Yön sankka sumu alkoi hälvetä Tattisolan yllä. Tiedustelija ryntäsi Haltiakapteeni Keisarin makuusaliin tuoden huonoja uutisia. Ihmisten sotatorvien ääni kuului solan pohjoispuolelta. Krapulastaan äreä Keisari huusi viestintuojalle käskyjä ja jatkoi sitten hetken untaan. Haltiaratsastajat lähtivät matkaan keräämään kultaa samalla kun ihmisten sotatorvien ääni yltyi.

Luutnantti Läskipää oli saanut joukkonsa Tattisolan pohjoispuolelle. Hänen tiedustelijansa toivat raportin solan eteläpuolella olevasta haltialinnakkeesta. Luutnantti Läskipää keräsi luottomiehensä neuvonpitoon samalla kun hänen ratsastajansa lähti hakemaan tukea naapurikylistä. Tiedustelijoidensa raportista hän tiesi, että Tattisolasta itään vuorijono jatkuisi ylitsepääsemättömänä loputtomiin ja lännessä olisi laaja kaistale joutomaata, jossa kulku olisi haastavaa.

Keisari heräsi torkuiltaan ja sai adjutantiltaan Juliukselta tilanneraportin. Hän määräsi kaikki joukkonsa marssimaan Huterosillan ylitse kohti Tattisolaa. Julius varoitti häntä, että ihmiset saattaisivat kiertää läntisten joutomaiden halki, mutta Keisari ei kuunnellut. Hänestä ihmiset tuskin yrittäisivät sitä muuten kuin korkeintaan muutamalla yksiköllä, joten alueen kylissä kiertävät ratsastajat saisivat mahdollisen hyökkäyksen kyllä torjuttua.

Läskipää antoi joukoilleen etenemiskäskyn. Hänen pääjoukkonsa etenisi Tattisolan kautta kohti Hukkuneiden Örkkien Lahtea samalla kun pieni erikoisjoukko valtakunnan kokeneimpia Seppo Hoveja lähtisi tutkimaan läntisiä joutomaita ja etsimään sieltä mahdollista kiertotietä haltioiden luokse.

Julius oli huolissaan. Hän oli itse kotoisin läntisiltä joutomailta, pienestä jään ympäröimästä kylästä läheltä Penisvuorta. Kun haltiajoukko marssi kohti Tattisolaa, Julius karkasi sen riveistä varmistamaan, että hänen kotinsa olisi turvassa. Naisvelhot Lucy ja Erza huomasivat sen, mutta heitä ei kiinnostanut Juliuksen kaltaiset miehet. He olivat täysin armeijaa komentavan Oinosen Surman pauloissa.

Hepoherra-niminen ratsumies oli saanut komentoonsa Luutnantti Läskipään joukkojen ensimmäisen yksikön. Hän johti joukkoa uljaasti edestä heidän saapuessaan solan suulle. Hän käski joukkojensa pysähtyä ja koota rivinsä ennen kuin etenisivät pidemmälle. Häntä huoletti velhojoukkojensa vähyys, mutta Läskipää ei luottanut heihin sillä hänen vaimonsa oli pettynyt häntä velhon nimeltä Makarov kanssa.

Oinosen Surma johti joukkonsa Tattisolaan. Hän lähetti nopeimman jousimiehensä, Wilhelm Pällin, edeltä tiedustelemaan olivatko ihmiset jo saapuneet solaan. Kun hän saapui solan pohjoiseen osaan hän kauhistui huomatessaan ihmisten joukot, jotka olivat lähes kaksinkertaiset haltioiden joukkoihin verrattuna. Pälli ei ehtinyt palata tietojensa kanssa kun ihmiset lähtivät etenemään kohti solaa.

Kun hänen lähin ystävänsä, Hepoherska, ilmoitti nähneensä haltian solassa Hepoherra komensi joukkonsa liikkeelle, jotta hän ei menettäisi yllätyksen tuomaa etuaan. Heidän edetessään pidemmälle solaan he törmäsivät pieneen haltiajoukkoon ja Hepoherra käski joukkojensa hyökätä.

Julius oli saapunut kotiinsa. Viholliset eivät olleet vielä päässeet sinne joten hän oli huojentunut. Hän masturboi hyljepehmoleluunsa nopeasti ja aikoi lähteä takaisin rintamalle. Tullessaan ulos kodistaan hän kuitenkin huomasi ilmassa palaneen käryä. Hän kiipesi läheisen Janse-tulivuoren rinteelle ja näki kaukaisuudessa kaksi haltiaratsastajaa taistelemassa ihmisten kanssa. Kauempana hän huomasi suuremman ihmisjoukon ja joutui pakokauhun valtaan.

Seppo Hovi -yksikön johtaja Seppo Hovi ensimmäinen veti miekkansa elottoman haltiaratsastajan vatsasta. Hän oli johtanut yksikkönsä halki soiden ja jäisten tundrain läpi. Juuri kun he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että näillä joutomailla ei ollut haltioita, kaksi oli rynnännyt läheiseltä aavikolta ja haavoittanut joukon Trivial Pursuit -mestaria, Seppo Hovi toista. Haltiat teurastettiin nopeasti ja nyt he pääsisivät jatkamaan matkaansa kohti haltian linnaketta. Seppo Hovi toinen jäisi parantamaan haavojaan Oinoskylään.

Oinosen Surma ei nähnyt kunnolla eteensä. Hänen silmänsä olivat veren peitossa hänen kärsimästään iskusta päähän. Hän oli saanut surmattua muutaman ihmisten keihäsmiehen, mutta ihmisten määrä oli vain liikaa. Kun ihmisten armeija teurasti hänen sotilaitaan, haltian armeijan komentaja kaatui ihmisten ratsumiehen miekan lävistämänä. Viimeisenä näkynään Oinosen Surma näki kuinka velho Lucy kaatui ihmisten nuoliin. Hän ajatteli kuolleessaan: ”Olis pitäny panna tota akkaa enemmän”

Hepoherra veti miekkansa pois haltiasoturin selästä. Hän katseli kaoottista taistelukenttää jossa hänen joukkonsa olivat voitolla, mutta silti hänen mieltään kalvoi huoli. Haltioiden joukko oli liian pieni. Oliko tämä vain harhautusta ja oikea armeija marssi joutomaata pitkin kohti Luutnantti Läskipäätä? Hän komensi avustajansa Glennin sekä Wilhelm Tatin jatkamaan taistelua samalla kun hän ratsastaisi tarkistamaan tilanteen.

Nuori haltiashamaani Wendy oli ensimmäistä kertaa taistelussa. Hän oli aamulla lähtenyt innoissaan matkaan isoveljensä Oinosen Surman joukoissa, mutta hänen intonsa oli laantunut päivän edetessä. Hän oli uuvuttanut kaikki voimansa parantaakseen niin monta haavoittunutta kuin pystyi, mutta nyt hän oli aivan lopussa. Hän oli juuri nähnyt kuinka vihollisen miekka lävisti hänen veljensä, mutta hän ei voinut tehdä mitään. Hänen jalkansa eivät enää kantaneet ja väsymys painoi häntä. Samassa hän tunsi terävän iskun takaraivossaan ja sen jälkeen kaikki pimeni.

Irto Läskinen oli liittynyt armeijaan nähdäkseen maailmaa. Hänet oli määrätty Luutnantti Läskipään komentoon ja koulutettu raskaan jalkaväen sotilaaksi. Hän oli aamulla ollut innoissaan ensimmäisestä taistelustaan, mutta nyt hän epäröi. Hän oli teurastanut monta haltiaa, mutta nyt hänen edessään oli polvillaan nuori haltianeito, joka pystyi hädin tuskin liikkumaan. Raskaan jalkaväen komentaja Simo oli antanut käskyn, että vankeja ei oteta. Hetken epäröityään hän iski nuijallaan haltiaa takaraivoon ja tämä kaatui verisenä maahan eikä noussut enää ikinä.

Julius oli viimein päässyt takaisin haltialinnakkeelle. Hän yritti etsiä Keisaria kaikkialta, mutta ei löytänyt komentajaa mistään. Hän vaipui epätoivoon tietäessään, että ihmiset lähestyivät joutomaalta hetki hetkeltä. Lopulta hän luovutti ja lähti takaisin kohti kotikyläänsä. Jos se arvoton juoppo ei puolustaisi hänen kotiaan, hän tekisi sen itse ja vaikka tarvittaessa yksin.

Seppo Hovi ensimmäinen saapui joukkoineen joutomaan eteläiseen reunaan. He eivät olleet kohdanneet enempää haltioita matkalla ja se huoletti Seppo Hovi ensimmäistä. Hän päätti levätä suon reunalla seuraavaan aamuun ennen kuin etenisi. Apujoukkoja ei olisi tulossa joten hänen sekä Seppo Hovi kolmannen, joukon kokin, sekä Seppo Hovi neljännen, joukon biljardimestarin, tulisi olla täysissä voimissaan edetessään kohti haltiain linnaketta. Seppo Hovi toinen paranteli edelleen haavoja ja Seppo Hovi viides oli havaittu naiseksi retken alussa joten hänet heitettiin lähimpään tulivuoreen, sillä Seppo Hovi -joukoissa sallittiin vain miehet.

Haltiakapteeni Keisari oli ylimielinen komentaja. Hän oli pitänyt linnakkeensa koskemattomana 27 vuotta ja piti itseään lyömättömänä. Kun tieto ihmisten hyökkäyksestä aamulla oli tullut, häntä ei huolettanut. Kun hänen joukkonsa olivat lähteneet taisteluun, hän oli napannut 200 kultaa sotakirstusta ja lähtenyt lempiporttolaansa kolmen tunnin matkan päähän linnakkeestaan. Kun hän lopulta oli tuhlannut kaiken kullan kalliiseen alkoholiin ja suosikkimerenneitoporttoihinsa, hän aloitti matkansa palatakseen linnakkeelleen.

Luutnantti Läskipää odotti linnakkeessaan tietoja taistelusta. Hän oli asettanut joutomaan reunalle varmuuden varalle kersantti Zilvadin yksikön, vaikka ei uskonutkaan haltioiden koukkaavan sieltä. Hän oli erittäin levoton sillä oli kuullut paljon huhuja tämän alueen haltiain voittamattomuudesta. Hän harkitsi pitkään, mutta teki lopulta päätöksen varustaa vielä yhden joukon joka lähtisi apuun aamunkoitteessa, tai tarvittaessa aiemminkin, mikäli haltiat lähestyisivät hänen leiriään.

Suosimo-niminen haltiasoturi oli paennut taistelua Tattisolasta. Hän oli nähnyt komentajansa kuolevan ja näki tilanteen toivottomuuden. Hän lähti juoksemaan kohti päämajaa kertoakseen tapahtuneesta kapteeni Keisarille. Saavuttuaan linnakkeelle hän löysi humalaisen Keisarin ahdistelemasta shamaanioppilaita. Hän harkitsi hetken lähtisikö hän heti pois, mutta velvollisuus isänmaata kohtaan painoi liikaa. Hän keskeytti Keisarin ilonpidon antaakseen raportin rintamalta. Kuten hän oli aavistanutkin, Kapteeni Keisari ei näyttänyt olevan tilanteesta huolissaan eikä ryhtynyt välittömästi toimiin. Suosimo poistui linnakkeesta, eikä häntä enää nähty.

Hepoherra palasi Tattisolaan tiedustelumatkaltaan. Hän oli huojentunut löydettyään Kersantti Zilvadin joukkoineen pitämästä vahtia joutomaan reunalla. Hän sai tilanneraportin miekkamestari Glenniltä samalla, kun keihäsmestari Wilhelm Tatti järjesteli puolustusta. He olivat päättäneet leiriytyä Hukkuneiden Örkkien Lahden rannalle yöksi, ja aamulla jatkaa marssia kohti haltiain linnaketta. Hepoherra oli tyytyväinen avustajiensa suunnitelmaan ja antoi sille siunauksensa. Hän otti pienen joukon eliittisotilaitaan ja pystytti varmuuden vuoksi vartion hieman idemmäksi, Syntisten Suon reunalle.

Keisari ei ollut saanut nukuttua yöllä kunnolla. Osasyynä oli hänen jatkuva humalasta johtuva oksentelunsa, mutta enimmäkseen hän oli huolissaan taistelun tilanteesta. Ihmisten joukot olivat päässeet Sinttijoen toiselle puolen ja heidän leirinsä näkyi linnoituksen korkeimman tornin huipulta. Hänen sotakassansa oli tyhjä ja jäljellä olevat joukot olivat nuoria, kokemattomia ja huonosti koulutettuja.

Läskipää heräsi varhain hyvin nukutun yön jäljiltä. Hän oli auringon laskiessa saanut lähetin tuoman viestin, jossa kerrottiin Hepoherran päässeen Tattisolan läpi ja tehneen leirin lähelle vihollislinnaketta. Tänään hänen joukkonsa etenisivät kohti vihollisen päämajaa ja voitto olisi oletettavasti nopea, sillä haltioita oli raportin mukaan vähän.

Julius oli matkannut koko yön ja saapui hetki auringonsarastuksen jälkeen kotiinsa. Hän oli eksynyt pimeässä yön aikana useaan otteeseen mutta ei ollut törmännyt ihmisten sotilaisiin matkalla. Hän lepäsi hetken rakkaan pehmoleluhylkeensä kanssa, kunnes ulkoa kuului lähestyvien hevosten ääniä. Julius tarttui miekkaansa, otti jousensa mukaansa ja poistui talostaan. Heti ulos astuessaan hänen vasemman silmänsä lävisti ihmisten jousiampujan nuoli.

Jousiampujaveljekset Ilpo ja Pertti saapuivat pieneen haltiakylään joutomaa-alueella. Veljekset olivat tunnettuja häiriköitä jotka eivät totelleet käskyjä. Kersantti Zilvadin käskiessä joukkonsa leiriytymään joutomaan pohjoispuolelle veljekset olivat hiipineet pimeyteen joutomaalle seikkailemaan. He olivat tavanneet Seppo Hovi toisen matkalla ja ottaneet hänet mukaansa. Nähdessään eräässä talossa valot Pertti jännitti jousensa ja tähtäsi kohti ovea Ilpon ja Seppo Hovi toisen hiipiessä lähemmäs. Hetken kuluttua ovi aukesi ja samassa Pertti ampui ulos astunutta haltiaa vasempaan silmään.

Pieni joukko nuhjuisia haltioita seisoi linnakkeensa edessä. Heidän komentajakseen oli nimetty jo eläkkeellä ollut vanha haltia, Leego Lassi. Kapteeni Keisari katseli tornistaan, eikä hänellä olut aikomustakaan osallistua taisteluihin. Leego Lassi oli aina vihannut Keisaria tämän itsepäisyyden takia. Vanha veteraani tiesi taistelun toivottomaksi, mutta ei voinut näyttää nujerretulta joukkojensa edessä. Hän antoi etenemiskäskyn ja niin haltiain viimeiset sotilaat marssivat kohti taistelua.

Seppo Hovi ensimmäinen käski joukkonsa liikkeelle. He levittäytyivät laajalle kattaakseen mahdollisimman suuren alueen jolta kerätä tietoa. Ei mennyt kauaakaan, kun he näkivät haltia-armeijan marssivan kohti pohjoista. Heitä ei oltu vielä huomattu, joten Seppo Hovi ensimmäinen ei antanut pysähtymiskäskyä. Pian keskellä etenevää Seppo Hovi neljättä kohti ilmestyi läheisestä metsästä kaksi haltiaratsastajaa. Lyhyen taiston jälkeen Seppo Hovi neljäs kaatui kuolleena maahan ja ratsastajat lähtivät kohti Seppo Hovi ensimmäistä. Hän lähti juoksuun kohti läheistä kylää sillä tiesi olevansa helppo kohde avoimessa maastossa.

Haltiaratsastaja Poniboi oli juuri surmannut joutomaalta tulleen ihmisten tiedustelujoukon jäsenen. Nyt he yhdessä toverinsa Koniboin kanssa lähtivät toisen ihmisen perään samalla, kun heidän jalkaisin liikkuvat toverinsa lähtivät kolmannen ihmisen perään. Ihminen yritti torjua haltiain nuolia miekoillaan, mutta lopulta hän kaatui taistelussa. Poniboi oli kuin hurmoksen vallassa, sillä hän uskoi, että tästä alkaisi haltiain vastaisku ja ihmiset lyötäisiin takaisin pohjoiseen.

Hepoherra katseli Sinttijoen pohjoispuolelta, kun hänen joukkonsa teurastivat haltioita. Hänen kävi vihollistaan sääliksi, sillä hän näki joukon koostuvan lähinnä vanhuksista ja lapsista. Hepoherra tiesin Glenin ja Wilhelm Tatin pystyvän hoitamaan taistelun voiton ilman häntäkin, mutta hän ei ollut komentaja, joka vain katsoo sivusta, kun muut taistelevat. Hän kokosi pienen joen toiselle puolelle jääneen ryhmänsä kokoon ja laukkasi Huterasiltaa pitkin taistelun tuoksinaan.

Poniboi ja Koniboi eivät ehtineet pakoon lähteneen ihmisen luokse ajoissa. Nyt tämä piiloutui pieneen kylään Läskimetsän reunalla. Koniboi jäi vahtimaan kylän ulkopuolelle samalla kun Poniboi lähti hakemaan lisää miehiä. Ihminen ei yrittänyt poistua kylästä ja lopulta Poniboi palasi kahden jousihaltian kanssa. Nelistään he etenivät kylään, josta kaikki asukkaat olivat värvättyinä sotimaan. Pian Poniboi kuuli takaansa toverinsa kuolonhuudon. Ihminen oli täysin äänettömästi päässyt heidän selustaansa ja raukkamaisesti takaapäin lävistänyt jousihaltia Tanjan, hänen kihlattunsa.

Seppo Hovi ensimmäinen punnitsi vaihtoehtojaan. Hän oli yksin neljää vihollista vastaan eli taistelusta tulisi vaativa. Hän voisi toki lähteä myös pakoon, mutta tasangoilla hän olisi haavoittuvaisempi. Lopulta hän teki päätöksensä. Kun haltiajoukko ohitti hänen piilopaikkansa, hän välittömästi iski taaimpana kulkevaa haltiaa selkää. Heti perään hän viilsi toisen ratsailla olevan haltian hevosta jalkaan aiheuttaen tämän kaatumisen. Hän ryhtyi taistoon toisen ratsastajan kanssa ja katsoi tarkasti, että haltia oli koko ajan hänen sekä toisen jousihaltian välissä, jotta tämä ei voisi ampua häntä kohti.

Koniboi palasi tajuihinsa. Ensimmäinen asia, jonka hän näki, oli yli lentävä lokki, joka paskansi hänen naamalleen. Seuraavana hän katsoi sivulle ja näki toverinsa taistelevan yhtä ihmistä vastaan. Hän ei ollut ikinä nähnyt niin sulokkaita, mutta samalla niin voimakkaita liikkeitä. Hänen täytyisi päästä auttamaan, mutta hänen vasen jalkansa ei liikkunut sillä se oli jäänyt hänen hevosensa alle. Nopeasti hän teki päätöksensä ja leikkasi jalkansa irti ja lähti raahaamaan itseään kohti taistelua.

Seppo Hovi ensimmäinen alkoi väsyä. Häntä vastaan taisteleva haltia oli taitava, mutta hän oli saanut muutaman iskun perille. Ne eivät tosin olleet syviä, joten niillä ei ollut suurta vaikutusta hänen taistelutaitoihinsa. Hän tunsi viiltävän kivun jalassaan. Katsoessaan alas hän näki verisen haltiaratsastajan maassa ilman toista jalkaansa. Nopeasti Seppo Hovi ensimmäinen viilsi toisella miekallaan häneltä kaulan auki samalla, kun hänen hartiaansa iskeytyi nuoli.

Poniboi iski ihmistä selkään. Koniboi oli saanut harhautettua häntä tarpeeksi kauan, jotta he saivat etulyöntiaseman taistelussa. Hetkeä ennen ihmiseen oli onnistuneesti osunut nuoli ja hän putosi polvilleen. Poniboi valmistautui tappavaan iskuun, mutta ihmisessä oli vielä voimia jäljellä. Hän sai lävistettyä Poniboin vatsan miekallaan. Viimeinen asia, jonka hän näki oli, kun nuoli lävisti tuon ihmisen pään sivusta käsin.

Seppo Hovi toinen saapui Tattisolan eteläreunalle. Jousimiehet Ilpo ja Pertti olivat jäänet joutomaalle. Hän ei nähnyt omia joukkojaan missään, mutta kuuli taistelun ääniä joen toiselta puolen. Hän punnitsi hetken vaihtoehtojaan kunnes päätti jatkaa tehtäväänsä eli kartoittaa vaikeakulkuista maastoa. Hän suuntasi kohti Syntistensuota uskoen tapaavansa taas pian muut yksikkönsä Seppo Hovit.

Leego Lassi mietti elämäänsä. Hän oli elänyt pitkään, saanut jälkeläisiä ja nähnyt maailmaa. Hänen vaimonsa oli menehtynyt viime vuonna ja lapsensa palvelivat haltiavaltakuntaa muualla. Nyt hän tiesi viimeisen hetkensä tulleen. Hänen koko yksikkönsä oli tapettu ja ihmisiä vain tuli lisää. Hän viilsi yhden keihäsmiehen kaulan auki. Viimeinen asia jonka Leego Lassi näki oli nuolisade joka iskeytyi hänen rintaansa. Viimeisenä tekonaan hän kirosi linnakkeen komentajan, kapteeni Keisarin.

Luutnantti Läskipää odotti levottomana uutisia rintamalta. Voiton pitäisi olla jo varmistunut mutta uutisia ei kuulunut. Hän ei ollut kuullut mitään Seppo Hovi -osastoltaan, joka tiedusteli joutomaata, mutta kersantti Zilvadin lähettämän lähetin mukaan joutomaalla ei ollut näkynyt haltioita. Hän odotti jo pääsevänsä etenemään kohti etelää ja haltiakuningaskunnan pääkaupunkia.

Haltiakapteeni Keisari oli raivoissaan. Hänen joukkonsa oli lyöty ja ihmiset lähestyivät hänen porttejaan. Kaikki oli hänen mielestään epäpätevien sotilaiden syytä. Sata vuotta sitten, kun hän oli saanut linnakkeen komentoonsa, haltiat olivat urheita ja mantereen pelätyimpiä sotureita. Nykyhaltiat vain olivat pilalle hemmoteltuja nössöjä. Hän laittoi miekkansa vyölleen ja astui ulos linnakkeestaan. Hän työnsi miekkansa yhden ihmisen naamaan ja repi toiselta paljain käsin pään irti. Sitten ihmiset piirittivät hänet eikä hän mahtanut mitään. Haltiakapteeni Keisari kaatui oman linnoituksensa portille jättäen jälkeensä useita katkeria haltiasieluja sekä kymmeniä surevia merenneitoporttoja.

Hepoherran miehet riemuitsivat. Hän oli lähettänyt Glenin jo edeltä viemään viestiä Luutnantti Läskipäälle voitosta. Wilhelm Tatti johti pienen joukon tutkimaan haltialinnaketta siellä mahdollisesti piileskelevien haltioiden varalta. Hepoherra seisoi Sinttijoen rannalla katsellen sen virtausta. Virtaava vesi oli aina rauhoittanut häntä. Hetken kuluttua hän näki joessa kelluvan Seppo Hovi toisen ruumiin. Olettaen että koko Seppo Hovi -osasto oli kaatunut joutomaalla hän teki heille hiljaa kunniaa.

Muutaman päivän levättyään haltialinnakkeessa Luutnantti Läskipää komensi joukkonsa liikkeelle kohti etelää. Hänen tehtävänsä oli edetä joukkojensa kanssa. Hänen valtaamiensa alueiden hallinta oli häntä ylempiarvoisempien päätettävissä.

Vuosi Tattisolan taistelun jälkeen haltialinnake oli edelleen tyhjillään, kun taistelun ainoa selvinnyt haltia, Suosimo, palasi sinne pienestä mökistään keskeltä Syntistensuota. Hän ei ollut nähnyt toista elävää älyllistä olentoa sen jälkeen, kun hän oli tappanut yhden hänen tontilleen tunkeutuneen ihmisen taistelun viime hetkillä.