Metsän siimeksessä olevan vanhan leirikeskuksen pihassa paloi valtava kokko. Sadepilvien peittämä taivas ei näyttänyt uusikuuta, joka oli hetkeä ennemmin noussut taivaalle.

Apa huusi kurkku suorana maassa. Hänen silmistään valuvia kyyneliä ei erottanut vesipisaroiden joukosta. Hän näki kuinka hänen rakastamansa naisen irronnut pää lojui maassa giljotiinin edessä. Kokon luota käveli arpinaamainen mies joka nosti sen maasta. ”Kaikkivaltiaalle Ialdabaothille.” Hän huusi kohottaen pään hiuksista ilmaan. Sannin kasvoilla näkyi vieläkin hymy, jonka hän oli Apalle suonut ennen kuin giljotiinin terä oli pudonnut. Arpinaamainen mies kääntyi ja heitti pään tuleen samalla kun kaksi muuta miestä nostivat Sannin ruumiin maasta ja heittivät senkin liekkeihin. Kapteeni Niukkanen nosti Apan ylös, mutta tämä riuhtaisi itsensä irti ja puski Niukkasta kasvoihin päällään. Niukkanen kaatui maahan kun Apa lähti juoksemaan kädet kahlittuina muita miehiä kohti. Arpinaamainen mies ei epäröinyt hetkeäkään vaan kaivoi pistoolin esille ja ampui Apaa jalkaan. Apa kaatui naamalleen mutaiselle nurmikolle huutaen tuskasta. Niukkanen tuli heidän luokseen ja antoi Apalle sähköiskun lamaannuttimestaan. Apa sätki maassa sähköiskusta, jota hänen sateesta märkä kehonsa vahvisti. ”Anna toinen.” Arpinaama komensi Niukkasta. ”Tämä ei ansaitse kivutonta kuolemaa.” Hän jatkoi Niukkasen kääntäessä Apan ympäri. Hän antoi uuden tällin suoraan Apan sydämen kohdalle. Apa haukkoi henkeään tuskasta ja Niukkanen antoi uuden sähköiskun. Apa makasi maassa elottomana kun arpinaama kumartui mittamaan tämän pulssia. ”Vielä kerran.” Hän sanoi ja Niukkanen antoi iskun. Apan selkä taittui kaarelle ja kun se jälleen kosketti maata hän ei enää hengittänyt.

Ville juoksi maksiminopeuttaan kohti kokkoa. Hän pääsi lopulta kirkkorakennuksen nurkan ohi ja näki kuinka heidän veneensä kapteeni antoi sähkölamaannuttimella iskun Apan rintakehään. Ville jatkoi juoksuaan ja päästyään lähelle miehiä hän hyppäsi ilmaan ja löi kapteeni Niukkasta ohimoon. Niukkanen kaatui maahan Apan viereen samalla kun arpinaamainen mies laukaisi aseensa. Luoti ei osunut Villeen joka oli nopean vauhdin vuoksi myös kaatunut laskeutuessaan maahan. Luoti osui kumminkin Villen perässä juosseen Salmisen käteen ja hän kaatui tuskasta märälle nurmikolle. ”Salminen!” Huudahti hänen perässään tullut Lotta, joka pysähtyi hänen luokseen Jullen jatkaessa heidän ohitseen miesten luokse. Arpinaama tähtäsi Jullea Niukkasen noustessa ylös. Hans käänteli päätään kauhuissaan ympäri kynsiään purren, muut miehet seisoivat paikallaan kokon edessä. Ville potkaisi arpinaamaa polveen ja hän horjahti, jolloin hänen laukauksensa lähti taivaalle. Julle potkaisi välittömästi paikalle päästyään juuri ylös noussutta Niukkasta polvella naamaan ja tämä kaatui Apan ruhon päälle. Muut miehet ryntäsivät paikalle kokon luota samalla kun Hans makasi maassa imemässä peukaloaan. Lotta yritti repiä hihansa irti sitoakseen sillä Salmisen haavan mutta ei onnistunut. Julle löi arpinaamaa kasvoihin Villen noustessa ylös. Ville potkaisi Niukkasta joka horjui tajunnan rajamailla. Muut miehet saapuivat paikalle ja kaksi heistä kävivät Villen kimppuun, kahden napatessa kiinni Jullesta. ”Vitun apinat!” Ville huusi samalla kun hänet painettiin maahan. ”Perkele.” Kuului Jullen suusta hänelle käydessä samoin. Arpinaama hoippui ase ojossa Lottaa ja Salmista kohti. Hän laukaisi aseensa ja Lotta kaatui maahan reikä otsassaan.

Jani juoksi metsässä Heini kintereillään. Hän ei ollut ikinä ollut kovin atleettinen, mutta nyt ihmisten henki riippui hänestä. ”Musta tuntuu että meitä ei seurata.” Heini huohotti hänen takaansa. Jani hidasti hiukan vauhtiaan ja lopulta pysähtyi. Jani nojasi käsillä polviinsa ja huohotti raskaasti. ”Okei.” Hän sai sanottua. ”Ei juosta enää.” Hän huohotti juuri ja juuri kuuluvalla äänellä. Heini tuli hänen viereensä. ”Mennään ihan rauhassa loppumatka.” Hän sanoi hengästyneenä. Hetken kaksikko keräsi henkeään ja jatkoivat sitten matkaansa. ”Ei kai me vaan eksytty?” Heini kysyi. Jani vilkuili hetken ympärilleen. ”Ei vittu mitään hajua.” Hän sanoi. ”Mutta jokainen metsä loppuu joskus.” Hän naurahti yrittäessään keventää tunnelmaa. Kaksikko jatkoi matkaansa sateessa likomärkinä vilkuillen ympärilleen levottomina. ”Onhan sitä kai oltu pahemmissakin paikoissa.” Jani sanoi huohottaen. ”Missä muka?” Heini kysyi hämmentyneenä. ”No en mä missään, mutta aattelin että ehkä sä oot?” Jani vastasi. ”No en todellakaan ole.” Heini vastasi ja he jatkoivat matkaansa hiljaisuudessa.

Ville katsoi kauhuissaan kuinka miehet raahasivat Apan ja Lotan elottomia ruumiita kokkoon. Hänet, Julle ja haavoittunut Salminen oli sidottu tolppaan yhdessä. Arpinaama riuhtaisi Hansin ylös erittäin väkivaltaisesti. ”Miten vitussa nää vangit on täällä!?” Hän huusi sylki lentäen. ”Missä on sellien avain!?” Hän jatkoi lyöden samalla Hansia. Hans laittoi kätensä takataskuunsa ja järkyttyi. ”Avain tänne!” Arpinaama huusi. ”S-se oo-oo-on p-poissa.” Hans änkytti. ”Jumalauta!” Arpinaama huusi ja ampui Hansia kasvoihin. Kaikki miehet järkyttyivät kun arpinaama ampui vielä kolme kertaa Hansia. Ville huomasi Jullen vääntelehtivän vieressään levottomana. ”Tekeekö sunkin pahaa?” Ville kysyi. ”En mä kato tonne päin ollenkaan, yritän saada nuuskapurkkia taskustani.” Julle vastasi ja Salminen alkoi nauramaan.” Mikäs sua ny huvittaa, sähän vuodat verta!” Ville huusi. ”Mä tiedän.” Salminen sanoi nauraen, kyynelten valuessa hänen silmistään. ”Musta on vaan ihanaa kuinka joku voi tässä tilanteessa olla enemmän huolissaan nikotiinin saannistaan kuin omasta hengestään.” Hän jatkoi lopettaessa nauramisen. ”Tässähän on tietty se että jos saan tän purkin täältä niin pääsen samalla irti näistä köysistä.” Julle sanoi. Ville ja Salminen katsoivat häntä. ”Yritä sitten paremmin!” Ville huudahti. ”No voithan säkin koittaa auttaa!” Julle huudahti takaisin.

Jani ja Heini pitivät hengähdystaukoa kiven suojissa. ”Kikkurapää.” Heini sanoi hiljaa. ”Sano Jani vaan.” Jani vastasi hengittäen raskaasti. ”Mitä jos me ei Jani päästä ikinä sivistyksen pariin?” Heini kysyi huolta äänessään. Jani huohotti raskaasti. ”Meiän on pakko.” Hän sanoi päättäväisesti ja nousi ylös. ”Jatketaan.” Hän sanoi ojentaessaan kätensä Heinille. Heini tarttui Janin käteen ja nousi ylös. He jatkoivat matkaansa ja saapuivat kalliolle. Hetken aikaa pari katseli maisemia. ”Vittu tekis mieli vaan jäädä katsomaan näitä metsiä ikuisesti mutta nyt on kiire.” Jani sanoi ja kääntyi lähteäkseen. ”Jani!” Kuului Heinin huuto hänen takaansa ja Jani kääntyi nopeasti ympäri, vain nähdäkseen kuinka liukkaalla kalliolla kaatunut Heini luisui reunan yli. Jani pelästyi ja lähti kallion reunaa kohti, mutta tajusi ensimmäisen liikkeen tehtyään että se ei ollut viisasta ja korjasi rataansa vain kaatuakseen itse. Jani luisui liukkaalla kalliolla ja yritti ottaa siitä sormillaan jotain otetta, mutta turhaan. Janin lasit putosivat hänen silmiltään kalliolle kun hän tunsi maan loppuvan altaan. Ilmavirta hulmutti Janin hiuksia kun hän putosi kalliolta useita metrejä teräviin kiviin, joista yksi lävisti hänen sydämensä.

Ville hengitti pitkään syvään. He olivat saaneet köytensä auki ja odottivat nyt sopivaa hetkeä paeta. Miehet raahasivat Hansin elotonta ruumista kokkoon. ”Mun merkistä.” Ville kuiskasi. Julle ja Salminen nyökkäsivät. Miehet heittivät Hansin liekkeihin. ” Nyt!” Ville sanoi napakasti ja nousi ylös. Julle ja Salminen seurasivat esimerkkiä ja he kaikki lähtivät juoksemaan eri suuntiin. ”Jumalauta!” Kuului arpinaamaisen miehen huuto. ”Perään!” Jatkui karjunta. Julle juoksi lähintä metsäaluetta kohti siksakkia mahdollisten luotien varalta, mutta ei kuullut laukauksia. Ville vilkaisi juostessaan taakseen ja näki arpinaaman osoittavan häntä aseella ja painavan liipaisinta, mutta laukaisun ääntä ei kuulunut. Mies varmaan tyhjensi viimeisen lippaansa toveriinsa. Salminen juoksi kättään pidellen kohti taloa. Hän pääsi juuri ovelle kun joku miehistä taklasi hänet maahan. Kaatuessaan Salminen löi päänsä rakennuksen betoniseen seinään eikä noussut enää ikinä ylös. Julle pääsi metsään ja jatkoi juoksuaan taakseen katsomatta.

Ville juoksi henkensä edestä, edessään näkemää rantasaunaa kohti. Hän ei tiennyt seurattiinko häntä, mutta hän toivoi rannasta löytyvän lukitsemattoman soutuveneen, jolla mahdollisesti paeta. Hän kuuli kaukaa laukauksia ja oletti että ainakaan pyssymies ei ollut hänen perässään, muuten äänet olisivat kuuluneet lähempää. Ville kääntyi saunarakennuksen nurkan ympäri ja näki laiturilla veneen. Ville riemuitsi mielessään ja jatkoi juoksua laiturille veneen luokse. Astuessaan laiturille hänen jalkansa lipesi märällä laiturilla ja Ville kaatui selälleen. Hän yritti nousta nopeasti ylös mutta tunsi samalla kuinka häneen tartuttiin kiinni. ”Vittu!” Ville huudahti samalla kun hänen kätensä väännettiin väkivalloin selän taakse. Toinen mies tarttui häntä toisesta kädestä. Järveltä puhaltava tuuli piiskasi Villen kasvoja kun miehet raahasivat häntä kohti laiturin reunaa. Ville aavisti mitä miehillä oli mielessä. Miehet paiskasivat hänet laituria vasten ja toinen heistä painoi hänen päänsä veteen. Ville pyristeli hetken kunnes muisti kuulleensa että hukkuminen on sitä tuskallisempi mitä kauemmin taistelee sitä vastaan, joten hän veti henkensä täyteen vettä ja valahti pian veltoksi.

Julle nojasi metsässä kiveen katsoen taivaalle. Hän kaivoi nuuskan huuleensa ja huokaisi syvään. Hän oli törmännyt kallion seinämään ja nähnyt sen juurella Janin sekä Heinin hengettöminä makaamassa. Hän kaivoi tupakan taskustaan ja heitti sen suuhunsa. Jullen takaa kuului askelien ääniä ja huutamista. Hän sytytti tupakkansa ja veti siitä pitkään henkeen. Hän katsoi Jania silmiin samalla kun tunsi kuinka häneen tartuttiin takaapäin ja painettiin maahan. Kaksi miestä lähti raahaamaan häntä takaisin päin samalla kun yksi jäi tutkimaan Jania ja Heiniä. Julle roikkui mukana antautuneena kunnes he lopulta palasivat entisen leirikeskuksen pihaan. Julle näki kuinka Sannin, Apan, Lotan, Kaisan ja Villen ruumiit paloivat kokossa. Kaksi miestä tarttui häneen, toinen jaloista ja toinen käsistä, ja alkoivat heijaamaan häntä kohti liekkejä. ”Kaikki palaa!” Hän kuuli kapteeni Niukkasen huutavan. Julle tunsi kuinka miesten ote irtosi hänestä ja pian hän laskeutui polttavaan tuhkaan. Julle huusi tuskasta ja kieri liekkien seassa kunnes lopulta hänen ihostaan ei ollut mitään jäljellä. Julle kaatui Lotan ruumiin päälle ja sulki silmänsä viimeisen kerran.

Kaikki tässä tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.