Aamunkajo näkyi horisontissa kun jänis heräsi pienen kuusen juurelta. Hän nuuhki ilmaa todetakseen, onko lähellä petoja. Varmistuttuaan reitin turvallisuudesta jänis loikki läheiselle apila kedolle aamupalalle. Hän oli valinnut nukkumapaikkansa juuri tämän helpon ruokailun vuoksi. Syötyään apilaa tarpeekseen hän loikki hiukan kauemmas. Läheisen kuusikon juuressa oli turvallinen hetki odotella seuraavaa ateriaa. Aikaa kului ja jänis ulosti. Saatuaan kaikki vihreät papanat ulos suolistostaan hän kääntyi ja aloitti uuden aterian, syöden papanansa. Jänis vaihtoi jälleen paikkaa ja odotti hetken, kunnes ulosti uudestaan. Ruskea papanapino jäi keskelle ihmisten tekemää polkua kun Jänis jatkoi matkaansa.

Vieno tuuli keinutti metsän pienempiä puita, kun Jänis tärisi pelosta saniaisten joukossa. Hän oli haistanut ihmisiä lähistöllä. Lähistöltä kuului rapinaa kun ihmiset lähestyivät. Peloissaan jänis puputti läheistä saniaisen vartta. Askeleet lähestyivät ja pian lasinen pullo tömähti maahan jäniksen eteen, saaden hänet pakenemaan. Hän juoksi niin nopeasti kuin mahdollista poispäin ihmisistä. Vain eloonjääminen mielessään hän juoksi aluskasvillisuuden seassa, kunnes saapui metsän reunaan. Valtatiellä kulki yhtenään autoja, mutta jänis ei huomannut sitä, juoksi vain peloissaan suoraan. Hän ei edes ymmärtänyt, kuinka lähellä autonrengas häntä kävi. Jänis jatkoi juoksuaan vielä päästyään tien ylitse, kunnes lopulta häneltä loppuivat voimat. Hän haisteli ilmaa ilmaa hetken ja todettuaan ettei lähellä ollut uhkia, kävi makuulle.

Pienessä purossa solisi verkkaalleen vettä, kun Jänis sammutti janonsa siitä. Lopetettuaan juomisen hän nuuhkii jälleen ilmaa ja jatkoi sitten matkaansa. Vaellettuaan metsässä hetken jänis pysähtyi. Ilmassa oli uusi tuoksu. Hetken kuluttua hän tunnisti hajun ja lähti juoksuun. Jossain lähistöllä oli kettu. Jänis juoksi pakoon henkensä edestä, vaikka ei vielä ollut edes nähnyt saalistajaa. Hän puikkelehti pienten puiden ja aluskasvillisuuden lomassa pakoon. Pian hän kuuli takaansa läähättävää ääntä. Kettu oli jo aivan hänen kintereillään. Jänis juoksi minkä käpälistään pääsi, mutta kettu vain lähestyi. Metsä loppui, mutta jänis ei pysähtynyt. Hän ylitti tien ja suuntasi kohti sen toisella puolella olevia pihoja, kuullen takanaan kirkuvan äänen ja tömähdyksen. Hän juoksi pensasaidan lävitse ja tuupertui maahan, sillä hänen voimansa olivat loppuneet. Varmana omasta kuolemastaan hän hengitti raskaasti maassa, mutta kettu ei enää seurannut häntä.

Pihassa kasvoi useita marjapensaita ja muutama puu. Jänis kyyhötti pensaan alla varjossa, tarkkaillen ympäristöä. Talon ovi aukesi ja kaksi ihmistä, aikuinen ja lapsi, sekä koira tulivat ulos. Koira ja lapsi lähtivät juoksemaan ympäri pihaa, jäniksen tarkkaillessa tilannetta. Aikuinen aloitti haravoimisen. Jänis tarkkaili hänen toimiaan, kunnes kuuli kimeän haukahduksen takaansa. Hän jähmettyi pelosta paikoilleen, kun koira alkoi nuuskia häntä. Luullen loppunsa koittaneen, jänis tärisi paikallaan. Pian lapsikin tuli hänen luokseen ja alkoi tökkiä häntä kepillä. Kauhua jatkui vielä hetken, kunnes aikuinen komensi molempia ja jäniksen piinaajat poistuivat paikalta.

Aurinko oli jo laskenut, joten jänis päätti poistua pihalta. Hän oli saanut pihalla syödäkseen ja juodakseen, mutta nyt oli aika lähteä takaisin metsään. Hän lähti varovaisesti pensaan suojasta avoimeen maastoon, jatkuvasti ympäristöään tarkkaillen. Talon ovi aukesi ja kaksi miestä astui ulos, pelkät pyyhkeet yllään. Jänis painautui maata vasten ja jäi paikoilleen. Pimeässä häntä ei nähtäisi jos hän vain olisi liikkumatta. Miehet juttelivat kävellessään jänistä kohti. Miehet olivat jo lähellä, mutta jänis pysyi paikallaan. Pistävä kipu säkenöi hänen hännästään kun toinen miehistä astui sen päälle. Mies säikähti lähes yhtä paljon kuin jänis, kun tämä lähti juoksemaan pensasaitaa kohti. Miesten nauru raikasi illassa kun Jänis juoksi jälleen henkensä edestä.

Pöllö huhuili pimeässä metsässä kun jänis vihdoin löysi itselleen yösijan pienen kuusen juurelta. Hän tarkkaili hetken ympäristöään, ennen kuin kävi makuulle. Hirveä päivä oli vihdoinkin ohitse ja muutaman tunnin yöunien jälkeen seuraava, kauhea päivä alkaisi.

Ulkona oli yli kymmenen astetta pakkasta, mutta se ei haitannut baarissa juhlivia ihmisiä. Aku Mattila oli tiskillä hakemassa juomia itselleen ja kaverilleen Mika Aaltoselle. He harvoin poistuivat Janakkalasta kotiseudultaan, mutta olivat päättäneet tällä kertaa kokeilla jotain uutta ja lähteä Hämeenlinnan yöelämään. Maksettuaan juomat Aku lähti pujottelemaan väkijoukon lomasta Mikan luokse. ”Vittu että on tungosta.” Hän huusi musiikin yli Mikalle päästyään lopulta tämän luokse. ”Siks sun on parempi käydä tiskillä kun mahdut paremmin puikkelehtiin tuolla välissä.” Mika vastasi ottaessaan tuoppinsa. Aku tuhahti närkästyneenä. Hän ei pitänyt hoikasta varrestaan ja yritti aina syödä epäterveellistä ruokaa saadakseen massaa. Mikalla oli sentään upea elintaso vatsa ollut jo useita vuosia.

Aplodit raikasivat ravintolassa kun Aku poistui karaoke lavalta. Hän oli esityksensä aikana iskenyt silmänsä erääseen naiseen, joka oli seurannut hänen esitystään tarkasti. Heidän katseensa kohtasivat ja Aku iski naiselle silmää. ”Kyllä täällä isolla kirkolla on hyvä naistarjonta.” Aku totesi päästyään Mikan luokse. ”Olen huomannut.” Mika vastasi ojentaessaan kahdenkymmenen euron seteliä. ”Haetko uudet?” Hän kysyi ja otti huikan lähes tyhjästä tuopistaan. ”Otan samantien kaks molemmille.” Aku vastasi laittaessaan setelin taskuunsa. Aku oli itse rahaton ennen ylihuomista tilipäiväänsä, mutta Mika oli luvannut tarjota tämän illan ja takaisinmaksua katseltaisiin sitten joskus. Järjestelmä oli toiminut heidän välillään jo useita vuosia, nuorilla miehillä kun raha tilanteet heittelivät rajusti. Odottaessaan vuoroaan tiskillä, Aku yritti löytää näkemäänsä naista väkijoukosta, siinä onnistumatta.

Valomerkki häämötti jo nurkan takana, eikä Mika ollut nähnyt Akua hetkeen. Hän oli hakenut heille uudet oluet, mutta palattuaan pöytään Aku oli hävinnyt. Etsiessään kaveriaan hän oli janoonsa juonut jo oman oluensa ja sitten aloittanut Akunkin tuopin tyhjentämistä. Kierrettyään jälleen ravintolan ympäri hän palasi tiskille, lähelle sitä paikkaa jossa he olivat alun perin istuneet. ”Pistä mulla yks vielä.” Hän sanoi myyjälle ennen kuin tyhjensi jäljellä olevan tuoppinsa. ”Et ois sattunu näkeen sellasta hoikkaa kaveria, ei ihan olkapäille ulottuvat vaaleata hiukset ja musta t-paita päällä?” Mika kysyi samalla kun sai tuoppinsa. ”Minkälainen musta paita?” Myyjä kysyi kerätessään Mikalle vaihtorahaa. ”Ihan pelkän musta, ei mitään kuvaa tai tekstiä.” Mika kertoi laittaessaan kolikot taskuunsa. ”Niin se joka oli sun kanssa tossa aiemmin.” Myyjä totesi. ”Se pyöri tossa jonkun naisen kanssa, menivät tonne rokkipuolelle.” Nainen jatkoi nojautuessaan tiskin takana olevalle tasolla. ”Rokkipuolelle?” Mika kysyi hämmästyneenä. ”Juu, tosta karaoke lavan vierestä menee pieni käytävä ja siellä on meidän rock musiikin kuuntelu puoli.” Nainen naurahti. ”Se onkin jääny multa ihan huomaamatta.” Mika naurahti. ”En ole täältä päin.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan. ”Ootteko kaukaa tullu?” Myyjä jatkoi rupattelua ja Mika huomasi hänen kasvoillaan vienon hymyn. ”Janakkalasta tultiin.” Hän sanoi samalla kun nojautui tiskille.

Musiikki hiljeni ravintolassa kun valot välkkyivät. Aku oli juuri ottamassa viimeisen huikan oluestaan. ”Täh, joko se on pilkku.” Hän kysyi hämillään. ”Mähän kysyin sulta hetki sitten että vieläkö me haetaan yhdet kun kohta on pilkku.” Hänen seurassaan ollut nainen tuhahti. ”No johan on.” Aku naurahti noustessaan ylös. ”Mä käyn vessassa.” Hän sanoi lähtiessään kävelemään. Vessan ovella hän törmäsi Mikaan. ”Kato perkele, mä sain meille kyydin kotiin.” Mika totesi. ”Ei tartte, mä pääsen tolle naiselle yöksi.” Aku vastasi, iskien samalla silmää. ”Homma selvä.” Mika vastasi iskien myös silmää. Aku meni vessaan samalla kun Mika palasi tiskille. Virtsattuaan Aku palasi paikkaan jossa oli naisen kanssa istunut, mutta hän ei ollut enää siellä. Hetken hän katseli ympärilleen ja lähti sitten etsimään seuralaistaan.

Ravintola oli sulkenut ovensa ja kaikki asiakkaat oli ajettu ulos. Aku ei ollut löytänyt naista enää ja Mikakin oli jo lähtenyt. Hänellä ei ollut yhtään rahaa ja puhelimestakin oli akku loppunut. Hänellä oli päällään vain ohut tuulitakki, jonka vetoketju oli rikki. Tuuli yltyi ja Aku siirtyi läheiseen porttikongiin siltä suojaan. Hetken pohdittuaan asioita hän alkoi penkoa taskujaan. Takin taskuista löytyi vain roskia ja sytkäri, vaikka hän ei ollutkaan tupakka miehiä. Housujen taskuissa hänellä oli puhelin, ravintolan vessasta ostettu kondomipaketti ja lompakko. Paniikki valtasi Akun kun hän tajusi hukanneensa kotiavaimensa. Hän penkoi kaikki taskunsa moneen kertaan, mutta ei löytänyt niitä. Kiroillen hän alkoi tutkia lompakkoaan. Rahaa sieltä ei löytynyt yhtään, eikä korttejakaan ollut paljoa. Osittain lohjennut pankkikortti, vanhaksi mennyt ajokortti, S-ryhmän bonus kortti sekä opiskelu ajoilta jäänyt bussikortti. Samassa hänellä välähti. Kortilla saattoi olla vielä matkoja jäljellä! Aku sulki takkinsa käsillään ja lähti kävelemään linja-autoasemaa kohti.

Tuuli oli laantunut kun Aku pääsi linja-autoasemalle. Asemarakennuksen ovet olivat lukossa, joten hän kiersi laiturialueelle katsomaa aikatauluja. Hän puhdisti lumet taulusta ja tutki sitä hetken. Seuraava Janakkalaan menevä bussi lähtisi kolmen tunnin kuluttua. Kylmyydestä tärisevä Aku katseli ympärilleen ja mietti vaihtoehtoja. Ikkunan rikkominen ei olisi kannattavaa, se vain hälyttäisi poliisit paikalle ja kylmentäisi ajan myötä myös asema-aulan. Aseman vieressä oli kerrostaloja, joten hän lähti kävelemään yhtä niistä kohti. Mielessään Aku kirosi Hämeenlinnan alimpaan helvettiin. Paskat bussiyhteydet, naisia jotka antoivat ymmärtää mutteivat ymmärtäneet antaa eikä yhtään autoa liikenteessä, joilta olisi voinut yrittää liftata kyydin.

Lehtien keräysastiassa oli pimeää ja kylmää, tosin ei ihan niin kylmää kuin ulkona. Aku lepäsi sikiöasennossa lehtien päällä, yrittäen saada edes hiukan lepoa, kun laskuhumala iski päälle. Kääntäessään kylkeä hän sai idean. Käsikopelolla hän löysi sanomalehden, jossa ei ollut liukkaan tuntuinen pinta, repi siitä muutaman sivun ja rypisti ne palloksi. Hän meni aivan laatikon takaseinään kiinni ja asetti pallon keskiväliin itsestään ja toisesta seinästä. Hän kaivoi sytkärin taskustaan ja sytytti pallon palamaan. Aku sulki silmänsä tyytyväisenä itseensä, sillä nyt hänellä oli lämpöä. Hetken kuluttua hän alkoi yskiä ja nousi käsiensä varaan nojaamaan. Liekki loi valoa astiaan, joka oli lähes täyttynyt savusta. Aku tajusi ideansa tyhmyyden ja riuhtaisi kannen auki ja heitti palavan paperin pois. Kiireessä hän yritti poistua astiasta, mutta se kaatui hänen allaan. Lehdet ja ilmaisjakelu mainokset levisi roskakatoksen lattialle Aku mukanaan. Hän nousi kiireesti ulos ja lähti juoksemaan pakoon.

Paloautojen sireenit ulvoivat yössä, kun Aku käveli kadun vartta poispäin linja-autoasemalta. Lumihiutaleita putosi hiljalleen, kun hän etsi paikkaa, jossa viettää loppuyö. Bussin lähtöön oli vielä puolitoista tuntia ja laskuhumala sai Akun väsyneeksi. Kaikki lehtien keräysastiat jotka hän löysi olivat lukituissa roskakatoksissa. Lopulta hän päätti palata linja-auto asemalle. Hetken käveltyään hän palasi asemalle. Viereisen kerrostalon pihassa oli edelleen yksi paloauto. Aku käveli asemarakennuksen ovelle ja yritti vetää kahvasta, mutta ovi ei auennut. Hän huokaisi syvään ja nojautui ovea vasten, joka avautui hiukan. Aku säpsähti kauemmas ovesta ja kokeili työntää sitä. Ovi aukesi. ”Voi vittu.” Aku tuhahti astuessaan sisään lämpimään asemahalliin.

”Onko sulla kaikki hyvin?” Kuului miehen ääni, joka herätti Akun. Hän räpytteli silmiään hämmentyneenä ja katseli ympärilleen hetken, ennen kuin keskitti katseensa vartijaan, joka seisoi hänen edessään kädet puuskassa. ”Mitä?” Aku kysyi, tuijottaen silmät selällään vartijaa. ”Täälä ei saa nukkua.” Vartija vastasi tuimasti. ”Joo, sori, ei pitänytkään, mutta ilmeisesti torkahdin.” Aku naurahti, mutta vartijan ilme ei värähtänyt. ”Bussiako odotat?” Hän kysyi vaihtaen samalla painopistettään. ”Heti ensimmäistä joka vie Janakkalaan.” Aku vastasi noustessaan ylös. ”Eli tota?” Vartija totesi osoittaessaan juuri lähtevää bussia. ”Oliks toi se?” Aku huudahti. ”Päivän ensimmäinen. Kahen tunnin päästä lähtee seuraava.” Vartija sanoi. ”Sekin vielä.” Aku parahti istuessaan alas. ”Yritä tällä kertaa pysyä hereillä.” Vartija totesi poistuessaan paikalta. Aku jäi istumaan tyhjään asemahalliin kaksin päänsärkynsä kanssa.

Linja-auto pysähtyi Akun eteen ja kuljettaja avasi oven. ”Huomenta” Kuljettaja tervehti Akun astuessa sisään. ”Huomenta.” Hän vastasi. Aku laittoi vanhan bussikorttinsa lukijaan ja jäi odottamaan. Hikikarpaloita nousi iholle hänen hiusrajaansa. Matkakortin lataamisesta oli yli vuosi aikaa, mutta muutama matka olisi ehkä jäänyt käyttämättä. Mutta olisivatko ne vielä voimassa, jos niitä olisi? Aku tuijotti jännittyneenä kortin lukijaa, jonka digitaalisessa näytössä palikat juoksivat, sen lukiessa kortin sirussa olevaa dataa. ”Se on vähän hidas vehje.” Kuljettaja sanoi. Akun tunsi sydämensä hakkaavan kiivaasti kun hänen kämmenensä alkoivat hikoilla. Kortin lukijan näytöt pimeni ja Aku säikähti muutosta. Vihreä pallo ilmestyi näyttöön osoituksena siitä, että matka oli maksettu. ”Kiitoksia.” Kuljettaja totesi painaessaan nappia, joka sulki oven. Aku istui ensimmäiseen penkkiin, tuntien kuinka stressi liukui pois ja koko hänen kehonsa rentoutui. Hän hengitti muutaman kerran syvään iloisena. ”Olitko viihteellä illalla?” Kuljettaja kysyi häneltä, bussin ainoalta matkustajalta. ”Juu, tuli oltua.” Aku vastasi, kiroten mielessään sitä, että kuljettaja oli juttelu tuulella, vaikka hän ei ollut.

Puiseen oveen lyömisen ääni raikasi kerrostalokaksiossa. Mika käveli seiniä pitkin ovea kohti, herättyään paukkeeseen. Hän katsoi ovisilmästä, kuka oli metelin aiheuttaja. ”Mitä vittua.” Hän totesi nähdessään Akun hakkaavan oveen. Mika avasi oven. ”Mitä vittua sun avaimet teki mun taskussa?” Hän kysyi Akun astuessa asuntoon. ”Saatana, onko sulla kaljaa?” Hän totesi kävellessään Mikan ohi. ”Muutama jääkaapissa.” Kuului vastaus ja Aku harppoi keittiöön. Mika sulki oven ja lähti Akun perään, muttei ehtinyt keittiöön asti kun Aku jo palasi oluen kanssa eteiseen. ”Et vittu usko kuinka vaikee yö mulla oli.” Aku totesi samalla kun avasi oluensa. ”No en varmasti.” Mika vastasi Akun ottaessa pitkän huikan. ”Vittu se nainen…” Aku ehti aloittaa ennen kuin makuuhuoneen ovi aukesi ja ravintolan Myyjä astui eteiseen, hiukset sekaisin. ”Anteeks, mä tästä lähden kotia kohti.” Hän sanoi kävellessään Akun ohitse. Hän antoi Mikalla suukon poskelle. ”Soittele.” Myyjä sanoi ennen kuin laittoi kenkänsä jalkaan. ”Hei hei.” Nainen huikkasi vielä ennen kuin sulki oven. Eteiseen laskeutui hiljaisuus. ”Vittu.” Aku naurahti ja otti pitkän huikan.

Neljä miestä, tai ehkä kolme miestä ja yksi nainen, istuivat puistossa puun juurella. Nurmi oli vielä kellertävän ruskeaa ja muutama aurattu lumikinos näkyi siellä täällä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta.

Apa nojasi puuhun ja hengitteli syvään. Hän oli juuri käynyt oksentamassa sappinestettä, mutta pian hän pääsisi mukaan hauskanpitoon. Jani räpläsi puhelintaan samalla kun Julle ja Ville muistelivat rippileirikokemuksiaan. ”Mitäs sille Annikalle kuuluu nykyään?” Julle kysyi avatessaan uuden oluen. Ville kohautti hartioitaan. ”En oo pariin vuoteen kuullu mitään.” Hän sanoi ja otti huikan. Ville vaikutti hiukan kiusaantuneelta puhuessaan rippikouluaikaisesta ihastuksestaan. ”Seurustelee nykyään sen vitun ärsyttävän Teemun kanssa ja on viimeistä vuotta lukiossa.” Apa sanoi. ”Jos puhutaan samasta Annikasta, jonka mää tunnen isostoiminnasta.” Hän jatkoi kääntyessään sylkäisemään. ”Teemu?” Jani heräsi keskusteluun. ”Se sama mulkku josta ootte puhunu?” Hän jatkoi katsellen vuorollaan Apaa ja Jullea. ”Sama vitun kusipää.” Apa sanoi ennen kuin oksensi jälleen sappinestettä. ”Oliko tää Annika hyvännäkönen paisti?” Jani kysyi. ”Todellakin.” Ville vastasi. ”Erittäin.” Julle kertoi mielipiteensä kohottaen samalla tölkkinsä. ”No yks sille.” Jani sanoi ja muut kilistivät tölkkejään Apan oksentaessa edelleen.

Ville tumppasi tupakkansa, ennen kuin avasi uuden oluen. ”Miten sun koulu sujuu?” Hän kysyi Janilta. Apa nuokkui puuta vasten ja Julle oli kauempana virtsalla. ”No vittu ihan paskaa kun jouduin armeijan takia jättään yhen vuoden väliin.” Jani tuhahti avatessaan oluen. ”Eli en edes ole koulussa tällä hetkellä, kun pääsen mukaan vasta syksyllä jo käytyjen kurssien mukaseen tahtiin.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan. Julle palasi paikalle. ”Eiks sun ois kannattanu lykätä opiskeluja?” Ville kysyi. ”Ei Jani oo niin fiksu.” Julle naurahti ottaessaan repusta oluen. ”Hei!” Jani huudahti osoittaen Jullea. ”Turpa kii.” Hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja alkoi sitten nauramaan.

Apa huokaisi syvään. ”Anna Julius se reppu.” Hän sanoi. Julle pudotti tupakan kädestään kuullessaan Apan lauseen ja Ville sylki juuri ottamansa huikan suustaan. Jani ojensi repun Apalle. ”Nytkö lähtee vanha diisseli käyntiin?” Hän totesi ojentaessaan Apalle oluen. ”Mikä vanha?” Apa naurahti ottaessaan sen vastaan. Julle noukki tupakkansa ja pyyhki kohtaa johon se oli pudonnut samalla kun Ville pyyhki suutaan. ”Sää oot mua vitusti vanhempi.” Hän naurahti avatessaan tölkkinsä. ”Äläkä unohda sitä.” Jani naurahti tarjotessaan tölkkiään kilistykseen, johon Apa vastasi omalla tölkillään. ”Paljonks noilla on ikäeroa?” Ville kysyi hiljaa vieressään istuvalta Jullelta. ”Viis päivää.” Julle kuiskasi takaisin.

Jani säpsähti kun hänen puhelimensa soi. ”Kuka vittu mulle haluaa soittaa?” Hän totesi alkaessaan kaivamaan puhelinta taskustaan. ”Joku nainen varmaan.” Ville naurahti. ”Äityli.” Jani kiljaisi noustessaan hätäisesti seisomaan. Jani käveli ripeästi sivummalle ennen kuin vastasi puheluun. Apa röyhtäisi ja melkein oksensi samalla. ”Vittu.” Hän totesi samalla, ennen kuin alkoi yskiä. Julle nauroi kaverinsa krapulalle samalla kun Ville näytti huolestuneelta. ”Älä siitä huoli, kyllä se pärjää.” Julle sanoi lyödessään Villeä hellästi olalle. ”Ookko ihan varma?” Ville kysyi samalla kun Apa sylki juuri juomansa oluet ulos. ”Kyl se tästä.” Apa sanoi pyyhkiessään suupieliään. ”Tää on tuttua juttua.” Hän sanoi ennen kuin otti uuden huikan. Ville katsoi Jullea kysyvästi ja hän nyökkäsi. ”Juurikin sitä.” Julle sanoi. Jani palasi muiden seuraan. ”Mitäs sun hyvännäköisellä äidillä oli asiaa?” Julle kysyi. ”Et vittu kuolaa mun äidin perään, sä panit jo mun siskoani.” Jani ärähti istuessaan alas. ”En pannu sun siskoa.” Julle korjasi. ”Me vaan seurusteltiin.” Hän jatkoi. Julle otti huikan oluestaan vilkuillen sivuille. ”Niin varmaan.” Jani naurahti.

Ville hengitti muutaman kerran sisään, ennen kuin katsoi taakseen. Muut olivat alkaneet puhua, että lähellä oleville naisille pitäisi käydä juttelemassa, mutta kukaan ei ollut tehnyt aloitetta. Nyt he seurasivat tarkkaan Villen matkaa naisten luokse, sillä hänet oli saatu ylipuhuttua suoritukseen. Joka askeleella häntä kadutti enemmän ja enemmän yllytykseen suostuminen, mutta perääntyminen oli jo myöhäistä. Ville saapui naisten luokse ja he kääntyivät katsomaan häntä. ”Moi.” Ville tervehti heitä hien valuessa hänen kasvoillaan.

Jani katseli kuola valuen Villeä, joka jutteli naisten kanssa. Hän hivutti kättään samalla housuihinsa. ”Vittu Jani!” Apa murahti hänen vierestään ja Jani säpsähti. ”Julkisella paikalla, herranjumala.” Apa naurahti ennen kuin otti huikan oluestaan. ”Sori, refleksi.” Jani naurahti. ”Sulla on refleksi alkaa runkata kun näät ihmisen puhuvan naisille?” Julle kysyi hämillään samalla kun Ville lähti kävelemään takaisin. ”Mä mietin mitä käy sitten kun Ville tuo ne tänne.” Jani sanoi iskien silmäänsä Villen saapuessa paikalle. ”No miten kävi?” Apa kysyi hänen istuessaan alas. Ville huokaisi syvään. ”Eivät kuulemma halua tulla läskin, nörtin ja tollasen köyhän seuraan.” Hän totesi avatessaan itselleen oluen. ”Aika töykeetä.” Apa tuhahti. ”Vaikka Jani onkin saanu opiskellessa vähän lisäkiloja niin ei häntä voi läskiks sanoa sitten millään.” Hän jatkoi päätään pudistellen. ”Eikä Juliusta voi sanoa nörtiks, vaikka hän nyt änäriä aika paljon pelaakin.” Jani sanoi osoittaen Jullea. ”Ja miten niin Apa on köyhä, ainoo meistä jolla on töitä.” Julle ärähti ja Apa kaivoi lompakkonsa esille. ”Kyllä mulla rahaa on.” Apa sanoi heiluttaen kaivamaansa kymmenen euron seteliä kädessään. Janilta petti pokka ensimmäisenä ja lopulta kaikki nauroivat.

Apa kaivoi itselleen oluen repusta. ”Vittu jätkät, meiltä loppuu oluet.” Hän murahti avatessaan juomansa. ”Nyt jo?” Ville parahti. ”Nyt vasta.” Julle naurahti katsoessaan Apaa. ”No anteeks että mulla oli krapula.” Apa sanoi sarkastisesti. ”Tossa on vähän matkan päässä kauppa.” Jani ilmoitti osoittaen samalla keskustan suuntaan. ”Kuka lähtee käymään?” Hän jatkoi vilkuillen muita. ”En.” Julle sanoi kaivaessaan tupakka-askin taskustaan. ”Enkä mä.” Jani kiljaisi. ”Jos vaan mennään kaikki?” Apa ehdotti. ”Käydään samalla jossain terassilla, mua kiinnostaa paikallinen baarikulttuuri.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan oluestaan. ”Ei mulla oo rahaa baareihin, mä oon armeijassa.” Julle totesi sytyttäessään tupakkansa. ”Yhellä vaan käydään, Ville tarjoo kierroksen.” Apa sanoi osoittaen Villeä, joka säpsähti ehdotuksen kuultuaan. ”Miks mä tarjoon?” Hän kysyi hämillään. ”Siksi että oot komentoketjun alimpana ko sulla ei oo sotilasarvoa.” Apa naurahti. Ville huokaisi syvään ja painoi katseensa maahan. ”Ei sun oikeesti tartte, kohan heitin vaan.” Apa sanoi ja löi Villeä hellästi olkapäähän. ”Mää voin maksaa sulle sen yhen.” Hän jatkoi osoittaen sanansa Jullelle.

Jani avasi kapakan oven muille. ”Herrat ovat hyvät.” Hän sanoi samalla yliteatraalisesti kumartaen. ”Kiitän.” Apa sanoi vetäen samalla kätensä lippaan, niin kuin armeijassa on tapana. Julle seurasi perässä toistaen Apan eleen. Ville katseli tilannetta hämmentyneenä astuessaan kapakkaan sisään. Pienessä ravintolassa oli nojatuoleja ja sohvia istumapaikkoina, joka sai paikan näyttämään enemmän kahvilalta kuin baarilta. Jani astui sisään Apan ollessa jo tiskillä. ”Kaks olutta.” Hän tilasi. ”Selvä, onko henkkareita näyttää?” Tarjoilija kysyi alkaessaan laskemaan tuoppia. ”Totta kai.” Apa sanoi alkaessaan kaivaa ajokorttiaan esille. ”Ei mun sun tartte nähä vaan kaveris.” Tarjoilija totesi Jullea osoittaen. ”Aivan.” Julle sanoi kaivaessaan lompakkonsa esille. Apa sai oluensa ja tarjoilija kääntyi Villen ja Janin puoleen. ”Mitäs teille?” Hän kysyi. ”Olut.” Jani vastasi samaan aikaan kun Ville sanoi: ”Kalja.” Julle penkoi edelleen lompakkoaan. ”Teiltä voisin kanssa kattoo henkkarit.” Tarjoilija totesi. ”Arvasin.” Jani sanoi ja näytti jo valmiiksi esille kaivamansa ajokortin. ”Kiitos.” Tarjoilija sanoi samalla kun Ville näytti passiaan. ”Ja kiitos.” Tarjoilija sanoi ja laittoi jätkille oluet valumaan. Julle kaivoi edelleen lompakkoaan. ”Ei vittu mun ajokortti on hukkunu.” Julle totesi päätään pudistellen. ”Kelpaako varusmieskortti, siinäkin lukee syntymäaika?” Hän kysyi korttiaan tarjoten. ”Ikävä kyllä se ei ole virallinen henkilötodistus.” Tarjoilija vastasi ojentaessaan Janille ja Villelle oluet. ”Voi vittu.” Julle huokaisi syvään. ”No vedetään nää nopeesti ja lähetään ettiin sun ajokorttia.” Apa sanoi maksaessaan oluensa. ”Mä oon pahoillani.” Tarjoilija totesi avatessaan kassakoneen. ”Eihän se sun vika ole vaan systeemin.” Apa naurahti ottaessaan vaihtorahat.

Ville yritti juoda oluttaan nopeasti. ”Ei meillä nyt oikeesti kiire ole.” Jani sanoi hänelle. ”Saihan Julius sentään jäädä sisälle.” Hän jatkoi osoittaen pelikoneella istuvaa Jullea. ”Mä luulin että meillä on kiire.” Ville vastasi yskiessään, juotuaan liikaa olutta yhdellä huikalla. ”Olishan meillä jos Julius olis pistetty pihalle.” Apa kertoi. ”Mikä tää Julius-juttu muuten on?” Ville ihmetteli. ”Kaikki kutsuu häntä Julleks paitsi te.” Hän jatkoi ihmetellen. ”Se on hänen kristitty nimensä ja mää käytän vaan ihmisten kristittyjä nimiä.” Apa sanoi tehden samalla hutiloiden ristin merkin rintaansa. ”Älä puhu paskaa.” Jani naurahti päätään pudistellen. ”Ootko koskaan kuullu mun puhuvan ihmisistä muilla nimillä?” Apa kysyi leikkisä virne kasvoillaan. ”Sähän keksit ihmisille lempinimiä koko ajan.” Jani nauroi, saaden Apan nauramaan. He kilistivät tuoppejaan ennen kuin ottivat huikat. ”Mikä sun oikea nimi sitten on?” Ville kysyi Apalta, päättäen muiden naurun. ”Ai saatana.” Jani sanoi ottaessaan tuoppinsa ja lähtiessään Jullen luokse. Ville tunsi pulssinsa nousevan ja hikikarpaloiden valuvan otsallaan kun Apa otti pitkää huikkaa tuopistaan. Ville mietti jo pakosuunnitelmaa, sillä Janin reaktiosta päätellen hän oli kysynyt jotain mitä ei olisi pitänyt. Apa laski tuoppinsa pöydälle. ”Sano Apa vaan, niin ne kaikki muutkin tekee.” Hän sanoi katsoen Villeä syvälle silmiin. Ville tunsi kuinka Apan katse ylsi hänen sieluunsa asti ja nyökkäsi vain hämmentyneenä.

Jani seisoi pisuaarin edessä, yrittäen aloittaa virtsaamista kun Apa saapui vessaan. ”Meinas pettää pokka.” Hän naurahti samalla kun asettui viereiselle pisuaarille. ”Siks mä lähin paikalta kun alko naurattaan.” Jani vastasi. Hetken vessassa oli hiljaista, kunnes Apa aloitti virtsaamisen. ”Ihan hyvä tyyppihän Ville on.” Hän sanoi. ”Siltä vaikuttaa.” Jani vastasi. ”Joko kohta lopetetaan sen kiusaaminen?” Hän kysyi yrittäen pinnistää virtsasuihkuaan alkamaan. ”Kai sen vois jo.” Apa vastasi ravistaessaan viimeiset pisarat. Hän sulki housujensa vetoketjun ja aloitti käsiensä pesemisen. ”Sulla on siis edelleen ujopissa?” Hän kysyi Janilta. ”Jep.” Jani vastasi Apan kuivatessa käsiään. ”Yritä nyt jotenkin selvitä.” Hän sanoi poistuessaan vessasta. Jani keskittyi virtsaamisen aloittamiseen ja juuri kun suoritus oli alkamassa, Julle saapui vessaan. ”Sullahan on pitkään kestäny.” Julle totesi ottaessaan paikkansa naapuripisuaarilla. ”Voi helvetti, just oli tulossa.” Jani parahti kun ujopissa jälleen iski. ”Oliks sä täälä runkkaamassa vai kusella?” Julle kysyi samalla kun hänen tasainen virtsasuihkunsa alkoi. Jani vilkaisi häntä vihaisena, mutta ei sanonut mitään.

Apa nosti kaksi olutlaatikkoa kassahihnalle ja jäi odottamaan jonon etenemistä. Viereisellä kassalla Janilla oli sipsiä ja muuta naposteltavaa. Hän oli jo melkein maksuvuorossa, kun Apan edessä taas oli eläkeläisrouva kissanhiekkapaketin kanssa ja hänen edessään keski-ikäinen nainen koko viikon ostosten kanssa. Naisen ostokset saatiin vihdoin kaikki skannattua kun hän pakkasi ruokia muovikasseihin hihnan päässä. Myyjä ilmoitti ruokien hinnan, mutta nainen jatkoi pakkaamista. Myyjä ilmoitti summan uudestaan, mutta nainen jatkoi pakkaamista. Saatuaan keskeneräisen kassinsa pakkaamisen loppuun hän tuli vihdoin kassan kohdalle. Jani pakkasi omia ostoksiaan samalla kun Apan kassalla oleva nainen kaivoi lompakkonsa esille. Ensin hän vilautti etukorttiaan ja seuraavaksi kaivoi setelit esille. Apa tunsi jo silmänsä alkavan nykiä kun hän puristi kätensä nyrkkiin turhautuneena. Jani vilkutti hänelle ivallinen hymy naamallaan kävellessään kassan ohitse ulos, mutta Apa ei reagoinut eleeseen. Nainen sai vihdoin asiointinsa suoritettua ja palasi pakkaamaan ostoksiaan. Eläkeläisrouva pääsi vihdoin vuoroonsa ja he tervehtivät myyjän kanssa toisiaan iloisina. Rouva jäi selittämään kissansa kuulumisia samalla kun hänen kissanhiekkansa oli jo skannattu. Rouva jatkoi edelleen puhumista kun edellinen asiakas jo poistui paikalta. Apa tunsi verenpaineensa nousevan kun naputti turhautuneena sormiaan liukuhihnaan. Rouva jatkoi puhumista samalla kun kaivoi vapisevin käsin lompakkonsa esille. Hän laittoi kortin maksupäätteeseen ja alkoi näpytellä tunnuslukuaan, edelleen kissastaan kertoen. Maksu ei mennyt läpi ja rouva alkoi ihmetellä asiaa kovaan ääneen, teknologiaa haukkuen. Apa puristi kätensä nyrkkiin ja huokaisi syvään. Myyjä sai lopulta sanotuksi rouvan puheripulin läpi, että hänen korttinsa oli lukijassa väärinpäin. Apa tunsi otsassaan sykkivän suonen lähes räjähtävän kun mummeli naurahti virhettään ja jatkoi kissastaan puhumista, jättäen pankkikorttinsa lukijaan.

Jani tuli tien toisella puolella odottavien Jullen ja Villen luokse. ”Mistä vetoo että Apan ensimmäinen sana kaupastatulon jälkeen on jumalauta?” Hän naurahti laskiessaan ostoskassinsa maahan. ”Miks olis?” Ville kysyi tumpatessaan tupakkansa. ”Oliks sen edessä joku mummo?” Julle kysyi ja Jani nyökkäsi virne kasvoillaan. Hetken kolmikko tuijotti kaupan ovea hiljaisuudessa, kunnes Apa tuli ostostensa kanssa ulos. Hän pysähtyi kaupan oven eteen, veti syvään henkeä ja huusi: ”JUMALAUTA!” Niin lujaa kuin kurkustaan lähti. Jani ja Julle rupesivat nauramaan tien toisella puolella, Villen katsellessa tilannetta hämmentyneenä. Apa ylitti tien reippain askelin. ”Miten meni?” Jani kysyi häneltä nauruaan pidätellen kun hän pääsi muiden luokse. Apa pudisteli päätään alahuultaan purren. ”Tunteisiin.” Julle lauloi hittikappaletta kun Apa laski oluet maahan. Hän repäisi vihaisesti toisen laatikon auki ja otti oluen. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Hän murahti avatessaan oluensa. ”Mikä tää juttu ny on?” Ville kysyi ja Apa kertoi mitä kassalla oli tapahtunut.

Ville punnitsi vaihtoehtojaan. He olivat palanneet Janin kotiin ja Julle oli välittömästi alkanut nukkua. Jani ja Apa kinastelivat jostain videopeleistä, joista hän ei ollut kuullutkaan. Ville oletti että junat kulkisivat vielä, joten pääsisi kyllä kotiin. Apa naputti etusormellaan pöytää yrittäessään vakuuttaa Janin omalla mielipiteellään. Ville oli jo aamupäivästä alkanut luottamaan heihin, mutta kapakan tapahtumat olivat jälleen saaneet hänet epäileväiseksi. Apaa hän jopa hieman pelkäsi sen nimitapauksen jälkeen. Ville tyhjensi oluensa ja käveli keittiöön hakemaan uutta. ”Ville!” Kuului Apan huuto samalla kun hän otti oluen, pelästyttäen Villen niin pahoin että tölkki putosi lattialle ja hajosi. Jani ja Apa tulivat paikalle kuultuaan kolauksen. ”Hyvää olutta menee hukkaan!” Jani kiljaisi ja alkoi nuolla juomaa maasta. Apa heitti hänelle pyyhkeen keittiötasolta. ”Aateltiin alkaa kattoon DBZ:taa, haittaako se sua?” Apa kysyi Janin pyyhkiessä lattiaa. Ville tuijotti jätkiä hetken hämillään. ”Tekö katotte DBZ:taa?” Hän lopulta kysyi. ”Totta kai onhan se klassikko.” Apa naurahti. ”Katon mää paljon muutakin, sekä varsinkin luen.” Hän jatkoi Janin noustessa ylös. ”Mä lähinnä luen, mutta DBZ:tan oon tietenkin kattonu.” Hän sanoi alkaessaan huuhtoa pyyhettä. ”No katotaan ihmeessä.” Ville riemastui ottaessaan uuden oluen. ”Missä kohtaa te ootte menossa?” Hän jatkoi heidän palatessaan olohuoneeseen.

Jani istui tietokonetuolissaan pää väsymyksestä nuokkuen. Hänellä ei ollut televisiota, joten katselunäyttönä oli tietokoneen ruutu. Julle oli hetki sitten herännyt ja lähtenyt tupakalle. ”Kauheen ikävää kun tämäkin kohtaus on tässä animessa raiskattu.” Apa sanoi Villelle, ottaen sitten huikan oluestaan. ”Kuin nii?” Ville kysyi hämmentyneenä. ”Tää sama juttu on ny jatkunu koko jakson, mangassa tähän meni kaks sivua.” Apa selitti. Janin pää retkahti veltoksi samalla kun vaimeaa korinaa alkoi kuulua. ”Jaahas.” Apa totesi noustessaan ylös. Hän otti Janin kesken jääneen oluen pois tämän kädestä, ettei se putoaisi. ”Mutta eikös tää oo vaikuttavampi näin pidempänä?” Ville kysyi Apan istuessa takaisin hänen viereensä. ”No tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain kohtaa se menee yli.” Apa totesi. He jatkoivat katselua puhumatta, kunnes kyseinen jakso loppui. ”Arto.” Apa sanoi, saaden Villen säpsähtämään. ”Kuka?” Ville kysyi hämillään. ”Mun oikee nimi ko sitä kyselit.” Apa jatkoi. ”Mutta sano Apa vaan niin ko kaikki muutkin, Arto kuulostaa oudolta ko oot kolme vuotiaasta asti ollu Apa.” Hän naurahti ja tarjosi oluttaan kilistettäväksi. Ville kilisti takaisin edelleen hämillään. ”Sehän on ihan normaali nimi.” Hän sanoi. ”Kasikytluvulla yks suosituimmista miehen nimistä.” Apa naurahti, tyhjentäen sitten oluensa. ”Jos se on ihan normaali nimi ja se kuulostaa susta vaan oudolta niin mikä se juttu siälä baarissa oli?” Ville kysyi, saaden Apan nauramaan. ”Me nyt ollaan vähän vaan kiusattua sua Janin kanssa koko viikonloppu.” Hän sanoi, samalla kun Julle tuli takaisin sisälle. ”Pidä sitä vähän sellaisena porukkaanliittymisriittinä.” Hän totesi noustessaan ylös hakeakseen oluen.

Apa venytteli niskojaan tietokonetuolin takana jossa Jani nukkui. ”Ootteko valmiina?” Hän kysyi muilta. ”Kyllikki Saari.” Julle totesi vessan ovelta, Villen nyökätessä tuolin toiselta puolelta. ”Saa suorittaa.” Apa ilmoitti, tarttuen nukkuvaa Jania kainaloiden alta samalla, kun Ville otti kiinni hänen jaloistaan. Julle avasi vessan oven ja jäi pitämään sitä auki kun Jani nostettiin ilmaan. Apa ja Ville kantoivat uhrinsa vessaan. ”Laita sää ensin.” Apa ohjeisti Villeä, joka laski Janin jalat kylpyammeeseen. Ville väistyi käytävän puolelle Apan laskiessa Janin yläruumiin ammeen pohjalle. ”Niin mikä idea tässä oli?” Ville kysyi Jullelta. ”Apalla on joku outo perverssio kantaa sammuneita ihmisiä omituisiin paikkoihin, jotta herätessä tulee sellanen ’mitä vittua’ fiilis.” Julle selosti Apan ripotellessa Janin pyykkejä hänen päälleen. ”Vaikuttaa huvittavalta idealta.” Ville vastasi ja poistui paikalta. Julle vilkaisi lattialle. ”Hei, mun ajokortti!” Hän huudahti kumartuessaan nostamaan korttinsa vessaharjan harjaksien päältä. ”Vittuako se siinä teki?” Apa kysyi. ”Ei mitään hajua.” Julle vastasi laittaessaan kortin taskuunsa.

Ville katseli sohvalla kun Apa ja Julle puhuivat urheilusta. Aiemmin hänen ja Apan käymä keskustelu oli rauhoittanut häntä, eikä junalla kotiin palaaminen enää ollut vaihtoehto. Osittain siksi että junat eivät enää kulkeneet, mutta pääosin siksi, että hän oli tykästynyt näihin jätkiin. Apa nousi seisomaan. ”Tarviiks sää Ville oluen?” Hän kysyi kävellessään jääkaapille. Ville hölskytti hiukan tölkkiään, jossa oli vielä olutta. ”Tuo vaan.” Hän huusi keittiöön. Pian Apa palasi kolmen oluen kanssa. ”Siellä oli kylmässä enää kaks, joten joku ny joutuu juomaa lämpimänä.” Hän sanoi ojentaen Villelle tölkkiä. ”Ja me äänestettiin että se oot sää.” Apa jatkoi antaessaan Jullelle tölkin. ”Ketkä me?” Julle ärähti. ”Mää ja Ville.” Apa vastasi istuessaan alas. ”Juu, suljetulla lippuäänestyksellä.” Ville totesi naurahtaen. ”Siinäs kuulit.” Apa naurahti avatessaan tölkkinsä. Julle alkoi valittaa päätöksestä, samalla kun Ville ajatteli, että tästä viikonlopusta voisi tulla alku loppuelämän kestävälle ystävyydelle.

Kaikki tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtenäisyydet todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Niin kutsuttu Euro Samara kiisi pimeällä tiellä. Kuljettajan puolelta puuttui pyyhkijän sulka, joka häiritsi ajosuoritusta maaliskuun loskasateessa.

Apa puri alahuultaan vittuuntuneena. ”Sano heti ko näät bussipysäkin.” Hän ilmoitti repsikan paikalla istuvalle Jullelle. ”Ei täältäkään mitään nää.” Julle parahti, siristäen samalla silmiään. ”Vittu.” Apa murahti. ”Tossa on ehkä.” Hän sanoi samalla kun alkoi hidastamaan vauhtia. Hetken vilkku päällä tuskallisen hitaasti ajettuaan Apa ajoi ladan bussipysäkille. ”Kaiken maailman hommeleita.” Hän totesi noustessaan autosta pyyhkiäkseen tuulilasin puhtaaksi. ”Älä huoli, ei tää yleensä oo tällästä.” Julle huikkasi takapenkillä istuvalle pojalle. ”Toivottavasti.” Ville vastasi, huokaisten syvään. Apa ja Julle olivat lähteneet muualle opiskelemaan lähteneen Janin luokse viikonlopuksi ryyppäämään ja ottaneet Jullen kaverin, Villen, mukaan sillä lupauksella, että hän oli ihan hyvä tyyppi.

Jani istui kotonaan tietokoneen äärellä masturboiden. Lähes tunnin kestänyt sessio päättyi lopulta valkean siemennesteen purskahtamiseen hänen siittimestään. Osa tuotoksesta osui näppäimistölle, mutta siksi sen päällä olikin muovinen suojus. Jani katsoi ulos ikkunasta, jossa ilta oli jo pimentynyt. Tänään olisi ensimmäinen kerta sen jälkeen kun hän lähti opiskelemaan, että hänen kaverinsa kotipuolesta tulisivat käymään. Julle oli kysynyt, voisiko hän tuoda myös yhden kaverinsa mukaan, jota Jani ei ollut ennen tavannut. Asia oli aluksi vaivannut Jania, hän kun ei helposti tutustu uusiin ihmisiin, mutta oli lopulta suostunut, Apan vakuutettua hänet asiasta. Arviolta heidän pitäisi olla perillä puolen tunnin päästä, joten Jani pyyhki siemennesteet ja alkoi muutenkin siivoamaan.

Ville virtsasi tien viereen, Apan pyyhkiessä jälleen tuulilasia. Julle oli saanut oman rakkonsa jo tyhjennettyä ja istui jälleen autossa. Ville ravisteli viimeiset pisarat ja palasi myös autoon, samalla kun Apa istui jälleen ratin taakse. ”Toivottavasti tää helpottaa sitten ko päästään taas sinne missä on katuvaloja.” Hän sanoi lähtiessään liikkeelle. Ajettuaan hetken aikaa, Apan puhelin soi. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Hän kirosi alkaessaan kaivaa puhelinta taskustaan. ”Vittu vettä tulee vaakatasossa ja hirviä sataa taivaalta, satatoista oravaa kusee konepellille, ei tuu mitään.” Hän sanoi nopealla tempolla puhelimeen ja sulki sen sitten. ”Se oli Jani, soita sille.” Hän ohjeisti vieressään istuvaa Jullea. ”Oisithan sä voinu antaa oman puhelimeskin Jullelle.” Ville totesi takapenkiltä Jullen kaivaessa omaa luuriaan esille. ”Joo, mutta sitten se ei ikinä oppis että kuljettajalle ei kannata soittaa.” Apa vastasi. ”No moro, mites menee?” Julle sanoi puhelimeensa. ”Joo, täälä on vähän heikko näkyvyys, se on vähän kireänä.” Hän selosti Janille. ”Navigaattorin mukaan ollaan vartin päästä siellä.” Julle totesi ennen kuin lopetti puhelun.

Jani laski puhelimen pöydälle. Hänen heille varaamansa saunavuoro alkaisi kahdenkymmenen minuutin kuluttua, eli jätkien pitäisi ehtiä siihen mennessä. Tosin heidän matkansa oli viivästynyt, eli jotain tässä oli jota Jani ei tiennyt. Hän oli pidätellyt itseään oluenjuonnin suhteen, ettei olisi liian humalassa muiden saapuessa, mutta lopulta tykkimieskin sortuu ja hän joi jo kolmatta oluttaan. Tietysti olisi ollut fiksua lykätä opiskelujen alkua vuodella, kun ei haluamaansa puolustusvoimien palveluspaikkaan päässyt haluamanaan aikana, mutta sen murehtiminen olisi jälkiviisautta. Yksi vuosi opiskelua ja sitten puoli vuotta Puolustusvoimissa teki sen, että hänellä oli nyt syksyyn asti aikaa vain olla, ennen kuin opiskelut taas jatkuisivat. Jani tyhjensi oluensa ja käveli keittiöön hakemaan uuden.

Jani säikähti kun joku hakkasi ovea. Hän nousi ylös tuolistaan samalla kun joku alkoi myös raiskaamaan ovikelloa. Tulijoista ei ollut epäselvyyttä, he olivat vain myöhässä. Hän kulki ulko-ovelle lyhyen käytävän poikki huoneeseen, joka toimi sekä eteisenä että keittiönä. Jani avasi oven ja Apa marssi sisään päättäväisin askelin, kahta olutlaatikkoa sylissään kantaen. ”Jani!” Julle huudahti astuessaan sisään samalla kun Apa laski laatikot pöydälle. ”Julius!” Jani huusi takaisin ja he halasivat. Apa avasi oluen ja tyhjensi sen yhdellä huikalla samalla kun Ville astui sisään. ”Tässä on Ville.” Julle esitteli kaverinsa Janille samalla kun Apa avasi toisen oluensa ja aloitti sen tyhjentämisen. ”Jani.” Jani sanoi samalla kun kätteli Villeä. ”Kiitos että sain tulla.” Ville sanoi samalla kun Apa laski tyhjän tölkin pöydälle. ”Mikä juttu?” Jani kysyi osoittaen Apaa, joka alkoi tyhjentämään jo kolmatta tölkkiään. ”Noo… ” Julle aloitti lauseen Villen sulkiessa oven. ”Oli vähän vaikee ajomatka.” Julle naurahti samalla kun Apa löi tyhjän tölkin pöydälle. ”Ai vähän?” Apa murahti avatessaan vielä yhden tölkin. ”Koita itte ajaa tossa kelissä ilman toimivia pyyhkijöitä, ko jätkät vaan ryyppää vieressä.” Apa totesi päätään pudistellen ennen kuin otti pienen huikan oluestaan.

Apa heitti löylyä Janin taloyhtiön saunassa, saaden Janin kumartumaan kuumuudesta. ”Ai saatana.” Jani älähti irvistäessään. Vähän aikaa kärvisteltyään Jani nousi ylös ja poistui saunasta. Julle oli mennyt vilvoittelemaan jo aiemmin ja Ville sinnitteli vielä mukana. ”Ompa pistävät löylyt” Ville totesi irvistäen. ”Ihan eri tasoa kun puulämmitteisessä.” Hän jatkoi nojautuen taakse, mutta ponkaisi heti jälleen suoraksi istumaan. ”Ai vittu, tossa on vieläkin noi naulat.” Hän parkaisi, viitaten seinässä ulosjääneisiin naulankantoihin. ”Huolimatonta työnjälkeä.” Apa naurahti. ”Ei sillä että itse osaisin paremmin, mutta mää en ookkaan raksamies.” Hän jatkoi ennen kuin heitti jälleen löylyä.

Jani sammutti suihkun ja haparoi seinää pitkin pukuhuoneeseen, sillä hän näki hyvin huonosti ilman lasejaan. Nuorempana hän sentään olisi päässyt pukuhuoneeseen ilman seinien ohjausta, mutta ikä ei tuonut mukanaan pelkästään juoppoutta. Joskus Jania pelotti ajatellakin kuinka sokea hän olisi kolmekymmentävuotiaana. Päästyään pukuhuoneeseen Jani otti lasinsa pöydältä ja näki Jullen nukkumassa penkillä, oluttölkki kädessään. Hän hymähti huvittuneena ennen kuin avasi uuden oluen itselleen. Hetken Jani istui mietteliäänä oluttaan juoden, kunnes hänen kasvoilleen levisi veikeä hymy.

Ville sammutti suihkun ja kuivasi pitkät, ruskeat hiuksensa. Apa tuli saunasta samaan aikaan kun Ville poistui pukuhuoneeseen. ”Mitä vittua!” Ville huudahti nähdessään kun Jani läimäytteli penistään nukkuvan Jullen poskeen, hihittäen samalla. Apa tuli kiireellä paikalle. ”Mikä juttu?” Hän ehti kysyä ennen kuin näki tilanteen ja alkoi nauraa. ”Ei me Jani olla enää armeijassa.” Hän sanoi ennen kuin poistui takaisin suihkutiloihin. Ville katsoi Apan perään suu auki, silmät lautasen kokoisina. ”Siis onks tää normaalia!” Hän huusi. ”Näin Apa herätti mut ekana armeija-aamuna.” Jani vastasi ja läimäytti vielä kerran, entistä voimakkaammin Julle poskelle, mutta tämä ei reagoinut. ”No nukkuupas se sikeästi.” Jani tuhahti istuessaan alas. Ville tuijotti suu auki Jania, samalla kun Apa palasi paikalle. ”Istu toki alas.” Hän sanoi kävellessään Villen ohi. Apa otti oluen pöydältä ja istui Janin viereen. Ville otti myös oluen ja istui muita vastapäätä, epäileväinen ilme kasvoillaan. ”Älkää sit mulle tehkö noin.” Hän sanoi avatessaan tölkkinsä. ”Älä nukahda ensimmäisenä.” Apa sanoi virnistäen.

Apa siirsi kädellään hiuksiaan korvan taakse, mutta ne eivät lyhyytensä vuoksi pysyneet siellä. ”Jumalauta, edelleen vanhasta tottumuksesta.” Hän naurahti. Janin ja Apan asepalvelus oli päättynyt vasta muutama kuukausi sitten, joten Apan hiukset eivät olleet vielä kasvaneet takaisin entisiin mittoihinsa. ”Sähän teit tota armeijassakin, vaikka olit kalju.” Jani naurahti. ”Niin olitteks te samaan aikaan armeijassa?” Ville kysyi. ”No mää menin jo vähän aikasemmin ko olin vuoden verran.” Apa kertoi. ”Jani oli sitten mun alokkaana.” Hän jatkoi ja tyhjensi sitten oluensa. ”Se oli hirveetä.” Jani sanoi samalla kun kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. ”Etenkin sitten kun toi sai sen viimeisen kulmaraudan.” Hän jatkoi ennen kuin nousi seisomaan. Jani alkoi pukea vaatteita päälleen. ”Kulmaraudan?” Ville kysyi. ”Niin, kulmaraudan. Niillä merkataan sotilasarvoja.” Apa kertoi samalla kun Jani veti housunsa jalkaan. ”Miten niitä sitten saa?” Ville jatkoi uteluaan. ”Yks kulmarauta symboloi yhtä tappoa.” Jani ilmoitti saatuaan paitansa päälle. ”Varmistettua tappoa.” Apa korjasi. Ville tuijotti heitä ihmeissään. ”Sehän on tappajien koulutuslaitos.” Jani totesi ottaessaan uuden oluen ja istuessaan penkille. ”Montako sulla sitten on?” Ville kysyi Apalta hiukan peloissaan. ”Kolme.” Apa vastasi ja hymyili ilkikurisesti.

Jani avasi kotinsa oven ja astui sisään olutlaatikkoa kantaen. Ville tuli hänen perässään tyhjien tölkkien ja pesuvälineiden kanssa. Apa tuli joukon viimeisenä kantaen sammunutta Jullea palomiesotteella. ”Kyllä se vaan nukkuu sikeesti.” Jani totesi Apan heittäessä lastinsa sohvalle. ”Antaa nukkua.” Apa totesi pyörittäessään vasenta hartiaansa irvistäen. ”Noi rappuset oli aika pahat.” Hän totesi ennen kuin istui sohvalle Jullen jalkojen viereen. Ville saapui paikalle yhden oluen kanssa. ”Et mulle sitten tuonu?” Apa murahti, säikäyttäen Villen. ”Et pyytäny.” Ville vastasi. ”Pitäähän nää asiat aavistaa.” Apa murahti. ”Taidat Apa kohta saada neljännen kulmaraudan.” Jani naurahti tietokoneensa ääreltä ja Ville lähti nopein askelin keittiöön. ”Pitäskö vähän rajoittaa, ettei poika liikaa pelkää.” Apa naurahti. ”Ehkä.” Jani sanoi juuri kun Ville toi Apalle oluen. Ville palasi tuoden Apalle oluen. ”Elät siis vielä tämän yön.” Apa totesi, iskien Villelle silmää. Jani pidätteli nauruaan Villen istuessa alas. ”Ai niin, muistinko mainita että vessan ovi ei pysy auki, se on ilmeisesti vinossa tai jotain.” Jani ilmoitti muille, hereillä oleville. ”Ei kai kukaan pidä ovea auki vessassa ollessaan.” Apa naurahti avatessaan oluensa. ”No mä aina sillon tällöin kun naapurin tyttö…” Jani alkoi kertoa, mutta jätti lauseen kesken. Ville vilkuili Jania ja Apaa edelleen hiukan peloissaan. ”Harmi ettet tunne ketään joka työkseen asentaa ikkunoita ja ovia.” Apa totesi.

Ville punnitsi vaihtoehtojaan. Hän oli lähtenyt tälle matkalle suurin odotuksin, kun hänen entinen isosensa oli ehdottanut sitä. Nyt Julle oli sammuneena sohvalla ja kaksi vanhempaa jätkää puhuivat tappamisesta, masturboinnista ja ilmeisesti ruuasta, sillä sana paisti toistui heidän puheessaan melko usein. ”No Ville.” Apa kysyi saaden Villen säpsähtämään. ”Millos sää oot armeijaan menossa?” Hän jatkoi. ”Kesällä oon menossa.” Ville vastasi. ”Mitä aselajia aattelit?” Jani liittyi keskusteluun. ”Asesepäks, se kiinnostais eniten.” Ville vastasi ottaen huikan oluestaan. ”Ilmatorjuntaan vaan, siellä mekin oltiin.” Jani vastasi. ”Ja Julle on tällä hetkellä.” Apa kommentoi. ”Tai siis nythän se nukkuu, mutta ymmärrät kumminki.” Hän naurahti ennen kuin tyhjensi oluensa. ”Mulla on nyt hopeasepän koulutus niin se olis sellanen jatkumo.” Ville totesi. ”Eli sääkin teet sentään oikeita töitä, toisin ko Jani.” Apa totesi lähtiessään hakemaan uutta olutta. ”Haista Apa vittu.” Jani totesi. ”No säähän vaan istut tietokoneella ja naputtelet ykkösiä ja nollia jonoon.” Apa totesi istuessaan jälleen sohvalle. ”On vittu vähän monimutkasempaa.” Jani sanoi jo hiukan suuttuneena. ”Jani opiskelee itteään nörtiks.” Apa sanoi Villelle. ”Voiko tosta tulla enää nörtimmäks?” Ville vastasi saaden Apan nauramaan.

Jani oli nukahtanut tietokonetuoliinsa. ”Pirun amatöörit.” Apa totesi avatessaan oluen. Ville istui lattialla nurkassa ja selvästi kamppaili nukahtamista vastaan. ”Kyllä sää voit mennä nukkuun jos haluat.” Apa sanoi hänelle. ”Ei mulla oo tarvetta.” Ville valehteli ja haukotteli sitten maireasti. Jokainen sekunti hereillä pysymistä oli taistelua, mutta ennen Apaa nukahtaminen ei ollut vaihtoehto, ettei hänelle vain kävisi niin kuin Jullelle saunalla. ”No ihan miten tykkäät, mää juon vielä tän ja aattelin sitten ite mennä nukkuun.” Apa sanoi ottaen huikan oluestaan. Ville riemuitsi sisäisesti. ”Pitäskö toi Jani siirtää tosta muualle nukkuun?” Hän kysyi vain pysyäkseen hereillä. ”Ehkä, mutta en mää jaksa.” Apa vastasi. ”On se pahemmissakin paikoissa nukkunu.” Hän jatkoi ennen kuin otti uuden huikan. Villen mielikuvitus alkoi laukkaamaan valtoimenaan missä kaikkialla pahemmissa paikoissa Jani muka olisi voinut nukkua kuin huterassa tuolissa, niskat sivulle retkottaen. Asuntoon laskeutui hiljaisuus ja lopulta Villekin nukahti nurkkaan. Apa tyhjensi oluensa, riisui itsensä alasti ja meni ikkunan alle levitetylle patjalle nukkumaan.

Ville säpsähti hereille nurkassa, alkaen tunnustella kasvojaan. Mitään omituista ei tuntunut. Jani oli sängyssään nukkumassa ja Apan paljaat pakarat paistoivat hänen peittonsa alta, tämän kuorsatessa tyytyväisenä kasvot seinään päin. Jullea ei näkynyt missään kun Ville nousi ylös. Hän venytteli hetken ja irvisti joka liikkeellä kivusta, jonka kovalla alustalla huonossa asennossa nukkuminen oli aiheuttanut. Jostain tuntui vetoa ja Ville käveli ulko-ovelle, jota Apan kenkä piti auki. Hän avasi oven ja näki Jullen ulkona tupakalla. ”Varo ettei se ovi mee kiinni.” Julle sanoi Villen astuessa ulos. ”Pystykkö heittään yhen?” Ville kysyi ja Julle kaivoi askin taskustaan. ”Nukuikko hyvin?” Julle kysyi ojentaessaan askiaan. ”Sulla oli aika mielenkiintonen asento.” Hän jatkoi tarjotessaan Villelle tulta. ”No jotenkuten.” Ville vastasi vedettyään ensimmäiset savut tupakastaan. ”Taidan lähtee kyllä seuraavalla junalla kotiin.” Hän jatkoi Jullen tumpatessaan oman tupakkansa. ”Miks vitussa?” Hän kysyi hämillään. ”Nää sun kaverit on ihan hulluja, mua pelottaa.” Ville vastasi. ”Ne vaan kiusaa sua, hyviä tyyppejä ne on.” Julle naurahti. Janin kodin ovi aukesi nopeasti ja Jani kurkisti ulos. ”Vittu ovi kiinni, täälä on kylmää kun siperialaisen huoran perseessä, vitun sonnin nussijat!” Jani huusi ja paiskasi oven kiinni. Ville katsoi Jullea. ”Toi on ihan normaalia, Jani on aina kärttynen heti heräämisen jälkeen.” Julle vastasi.

Jani meni avaamaan oven, kuultuaan ovikellon äänen. Päästyään ovelle hän koputti siihen. Ulkopuolelta kuului samanlainen koputus takaisin. Jani koputti oveen erilaisella rytmillä ja pian kuului jälleen vastaus, samalla koputustavalla. Hetken Jani jatkoi erilaisia koputuksia, kunnes ulkopuolelta oveen lyötiin nyrkillä. Jani avasi oven. ”Ei osteta mitään.” Hän sanoi ulkona olevalle Jullelle. ”Enkä mä myy.” Julle vastasi astuessaan sisään, Ville perässään. Jani otti jääkaapista oluen ja palasi tietokoneelle. ”Mitä vittua toi koputusperseily oli?” Ville kysyi riisuessaan kenkiään. ”Ihan perusmeininkiä.” Julle vastasi kävellessään jääkaapille. ”Otat sä oluen?” Hän kysyi avatessaan oven. Ville nyökkäsi ja Julle sulki jääkaapin, ottaen sieltä vain yhden oluen. ”Et sä sitten antanukkaan olutta?” Ville kysyi hämmästyneenä. ”Et sä vastannu mitään. ” Julle vastasi avatessaan oven uudestaan. ”Nyökkäsinhän mä.” Ville vastasi Jullen ojentaessa hänelle oluen. ”Enhän mä sellasta voi nähä kun oon selkä suhun päin.” Julle naurahti.

Apa nousi käsiensä varaan patjalta. ”No hyvää huomenta.” Jani hihkaisi hänelle. Apa otti istuma-asennon hitaasti liikkuen. ”Onko oloja?” Julle kysyi nauraen. Apa puhalsi pitkään. ”Enhän mää edes juonu paljon, miten voi olla näin veto pois.” Hän ihmetteli. ”Joithan sä laatikollisen.” Jani sanoi. ”Eli en edes paljoa.” Apa vastasi samalla kun alkoi nousta ylös. ”Mutta niin kun olin sanomassa.” Jani jatkoi hänen ja Jullen kesken jäänyttä keskustelua. ”Helppohan sun on siellä mettässä olla kun nää lumet lähti sulaan heti tammikuussa.” Hän sanoi Apan kävellessä heidän ohitseen vessaa kohti. ”Tiedätsä kuinka vitun märkiä kaikki vaatteet on tuolla loskassa rämpimisen jälkeen.” Julle vastasi Janin argumenttiin. Ovi sulkeutui Apan perässä itsestään. Ville kuunteli vierestä jätkien kinastelua siitä, kumman armeija-ajan leiriolosuhteet olivat enemmän perseestä. ”Sä et oo sentään ollu mettässä kolmenkymmenen asteen pakkasessa.” Jani tuhahti ennen kuin joi oluensa tyhjäksi. ”Eiks kukaan kertonu teille kamiinasta?” Julle vastasi. Samassa vessasta alkoi kuului Apan huutoa, kun tämä oksensi. ”Ai sillä oli noin paha olo.” Jani naurahti noustessaan hakemaa uutta olutta.

Ville istui sohvalla tuskissaan. ”Onks sulla kaikki hyvin?” Julle kysyi häneltä. ”Kauhee kusihätä.” Ville vastasi irvistäen. ”Mee sinne vaan.” Jani sanoi, nyökäten vessaa kohti, jossa Apa edelleen oli. ”Apahan on siellä oksentamassa.” Ville ähkäisi. ”Eihän oksenna kun ei kuulu huutoa enää.” Jani sanoi. ”Apa huutaa aina oksentaessaan, sillei lempeesti. Sä et halua kuulla Apan huutavan vihaisesti.” Jani sanoi ja jäi tuijottamaan tyhjyyteen. Ville katseli hetken vessan suuntaan ennen kuin nousi ylös. Apa tuli ulos vessasta samalla hetkellä. ”Juu, oisit sanonu vaan että sun pitää kuselle päästä.” Apa totesi heidän kulkiessaan toistensa ohi. ”Mitä me jätkät syötiin eilen?” Apa kysyi muilta istuessaan alas. ”Ei mitään sen jälkeen kun tänne päästiin.” Julle vastasi. Apa kääntyi katsomaan häntä. ”Eikä me matkallakaan syöty.” Julle jatkoi. ”No vittu sehän sen selittää.” Apa naurahti. ”Tulee pelkkää sappinestettä.” Hän jatkoi samalla kun nojautui sohvan selkänojaa vasten. ”Millon sä sitten viimeks söit?” Jani kysyi samalla kun Ville palasi vessasta. ”Eilen töissä.” Apa totesi ummistaessaan silmänsä. ”Tilataanko sit aamupalapitsat?” Jani ehdotti. ”Käy.” Julle ja Ville totesivat samaan ääneen, Apan vain näyttäessä peukaloa.

Jani katseli kyräillen Jullen pitsan syömistä. Apa oli taistellut yhden palan alas, mutta luovuttanut sitten ja oksensi nyt vessassa. ”Mitä sä tuijotat?” Julle kysyi juuri ennen kuin ahtoi uuden palan pitsaa suuhunsa. ”Miten sä voit syödä pitsaa jossa on ananasta?” Jani sanoi paheksuen. ”Sata kertaa mielummin kun tollasta jossa on sieniä.” Julle vastasi osoittaen Janin pitsaa. Ville söi omaa pitsaansa vilkuillen muita. ”Sienet sopii pitsaan kuin muna pilluun.” Jani totesi. ”Mutta makea ananas ei sovi suolaiseen pitsaan.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan oluestaan. ”Spermakin on suolasta eikä sulla oo sitä pitsassas.” Julle vastasi. Ville pidätteli naurua, Apan oksennushuudon kuuluessa vessasta. ”Makea ei silti kuulu suolasen kanssa yhteen!” Jani korotti ääntään. ”Ja sperma maistuu muuten vaan pahalta.” Hän jatkoi ottaessaan uuden palan käteensä. Ville katsoi Jania hämmentyneenä. ”Just sen takia ananas sopii pitsaan, kun se luo hyvän kontrastin muitten täytteitten kanssa.” Julle sanoi osoittaen pitsaansa. ”Noi sun sienet maistuu paskalta.” Hän jatkoi osoittaen tällä kertaa Janin pitsaa. ”Ainakaan ne ei maistu makealta, niin kun toi sun syöpäpitsas!” Jani huusi. ”Kukaan täysjärkinen ei syö sieniä!” Julle korotti ääntään. ”Sienet kuuluu hyvään ateriaan, ananas sun perseeseen!” Jani huusi nousten seisomaan. ”Sienet ei kuulu edes luontoon!” Julle huusi noustessaan myös seisomaan. ”Mun nyrkki menee kohta sun perseeseen.” Hän jatkoi heristäen nyrkkiään. Ville istui lamaantuneena, sillä hän ei tiennyt olivatko jätkät tosissaan rupeamassa tappelemaan vai oliko tämäkin vain läppää. Apa tuli vessasta. ”Antakaa jätkät olla.” Hän murahti ja riitapukarit istuivat alas. ”Eikös se ole jokaisen oma asia mitä pitsaansa tilaa.” Apa sanoi katsoessaan Villeä. ”Kyllä.” Ville vastasi ja Apaa lukuunottamatta kaikki jatkoivat syömistään.

Apa puki takkia päälleen, kakoen samalla. ”Ootsä varmasti kunnossa?” Ville kysyi häneltä. ”Kyllä tää tästä.” Apa vastasi irvistäen. Jani pakkasi jääkaapista oluita reppuun ja Julle oli jo ulkona tupakalla. Jätkät olivat päättäneet lähteä läheiseen puistoon juomaan olutta ja muutenkin tutustumaan Janin uuteen kotikaupunkiin. ”Ei ole mun ensimmäinen krapula.” Apa naurahti poistuessaan asunnosta. Ville laittoi kengät jalkaansa. ”Otas toi reppu niin mäkin saan puettua.” Jani sanoi ojentaessaan olutreppua Villelle, joka tarttui sen olkanauhaan. ”Toivottavasti siellä on naisia.” Jani sanoi samalla kun Ville laittoi repun selkäänsä. ”Eikös puistoissa olevat naiset ole kaikki alkoholisteja?” Ville vastasi. ”Ei tälläsissä opiskelijakaupungeissa.” Jani sanoi iskien silmää Villelle samalla kun laittoi takin päällensä. Ville poistui asunnosta ja Jani seurasi perässä.

Tarina jatkuu Sankarien Alkuluvut osassa 5: Alku Legendalle

Kaikki tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.

Nuori mies veti syvään henkeä vanhan rintamamies talon pihassa. Hän hikoili sekä helteestä että jännityksestä, sillä hän oli menossa tapaamaan uuden tyttöystävänsä vanhempia ensimmäistä kertaa. Hän käveli rappuset ovelle ja soitti ovikelloa.

Jani avasi kotinsa oven. Ulkona seisoi jännittyneen oloinen poika. ”Moi.” Poika sanoi. ”Moi.” Jani vastasi. ”Neea, sun poikaystävä tuli!” Jani huusi yläkertaan ja poistui itse olohuoneeseen. Julle astui sisälle ja riisui kenkänsä. ”Tervetuloa.” Kuului ääni hänen takaansa ja Julle kääntyi äänen suuntaan. Kiharahiuksinen nainen hymyili hänelle ”Moi.” Julle vastasi samalla kun hänen tyttöystävänsä, Neea tuli alakertaan. ”Äiti, älä pelota Jullea.” Neea tiuskaisi äidilleen kävellessään tämän ohi. Julle ja Neea halasivat. ”Kahvi on kohta valmista, otatko maitoa tai sokeria?” Neean äiti kysyi. ”Pelkkää maitoa, kiitos.” Julle vastasi. Äiti poistui eteisestä. ”Jani jalat pois pöydältä!” Kuului äidin ääni. ”Anteeks että mutsi on niin nolo.” Neea sanoi ennen kuin antoi pusun Jullelle. ”Ihan mukavan oloinen nainen.” Julle vastasi.

Julle istui keittiön pöydän ääressä ja otti huikan kahvistaan. Neea istui hänen vieressään ja pöydän toisella puolella istuivat Neean äiti sekä veli. Veli tuijotti häntä kyräilevästi, äiti innoissaan olevan näköisenä. ”Niin säkin olet seurakunnan nuorisohommissa?” Äiti rikkoi hiljaisuuden. ”Joo, oon nyt kolmannen vuoden isonen.” Julle vastasi. Julle ja Neea olivat tavanneet isostoiminnassa viime syksynä, kun Neea oli aloittanut sen. Koulutuksen aikana he olivat tutustuneet paremmin ja alkaneet seurustelemaan kesän ensimmäisen rippileirin jälkeen, jolla he molemmat olivat olleet. ”Mitäs sä pelle opiskelet?” Jani kysyi ja äitinsä läimäytti häntä takaraivoon. ”Käyttäydy.” Äiti komensi poikaansa ja Jani nousi ylös. ”Ihan sama, mä meen pelaan.” Jani sanoi poistuessaan paikalta. ”Niin mitäs sä opiskelet?” Äiti kysyi Jullelta. ”Automaatiota ammattikoulussa.” Julle vastasi napatessaan keksin tarjottimelta.

Jani istahti tietokoneen äärelle ja käynnisti MSN Messenger sovelluksen. Ohjelman avauduttua hän kirjoitti kaverilleen viestin. ”Pikkusisko toi poikaystävänsä näytille. Joku vitun seurakuntapelle.” Hän kirjoitti. Vastaus tuli välittömästi. ”Ne on pahoja ne sellaset. Itsekkin siellä viisi vuotta pyörineenä voin sanoa ;D” Apa vastasi. Jani naurahti ääneen Apan itseironiselle sävylle. ”Ai niin, säkin kuulut siihen sakkiin.” Hän vastasi viestiin. ”Eihän sitä koko ajan voi vaan olutta juoda.” Apa kirjoitti takaisin. ”Lisäks sielä on aika hyvännäkösiä paisteja ;D” Hän vielä jatkoi. ”Ootteko te kaikki seurakuntanuoret tollasia pervoja?” Jani kirjoitti huvittuneena. ”En tietysti voi sanoa kaikkien puolesta, mutta ainakin kaikki jotka mää tunnen 8D” Apa vastasi. ”Munkin pikkusisko seurusteli yhen sieltä olevan pellen kanssa vähän aika sitten.” Apalta tuli viesti. ”Ollaan sitten samassa veneessä.” Jani kirjoitti. ”Wesnoth?” Hän vielä kysyi. ”Kävin jo tekeen pelin, liityt vaa palvelimelle.” Apa vastasi.

Julle seurasi Neeaa yläkertaan. Äidin ristikuulustelu oli loppunut hänen miehensä saavuttua kotiin, joten nyt he olivat menossa viettämään aikaa Neean huoneeseen. ”Nyt se Jukka Paarma esiin! ” Jani huusi kuulokkeissaan olevaan mikrofoniin ja kuulokkeista kuului läpi pirullista naurua. ”Jani pelaa jatkuvasti tota typerää peliä jonkun kaverinsa kanssa.” Neea selosti Jullelle kun he astuivat sisään tämän huoneeseen. Julle istahti sängylle, ympärilleen katsellen. Seinillä oli bändien julisteita sekä kuvia Neeasta ja hänen ystävistään. ”Mitäs tykkäät?” Neea kysyi. ”Onko söpö huone?” Hän jatkoi istuessaan Jullen viereen. ”Juu ihan kiva.” Julle vastasi ja käänsi sitten katseensa Neeaan. ”Mutta ei niin söpö kun sä.” Hän sanoi juuri ennen kuin suuteli tyttöystäväänsä. Neea laittoi kätensä Jullen ympärille kun he kaatuivat sängylle makaamaan.

Jani pelasi tietokoneellaan yksin. Apa oli joutunut luovuttamaan tietokoneen käytön siskolleen, joten Jani oli siirtynyt yksinpeliin. Neean huoneen ovi aukesi ja nuoripari tuli ulos. He pussasivat vielä ennen kuin Julle poistui alakertaan. ”Joko te erositte?” Jani kysyi tympääntyneenä siskoltaan. Janin ensimmäinen tyttöystävä oli jättänyt hänet keväällä, joten hänen uskonsa rakkauteen ja parisuhteisiin oli murentunut. ”Ei todellakaan!” Neea kivahti, polkien samalla jalkaansa lattiaan. ”Jullen pitää vaan mennä autokoulun tunnille.” Hän tiuskaisi ennen kuin meni takaisin huoneeseensa, paiskaten oven perässään. Jani jatkoi pelaamistaan ilmeettömin kasvoin.

Julle käveli vihellellen tien reunaa matkallaan autokoululle. Tämänpäiväisen teoriatunnin ja muutaman ajotunnin jälkeen hän saisi ajokortin ja sitten maailma olisi avoinna. Jullen puhelin soi. ”Moro.” Hän vastasi ylittäessään tien. ”Moro.” Kuului puhelimesta. ”Et kerkeis hakeen mulle paria olutta?” Kuului hento kysymys puhelimesta. ”Vähän tekee tiukkaa, on ajokoulun teoriatunti tossa puolen tunnin päästä.” Julle vastasi. ”Okei.” Kuului pettynyt ääni puhelimesta. ”Aattelin vaan jos ois muutaman ottanu tossa Luupuistossa kun on näin komee keli.” Puhelimesta kuului. Hetken linjoilla oli hiljaista. ”No perkele.” Julle lopulta sanoi. ”Onhan se tunti uudestaan ens viikolla, nähään puolen tunnin päästä siinä Luupuistossa.” Hän jatkoi. ”Okei, kuulostaa hyvältä. Moro.” Puhelimesta kuului ja Julle laittoi puhelimen taskuunsa vain kaivaakseen sen sieltä heti uudestaan esille. Hän etsi yhteystiedoistaan nimen Ville ja soitti numeroon. Hetken kuluttua puheluun vastattiin. ”Vittu unohdin kysyä että paljonko sulle pitää hakea.” Hän naurahti puhelimeen. ”Mäyräkoira riittää.” Ville vastasi naurahtaen.

Apa istui kantakapakassaan lehtiä lukien. Hieman etäämmällä, niin kutsutussa ovaalipöydässä, vanhemmat kanta-asiakkaat mekkaloivat. ”Rauhotu John, Jumalauta.” Ovaalipöydästä kuului kun kapakan ovi aukesi. Apa katsoi oven suuntaan ja tervehti sisään astunutta Jania. Kävellessään pöytään Jani vilkuili ovaalipöydän suuntaan. ”Täälähän on menoa ja meininkiä.” Hän sanoi päästessään Apan luokse. ”Täälä on aina.” Apa naurahti kääntäessään sivua. Jani laski reppunsa penkille ja lähti tiskille. ”Fuck you!” Kuului ovaalipöydästä kun yksi mies nousi seisomaan ja marssi pihalle vihaisin askelin. Apa jatkoi lehden lukemista, kiinnittämättä sen enempää huomiota muualla kapakassa tapahtuviin asioihin. Hetken päästä Jani palasi pöytään oluen kanssa. ”Siellä on joku pakolaisvastanen äijä vittuillu jollekin maahanmuuttajalle.” Hän sanoi istuessaan alas. ”Kuulin Juusolta.” Jani jatkoi viitaten baarimikkoon. ”Eli normimeininki.” Apa totesi taitellessaan lehden pois. ”Milläs junalla sää olit lähössä?” Hän kysyi katsoessaan kelloa. ”Kahen tunnin päästä lähtevällä.” Jani vastasi ja otti sitten pitkän huikan.

Jani pesi käsiään pisuaarilla käynnin jälkeen. Hetken hän vilkuili peilistä juuri kasvamaan alkaneita viiksen haiveniaan. Apalla oli jo komea kokoparta ja Jani kadehti häntä. Jani poistui vessasta ja meni pöytään. ”Sulla on sitten nopee rakko.” Apa sanoi ja otti sitten huikan oluestaan. Jani joi kolmatta oluttaan ja kävi juuri neljännen kerran vessassa. Apalla oli menossa myös kolmas tuoppi, mutta vessassa hän ei ollut vielä käynyt. ”Ehkä sun rakossa on vaan jotain vikaa.” Jani kommentoi takaisin ja Apa naurahti. ”Ei siinä ole mitään vikaa vaan aineenvaihdunnassa.” Hän sanoi samassa kun hänen puhelimensa soi. ”Moro, mitä kyrpä?” Apa vastasi ja Jani purskahti nauruun. ”Oluellahan tässä, mitäs itelles?” Apa vastasi puhelimesta tulleeseen kysymykseen. ”Juu, tuu tänne vaan. Mo.” Hän jatkoi ja lopetti puhelun. ”Yks kaveri tulee kans käymään tässä.” Apa ilmoitti Janille ja joi sitten tuoppinsa tyhjäksi. ”Sellanen sun rakastama seurakuntapelle.” Hän jatkoi ennen kuin nousi pöydästä hakemaan uutta olutta.

Julle astui kapakkaan sisään nopein askelin ja käveli suoraan tiskille. Hän tervehti pöydässä yksin istuvaa Apaa käden heilautuksella ohikulkiessaan. Saatuaan oluen hän meni Apan pöytään. ”Terve.” Hän sanoi istuessaan. ”Mitä äijä?” Apa kysyi ottaessaan rennomman asennon penkillään. ”Tulin just tyttöystävältäni.” Julle vastasi ja otti sitten pitkän huikan olutta. ”Mutta en tiiä, taitaa olla aika vaihtaa.” Hän jatkoi samalla tuoppiaan tutkien. Apa otti huikan. ”Samasta syystä ko edellinenkin vai?” Hän kysyi seuraavaksi ja Julle katseli Apaa hetken silmiin. ”No aikalailla.” Hän lopulta vastasi. Apa kohotti tuoppinsa kilistääkseen sitä Jullen kanssa ja pian lasit kohtasivat. Molemmat miehet ottivat huikkaa kun Jani palasi vessasta pöytään. ”Julius.” Hän hämmästyi. ”Terve.” Julle vastasi yhtä hämillään. ”Tunnetteks te?” Apa kysyi tilanteesta huvittuneena. ”Joo, toi seurustelee mun pikkusiskon kanssa.” Jani vastasi istuessaan. Pirullinen virne levisi Apan kasvoille. ”Vai niin.” Hän sanoi. Julle otti pitkän huikan oluestaan. ”Hän on mun pikkusiskon exä.” Apa totesi hymyillen leveästi. ”Tosin tunnettiinhan me jo vähäsen ennen sitä, seurakunnan kautta.” Hän jatkoi samalla kun Jani prosessoi hämmentävää tilannetta. Pöytään laskeutui hiljaisuus. ”Jumalauta.” Jani lopulta totesi katsoen tuimasti Jullea, joka tuijotti kiusaantuneena takaisin. Apa pidätteli nauruaan pöydän toisella puolella. ”Eli sä varmaan oot sittenkin ihan hyvä tyyppi.” Jani totesi ja kilisti tyhjää lasiaan Jullen lasiin. ”Vittu, mullahan on tyhjä tuoppi.” Hän totesi ja lähti tiskille.

Apa tuli tiskiltä mukanaan kolme tuoppia olutta. Janilla ja Jullella oli biljardipeli kesken. ”Miten sää voit Jani olla noin paska?” Apa kysyi istuessaan pöytään. Jullella oli enää yksi pallo jäljellä ennen kasipalloa, Janilla oli yksi pallo pussissa. ”Turpa kii.” Jani vastasi valmistautuessaan lyöntiinsä. Hetken tähtäilyn jälkeen hän löi kiven hiukan ohi omasta pallostaan suoraan kasipalloon, pussittaen sen. Apa ja Julle alkoivat nauraa. ”Voi helvetin vittu.” Jani kirosi heittäessään köönsä pöydälle. ”Mä en pelaa enää.” Hän ärähti alkaessaan kerätä palloja. Julle palautti molempien kööt telineeseen, istui pöytään ja kaivoi puhelimen esille. ”Lopeta se naisille tsättäily ja juo olutta.” Apa totesi ojentaessaan yhden tuopeista Jullelle. ”Neea kyselee käymään mutta enhän mä sinne voi kännissä mennä.” Julle vastasi ennen kuin otti huikan. Jani palasi pöytään, vietyään pallot takaisin tiskille. ”Niin Jani mihin aikaan se sun juna lähti?” Apa kysyi katsoessaan kelloa. Jani hätkähti ja kääntyi katsomaan kelloa. ”Vittu viiden minuutin päästä.” Hän totesi ja muut alkoivat nauramaan. ”No ehdin mä sinne isälle huomennakin.” Jani totesi tarttuessaan pöydällä olevaan kolmanteen tuoppiin.

Jani piti vajaasta tuopistaan kiinni ja tuijotti pöytää lamaantuneena. ”Onks sulla kaikki hyvin?” Julle kysyi hänen vierestään. ”On sillä, vähän happoja mahassa, perus juttu.” Pöydän toisella puolella istuva Apa sanoi ja tyhjensi sitten tuoppinsa. ”Jos sitä vahingossa vielä yhen hakis.” Hän totesi lähtiessään tiskille. Hetken pöydässä oli hiljaista, kunnes Jani ravisti itsensä takaisin todellisuuteen. ”Huh, helpotti.” Hän totesi ja otti sitten huikan. ”No Julius, millos teillä on Neean kanssa häät?” Jani kysyi ja sai Jullen melkein tukehtumaan huikkaansa. Jani alkoi nauramaan. ”Kunhan vitsailin.” Hän sanoi taputtaessaan Jullea olkapäähän. ”Vittu.” Julle totesi huojentuneena ennen kuin alkoi nauramaan. ”Mikäs Jani sun oma naistilanne on?” Hän kysyi keskustelua jatkaakseen, mutta kysymys veti Janin ilmeen vakavaksi. Hän jäi tuijottamaan kaukaisuuteen ja Julle heilutti kättään hänen silmiensä edessä, saamatta mitään reaktiota aikaan. Apa palasi pöytään. ”Vieläkö sillä kuplii?” Hän kysyi katsoessaan Jania. ”Ei, mutta veti tollaseks kun kysyin naistilanteesta.” Julle vastasi. ”Voi vittu.” Apa vastasi otettuaan ensin huikan. ”Tässä meneekin sitten taas hetki.” Hän jatkoi ja huokaisi sitten syvään.

Apa ja Julle istuivat pöydässä. ”Kun väität etten uskalla, enää ajaa silmät ummessa.” Lauloi Jani karaokea kapakan toisella puolella sijaitsevalla lavalla. ”Janin ensirakkaus päättyi just vähän aikaa sitten.” Apa aloitti kertomisen ja Julle kuunteli tarkkaavaisena. ”Puolen vuoden jälkeen suhde alko rakoilla ja kun Janikin on keväästä asti ollu töitten vuoks kiireinen niin yhteinen aika jäi koko ajan vähemmälle.” Apa kertoi ja otti huikan välissä. ”Se vähäinen yhteinen aika oli sitten joko seksiä tai riitelyä, joskus molempia. Lopulta nainen uskalsi kertoa että hänellä oli ollut jo pidemmän aikaa toinen mies.” Apa päätti kertomuksensa. Julle jäi suu auki tuijottamaan Apaa ja sitten Jania. ”Että sellainen on Janin naistilanne.” Apa totesi ennen kuin antoi aplodit Janin lopetettua laulamisen. ”No miten meni?” Jani kysyi istuessaan pöytään. ”Ihan hirveen kuulosta, eli sun mittapuulla ihan hyvi.” Apa totesi ja kilisti sen jälkeen omaansa ja Janin tuoppia. ”Haista vittu.” Jani naurahti ja miehet ottivat pitkät huikat.

Jani huojui valveillaolon ja unen välissä. Valomerkkiin oli tunti aikaa ja Julle oli lähtenyt tupakalle. Apa puhui tyttöystävänsä kanssa puhelimessa. Muualla kapakassa ilo oli ylimmillään kun Julle palasi pöytään. ”Juu, nähään huomena.” Apa sanoi puhelimeen ennen kuin sulki yhteyden. ”Pitäskö sitä jatkopaikkaa alkaa miettiin vai meinaakko mennä kotio?” Hän kysyi Jullelta. ”No jos joku paikka löytyy niin jatketaan aamuun vaan.” Julle vastasi iloisena. ”Mutta mites toi Jani?” Hän kysyi Jania vilkaisten. ”Kyllä se tokenee sitten ko pääsee raittiiseen ilmaan.” Apa vastasi. ”Hyvä, mä sain hälle nimittäin naisen tuolta terassilta.” Julle naurahti ja tyhjensi sitten tuoppinsa. Samassa nuori nainen tuli heidän luokseen. ”Moi.” Julle tervehti häntä ja siirtyi Apan viereen toiselle puolen pöytää. ”Moi.” Nainen vastasi ja istui Janin viereen. Apa seurasi tilannetta kiinnostuneena. ”Hänhän on läheltä vielä söpömpi.” Nainen sanoi katsellessaan Jania. ”Ja hauskakin.” Julle sanoi ja potkaisi Jania samalla pöydän alla. Jani säpsähti pystyyn. ”Hei, mun nimi on Jenni, lähihoitaja ja kahden kissan ylpeä äiti.” Nainen sanoi iloisesti Janille hymyillen. Jani tuijotti häntä hetken toinen silmä kiinni ja toinen puolillaan auki. ”Kiinnosti kun kilo paskaa.” Hän lopulta sanoi ja laski päänsä painuksiin. Apa sai juuri ja juuri pidäteltyä nauruaan kun Jenni poistui vihaisena pöydästä ja Julle lähti hänen peräänsä.

Julle palasi pöytään. ”Voi vittu Jani.” Hän totesi nauraen. ”Siinä olis sulle ollu hyvä nainen.” Hän jatkoi ja Apa nauroi. Jani oli toisissa maailmoissa. ”Otetaanko vielä yhet?” Apa kysyi juuri ennen kuin tyhjensi tuoppinsa. ”Sopii.” Julle vastasi ennen kuin joi omansa tyhjäksi. ”Käy sää hakeen ja tuo Janille samalla vettä. Mää soitan meille jatkopaikan.” Apa totesi kaivaessaan puhelimensa esille. ”Sopii.” Julle vastasi lähtiessään tiskille. Apa valitsi numeron ja jäi odottamaan. ”Moro, et kai ollu vielä menossa nukkuun?” Apa kysyi kun toisesta päästä vastattiin. ”Hyvä, ota se mun Nissanin rotisko, pari laatikkoa olutta mun kätköstä ja tuu hakeen mut ja pari kaveria kapakalta. Pilkku tulee just ja vielä on fiilistä jatkaa.” Hän esitti asiansa ja jäi kuuntelemaan vastausta. ”Joo, tu kaheks tähän, tuskin me pari tuntia kauempaa enää vedetään.” Hän sanoi kun Julle palasi pöytään. ”Jep, kiitos, mo.” Apa lopetti puhelun. ”Kahelta tulee auto pihaan niin lähetään jatkaan.” Apa ilmoitti samalla kun kapakan valot välähtivät anniskelun päättymisen merkiksi.

Jani nojasi kapakan ulkoseinään pikkuhiljaa jälleen heräillen tähän maailmaan. ”Niin siis mikä juttu?” Hän kysyi Apalta, joka seisoi hänen edessään. ”Kohta tulee auto pihaan niin päästään jatkaan vielä juomista.” Apa kertasi loppuillan suunnitelman samalla kun Julle tuli sisältä. ”Niin kai meillä on juomaa loppuillaks?” Hän kysyi hädissään. ”Juu, mulla on varastossa olutta ja pyysin kuskia ottaan sieltä pari laatikkoa.” Apa naurahti. Pian viininpunainen Nissan Primera kaarsi pihaan. ”Se on meiän kyyti.” Apa ilmoitti ja käveli autolle, muiden seuratessa häntä. Apa avasi repsikan oven. ”Mo.” Hän huikkasi kuskille istuessaan alas. Julle kiersi kuljettajan taakse ja Jani istui Apan taakse. ”Terve.” Jani tervehti kuljettajaa. ”Hei, täälähän on olutta.” Hän hihkaisi innoissaan nähdessään keskipenkillä lepäävät kaksi olutlaatikkoa. ”Moi.” Kuljettaja sanoi katsoessaan taustapeilistä Jullea. Apa otti itselleen oluen. ”Ottakaa jätkät siitä vaan, mää tarjoon nää.” Hän sanoi avatessaan oluensa. Julle säpsähti tunnistaessaan kuljettajan Apan pikkusiskoksi, omaksi eksäkseen. ”Moi.” Hän sanoi hiukan kiusaantuneena ennen kuin otti oluen. ”Ei muuta ko keskustaan, kiitoksia.” Apa ilmoitti ja Krista lähti ajamaan.

Julle kittasi olutta nopealla tahdilla. Hänen ja Kristan ero ei ollut ollut riitaisa, mutta se oli vielä tuore. Jani ja Apa hoilasivat C-kasetilta tulevan laulun mukana kun he ajoivat toria ympäri. Krista vilkuili vähän väliä peilistä Jullea, joka yritti välttää hänen katsettaan. Musiikki loppui ja Apa väänsi äänenvoimakkuutta hiljemmalle. ”Eiköhän mennä seuraavaks kusimutkaan.” Hän ilmoitti. ”Onks muilla tarvetta?” Hän kysyi takapenkiltä. ”Ollu jo pitkään.” Jani vastasi. ”Eli kusimutkaan siis.” Apa ohjeisti Kristaa ja tämä ohjasi auton pois torin alueelta. Hetken ajettuaan Nissan kaarsi mutkaan, jossa oli tyhjä, tasainen tontti ja auto pysähtyi. Jani ja Apa ryntäsivät ulos, juoksivat hetken matkaa ja aloittivat sitten virtsaamisen. Julle ja Krista tulivat myös ulos, mutta jäivät autolle. Julle kaivoi tupakat taskustaan ja tarjosi myös Kristalle. Hetken he polttivat hiljaisuudessa. ”Sulla on ilmeisesti uus tyttöystävä.” Krista lopetti hiljaisuuden. Julle nyökkäsi. ”Hyvä juttu.” Krista sanoi hymyillen. ”Ei meiän jutusta olis mitään tullutkaan.” Hän jatkoi naurahtaen ja Julle rentoutui.

Apa katseli yötaivasta samalla kun virtsasi. Loppukesän ilta alkoi jo hiukan viilentyä, mutta se ei häntä haitannut. Apa on tehty pohjolan kylmiin oloihin. Samassa hän tunsi jalassaan jotain lämmintä. Hän käänsi katseensa vieressään virtsaavaan Janiin, jolla oli silmät kiinni. Apa jatkoi katseensa viemistä maahan ja huomasi Janin virtsaavan hänen jalalleen. ”Jani.” Apa sanoi rauhallisesti, mutta ei saanut vastausta. ”Jani!” Hän korotti ääntään, mutta Jani ei reagoinut. Apa otti askeleen sivummalle ja ravisti viimeiset pisarat. Hän tarttui Janin olkapäihin kiinni ja pyyhki jalassaan oleva virtsat tämän takkiin. Hetken hän odotti, että Jani sai suorituksensa loppuun. ”Jani!” Hän huusi ja ravisteli tämän hereille. Jani katseli hämmästyneenä ympärilleen. ”Ota takki pois päältä, siinä on kusta.” Apa sanoi palatessaan autolle. ”Käydääs lammella seuraavaks, pitää huuhota vähän kusta pois vaatteista.” Apa ilmoitti Kristalle kävellessään autolle.

Apa huuhtoi jalkaansa vedessä. ”Tänne vaan, saadaan ainakin isoimmat kuset pois!” Hän huusi autolla odottavalle Janille, joka lähti hoippumaan rantaa kohti. Julle ja Krista olivat jäänet autoon. Jani pysähtyi muutaman askeleen päähän rannasta. ”Äkkiä ny, si käydään grillillä ja mennään nukkuun.” Apa sanoi noustessaan rannalle. Jani otti muutaman reippaan askeleen ja käveli kaislikkoon, josta hän kaatui veteen. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Apa ärähti ja käveli veteen. Jani räpiköi hetken ennen kuin Apa nosti hänet niskasta ylös. ”Hyvä, lasit ei tippunu.” Hän totesi raahatessaan Janin rantaan. ”Mitä kävi?” Jani ihmetteli silmät levällään. ”Päätit käydä uimassa.” Apa vastasi kävellessään autolle. Jani katseli hetken ympärilleen. ”No ainakin se herätti mut.” Hän totesi ja lähti Apan perään.

Julle notkui takapenkillä, pää muovipussissa. Apa oli antanut kuskille käskyn laittaa lämmöt täysille ja ajaa ympäri kylää että hänen ja Janin vaatteet vähän kuivuisivat. Julle kakoi oksennusta. ”Anna tulla vaan.” Jani lohdutti häntä vierestä, uimareissun piristäneenä. ”Oksentaminen helpottaa aina.” Jani jatkoi ja talutti Jullea selkään. ”Haista vittu.” Julle kähisi pussista ennen kuin oksensi. ”Viedään Julius ensin nukkuun ja mennään sitten grillille.” Apa sanoi ja Krista nyökkäsi. Ajettuaan useita kilometrejä hiekkatietä auto pysähtyi lopulta Jullen pihaan. Apa nousi autosta ja meni avaamaan Jullelle oven. Krista avasi ikkunan. ”Vartoo hetki, se nojaa siihen oveen.” Hän kertoi veljelleen. ”No johan on.” Apa sanoi ja avasi oven sillä seurauksella, että Julle kaatui maahan. ”Oliko pakko?” Krista kysyi närkästyneenä. ”Oli, loistava tapa herättää mies.” Apa sanoi ja nosti Jullen ylös. ”Ollaan yhteyksissä.” Hän huikkasi kävellessään jälleen omalle ovelleen. Julle viittoi kädellään ja lähti kävelemään sisälle.

Jani ja Apa seisoivat grillijonossa, rupatellen takanaan oleville naisille. Krista oli jäänyt nurkan taakse autoon odottamaan. ”Juu, ens kuussa alkaa insinööriopinnot.” Jani sanoi ylpeänä. ”Eli lähet opiskeleen ittes tyhmäks.” Apa kommentoi ja naiset nauroivat. Jono eteni ja tuli Janin ja Apan vuoro tilata. ”Toriateria.” Apa tilasi ja maksoi ruokansa. ”Nakki kaikilla mausteilla.” Jani tilasi ja sai takana olevat naiset nauramaan. ”Anteeks mitä?” Myyjä kysyi hämillään. ”Yksi nakki, kaikilla mausteilla.” Jani toisti tilauksensa ja löi kolikoita tiskiin. Myyjä otti rahat päätään pudistellen ja antoi hetken päästä Janille tämän ruuan. ”Kun eivät anna pelkkiä mausteita niin pitää ottaa tällänen pötkö mukaan.” Jani selosti naisille heiluttaen nakkia ilmassa, ennen kuin puraisi sitä. ”Ai että te ootte hauskoja.” Toinen naisista sanoi. ”Olisipa mun mies edes puoliksi noin hauska.” Hän jatkoi katsoen kaveriaan. ”Onneksi mulla ei ole miestä.” Kaveri vastasi painautuessaan Janin kylkeen.

Apa palasi autoon. ”Missäs se sun kaveri on?” Krista kysyi. ”Lähti meiän pikkuserkun matkaan.” Apa vastasi laittaessaan turvavyönsä kiinni. ”Kenen niistä?” Krista kysyi käynnistäessään auton. ”Mistä mää tiiän, niitähän on satoja.” Apa naurahti heidän lähtiessään liikkeelle. Hetken sisarukset ajoivat hiljaisuudessa. ”Mielenkiintoisia kavereita oot hankkinut vanhojen tilalle.” Krista lopulta rikkoi hiljaisuuden. ”Joo.” Apa naurahti. ”Näitten kanssa tulee varmaan hengattua kuolemaan asti.” Hän jatkoi samalla kun Nissan kaarsi heidän kotipihaansa.

Apa heräsi aamulla puhelimen soittoon. Krapuloissaan hän hetken kasasi itseään ennen kuin vastasi. ”No mitä kyrpä, onko krapula?” Hän aloitti puhelun. ”Ihan vitunmoinen.” Kuului Janin vastaus puhelimen toisesta päästä. ”Osaakko yhtään kertoo missä mä oon?” Hän kysyi, saaden Apan nauramaan. ”Sunhan se pitäs tietää.” Apa sai lopulta sanotuksi. ”Vittu mä olin niin kännissä ettei mitään hajua mihin se taksi meiät toi, enkä tunnista aluetta.” Jani kirosi puhelimeen. ”Onks mun reppu sulla?” Hän kysyi. ”Juu, se jäi Nissaniin. Saikko ees?” Apa vastasi huvittuneena. ”Vittu en oo nukkunu yhtään, sun serkku on kyltymätön.” Jani vastasi. ”Pikkuserkku.” Apa korjasi häntä. ”Ihan vitun sama, mä oon jossain valkosten rivitalojen alueella.” Jani tuhahti ärtyneenä. ”Onks ne tehty puusta vai tiilestä?” Apa esitti jatko kysymykset. ”Tiilestä.” Jani vastasi. ”Sitten tiiän missä oot.” Apa vastasi ja aloitti reittiohjeiden antamisen.

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Yhteyden todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Linja-auto kurvaili metsän keskellä olevaa hiekkatietä kohti seurakunnan leirikeskusta. Etummaisissa Penkeissä isoset rupattelivat rentoutuneesti, mutta muualla bussissa oli jännittyneen hiljaista.

Julle astui ulos bussista kirpeään pakkasilmaan. Hän auttoi kuljettajaa avaamaan tavaratilan luukut, jotta matkustajat saisivat tavaransa mahdollisimman nopeasti pois. Muut isoset ottivat tavaransa kiireellä ja ryntäsivät sisälle leirikeskukseen lämpimään. ”Jättäkää laukut eteiseen ja menkää saliin.” Seurakunnan nuorisopastori Aalto ohjeisti innokkaita teinejä. Julle tuli joukon viimeisenä leirikeskuksen aulaan, jossa oli täysi kaaos. ”Jos oot riisunu ulkovaatteet, siirry heti saliin!” Toinen isonen, Erkki komensi laumaa. Hiljalleen aulan kaaos laantui ja koko joukko istui salissa, hiljaisesti toisilleen rupatellen. Jullea jännitti hiukan, sillä tämä oli hänen ensimmäinen rippileirinsä. Vähäisen isos määrän vuoksi vain kaks heistä, Iida ja Teemu, olivat olleet aimmein isoisina. Muilla oli vielä ensimmäisen vuoden koulutus kesken. ”Hiljaa kaikki.” Teemu niminen isonen inisi väkijoukon edessä, mutta häntä ei kuunneltu. Julle ja Erkki istuivat vierekkäin, epätoivoisesti päitään pudistellen. Kumpikaan ei pitänyt Teemusta, sillä hän oli hemmoteltu rikkaan perheen kakara, joka ei osannut joustaa säännöistä yhtään. ”Rauhoitutaan sitten!” Paikalle tullut Kaisa ilmoitti jämäkällä äänellä äidillisesti ja sali hiljeni. Pastori Aalto astui saliin. ”Tervehdys lapset, olen seurakunnan nuorisopastori Teemu Aalto ja tässä ovat isosenne, Kaisa, Krista, Iida, Erkki, Julius ja Teemu.” Hän aloitti tervetulopuheensa ja jokainen isonen tervehti leiriläisiä oman nimensä kohdalla.

Ville kuunteli papin jorinoita tylsistyneenä. Ensin hän oli odottanut rippileiriä innolla, mutta saatuaan selville joutuneensa eri leirille kuin yksikään kaverinsa, into oli muuttunut pettymykseksi. Kaksi leirillä ollutta tyttöä hän tiesi nimeltä, muuten kaikki olivat hänelle tuntemattomia. ”Sitten voittekin mennä etsimään itsellenne huoneet, tytöt yläkertaan ja pojat alakertaan.” Pappi ilmoitti ja salissa alkoi kiivas supina. ”Ollaan silti hiljaa.” Teemu piipitti, mutta kukaan ei kuunnellut. Ville käveli väkijoukon mukana aulaan, otti kassinsa ja jatkoi matkaa ensimmäiseen huoneeseen jonka näki. Se oli invalidi WC, joten hän koitti seuraavaa ovea ja pääsi huonekäytävälle. Hän valitsi ensimmäisen huoneen ja heitti kassinsa lähimmälle sängylle. Pian muitakin poikia tuli huoneeseen, leppoisasti rupatellen. Kukaan ei huomioinut Villeä millään lailla. ”Vain viisi poikaa per huone, yksi sänky tyhjäksi isoselle.” Kuului Erkin ääni käytävästä kun hän käveli huoneen ohi. Julle tuli perässä Villen huoneeseen sisään. ”Hei!” Hän huusi. ”Tyttöjen piti mennä yläkertaan.” Hän jatkoi osoittaen Villeä ja kaikki muut kääntyivät myös katsomaan häntä. Ville huokaisi. ”Mun nimi on Ville.” Hän sanoi. Huoneeseen laskeutui kiusallinen hiljaisuus ja Erkin pää ilmestyi oven reunaan. ”Onks sulla Julle ongelmia?” Hän kysyi hymyillen ivallisesti. ”Mä luulin että täälä on tyttö.” Julle vastasi ja Erkki naurahti. ”Kyllä Ville on poika, kato ny sitä.” Hän sanoi poistuessaan. ”Mun moka, sori.” Julle sanoi naurahtaen ja heitti kassinsa vapaana olevalle sängylle.

Julle heräsi kun kuuli Kristan kailottavan käytävässä. ”Hyvää huomenta!” Samalla kun The Rain yhtyeen Kasvot niminen kappale soi. Julle oli mennyt nukkumaan vaatteet päällä, joten hän pääsi heti ylös ja pesemään hampaitaan, rippilasten vielä herätessä siihen todellisuuteen, etteivät olleet enää kotona äitiensä helmoissa. Jullen pestessä hampaita Ville astui pesuhuoneeseen sisään. ”Huomenta.” Ville tervehti ja Julle sylkäisi hammastahnaa suustaan. ”Huomenta.” Julle vastasi ottaessaan vettä mukiinsa. ”Sähän olit nopea.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan. Ville laittoi viereisen lavuaarin vesihanan päälle ja kasteli hammasharjansa siinä. ”Näin että sä menit nukkuun vaatteet päällä, niin aattelin että tollasella kokeneella leirikävijällä on siihen varmaan jokin syy.” Hän sanoi ennen kuin aloitti hampaitten harjaamisen. ”Nokkelasti päätelty.” Julle sanoi ja poistui paikalta. Hän meni aulaan jossa Erkki tuli häntä vastaan, pirteämpänä kuin aamuaurinko, joka ei ollut vielä noussut. ”Huomenta.” Hän hihkaisi Jullelle pyyhkiessään hikeä otsaltaan. ”Kävitsä lenkillä?” Julle kysyi kävellessään ruokasalia kohti. ”Joo, semmosen nopeen viiden kilsan setin.” Erkki vastasi mennessään invalidi WC:hen juomaan. Julle pudisteli päätään ihmetyksestä toisen jaksamiselle astuessaan ruokasalin puolelle.

Ville istui aamupalapöydässä, tuntemattomien poikien kanssa. Kaikki muut rupattelivat iloisesti toisilleen. Ville keskittyi syömään leipäänsä. ”Saako poistua kun on syönyt?” Eräs tyttö viereisestä pöydästä kysyi ohjaajien pöydän suuntaan. ”Ei voi, kun…” Teemu piipitti, mutta Aalto keskeytti hänet. ” Aamupalalta voitte poistua, pääruokien jälkeen laulamme kiitoslaulun.” Hän ohjeisti ja lähes puolet nuorista nousivat samaan aikaan palauttamaan astioitaan. Ville katseli väkijoukossa olevaa tyttöä, jota hän ei tuntenut, mutta jonka kauneus miellytti hänen silmäänsä. Ville söi leipänsä loppuun ja nousi pöydästä. ”Se kaatopaikkavitsihän sopis tälle illalle.” Kaisa puhui. ”Eikös se ole liian vaikeasti ymmärrettävä?” Teemu vastasi, kun Ville kulki isosten pöydän ohi. ”Puhutaan näistä sitten oppitunnin aikana.” Julle totesi noustessaan itse pöydästä palauttamaan astioita. Ville katseli Jullen turhautunutta hampaan puremista ja pään pudistelua vierestä palauttaessaan omia astioitaan.

Julle painoi kolmella sormellaan nenän varttaan. ”Nyt Teemu kuuntele oikein tarkasti.” Hän sanoi hitaasti, jokaista sanaansa painottaen. ”Jokainen tossa iässä oleva tulee tajuamaan sen vitsin.” Hän jatkoi, edelleen jokaista sanaansa painottaen. Leiriläiset olivat oppitunnilla ja isoset suunnittelivat iltaohjelmaa. ”Miten ne vois sen tietää?” Teemu kysyi ihmeissään, saaden kaikki paikallaolijat tuhahtamaan turhautuneina. ”Jumalauta!” Erkki huusi noustessaan seisomaan. ”Siinä kaadetaan ihminen ja kerrotaan sen oleva kaatopaikka! Mitä siinä ei voi olla ymmärtämättä?” Hän karjui hakaten samalla sormellaan pöytään. ”Mutta kaikki eivät välttämättä ole käyneet kaatopaikalla.” Teemu sössötti takaisin ja muut huokaisivat turhautumistaan. ”Eli Erkki ja Julle esittää kaatopaikkasketsin.” Kirjurina toimiva Kaisa ilmoitti, kirjoittaessaan asian paperille. ” Mutta…” Teemu aloitti, ennen kuin Kaisa keskeytti hänet. ”Olisko siihen väliin sitten veisu numero kymmenen?”

Ville taisteli nukahtamista vastaan. Pastori Aalto puhui jostain uskontoon liittyvästä asiasta, joka ei kiinnostanut häntä yhtään. ”Pidetään sitten pieni tauko.” Aalto ilmoitti, säpsäyttäen Villen hereille. Hän jäi istumaan muiden lähtiessä aulaa kohti. Lopulta saliin jäi vain Ville ja Aalto. ”Eikö Villeä kiinnosta jaloittelu?” Pappi kysyi selatessaan papereitaan. ”Mä pärjään kyllä.” Ville vastasi haukotellessaan. Aalto naurahti. ”Taisi olla melko tylsä oppitunti?” Hän kysyi noustessaan seisomaan ja alkaessaan kävellä Villeä kohti. ”Niin no…” Ville vastasi, mutta ei keksinyt jatkoa. Aalto veti tuolin itselleen ja istui Villeä vastapäätä. ”Ei haittaa, tiedän että nää on tylsiä aiheita teiän ikäisille.” Hän sanoi hymyillen. ”Sä et sentään räplännyt kännykkää tai lähetellyt lappuja muille kesken tunnin ja yritit näyttää, että sua kiinnostais.” Hän naurahti, nyökätessään samalla ulkona tupakalla olevia nuoria kohden, jotka näkyivät ikkunasta. Ville ei osannut vastata papin kehuihin, joten hän vain tuijotti tätä silmiin. ”Mutta jatka samaan malliin.” Aalto totesi, lopettaen samalla hiljaisuuden. Hän nousi ylös, palautti tuolin paikalleen ja meni oman pöytänsä ääreen.

Julle tumppasi tupakkansa vihaisesti. Hänen silmänsä nyki ärsyyntymisestä, hänen ajatellessaan Teemua ja sitä, kuinka vaikeaa yhden rutiini-iltaohjelman suunnittelu oli ollut. Hän ei voinut edes avautua asiasta tällä hetkellä kenellekään, sillä hän oli ainoa isonen, joka tupakoi. Leiriläiset olivat jälleen oppitunnilla, joten isosilla pitäisi olla vapaa-aikaa, mutta Teemun takia iltaohjelman suunnittelu junnasi paikallaan. Viimeisin ongelma oli, kuinka kaksi muiden valitsemaa veisua olivat liian samanlaisia, molemmissa kun laulettiin Jeesuksesta. Julle sytytti vielä toisen tupakan, vaikka yleensä hänelle riitti vain kolme päivässä, useimmiten vähemmänkin. Nikotiini rauhoitti hänen hermojaan sen verran, että hän unohti Teemun ja pystyi keskittymään pääkohteeseensa, hänen ja Erkin suunnitelmaan.

Ville makasi sängyllään lukien Aku Ankan taskukirjaa. Pian alkaisi ensimmäisen päivän iltaohjelma ja hänellä ei ollut minkäänlaista hajua, mitä se tarkoitti. Aulan suunnasta kuului kellon kilinää, eli merkki siitä että jotain tapahtuisi. Ville laittoi kirjan merkin paikalleen ja lähti saliin. Isoset seisoivat kaareen asetettujen tuolien edessä, ohjeistaen leiriläisiä istumaan alas. Kun kaikki olivat löytäneet paikan, salin valtasi puheensorina. ”Ensimmäiseksi lauletaan veisu numero kuusikymmentä yhdeksän!” Kaisa kuulutti. ”Veisukirjat olivat jaettu kaikkien tuoleille, joten poimikaahan ne ylös sieltä lattialta.” Erkki ohjeisti leiriläisiä istuessaan alas kitaran kanssa. Leiriläiset availivat kirjojaan samalla kun Erkki viritti kitaraa. ”Ja lähtee.” Erkki ilmoitti ennen kuin aloitti soittamisen.

Julle tuli saliin ja kaikkien katse nauliutui häneen. Hetken Julle venytteli oviaukossa, ennen kuin lähti hölkkäämään salia ympäri. Päästyään keskellä seisovan Erkin luo, tämä kampitti hänet. Julle pyöri useita kertoja maassa ulisten ja ähisten, kunnes lopulta pysähtyi ja nousi ylös. Hän käveli Erkin luo. ”Mitä sä äijä teet?” Hän kysyi vihaisena. ”Tää on kaatopaikka.” Erkki vastasi ja salissa olevat ihmiset repesivät nauruun, Teemua lukuun ottamatta. Aplodit raikuivat leirikeskuksessa kun Julle ja Erkki istuivat omille paikoilleen ja Iida nousi seisomaan. ”Eiköhän sitten oteta illan viimeinen laulu, numero kymmenen.” Hän ilmoitti ja kaikki kaivoivat kirjansa esille.

Ville heräsi leirin kolmanteen aamuun pirteämpänä kuin edellisiin. Julle oli jo poistunut aamupesulle, joten hän teki samoin. ”Huomenta.” Hän tervehti hampaitaan pesevää Jullea kylpyhuoneessa, joka nyökkäsi tervehdykseksi. Hetken kaksikko harjasi hampaitaan hiljaisuudessa, kunnes Julle sylkäisi tahnan suustaan. ”Mitäs oot tykänny leiristä tähän asti?” Hän kysyi ennen kuin huuhtoi suunsa. Ville sylkäisi suunsa tyhjäksi. ”Mikäs tässä ollessa.” Hän vastasi ja jatkoi sitten harjaamista. ”Sulla ei taida olla tällä leirillä oikein kavereita?” Julle jatkoi rupattelua kootessaan tavaroitaan. Ville sylkäisi jälleen. ”Ne on kaikki sitten kesän leireillä.” Hän vastasi ottaessaan vettä itselleen. ”Mutta taidat olla vähän pihkassa siihen Annikaan.” Julle totesi lähtiessään kävelemään pois. Ville hämmästyi kommentista niin että sylki vedet suustaan peiliin. Hän kääntyi Jullen perään vastatakseen, mutta tämä oli jo poistunut. Ville katsoi itseään peilistä ja huomasi punastuneensa.

Julle istui aulan rappusilla, kun Erkki palasi aamulenkiltään. ”Pakko ihailla sun omistautumista.” Hän sanoi Erkin riisuessa takkiaan. ”Tää ny on pieni vaiva verrattuna siihen että joutuu navettaan herään.” Erkki vastasi riisuessaan kenkiään. Teemu tuli aulaan. ”Sun pitäis lopettaa noi aamulenkit, jotkut herää siihen kun lähet.” Hän kimitti Erkille. ”Ja sun pitäis vetää vittu päähäs.” Erkki vastasi kävellessään Teemun ohitse suihkutiloja kohti. Teemu kipitti keittiöön. ”Erkki sanoi ruman sanan.” Hän kanteli siellä aamuun heräävälle pastori Aallolle. ”Älä Teemu viitti, heti aamusta.” Kuului papin vastaus samalla kun Iida ja Kaisa tulivat alakertaan. ”Huomenta.” Julle toivotti heille iloisesti. ”Huomenta.” Tytöt vastasivat yhteen ääneen. Iida istui Jullen viereen rappusille, Kaisan jäädessä seisomaan. ”Onko ollu ongelmia leiriläisten kanssa?” Iida kysyi Jullelta. ”Eipä oikeestaan.” Hän vastasi hajamielisesti. ”Tytöt juoruaa näistä pojista pitkälle yöhön, heti kun luulee meidän nukahtaneen.” Kaisa ilmoitti Kristan tullessa alas. ”Huomenta.” Hän tervehti. ”Eiks teiän pitäis varmistaa että ne on hiljaa?” Julle kysyi tytöiltä samalla kun Krista istui hänen toiselle puolelleen. ”No alkuunhan me komennetaankin niitä, mutta ne jutut on vaan liian mielenkiintoisia.” Kaisa naurahti, Aallon tullessa paikalle. ”Otetaanko leiriläiset aamupalalle?” Hän kysyi ja isoset ryhtyivät toteuttamaan määräystä.

Ville luki salissa uutta taskukirjaa. Hän oli ottanut viisi mukaan ja tämä oli jo kolmas. Oppitunnit olivat loppuneet ja leiriläiset tekivät kuka mitäkin, kuka missäkin. Yläkerrasta kuului oven kiinni paiskaaminen, joka pelästytti Villen. Pian kuului ulko-oven paiskaus ja Ville katseli Jullen kävelevän vihaisesti tupakkapaikalle. Hän jatkoi lukemista ja muutama tyttö tuli saliin. ”Mitä se Julle noin pahasti suuttui?” Yksi leiriläisistä ihmetteli. ”En ois ikinä uskonut että niin herkän olonen mies vois huutaa niin lujaa.” Annika sanoi ja Ville säpsähti kuullessaan ihastuksensa äänen. ”Ai moi Ville.” Annika tervehti huomatessaan Villen salin perällä. Ville tunsi kylmän hien nousevan päänahassaan samalla kun hänen sydämensä takoi ainakin kahtasataa lyöntiä minuutissa. ”Moi.” Hän sai lopulta sanotuksi juuri ennen kuin Annika istui hänen viereensä. ”Sä taidat lukee paljon?” Annika kysyi ja Ville jähmettyi kauhusta. Hetken suu auki ihastustaan tuijotettuaan hän nousi ylös ja käveli ripein askelin pois salista. ”Mikäs sille tuli?” Yksi Annikan kavereista kysyi. ”Ompa se ujo.” Toinen naurahti. ”Ujous on söpöä.” Annika sanoi hymyillen, kynsiään viekkaasti purren.

Julle veti pitkään henkeä tupakastaan ja alkoi vihdoin rauhoittua. Teemu oli alkanut vänkäämään muille isosille siitä, mitä leikkejä saisi olla iltaohjelmassa ja mitkä olivat liian vaarallisia, vaikka kaikki leikit olivat täysin turvallisia. Ville käveli hänen luokseen, ripein askelin. ”Mitäs mielessä?” Julle kysyi karistaessaan tupakkaansa. Ville pysähtyi hänen eteensä ja hengitti muutaman kerran syvään. ”Taisit mennä paniikkiin kun Annika jutteli sulle.” Hän sanoi tumpatessaan tupakkansa. Ville hämmästyi ja kääntyi katsomaan leirikeskusta tajuten, että tupakkapaikalta oli suora näköyhteys salin siihen osaan, jossa hän oli ollut lukemassa. ”Joo, niin menin.” Hän vastasi kääntäessään katseensa jälleen Jullea kohti. ”Taitaa olla sun ensi-ihastus?” Julle naurahti kaivaessaan tupakka-askinsa taskustaan. ”Joo.” Ville sanoi painaen katseensa maahan. Julle otti itselleen tupakan ja tarjosi myös Villelle. ”Poltakko?” Hän kysyi ja Ville nosti katseensa tupakkeihin. Hetken niitä tuijotettuaan hän lopulta otti yhden ja laittoi sen suuhunsa. Julle sytytti ensin omansa ja sen jälkeen Villen tupakan. Ville yski valtoimenaan vedettyään ensimmäisen henkäyksen. ”Ensimmäinen rööki vai?” Julle kysyi ja Ville nyökytteli yskiessään. ”Älä huoli, se helpottuu kyllä.” Julle totesi ja laittoi kätensä Ville hartioille. ”Ja paistit tykkää röökaavista miehistä.” Hän sanoi ja iski Villelle silmää.

Ville seisoi rappusissa, yläkerran aulaan johtavan oven edessä. Jullen kanssa käyty keskustelu omien pelkojen voittamisesta ja vain omana itsenään olemisesta ihastuksensa seurassa oli luonut häneen uskoa ja nyt hän aikoi mennä juttelemaan Annikalle. Iltaohjelma oli hetkeä aiemmin loppunut ja iltahartaus alkaisi puolen tunnin päästä. Ville veti syvään henkeä ja avasi oven. Julle ja Erkki pelasivat Uno korteilla lattialla. Tytöt istuivat kauempana juoruilemassa. Ville käveli Erkin takaa tyttöjä kohti, Jullen seuratessa häntä katseellaan. Ville asteli tyttöjä kohti, sydän hakaten. Annika huomasi hänet. ”Moi.” Hän sanoi hymyillen ja Ville pysähtyi. ”Moi.” Hän sanoi alahuultaan purren. Julle ja Erkki seurasivat vaivihkaa tapahtumia. ”Haluaisitko istua meiän seuraan?” Annika kysyi hymyillen ja Ville nyökkäsi istuessaan alas. Julle ja Erkki seurasivat tilannetta intensiivisesti. Tytöt jatkoivat juoruiluaan ja Ville istui hiljaa pöydän päässä, kuunnellen. ”Ootko ihan varma tosta?” Erkki kysyi Jullelta hiljaisella äänellä, heidän jatkaessaan peliä. ”Satavarma.” Julle vastasi lyödessään kortin pöytään. ”Ville on just täydellinen meiän suunnitelmaan.” Hän jatkoi hymyillen.

Julle valmistautui herättämään leirikeskuksen. Hänelle oli osunut kierron viimeinen päivystävän isosten vuoro, mutta onneksi kukaan ei ollut käyttänyt hänen suosikkiherätyskappalettaan vielä. Hän haki CD-soittimeen oikean kappalenumeron, varmisti että äänenvoimakkuus oli lujalla ja painoi play nappia. Fröbelin Palikoiden Robotti Rock lähti jyrisemään ja Julle avasi poikien huoneiden ovet. ”Huomenta!” Hän huusi, mutta kukaan tuskin kuuli sitä musiikin takia. Ville tuli ensimmäisenä ulos huoneestaan ja tervehti Jullea iloisesti. Julle fiilisteli musiikin tahdissa kun leiriläiset heräilivät. Teemu tuli nurkan takana olevasta huoneestaan. ”Herätys pitää suorittaa vain veisuilla!” Hän huusi metelin yli jammailevalle Jullelle, joka vain ojensi nyrkissä olevan kätensä Teemua kohti ja toista kättään kammen lailla sen vieressä veivaten nosti keskisormensa pystyyn. Teemu lähti mielensä pahoittaneena paikalta samalla kun Erkki saapui lenkiltään käytävään. ”Joko puhuit Villelle illan operaatiosta?” Hän kuiskasi Jullelle. ”Puhun aamupalan jälkeen.” Julle vastasi samalla kun musiikki loppui.

Ville palautti astioitaan kun Julle tuli hänen luokseen omien astioidensa kanssa. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta Julle seurasi Villeä tämän poistuessa. ”Tuuks Ville mun kanssa tupakalle.” Julle kysyi heidän päästessään aulaan. Ville hämmentyi ehdotuksesta, sillä hän ei ollut polttanut sen yhden Jullen tarjoaman tupakan jälkeen. ”Mulla on sulle myös yksi ehdotus.” Julle kuiskasi lähtiessään pukemaan takkia päälleen. Ville seurasi hämmentyneenä Jullea ulos. ”Mikä juttu?” Aulaan saapunut Krista kysyi Erkiltä. ”Jätkien juttu.” Erkki vastasi ja poistui huoneeseensa. Krista, Kaisa ja Iida jäivät aulaan ja ihmettelemään tupakkapaikalla juttelevia poikia. ”Jotenkin mulla on paha fiilis tästä.” Krista sanoi muille. ”Minkälainen paha fiilis?” Kaisa kysyi. Krista kohautti olkapäitään. ”En osaa sanoa, mutta jotain täälä on menellään, josta meille ei haluta kertoa.” Hän jatkoi analysointiaan. ”Eiköhän sun huoli oo ihan turhaa.” Iida liittyi keskusteluun samalla kun Julle ja Ville palasivat sisälle.

Julle odotti aulassa Erkkiä ja Villeä. Tätä iltaa hän oli odottanut leirin alusta asti. Heidän suunnitelmansa oli ainoa syy, miksi hän oli tullut talvileirille, sillä kesällä heidän operaationsa olisi ollut huomattavasti vaikeampi toteuttaa. Erkki tuli aulaan. ”Ville käy vielä vessassa.” Hän ilmoitti alkaessaan laittaa kenkiä jalkaansa. Julle tuijotti ulos pimeään. ”Hyvä.” Hän sanoi katsomatta Erkkiä. Yläkerrasta kuului leiriläisten hauskanpidon ääniä ja Teemun kimitystä, hänen yrittäessä estää leiriläisten hauskanpitoa. Ville tuli aulaan. ”Ootteko te ihan varmoja tästä?” Hän kysyi isosiltaan. ”Täysin.” Julle sanoi, edelleen katse naulittuna ulos. ”Sä voit kyllä vielä perääntyä.” Erkki sanoi ulkovaatteita päälleen pukevalle Villelle. ”Mutta ajattele sitä palkintoa.” Hän jatkoi ja iski silmää. ”Eiköhän mennä.” Julle ilmoitti ja poistui ulos pimeyteen, muiden seuratessa perässä.

Ville kulki kolmihenkisen joukon viimeisenä, ympärilleen pälyillen. Julle johti joukkoa varovaisin askelin kohti rannassa olevaa rakennusta. Julle pääsi rakennuksen ikkunattomalle peräseinälle ja painautui sitä vasten. Erkki seurasi häntä ja Ville tuli viimeisenä ”Eihän kukaan nähny meitä?” Julle kuiskasi perässä tulleille. ”Ikkunoissa ei näkyny ketään.” Ville raportoi myös kuiskaamalla. Julle nyökkäsi ja kolmikko lähti etenemään seinän vierusta pitkin talon nurkalle. Villen sydän hakkasi voimakkaasti jännityksestä. Voisi jopa sanoa, että häntä pelotti, mutta hänelle luvattu palkkio tästä riskistä oli niin valtava, että hän kesti kaiken mitä vastaan tuli. Julle katosi nurkan taakse, Erkki perässään. Ville puri kieltään ja seurasi muita. Tällä seinustalla oli yksi ikkuna, josta kajasti valoa. Julle ja Erkki olivat polvillaan ikkunan alla. ”Tätä on odotettu.” Julle kuiskasi innoissaan. ”Jumalauta tätä on odotettu.” Hän sanoi normaali äänellä ja Erkki hyssytteli häntä. ”Et nyt pilaa tätä.” Hän sihisi hampaittensa välistä. Julle veti muutaman kerran syvään henkeä. ”Sori.” Hän kuiskasi. ”Kivi paperi sakset.” Hän sanoi ojentaessaan käsiään pelivalmiuteen. Erkki seurasi perässä ja he ottivat kierroksen. Erkki laittoi paperin, Julle sakset. Erkki tuhahti harmituksesta, Jullen tehdessä muutaman tuuletusliikkeen. Julle kurottautui ikkunaan ja katsoi sisälle pukuhuoneeseen, jossa tyttöjen saunavuoro oli käynnissä.

Julle kurkisti vielä kerran, sillä liian kauan ikkunassa ei voinut olla, ettei kukaan vain näkisi häntä. Hän ehti nähdä Iidan lähes anorektisen vartalon kaaren takaa päin sekä Kristan täyteläisen muodon edestä runsaine rintoineen ennen kuin poistui katsoma-alueelta. Seuraavaksi oli Erkin vuoro, joten Julle meni Villen viereen istumaan. ”Jumalauta että oli upeeta.” Hän sanoi tyydyttynyt ilme kasvoillaan. Ville odotti innokkaana omaa vuoroaan. Erkki katselisi vielä hetken ja sitten olisi hänen aika nähdä ihana Annikan paljas vartalo. He olivat jutelleet jo useita kertoja leirin aikana, eli hänen ystävänään Villellä olisi oikeus nähdä hänet alasti. ”Jonkun pitäis keksiä semmonen puhelin jossa olis megahyvä kamera.” Julle huokaisi. ”Olis saanu muistoja.” Hän jatkoi ja huokaisi sitten syvään. ”Ai että.” Erkki totesi poistuessaan katselualueelta tehdäkseen Villelle tilaa.

Ville kurkisti ikkunasta saunan pukuhuoneeseen. Iso joukko alastonta ihoa liikkui sisällä ja Ville kyyristyi pois ikkunasta. ”Kannattiko tulla?” Julle kuiskasi hänelle ja Ville nyökkäsi. Hän kurkisti uudestaan ja tällä kertaa löysi Annikan. Ville katseli silmät lautasina hänen vartalonsa kaarta ja täyteläisiä pakaroita kun hän kuivasi hiuksiaan. Annika kääntyi ja Ville näki täyteläiset rinnat ja niissä olevat pienet, söpöt nännit. Villen irstaat ajatukset katkesivat sisältä kuuluvaan kirkaisuun. Hän käänsi katseensa ja näki yhden tytön katsovan suoraan häneen. ”Tirkistelijä!” Tyttö huusi ja Ville veti päänsä pois ikkunasta. Julle ja Erkki juoksivat jo kauempana ja Ville lähti kompuroiden perään. Isostytöt tulivat ulos, sillä he olivat jo pukeneet. ”Vittu mää niin tapan ne!” Krista huusi nähdessään Villen juuri katoavan pihassa olevan aitan nurkan taakse. ”Eihän me tiedetä keitä tai kuka se oli.” Kaisa rauhoitteli Kristaa. ”Tapan kaikki!” Krista raivosi ja jopa Julle kuuli huudon juuri ennen kuin livahti sisälle. Ville tuli pian perässä kun Julle ja Erkki olivat juuri istahtaneet alas. ”Eiks meiän pitäis piiloutua?” Hän kysyi hätääntyneenä. ”Ei tietenkään, sittenhän me näytettäis syyllisiltä.” Erkki ohjeisti Villeä kun tämä riisui takkiaan. ”Hyvinhän se meni.” Julle totesi ja ojensi nyrkkinsä Villelle ja hän löi siihen omalla nyrkillään. Krista ryntäsi ovesta sisään vihaisena. ”Ja se ero on holstein ja ayshire lehmillä.” Erkki alkoi selittää ja Julle nyökkäili. ”Onks kukaan menny tästä ohi?” Krista kysyi raivoissaan. ”Teemu näytti juoksevan tuolla ulkona.” Julle vastasi ja Krista lähti yläkertaan raivoissaan. ”Siinä on vihainen täti.” Erkki totesi heti kun yläkerran ovi oli mennyt kiinni. ”Mutta vitun hyvännäkönen alasti.” Julle vastasi.

Kaikki tarinassa esiintyvät tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtymäkohdat todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.

Koulun pihalla kuului äänten kakofonia. Yli kolmesataa oppilasta oli tullut viettämään pakollista ulkovälituntia kirpeään pakkasilmaan. Yhtä kiharahiuksista poikaa lukuunottamatta kaikki oppilaat viettivät välitunnin omien kavereidensa kanssa, kuka mistäkin jutellen.

Apa katseli aitaa vasten nojaavaa, yksin olevaa poikaa, jonka Ilvespipon alta näkyi vaaleita kiharia hiuksia. Apan kaverit puhuivat taas jostain typerästä internetin välityksellä pelattavasta roolipelistä, jota hän ei itse voinut pelata. Apa oli kiinnittänyt huomionsa samaan poikaan jo ennenkin, mutta nyt hän vasta ajatteli asiaa. ”Hei kuka toi jätkä on?” Apa kysyi kavereiltaan, keskeyttäen heidän nörtteilynsä. Muut katsoivat siihen suuntaan johon Apa oli nyökännyt. ”Se on Jani, se on aina yksin.” Yksi Apan kavereista vastasi. Muut jatkoivat nörttipuheitaan samalla kun kello soi. Pihalla olevat ihmiset alkoivat hitaasti kävellä sisälle. Ilvespipoinen poika jäi aidan viereen odottamaan, että suurin ruuhka menisi ohi. Apa katsoi häntä kävellessään sisälle ja heidän katseensa kohtasivat. Apa käänsi päänsä nopeasti. ”Ai niin, oisko mun pitäny tehä ruatsin läksytkin?” Apa naurahti kävellessään sisälle.

Jani katseli oppilasmassojen verkkaista etenemistä sisälle. Hän jäi odottamaan että muut menivät ensin, ettei vain häiritsisi ketään. Tuuli yltyi pihalla ja Janin oli kylmä, mutta hän silti mieluummin odotti paikallaan, kuin meni väkijoukkoon. Kuuden vuoden koulukiusaaminen oli jättänyt häneen jäljet, joten hän oli jo puoli lukuvuotta ollut uudessa koulussa omissa oloissaan, yksin, tekemättä itsestään numeroa. Mieluummin yksin kuin kiusattuna, oli Jani alkuun ajatellut, mutta päivä päivältä hänen ajatuksensa synkkenivät. Nyt taisi kumminkin olla liian myöhäistä enää tutustua tämän uuden kaupungin ihmisiin, heillä oli kumminkin jo omat kaveripiirinsä. Jani lähti kävelemään ovea kohti, mieli maassa.

Apa istui sohvalla lukemassa kirjaa. Kevätaurinko sulatti takapihalla lumia ja hänen pikkusiskonsa kikatteli kaverinsa kanssa jotain teinijuttuja toisella sohvalla. ”Se uus poika on niin outo.” Pikkusisko sanoi. ”Mutta silti söpö.” Kaveri vastasi. ”Miten niin?” Pikkusisko hämmästeli. ”No ne kiharat hiukset!” Kaveri vastasi. Apa pyöritti silmiään turhautuneena yrittäessään keskittyä lukemiseen. ”Ai suhun vetoo sellanen!” Pikkusisko huudahti ja molemmat tytöt katsoivat Apaa, ennen kuin alkoivat nauraa. Apan äiti tuli paikalle. ”Ootko sää Apa lukenu siihen huomiseen kokeeseen?” Hän kysyi. ”Joo.” Apa valehteli kääntäen samalla sivua. Äiti katsoi häntä hetken ennen kuin poistui paikalta.

Jani istui kotonaan tietokoneella pelaamassa. Hänen eilisillä syntymäpäivillään ei ollut käynyt ketään, taaskaan. Ketään luokkalaistaan hän ei ollut toki kutsunutkaan, eikä hänellä ollut vanhasta koulustakaan ystäviä, mutta edes isä tai muut sukulaiset eivät olleet tulleet. Toki isän ja äidin välit olivat olleet tiukat eron jälkeen, mutta olisihan sitä voinut edes yrittää oman pojan vuoksi? He olivat vain äitinsä, isäpuolensa, pikkuveljensä ja pikkusiskonsa kanssa syöneet kakkua. Lopuksi Jani oli saanut muutaman lahjan. Jani katsoi ulos ikkunasta ja jäi tuijottamaan pihakoivua. Jani nousi seisomaan, käveli ikkunalle ja avasi sen. Pieni tuulenvire hulmutti hänen hiuksiaan, kun hän nousi patterin päälle ja siitä edelleen ikkunalaudalle seisomaan. Jani katseli alhaalla olevaa pihakiveystä vanhan rintamamiestalon yläkerrasta, kyynelten virratessa hänen poskillaan. ”Jani!” Kuului äidin ääni alakerrasta. ”Ruoka on valmista!” Äiti ilmoitti. Jani seisoi hetken hiljaa. ”Tulossa!” Hän lopulta vastasi astuessaan alas ikkunalta.

Apa säpsähti herätyskellonsa ääntä ja löi päänsä seinään. Väsymyksestä ja iskusta tokkuraisena hän kolusi sänkynsä päädyssä olevaa hyllyä sammuttaakseen hälytyksen. ”Mitä vittua?” Kysyi Apan samassa huoneessa nukkuva pikkusisko. ”Sori.” Apa mutisi saatuaan kellon käteensä ja laittaessaan sen pois päältä. Oli ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen ja Apan yläkoulu alkoi tunnin aiemmin kuin pikkusiskon alakoulu. Äiti oli lähtenyt jo töihin ja isoveli oli heidän isällään tämän viikon. Puoliksi unissaan Apa käveli vessaan pesemään hampaansa. Aikaa säästääkseen hän virtsasi samaan aikaan. Puettuaan vaatteensa Apa heitti repun selkäänsä ja astui ulos. Muutaman tunnin yöunilla ei paljoa juhlittu, mutta sen siitä saa kun laittaa unirytminsä täysin uusiksi kesäloman aikana. Apa hyppäsi pyöränsä satulaan ja alkoi polkea.

Jani käveli katse maassa pienen järven rantaan rakennettua kuntorataa pitkin kouluun. Kesä oli mennyt yhtä ankeasti kuin kaikki edellisetkin. Kaksi viikonloppua isällä isoveljen ja isosiskon kanssa, kaikki muut päivät kotona tietokoneella. Kuntorata liittyi autotiehen Janin jatkaessa matkaa. Takaapäin kuului pyörän kellon ääni ja samassa Janin ohitse viiletti alamäkeen nahkatakkinen poika, jonka niskaan asti ulottuvat vaaleat hiukset hulmusivat tuulessa. Jani jatkoi kävelyään miettien itsetuhoisia ajatuksia, lintujen laulaessa puissa.

Apa kuunteli kaveriensa kesälomakertomuksia, katsellen samalla aidan vieressä yksin seisovaa poikaa. Hänen päässään raksutti jokin asia, jota hän ei täysin ymmärtänyt ja se häiritsi häntä. ”Mites Apa se sun pikkusiskos? ” Kuului erään kaverin kysymys. Apa käänsi katseensa muihin. ”Oletko sää ihastunut mun siskooni vai?” Apa kysyi, kohottaen samalla toisen kulmakarvansa toista korkeammalle. ”Ei kun onko silläkin kiharat hiukset?” Kaveri jatkoi nauraen ja samassa Apan päässä naksahti ajatukset kohdalleen. Siellä pikkusiskon luokallahan oli joku uusi oppilas, jolla oli kiharat hiukset. ”Ei ole, mää olen perheeni ainoa.” Apa vastasi samalla kun koulun kellot soivat. Väkijoukko aloitti verkkaisen kävelemisen kohti pääovia. Apa haki katseellaan yksinäistä poikaa ja löysi hänet ovien läheltä. ”Jani!” Apa ärähti, säikäyttäen hänet. ”Onko sulla kaks vuotta nuorempi pikkuveli?” Apa kysyi selvästi peloissaan olevalta Janilta. ”O… on.” Jani vastasi täristen. ”No perkele, se on mun pikkusiskon kanssa samalla luokalla.” Apa naurahti heidän kävellessään ovea kohti. ”Arto.” Apa sanoi heidän päästyään sisälle ja ojentaessaan kätensä. ”Mutta sano Apa vaan, niin ne muutkin tekee.” Hän jatkoi heidän kätellessään nopeasti, ennen kuin kaksikko lähti eri suuntiin luokkahuoneitaan kohti.

Jani tunsi sydämensä pamppailevan. Joku oli puhunut hänelle vapaaehtoisesti. Tilanne oli Janille aivan uusi ja se hämmensi häntä. Seuraavan välitunnin hän vietti tutussa paikassaan aidan vieressä, mutta tällä kertaa hän katseli tarkasti tuota Apaksi itsensä esitellyttä poikaa. Hän selitti jotain kavereilleen, kädet hurjasti ilmaa viuhtoen ja kaverit nauroivat hänen tarinalleen. Koko viime lukuvuoden aikana hän ei ollut kiinnittänyt Apaan mitään huomiota. Mistä hän oli edes saanut Janin nimen selville, saatikka tiedon hänen pikkuveljestään? Yksi Apan kaveriporukasta oli Janin luokalla, joten varmaankin häneltä, mutta miksi he olisivat Janista puhuneet? Tapaus hämmensi Jania niin paljon, ettei hän pystynyt loppupäivän aikana keskittymään oppitunteihin.

Apa tuijotti koulun ilmoitustaululle ilmestynyttä tiedotetta, etsien nimeään. Ensi kesän rippileirijako oli tullut. ”Tossa, just siellä minne toivoinkin.” Hän lopulta hihkaisi löydettyään itsensä. ”Siellähän ollaan me kaikki.” Eräs hänen kavereistaan totesi. ”Niin ja Apan tuleva vaimo.” Pilkkasi toinen osoittaessaan paperista tytön nimeä, johon Apa oli ollut ihastunut yläkoulun alusta alkaen. Jätkät naureskelivat Apalle, joka vaivaantui ajatuksesta joutua ihastuksensa kanssa samalle leirille. Hän oli niin ujo tyttöjen suhteen, ettei ollut uskaltanut edes tervehtiä ihastustaan. Pojat poistuivat ulos viettämään välituntia. ”Vittu ei kiinnostais mikään Jeesusleiri ollenkaan.” Yks porukasta kirosi, aloittaen näin kiivaan keskustelun rippileiriin liittyen. Apa huomasi keskustelun lomassa Janin tutulla paikallaan aidan vieressä. ”Mihis leirille sää Jani jouduit?” Hän huusi ja muut hiljenivät. ”Talvileirille.” Jani vastasi hiukan peloissaan. ”No sulla ei ainakaan mee kesälomaa hukkaan.” Apa naurahti juuri kun kello soi välitunnin päättymisen merkiksi.

Jani uskaltautui kävelemään muiden ihmisten mukana sisälle ensimmäistä kertaa yläkoulun aikana. ”Halusitsä talvileirille?” Kuului Apan ääni hänen takaansa ja Jani säpsähti. Apa siirtyi hänen vierelleen kävelemään. ”En mä hakenu mihinkään, mulle on ihan sama mille leirille meen.” Jani vastasi ääni hiukan vapisten. ”Mää ite meen loppukesällä ko on jo muuta menoa uudeksvuodeks ja alkukesään.” Apa rupatteli heidän kävellessään sisälle. Jani ei vastannut mitään, sillä ei ollut tottunut rupatteluun. ”Mikäs sun sähköposti on, jos lisään sut meseen?” Apa kysyi pysähtyessään aulassa. Jani tunsi sydämensä pamppailevan pelon ja ilon sekaisissa tunnelmissa. ”Ihan vaan jani@hotmail.com.” Hän sai vastattua. ”No se on helppo muistaa.” Apa naurahti. ”Mää lisään sut koulun jälkeen.” Hän jatkoi poistuessaan omaa luokkaansa kohden. Jani lähti eri suuntaan omaa luokkaansa kohti, sekaisissa tunnelmissa. Oliko Apa tosissaan vai oliko tämä vain julmaa pilaa? Pelon ja innostuksen tunteet vaihtelivat koko loppupäivän hänen mielessään.

Apa käveli kotiin kädet taskussaan. Hänen koulupäivänsä oli ollut tunnin muita kavereitaan pidempi saksan tunnin vuoksi. Kulkiessaan Siwan pihan poikki hän huomasi sen ovien edessä lorvailemassa seiskaluokkalaisia, jotka naureskelivat. ”Komee nahkatakki!” Yksi huusi Apalle, viitaten hänen repaleiseen takkiinsa, jonka vetoketjua hän piti auki kesät talvet. ”Eiks sua oo opetettu miten vetoketju toimii?!” Joukosta huudettiin, mutta Apa ei huomioinut heitä. ”Helppohan se on pitää sitä talvetkin auki kun on noin läski.” Kuului seuraava kommentti ja se sai Apan pysähtymään. Hän käveli joukon luokse, joka naureskeli edelliselle kommentille. Apa pysähtyi viimeisen kommentin sanoneen eteen. ”Menikö köyhällä pullukalla tunteisiin?” Poika kysyi. Apa hymyili hänelle ja tarttui häntä kurkusta kiinni ja nosti pojan ilmaan. ”Mitä vittua!?” Muut hämmästelivät ja olivat tulossa Apan kimppuun, mutta hän löi vapaan kätensä kämmenellä yhtä poikaa rintaan ja tämä kaatui polvilleen haukkoen henkeä. Muut perääntyivät. ”Ihan vain tiedoksesi.” Apa sanoi ilmassa roikottamalleen pojalle. ”Tämä on isältäni peritty takki, joten koitappa sanoa siitä vielä kerran jotain pilkallista.” Hän sanoi rauhallisesti, pojan pihistessä hänen otteessaan. ”Ja sitten vitun molopää opettelet tapoja, etkä enää ikinä pilkkaa ihmisten ulkonäköä.” Apa jatkoi laskiessaan pojan alas. ”Oli mukava jutella.” Apa totesi lähtiessään jatkamaan matkaansa.

Jani istui kotonaan tietokoneella. Hän piti meseä auki, tuijottaen yhteystietolistaansa, jossa oli vain hänen kaksi vanhempaa sisarustaan, jännityksellä. Kello oli kohta viisi ja Apa oli luvannut lisätä hänet heti koulun jälkeen. Vaikka hän olisi päässyt koulusta vasta neljältä, ilmoituksen lisäyksestä pitäisi tulla pian. Huoneessa oli täysin hiljaista, kellon pitämään vaimeaa naksutusta lukuunottamatta. Äkillisesti kuulunut mesen merkkiääni pelästytti hänet. Tietokoneen ruudun alareunaan ilmestyi pieni ruutu, jossa luki: ”Vitunhuvittavakoiranpaskapussi@hotmail.com lisäsi sinut.” Heti perään kuului uusi kilahdus. ”Pikkusisko oli koneella, siks kesti :D” luki viestissä. Janin sielu kiljui riemusta ja hän melkein pomppasi tuoliltaan ylös tanssiakseen, kunnes muisti ettei osaa tanssia. Huoneen ovi aukesi ja hänen pikkuveljensä kiharatukkanen pää kurkisti sen raosta. ”Äiti käski tulla sanomaan että ruoka on kohta valmista.” Hän sanoi ja poistui sitten. Jani kirjoitti nopeaan vastauksen: ”Ei haittaa.” Ennen kuin poistui alakertaan.

Apa katsoi televisiota yksin kotona lauantai-iltana sohvalla maaten. Hän vilkaisi takkaa ja päätti, että pellit voisi laittaa kiinni. Noustuaan ylös hän katseli vielä hetken ulkona hiljakseen satavaa lunta ennen kuin sulki pellit. Katseltuaan hetken televisiota seisaaltaan hän päätti ohjelman olevan paskaa ja meni tietokoneelle. Kirjautuessaan sisään meseen hänelle tuli heti viesti: ”Saanko kysyä sulta jotain?” oli Jani kirjoittanut. Yhteystietojensa vaihtamisen jälkeen he olivat vaihtaneet mesessä muutaman kohteliaisuuden ja koulussa lähinnä morjestaneet toisiaan. ”Multa voi aina kysyä 8D” Apa vastasi ja jäi odottamaan. ”Ootko ikinä pelannut Final Fantasy VII nimistä peliä?” tuli Janilta kysymys. Apan kasvoille levisi mairea hymy kun hän rusautti sormiaan. ”PARAS. PELI. IKINÄ!” Hän kirjoitti vastauksen. Seuraavassa viestissään Jani kysyi neuvoa kohtaan, josta ei päässyt eteenpäin ja loppuillan pojat juttelivat japanilaisista roolipeleistä.

Jani söi ruokansa nopeasti ja kiitti äitiään, ennen kuin kiiruhti yläkertaan. ”Mitä Janille on tapahtunut?” Äiti kysyi pöytään jääneeltä pikkuveljeltä. ”Sillä on käsittääkseni joku kaveri, jonka kanssa ne nörtteilee mesessä.” Pikkuveli vastasi ennen kuin puraisi leipäänsä. Äiti pudotti vesilasin maahan järkytyksestä. ”Anteeksi mitä?” Hän kysyi hämillään samalla kun haki rikkalapion siivotakseen lasinsirut. ”Joku koulusta, en mä tiiä sen enempää.” Pikkuveli vastasi olkapäitään kohauttaen. Janin äiti rojahti lattialle polvilleen lasinsirujen eteen ja alkoi itkeä. Hänen miehensä tuli keittiöön. ”Mitä tapahtui?” Hän kysyi katsoen lattialla itkevää kumppaniaan. ”Janilla on ystävä.” Äiti sopersi itkunsa lomasta. Mies katsoi epäluuloisesti pikkuveljeä, joka nyökkäsi. Mies nosti äidin seisomaan. ”Mahtavaa.” Hän sanoi ja halasi puolisoaan kyynelten alkaessa virrata hänenkin silmistään.

Apa yritti pitää tasapainonsa liukkaassa alamäessä matkalla kouluun. Pieneltä järveltä, joka oli mäen alapäässä, puhalsi tuuli hänen avonaisen nahkatakkinsa läpi, mutta se ei häntä haitannut. Järveä kiertävältä kuntoradalta, käveli hahmo tietä kohti, jonka Apa tunnisti. ”Jani!” Hän huusi ja nosti kätensä tervehdykseen, hahmon kääntyessä katsomaan. Jani vastasi tervehdykseen ja jatkoi sitten kävelyä. Apa kiristi tahtiaan ja sai lopulta Janin kiinni. ”Vartoo ny vähän, mukavampihan se on seurassa kävellä.” Apa naurahti. ”Mites joululoma meni?” Hän jatkoi rupattelua. ”Siinähän se.” Jani vastasi. ”Sain vihdoin Final Fantasy ysin lahjaksi.” Hän jatkoi. ”Ai jumalauta, se on kova!” Apa riemastui. ”Melkei yhtä hyvä ko seiska.” Hän jatkoi ja loppu koulumatkan pojat rupattelivat kyseisten pelejen eroista.

Jani pelasi Super Mario Party peliä. Peli oli tarkoitettu moninpeliksi, mutta hän oli tottunut pelaamaan sitä yksin. Rämpyttäessään ohjaimensa Y-nappia hänelle syntyi ajatus. Suostuisiko Apa tulemaan pelaamaan hänen kanssaan? Janin nuoremmat sisarukset eivät halunneet enää pelata Janin kanssa sen jälkeen, kun hänestä oli tullut liian hyvä. Jani laittoi pelin pauselle ja meni tietokoneelle. Apa oli mesessä onlinessa. ”Moi.” Jani aloitti keskustelun varovasti. ”Mo.” Apa vastasi. Hetken Jani mietti, miten kertoisi asiansa. ”Ootko pelannu Super Mario pelejä?” Hän lopulta kirjoitti. Jani odotti jännittyneenä vastausta. ”Totta kai oon pelannu.” Apa vastasi. ”Tosin vaan niitä vanhoja 8D” Apa jatkoi viestittelyä. ”Mulla olis tällänen Mario Party peli jota olis porukalla kiva pelata.” Jani kirjoitti ja tunsi sykkeensä nousevan. Useita minuutteja kului, kunnes lopulta tuli vastaus: ”Kuulostaa hyvältä.” Apa vastasi ja Jani huokaisi helpotuksesta. ”Hiihtolomallahan meillä on hyvin aikaa, sovitaan tarkemmin huomena koulussa :D” Apa kirjoitti. ”Sopii.” Jani vastasi onnen kyynelten valuessa hänen silmistään.

Apa tuli kouluun muutamaa minuuttia vaille oppitunnin alkua, sillä hänen aamuinen läksyjen tekonsa oli hiukan venähtänyt. Saapuessaan koulun pihaan hänen kaverinsa tervehtivät häntä. ”Venykö taas läksyjen teko?” Yksi kavereista naurahti. Apa heilautti kättään morjestuksena kävellessään joukon ohi suoraan aidan viereen Janin luokse. ”Mo.” Apa tervehti ja Jani nyökkäsi. ”Niin millanen peli se Mario Party on?” Apa kysyi. ”Siinä pelataan sellasia minipelejä.” Jani vastasi hymyillen. Apa ei ollut ikinä ennen nähnyt Janin hymyä, joten häntäkin alkoi hymyilyttää. ”Kuulostaa vitun hyvältä.” Apa riemastui. ”Sopiiko sulle hiihtoloman keskiviikko? Mää meen sillon loman aloittavana viikonloppuna mummolle ja en välttämättä palaa kotiin vasta ko tiistaina.” Apa totesi. Hänen kaverinsa katselivat kauempaa ihmeissään poikien keskustelua. ”Sopiihan se.” Jani vastasi. ”Ootko pelannu ikinä Kingdom Hearts peliä?” Hän jatkoi iloisena. ”Varmaan sata kertaa.” Apa naurahti juuri ennen kellon soittoa.

Jani ei meinannut pysyä housuissaan. Hän katseli keittiön ikkunasta ulos, täristen jännityksestä. Hänen äitinsä katseli huolissaan oviaukosta poikaansa. Hän poistui olohuoneeseen, jossa muu perhe katseli televisiota. ”Miltä näyttää?” Janin isäpuoli kysyi, irrottamatta katsettaan televisiosta. ”Mistä minä sen tietäisin.” Äiti vastasi levottomana. ”Jos Jani onkin vain kuvitellut kaiken?” Hän jatkoi samalla kun pureskeli kynsiään. ”Kyllä Apa on oikea ihminen.” Janin pikkuveli sanoi. ”Krista on hänestä puhunut koulussa.” Pikkuveli jatkoi. ”Kuka Krista?” Pikkusisko kysyi veljeltään. ”Mun luokkalainen, ilmeisesti tän Apan pikkusisko.” Kuului vastaus samalla kun keittiöstä kuului Janin riemun kiljaisu. Olohuoneen väki jäi jännittyneenä odottamaan, kunnes ovikello soi. Janin äiti puhkesi kyyneliin kun ovi aukesi ja eteisestä kuului toisen ihmisen ääni. ”Me mennään pelaan.” Jani ilmoitti kun pojat kävelivät yläkertaan. ”Mä meen kanssa pelaan.” Pikkusisko sanoi noustessaan seisomaan. ”Neea, älä mee.” Janin äiti sanoi kyyneleet silmissä ja Neea pysähtyi. ”Anna veljes olla kaksin kaverinsa kanssa.” Äiti jatkoi ja Neea istui alas. Jani käynnisti Nintendo Gamecuben samalla kun Apa istui lattialle. ”Anna sitten vähän armoa alkuun ko mää olen amatööri.” Hän sanoi Janin ojentaessaan hänelle ohjainta. ”Nää on helppoja pelejä, opit nopeesti.” Hän sanoi istuessaan itse alas.

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Yhtenäisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Matti Jaakkola istui vesisateisessa metsässä kuusen oksien suojassa, tupakkaa polttaen. Hänen ryhmänsä muut jäsenet istuivat kukin oman puunsa alla lähimaastossa. ”Ei kellään olisi minulle tupakkaa?” Kuului erään puun alta ryhmän nuorin jäsen, Kyösti Takavainio. Kukaan ei vanhemmista miehistä ei vastannut mitään. Äkisti läheltä kuului rapinaa ja miehet valpastuivat. ”Ei hätää pojat.” Kuului ryhmää johtavan Markku Mäntymäen ääni. Miehet palasivat rentoihin asentoihinsa. ”No päästäänkö sisätiloihin yöksi?” Eemeli ’Eppu’ Hikivuori kysyi. Markku saapui muiden luokse ja istahti vapaana oleva kuusen juureen. ”Ikävä kyllä ei.” Hän huokaisi. ”On se perkele että mitään luvattua ei voida pitää!” Heikki ’Hessu’ Riisikkala murahti. Hetken metsässä kuului vain sateen ropinaa. ”Otatko Väinö ensimmäisen vahti vuoron?” Markku lopulta kysyi itseään lähimmältä mieheltä. ”Sopii.” Väinö Jahkaja vastasi. Matti heitti poltetun tupakkansa pois ja asettui mukavampaa asentoon ennen kuin sulki silmänsä.

Aurinko oli noussut loppu huhtikuun horisontin ylle kun Matti heräsi. Eppu ja Hessu puhdistivat aseitaan hieman etäämmällä ja Kyösti nukkui vielä. Markkua ja Väinöä ei näkynyt missään. ”Onko mitään uutta?” Matti kysyi muilta kaivaessaan tupakat taskustaan. ”Se selviää sitten kun Markku palaa.” Eppu vastasi. Väinö saapui paikalle läheisen kiven takaa. ”Jos meidät on vaan unohdettu tänne.” Hessu totesi lakonisesti tutkiessaan aseensa sisäosia tarkasti. ”Kaikki on mahdollista nykypäivinä.” Eppu naurahti kuivasti. Joukon keskuuteen lankesi hiljaisuus. Väsymys näkyi jokaisen miehen kasvoissa, mutta sitä ei näytetty muille. Eppu, Hessu ja Väinö olivat olleet Tampereen taisteluissa mukana, mutta eivät puhuneet asiasta. Kyösti oli asiasta heiltä kysynyt heti liityttyään ryhmään, mutta oli saanut Väinöltä vastaukseksi vain vihaisen tuijotuksen. Eppu oli lyönyt häntä. ”Jos vaan lähetään tänään, tuli käskyjä tai ei.” Väinö ehdotti istuessaan alas. ”Alkaa tämä odottaminen tympiä.” Hän jatkoi kaivaessaan tupakan itselleen. ”Minä en liiku ilman käskyä ylempää.” Eppu totesi saatuaan aseensa jälleen kasattua. ”Enkä minä.” Hessu säesti. Metsään lankesi jälleen hiljaisuus.

Toivo Jaakkola heräsi painajaisestaan huutaen. Hän ei ollut nukkunut yhtään yötä kunnolla Tampereen taisteluiden jälkeen, eikö erityisemmin niitä ennenkään. Tänään hänen olisi palattava rintamalle lyhyen lomansa jälkeen, jolla hän oli päässyt käymään kotitilallaan. Viisi vuotta sitten hän oli perinyt sen isältään vanhimpana poikana. Toivo nousi istumaan sänkynsä reunalle ja jäi siihen hetkeksi, pidellen kasvojaan käsiään vasten. Hän ei ollut kuullut pikkuveljestään mitään yli kahteen vuoteen. Isän kuoleman jälkeen he olivat nähneet toisiaan usein. Tapaamiset olivat harventuneet ja lopulta loppuneet kokonaan. Toivo nousi seisomaan ja käveli ikkunalle. Pihamaalla tilan emäntä, hänen vaimonsa, jakeli ohjeita piioille ja rengille. Raskautensa vuoksi hän ei enää itse voinut työskennellä. Palvelusväki lähti töihinsä ja Toivon vaimo kääntyi ikkunaan päin. Heidän katseensa kohtasivat ja rouva soi Toivolle iloisen hymyn. Toivo vilkutti takaisin hymyillen, mutta hänen ajatuksensa olivat kaikkea muuta kuin iloisia.

Joukko miehiä istui edelleen metsässä, odottaen johtajansa palaavan. Kyösti nukkui edelleen. Jokaisen läsnä olevan äijän katseessa oli hiven kateutta tuota nuorta sälliä kohtaan, joka ei ollut nähnyt vielä taistelua. Hän oli vielä toiveikas sodan suhteen, kun isoissa taisteluissa mukana olleet veteraanit olivat jo sisimmässään luovuttaneet. Matti oli säästynyt suuremmilta taisteluilta, mutta useissa pienemmissä ammuskeluissa hän oli menettänyt monia tovereita. Nyt hänenkin raudanlujat hermot olivat koetuksella, kun hänen ryhmänsä oli viettänyt viikon metsissä, kevyillä muonavaroilla ja vähillä tiedoilla sodan kulusta. Matti kaivoi tupakat taskustaan, mutta kuuli samassa läheisen kiven takaa rapinaa. Muut näkivät hänen reaktionsa ja valpastuivat itsekin. Kyöstiä lähimpänä istuva Väinö herätti hänet laittamalla kätensä tämän suun eteen varmistaakseen, ettei hän älähtämällä paljasta heidän sijaintiaan. Ryhmä tähtäili kivääreillään äänen suuntaan. ”Kirves!” Kuului metsästä. ”Halko.” Eppu vastasi ja miehet laskivat aseensa, kun Markku tuli näkyviin kuusien lomasta. ”Ei varmaan vieläkään mitään käskyjä.” Hessu totesi kuivasti istuessaan alas. Kyösti oli edelleen hämillään tilanteesta ja pälyili ympärilleen. ”Rauhoitu.” Väinö sanoi hänelle, tarjoten tupakkaa samalla kun Markku istui alas kivelle. ”Vihdoinkin on.” Markku ilmoitti ja kaikki keskittyivät häneen päin. ”Rahja on antanut käskyn, että jokaisen ryhmän tulee hankkia tarvikkeita läheisiltä suurtiloilta.” Markku ohjeisti muita. ”Tarvikkeet on tarkoitus viedä kirkolle, jossa muut vastaavia tehtäviä suorittavat ryhmät kokoontuvat jakamaan tietonsa ja tarvikkeensa ennen seuraavaa suurhyökkäystä.” Hän jatkoi ottaessaan tupakan Epulta, joka ojensi omaa asiaa hänelle. ”Tehtävä alkaa tunnin kuluttua.” Oli Markun viimeinen ohje. ”Mikä tila on meidän kohteemme?” Eppu kysyi. Martti veti syvään henkeä tupakastaan ja puhalsi sitten savua ilmaan. ”Jaakkola.” Hän totesi katsellessaan taivaalle. Kaikki katsoivat Mattia, jonka sukunimi oli sama kuin heidän kohteellaan. Hän nyökkäsi ja muut palasivat omiin ajatuksiinsa.

Huoneen ovi aukesi ja Jaakkolan tilan emäntä astui sisään. Hän kantoi tarjotinta, jolla oli kahvipannu ja kaksi kuppia. ”Huomenta.” Hän sanoi pirteästi miehelleen, joka veti saappaita jalkaansa sängyn laidalla. Toivo nyökkäsi vastaukseksi. ”Et kai sinä nyt jo lähde takaisin?” Emäntä kysyi huolissaan laskiessaan tarjottimen pöydälle. ”Tulevat hakemaan illansuussa.” Toivo vastasi samalla kun vaimo tuli hänen viereensä istumaan. ”Ajattelin mennä auttelemaan navetalle.” Hän jatkoi. Toivo oli nousemassa ylös, mutta rouva tarttui hänen käteensä ja Toivo istui takaisin alas. ”Onko sinun pakko lähteä?” Rouva Jaakkola kysyi mieheltään kyynel silmässään. He olivat olleet naimisissa vasta kahdeksan kuukautta ja heidän esikoisensa oli määrä syntyä kuukauden kuluttua. Hetken pariskunta katseli toisiaan hiljaisuuden vallitessa. ”Se on velvollisuuteni.” Toivo lopulta vastasi ja antoi sitten suukon vaimonsa poskelle. Seuraavaksi hän suuteli tämän vatsaa ja poistui sitten huoneesta.

Tunnelma oli jännittynyt Matin, Kyöstin ja Epun odottaessa merkkiä hyökätä Jaakkolan tilan takaovesta sisään, jossa Matti tiesi ruokavaraston olevan. ”Tuo yksi piika on melko nätti.” Kyösti sanoi katsellessaan palvelusväen työntekoa. Kokeneemmat miehet eivät reagoineet häneen mitenkään. ”Harmi etten ole täältäpäin kotoisin.” Kyösti jatkoi hermostunutta yksinpuheluaan, jolla hän purki hermostuneisuuttaan ensimmäisen kahakkansa alla. Tilan etupihalta kuului laukauksia. Eppu ja Matti lähtivät liikkeelle talon taka-ovea kohti, Kyöstin seuratessa kömpelösti heidän perässään. ”Vihollisia!” Kuului huuto talon edustalta kun miehet pääsivät ovelle. Matti tarttui oven kahvaan ja avasi oven. Eppu jäi vartioon pihalle kun Matti ja Kyösti menivät sisään.

Toivo oli juuri laittamassa takkia ylleen kun pihalta kuului laukauksia. Vaistomaisesti hän lähti juoksemaan keittiötä kohti, jossa hän piti kivääriään. Juostessaan ruokasalin läpi hän vilkaisi ikkunasta ja näki yhden rengeistään makaamassa maassa verisenä. Laukausten ääniä kuului edelleen ulkoa kun Toivo pääsi aseensa luokse. Se oli valmiiksi ladattu. Toivo suuntasi keittiön perällä olevaa komeroa kohti, josta pääsi talon taka-ovelle. Kaikki asiat pyörivät sekaisin hänen päässään, mutta silti keho hei miestä, eikä aikaa ajatteluun ollut. Ruokakomerosta kuului ääniä ja Toivo pysähtyi, tähdäten kiväärillään komeron suuntaan, edeten samalla hitaasti sitä kohti. Hän ehti nähdä kuinka yksi hahmo juoksi komerosta ulos, ennen kuin hän ehti komeron ja ulko-oven väliin. Toivo osoitti kiväärillään komeroon, josta kuului vielä ääniä. Hetken kuluttua komerosta tuli ulos mies, sylissään ruokatarvikkeita, jonka hän tunnisti veljekseen. Matti säpsähti huomatessaan miehen kiväärin kanssa ja katsoi Toivoa silmiin. Pihalta kuului yhä harvemmin laukauksia. Veljekset katsoivat toisiaan silmiin, mitään sanomatta. Matti tuijotti kylmästi asetta pitävää Toivoa, jonka silmissä näkyi epäröinti. ”Mene.” Toivo lopulta sanoi laskiessaan kiväärin ja nyökätessään päällään ulko-ovelle. Matti katsoi edelleen veljeään silmiin ilmeettömänä, lähtiessään hitaasti ulos. Matin poistuttua, Toivo seisoi hetken paikallaan raskaasti hengittäen.

Taistelun äänet olivat vaienneet kun Matti astui ulos ovesta, jonka eteen Kyösti oli pysähtynyt. Hän tuijotti järkyttyneen näköisenä maassa verisenä makaavaa Eppua. ”Mennään.” Matti totesi lähtiessään juoksemaan heidän tulo suuntaansa. Kyösti havahtui ajatuksistaan ja lähti Matin perään. Kaksikko kulki metsässä puhumatta mitään, kunnes saapuivat sovitulle tapaamispaikalle, jossa muut jo odottivat. Hessu sitoi Väinön jalassa olevaa ampumahaavaa oman takkinsa hihalla. ”Missä Eppu on?” Markku kysyi. Matti katsoi häntä silmiin ilmeettömänä. ”Löytyi kuolleena kun tulin talosta ulos.” Kyösti kertoi. Matti meni sivummalle lastaamaan saalista heidän reppuihinsa. ”Vai niin.” Markku totesi eleettömästi ja kaivoi tupakan taskustaan. Metsään laskeutui hiljaisuus. ”Ei voi olla totta.” Kyösti parahti. ”Yksi meidän tovereista on kuollut ja te ette välitä yhtään!” Hän huusi muille, itseään vanhemmille miehille. Muut jatkoivat toimiaan. ”Jumalauta!” Kyösti huusi. ”Oletteko te oikeasti noin tunteettomia!” Hän jatkoi samalla kun paiskasi kiväärinsä maahan. ”Nyt pidät juippi suus kii!” Väinö ärähti. Hessu oli juuri saanut hänen haavansa sidottua ja sytytti tupakkaa. ”Luuletko sää että Eemeli oli ensimmäinen joka kuoli? Me ollaan taisteltu aatteemme puolesta jo useita kuukausia ja nähty lukemattomien miesten kuolevan!” Hessu huusi noustessaan ylös ja alkaessaan kävellä Kyöstiä kohti. ”Mää näin Tampereella kuinka miestä kaatui kuin viljaa sadonkorjuussa. Luuletko sää että siinä oli aikaa surra jokaista toveria tai veljeä!” Väinö huusi pysähtyessään Kyöstin eteen. Markku ja Hessu katselivat tilannetta rauhallisina, Matin poltellessa tupakkaansa kauempana, taivaalle katsellen. ”Totta helvetissä meitä surettaa Eemelin menetys, mutta kaatuneiden toverien muisteleminen jätetään voiton juhlaan.” Väinö sanoi jokaista sanaa painottaen ja Kyöstiä suoraan silmiin tuijottaen. Kyösti laski katseensa maahan. ” Anteeksi.” Hän sanoi hiljaa. ”Eppu oli mulle ensimmäinen.” Kyösti kertoi kyynelten alkaessa virrata hänen silmistään. Väinö nosti Kyöstin kiväärin maasta ja antoi sen hänelle. ”Lähdetään.” Ryhmän johtaja Markku totesi tumpatessaan tupakkansa.

Jaakkolan tilan pihamaalla vallinnut kaaos oli rauhoittunut. He olivat saaneet yhden vihollisen tapettua, mutta menettäneet kolme omaansa, kaks kaatuneena ja yhden haavoittuneena. Tilan emäntä oli piiloutunut kahakan ajaksi vaatekomeroon, josta hänet oli löydetty itkemästä ja rukoilemasta. Eräs tilan rengeistään oli lähtenyt kuljettamaan vainajia kirkolle. Toivo laittoi eteisessä asepukuaan ylleen, kun hänen vaimonsa tuli kyynel silmin paikalle. Aviopari katsoi hetken toisiaan mitään sanomatta. Lopulta he halasivat toisiaan ja Toivo poistui. Hän yritti selvitellä ajatuksiaan kävellessään pihan poikki. Miksi hänen kotiinsa oli hyökätty? Miksi niin pienellä joukolla ja niin lyhyesti? Miksi Matti oli hiippaillut ruokakomerosta? Hänen täytyisi ilmoittaa tapahtuneesta vankileirin johtajalle. Ajatus leiristä sai kylmät väreet kulkemaan Toivon selkäpiissä. Hän ei halunnut palata sinne kaikkien kauheuksien jälkeen joita oli tehnyt, mutta velvollisuus kutsui. Renki talutti hevosen Toivolle ja hän hyppäsi ratsaille, karauttaen välittömästi liikkeelle.

Kylän laidalle oli hätäisesti rakennettu muutama hökkeli, joita ympäröi korkea piikkilanka aita. Toivo oli jättänyt hevosensa kirkolle ja kävellyt viimeiset kilometrit. Aurinko porotti taivaalla hänen saapuessaan portille. Vartijat avasivat portit päästääkseen hänet sisään. Toivo vihasi tätä paikkaa, mutta velvollisuus toi hänet tänne uudelleen. Mieluummin hän olisi taisteluissa, mutta sodan johto ei sallinut kartanon omistajan lähteä rintamalle. Kulkiessaan komentajansa parakkia kohti hän joutui kävelemään vankien ohi. Vankien, jotka olivat kuin varjoja, nälkiintyneitä ihmisiä joiden silmät näyttivät kuolleilta. Päästyään komentopaikalle hän pysähtyi hetkeksi kirkastaakseen ajatuksensa ennen kuin astui sisään. ”Jaakkola!” Kuului komentajan matala ääni välittömästi oven avauduttua. ”Onneksi selvisit siitä kahakasta.” Hän iloitsi kävellessään Toivon luokse. Miehet kättelivät. ”Sait siis jo tiedon.” Toivo vastasi kuivasti samalla kun heidän kätensä erkanivat. ”Eräs renkisi toi tiedon.” Komentaja kertoi palatessaan pöytänsä äärelle. ”Oli vienyt vainajia sekä haavoittuneita kirkolle ja toi uutiset samalla.” Hän jatkoi palatessaan tutkimaan papereitaan. Hetken huoneessa valitsi hiljaisuus. ”Siellä olisi lisää teloitettavia.” Komentaja lopulta totesi oven suussa seisovalle Toivolle. ”Mistä syytteistä?” Toivo kysyi, vaikka tiesi vastauksen. ”Väärällä puolella sotaa olemisesta.” Komentaja vastasi katsomatta Toivoa, joka puri kieltään palaen halusta kertoa mielipiteensä. ”Haluatko kokea miltä tuntuu olla kiväärin piipun toisessa päässä?” Komentaja kysyi, edelleen papereitaan selaten. ”En.” Toivo vastasi ja käveli ulos.

Viisi miestä katseli kirkon pihan tapahtumia etäämmältä, viereisen oppilaitoksen pihalta. ”Mitä ne tekee?” Kyösti kysyi kuiskaten. ”Näyttäisivät purkavan jotain tavaraa tuolta kärrystä.” Markku vastasi. ”Mutta mitä ne kirkkoon tuo tähän aikaan?” Väinö ihmetteli samalla kun kirkon pääovien eteen pysähtyneestä hevoskärrystä nostettiin jotain lakanoihin käärittyä, jonka kaksi miestä sitten kantoi sisälle. ”Koukataan lähemmäksi tuolta metsikön kautta.” Markku antoi käskyn ja lähti juoksemaan kirkon takana olevia puita kohden, muiden seuratessa. Hetken he odottivat puiden suojissa. Kukaan ei tullut, joten ei oltu nähty. Markku lähti ensimmäisenä kirkon pihaan, muiden seuratessa. Väinö tuli viimeisenä ja pysähtyi hetkeksi ennen kuin astui kirkon pihaan tehdäkseen ristin merkin. Hän ei ollut uskonnollinen mies, mutta tunsi hiljaisen rukouksen tarpeelliseksi Epun muistoksi. Olivathan he sentään eläneet lapsuutensa naapureina ja kasvaneet käytännössä katsoen veljinä. Väinön vanhempien kuoltua junaturmassa hänen ollessaan kymmenen vuoden ikäinen, Hikivuoret olivat ottaneet hänet heille asumaan. Markku pysähtyi kirkon nurkalle ja muut jäivät odottamaa paikoilleen. Hetken kuluttua hän juoksi vähän matkan päässä olevan matalan kivimuurin taakse. Muurin päällä kasvavat matalat pensaat antoivat lisä suojaa. Hessu odotti hetken ja nähtyään yksin jääneen vaunujen kuljettavan kääntävän selkänsä ryntäsi Markun perään. Matti oli seuraavana vuorossa ja sitten Kyösti. Väinö jäi nurkalle kun ensimmäisen kantamuksen sisälle vieneet miehet palasivat. He nostivat toisen lakanoihin käärityn paketin vaunuista. Toisen kantajan horjahtaessaan, lakanoiden välistä pilkisti veltto ihmisen käsi. ”Ne on ruumiita.” Hessu kuiskasi muille. ”Varmaankin kaatuneita tuodaan siunattavaksi ennen kirkkomaalle pääsyä.” Markku pohti. Kirkkoherra, Juho Lehto saapui pihalle. ”Mitäs tälle kolmannelle tehdään?” Vankkurien ajaja kysyi samalla kun edellistä vainajaa kannettiin kirkkoon. ”Hänkö oli yksi tilalle hyökänneistä?” Lehto kysyi ja kuski nyökkäsi. ”Heitä siihen maahan, suntio saa raahata sen sian tunkiolla.” Kirkkoherra vastasi tylysti ja lähti kävelemään takaisin sisälle. Vaunu kuski nosti Epun ruumiin vaunujen laitaa vasten ja heitti sen sitten maahan.

Väinö katsoi kirkon ovelle silmät vihasta leiskuen. Nähdessään toverinsa maallisten jäänteiden kohtelun hänellä napsahti päässä. Väinö latasi kiväärinsä ja lähti karjuen juoksemaan miehiä kohti. Hän tähtäsi kirkkoherraa, joka tuijotti hämillään kohti juoksevaa miestä. Vaunun ajaja otti pistoolinsa esiin kun Väinö laukaisi. Luoti meni kirkkoherran olkapäästä läpi ja tämä kaatui maahan huutaen. ”Voi perkele!” Markku kirosi ja latasi sitten oman aseensa. Kuljettaja ampui Väinöä rintaan ja hän kaatui maahan. Markku ampui kuljettajaa päähän tarkalla laukauksella heidän piilostaan juuri kun kaksi muuta miestä juoksivat ulos. ”Hyökkäys!” Lehto karjui maassa kun toinen miehistä tarttui hänen ja alkoi viedä verta vuotavaa kirkkoherraa sisälle. Hessu ja Matti laukaisivat kiväärinsä kaksi luotia osui pihalle jääneeseen mieheen. ”Tappakaa kaikki!” Kuului Lehdon huuto kirkon sisältä kun kaksi muuta miestä juoksi ulos aseiden kanssa. Markku osui toista jalkaa ja tämä kaatui, lyöden päänsä metalliseen kaiteeseen. Kyösti oli kokemattomampana kuin muut saanut aseensa vasta nyt laukaisu valmiiksi, mutta ampui ohi. Lehdon sisään vienyt mies palasi kiväärin kanssa ulos ja ampui, muttei osunut. Kirkon miehillä ei ollut suojaa, joten Matti ja Hessu saivat heidät ammuttua. Kirkon pihaan laskeutui hiljaisuus kun miehet latasivat aseensa uudestaan. Markku meni Väinön luokse, muiden jäädessä tähtäämään ovea uusien vihollisen varalta. Väinö haukkoi tuskallisesti henkeä maassa. Miehet katsoivat toisiaan silmiin kunnes Väinö lopetti hengittämisen. Markku sulki hänen silmänsä ja nousi ylös. ”Vallataan kirkko.” Hän sanoi ja johdatti me miehensä sisälle.

Pilvet lisääntyivät taivaalla ja huhtikuinen sää tuntui painostavalta. Toivo istui vangin vartijoiden parakissa pöydän ääressä, kasvot kämmeniinsä painettuina. He olivat hetkeä aiemmin teloittaneet kymmenen vankia vain siksi että he olivat eri puolella sotaa. Toivon ajatukset harhailivat kun hän mietti kaikkien ammuttujen perheitä ja ystäviä. Sodan alussa hänen puolellaan olevia oli teloitettu myös, mutta nyt kun sodan suunta oli kääntynyt, kostotoimet olivat monin kertaiset. Toivo ei halunnut mitään niin paljon kuin tämän turhan sodan loppumista, jotta hän voisi palata rakastavan vaimonsa luokse, kasvattamaan heidän pian syntyvää lastaan. Parakin ovi aukesi ja toinen vartija astui sisään. ”Ruoka on valmista.” Hän ilmoitti. Toivo nyökkäsi vastaukseksi samalla kun ilmoittaja poistui. Hiljaisuus ahdisti Toivoa, samoin kuin äänet. Jokainen hänen teloittamansa vanki vainosi hänen uniaan ja joskus myös valveilla oloa. Hän kohotti päänsä ja tuijotti seinä vasten nojaavaa kivääriään tyhjin katsein. Yksi laukaus ja unet loppuisivat, eikä hänen tarvitsisi enää viedä toisen ihmisen henkeä. Toivo nousi seisomaan, aikeenaan ottaa kivääri ja tehdä se, kunnes hän muisti vaimonsa ja syntymättömän lapsensa. Hän rojahti takaisin istumaan ja alkoi itkeä vuolaasti.

Kirkkoherra Lehto oli juoksi sakastin kohti, verta vuotavaa kättänsä pidellen. Kirkkosalin ovi potkaistiin auki. ”Pastori pysähtyy siihen jos haluaa pitää henkensä!” Markku huusi kävellessään rauhallisesti käytävää pitkin. Lehto pysähtyi ja kääntyi ympäri, nostaen kätensä samalla ilmaan. Hessu käveli muutaman askeleen Markun jäljessä, kivääriään laukaisu valmiina pitäen. Matti ja Kyösti tulivat joukon perällä ympäristöä tarkkaillen. ”Sitä ei siis suostuta siunaamaan meidän vainajiamme.” Markku totesi kävellessään. Lehto katsoi häntä uhmakkaasti, mutta ei sanonut mitään. Markku pysähtyi hänen eteensä. ”Pastorille on siis varmasti mieluista kuulla, että meitä tulee tänne pian lisää sadoittain ja sodan suunta kääntyy.” Hän sanoi uhmakkaasti. Lehdon kasvot kalpenivat. ”Te olette jo hävinneet.” Hän sai sanotuksi. Markku vain naurahti. ”Hessu, vie pastori sakastiin, Matti ja Kyösti, lukitkaa kaikki ovet.” Hän antoi käskyt miehilleen ja he tottelivat. Markku tiesi että tilanne oli toivoton, mutta sitä ei saanut ikinä näyttää vastustajille, saatikka omille joukoille.

Taivas oli vetäytynyt pilviverhon taakse, kun vankileirin vartijat polttivat ruuan jälkeisiä tupakoitaan ravintola parakin edessä. ”Huomenna tuodaan kuulemma lisää vankeja.” Eräs vartija sanoi. ”Meiltähän loppuu tila.” Toinen tuskasteli. ”Kyllä tilaa aina saadaan kun vaan tehdään.” Ensimmäinen vartija naurahti, tehden samalla käsillään kiväärillä ampumisliikkeen. Toivo seurasi keskustelua etäämmällä, sillä hän ei voinut sietää tupakan hajua. Muut vartijat nauroivat keskustelulle, mutta Toivoa se oksetti. Missä vaiheessa ihmishengestä on tullut näin halpa? Hän mietti. Paikallinen nuori mies juoksi heitä kohti. ”Kirkolta on kuulunut laukauksia!” Hän huusi. ”Mene kertomaan se joillekin muille, me olemme vain vartijoita.” Yksi vartijoista tiuskaisi hänelle ja muut nauroivat. ”Koko pitäjässä ei ole muita teidän edustajianne. Kaikki muut ovat taistelemassa pohjoisempana.” Nuori mies kertoi hengästyneenä. ”Leirin komentaja käski tulla kertomaan teille että aseet valmiiksi ja kirkolle.” Hän jatkoi saaden hengityksensä lopulta tasaantumaan. Vartijoiden hilpeä tunnelma lakkasi välittömästi, sillä vain harva heistä oli ollut oikeassa taistelussa. Hämmentynyt puheensorina alkoi mies joukossa. ”Aseet valmiiksi välittömästi!” Kuului paikalle saapuneen komentajan käsky. ”Lähtöön kymmenen minuuttia, koskee kaikkia kaksikymmentä ikävuotta täyttäneitä. Nuoremmat jäävät tänne vahtimaan vankeja.” Hän jatkoi käskyjen jakamista ja vartijat hajaantuivat kiireesti omia parakkejaan kohti. Kymmenen minuutin kuluttua vartijat seisoivat rivissä leirin portin edessä. Heitä oli tusinan verran, joista vain kolmella oli kokemusta taisteluista. Toivo tunsi kylmän hien selkäpiissään. Aamuista kahakkaa lukuun ottamatta hänkään ei ollut joutunut tositoimiin. ”Lähimmille joukoille on lähetetty tieto tilanteesta.” Komentaja kertoi. ”Emme tiedä vihollisen mies vahvuutta, mutta todennäköisimmin kyseessä on pieni yksikkö. Meidän tehtävämme on pääasiassa tiedustelu ja siviilien suojaaminen mahdollisilta uhilta.” Hän jatkoi ja miesten silmissä näkyi helpotus. ”Liikkeelle!” Komentaja käski ja lähti viemään joukkoaan eteenpäin. Hätäisesti kasaan koottu, kokematon joukko marssi epäjärjestyksessä kylän lävitse. Siviilit tuijottivat heitä epäileväisinä, kyllästyneinä sodan tuomaan nälkään ja kurjuuteen. Osa miehistä puheli rauhallisina, kunnes komentaja käski heidän olla hiljaa kirkon lähestyessä. ”Kolme miestä kummallekin sivu ovelle, kaksi sakastin ovelle ja loput minun kanssani pääovelle. Yritätte saada tietoja vihollisesta, ettekä mene sisään ennen kuin annan käskyn.” Kuului komentajan ohjeet. Miehet jakaantuivat sekasorrossa määräysten mukaan.

Kirkkoherra istui keskikäytävällä, penkkeihin nojaten. Hessu sai sidottua hänen haavan sakastista löytämällään kankaalla. ”Pastori on hyvä vain.” Hän sanoi noustessaan ylös. Lehto katsoi häntä vihaisesti silmiin, mutta ei sanonut mitään. Hessu meni Markun luokse, joka katseli ikkunasta ulos. ”Miltä näyttää?” Hän kysyi ryhmänjohtajalta. ”Toivotaan että meikäläisiä saapuu ennen heikäläisiä.” Markku vastasi kireänä. ”Vihollisia tulossa!” Heidän luokseen juokseva Kyösti ilmoitti tullessaan kello tornista alas. ”Perkele!” Markku kirosi. ”Montako?” Hessu kysyi. ”Näyttäisi olevan kymmenkunta. Ainakin Matin laskujen mukaan.” Kyösti vastasi, pelkoa äänessään. ”Eikä meikäläisiä näy?” Markku kysyi huolissaan ja Kyösti pudisti päätään. Markku puristi kätensä nyrkkiin. ”Hae Matti tänne.” Hän sanoi lopulta Kyöstille, joka lähti juoksemaan takaisin torniin. Hessu katsoi Markkua, joka selvästi mietti ratkaisua heidän epätoivoiseen tilanteeseensa. Matti ja Kyösti tulivat alas kellotornista. Hetken miesten keskuudessa valitsi hiljaisuus. ”Toverit.” Markku aloitti. ”Voin rehellisesti sanoa, että tilanne on epätoivoinen.” Hän sanoi. Kyösti lysähti seinää vasten epätoivoisena. ”Mutta se ei ole toivoton. Vahvistuksia on tulossa, en vain tiedä milloin.” Markku jatkoi puhettaan. ”Jos kestämme heidän tuloonsa asti, uskon, että me selviämme.” Hän sanoi rohkaisevasti. Matti ja Hessu nyökkäsivät. ”Yllätys on meidän etumme. Käyttäkää sitä.” Markku antoi ohjeet ja lähti kävelemään sakastin kohden. Hessu lähti hänen peräänsä. ”Meillä ei siis ole suunnitelmaa?” Hän kysyi Markulta, joka vain nyökkäsi. ”Jumalan tuomio laskeutuu teidän yllenne.” Lehto julisti maasta miesten kävellessä hänen ohitseen. Markku pysähtyi. ”Teille Isänmaa pettureille ei ole tilaa paratiisissa.” Lehto jatkoi saarnaamista. ”Isänmaa pettureita vai?” Markku kysyi vihaa äänessään. ”Se on kuule kuikelo niin että me taistelemme isänmaamme puolesta, te olette ne petturit.” Hän sähisi kirkkoherralle. ”Teillä sioilla ei ole tulevaisuutta.” Kirkkoherra naurahti. Se oli viimeinen pisara Markun kuppiin. Hän nosti Lehdon paidan liperistä ylös ja löi häntä kasvoihin. Hessu säikähti Markun äkkinäistä tekoa. ”Vai olemme me sikoja!” Markku huusi ja jatkoi lyömistä pidellen uhriaan pystyssä toisella kädellään. ”Teikäläiset tappoivat koko mun perheeni!” Hän huusi samalla kun Hessu tarttui häneen kiinni. ”Lopeta” Hän sanoi yrittäen rauhoitella Markkua, joka työnsi toverinsa sivuun. ”Koko perheeni!” Markku huusi päästessään irti tajunnan rajamailla horjuvalle Lehdolle, joka rojahti lattialle. ”Myös lapset ja vanhukset!” Markku jatkoi huutoaan potkien samalla kirkkoherraa. Hessu sai revittyä Markun kauemmas. ”Kaikki tapettiin minun vakaumukseni vuoksi.” Markku ärjyi nyt jo tajuntansa menettäneelle Lehdolle. ”Anna olla.” Hessu rauhoitteli häntä. Matti ja Kyösti seurasivat tilannetta käytävän toisesta päästä. ”Pitääkö tuo Markun sanoma paikkansa?” Kyösti kysyi itseään kokeneemmalta ja ryhmässä pidempään olleelta Matilta, joka vain nyökkäsi vastaukseksi.

Komentaja saapui Toivon ja hänen parinsa luokse sakastin ovelle, joka sijaitsi kirkon takana. ”Te kaksi jäätte ulos ja esitätte mahdolliset pakoyritykset.” Hän ohjeisti miehiään. ”Olemme vahvistaneen neljä vihollista sisällä, mutta heitä voi olla muitakin. Aloitamme pian hyökkäyksen muilta ovilta saman aikaisesti.” Komentaja kertoi ja miehet nyökkäsivät ymmärtämisen merkiksi. Komentaja poistui paikalta. ”Saatiin helpoin homma.” Toivon pari totesi iloisesti. ”Toivottavasti.” Toivo vastasi jännittyneenä. Komentaja palasi pääovelle. ”Kaikki valmiina?” Hän kysyi miehiltään ja kaivoi pistoolinsa esille, odottamatta vastausta. Hän laukaisi aseensa ilmaan merkkinä muille ryhmille että hyökkäys alkaisi. Kaksi hänen kanssaan ollutta miestä avasi kirkon ovet ja kaksi muuta astuivat sisään, kiväärit laukaisu valmiina. ”Te kaksi, tarkistakaa torni.” Komentaja kuiskasi oven avanneille miehilleen, jotka lähtivät nousemaan rappusia. Kolmen miehen joukko avasi ovet kirkkosaliin ja astuivat sisään varovasti. Muut miehet olivat myös edenneet kirkkosaliin sivu ovista. ”Käytävällä makaa joku.” Yksi miehistä ilmoitti komentajalle, nähdessään Lehdon tajuttomana käytävällä. Kaikki miehet kerääntyivät kirkkoherran luokse. ”Onko hän elossa?” Komentaja kysyi mieheltä, joka oli kumartunut tutkimaan kirkkoherran vointi. ”Juuri ja juuri. Hänet on vain piesty pahoin.” Mies kertoi. ”Millainen hirviö tekee näin papille kirkossa?” Eräs mies ihmetteli juuri kun Hessu ponnisti ylös saarnatuolista ja laukaisi kiväärinsä, ampuen ihmettelevää miestä päähän ja piiloutuen sitten takaisin tuolin suojaan.

Kirkossa puhkesi kaaos. Matti ja Markku potkaisivat alttarin molemmilla puolilla olevat, sakastiin johtavat ovet auki ja ampuivat miehiä kohti, vetäytyen sitten takaisin sakastiin lataamaan aseensa uudelleen. Kyösti vartioi sakastista ulos johtavaa ovea. Hessu nousi jälleen ylös ja ehti laukaista kiväärinsä, osuen komentajaa olkapäähän, ennen kuin hän sai luodin rintaansa ja lysähti saarnatuolin pohjalle. Kolme miestä makasi kuolleena kirkon käytävällä ja muuta olivat suojautuneet penkkien taakse. ”Oletteko kunnossa?” Yksi miehistä kysyi haavoittuneelta komentajalta. ”Tappakaa ne siat!” Komentaja karjui laukausten vaihdon yhteydessä. Yksi miehistä kiipesi saarnatuoliin varmistamaan että Hessu oli varmasti kuollut. ”Tää on viimeinen taisto.” Hessu lauloi viimeisillä voimillaan ennen kuin ampui häntä kohti tulleen miehen. Riisikkalan tilan seitsemäs pojasta nuorin menehtyi hymy kasvoillaan, tyytyväisenä elämäänsä. Aiemmin torniin kiivenneet miehet juoksivat kirkkosaliin ja Markun ampuma luoti osui toista kylkeen, kaataen tämän maahan. Hänen parinsa raahasi haavoittuneen penkkien suojiin samalla kun Markkua osui olkapäähän. ”Miten voi olla näin vaikeaa tappaa kahta miestä!” Komentaja karjui. Matin ampuma luoti osui penkkiin hänen vieressään. ”Saatana!” Komentaja huusi. Markku nojasi sakastin seinään olkapäätään pidellen. ”Kyösti, tänne.” Hän komensi Matin jatkaessa ampumista. ”Mitä asiaa pomo?” Kyösti kysyi tullessaan Markun luo. ”Sinun pitää paeta.” Markku sanoi. ”Olet liian nuori kuolemaan näin turhassa taistelussa. Ota Matti mukaan, minä pidättelen hyökkääjiä.” Hän jatkoi. ”Mutta… ” Kyösti aloitti, mutta Markku keskeytti hänet: ”Se on ryhmänjohtajasi viimeinen käsky.” Laukausten äänet harvenivat. ”Matti!” Markku huusi. ”Lähtekää.” Hän komensi ottaessaan kiväärinsä maasta. Matti nyökkäsi hänelle ja lähti sakastin perällä olevalle ovelle. ”Matti puhuu vähän, mutta en tunne ketään niin luotettavaa miestä.” Markku sanoi Kyöstille ja työnsi hänet sitten Matin perään.

Laukaukset sakastista olivat loppuneet hetki sitten ja kirkkosalissa oleva miehet odottivat jännittyneinä. He olivat menettäneet viisi miestä ja kaksi oli haavoittunut. ”Edetkää sakastiin.” Komentaja ohjeisti pitkän hiljaisuuden jälkeen. Miehet jäivät paikoilleen, epäröintiä katseissaan. ”Eteenpäin!” Komentaja karjui. ”Se on käsky!” Hän huusi, mutta kukaan ei liikahtanut. Komentaja vilkuili miehiään raivoissaan. ”Senkin pelkurit!” Hän huusi. Yksi miehistä alkoi itkeä. ”Jos vain mennään kotiin?” Hän sopersi. Komentajan silmät leimahtivat vihasta. Hän otti pistoolinsa ja ampui itkevää miestä silmien väliin. Muut pelästyivät ja samassa Markku tuli ulos sakastista ja ampui komentajaa päähän. Hän oli tarkkaillut tilannetta ovessa olevista luodin rei’istä ja päättänyt nyt olla parhaan hetken viimeiselle uroteolle. Kirkkosalissa olleet miehet jähmettyivät paikoilleen kun kokenut Markku latasi kiväärinsä uudelleen nopeilla ja varmoilla liikkeillä. Hän ehti ampua lähimpänä ollutta miestä rintaan ennen kuin muut saivat ammuttua hänet. Markun eloton ruumis lyyhistyi alttarille ja kirkkoon lankesi hiljaisuus.

Ulkona oli alkanut sataa. Toivo seisoi kirkon pihalla levottomana. Sisältä kuuluneet laukausten äänet olivat loppuneet, mutta he eivät tienneet kumpi puoli oli voittanut laukausten vaihdon. Toivon seurassa oleva, nuori vartija oli silmin nähden hermostunut polttaessaan tupakkaa. ”Eipä ole näkynyt pakenevia vihollisia.” Toivo aloitti keskustelun, lievittääkseen parinsa hermostuneisuutta. ”Taisi olla helppo voitto meille.” Hän jatkoi, mutta puhui kuuroille korville. Toivo käveli parinsa luokse. ”Oletko kunnossa?” Hän kysyi samalla kun ovi potkaistiin auki. Toivon pari lähti välittömästi juoksemaan pakoon kun kaksi miestä tuli kirkosta ulos, aseet ammunta valmiudessa. ”Matti?” Toivo hämmästyi tunnistaessaan toisen miehistä veljekseen. Matin takana oli nuorempi mies, joka oli silmin nähden paniikissa. Matti tähtäsi veljeään kiväärillä ja veljekset katsoivat toisiaan silmiin. Kirkon pihassa oli hiljaista, sateen ropinaa lukuun ottamatta. Toivo avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Matti laukaisi aseensa ja osui Toivoa sydämeen. ”Oliko hän joku tuttu?” Kyösti kysyi samalla kun Matti kumartui veljensä viereen. ”Lapsuudesta.” Matti vastasi sulkiessaan veljensä silmät. Matti nousi ylös ja kaksikko lähti kävelemään kirkon vieressä olevaa koulua kohti. ”Eikös tänne pitänyt tulla muitakin meikäläisiä?” Kyösti kysyi heidän kävellessään, mutta Matti ei vastannut. Kyösti katsoi toverinsa ilmeettömiä kasvoja, mutta niillä näytti valuvan vain sadepisaroita.

Saavun hiljaiseen kuppilaan, jossa on myyjän lisäksi paikalla vain yksi henkilö. Samuli Edelman laulaa stereoissa jotain Vain Elämää paskaa kun tilaan itselleni ison oluen. Istahdan tyhjään pöytään tiskin lähelle, jotta voin tarvittaessa rupatella myyjälle. Televisiosta tulee tosi TV paskaa, jota nurkassa istuva mies katselee intensiivisesti. Myyjä tulee kyselemään viikon työ kuulumiset ja rupattelemme hetken. Lopulta hän lähtee tupakalle, joten otan puhelimeni esille katsoakseni päivän uutiset netistä. Eihän siellä oikeita uutisia ole, vain typerää paskaa kuten pääministerin uusi kampaus, pakastepitsa arvioita sekä tosi-TV ohjelmien juonikuvioita. Jos minä olisin päätoimittaja, tällainen paska ei läpäisisi uutiskynnystä. Kaksi nuorta ja humalaista miestä astuu sisään ravintolaan äänekkäästi nauraen. Selvästi pohjia on jossain otettu, eihän kello ole vasta kuin seitsemän. Tilaan toisen oluen.

Entinen työtoverini saapui juuri paikalle, kolmea kassia kantaen. Hän nyökäytti päätään tervehtiäkseen kun silmämme kohtasivat hänen kävellessään tiskille. Kuuntelen sivusta kuinka hän avautuu myyjälle autonsa hajoamisesti. Hän on aina ollutkin huomiohuora. Katselen televisiossa edelleen jatkuvaa tosi-TV paskaa samalla kun sivukorvalla kuuntelen entisen työtoverini avautumista. Hänet tuntien voin arvata että tilanne ei ole läheskään niin paha kuin miten hän sen esittää. Säpsähdän kun kuulen hänen kysyvän että mitä minä teen nykyään työkseni. Vaihdamme nopeat kuulumiset ja hän poistuu terassille tupakoimaan. Juon olueni tyhjäksi, kopautan lasia muutaman kerran pöytään ja myyjä tuo minulle uuden oluen.

Väkeä on virrannut sisään hiukan enemmän. Nuorta väkeä, jotain parikymppisiä. Me sentään osasimme nuorempina käyttäytyä, emmekö melunneet jatkuvasti. Myyjä kysyy juuri saapuneilta pojilta paperit ja siitäkös metakka syntyy. Yksi ryhmästä huutaa ettei häneltä ole ikinä ennenkään kysytty samalla kun muut nauravat. Ovat kuulemma unohtuneet kotiin kun ei ennenkään ole tarvinnut. Paska tekosyy. Papereita ei ole, joten porukkaa kehotetaan poistumaan. Kiroillen he poistuvat paikalta ja myyjä lähtee keräämään tyhjiä laseja pöydistä. Tullessaan hakemaan minun lasiani puhumme hetken siitä kuinka paskaa nykynuoriso on ja sitten hän tarjoilee minulle uuden oluen.

Kymmenkunta keski-ikäisiä naista pamahtaa paikalle. Päästyään tiskille ensimmäinen kysymys heillä on milloin karaoke alkaa. Myyjä kertoo sen alkavan tunnin kuluttua. Osa naisista näyttää pettyneiltä. Saatuaan juomansa rouvat istuvat Suureen pöytään baarin toisella laidalla. Myyjä kertoo minulle, että he käyvät aina kerran kuukaudessa laulamassa, vaikka kukaan heistä ei siinä kovin hyvä olekaan. Eli paskaa karaoke laulantaa siis tulossa. Harkitsen lähtemistä, mutta lopulta uteliasuus ottaa vallan ja päätän jäädä ainakin kuule aa ensimmäisen laulun. Jos olisin uhkapeli miehiä, veikkaisin sen olevan Aikuinen Nainen. Nuori väki on vähitellen siirtynyt diskon puolella, josta paska musiikki kantautuu pubinkin puolelle. Karaoken alkamista odotellessa, tilaan uuden oluen.

Nuori mies kuuluttaa karaoken alkaneeksi. Yksi keski-ikäisistä naikkosista on ensimmäisenä vuorossa ja yllätyksekseni hän laulaakin Frontside Ollie nimisen paska biisin. Esityksestä ei kyllä vauhtia puutu, mutta laulua ääni on aivan paska. Mutta onpahan jotain muuta katsottavaa kuin sitä typerää tosi-TV paskaa, josta ruudulla näkyi ennen karaokea. Nyt se kirkuminen loppui ja annan aplodit esityksen paskasta tasosta huolimatta. Olen kuullut että se kuuluu hyviin tapoihin. Samasta naaras porukasta on seuraavaa vuorossa kaksi yksilöä ja kappaleena ilmeisesti joku Heilutaan. Parasta varautua tähän paskaan, joten tilaanpa uuden oluen.

Joku tuntematon mies istuu pöytääni lupia kyselemättä ja mitään sanomatta. Tervehdin häntä, mutta mies vain tuijottaa minua, tuima ilme kasvoillaan. Taustalla kuuluu jonkun nuorehkon miehen paska tulkinta Enkeleitä Toisillemme nimisestä kappaleesta. Pöytääni istunut mies vain tuijottaa minua, sanomatta sanaakaan. Tuijotan takaisin ja juon samalla tuoppini tyhjäksi. Onkohan hän nauttinut jotain muutakin kuin kansalaisluottamusta ja alkoholia? Huumeissa olevat ihmiset ovat useimmin arvaamattomia. Tuijotamme toisiamme vielä hetken kunnes järjestyksen valvoja tulee paikalle. Hän nappaa miehestä kiinni, pahoittelee häiriötä ja taluttaa miehen ulko-ovea kohti. Kaiken maailman hiihtäjiä sitä mahtuu maailmaan, totean myyjälle ja tilaan sitten uuden oluen.

Karaoke esityksissä äänentaso ja lavalla elehtiminen kasvaa samaa vauhtia kuin laulun taso laskee. Eiköhän tämä baari ilta ala olemaan minun osaltani tässä, kello on kumminkin jo puolen yön, eikö minulla ole edes rahaa enempiin oluisiin. Olihan tämä aika paska ilta, mutta ei sitä jaksa kotonaankaan yksin joka ilta istua. Juon tuoppini tyhjäksi ja laitan takin päälleni. Myyjä harmittelee lähtöäni, mutta toivottaa hyvät illan jatkot. Laitan kädet takkini taskuihin kävellessäni kohti ovea, mutta pysähdyn, kun tunnen toisessa taskussa jotain outoa. Taskun pohjalla oli viiden euron seteli, eli minulla on sittenkin rahaa vielä yhteen. Paratiisi nimisen kappaleen soidessa tilaan sekä itseni että myyjän iloksi vielä illan viimeisen oluen.

Kävelen baarista kotiin tihkusateessa. Sillä olut määrällä johon rahani riittivät ei tullut edes kusihätä, joten pistää miettimään, kannattiko tuonne baariin edes lähteä. Rahatilanteeni ei ole ollut kovin ihanteellinen sen jälkeen kun sain potkut viime vuonna. Olisihan sitä pitänyt tietää jo aikoinaan ettei omalle appiukolle kannata mennä töihin. Vaimon mukana lähti työt ja kun ei ole Suomesta koulutusta mihinkään niin yritä tässä sitten saada töitä. Lähden ylittämään katua, mutta pysähdyn, kun katseeni kiinnittyy tien toisella laidalla olevaan tummaan möykkyyn. Kävelen möykyn luokse ja tunnistan sen tajuttomaksi naiseksi. Painan kaksi sormeani hänen kaulalleen ja tunnistan sykkeen. Se on hidas, mutta olemassa oleva. Siirrän naisen jalkakäytävälle ja käännän hänet samalla kylkiasentoon. Kädessäni tuntuu jotain tahmeaa. Hänellä on olkapäässä haava josta vuotaa verta. Onneksi minulla on entisestä elämästäni muistissa useita ensihoito keinoja. Kiedon takkini haavan ympärille ja sidon sen erittäin tiukasti paikalleen. Naisella näkyy muitakin ruhjeita, mutta ei muita vakavia, päälle päin näkyviä vammoja. Hätäkeskukseen soiton jälkeen jään odottamaan ambulanssin tuloa. Jos sellaisia olisi mukana, voisin odotellessani juoda vakka oluen.

Heipati hei, henkilö oletetut. Ketä muuta ärsyttää mainokset televisiossa? Enkä nyt tarkoita vain sitä että ne keskeyttävät ohjelman vaan itse mainosten sisällöstä. Minua ärsyttää muutama.

Naso Ratiopharm. Kaksi todella huonosti näyttelevää kaksoissiskoa haluaa haistella hajuvettä, mutta heillä on nenät tukossa. Toisella on kuulemma siihen hyvä lääke ja toinen vastaa: ”Minullakin, mutta se on myös edullinen.” Miksi tuossa lauseessa on mutta? Eikös sen pitäisi olla: Minullakin, ja se on vieläpä edullinen.”?

Red Bull: Kaksi gasellia hengaa kunnes leijona tulee ruohikosta. Ensinnäkin: Leijona naaraat saalistavat, pöheiköstä tuleva otus on selvästi uros. Toisekseen: Leijonat saalistavat laumoissa, tämä häiskä on yksin. Toinen gaselli ottaa Red Bullin, johon toinen toteaa: ”Et mitenkään voi olla nopeampi kuin leijona.” ja saa tähän vastauksen: ”Mun ei tarvi olla nopeempi kun leijona. Vaan nopeempi ku sä.” Jännä fakta. Gasellin huippunopeus on 88km/h, leijonilla se on 80km/h, eli he ovat nopeampia kuin leijona ilman sitä typerää juomaakin. Ja mikä typerä metsästys suunnitelma on leijonalla vaan tulla hengaamaan sieltä piilostaan. Ja toinen Red Bull mainos! Kaksi merikrottia, eli niitä rumia lamppupää kaloja makailee meren pohjassa ja erittäin matalalla, maskuliinisella äänellä toinen toteaa että: ”Tylsää…” Sitten siitä menee yksi vastaava otus bilettäen ohi Red Bull kädessä mutta ongelma on se, että nämä lamppupäiset merikrotit ovat naaraita! Kyseisen lajin urokset ovat huomattavasti pienempiä ja heillä ei ole vastaavaa tötteröä päässä.

Zalando. Eli ideana on että vanhat muoti asiansa voi lähettää Zalandolle, niin ei tarvitse kokea sitä muuten netti myynnissä olevaa draamaa. Onko se siis jotenkin yleistä että muotia netistä ostelevat naiset on niin tyhmiä, etteivät usko ko sanotaan että se laukku on jo myyty, eikä sitä enää ole! Lisäksi hän vielä loukkaantuu siitä, että hänen aikaansa on tuhlattu, vaikka ite ei usko yksinkertaista suomen kielen lausetta.

Kulta Katriina: Mainoksen mukaan kahvin juonnin aloittaminen on riitti aikuisuuteen. Eli minä kun en edelleenkään juo kahvia, se kun maistuu ihan hirveältä, niin en ole siis Meiran mukaan aikuinen? Aika loukkaavaa.

Tokmanni: Pätee kaikkiin Mister Tokmanni mainoksiin, mutta käytän esimerkkinä tätä joka nyt pyörii. Rouva Ariel kehuu työntekijöilleen kuinka nyt on mahtava tuote, jonka arvo on 15€ paketilta. Nähtyään Tokmanni rekan hän turhautuu, että koittaa nyt saada edes 12€ paketti. Sitten alkaa tinkiminen, jonka Rouva Ariel aloittaa 12€:sta! Jos se sun tuote on 15€:n arvoinen, niin aloita ny Jumalauta se tinkaaminen vähintään 20€:sta. Ja onko kukaan miettinyt niitä kaikkia ihmispoloja, joiden työpaikat herra Tokmanni tuhoaa reissuillaan? Siellä on painettu rankasti hommia että on saatu hyvä tuote, jonka hinnan tää jätkä tulee polkeen maahan, joka tietenkin johtaa siihen, että yhtiö ei voi tuottaa voittoa, joten joudutaan säästämään jostain. Tästä seuraa YT neuvottelut ja mahdollisesti satojen ihmisten irtisanominen.