Yö oli pilvinen ja ainoa valonlähde oli pieni nuotio rannan sekä metsän rajassa. Tuuli humisi puiden latvoissa ja nuotion läheltä kuului kuorsausta. Yksi mies istui nuotion äärellä vahtien tulta samalla kun kolme muuta nukkuivat vieressä olevassa, havunoksista kyhätyssä majassa, mutta yö oli vasta alussa..

Jani vahti tulta aivan majan vieressä. Hän oli valinnut paikan läheltä Jullea, joka oli seuraavaksi vahtivuorossa, jotta hän ei kompuroisi pahasti herättäessään häntä vaihtoajan koittaessa. Kuun tullessa esiin hän näki ääriviivoja, mutta kun se oli pilvessä hän ei nähnyt muuta kuin nuotion ja senkin vain oranssina möykkynä. Jani tunsi suunnatonta vitutusta itseään kohtaan. He olivat hengenvaarassa tuntemattomalla alueella ja hän oli täysin hyödytön. Tilanteessa jossa jokaisen panos oli äärimmäisen tärkeä selviytymisen takaamiseksi hän vain vaikeutti asioita. Kaiken lisäksi hänen vatsaansa sattui edelleen. ”Voi helvetin helvetti.” Hän kirosi ääneen vatsansa myllätessä. Kuu tuli jälleen esiin ja Jani vilkaisi kelloa. Hän tihrusti silmiään nähdäkseen sen viisarit. Jos hän tulkitsi oikein, hän oli ollut vahdissa jo tunnin. Hän noukki muutaman puun heittääkseen ne nuotioon mutta pysäytti liikkeensä. Aivan kuin metsästä olisi kuulunut raskasta hengitystä. Jani tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiinsä lävitse samalla kun hän muisti Apan kanssa aiemmin käymänsä keskustelun. ”Toivottavasti ei.” Oli ollut Apan vastaus Janin kysyessä oliko metsässä jotain. Ääni tuntui voimistuvan. Oliko Apa siis nähnyt jotain mutta ei paljastanut sitä jostain syystä? Mitä syytä Apalla olisi olla paljastamatta, jos hän näki metsässä jotain? Apa oli tosin tunnettu huijari ja hän tämän tästä sepitti tarinoita kusettaakseen muita. Mutta ryhtyisikö hän tällaisissa olosuhteissa siihen? Oliko Apa tosiaan niin sosiopaatti? Jani tunsi kylmän hien valuvan selässään. Hänen kätensä tärisivät kun ääni vaan voimistui. Mitä jos Apa olikin osa jotain satanistista kulttia ja hän oli aiheuttanut haaksirikon tuodakseen meidät tänne saarelle ihmisuhreiksi? Hän käyttäytyi yllättävän tyynesti tilanteeseen nähden ja hänellä oli eniten muistikuvia eiliseltä. Janin noukkimat puut putosivat hänen kädestään. Jos Apa kerta on tuonut meidät tänne satanistisen kultin uhreiksi, meidän kouluajoilta peräisin oleva ystävyytemme on kaikki ollut valhetta! Kaikki ne vuodet ja kokemukset ovat johtaneet tähän. Mutta miksi juuri me kolme? Mitä erityistä meissä on? Mehän olemme kaikki eri ikäisiä ja tunnetaan Apa aivan eri yhteyksistä. Hiki virtasi Janin päästä valtoimenaan. Raskas hengitykseltä kuulostava ääni oli vain voimistunut ja voimistunut. Jani tiesi että hänen pitäisi tehdä jotain mutta hän oli kauhusta jäykkänä. Samassa hänen ajatuksensa keskeytti kovaääninen pieru. Raskas hengitys lakkasi ja kun vanhaksi menneen lihapullan tuoksu leijaili Janin nenään hän ymmärsi mitä oli tapahtunut. Jullella oli ollut valtava ilmakupla vatsassa ja nyt, tuskallisen ponnistelun jälkeen se oli tullut ulos. Jani haparoi pudottamansa puut maasta ja lisäsi ne nuotioon.

Jani veti housut takaisin jalkaansa. Annettuaan mielikuvituksensa laukata hiukan liian lujaa hän oli purkanut stressiään masturboimalla. Muut puhuisivat runkkaamisesta mutta Janille käteenveto oli taidetta. Siinä missä muut miehet vain hankkivat seisokin ja vatkaavat vimmatusti kunnes homma on ohi, Jani saattoi kuluttaa useita tunteja onanointiin. Ensin päästäkseen tunnelmaan hän kehitti juonen päässänsä, joka veti vertoja parhaillekin pornoelokuville. Tällä kertaa hän oli luonut skenaarion itsestään ja nuoresta, isorintaisesta punapäästä laivalla. Inspiraationa hänellä oli ollut jätkien kertomus yhdestä veneeseen tulleesta naisesta, vaikka hänellä ei ollutkaan heistä itsestään muistikuvia. Kehitellessään tarinaa hänen erektionsa nousee hidasta tahtia, toisin kuin tavallisilla kuolevaisilla jotka vain ottavat nopeasti seisokin ja homma on laakista vainaa. Janin on tosin pakko tehdäkin tämä vaihe hitaasti sillä muutoin hän on vaarassa menettää tajuntansa liiallisen verimäärän keskittyessä liian nopeasti yhteen paikkaan. Tällä kertaa Janin oli meinannut muuten vain käydä kehnosti, sillä Apan kuorsaus häiritsi hänen luontaista rytmiään ja vasta lauettuaan korahdellen hän oli hajusta päätellyt kutinsa osuneen suoraan nuotioon. Valtava määrä siemennestettä oli melkein saanut hiipuvan nuotion sammumaan. Hätääntyneenä hän oli näppituntumalla saanut kerättyä pienimmät polttopuut kasasta ja elvytettyä tulen. Nyt kun hän oli täysin rentoutunut hän tihrusti taas kelloa. Hänen vuoronsa oli ohi ja oli aika herättää Julle. Hän tarttui tämän jalkaan ja alkoi ravistaa. ”Julius.” Hän sanoi hiljaa. ”Sun vahtivuoro alkais.” Julle hieraisi silmiään ja nousi istumaan. Hän haukotteli hetken, pieraisi ja tarttui kelloon. ”Sä herätit mut 20 minuuttia liian aikasin.” Hän totesi Janille unenpöpperöisenä. ”Voi helvetti, anteeks, mä olin kattovinani että olis jo vaihto.” Jani sanoi ääni täristen. ”Ei mitään, ymmärrän kyllä että sun on vaikee nähä.” Julle sanoi myötätuntoisesti. ”Jatka ny viä vähän aikaa niin mä käyn paskalla ensin, tehdään si vaihto.” Hän sanoi kömpiessään ulos majasta. ”Juu, käy rauhassa vaan ja anteeks vielä.” Jani sanoi. Julle kaivoi nuuskapussin huuleensa. ”Nyt lopetat sen anteekspyytelyn, ei oo mitään ongelmaa.” Hän sanoi poistuessaan syrjemmälle tekemään tarpeensa.

Apa nousi äkisti istumaan. ”Hernemaissipaprikat pois pakkasesta!” Hän huudahti samalla. Nuotioon puita lisäämässä ollut Julle säikähti niin, että hänen huulessaan ollut nuuska tippui liekkeihin. ”Jumalauta mä pelästyin!” Hän karjaisi takaisin Apalle. Hetken oli taas hiljaista kunnes Apa jatkoi: ”Jos on mentävä mennäkseen niin ei kannata tulla tullakseen.” Julle tuijotti häntä hetken. ”Mitä vittua Apa? ” Hän lopulta kysyi. ”Sininen hetki ei voita punaista.” Apa vastasi. Julle nousi ylös kiveltään ja käveli Apaa kohti. ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa.” Apa mumisi. Julle saapui Apan viereen ja näki että tällä oli silmät kiinni. ”Nukutsä?” Julle kysyi. ”Kaurapuuroa ja pontikkaa.” Apa vastasi. Julle palasi kivelleen ja istahti siihen. ”Jep. Mee takas makuulle.” Hän sanoi kaivaessaan tupakan huuleensa. ”Ich habe eine banane und die banane ist gelb.” Apa lauloi palatessaan makuulle. Julle poltteli tupakkaansa katsellen nuotiota. ”Eeeeerika.” Apa lauloi ja päästi pierun samalla kun jatkoi kuorsaamistaan. ”Menoa ja meininkiä.” Totesi Julle.

Ville nousi ylös. Hän vilkuili ympärilleen samalla kun hänen silmänsä tottuivat pimeään. Julle istui nuotion ääressä polttaen tupakkaa. ”Ei sun vuoro vielä oo. ” Sanoi Julle karistaen samalla tuhkaa nuotioon. Ville nousi ylös. ”Ei varmaan mutta kusihädän vuoro on.” Hän sanoi kävellessään syrjemmälle. Julle veti viimeiset henkoset tupakastaan ja heitti tumpin nuotioon. Hän lisäsi muutaman puun nuotioon ja otti sitten kellon käteensä. Hänen vuoronsa päättyisi puolen tunnin päästä. Julle huokaisi syvään ja nousi seisomaan. Hän venytteli hiukan ja meni sitten keräämään lisää puutavaraa nuotiota varten. Kerättyään sylillisen hän palasi istumaan ja asetteli keräämänsä puut lähelle nuotiota, jotta ne edes vähän kuivuisivat ennen tuleen päätymistään. Julle kaivoi tupakka-askinsa taskustaan ja katsoi sen sisälle. Vain kolme savuketta jäljellä. Hän huokaisi syvään ja kaivoi nuuskapurkin taskustaan. ”Ei vittu voi olla puuta!” Kuului Apan huuto hänen avatessaan rasian. Julle laski pussinsa ja huokaisi syvään. Ville palasi nuotiolle. ”Kauankos siihen mun vuoroni alkuun sitten enää on?” Hän kysyi Jullelta. Julle asetteli nuuskan huuleensa. ”Parikytä minuuttia.” Hän sanoi. Ville haukotteli ja istui nuotion ääreen. ”No ei mun sit kannata enää mennä nukkuun.” Hän sanoi haukotellen samalla. ”Onko mitään ihmeitä?” Hän kysyi Jullelta. ”Eipä oikeestaan.” Julle aloitti. ”Just otin tohon lisää puita kuivuun että sitä tilannetta kannattaa tarkkailla. Keitin tossa kannullisen vettäkin ja se tossa jäähtyy nii ei tarvii ihan järvestä asti hakea.” Hän jatkoi osoittaen samalla maassa olevaa kattilaa. ”Älä sitten pelästy jos kuuluu jotain huutoa, Apa puhuu unissaan aina välillä.” Julle neuvoi Villeä. ”Jotain ihan sekavia varmaan?” Ville kysyi katsoessaan Apaa. ”Juurikin niitä.” Julle vastasi. He istuivat hetken hiljaa. ”Onks sulla heittää röökiä?” Ville rikkoi lopulta hiljaisuuden. ”Just poltin viimeisen.” Julle totesi kaivaessaan nuuskan pois huulestaan.

Ville istui nuotiolla hiljaa ja kuunteli ympäristöään herkeämättä. Tuuli oli hiukan yltynyt ja Apan kuorsaus raikui ilmassa. Jani tuhisi katkonaisesti ja röhki välillä unissaan. Julle oli hetki sitten pannut maata ja nyt Ville odotti hänen nukahtamistaan. ”Mace de carne del norte.” Kuului Apan suunnalta. Ville heitti lisää puita nuotioon ja meni Jullen viereen. Hän kuunteli tämän hengitystä hetken ja palasi paikalleen. Nuotion loimutessa pimeässä yössä Ville istui vielä hetken paikallaan. Vähän ajan päästä Jullen suunnasta alkoi kuulua rauhallista tuhinaa. Ville nousi nopeasti ylös ja käveli kiireesti kohti rantaa. Hän käveli rannalla olevan kiven luo ja alkoi kaivaa sen takaa hiekkaa. Pian hiekasta paljastui litran pullo Famous Grouse -viskiä sekä kartonki tupakkaa. Hän korkkasi pullon välittömästi ja otti pitkän huikan. Hän oli hetken pelännyt olevansa pulassa palatessaan veneeltä, kun Julle oli ollut rannalla vastassa, mutta onneksi Jani oli sytyttänyt majan tuleen niin hän oli ehtinyt piilottaa pullon ja tupakat rannalle ettei kukaan muu huomannut niitä. Ville palasi nuotiolle ja sytytti itselleen tupakan. Hän veti syvään savua keuhkoihinsa ja otti taas pitkän huikan viskiä. ”Teltassa on käärmeitä.” Kuului Apan ääni majasta. Ville hymähti huvittuneena ja otti taas huikkaa.

Ville huojui kohti metsän reunaa tupakka roikkuen huulestaan. Hän oli tyhjentänyt jo lähes koko viskipullon ja se iski päähän kuin leka. Hän alkoi räplätä vetoketjuaan ja saikin sen lopulta auki suuren taistelun jälkeen. Hän alkoi kusta huojuen ja hyräillen. Pian hän kiljaisi kivusta kun hänen tupakastaan tippui tuhkaa suoraan paljaana olevalle terskalle. Kiireessä Ville alkoi pyyhkiä tuhkaa pois ja samalla virtsaa roiskui hänen päällensä. Tilanne rauhoittui ja Ville ravisti viimeiset pisarat. Vetäessään vetoketjua kiinni pieni pala esinahkaa jäi väliin. Ville parkaisi tuskasta. ”Voi helvetin vittu!” Hetken oli hiljaista kun hän kuunteli olivatko muut heränneet. Mitään ei kuulunut joten hän palasi nuotiolle. Hän veti pitkän huikan viskiä ja seisoi hetken huojuen paikallaan. Ville laski pullon maahan ja lähti kävelemään kohti rantaa. Pilvet olivat väistyneet ja kuu loisti luoden kelmeää valoaan rantahiekkaan. Ville hoippui rantaveteen ja kaatui. Noustessaan ylös hän yski vettä suustaan ja kirosi. ”Voi helvetin vittu!” Hän alkoi pesemään virtsaa vaatteistaan vimmatusti. Hetken hinkkaamisen jälkeen hän nousi vedestä ja alkoi hoippua takaisin nuotiolle. Nuotio oli hiipumaan päin joten Ville otti puun käteensä ja istahti alas. Sitten hän tarttui pulloonsa ja joi sen tyhjäksi. Hän laittoi puun liekkeihin ja otti toisen käteensä mutta nukahti niille sijoilleen.

Jani heräsi omaan aivastukseensa. Hän nousi istumaan muttei nähnyt nuotion oranssia kajastusta missään. Hän alkoi herätellä vieressään kuorsaavaa Apaa. ”Apa.” Hän sanoi ravistellen toveriaan hereille. ”Herätys senkin läski!” Hän huudahti. Apa käänsi kylkeään ja avasi silmänsä. Hän katsoi Jania hetken. ”Mun vuoro on vasta Villen jälkeen.” Hän sanoi ja käänsi selkänsä Janille. ”Hei nyt ylös, tää on vakavaa.” Jani sanoi lyöden samalla Apaa kevyesti olkapäähän. Apa ei reagoinut millään tavalla. ”Vittu toi nuotio on sammunu!” Jani korotti ääntään. ”Ehkä…” Hän jatkoi. Apa nousi istumaan venytellen. ”Vittu jos tää on väärä hälytys mää lyön sua ja lujaa.” Hän sanoi haukotellen. Haukotus tosin jäi kesken kun hän huomasi nuotion palavan enää hiilloksella. Apa pinkaisi ylös. ”Jumalauta, kyllä se on sammumaisillaan.” Hän murahti. Jani nousi haparoiden ylös. ”Missäs Ville on?” Hän kysyi vilkuillen ympärilleen. ”Oota ny hetki että mun silmät tottuu tähän pimeyteen. Potki se Julius hereille sillä välin.” Apa murahti ja tihrusti silmiään vilkuillessaan ympäristöä. Jani aikoi kävellä Jullea kohti mutta ei huomannut kumartua joten hän törmäsi majan kattoon romahduttaen sen Jullen päälle. Rytinän aikana Apa huomasi Villen kengänpohjat kiven päällä ja lähti kävelemään niitä kohti. ”Mitä helvettiä!” Kuului Jullen huuto kun hän kömpi pois havunoksien ja Janin alta. Saavuttuaan kivelle Apa näki Villen nukkumassa sen takana, jalat kiven päälle nostettuna ja polttopuu kädessään. ”Ville on kaapattu!” Jani vinkui romahtaneen majan jäänteistä vastausta Jullelle. ”Eikä ole ko täälä se nukkuu.” Apa sanoi ja käveli Villen viereen. Pian maasta kuului kilahdus. Vilkaistessaan maahan Apa huomasi jalkansa osuneen tyhjään viskipulloon. Julle tuli hänen viereensä Janin jäädessä riehumaan majan jäänteisiin. ”Onks se nukahtanu vartioon?” Julle kysyi. Apa näytti pulloa hänelle. ”Tais sammua.” Hän sanoi ja antoi pullon Jullelle. Jani kimitti havuissa. ”Nyt vittu Jani turpa kiinni.” Apa ärähti ja meni auttamaan Jania ylös. Julle laski pullon maahan ja näki kiven vieressä avatun tupakkakartongin. Hän kaivoi yhdestä askista tupakan suuhunsa. Hän alkoi kasaamaan pieniä puita ja laittoi ne nuotioon samalla kun yritti saada hiilloksesta tupakkansa syttymään. Apa auttoi Janin ylös havuisesta vankilastaan ja talutti hänet nuotion jäännöksille, jossa Julle tutki tyhjää viskipulloa tupakka palaen. ”Löytyks Ville?” Jani kysyi. ”Tossa se on sammuneena.” Julle totesi ojentaessaan pullon Janille. ”Ei se mitään nää.” Sanoi Apa ottaessaan pullon käteensä. Nuotio alkoi näyttää jälleen pieniä elonmerkkejä. ”Toiks se tän veneestä eikä kertonu meille?” Apa ihmetteli. ”Ilmeisesti.” Julle vastasi. ”Ja jotain muutakin.. ” Hän sanoi heittäessään kartongin Apalle. ”Mitä se on tuonut?” Jani ihmetteli. Apa pyöritteli tupakkeja kädessään. ”Pullon viskiä ja kartongin tupakkaa.” Julle sanoi. ”Vittu mikä apina!” Jani huudahti ja pinkaisi Villeä kohti ja potkaisi tätä, tai yritti mutta edelleenkin puoli sokeana hänen jalkansa osui Jullea sääreen. ”Ai vittu!” Julle kirosi. ”Nyt vitun apina rauhotut!” Hän huusi Janille. Paniikissa Jani yritti halata Jullea anteeksipyynnöksi mutta Julle väisti ja Jani mätkähti maahan. ”Rauha vaan rakastavaiset.” Apa totesi. Julle auttoi Janin ylös Apan jatkaessa. ”Tuli näyttäs elpymisen merkkejä joten koittakaa saada ittellenne jonkinlainen yösija vielä vähäksi aikaa, mää alotan oman vahtivuoroni nyt.” Apa otti kellon käteensä. ”Vaikka sen näköjään piti alkaakin jo yli puol tuntia sitten.” Hän jatkoi ja laittoi kellon takaisin paikalleen.

Apa istui nuotion ääressä. Jani ja Julle olivat kyhänneet itselleen alkeellisen havukatoksen ja nukkuivat sen alla lusikassa. Ville makasi maassa sammuneena juotuaan pullollisen viskiä. Lisättyään puita nuotioon Apa käveli rannalle. Päästyään melkein rantaveteen hän alkoi katsella tähtiä yrittääkseen selvittää heidän sijaintinsa. Hetken tuijotettuaan hän tajusi osaavansa vain löytää Pohjantähden. Nyt hän tiesi missä suunnassa on pohjoinen mutta sillä tiedolla ei tehnyt hevonvittuakaan tässä tilanteessa. Hän katseli vielä kerran tähtiä ennen kuin palasi nuotiolle. Ville ei ollut liikkunut mihinkään ja hetken mietittyään Apa päätti kääntää hänet kylkiasentoon, varmuuden välttämiseksi. Käännön tehtyään Apa meni keräämään lisää polttopuita. Häntä hiukan arvelutti mennä metsän reunaan pimeällä, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jos hän odottaisi aamun kajoa häneltä loppuisi puut kesken. Pienten risujen, jotka eivät olleet kunnolla kuivuneet lämpöarvo ja palamisaika eivät olleet kummoiset. Kerätessään puuta Apan sydän hakkasi vimmatusti. Puissa ulvova tuuli sai kylmät väreet kiipeämään hänen selkäpiissään. Apa hyräili itsekseen pitääkseen mielikuvituksensa aisoissa. Kun hän oli kerännyt sylillisen puuta hän kääntyi palatakseen, mutta pysähtyi tuijottamaan nuotiolle. Aivan kuin nuotion vieressä seisoisi ihminen. Sen paikan vieressä jossa Ville makasi. Apa tihrusti silmiään nähdäkseen paremmin ja otti muutaman askeleen nuotiota kohti. ”Ville?” Hän kysyi. Hahmo säpsähti ja lähti juoksemaan karkuun. Apa kiirehti nuotiolle. Saavuttuaan paikalle hän näki Villen edelleen maassa sammuneena. Puut putosivat hänen kädestään maahan samalla kun hänen naamansa valahti valkoiseksi. Jani ja Julle makasivat edelleen lusikassa iloisesti nukkuen. Apa tunsi sydämensä hakkaavan entistä lujempaa. Hän nappasi kiven käteensä ja heitti sen metsään siihen suuntaan, johon hahmo oli juossut. Metsästä ei tullut mitään reaktiota. Oliko hän vain kuvitellut kaiken? Vai eivätkö he olleetkaan yksin?

Tarina jatkuu osassa 3: Asiat Kirkastuvat

Kaikki tässä tarinassa kuvatut tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä. Mahdolliset yhtäläisyydet todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.000