteli kaikkea sitä informaatiota jonka oli juuri kuullut. Lähes päivittäin viimeisen viidentoista vuoden ajan hän oli ajatellut sitä tyttöä johon oli rakastunut ensisilmäyksellä seitsemännen luokan ensimmäisenä koulupäivänä. Apa oli ollut kaveriensa kanssa pääovien vieressä ulkona kun joukko tyttöjä oli kävellyt heidän ohitseen. Apan katse oli välittömästi naulautunut heistä yhteen, jolla oli ruskeat hiukset löyhällä ponihännällä ja jäänsiniset silmät. Siitä asti Apan sydän oli pompannut hänen kurkkuunsa joka kerta kun hän oli nähnyt kyseisen tytön koulun käytävillä. Apa ei vaan edelleenkään saanut naisen nimeä päähänsä. Hän vain muisti että jossain sen ajan hittibiisissä se mainittiin ja hänen kaverinsa olivat jatkuvasti sitä hänelle lauleskelleet. Kahdeksannen luokan jälkeisenä kesänä rippileirillä hän oli muutaman kerran joutunut tekemisiin saman tytön kanssa, mutta mennyt aina lukkoon kun he kohtasivat. Hänen koulukaverinsa olivat yrittäneet saada häntä lähestymään tyttöä mutta Apa oli mennyt aina jumiin pelkästä ajatuksesta. Nyt vuosia myöhemmin he olivat vankeina ja viettäneet usean päivän yhdessä, eikä nainen ollut kertonut kuka on. Apa yritti koota ajatuksiaan. ”Mä en oo ikinä nähny kenenkään saavan Apaa noin järkyttyneeks.” Ville kuiskasi Salmiselle naapurisellissä. ”Tää oli mullekkin ihan uutta tietoa.” Salminen vastasi. Apa kääntyi ympäri ja katsoi naista. ”Tunnistitko sää mut heti jo sillon ko nousitte veneeseen vai missä kohtaa? ” Hän kysyi. ”Näytit tutulta alusta asti mutta varma olin vasta kun kuulin nimesi.” Nainen vastasi. ”Miten sää muistit mut? Siitähän on monta vuotta eikä me oltu ikinä tekemisissä kunnolla.” Apa sanoi hämmentyneenä. Nainen naurahti. ”Koko kouluhan sinut tiesi.” Hän sanoi. ”Isokokoinen kaveri jolla on pitkät, vaaleat hiukset ja olkihattu päässä, kulkee heti lumien sulamisen jälkeen shortseissa ja tarvitseeko sinua muistuttaa siitä tanssiesityksestä yhdeksännen luokan joulujuhlassa.” Hän jatkoi tarinaansa. Apa naurahti. ”Ai niin se. Se varmaan kyllä jäi monien mieleen.” Hän sanoi. Nainen tuli Apan viereen. ”Ja olinhan minä sinuun vähän ihastunutkin silloin.” Hän sanoi. ”Odotin aina vain että sinä tulisit puhumaan minulle mutta et ikinä tullut.” Nainen jatkoi ja halasi sitten Apaa. ”Anteeksi että pilasin suunnitelman.” Hän sanoi painaessaan kasvonsa Apan rintaa vasten. Apa kietoi kätensä naisen ympärille. ”Sattuuhan näitä.” Hän sanoi. ”Hihi, söpöä.” Salminen naurahti naapurisellistä.

Jani piti kättään kaltereiden ulkopuolella, kämmen ylöspäin. Julle piti omaa kättään sellinsä kaltereiden lävitse Janin käden yläpuolella, kämmen alaspäin käännettynä. Käytävässä oli täysin hiljaista. Äkkiä Julle laski kätensä nopealla liikkeellä ja läimäytti Janin kättä. ”Vittu.” Jani älähti vetäessään kätensä pois. ”2-1” Hän jatkoi ja asetti tällä kertaa oman kätensä päälle, Jullen laittaessa omansa alle. Selleihin laskeutui jälleen hiljaisuus. Jani laski kätensä nopeasti, mutta Julle sai omansa pois alta. ”Vitun vittu.” Jani kirosi. ”Voitto, täähän oli paras viidestä.” Julle sanoi tuulettaessaan. ”Eihän kun paras seittemästä.” Jani kimitti takaisin laittaessaan kättään taas asemiin. ”No sovitaan sitten niin.” Julle naurahti ja laittoi oman kätensä jälleen lyöntivalmiuteen. Julle laski kätensä nopeasti ja osui jälleen Janin käteen. ”4-1, se oli siinä.” Julle sanoi. ”Miehet.” Heini huikkasi Lotalle. ”Älä muuta sano.” Kuului Lotan vastaus.

Ville soitti ilmakitaraa omassa sellissään. ”Ekkö tunnista biisiä?” Hän kysyi Salmiselta, joka istui nurkassa. Salminen mietti hetken. ”Oisko Paranoidi?” Hän lopulta arvasi. Ville lopetti soittamisen. ”No ei todellakaan ole Paranoidi.” Hän tuhahti. ”No anteeks, mutta mistä mä oisin voinu tietää ko sää vaan rämpytät ilmaa.” Salminen kivahti. ”No kattomalla mitä sointuja mä tein sormillani!” Ville huusi. Salminen nousi pystyyn. ”Vittu!” Hän huudahti ja lähti kävelemään Villen luo. Apa istui omassa sellissään naisen vieressä ja he pitivät toisiaan kädestä. ”Ongelmia paratiisissa.” Apa naurahti. Salminen pysähtyi Villen eteen samalla kun käytävän ovi aukesi jälleen. ”No mitä nyt taas?” Salminen kivahti. Kapteeni Niukkanen käveli heidän sellinsä ohi perässään pieni ja pyylevä mies jolla oli rikkinäiset silmälasit. Miehet pysähtyivät toisen sellin eteen. ”Onneksi olkoon, teidät on arvonnalla valittu ensimmäisiksi.” Kapteeni Niukkanen sanoi Apalle ja hänen sellitoverilleen. ”Ensimmäisinä mihin?” Apa kysyi tullessaan kaltereiden luo. ”Se selviää pian.” Niukkanen vastasi ja otti pistoolin esiin. ”Hans, anna heille käsiraudat.” Hän sanoi mukanaan olleelle miehelle. Hans ojensi kaltereiden välistä kahdet käsiraudat Apalle, joka antoi toiset sellissä olevalle naiselle. He laittoivat raudat toisilleen mitään sanomatta ja toisiaan silmiin katsomatta. Kun raudat olivat kiinni, Hans avasi sellin oven. ”Vauhtia. Ialdabaoth odottaa teitä.” Niukkanen ärähti osoittaen pyssyllään heitä poistumaan sellistä. ”Ialdabaoth?” Apa hämmästyi. ”Te ootte setiläisiä!” Hän murahti astuessaan ulos sellistä. Niukkanen naurahti. ”No ei nyt ihan, mutta lähellä.” Hän sanoi. ”Mitä ovat setiläiset?” Apan perässä sellistä ulos astuva nainen kysyi. ”Gnostikkoja.” Apa selitti. ”Uskovat että Jumala antoi Aatamin ja Eevan kolmannelle pojalle, Setille, salaista tietoa maailmankaikkeudesta. Kuten sen että Jumala ei luonut maailmaa vaan demiurgi nimeltä Ialdabaoth.” Hän jatkoi samalla kun Hans sulki sellin oven ja laittoi avaimen takataskuaan kohti, mutta pudotti sen maahan epähuomiossa. ”Mä jotenkin näin susta heti että oot porukan sivistynein.” Niukkanen sanoi Apalle. ”Mutta vähän oot hakoteillä.” Hän naurahti samalla kun osoitti pyssyllään heitä liikkeelle. Apa näytti seuralaiselleen silmillään Hansin pudottamaa avainta ja nainen nyökkäsi ymmärtäväisesti. Apa kääntyi ja alkoi kävelemään. ”Setiläisyyshän tuomittiin harhaopiksi.” Apa ärähti Niukkaselle. ”Kaikki muut opit ovat harhaisia!” Niukkanen huusi ja tönäisi samalla Apaa. Hans käveli heidän perässään ja viimeisenä tuli Apan sellitoveri, joka potkaisi maahan pudonneen avaimen Villen ja Salmisen selliin. ”Ialdabaoth on pitänyt maailman suojassa kaikki nämä vuodet samalla kun teidän Jumalanne hylkäsi ihmiskunnan.” Niukkanen paasasi samalla kun Ville laittoi jalkansa avaimen päälle siltä varalta että joku katsoisi taakseen. ”No itsehän en sen kummemmin jumaluuksiin usko mutta kuulostaahan tuo nyt aika typerältä.” Apa jatkoi Niukkasen haastamista samalla kun he poistuivat sellikäytävältä.

Jani tutki kynsiään nojaten sellinsä kaltereita vasten. ”Mulla on aika paskaset kynnenaluset.” Hän totesi Heinille. ”Etkö sä pessy niitä kun me oltiin saunassa?” Heini hämmästeli. ”Ei käyny mielessä, siinä oli vähän kaikkee muuta.” Jani vastasi. Käytävän ovi aukesi. ”Ei osteta mitään!” Jani huudahti tympeänä. ”Enkä mä myy mitään.” Kuului Villen ääni. Jani pomppasi pystyyn ja katsoi käytävälle jossa näki Villen avaavan Jullen sellin ovea. ”Mitä vittua Ville?” Kysyivät Jani ja Julle samaan aikaan. Ville sai Jullen ja Lotan sellin oven auki ja siirtyi avaamaan Janin ja Heinin selliä. ”Nyt on kiire, ne vei Apan.” Ville sanoi samalla kun laittoi avaimen lukkoon. ”Ja S:n.” Salminen ilmoitti. Ville avasi sellin oven. ”Lähtekää te ilmottaan viranomaisille ja mahdollisesti hakemaan apua.” Ville ohjeisti Jania ja Heiniä. ”Miks mä?” Jani parahti. ”Jos ne vie sun rillit, sä olet hyödytön.” Ville perusteli. ”Totta.” Jani sanoi napsauttaen sormiaan. ”Mitäs te muut teette?” Hän kysyi katsoen Jullea. ”Haetaan mun nuuskat.” Julle vastasi. Kaikki katsoivat häntä hämillään. ”Ei vaan me pelastetaan ne kaks.” Lotta sanoi lyöden häntä samalla olkapäähän. ”Mutta ensin nuuska.” Julle totesi. ”Röökikin käy.” Hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen. ”Ihan sama, tehköön mitä haluaa.” Ville sanoi. ”Mutta te lähette nyt ja nopeesti.” Hän ohjeisti vielä Jania ja Heiniä lähtiessään ovelle.

Apa astui ulos sateeseen. ”Se taitaa olla päivä jo ehtoopuolella.” Hän sanoi katsoessaan taivaalle. ”Kuu on juuri alkanut nousta, vaikkei sitä pilvien takaa näykkään.” Niukkanen sanoi ottaessaan itselleen sateenvarjon. ”Kesän viimeinen uusikuu.” Hän jatkoi hymyillen. ”Se taitaa olla teille jonkin sortin pakkomielle.” Apa naurahti. Niukkanen tönäisi hänet liikkeelle. ”Ialdabaoth vaatii uhreja kesän ensimmäisenä uusikuuna jotta sadosta tulee hyvä ja viimeisenä kiitokseksi hyvästä sadosta.” Niukkanen selosti. Apa käveli rauhallisesti eteenpäin, nuoruuden ihastuksensa vierellään, Niukkanen ja Hans heidän takanaan. He kulkivat pihan poikki kohti sen perällä olevaa entistä kirkkoa. ”Niin että vähän viljaa ja hedelmiä sekä rutosti alkoholia?” Apa naurahti. ”No ei nyt aivan.” Vastasi Niukkanen samalla kun he kääntyivät kirkon nurkan taakse. Apa pysähtyi ja valahti kalpeaksi. Hän näki edessään valtavan kokon, johon muut kaappaajat lisäsivät juuri puita. Kokon edessä oli giljotiini. ”Et voi olla tosissasi.” Apa sanoi ääni väristen. ”Ialdabaoth vaatii ihmisverta.” Niukkanen vastasi ja kaatoi sitten Apan maahan. ”Hans. Vie tyttö paikalleen.” Hän ohjeisti toveriaan joka totteli mitään sanomatta. ”Irti minusta!” Nainen huusi yrittäessään riuhtoa itseään irti Hansin otteesta. ”Ettehän te nykypäivänä selviä ihmisten tappamisesta!” Apa karjui Niukkaselle. ”Ollaan selvitty ennenkin.” Niukkanen sanoi. ”Viranomaiset löytää veneen hylyn joka on räjähtänyt, muutaman päivän ajan tutkii lähimaastoa, löytää muutaman teiän tavaran ja lopulta julistaa teiät kaikki kuolleiksi veneen polttoainevuodosta seuranneen räjähdyksen johdosta.” Hän jatkoi ivallisesti. ”Vitun hullut.” Apa murahti takaisin.

Ville juoksi joukon edellä ikkunoiden ohi ja vilkaisi ulos sateeseen. Äkkiä Ville pysähtyi ja Salminen törmäsi häneen. ”Mitä ny V?” Salminen kysyi ja katsoi samalla itsekin ulos. Lotta ja Jullekin pysähtyivät katsomaan. ”Ei jumalauta!” Ville huudahti ja lähti jälleen juoksuun ulko-ovea kohti. Ikkunoista oli suora näkymä pihalla olevan kirkon viereen, jonka vieressä paloi valtava kokko. Yksi mies piti käsiraudoissa olevaa Apaa maassa ja toinen retuutti Apan seurassa ollutta naista kohti kokon edessä olevaa giljotiinia. ”Vittu.” Totesi Julle lähtiessään juoksemaan Villen perään.

Apa makasi vatsallaan kasvot maahan painettuna. Hän näki kuinka pyylevä, silmälasipäinen pahis raahasi naista, joka oli paljastunut hänen ensirakkaudekseen, kohti valtavan kokon edessä olevaa giljotiinia. Giljotiinin vieressä muut miehet seisoivat rivissä ja katselivat tapahtumia elottomin silmin. ”Jumalauta saatana!” Apa huusi maassa kun Hans asetti naisen pään giljotiinin. Hans lukitsi hänet paikoilleen ja astui laukaisumekanismin viereen. ”Hei!” Apa huusi murtuneella äänellä naiselle, joka katsoi häneen peloissaan. ”Kerro mulle sun nimi!” Apa huusi. ”En muista sitä enkä kehdannu enää kysyä missään kohtaa.” Hän jatkoi ääni romahtaen. Nainen katsoi Apaan ja hymyili. ”Sanni.” Hän ehti sanoa juuri ennen kuin giljotiinin terä putosi ja katkaisi hänen kaulansa.

Tarina jatkuu osassa 9: Onnettomuuksien Summa

Kaikki tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtuman ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.