Metsän siimeksessä olevan vanhan leirikeskuksen pihassa paloi valtava kokko. Sadepilvien peittämä taivas ei näyttänyt uusikuuta, joka oli hetkeä ennemmin noussut taivaalle.

Apa huusi kurkku suorana maassa. Hänen silmistään valuvia kyyneliä ei erottanut vesipisaroiden joukosta. Hän näki kuinka hänen rakastamansa naisen irronnut pää lojui maassa giljotiinin edessä. Kokon luota käveli arpinaamainen mies joka nosti sen maasta. ”Kaikkivaltiaalle Ialdabaothille.” Hän huusi kohottaen pään hiuksista ilmaan. Sannin kasvoilla näkyi vieläkin hymy, jonka hän oli Apalle suonut ennen kuin giljotiinin terä oli pudonnut. Arpinaamainen mies kääntyi ja heitti pään tuleen samalla kun kaksi muuta miestä nostivat Sannin ruumiin maasta ja heittivät senkin liekkeihin. Kapteeni Niukkanen nosti Apan ylös, mutta tämä riuhtaisi itsensä irti ja puski Niukkasta kasvoihin päällään. Niukkanen kaatui maahan kun Apa lähti juoksemaan kädet kahlittuina muita miehiä kohti. Arpinaamainen mies ei epäröinyt hetkeäkään vaan kaivoi pistoolin esille ja ampui Apaa jalkaan. Apa kaatui naamalleen mutaiselle nurmikolle huutaen tuskasta. Niukkanen tuli heidän luokseen ja antoi Apalle sähköiskun lamaannuttimestaan. Apa sätki maassa sähköiskusta, jota hänen sateesta märkä kehonsa vahvisti. ”Anna toinen.” Arpinaama komensi Niukkasta. ”Tämä ei ansaitse kivutonta kuolemaa.” Hän jatkoi Niukkasen kääntäessä Apan ympäri. Hän antoi uuden tällin suoraan Apan sydämen kohdalle. Apa haukkoi henkeään tuskasta ja Niukkanen antoi uuden sähköiskun. Apa makasi maassa elottomana kun arpinaama kumartui mittamaan tämän pulssia. ”Vielä kerran.” Hän sanoi ja Niukkanen antoi iskun. Apan selkä taittui kaarelle ja kun se jälleen kosketti maata hän ei enää hengittänyt.

Ville juoksi maksiminopeuttaan kohti kokkoa. Hän pääsi lopulta kirkkorakennuksen nurkan ohi ja näki kuinka heidän veneensä kapteeni antoi sähkölamaannuttimella iskun Apan rintakehään. Ville jatkoi juoksuaan ja päästyään lähelle miehiä hän hyppäsi ilmaan ja löi kapteeni Niukkasta ohimoon. Niukkanen kaatui maahan Apan viereen samalla kun arpinaamainen mies laukaisi aseensa. Luoti ei osunut Villeen joka oli nopean vauhdin vuoksi myös kaatunut laskeutuessaan maahan. Luoti osui kumminkin Villen perässä juosseen Salmisen käteen ja hän kaatui tuskasta märälle nurmikolle. ”Salminen!” Huudahti hänen perässään tullut Lotta, joka pysähtyi hänen luokseen Jullen jatkaessa heidän ohitseen miesten luokse. Arpinaama tähtäsi Jullea Niukkasen noustessa ylös. Hans käänteli päätään kauhuissaan ympäri kynsiään purren, muut miehet seisoivat paikallaan kokon edessä. Ville potkaisi arpinaamaa polveen ja hän horjahti, jolloin hänen laukauksensa lähti taivaalle. Julle potkaisi välittömästi paikalle päästyään juuri ylös noussutta Niukkasta polvella naamaan ja tämä kaatui Apan ruhon päälle. Muut miehet ryntäsivät paikalle kokon luota samalla kun Hans makasi maassa imemässä peukaloaan. Lotta yritti repiä hihansa irti sitoakseen sillä Salmisen haavan mutta ei onnistunut. Julle löi arpinaamaa kasvoihin Villen noustessa ylös. Ville potkaisi Niukkasta joka horjui tajunnan rajamailla. Muut miehet saapuivat paikalle ja kaksi heistä kävivät Villen kimppuun, kahden napatessa kiinni Jullesta. ”Vitun apinat!” Ville huusi samalla kun hänet painettiin maahan. ”Perkele.” Kuului Jullen suusta hänelle käydessä samoin. Arpinaama hoippui ase ojossa Lottaa ja Salmista kohti. Hän laukaisi aseensa ja Lotta kaatui maahan reikä otsassaan.

Jani juoksi metsässä Heini kintereillään. Hän ei ollut ikinä ollut kovin atleettinen, mutta nyt ihmisten henki riippui hänestä. ”Musta tuntuu että meitä ei seurata.” Heini huohotti hänen takaansa. Jani hidasti hiukan vauhtiaan ja lopulta pysähtyi. Jani nojasi käsillä polviinsa ja huohotti raskaasti. ”Okei.” Hän sai sanottua. ”Ei juosta enää.” Hän huohotti juuri ja juuri kuuluvalla äänellä. Heini tuli hänen viereensä. ”Mennään ihan rauhassa loppumatka.” Hän sanoi hengästyneenä. Hetken kaksikko keräsi henkeään ja jatkoivat sitten matkaansa. ”Ei kai me vaan eksytty?” Heini kysyi. Jani vilkuili hetken ympärilleen. ”Ei vittu mitään hajua.” Hän sanoi. ”Mutta jokainen metsä loppuu joskus.” Hän naurahti yrittäessään keventää tunnelmaa. Kaksikko jatkoi matkaansa sateessa likomärkinä vilkuillen ympärilleen levottomina. ”Onhan sitä kai oltu pahemmissakin paikoissa.” Jani sanoi huohottaen. ”Missä muka?” Heini kysyi hämmentyneenä. ”No en mä missään, mutta aattelin että ehkä sä oot?” Jani vastasi. ”No en todellakaan ole.” Heini vastasi ja he jatkoivat matkaansa hiljaisuudessa.

Ville katsoi kauhuissaan kuinka miehet raahasivat Apan ja Lotan elottomia ruumiita kokkoon. Hänet, Julle ja haavoittunut Salminen oli sidottu tolppaan yhdessä. Arpinaama riuhtaisi Hansin ylös erittäin väkivaltaisesti. ”Miten vitussa nää vangit on täällä!?” Hän huusi sylki lentäen. ”Missä on sellien avain!?” Hän jatkoi lyöden samalla Hansia. Hans laittoi kätensä takataskuunsa ja järkyttyi. ”Avain tänne!” Arpinaama huusi. ”S-se oo-oo-on p-poissa.” Hans änkytti. ”Jumalauta!” Arpinaama huusi ja ampui Hansia kasvoihin. Kaikki miehet järkyttyivät kun arpinaama ampui vielä kolme kertaa Hansia. Ville huomasi Jullen vääntelehtivän vieressään levottomana. ”Tekeekö sunkin pahaa?” Ville kysyi. ”En mä kato tonne päin ollenkaan, yritän saada nuuskapurkkia taskustani.” Julle vastasi ja Salminen alkoi nauramaan.” Mikäs sua ny huvittaa, sähän vuodat verta!” Ville huusi. ”Mä tiedän.” Salminen sanoi nauraen, kyynelten valuessa hänen silmistään. ”Musta on vaan ihanaa kuinka joku voi tässä tilanteessa olla enemmän huolissaan nikotiinin saannistaan kuin omasta hengestään.” Hän jatkoi lopettaessa nauramisen. ”Tässähän on tietty se että jos saan tän purkin täältä niin pääsen samalla irti näistä köysistä.” Julle sanoi. Ville ja Salminen katsoivat häntä. ”Yritä sitten paremmin!” Ville huudahti. ”No voithan säkin koittaa auttaa!” Julle huudahti takaisin.

Jani ja Heini pitivät hengähdystaukoa kiven suojissa. ”Kikkurapää.” Heini sanoi hiljaa. ”Sano Jani vaan.” Jani vastasi hengittäen raskaasti. ”Mitä jos me ei Jani päästä ikinä sivistyksen pariin?” Heini kysyi huolta äänessään. Jani huohotti raskaasti. ”Meiän on pakko.” Hän sanoi päättäväisesti ja nousi ylös. ”Jatketaan.” Hän sanoi ojentaessaan kätensä Heinille. Heini tarttui Janin käteen ja nousi ylös. He jatkoivat matkaansa ja saapuivat kalliolle. Hetken aikaa pari katseli maisemia. ”Vittu tekis mieli vaan jäädä katsomaan näitä metsiä ikuisesti mutta nyt on kiire.” Jani sanoi ja kääntyi lähteäkseen. ”Jani!” Kuului Heinin huuto hänen takaansa ja Jani kääntyi nopeasti ympäri, vain nähdäkseen kuinka liukkaalla kalliolla kaatunut Heini luisui reunan yli. Jani pelästyi ja lähti kallion reunaa kohti, mutta tajusi ensimmäisen liikkeen tehtyään että se ei ollut viisasta ja korjasi rataansa vain kaatuakseen itse. Jani luisui liukkaalla kalliolla ja yritti ottaa siitä sormillaan jotain otetta, mutta turhaan. Janin lasit putosivat hänen silmiltään kalliolle kun hän tunsi maan loppuvan altaan. Ilmavirta hulmutti Janin hiuksia kun hän putosi kalliolta useita metrejä teräviin kiviin, joista yksi lävisti hänen sydämensä.

Ville hengitti pitkään syvään. He olivat saaneet köytensä auki ja odottivat nyt sopivaa hetkeä paeta. Miehet raahasivat Hansin elotonta ruumista kokkoon. ”Mun merkistä.” Ville kuiskasi. Julle ja Salminen nyökkäsivät. Miehet heittivät Hansin liekkeihin. ” Nyt!” Ville sanoi napakasti ja nousi ylös. Julle ja Salminen seurasivat esimerkkiä ja he kaikki lähtivät juoksemaan eri suuntiin. ”Jumalauta!” Kuului arpinaamaisen miehen huuto. ”Perään!” Jatkui karjunta. Julle juoksi lähintä metsäaluetta kohti siksakkia mahdollisten luotien varalta, mutta ei kuullut laukauksia. Ville vilkaisi juostessaan taakseen ja näki arpinaaman osoittavan häntä aseella ja painavan liipaisinta, mutta laukaisun ääntä ei kuulunut. Mies varmaan tyhjensi viimeisen lippaansa toveriinsa. Salminen juoksi kättään pidellen kohti taloa. Hän pääsi juuri ovelle kun joku miehistä taklasi hänet maahan. Kaatuessaan Salminen löi päänsä rakennuksen betoniseen seinään eikä noussut enää ikinä ylös. Julle pääsi metsään ja jatkoi juoksuaan taakseen katsomatta.

Ville juoksi henkensä edestä, edessään näkemää rantasaunaa kohti. Hän ei tiennyt seurattiinko häntä, mutta hän toivoi rannasta löytyvän lukitsemattoman soutuveneen, jolla mahdollisesti paeta. Hän kuuli kaukaa laukauksia ja oletti että ainakaan pyssymies ei ollut hänen perässään, muuten äänet olisivat kuuluneet lähempää. Ville kääntyi saunarakennuksen nurkan ympäri ja näki laiturilla veneen. Ville riemuitsi mielessään ja jatkoi juoksua laiturille veneen luokse. Astuessaan laiturille hänen jalkansa lipesi märällä laiturilla ja Ville kaatui selälleen. Hän yritti nousta nopeasti ylös mutta tunsi samalla kuinka häneen tartuttiin kiinni. ”Vittu!” Ville huudahti samalla kun hänen kätensä väännettiin väkivalloin selän taakse. Toinen mies tarttui häntä toisesta kädestä. Järveltä puhaltava tuuli piiskasi Villen kasvoja kun miehet raahasivat häntä kohti laiturin reunaa. Ville aavisti mitä miehillä oli mielessä. Miehet paiskasivat hänet laituria vasten ja toinen heistä painoi hänen päänsä veteen. Ville pyristeli hetken kunnes muisti kuulleensa että hukkuminen on sitä tuskallisempi mitä kauemmin taistelee sitä vastaan, joten hän veti henkensä täyteen vettä ja valahti pian veltoksi.

Julle nojasi metsässä kiveen katsoen taivaalle. Hän kaivoi nuuskan huuleensa ja huokaisi syvään. Hän oli törmännyt kallion seinämään ja nähnyt sen juurella Janin sekä Heinin hengettöminä makaamassa. Hän kaivoi tupakan taskustaan ja heitti sen suuhunsa. Jullen takaa kuului askelien ääniä ja huutamista. Hän sytytti tupakkansa ja veti siitä pitkään henkeen. Hän katsoi Jania silmiin samalla kun tunsi kuinka häneen tartuttiin takaapäin ja painettiin maahan. Kaksi miestä lähti raahaamaan häntä takaisin päin samalla kun yksi jäi tutkimaan Jania ja Heiniä. Julle roikkui mukana antautuneena kunnes he lopulta palasivat entisen leirikeskuksen pihaan. Julle näki kuinka Sannin, Apan, Lotan, Kaisan ja Villen ruumiit paloivat kokossa. Kaksi miestä tarttui häneen, toinen jaloista ja toinen käsistä, ja alkoivat heijaamaan häntä kohti liekkejä. ”Kaikki palaa!” Hän kuuli kapteeni Niukkasen huutavan. Julle tunsi kuinka miesten ote irtosi hänestä ja pian hän laskeutui polttavaan tuhkaan. Julle huusi tuskasta ja kieri liekkien seassa kunnes lopulta hänen ihostaan ei ollut mitään jäljellä. Julle kaatui Lotan ruumiin päälle ja sulki silmänsä viimeisen kerran.

Kaikki tässä tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Metsän keskellä sijaitsevan vanhan leirikeskuksen piha oli autio. Joukko miehiä söi päivällistä ruokalassa. Ruokalasta aulan toisella puolella sijaitsi kaksi käytävää, joissa kummassakin oli kaksi entistä leiriläisille tarkoitettua huonetta muutettu vankiselleiksi. Kesän viimeinen uusikuu olisi tänäiltana.

Jani istui sellin nurkassa itkevä Heini sylissään. Heidät oli tuotu kaksin siihen selliin jossa jätkät olivat aiemmin olleet kaikki. Jani silitti Heinin päätä rauhoittelevasti. Harmikseen Jani ei vieläkään tiennyt miltä Heini näytti, sillä hänen lasinsa ilmeisesti olivat jollain Heinin ystävällä joka oli vielä vapaana. Heini nyyhkytti lohduttomasti. ”Kyllä tästä vielä selvitään.” Jani yritti lohduttaa naista joka vain jatkoi itkuaan. Itkevät naiset olivat aina saaneet Janin kiusaantuneeksi. ”Aina on toivoa.” Jani jatkoi lohduttamistaan. Heini vain itki, sanomatta mitään. ”Voi herranjumala, hiljennä se sun nainen.” Kuului Jullen ääni naapurisellistä. ”Älä huuda siellä kun toisella on vaikeeta.” Jani huusi takaisin. ”Vaikeetahan tässä on kaikilla. Noi takavarikoi mun nuuskat ja röökit.” Julle vastasi. Jani siirsi Heinin hellästi sivuun ja nousi ylös. Hän seurasi käsikopelolla seinää ja pääsi lopulta kaltereiden luo, joista hän otti kiinni. ”Muistetaan asiallinen kielenkäyttö.” Hän tokaisi Jullelle. ”No anna kakkua, anna sakkoo saatana.” Julle tiuskaisi takaisin ja poistui kaltereiden luota. Jani palasi Heinin luo ja laskeutui lattialle. Hän kohotti Heinin päätä niin että heidän kasvonsa kohtasivat. ”Mua pelottaa.” Heini sopersi kyynelten lomasta. ”Niin muakin.” Jani vastasi ja sitten he halasivat.

Ville notkui kaltereita vasten. Salminen leikki hiusdonitsillaan nurkassa. ”Se oli kyllä hyvä suunnitelma.” Hän sanoi Villelle. ”Siihen vaan tuli pari muuttujaa.” Hän jatkoi ja naurahti. Ville kohottautui ylös. ”Ei paria vaan yks iso.” Hän sanoi. ”Vittu mikä säkä että törmättiin just siinä Apaan. Miten se ees pääs tänne?” Hän ihmetteli kääntyessään Salmiseen päin. ”Miksei sitä tuotu tänne teiän mukana?” Salminen kysyi. Ville osoitti häntä sormella. ”Erittäin hyvä kysymys.” Hän sanoi. ”Sen piti juoda vaan yks ja tulla sitten kans nukkuun, mutta se ei kyllä tainnu olla majassa sillon kun heräsin yöllä kuselle.” Ville jatkoi haroen partaansa sormillaan. ”Tosin saattohan se olla paskallakin sillon.” Ville totesi tuumauksensa lopputuloksen. Salminen lopetti leikkimisen ja solmi tulipunaiset hiuksensa ponihännälle ja käveli sitten Villen luokse. ”Ellei tämä ollut hämäys ja se läski on ollut koko ajan juonessa mukana.” Hän sanoi tomerasti. Ville naurahti. ”No ei todellakaan.” Hän sanoi ja tarttui Salmista olkapäistä. ”Apa voi olla vaikka mitä mutta ei se tollasta tekis.” Hän sanoi katsoen syvälle naisen kastanjanruskeisiin silmiin. Selliin laskeutui hiljaisuus. ”Ehkä se oli sen sun kaveris kanssa sen yön.” Ville jatkoi päästäessään otteensa irti ja nojautuessaan jälleen kaltereita vasten. Salminen tuli hänen viereensä. ”Totta. S on vielä tunnistamaton muuttuja.” Hän sanoi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän irtautui kaltereista ja käänsi Villen ympäri. ”Mitäs ny?” Ville kysyi hämmästyneenä. ”Nyt tarvitaan jotain lohtua tähän tilanteeseen.” Salminen sanoi ja repäisi kauluspaitansa napit auki paljastaen valtavat rintansa. Ville pelästyi kun Salminen tarttui häntä takaraivosta kiinni ja painoi Villen pään rintojensa väliin. ”Ota minut rajusti V.” Hän sanoi. Ville nosti päänsä ja oli sanomassa jotain, mutta oven aukeamisen ääni keskeytti hänet. Salminen peitti itsensä. Kaksi miestä käveli sellin ohi raahaten tajutonta ja piestyä Apaa heidän ohitseen. Miehet veivät Apan naapuriselliin ja poistuivat hetken kuluttua paikalta. ”Apa?” Ville kysyi miesten poistuttua. ”Kuuletsää?” Hän huhuili, mutta vastausta ei kuulunut. ”Ei taida olla tajuissaan.” Salminen sanoi ja paljasti jälleen rintansa. ”Jatketaan.” Hän sanoi ja Ville riisui housunsa.

Apa avasi silmänsä. Häntä sattui joka paikkaan kun hän nousi vaivalloisesti ylös. Kaappaajat olivat kuulustelleet häntä naisten sijainnista, mutta Apa oli pysynyt vaiti vaikka he hakkasivat häntä. Vesikidutustakin oli ehdotettu, mutta kapteeni Niukkanen oli estänyt tovereitaan. Apa käveli kaltereiden luo ja katsoi käytävään. Viereisestä sellistä kuului voihkimista ja ähkimistä, joten Apa päätti palata nurkkaan istumaan. Hän yritti koota ajatuksensa ja miettiä seuraavaa siirtoa. Arpinaamaisen kaapparin lause: ”Yöllä on uusikuu, meillä on kiire.” Piinasivat häntä. Mihin tällaisilla miehillä voisi olla kiire ja miksi uusikuu oli niin tärkeä. Apa vaihtoi hiukan asentoaan ja irvisti kivusta, joka säteili hänen mahdollisesti murtuneesta kylkiluustaan. He olivat sopineet naisten kanssa, että jos hän ei palaisi tunnin kuluessa he pakenisivat ja hakisivat apua jostain. Apa ei tosin tiennyt mitä kello oli, mutta oletti ainakin tunnin jo kuluneen. Käytävän päästä kuului oven avautumisen ääni ja naapurisellin äänet vaikenivat. Kapteeni Niukkanen saapui Apan sellin eteen mukanaan nainen, jolle tehtävän ajaksi oli annettu koodinimi sininen. ”Saat seuraa.” Niukkanen sanoi avatessaan oven ja työntäessään naisen sisään. Apa nousi vaivalloisesti ylös ja käveli naisen luokse. ”Mitä vittua te täällä touhuatte?” Apa kysyi Niukkaselta. ”Se selviää teille pian.” Hän vastasi ja poistui. ”Mitä sää täällä teet?” Apa murahti naiselle. ”Teiän piti paeta jos mää en palaa.” Hän jatkoi katsoessaan naista syvälle silmiin. ”Enhän minä voinut jättää sinua tänne yksinäsi.” Nainen vastasi. Apa huokaisi syvään. ”Missä Lotta on?” Hän kysyi. ”Hän yritti estää minua tulemasta ja jäi myös kiinni.” Nainen vastasi. Apa käveli seinän viereen turhautuneena. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Hän manasi ja potkaisi seinää. Apa huokaisi syvään ja kääntyi ympäri. Nainen näytti siltä kuin hän alkaisi itkeä hetkenä minä hyvänsä. ”Olen pahoillani.” Hän sopersi itkua pidätellen. ”Olin vain niin huolissani sinusta.” Hän jatkoi kyynelten alkaessa valua hänen silmistään.

Jani nojasi kaltereihin ja vihelteli. Heini virtsasi nurkassa olevaa ämpäriin joten Jani herrasmiehenä katseli muualle ja yritti peittää toimituksen äänet. Käytävän päässä oleva ovi aukesi ja Jullekin tuli oman sellinsä kaltereita vasten. Yksi kaappaajista astui sisään retuuttaen Lottaa mukanaan. Hän pysähtyi Jullen sellin oven eteen. ”Kauemmas ovesta.” Hän sanoi Jullelle. ”En.” Vastasi Julle ja tuijotti miestä uhmakkaasti. Mies kaivoi sähkölamaannuttimen taskustaan ja antoi Jullelle tärskyn. Julle kaatui sellin lattialle kiroillen. Mies avasi sellin oven ja työnsi Lotan sisään. Lotta kaatui Jullen päälle ja mies sulki oven. ”Hyvää loppuelämää teille.” Hän sanoi ja poistui paikalta. ”Mitä kävi?” Janin viereen tullut Heini kysyi. ”Ei mitään hajua, en mä nää mitään.” Jani vastasi. ”Ooksä Julius ookoo?” Hän huikkasi naapuriselliin. ”Kyllä hän on.” Kuului Lotan vastaus. ”Lotta?” Heini kysyi innokkaana. ”Heini?” Kuului vastaus. Lotta tuli kaltereiden luo. ”Sä oot kunnossa.” Lotta riemuitsi. ”Mites Salminen?” Hän jatkoi. ”Vietiin toiselle vankiosastolle.” Heini vastasi. ”Entäs Sa…” Heini ehti aloittaa mutta käytävän oven avautuminen keskeytti hänet. Arpinaamainen kaappaaja käveli Janin ja Heinin sellin luokse. ”Saat nämä takaisin.” Hän sanoi ojentaessaan Janin silmälasit hänelle. ”Mä en halua teiltä mitään.” Jani tokaisi ja astui kauemmas kaltereista. ”Ne on sun silmälasit.” Heini sanoi hänelle. ”Oikeesti?” Jani sanoi, otti lasit ja laittoi ne päähänsä. ”Oletpas sä kiltti mies.” Hän sanoi. Arpinaama vain murahti ja poistui paikalta. Jani vilkaisi Heiniä ja pelästyi. ”Herranjumala sä olet kaunis.” Hän sanoi. Heini punastui hiukan. ”Hei, nähtiinhän me jo veneellä kun sulla oli lasit päässä, miks oot noin hämmentynyt?” Heini sanoi laittaen samalla kädet puuskaan. Jani raapi päätänsä. ”Niin no, mä olin niin kännissä ettei mulla ole mitään muistikuvia siitä illasta.” Hän sanoi nolona.

Ville ja Salminen nojasivat sellinsä kaltereihin. Apa istui sellinsä nurkassa. Vastakkaisessa nurkassa istui nainen. Tunnelma oli jännittynyt kun he katselivat toisiaan etäältä. ”Onks teillä kaikki hyvin siellä.” Kuului naapurisellistä Salmisen ääni. ”Ei tässä kurjuutta kummempaa.” Apa vastasi. ”Mitä tässä ny kusessa ollaan koko saakelin sakki.” Hän murahti ja katsoi sellissään olevaa naista tuimasti. Nainen käänsi katseensa pois. ”Älä ny oo vihanen.” Salminen huikkasi. ”Mun mielestä S toimi tosi herttasesti, eiks nii V?” Hän jatkoi. ”Juu, tosi herttasta.” Ville vastasi. ”Mitä siinä ny meni kaikki meiän pelastumismahdollisuudet mutta tärkeintä että on herttasta.” Ville jatkoi ivallisesti. Salminen huokaisi syvään ja selleihin laskeutui hiljaisuus. ”Apa.” Sanoi nainen nurkasta. ”Minun pitäisi kertoa sinulle jotain.” Hän jatkoi. Apa katsoi häntä tympääntyneenä. ”No mitä.” Hän lopulta kysyi. Nainen tuijotti hetken kattoa ja huokaisi sitten. ”Me emme tavanneet ensimmäistä kertaa silloin veneessä.” Hän jatkoi. Apa valpastui. ”Mitä sää tarkotat?” Hän kysyi hämillään. ”Sitä että me olimme samassa yläkoulussa, sinä E-luokalla ja minä F-luokalla.” Nainen jatkoi. Apan silmät levisivät kun hän tunnisti naisen. ”Olimme jopa samalla rippileirillä aikoinaan.” Nainen jatkoi. ”Minä lähdin lukioon eri paikkakunnalle emmekä me edes puhuneet yläkouluaikoina. Muistan vain että me usein katselimme toisiamme käytävällä.” Nainen paljasti. Apa tunsi kylmän hien valuvan otsallaan kun hän tunnisti naisen.
Apa nojasi kaltereihin ja tuijotti tyhjyyteen. Hän käsitteli kaikkea sitä informaatiota jonka oli juuri kuullut. Lähes päivittäin viimeisen viidentoista vuoden ajan hän oli ajatellut sitä tyttöä johon oli rakastunut ensisilmäyksellä seitsemännen luokan ensimmäisenä koulupäivänä. Apa oli ollut kaveriensa kanssa pääovien vieressä ulkona kun joukko tyttöjä oli kävellyt heidän ohitseen. Apan katse oli välittömästi naulautunut heistä yhteen, jolla oli ruskeat hiukset löyhällä ponihännällä ja jäänsiniset silmät. Siitä asti Apan sydän oli pompannut hänen kurkkuunsa joka kerta kun hän oli nähnyt kyseisen tytön koulun käytävillä. Apa ei vaan edelleenkään saanut naisen nimeä päähänsä. Hän vain muisti että jossain sen ajan hittibiisissä se mainittiin ja hänen kaverinsa olivat jatkuvasti sitä hänelle lauleskelleet. Kahdeksannen luokan jälkeisenä kesänä rippileirillä hän oli muutaman kerran joutunut tekemisiin saman tytön kanssa, mutta mennyt aina lukkoon kun he kohtasivat. Hänen koulukaverinsa olivat yrittäneet saada häntä lähestymään tyttöä mutta Apa oli mennyt aina jumiin pelkästä ajatuksesta. Nyt vuosia myöhemmin he olivat vankeina ja viettäneet usean päivän yhdessä, eikä nainen ollut kertonut kuka on. Apa yritti koota ajatuksiaan. ”Mä en oo ikinä nähny kenenkään saavan Apaa noin järkyttyneeks.” Ville kuiskasi Salmiselle naapurisellissä. ”Tää oli mullekkin ihan uutta tietoa.” Salminen vastasi. Apa kääntyi ympäri ja katsoi naista. ”Tunnistitko sää mut heti jo sillon ko nousitte veneeseen vai missä kohtaa? ” Hän kysyi. ”Näytit tutulta alusta asti mutta varma olin vasta kun kuulin nimesi.” Nainen vastasi. ”Miten sää muistit mut? Siitähän on monta vuotta eikä me oltu ikinä tekemisissä kunnolla.” Apa sanoi hämmentyneenä. Nainen naurahti. ”Koko kouluhan sinut tiesi.” Hän sanoi. ”Isokokoinen kaveri jolla on pitkät, vaaleat hiukset ja olkihattu päässä, kulkee heti lumien sulamisen jälkeen shortseissa ja tarvitseeko sinua muistuttaa siitä tanssiesityksestä yhdeksännen luokan joulujuhlassa.” Hän jatkoi tarinaansa. Apa naurahti. ”Ai niin se. Se varmaan kyllä jäi monien mieleen.” Hän sanoi. Nainen tuli Apan viereen. ”Ja olinhan minä sinuun vähän ihastunutkin silloin.” Hän sanoi. ”Odotin aina vain että sinä tulisit puhumaan minulle mutta et ikinä tullut.” Nainen jatkoi ja halasi sitten Apaa. ”Anteeksi että pilasin suunnitelman.” Hän sanoi painaessaan kasvonsa Apan rintaa vasten. Apa kietoi kätensä naisen ympärille. ”Sattuuhan näitä.” Hän sanoi. ”Hihi, söpöä.” Salminen naurahti naapurisellistä.

Jani piti kättään kaltereiden ulkopuolella, kämmen ylöspäin. Julle piti omaa kättään sellinsä kaltereiden lävitse Janin käden yläpuolella, kämmen alaspäin käännettynä. Käytävässä oli täysin hiljaista. Äkkiä Julle laski kätensä nopealla liikkeellä ja läimäytti Janin kättä. ”Vittu.” Jani älähti vetäessään kätensä pois. ”2-1” Hän jatkoi ja asetti tällä kertaa oman kätensä päälle, Jullen laittaessa omansa alle. Selleihin laskeutui jälleen hiljaisuus. Jani laski kätensä nopeasti, mutta Julle sai omansa pois alta. ”Vitun vittu.” Jani kirosi. ”Voitto, täähän oli paras viidestä.” Julle sanoi tuulettaessaan. ”Eihän kun paras seittemästä.” Jani kimitti takaisin laittaessaan kättään taas asemiin. ”No sovitaan sitten niin.” Julle naurahti ja laittoi oman kätensä jälleen lyöntivalmiuteen. Julle laski kätensä nopeasti ja osui jälleen Janin käteen. ”4-1, se oli siinä.” Julle sanoi. ”Miehet.” Heini huikkasi Lotalle. ”Älä muuta sano.” Kuului Lotan vastaus.

Ville soitti ilmakitaraa omassa sellissään. ”Ekkö tunnista biisiä?” Hän kysyi Salmiselta, joka istui nurkassa. Salminen mietti hetken. ”Oisko Paranoidi?” Hän lopulta arvasi. Ville lopetti soittamisen. ”No ei todellakaan ole Paranoidi.” Hän tuhahti. ”No anteeks, mutta mistä mä oisin voinu tietää ko sää vaan rämpytät ilmaa.” Salminen kivahti. ”No kattomalla mitä sointuja mä tein sormillani!” Ville huusi. Salminen nousi pystyyn. ”Vittu!” Hän huudahti ja lähti kävelemään Villen luo. Apa istui omassa sellissään naisen vieressä ja he pitivät toisiaan kädestä. ”Ongelmia paratiisissa.” Apa naurahti. Salminen pysähtyi Villen eteen samalla kun käytävän ovi aukesi jälleen. ”No mitä nyt taas?” Salminen kivahti. Kapteeni Niukkanen käveli heidän sellinsä ohi perässään pieni ja pyylevä mies jolla oli rikkinäiset silmälasit. Miehet pysähtyivät toisen sellin eteen. ”Onneksi olkoon, teidät on arvonnalla valittu ensimmäisiksi.” Kapteeni Niukkanen sanoi Apalle ja hänen sellitoverilleen. ”Ensimmäisinä mihin?” Apa kysyi tullessaan kaltereiden luo. ”Se selviää pian.” Niukkanen vastasi ja otti pistoolin esiin. ”Hans, anna heille käsiraudat.” Hän sanoi mukanaan olleelle miehelle. Hans ojensi kaltereiden välistä kahdet käsiraudat Apalle, joka antoi toiset sellissä olevalle naiselle. He laittoivat raudat toisilleen mitään sanomatta ja toisiaan silmiin katsomatta. Kun raudat olivat kiinni, Hans avasi sellin oven. ”Vauhtia. Ialdabaoth odottaa teitä.” Niukkanen ärähti osoittaen pyssyllään heitä poistumaan sellistä. ”Ialdabaoth?” Apa hämmästyi. ”Te ootte setiläisiä!” Hän murahti astuessaan ulos sellistä. Niukkanen naurahti. ”No ei nyt ihan, mutta lähellä.” Hän sanoi. ”Mitä ovat setiläiset?” Apan perässä sellistä ulos astuva nainen kysyi. ”Gnostikkoja.” Apa selitti. ”Uskovat että Jumala antoi Aatamin ja Eevan kolmannelle pojalle, Setille, salaista tietoa maailmankaikkeudesta. Kuten sen että Jumala ei luonut maailmaa vaan demiurgi nimeltä Ialdabaoth.” Hän jatkoi samalla kun Hans sulki sellin oven ja laittoi avaimen takataskuaan kohti, mutta pudotti sen maahan epähuomiossa. ”Mä jotenkin näin susta heti että oot porukan sivistynein.” Niukkanen sanoi Apalle. ”Mutta vähän oot hakoteillä.” Hän naurahti samalla kun osoitti pyssyllään heitä liikkeelle. Apa näytti seuralaiselleen silmillään Hansin pudottamaa avainta ja nainen nyökkäsi ymmärtäväisesti. Apa kääntyi ja alkoi kävelemään. ”Setiläisyyshän tuomittiin harhaopiksi.” Apa ärähti Niukkaselle. ”Kaikki muut opit ovat harhaisia!” Niukkanen huusi ja tönäisi samalla Apaa. Hans käveli heidän perässään ja viimeisenä tuli Apan sellitoveri, joka potkaisi maahan pudonneen avaimen Villen ja Salmisen selliin. ”Ialdabaoth on pitänyt maailman suojassa kaikki nämä vuodet samalla kun teidän Jumalanne hylkäsi ihmiskunnan.” Niukkanen paasasi samalla kun Ville laittoi jalkansa avaimen päälle siltä varalta että joku katsoisi taakseen. ”No itsehän en sen kummemmin jumaluuksiin usko mutta kuulostaahan tuo nyt aika typerältä.” Apa jatkoi Niukkasen haastamista samalla kun he poistuivat sellikäytävältä.

Jani tutki kynsiään nojaten sellinsä kaltereita vasten. ”Mulla on aika paskaset kynnenaluset.” Hän totesi Heinille. ”Etkö sä pessy niitä kun me oltiin saunassa?” Heini hämmästeli. ”Ei käyny mielessä, siinä oli vähän kaikkee muuta.” Jani vastasi. Käytävän ovi aukesi. ”Ei osteta mitään!” Jani huudahti tympeänä. ”Enkä mä myy mitään.” Kuului Villen ääni. Jani pomppasi pystyyn ja katsoi käytävälle jossa näki Villen avaavan Jullen sellin ovea. ”Mitä vittua Ville?” Kysyivät Jani ja Julle samaan aikaan. Ville sai Jullen ja Lotan sellin oven auki ja siirtyi avaamaan Janin ja Heinin selliä. ”Nyt on kiire, ne vei Apan.” Ville sanoi samalla kun laittoi avaimen lukkoon. ”Ja S:n.” Salminen ilmoitti. Ville avasi sellin oven. ”Lähtekää te ilmottaan viranomaisille ja mahdollisesti hakemaan apua.” Ville ohjeisti Jania ja Heiniä. ”Miks mä?” Jani parahti. ”Jos ne vie sun rillit, sä olet hyödytön.” Ville perusteli. ”Totta.” Jani sanoi napsauttaen sormiaan. ”Mitäs te muut teette?” Hän kysyi katsoen Jullea. ”Haetaan mun nuuskat.” Julle vastasi. Kaikki katsoivat häntä hämillään. ”Ei vaan me pelastetaan ne kaks.” Lotta sanoi lyöden häntä samalla olkapäähän. ”Mutta ensin nuuska.” Julle totesi. ”Röökikin käy.” Hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen. ”Ihan sama, tehköön mitä haluaa.” Ville sanoi. ”Mutta te lähette nyt ja nopeesti.” Hän ohjeisti vielä Jania ja Heiniä lähtiessään ovelle.

Apa astui ulos sateeseen. ”Se taitaa olla päivä jo ehtoopuolella.” Hän sanoi katsoessaan taivaalle. ”Kuu on juuri alkanut nousta, vaikkei sitä pilvien takaa näykkään.” Niukkanen sanoi ottaessaan itselleen sateenvarjon. ”Kesän viimeinen uusikuu.” Hän jatkoi hymyillen. ”Se taitaa olla teille jonkin sortin pakkomielle.” Apa naurahti. Niukkanen tönäisi hänet liikkeelle. ”Ialdabaoth vaatii uhreja kesän ensimmäisenä uusikuuna jotta sadosta tulee hyvä ja viimeisenä kiitokseksi hyvästä sadosta.” Niukkanen selosti. Apa käveli rauhallisesti eteenpäin, nuoruuden ihastuksensa vierellään, Niukkanen ja Hans heidän takanaan. He kulkivat pihan poikki kohti sen perällä olevaa entistä kirkkoa. ”Niin että vähän viljaa ja hedelmiä sekä rutosti alkoholia?” Apa naurahti. ”No ei nyt aivan.” Vastasi Niukkanen samalla kun he kääntyivät kirkon nurkan taakse. Apa pysähtyi ja valahti kalpeaksi. Hän näki edessään valtavan kokon, johon muut kaappaajat lisäsivät juuri puita. Kokon edessä oli giljotiini. ”Et voi olla tosissasi.” Apa sanoi ääni väristen. ”Ialdabaoth vaatii ihmisverta.” Niukkanen vastasi ja kaatoi sitten Apan maahan. ”Hans. Vie tyttö paikalleen.” Hän ohjeisti toveriaan joka totteli mitään sanomatta. ”Irti minusta!” Nainen huusi yrittäessään riuhtoa itseään irti Hansin otteesta. ”Ettehän te nykypäivänä selviä ihmisten tappamisesta!” Apa karjui Niukkaselle. ”Ollaan selvitty ennenkin.” Niukkanen sanoi. ”Viranomaiset löytää veneen hylyn joka on räjähtänyt, muutaman päivän ajan tutkii lähimaastoa, löytää muutaman teiän tavaran ja lopulta julistaa teiät kaikki kuolleiksi veneen polttoainevuodosta seuranneen räjähdyksen johdosta.” Hän jatkoi ivallisesti. ”Vitun hullut.” Apa murahti takaisin.

Ville juoksi joukon edellä ikkunoiden ohi ja vilkaisi ulos sateeseen. Äkkiä Ville pysähtyi ja Salminen törmäsi häneen. ”Mitä ny V?” Salminen kysyi ja katsoi samalla itsekin ulos. Lotta ja Jullekin pysähtyivät katsomaan. ”Ei jumalauta!” Ville huudahti ja lähti jälleen juoksuun ulko-ovea kohti. Ikkunoista oli suora näkymä pihalla olevan kirkon viereen, jonka vieressä paloi valtava kokko. Yksi mies piti käsiraudoissa olevaa Apaa maassa ja toinen retuutti Apan seurassa ollutta naista kohti kokon edessä olevaa giljotiinia. ”Vittu.” Totesi Julle lähtiessään juoksemaan Villen perään.

Apa makasi vatsallaan kasvot maahan painettuna. Hän näki kuinka pyylevä, silmälasipäinen pahis raahasi naista, joka oli paljastunut hänen ensirakkaudekseen, kohti valtavan kokon edessä olevaa giljotiinia. Giljotiinin vieressä muut miehet seisoivat rivissä ja katselivat tapahtumia elottomin silmin. ”Jumalauta saatana!” Apa huusi maassa kun Hans asetti naisen pään giljotiinin. Hans lukitsi hänet paikoilleen ja astui laukaisumekanismin viereen. ”Hei!” Apa huusi murtuneella äänellä naiselle, joka katsoi häneen peloissaan. ”Kerro mulle sun nimi!” Apa huusi. ”En muista sitä enkä kehdannu enää kysyä missään kohtaa.” Hän jatkoi ääni romahtaen. Nainen katsoi Apaan ja hymyili. ”Sanni.” Hän ehti sanoa juuri ennen kuin giljotiinin terä putosi ja katkaisi hänen kaulansa.

Tarina jatkuu osassa 9: Onnettomuuksien Summa

Kaikki tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtuman ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

”Seuraavana Hämeenlinna. Nästa Tavastehus. Next stop Hämeenlinna.” kuului junan kaiuttimista ja Tommi nousi seisomaan ottaakseen laukkunsa ylähyllyltä. Hän oli tullut Lempäälästä Hämeenlinnaan, josta he lähtisivät kaverinsa Eeron kanssa kesäloma reissuun katsomaan kaikki Suomessa olevat Unescon Maailmanperintö kohteet. Juna pysähtyi ja Tommi astui ulos helteiseen kesäpäivään. Hän käveli aseman parkkipaikalle mutta ei nähnyt Eeron autoa. Hetken etsittyään Tommi kaivoi puhelimensa esiin ja soitti toverilleen. Puhelin hälytti pitkään kunnes lopulta puhelu katkesi. Tommi huokaisi syvään ja soitti uudelleen. Tällä kertaa puheluun vastattiin. ”Yo.” kuului uninen ääni. ”Menikö eilen myöhään?” Tommi kysyi. ”Voi helvetin vittu!” kuului Eeron hätääntynyt ääni ryminän saattelemana. ”Oon siä vartin päästä, mo.” Eero sanoi ja sulki puhelun. Tommi laittoi puhelimen taskuunsa ja esti itselleen istumapaikan.

”Aja tästä sivuun niin vaihdetaan kuskia.” Eero sanoi kuskina olevalle Tommille joka laittoi vilkun päälle ja ajoi liittymään. ”Pystyksä varmasti ajaan eilisen jälkeen?” hän kysyi Eerolta, jonka silmät vieläkin verestivät. ”Pystyn, mutta poliisit ei varmaan olis samaa mieltä.” Eero naurahti. Tommi ajoi auton parkkiin ja sammutti sen. ”Mä käyn hakeen jonkun nopee syötävän tosta.” hän sanoi astuessaan ulos autosta. ”Tuo mulle Smurffi limu samalla.” Eero huikkasi hänelle ja Tommi heilautti kättään merkiksi siitä että oli kuullut toveriensa pyynnön.

”Kauanks tää matka kestikään?” Eero kysyi Tommilta. He istuivat Suomenlinnaan matkalla olevan lautan kansi penkeillä, aivan reunan vieressä. ”Vartin, eli enää kymmenen minuuttia.” Tommi vastasi vilkaisten samalla kelloaan. ”Si ei pysty pidätteleen.” Eero sanoi ja nousi ylös, otti kaiteesta kiinni ja oksensi mereen. Eeron huutaessa Smurffi limsaansa mereen, Tommi vilkuili ympärilleen. ”Vähän merisairautta.” hän selitti muille matkustajille jotka katselivat heitä hämillään ja paheksuen. Eero istahti takaisin Tommin viereen. ”Tää reissuhan alko hyvin.” hän naurahti.

”Hei, ne avas.” Tommi huikkasi Eerolle joka oli hiukan etäämmällä katsomassa turisti oppaita. Heti päästyään Suomenlinnaan he olivat menneet Suomenlinnan Panimon panimoravintolalle, mutta kello oli vielä muutamaa minuuttia vaille aukeamisaika, joten he olivat jäänet odottamaan. ”Vihdoinkin.” Eero sanoi huojentuneena tullessaan Tommin luokse. Toverit astuivat ravintolaa sisään ja tilasivat itselleen oluet.

”Älä ny me sinne.” Tommi tiuskaisi Eerolle joka lähestyi keppi kädessään valkoposkihanhi parvea. ”Vittu tollaset poskeenottohanhet ei estä mua käymästä punasten muistomerkillä.” Eero murahti lähestyessään varovaisin askelin läheisessä kivessä olevaa metalli laattaa. Eero oli kommunisti joten hän hyvin usein vieraili kansalaissodassa kaatuneiden punaisten muistomerkeillä, siksi tällä vankileirin muistolaatalla käynti oli hänelle tärkeää. Hanhet ja kommunisti tuijottivat toisiaan herkeämättä ja ilmassa oli jännittynyt tunnelma kun Eero eteni laattaa kohti varovaisin askelin. ”Ihan oikeesti.” Tommi sanoi turhautuneen ja samassa yksi hanhi hyökkäsi Eeroa kohti. Eero löi kepillään hänen maahan. Muut linnut aloittivat myös hyökkäyksen ja Eero huitoi niitä kepillään hetken ennen kuin linnut perääntyivät. Eero pääsi laatalle ja otti lippalakkinsa pois päästään tehdäkseen kunniaa. Pienen hiljaisen hetken jälkeen hän palasi Tommin luokse ja he jatkoivat matkaa.

”Kyl tää oon kiinni.” Eero sanoi Tommille koittaessaan sukellusvene Saukon oven kahvaa. ”Mutta sen pitäis olla auki.” Tommi sanoi turhautuneena. ”Mutta kun ei ole niin ei ole.” Eero sanoi ja käveli läheiselle opastaululle. ”Me ostettiin liput ja ne sano että tää olis auki.” kuului naisen ääni läheltä. ”Kyllähän niitten pitäis tietää.” nainen motkotti vieressä olevalle miehelleen. ”No mennään sanomaan niille.” mies vastasi. Tommi ja Eero katselivat oletettua pariskuntaa etäältä. ”Mutta tää on kiinni.” nainen sanoi miehelle. ”Miksi tää on kiinni?” hän jatkoi. ”No en tiedä.” mies vastasi turhautuneen. ”Me maksettiin sisäänpääsy maksukin.” nainen jatkoi. ”No mennään pyytään rahat takaisin.” mies vastasi tympääntyneenä. Tommi ja Eero lähtivät jatkamaan matkaansa. ”Mutta ne sano että tää on auki.” nainen intti miehelle. ”Naiset.” Eero sanoi Tommille heidän kävellessään. ”Niinpä.” Tommi vastasi samalla kun naisen motkotus kuului enää hiljaa heidän takanaan.

”Sano ny ammattilaisen mielipide, sähän oot tykkimies.” Eero huusi Tommille joka oli kiivennyt antiikkisen tykin päälle. ”Ruosteinen vanha paska jolla ei osuis mihinkään.” Tommi vastasi kiivetessään alas tykin päältä. Eero naurahti. ”Sinähän sen tiedät.” hän sanoi ja lähti kävelemään kohti seuraavaa tykkiä.

”On kyllä kuuma päivä.” Tommi sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan. ”Onneks vähän edes tuulee mereltä.” Eero vastasi ja he molemmat ottivat huikan oluistaan linnakkeen eteläkärjessä sijaitsevassa ravintola Walhallassa. Eero löi tyhjän tuoppinsa pöytään. ”Eli paluu hieman eri reittiä kun tullessa.” hän totesi toverilleen noustessaan ylös. Tommi otti toisen huikan, jolla tyhjensi oman tuoppinsa. ”Jep.” hän sanoi laskiessaan lasinsa pöydälle. ”Eiköhän tää alkanu oleen tässä.” hän jatkoi noustessaan ylös. ”Eiköhän, mennään vaan vähän eri reittiä.” Eero vastasi.

”Mä en kyllä oo ajokunnossa.” Tommi sanoi huokaisten ottaessaan huikan oluestaan. He istuivat Senaatintorin laidalla olevassa baarissa, sillä Tommin piti päästä vessaan ja yhden euron vessa maksun sisään he ostivat kahdeksan euron oluet jotta heidät laskettaisiin asiakkaiksi. ”Mähän tästä ajan seuraavat sata kilometriä että ei mitään hätää.” Eero vastasi. ”Totta.” Tommi vastasi ja otti pitkän huikan oluestaan.

”Ei täälä oo sellasta tietä.” Eero tiuskaisi Tommille joka toimi navigaattorina. ”Se on Googlen vika, ei mun.” Tommi tiuskaisi takaisin. Toverukset olivat päättäneet tulla Porvooseen syömään ja olivat kierrelleet kaupungin katuja jo useita minuutteja. Eero ajoi auton sivuun. ”Näytä sitä.” hän sanoi vihaisesti ottaessaan Tommin puhelimen käteensä. ”Voi vittu sun kanssas, sä oot kattonu Porin ravintoloita.” hän sanoi nauraen nähtyään mitä puhelimen ruudulla oli. ”Mitä vittua.” Tommi naurahti ja otti puhelimensa takaisin. ”Me ollaan Porvoossa senkin apina.” Eero jatkoi nauraen. ”No ei ihme ettei löydy oikeeta tietä.” Tommi naurahti.

”Mä meen käymään viä tossa kaupassa.” Eero sanoi astuessaan ulos sushi ravintolasta. ”Mää meen autolle jo oottaan.” Tommi huikkasi hänen peräänsä ja lähti kävelemään hitaasti autoa kohti. Hänelle oli tullut buffetti sokeus ja nyt hänen vatsansa taisteli ähkyä vastaan. Tommi istahti auton lähellä olevalle puiston penkille raskaasti hengittäen. Päivä oli kääntymässä illaksi joten aurinko ei enää paahtanut kovin kuumasti. Tommi katsoi kirkkaan punaisia käsivarsiaan ja kirosi mielessään kun ei ollut muistanut laittaa aurinkorasvaa, vaikka vaimo sen oli mukaan pakannut. ”Vittu oli hyvännäkönen myyjä.” kuului Eeron ja ääni ja Tommi säpsähti. ”Ai jaa. Millanen oli?” Tommi kysyi. ”Isot tissit ja vaaleet hiukset, mitä muuta se tarvii?” Eero naurahti ja otti huikan Smurffi limsastaan.

”Pysäytä auto!” Tommi huudahti repsikan paikalta.” Mitä?” Eero kysyi hämillään alkaessaan jarruttaa. Eero ohjasi auton tien reunaan ja Tommi avasi oven auton vielä liikkuessa, jonka jälkeen hän oksensi rajusti huutaen. Auto pysähtyi ja Eero laittoi hätävilkut päälle pidättäen nauruaan samalla. Tommi jatkoi oksentamista ja Eero vilkutteli ohi ajaville autoille. Oksennuksen äänet vaimenivat ja Tommi nousi istumaan. ”Onks meillä paperia mukana?” hän kysyi. ”Siä hanskalokerossa on vessapaperia.” Eero totesi. Tommi otti paperin ja pyyhki suupieliään. ”Kannatti syödä.” Eero sanoi samalla kun Tommi alkoi pyyhkiä ovesta oksennusta. ”Mutta maistu hyvältä myös ulos tullessa.” Tommi naurahti.

”Ihan oikeesti hei.” Tommi sanoi epäuskoisena katsoessaan jyrkkää mäkeä jossa kiemurteli lähes umpeen kasvanut polku. ”Kartan mukaan tästä se lähtee.” jo polulla kävelevä Eero vastasi. Tommi huokaisi syvään ja lähti toveriensa perään. He kävelivät hiostavassa illassa mäkeen paarmoja sekä hyttysiä huitoen. Kun maasto alkoi ta soittua Eero istahti kivelle ja kaivoi Smurffi pullon laukustaan. ”Jumalauta.” hän parahti tuskaisesti ja pitkän huikan vihreää nestettä. Tommi läppäisi itseään otsaan tappaen paarman. ”Mutta loppu matka on helppoa.” hän sanoi avatessaan Kevyt Olo pullonsa. ”Ei ton mäen näin vaikee ois pitäny olla.” Eero sai sanottua hengästykseltään.

”Tässäkö tää ny sitten on?” Eero totesi epäuskoisena. Taivallettuaan metsässä puoli tuntia he olivat päässeet kallion laelle josta olisi näkymät järvelle, jos edessä ei kasvaisi tiheää männikköä. ”Siis oikeestikko tässä?” hän jatkoi ja otti sitten kulauksen juomastaan. ”Onhan tossa toi tolppakin.” Tommi totesi osoittaen pientä laudan pätkää, johon oli naulattu metallinen laatta. Laatassa oli Unescon Maailmanperintö logo ja teksti: Struven Kolmiomittausketju, Porlommi II. Eero tuijotti tolppaa hiljaa ja syvään hengittäen. ”Voi vittu.” hän naurahti, avasi laukkunsa, otti sieltä olut tölkin ja avasi sen.

”Onks kello noin paljon jo?” Eero ihmetteli ja katsoi rannettaan, jossa ei tosin ollut kelloa. Tommi oli hetki aiemmin pysäyttänyt auton Verlan puuhiomon pihaan. ”Näin se nyt vaan on.” Tommi sanoi. ”Tää on menny tunti sitten kiinni.” hän jatkoi laittaen samalla puhelimensa taskuunsa. Eero tuijotti alueen opas taulua. ”Koneen näkönen alue kyllä.” hän totesi. ”Kattellaan ny vähän ympärillemme.” hän jatkoi kääntyen Tommin päin. ”Onhan meillä tässä aikaa.” Tommi vastasi ja toverukset lähtivät tutkimaan lähimaastoa.

”Kohta se on lämmin.” Tommi sanoi tullessaan saunasta. Verlasta he olivat ajaneet Eeron isäpuolen mökille Vuohijärven rannalle, jossa he nukkuisivat ensimmäisen yönsä. ”Hyvä.” vastasi Eero irrottamatta katsettaan tabletistaan. ”Mitä sää kattelet?” Tommi kysyi istuessaan toverinsa viereen. ”Kim Possiblea Disney plussasta.” Eero vastasi. ”Ah, ihanat kolmio tissit.” Tommi sanoi ja jäi katsomaan laadukasta piirrettyä.

”Kaada vähän vettä.” Tommi sanoi Eerolle joka tarttui kuuppaan ja kaatoi päällensä vettä, samalla kun Tommi pesi sitä. ”Vittu sulla on oikeesti iso selkä.” Tommi naurahti kuuratessaan toverinsa selkää. ”Pitäähän sitä ihmisessä pinta-alaa olla.” Eero vastasi ja otti huikan oluestaan. Hetken Tommi jatkoi pesemistä ja läpsäytti sitten toveriaan olkapäähän. ”Huuhtelun aika.” hän sanoi noustessaan seisomaan. Eero kaatoi kuuoallisen vettä päähänsä ja nousi seisomaan. Miehet vaihtoivat paikkaa keskenään sanomatta sanaakaan ja Eero alkoi pestä Tommin selkää.

”Kumman sängyn sä haluat?” Eero kysyi kohteliaasti. Mökissä oli kaksi sänkyä, toinen alkovissa olohuoneen perällä ja toinen keittiön perällä. ”Ihan sama mulle.” Tommi vastasi kohauttaessaan hartioitaan. ”Mee sä sitten tonne keittiöön.” Eero vastasi ja rojahti olohuoneen sängylle alasti. Tommi meni omaan sänkyynsä. ”Hyvää yötä.” hän huikkasi. Eero pieraisi voimakkaasti ja sitten mökkiin laskeutui hiljaisuus.

”Jotain tässä nyt on vikaa.” Eero sanoi kääntäessään rattia molemmin käsin. ”Ihan vitun jäykkä ohjaus.” hän sanoi ähisten. Toverukset olivat ajaneet jo tunnin ja kohti Keksi-Suomea. ”Mikäs tässä ny on si vikana?” Tommi kitisi. ”Varmaan tehostimen nesteet vuotaa.” Eero analysoi tilannetta. ”Mutta kyllä Volvo kestää.” hän jatkoi naurahtaen. ”Ootko ihan varma?” Tommi kysyi huolissaan. Eero nappasi huikan Smurffi limsastaan. ”Vitustako mä tiiän kun en oo auto mekaanikko.” Eero vastasi.

”Mahtuuks tää munkin juoma sinne sun kassiin.” Tommi kysyi Eerolta, joka katsoi olkalaukkuaan. ”Ootas hetki.” hän sanoi ottaessaan ison olut tölkin laukustaan. Eero avasi juoman, joi sen yhdellä huikalla ja heitti tölkin autoon. ”Nyt mahtuu.” hän sanoi, otti Tommin Kevyt Olo pullon ja laittoi sen laukkuunsa. ”Eiköhän mennä.” hän jatkoi kääntyessään ympäri. Toverukset olivat päässeet Oravivuorelle, jossa oli toinen Struven Kolmiomittausketjun piste. ”Ainakin täälä on paremman näkönen reitti kun eilisessä.” Tommi totesi. ”Mutta jyrkempi nousu ja pidempi matka.” Eero vastasi aloittaessaan kiipeämisen.

”Onneks aurinko on pilvessä.” Tommi totesi huohottaen. Eero istui läheisellä penkillä puuskuttaen raskaasti samalla kun hiki virtasi valtoimenaan hänen päästään. Tommi otti pitkän huikan Kevyt Olo pullostaan. ”Neljäsosa matkasta takana.” hän sanoi katsoen tulosuuntaan. ”Muta onneks toi mäki loppu.” hän jatkoi. Eero vain nyökkäsi hengästyneenä katse maahan nauliintuneena.

”Täälä on ihan näköalatornikin.” Eero totesi hämmästyneenä kun hän pääsi Oravivuoren huipulle hiukan Tommin jälkeen. Näköalatornin juuressa oli penkkejä ja tuoleja sekä kivinen paasi johon oli kirjoitettu kohteen historiaa. Tommi tutki paatta ja Eero tuli hänen viereensä. ”Tällänen ois siä porlommillakin pitäny olla.” Tommi sanoi. ”Ehdottomasti.” Eero vastasi katsoessaan kiveen kiinnitettyä laattaa. Hetken kalliolla oli hiljaista. ”Kivetäänks torniin?” Tommi kysyi. ”Vitut.” Eero vastasi. ”Sinnehän on ainakin 30 askelta.” hän jatkoi katsoessaan näkötornia.

”Onks tää ny varmasti oikee tie? ” Eero kysyi ärtymystä äänessään ajaessaan mutkittelevalla hiekkatiellä. ”Google sanoo että tää on minuutin nopeempi reitti kun isoja teitä pitkin.” Tommi puolusteli repsikan paikalta puhelin kädessään. ”Vaan minuutin!” Eero huudahti. ”Vittu oishan meiän sitten kannattanu mennä niitä isompia teitä. Tää kääntyy tosi huonosti tää auto.” Eero ärähti kääntäessään kaikin voimin auton rattia. ”Ite valitsit tän tien.” Tommi puolusteli. ”Haista vittu.” Eero sanoi leikkisästi. ”Haista ite.” Tommi vastasi. ”Kolmensadan metrin päästä oikeelle.” hän jatkoi kartturin hommia.

”Sehän on kirkko.” Tommi sanoi. ”Onhan sen nimi sentään Petäjäveden vanha kirkko.” Eero selitti. ”Mä en kyllä nää mikä tässä on niin erikoista että on päässy Maailmanperintö luetteloon.” hän jatkoi katsellen samalla kirkon tornia. ”Seurakunta laitto kättä taskuun.” Tommi hymähti kun he lähtivät vanhan hautausmaan ohitse kirkkoa kohti.

”Hei, nyt päässä huimaa.” Tommi voihkaisi astuessaan kirkkoon sisään ja ottaessaan tukea läheisestä oven karmista. ”Sitä se teettää pakanoille tälläset pyhät paikat.” Eero naurahti laittaessaan kangas töppösiä kenkiensä suojaksi. ”Vai oiskohan mulla kumminkin vaan auringon pistos.” Tommi totesi. Hän irrotti otteensa karmista ja käveli Eeron luokse. ”Mitä sä teet?” Tommi kysyi. ”Laitan töppöset jalkaan suojatakseni kirkon vanhinta osaa eli lattiaa.” Eero vastasi samalla kun ojensi töppöset Tommille.

”Aika pienihän tää on.” Eero sanoi katsellessaan alttarilta kirkkosaliin. ”Ei oo ollu rahaa isompaan.” Tommi vastasi saarnatuolin luota. ”Tai sitten 1700-luvulla eli vähemmän ihmisiä näillä main.” Eero tokaisi kääntäessään katseensa kattoon. ”Näitä pintoja ei oikeesti oo käsitelty millään ja silti ne on näin hyvin säilyny.” hän jatkoi ihaillen astuessaan alas alttarilta. Toverukset katselivat kirkkoa vielä hetken hiljaisuudessa. ”Lähetäänkö kaljalle?” Tommi lopulta kysyi. ”Lähetään.” Eero vastasi ja he lähtivät ovea kohti.

”Mä käyn ostaan tosta yhen arvan vielä.” Eero huikkasi Tommille venytellessään. Eero oli ajanut heidät Petäjävedeltä Virroille ja nyt oli kuskin vaihdon aika. ”Tuo mulle Kevyt Olo!” Tommi huusi Eeron perään ja tämä nosti kätensä merkiksi siitä että oli kuullut. Tommi katseli laskevaa aurinkoa hetken kunnes Eero palasi. ”Tosta kato kuuskyttonnia.” Eero riemuitsi heiluttaessaan Veikkauksen Breikki arpaa kädessään ja ojensi samalla Tommille tämän pullon. Tommi avasi pullon. ”Luulet vaan.” hän sanoi ennen kuin otti huikan. Eero hymähti ja alkoi raaputtaa arpaansa. Hetken jännittyneen hiljaisuuden jälkeen hän lopetti. ”No tuliko mitään?” Tommi kysyi. ”Typerä peli.” Eero sanoi paiskatessaan arvan ojaan.

”Se oli muistaakseni tästä.” Tommi sanoi laittaessaan vilkun päälle ja ryhmittäytyessään kääntyvien kaistalle. ”Toivottavasti Tonilla on olutta kylmässä.” Eero sanoi haukotellen. Hetken kuluttua Tommi ajoi auton kerrostalon pihaan jossa hänen opiskelu toverinsa Toni odotti heitä tupakkaa polttaen. Toni viittoi heidän parkki ruutuun ja tumppasi tupakkansa. Eero nousi autosta. ”Moro molopää.” hän huikkasi Tonille. ”Terve tervaperse.” Toni vastasi. ”Teillä oli joku ongelma autossa.” hän jatkoi. ”Joo tää kääntyy tosi jäykästi.” Tommi sanoi noustessaan autosta. ”Ei muuta ko pelti auki ni kahtotaan.” Toni totesi ja Tommi teki työtä käskettyä.

”Milloinkas teillä oli se muutto?” Tommi kysyi tullessaan vessasta. ”Kuun vaihteessa.” Toni vastasi sohvalta. ”Mutta aiotte pysyä Seinäjoella?” Tommi jatkoi uteluaan ottaessaan jääkaapista oluen. ”Joo, meillä on kämppä kahtottuna tosta iha läheltä.” Anni selitti. Tommi ja Eero olivat sopineet Tommin entisten opiskelu toverien, Tonin ja Annin kanssa että saisivat nukkua heidän vieras huoneessaan reissunsa toisen yön. Toni oli antanut heille ohjaustehostimen öljyä ja nyt he nauttivat olutta ennen nukkumaan menoa. ”Tekö lährette ihan aamusta huomena?” Toni kysyi. ”Siinä kymmenen aikaan viimestään.” Eero vastasi. ”On siinä kumminkin nelisensataa kilometriä ajettavaa.” hän jatkoi naurahtaen. Toni käveli jääkaapille. ”No kyllähän me sitten otetaan vielä pari kaljaa.” hän totesi ottaessaan Sandels tölkit käteensä.

”Haluutsä nukkua ikkunan vai oven puolelle?” Eero kysyi levittäessään lakanaan kahden hengen vuoteelle. ”Jos mä otan oven puoleisen, herään todennäköisemmin yöllä vessaan niin lyhyempi matka.” Tommi vastasi laittaessaan pussilakanaa peittoon. ”Tämä selvä.” Eero vastasi ja riisui itsensä alasti. ”Et kai sä nakuna nuku?” Tommi säpsähti. ”Totta helvetissä nukun.” Eero sanoi hypätessään sängylle. ”Ainahan mä alasti nukun.” hän jatkoi. Tommi heitti hänelle peiton. ”Mutta me nukutaan samassa sängyssä.” hän inisi. ”Älä viitti.” Eero sanoi ja kohottautui kättensä varaan. ”Tää on kaks metriä levee sänky, hyvin tässä on tilaa.” hän sanoi mittailen sänkyä katseellaan. Eero rojahti takaisin makuulle ja käänsi kylkensä Tommille.

”Herää Tommi!” Eero ärähti ja Tommi säpsähti hereille. ”Mitäh?” hän kysyi unen pöpperöisenä. ”Lopeta se mun peiton pölliminen, sulla on omakin.” Eero totesi äkäisesti ottaessaan Tommilta peiton pois. Tommi katseli hetken ympärilleen kunnes näki peittonsa lattialla. ”Oho, sori.” hän sanoi nostaessaan sen ylös. Eero käänsi selkänsä Tommille ja kääriytyi omaan peittoonsa. Hetken huoneessa oli hiljaista. ”Voisin käydä vessassa nyt kun oon hereillä.” Tommi sanoi ja nousi sängystä.

”Tässä vois varmaan vaihtaa ennen kun mennään syvemmälle Vaasaan.” Tommi ehdotti. Eero haukotteli makeasti. ”No jos on pakko.” hän vastasi. Toverukset olivat lähteneet Seinäjoelta aamulla ja Tommi oli ajanut heidät lähes Vaasaan asti. Tommi pysäytti auton pienen huoltoaseman pihaan. Terassilla paikalliset eläkeläiset katsoivat kummeksuen kun toverukset nousivat autosta. Eero vilkutti heille iloisesti hymyillen ja istui sitten kuskin paikalle.

”Tässäkö tää nyt on?” Tommi kysyi hämmästyneenä seistessään nilkkojaan myöden merivedessä. He olivat ajaneet Merenkurkun saariston läntisimmälle rannalle, sinne missä Pohjanlahti on kapeimmillaan. ”Täähän on ihan tavallinen meri.” Tommi puhahti ja laittoi kätensä puuskaan. ”Tää on se merenkurkku.” Eeron sanoi hänen takaansa. ”Täällä maan pinnan kohoaminen jääkauden jäljiltä on nopeinta koko maailmassa.” hän jatkoi. Tommi kääntyi ympäri. ”Oliks tää ny ton kaiken ajamisen arvosta?” hän kysyi toveriltaan. ”Voidaanpahan sanoa että käytiin.” Eero vastasi.

”Oliko pakko rikkoo ilmastointi?” Eero kysyi pyyhkiessään hikeä kasvoiltaan repsikan paikalla. ”Vitut minä sitä rikkonut.” ärähti Tommi kuskin paikalta hikisenä. ”Tää sun paska autos vaan hajoo käsiin.” hän jatkoi lähtiessään ohittamaan edellä hidastelevaa rekkaa. ”Ei oo paska auto!” Eero murahti. ”Ihan paska.” Tommi vastasi. ”No niin on, mutta vaan mä saan sanoo sen.” Eero naurahti ja samalla Tommi alkoi nauraa. Lyhyen naurun remakan jälkeen autoon laskeutui hiljaisuus. ”Mutta on kuuma.” Eero sanoi. ”Erittäin.” Tommi vastasi.

”Mehän ollaan entisessä meren pohjassa.” Eero opasti Tommia, joka käänsi päänsä hämmentyneenä. ”Täh?” hän kysyi hölmistyneenä. ”Mehän ollaan kaukana sisämaassa.” hän hämmästeli. Toverukset olivat saapuneet Sammallahdenmäelle, pronssikautiselle kalmisto alueelle. ”Kato niin paljon se Veiksel jäätikkö tätä maata aikanaan paino.” Eero sanoi osoittaen opastetaulussa olevaa karttaa. Tommi tuli hänen viereensä ja katsoi karttaa. ”No johan on.” hän sanoi.

”Musta tuntuu että toi ei oo sallittua.” Tommi totesi Eerolle joka makasi kiviröykkiön päällä. ”Ota ny vaan se kuva ko mä oon tässä hautaroviolla.” Eero vastasi vääntelehtien samalla vaivalloisesti. Tommi otti kuvan kamerallaan ja Eero nousi ylös vaivalloisesti. ”Tuliko hyvä?” hän kysyi. Tommi näytti hänelle ottamaansa kuvaa. ”Siinä isokokonen ihminen makaa kivillä, voiko se olla hyvä?” hän kysyi Eeron katsoessa kuvaa. Eero antoi puhelimen takaisin Tommille. ”Se täyttää tarkoituksensa.” hän sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin. Toverukset kävelivät kallioisessa metsässä katsellen ympärillään olevia kiviröykkiöitä. ”Jotenkin nää on aika vaikuttavia.” Tommi sanoi ihaillen. ”Merkki siitä että meilläkin oli kulttuuria 3.000 vuotta sitten.” Eero sanoi. ”Mutta tiekkö mitä Egyptiläiset teki samaan aikaan?” hän kysyi Tommilta pysähtyessään jälkeen yhden kasan kohdalle. ”No en tiiä.” vastasi hänen viereensä pysähtynyt Tommi. ”Ne ihmetteli miten vitussa meiän esi-isät osas tehä tollasia pyramideja 3.000 vuotta sitten.” Eero vastasi.

”Kato ny, mitä mä sanoin.” Tommi hihkaisi Eerolle osoittaen samalla opastetaulua. ”Hautaröykkiöt ovat muinaismuistolain suojaamia. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty.” hän jatkoi. Eero tuli hänen viereensä. ”En mä tehny mitään tollasta.” hän sanoi. Tommi tuijotti häntä hetken. ”Sä makasit yhen muinaismuiston päällä.” hän sanoi hitaasti, jokaista sanaa painottaen. Eero kohautti olkapäitään. ”Ei siinä sitä oo kielletty.” Eero tokaisi ja lähti kävelemään autolle, Tommin jäädessä tuijottamaan hänen peräänsä.

”Jaa tältä näyttää vanha Rauma.” Eero sanoi laittaen samalla kädet lanteilleen. Tommi pysähtyi hänen vierelleen. ”Täähän on vaan baari nimeltä Vanhan Rauman Kellari.” hän sanoi. Eero kohautti hartioitaan. ”Mua kiinnostaa silti nähdä miltä se näyttää, onhan se osa maailmanperintöä.” hän totesi ja astui ovesta sisään. Tommi seurasi perässä.

”Onks toi ny si raatihuone vai kirkko?” Eero hämmästeli katsellessaan ympärilleen Raatihuoneen torilla. ”Kummassakaan ei näy ristiä niin paha sanoo.” hän jatkoi. ”Mä veikkaisin että toi jossa on kello on raatihuone.” Tommi sanoi osoittaen toista torin laidalla olevista korkeista rakennuksista. ”Voi kirkossakin olla kello.” Eero vastasi. Hetken toverukset katselivat hiljaa molempia rakennuksia. ”Mutta onko sillä mitään väliä kumpi on kumpi?” Tommi kysyi lopulta. Eero naurahti. ”Eihän sillä ole vittuakaan väliä.” hän sanoi ja lähti kävelemään poispäin.

”Miksei ne oo ikinä purkanu tätä?” Tommi ihmetteli ottaessaan kuvaa kirkon raunioista. ”Ei kai ny historiallista maamerkkiä voi purkaa.” Eero vastasi hiukan etäämmällä, jossa hän oli tarkkailemassa raunioita. Tommi yritti laittaa puhelintaan taskuunsa, mutta ei osunut taskuun. ”Vittu.” hän ärähti nostaessaan puhelintaan maasta. ”Menikö rikki?” Eero kysyi kävellessään Tommin luo, joka pyyhki näyttöään. ”Ei onneks vaikka osukin tohon kiveen.” Tommi vastasi jälleen yrittäessään laittaa puhelinta taskuunsa, mutta se tippui jälleen. Eero purskahti nauruun. ”Voihan ny vittu.” Tommi huusi.

”Oliks tää ny si tässä?” Tommi ihmetteli katsoessaan pientä Vanhan Rauman karttaa. Eero otti kartan häneltä. ”Eipä tässä näytä olevan enää mitään ihmeellistä nähtävää.” hän totesi ja antoi kartan takaisin Tommille, joka taittoi sen takataskuunsa. ”No tulipahan tääkin nähtyä.” hän sanoi. ”Kaupan kautta hotellille?” Tommi kysyi toveriltaan. Eero kaivoi puhelimen taskustaan katsoakseen kelloa. ”Kymmenen minuuttia aikaa.” hän sanoi laittaessaan puhelimen taskuunsa. ”Eli hopi hopi.” Tommi sanoi pelkoa äänessään. Toverukset lähtivät ripein askelin kohti lähintä kauppaa.

”Meille oli huone Lehtisen nimellä.” Eero sanoi hotellin vastaa otto virkailijalle. ”Eero Lehtinen.” hän täsmensi. ”Juu, täältä löytyy.” kuvan kaunis vastaanottovirkailija sanoi ja ojensi Eerolle lapun. ”Siihen jos täytätte vielä tiedot.” nainen jatkoi ja ojensi Eerolle kynän. Eero alkoi kirjoittaa tietojaan ylös. ”Ootko sä mun puoliso vai lapsi?” hän kysyi Tommilta täydennettyään omat tietonsa ja antaessaan lappua Tommille. ”Ehkä molempia.” Tommi sanoi iskien silmää alkaessaan kirjoittamaan omia tietojaan. Saatuaan kaiken kirjattua Tommi ojensi lapun vastaanottovirkailijalle. ”Kiitoksia.” nainen sanoi ja ojensi heille huoneen avaimen. ”Huone 231, toisessa kerroksessa. Sauna on yhdeksästä yhteentoista, aamupala kuudesta kymmeneen tuossa ravintolassa, tervetuloa.” hän opasti toveruksia. ”Selvä, kiitoksia.” Eero vastasi hymyillen.

”Oliko sun ihan pakko pihistellä hotelli kuluissa?” Eero kysyi Tommilta, joka oli mennyt vessaan heti heidän päästyään huoneeseensa. ”Kuinka niin?” kuului vessasta. ”No näät kohta.” Eero vastasi ottaessaan saunatakin kaapista. Vessanpöntön veto ääni kuului ja Tommi astui ulos vessasta. ”No mitä?” hän kysyi. Eero veti saunatakin yllensä. ”Tossa kahen nukuttavassa sängyssä on vaan yks peitto.” Eero sanoi nyökäten samalla sänkyyn päin. ”Täh?” Tommi älähti, käveli sängyn luo ja otti peiton käteensä. ”No jumalauta.” hän totesi silmät pyöreinä. ”Sun oli vaan pakko saada aamupala.” Eero sanoi halveksien. Tommi alkoi riisua itseään. ”No mutta tuli tää silti halvemmaksi ko kahen sängyn huone ilman aamupalaa.” hän sanoi samalla kun Eero heitti hänelle saunatakin.

”Mulle kyllä riitti.” Tommi sanoi noustessaan seisomaan lauteilta. Hän poistui saunasta ja Eero heitti lisää löylyä oven sulkeuduttua. Pesuhuoneesta alkoi kuulua suihkun ääntä ja hetken päästä Tommin älähdys. ”Mitä kävi?” Eero kysyi ja poistui ripeästi saunasta. Heti astuttuaan pesuhuoneen puolelle hän näki Tommin makaavan maassa juuri ennen kuin kaatui itse. ”Vittu.” Eero ehti huudahtaa ennen kuin laskeutui perseelleen laatoille ja liukui Tommia päin. ”Vähän läisky shampoota lattialle.” Tommi valisti tilannetta. ”No hyvä ettei käyny pahemmin.” Eero sanoi ottaessaan tukea Tommin kehosta ja yrittäessään nousta ylös. Tommi liikahti juuri samaan aikaan yrittäessään itse nousta, mutta Eeron käsi lipesi ja hän kaatui Tommin päälle. ”No johan on.” Eero sanoi naama Tommin alavatsan päällä. ”Jos mä nousen ensin ko oon päällä?” hän kysyi. ”Sopiihan se.” Tommi vastasi.

”Mä meen ny nukkuun.” Tommi sanoi ja joi sitten oluensa tyhjäksi. ”Antaa mennä vaan.” Eero sanoi irrottamatta katsettaan televisiosta, jossa pyöri Uuno Turhapuro elokuva. Tommi riisui itsensä pelkille boksereille ja meni sänkyyn. ”Öitä.” hän huikkasi. ”Öitä.” Eero vastasi ja avasi uuden oluen. Eero katseli vielä elokuvaa seuraavaan mainoskatkoon asti. Sitten hän sammutti television, joi oluensa loppuun ja kävi vielä vessassa. Nopean virtsaamisen jälkeen Eero riisui itsensä alasti ja meni sänkyyn. Hän otti saunatakin ja pyyhkeen itselleen peitoksi ja ummisti silmänsä.

”Anteeksi hyvät herrat, tulin siivoamaan huoneenne.” kuului hotelli virkailijan ääni johon Eero heräsi. Hän tunsi Tommin selkäänsä vasten saman peiton alla ja nousi sitten nopeasti ylös. Siivooja käänsi katseensa punastuen, samalla kun Eero tajusi olevansa alasti ja peitti sitten itsensä. ”Paljonko kello on.” Eero kysyi siivoojalta. ”Se on puoli yksitoista.” nainen vastasi. ”Ai se on jo niin paljon.” Eero sanoi. ”Voitko mitenkään tulla takasin puolen tunnin päästä?” hän kysyi naiselta ja hymyili samalla väkinäisesti. ”Totta kai.” siivooja sanoi ja poistui huoneesta. Oven sulkeuduttua Eero katsoi hetken Tommia. Sitten hän löi tätä.

Kolme miestä istuu sellissä, tai ehkä kaksi miestä ja yksi nainen. Kaksi toisella seinällä ja yksi heistä vastakkaisella. Pieni sähkölyhty valaisi heidän vankilaansa käytävän toiselta puolelta. Kaksi sellissäolijaa tuijotti yksin istuvaa vihaisina.

Ville tuijotti ystäviään, jotka näyttivät mietteliäiltä. Hän oli juuri kertonut heille kuinka hänet oli viety selliin, jossa oli kaksi laivalla olleista naisista, Heini ja Salminen. ”Miten ne naiset on tänne sitten päätyny?” Jani ihmetteli. ”Mulla on tiäkkö sellanen hatara muistikuva, ny ku mä näin heidät, että ne oltas ihan sieltä veneeltä kaapattu ja meiät vaan jätettiin sinne rannalle.” Ville sanoi. ”Tiätsä yhtään missä me ollaan?” Julle kysyi. Ville pudisti päätään. ”Ei mitään hajua.” Hän sanoi. ”Mä tien vaan että se naisten selli on tossa seinän toisella puolella ja noi äijät kutsuu tätä paikkaa Temppeliksi.” Hän jatkoi osoittaen sellin peräseinää. ”Temppeliksi?” Jani säikähti. ”Joo, kuulin ku ne puhu tuolla oven toisella puolella sillon ku mua siirrettiin tänne.” Ville selitti. ”Ei jumalauta jätkät.” Jani parahti. ”Apa toi meiät tänne uhrilahjoiks.” Hän totesi. Julle ja Ville katsoivat Janiin ja repesivät sitten nauramaan. ”Älä viitti houria Jani.” Ville sai sanotuksi naurunsa seasta. ”Mitä jos koittasit vaan nukkua.” Hän jatkoi ja käpertyi sellin lattialle makaamaan. ”Ei kai sitä tähän aikaan vielä.” Julle sanoi. Ville haukotteli. ”No kello näytti olevan vähän vajaa kymmenen illalla että ihan miten itte haluut.” Hän sanoi ja sulki silmänsä. Jani ja Julle vilkaisivat toisiaan ja kävivät sitten itsekin makuulle.

Apa kirosi mielessään pimeässä metsässä. Hän ei ollut huomannut ajankulua Tuomon tuvassa, mutta kun hän oli jo uhonnut lähtevänsä tiedustelemaan, ei hän voinut enää perääntyä. Hänen lamauttava pimeän pelkonsa alkoi ottaa taas vallan hänen mielessään. Apa istahti maahan selkä isoa kiveä vasten, jotta hänellä olisi mahdollisimman vähän kuolleita kulmia näkökentässään. Hän hengitti rauhallisesti syvään ja yritti pitää mielikuvituksensa kurissa. Jos hän vain malttaisi odottaa vielä ja vasta sitten palata muiden luo, hänen ei tarvitsisi myöntää virhettään. Apan kädet tärisivät ja hänen hengityksensä muuttui raskaaksi. Kaks minuuttia. Sitten voin palata menettämättä kasvojani. Apa sulki silmänsä ja alkoi laskea sekunteja. Yks sata. Kaks sata. Kolme sata. Hän keinui sikiöasentoon kääriytyneenä kiveä vasten. Neljä sata. Viis sata. Jostain kuului rasahdus. Kuus sata. Seittemän sata. Kaheksan sata. Apa tärisi kuin haavanlehti ja kääriytyi tiukemmin sikiöasentoon. Yheksän sata. Kymmenen sata. Apasta tuntui kuin hänen silmäluomiensa läpi kajastaisi valoa. Ykstoist sata. Kakstoist sata. Koltoist sata. Apa avasi silmänsä, sillä valon tunne silmissä häiritsi häntä. Kylmä hiki alkoi valua Apan kasvoilla kun hän tajusi että valo oli todellinen, eikä hänen pelkotilansa hallusinaatio. Valo tuli häntä lähemmäs ja Apa lamaantui kauhusta. Valo läheni ja pian Apa näki valon takana jo tutuksi tulleen ruskeahiuksisen naisen joka kantoi taskulamppua. ”Täällä se meidän urhea kersanttimme istuu.” Nainen sanoi ja samassa Apan jännitys laukesi. Kyyneleet alkoivat valua hänen poskilleen, mutta hän pyyhki ne nopeasti pois noustessaan ylös. ”Et tainnut muistaa pimeän pelkoasi?” Nainen kysyi pysähtyessään Apan eteen. ”Muistin toki.” Apa naurahti. ”En vaan ollu tajunnu että oli näin myöhä.” Hän jatkoi. Nainen katsoi Apaa päästä varpaisiin ja kääntyi sitten ympäri. ”Jos yritettäisiin aamulla uudestaan?” Hän sanoi samalla kun vilkaisi olkapäänsä yli Apaa. ”Tuomo sanoi että voimme nukkua hänen talonsa lattialla, hänellä kun on vain yksi vuode eikä lainkaan sohvaa.” Nainen jatkoi lähtiessään kävelemään. Apa juoksi naisen kiinni ja alkoi kävellä hänen vierellään. Nainen vilkaisi Apaa ja näki hermostuneisuuden tämän kasvoilta. Nainen tarttui Apaa kädestä ja Apa puristi sitä. ”Onko parempi?” Nainen kysyi. Apa nyökkäsi ja he kävelivät loppumatkan toisiaan kädestä kiinni pitäen.

Ville heräsi tuntiessaan jotain märkää roiskuvan kasvoilleen. Hän pyyhki naamansa ja katsoi roiskeiden suuntaan, jossa näki Janin virtsaamassa sellin seinää vasten. ”Mitä vittua!” Ville huudahti tönäistessään Jania. ”Mitä helvettiä.” Jani älähti kaatuessaan maahan samalla kun virtsaa roiskui ympäriinsä. Ville nousi pystyyn. ”Jätkä kusi ihan mun vieressä!” Ville huusi pyyhkiessään naamaansa. Jani nousi ylös jatkaen edelleen virtsaamista. ”En mä vittu nää mitään!” Hän huudahti. Ville hypähti taaksepäin. ”Lopeta se kuseminen!” Hän komensi. Julle nukkui nojaten sellin vastakkaiseen seinään. ”Vittu jos kusettaa niin kustaan!” Jani sanoi virtsan edelleen valuessa hänen peniksestään. ”Voi vitun vittu.” Ville kirosi ja meni Jullen viereen istumaan. ”Kyllä mä niin paljon kestää saan.” Hän sanoi asettuessaan mukavaan asentoon ja sulkiessaan silmänsä. Jani lopetti virtsaamisen ja palasi omalle nukkumapaikalleen.

Ville heräsi tuntiessaan kuin jotain kosteaa kaatuisi hänen haaroilleen. Hän avasi silmänsä ja näki Jullen virtsaavan hänen päälleen. ”Nyt vittu oikeesti!” Ville huusi kierähtäessään pois virtsasuihkun alta. Julle jatkoi toimiaan Villen noustessa ylös. ”Mitä vittua sä teet!” Ville huusi tarttuessaan Jullen paidankaulukseen. Julle ei reagoinut mitenkään, jatkoi vain virtsaamista silmät kiinni. ”Nukutsä?” Ville kysyi hämmentyneenä. Julle ei vastannut mitään, jatkoi vain toimitustaan silmät edelleen suljettuna, pää notkuen. Ville päästi irti. ”On se ny saatana!” Hän huudahti ja riisui märät housut jalastaan. Ville heitti housunsa Jullen päälle, mutta tämä ei reagoinut mitenkään. Ville etsi kuivan paikan sellistä ja otti mukavan asennon jatkaakseen uniaan.

Apa heräsi nähtyään painajaista maailmasta ilman olutta. Hän oli valinnut nukkumapaikakseen talon oven lähellä olevan nurkan jossa pystyi nukkumaan istualtaan. Tuomo ja Lotta nukkuivat tuvan perällä olevassa sängyssä ja toinen nainen oli käpertynyt lattialle Apan viereen, käyttäen tämän reittä tyynynään. Apa otti naisen pään käsiinsä, hivuttautui pois sen alta ja laski sen sitten varovasti lattialle. Talossa ei ollut kelloa, mutta aamu oli alkanut sarastaa. Apa päätti lähteä suorittamaan eilen kesken jääneen tiedustelureissun loppuun ja poistui talosta. Käveltyään hetken aamukasteisessa metsässä hän saapui kivelle josta oli eilen kääntynyt takaisin. ”Hieno kivi, eikö.” Kuului naisen ääni hänen takaansa. Apa kääntyi nopeasti ympäri puukko kädessään ja näki tutun naisen takanaan. Apa laittoi puukon pois. ”Mitä sä täällä teet?” Hän kysyi ärtyneenä. ”Siellä on minunkin ystäviäni. Minä tulen mukaan auttamaan.” Nainen sanoi laittaen kätensä puuskaan. ”Tämä on vain tiedustelureissu!” Apa kivahti. ”Nopea käynti katsomassa paikkoja ja sitten takaisin tekemään suunnitelmaa.” Hän selitti. Nainen astui lähemmäs. ”Minä tulen silti mukaan.” Hän sanoi jämäkästi. ”Etkä tule.” Apa vastasi jämäkästi ja kääntyi lähteäkseen. Nainen tarttui häntä kädestä ja Apa kääntyi valmiina ärähtämään naiselle, mutta meni hämilleen nähdessään tämän kyyneleiset silmät. ”Sinä vihaat minua.” Nainen sanoi. ”E-en ko…” Apa aloitti änkyttämisen. ”Miksi sitten sinä et halua minua mukaasi?” Nainen tivasi. Apa huokaisi syvään. ”Siellä voi olla vaarallista.” Hän sanoi rauhallisesti. Nainen tuijotti häntä suoraan sieluun jäänsinisillä silmillään. ”Enkä mää halua että sulle sattuu mitään koska…” Apa jatkoi mutta keskeytti lauseensa. ”Koska mitä?” Nainen kysyi tiukasti. Apa mumisi jotain ja yskäisi. ”Anteeksi mitä?” Nainen jatkoi tiedusteluaan. ”No tota… Kyl sää tiiät.” Apa sanoi ja käänsi selkänsä naiselle. ”Tiedän mitä?” Nainen kysyi ja tarttui Apaa olkapäähän. ”Koska mää tykkään susta!” Apa murahti ja metsään tuli hiljaista. Nainen hymyili. ” Niin minäkin sinusta.” Hän sanoi ja antoi Apalle suukon poskelle. ”Siksi me teemme tämän kaksin.” Hän sanoi. ”Mutta siellä voi olla vaarallista.” Apa toisti argumenttinsa. ”Jos sulle sattuu jotain…” Apa jatkoi mutta nainen keskeytti hänet. ”Sinä suojelet minua. Olethan sinä sentään Suomen armeijan kersantti.” Samassa Lotta käveli heidän ohitseen.” Söpöä.” Hän sanoi. Apa ja nainen katsoivat häntä hämillään. ”Tulkaa perässä, mä näytän tietä.” Lotta huikkasi heille jatkaessaan kävelyä. Apa lähti seuraamaan häntä ja nainen tuli perässä.

Jani heräsi omaan yökkäämiseensä. ”Hyi vittu.” Hän sanoi yskimisen lomassa. ”Täälä haisee kuolema ja pahasti.” Hän jatkoi noustessaan ylös. ”Kusi se on mikä täällä haisee.” Ville totesi halveksuen. Ville istui alasti sellin nurkassa johon ei ollut hänen tietojensa mukaan virtsattu. Vaatteensa hän oli levittänyt vastakkaiseen nurkkaan kaltereita vasten. ”Mä oon pahoillani mutta mä en nähny sua.” Jani sanoi. Ville vain tuhahti. ”Sen mä ymmärrän mutta Julle kusi ihan suaraan syliin unissaan.” Hän sanoi osoittaen kaltereita vasten tupakkaa polttavaa Jullea. ”Kasteli mun röökit samalla eikä suastu antaa yhtään omistaan.” Ville jatkoi kitinäänsä. ”Tää on mun viimene, saat jämät jos haluat.” Julle sanoi ja ojensi jäljellä olevaa tupakkaansa Villeä kohti. Ville nousi ylös ja otti tupakan vastaan, veti siitä henkoset ja tumppasi sen. ”Meiän tars varmaan päästä täältä pois.” Jani totesi itsestäänselvyyden. Hetken miehet miettivät kunnes oven avautumisen ääni sai heidän huomionsa. Arpikasvoinen mies tuli sellin eteen kantaen mukanaan kolmea paria käsirautoja. ”Siitä raudat käteen kaikille.” Mies sanoi heittäessään raudat sellin lattialle. ”Mitkä raudat?” Jani kysyi, sillä hän ei nähnyt vieläkään mitään. ”Toi jätkä heitti just käsirautoja tohon lattialle.” Julle vastasi. ”No ei varmana laiteta!” Jani huudahti ja tarttui sellin kaltereihin. Mies otti taskustaan sähkötainnuttimen ja iski sillä Jania käteen. Jani parkaisi tuskasta ja kaatui maahan. ”Raudat käteen.” Mies toisti osoittaen muita tainnuttimellansa. ”Parempi varmaan totella.” Ville sanoi ja poimi käsiraudat maasta. Julle ojensi kätensä ja Ville laittoi raudat paikoilleen. Seuraavaksi Ville auttoi Janin ylös ja laittoi tälle raudat. ”Älä tottele tota.” Jani kähisi. ”Mialummin laitan tälläsen kun otan sähköä.” Ville vastasi ja lukitsi Janin kädet. Lopuksi hän ojensi viimeiset käsiraudat Jullelle joka laittoi ne hänen käsiinsä. Arpinaamainen mies avasi sellin oven. ”Vauhtia. Käytävän päähän.” Hän sanoi osoittaen samalla ovelle josta tuli. Julle otti Jania käsivarresta kiinni ja lähti taluttamaan tätä ovelle, Villen seuratessa perässä.

Ville käveli tyynenä arpinaamaisen kaapparin edellä. Tämä tökki välillä lamaannuttimellansa, mutta ei onneksi sähköt päällä. Ville yritti tarkkailla mahdollista pakoreittiä samalla. ”Siitä oikealle.” Mies ärähti Villen edellä kävelevälle Jullelle joka talutti Jania. Julle pysähtyi ja avasi vieressään olevan oven. ”Sinne sisään.” Totesi arpinaamainen mies tökätessään samalla Villeä lamaannuttimellansa eteenpäin. Ville seurasi muita ovesta huoneeseen, jossa oli penkkejä ja vaateripustimia. Mies jäi ovelle seisomaan ja heitti käsirautojen avaimen lattialle. ”Käytte saunassa.” Hän sanoi. ”Pakoa on turha yrittää, ikkunoita ei ole ja tämä ovi menee lukkoon ja sen ulkopuolella on aseistettu vartija. Palaan tunnin päästä ja oletan että silloin olette peseytyneet, pukeutuneet ja kahlinneet itsenne uudelleen.” Mies sanoi ja sulki oven poistuessaan. Ville kumartui ottamaan avaimen lattialta ja kuuli samalla kuinka saunan puolelta kuului oven avautuminen. ”Onkohan ne naiset täällä?” Ville kysyi kiilto silmäkulmassaan avatessaan Jullen käsirautoja. ”Oisko.” Julle totesi onnellisena alkaessaan avata Villen rautoja. ”Kyllä ne olis voinu tuoda tänne jotain kunnon shampoota.” Kuului seinän takaa naisen ääni. ”Älä viiti H, Pirkka on hyvä merkki.” Kuului toisen naisen ääni. ”Ne ne on!” Huudahti Ville ja riisui pesutilan ovelle juostessaan kalsarinsa. Julle jätti Janin käsirautojen avaamisen kesken ja juoksi perään. ”Jätkät jumalauta!” Huusi Jani ja juoksi oven karmia päin.

Apa palasi paikalle jossa naiset odottivat. ”Selviskö mitään?” Lotta kysyi. Apa istahti kivelle. ”Kyllä sen on pakko olla seurakunnan leirintäkeskus, niillä on pihassa pieni kirkko.” Apa vastasi. ”Onko seurakunta siis tämän takana?” Toinen nainen kysyi. Apa näytti hetken mietteliäältä. ”En usko.” Hän sanoi partaansa haroen. ”Ottaen huomioon viimeaikaisen kirkostaeroamisvillityksen, on hyvin todennäköistä että täälä päin on säästösyistä jouduttu myymään omaisuutta ja tämän ovat sitten jotkut sekopää ostaneet.” Hän jatkoi mietteitään. ”Saitko mitään muuta tietoa?” Lotta kysyi. ”Anteeksi ettei mun tiedoista ollu paljoo apua, ne ei saanu mua sisälle asti ennen kun Salminen auttoi mut pakoon.” Hän jatkoi hiukan vaivaantuneena. ”Oli niistä paljonkin apua.” Apa lohdutti Lottaa. ”Ja ny ko oon nähny paikan itekkin, mulla on suunnitelma.” Hän sanoi ja nousi ylös kiveltä. ”Herra kersantti sitten vain antaa käskyt.” Apan kanssa paljon aikaa viettänyt nainen sanoi tehdessään jonkin sortin armeijatervehdyksen. Apa hymähti. ”Selvä. Ensin koodinimet kaikille.” Apa sanoi. ”Minä olen Punainen ja te olette Ruskea ja Sininen, silmien värin mukaan.” Apa ohjeisti. ”Miksei me voida olla oikeilla nimillä?” Lotta kysyi. ”Ettei vihollinen saa niitä selville.” Apa valehteli, sillä todellinen syy koodinimille oli ettei Apa vieläkään tiennyt toisen naisen nimeä eikä sitä kehdannut enää tässä vaiheessa kysyäkään, se kun oli hänelle selvästi jo veneessä kerrottu. ”Eli suunnitelma on tämä.” Apa sanoi ja alkoi selittämään suunnitelmaansa.

Jani oli asetettu saunassa kauimmaksi kiukaasta turvallisuussyistä. Hänen vieressään istui Julle, sitten Heini, Salminen ja perimmäisenä Ville. ”Ootte te kyllä aika epeleitä kun selvisitte rannalla monta päivää.” Salminen sanoi ihailua äänessään. ”Me ei oltas varmaan pärjätty tuntiakaan, vai mitä H?” Hän sanoi ja tönäisi samalla Heiniä, joka katsoi Janiin päin. ”Ei varmaan juu.” Hän sanoi hajamielisenä. Julle yritti laittaa kättänsä Heinin harteille mutta tämä otti sen sieltä pois. ”Missäs teiän loppuseurue on?” Jani kysyi nurkasta. ”Sillon kun meitä tänne tuotiin niin mä aiheutin harhautuksen jolloinka L pääsi pakoon.” Salminen aloitti. ”Mutta S:n kohtalosta en osaa sanoa mitään, hän kun ei ollut meiän kanssa hytissä sillon kun kaappaajat tuli eikä häntä täälläkään ole näkynyt.” Hän jatkoi surua äänessään. Ville heitti löylyä ja Julle laittoi kätensä Heinin reidelle, mutta tämä ohjasi sen syrjään. ”No sitä ei kannata murehtia.” Julle sanoi ja poistui saunasta. Heini siirtyi Janin kylkeen kiinni. ”Oletko sä kunnossa?” Hän kysyi. ”Muuten joo mutta en nää mitään kun rillit on taas hukassa.” Jani sanoi hiukan ujostuen. Heini silitti Janin poskea. ”Voi poloista.” Hän sanoi hoivaavasti. Ville heitti jälleen löylyä. ”Mulla saattaa olla suunnitelma miten me päästään täältä pois.” Hän sanoi sitten. ”Hyvä.” Salminen riemastui. ”Tuu tonne pukuhuoneen puolelle kertoon se.” Hän jatkoi tarttuessaan Villeä ranteesta kiinni ja lähtiessään ulos. Saunaan laskeutui hiljaisuus siksi aikaa kun pesuhuoneesta kuului suihkun ääni. ”Oisinhan mä sen tuossakin voinu kertoa.” Ville protestoi löylyjensä keskeyttämistä. ”Annetaan heille nyt hetki omaa aikaa.” Salminen sanoi. He sammuttivat suihkunsa ja poistuivat pukuhuoneen puolelle jossa Julle mökötti nurkassa. ”Ootko vähän mustis.” Salminen hihkaisi. ”En tietenkään.” Julle tuhahti. Salminen istui hänen viereensä. ”Älä huoli cowboy. Lotta tykkäs susta oikeesti.” Hän sanoi taputtaen samalla Jullea reiteen lohduttavasti. Samaan aikaan saunassa Heini antoi Janille suudelman poskelle. ”Kiitoksia siitä yöstä veneessä. Olit suurenmoinen.” Hän kuiskasi lempeästi. ”Ole hyvä.” Jani sanoi hämmennystään peitellen sillä hänellä ei ollut mitään aavistusta mistä Heini puhui.

Apa odotti pensaassa vihollisten talon liepeillä. Pihalla kiersi kaksi vahtia säännöllisen epäsäännöllisesti. Ruskea oli asemissaan talon toisella puolella ja Sininen päädyssä. Apa odotti heiltä merkkiä. Tiedustelumatkallaan hän oli huomannut että vahdit pysähtyivät tupakkaa polttamaan aina silloin tällöin rakennuksen pääovelle. Heti kun näin tapahtuisi jälleen, olisi Apan hetki toimia. Suunnitelma oli nerokas, mutta siinä oli epävarmuuksia, sillä heidän tietonsa olivat vajavaiset. Talon takaa kuului ääni: ”Uui, uui. Uui, uui.” Se oli merkki jota Apa odotti. Nyt hänellä olisi tupakan mittainen aika murtautua taloon joten hän lähti juoksemaan. Hän pääsi ovelle ja alkoi irrottamaan tuomallaan kepillä ovilasin ja sen listojen välissä olevaa kumitiivistettä. Tiedustelureissullaan hän oli huomannut että ovessa käytettiin lyöntilistoja. Apa sai ensimmäisen tiivisteen irti ja iski sitten rautaiseen listaan voimakkaasti kämmenellä. Lista irtosi hahlostaan ja Apa riemuitsi sisäisesti. Kaikki ne vuodet lasiasentajana maksoivat vihdoin itsensä takaisin. Kolmannen tiivisteen irrottamisen jälkeen lasi kellahti jäljellä olevia listoja vasten. Apa riemuitsi jälleen sisäisesti, sillä se tarkoitti ettei lasi ollut silikonilla kiinni. Hän irrotti kolmannen listan ja nosti sitten lasin pois paikaltaan. ”Uui, uui. Uui, uui.” Antoi Apa merkin naisille että oli saanut lasin irti. Takaovi oli hiukan syvennyksessä ja terassikalusteiden takana joten vartijat eivät välttämättä huomaisi sitä heti, mutta aikaa ei silti ollut hukattavaksi. Apa astui taloon sisälle.

Ville oli juuri kertonut suunnitelmansa Jullelle ja Salmiselle. ”Tossa on aika paljon riskejä.” Julle vastasi epäileväisenä. ”Kaikissa suunnitelmissa on.” Vastasi Ville. ”Saa toki ehdottaa parempaakin.” Hän yllytti mutta vaihtoehtoista suunnitelmaa ei tullut. ”Täytyy vaan saada noi toiset mukaan.” Ville sanoi viitaten saunassa oleviin Janiin ja Heiniin. ”Mä haen ne.” Julle sanoi nousten ylös. Hän avasi pesuhuoneen oven ja huusi samalla: ”Kuukeri!” Salminen kääntyi Villeen päin. ”Mikä on kuukeri?” Hän kysyi. ”Juhannustrauma.” Ville vastasi. Hetken kuluttua Jani ja Heini saapuivat pukuhuoneeseen. ”No mitäs rakastavaiset puuhas?” Salminen kysyi iloisena. ”Ei mitään ihmeellistä.” Julle vastasi heidän puolestaan istuessaan alas. ”Ihan vaan saunottiin.” Jani sopersi. Salminen hymyili pilkallisesti. ”Aivan varmasti.” Hän sanoi iskien silmää. ”Jani, meillä on suunnitelma pakoon pääsemiseksi.” Ville vaihtoi aihetta. ”Ja sulla on siinä erittäin tärkeä rooli.” Hän jatkoi nousten seisomaan. ”Mulla?” Jani älähti. ”Mähän olen sokea.” Hän jatkoi kimittämistä Villen kävellessä hänen ohitseen pesuhuoneen puolelle. Ville palasi mukanaan shampoopullo. ”Tiedän, mutta sillä ei oo väliä.” Hän sanoi ojentaen pullon Janille. ”Juo tosta.” Ville sanoi. Jani otti pullon käteensä. ”Mitä tää on?” Hän ihmetteli ja yritti tihrustaa pullon kyljessä lukevaa tekstiä. Heini otti pullon hänen kädestään. ”Tää on Pirkan pehmeyttävää shampoota.” Hän sanoi järkyttyneenä ja katsoi Villeä. ”Kikkurapäänkö pitäs juoda shampoota?” Heini jatkoi järkyttyneenä. ”Mitä vittua Ville?” Jani älähti. ”Juo ite saatana.” Hän huudahti heittäessään pullon Villen suuntaan. Ville sai pullosta vahingossa kopin. ”Tässä on ainesosana maitoa.” Ville sanoi rauhallisesti. ”Me toki voitaisiin vaan teeskennellä, että jollakin meistä on jokin hätä ja huutaa apua, mutta siinä on riskinsä.” Ville sanoi antaen pullon takaisin Janille.” Jos heillä esimerkiksi on lääkintätaitoja omaava henkilö täällä tai näytteleminen ei ole uskottavaa.” Hän jatkoi. Jani katsoi pulloa epäillen. ”Tää on Jani meiän paras mahdollisuus.” Ville sanoi laittaessaan kätensä Janin olalle. ”Esityksen pitää olla tarpeeks uskottava että se vartija ryntää tänne.” Hän selitti Janille. Pukuhuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Lopulta Jani huokaisi syvään, avasi shampoon ja otti pitkän kulauksen. ”Kukaan ei sitten ryntää heti vartijan kimppuun, niitä voi tulla useempi.” Ville ohjeisti muita kun he jäivät odottamaan.

Apa avasi käytävällä olevan oven. Sen takana oli siivouskomero. Apa nappasi mukaansa mopin varren että hänellä olisi vähän kättä pidempää mahdollisten vihollisten varalta. Hän jatkoi matkaansa ja pian käytävä haarautui. Oikealla se päättyi oveen ja vasemmalla vähän matkan päässä näkyi jonkinlainen aulatila. Apa lähti oikealle ja koetti ovea. Se oli lukossa. Hän jatkoi varovasti toiseen suuntaan. Päästyään käytävän päähän hän kurkisti varovaisesti kulman taakse. Nopeasti hän veti päänsä takaisin nähtyään aulassa istuvan miehen. Apa kurkisti uudestaan. Mies katsoi televisiosta uutisia herkeämättä. Uutisankkuri kertoi juuri kadonneesta veneestä. Ruudulla näkyi vene jolla he olivat matkalla, sekä kapteeni Niukkasen kuva. Samassa Apan valtasi järkytys, kun hän tunnisti televisiota katsovan miehen. Siinä istui itse kapteeni Niukkanen, rennosti seuraten uutisia omasta katoamisestaan. Apa ravisti itsensä ulos järkytyksestä. Hän piilotti mopinvarren selkänsä taakse ja astui esiin nurkan takaa. ”Herra kapteeni.” Hän sanoi iloisesti. Niukkanen pomppasi pystyyn ja otti sähkölamaannuttimensa esiin. ”Sinä.” Hän sanoi järkyttyneenä.” Sua onkin etitty.” Hän sanoi sylkien sanat suustaan ja lähti Apaa kohti. Apa otti aseensa selän takaa ja löi Niukkasta napakasti ranteeseen ja hänen lamaannuttimensa putosi maahan. Niukkanen älähti kivusta ja otti askeleen taaksepäin. Apa huitaisi mopinvarrella hänen päätään kohti mutta Niukkanen tarttui siihen molemmin käsin ja alkoi vetää. Keppi lipesi Apan hikisistä käsistä ja Niukkanen kaatui selälleen sohvalle. Nopealla ryntäyksellä Apa oli hetkessä tämän päällä ja löi häntä nyrkillä kasvoihin. Niukkanen sai potkaistua Apaa polvella kylkeen, josta kuului rusahdus. Apa löi Kapteenia uudestaan kasvoihin ja tämä näytti menettävän tajuntansa. Apa löi varmuudeksi vielä kerran ja Niukkasen nenästä alkoi vuotaa verta. Apa huohotti hetken paikallaan. Hän otti Niukkaselta lamaannuttimen ja vyöltä roikkuvan avainnipun. Samassa lähellä olevan oven takaa alkoi kuulua avunhuutoja.

Ville hakkasi pukuhuoneen ovea. ”Apua! Janilla on sairaskohtaus!” Hän huusi. Jani makasi maassa sikiöasennossa vatsaansa pidellen. Heini istui Janin vieressä pidellen häntä kädestä. Salminen ja Julle olivat asemoituneet oven molemmin puolin, valmiina toteuttamaan suunnitelma. ”Äkkiä nyt! Täällä tehdään kuolemaa!” Ville jatkoi huutamista ja oven takomista. Pian kuului ääni, joka viittasi siihen että lukkoon sovitettiin avainta. Ville astui poispäin ovesta. Avaimen sovitteluäänet jatkuivat jonkin aikaa. Tunnelma huoneessa oli jännittynyt. Kun ovi lopulta aukesi, Salminen läimäytti sisään astunutta Apaa välittömästi kahden kilogramman rinnoillaan leukaan samalla kun Julle potkaisi häntä samaan kohtaan kuin kapteeni Niukkanen aiemmin. ”Jumalauta!” Apa murahti kaatuessaan maahan. ”Hei, ei pitäny heti hyökätä!” Ville huusi. ”Anteeks V! Mä panikoin.” Salminen sanoi. Ville katsoi maassa makaavaa Apaa. ”Vittu sehän on Apa!” Hän jatkoi kauhistuneena ja polvistui Apan viereen, joka piteli kylkeään ja manasi itsekseen. ”Apa?!” Jani huudahti nousten pystyyn ja tullen Villen viereen. ”Eikös sun pitäis olla laktoosikoomassa?” Ville kysyi Janilta. ”Siinä oli kookosmaitoa eikä oikeeta maitoa.” Jani vastasi. Ville katsoi Heiniin päin. ”Onko noin?” Hän kysyi. Julle katsoi ovesta aulaan. ”Kyllä tässä niin lukee.” Heini vastasi. ”Aika hyvin sä sitten näyttelit.” Ville sanoi Janille. ”Koitappa ite juoda shampoota, ei oo mitään herkkua.” Jani vastasi. ”Mitä vittua Apa täällä tekee?” Hän jatkoi. ”No helvetistäkö mä tiedän.” Ville vastasi. ”Tulin pelastaan teitä, vitun uunot.” Apa yskäisi kylkeään pidellen. ”…ja teet siinä helvetin hyvää työtä.” Ville vastasi hänelle. Jani ja Ville auttoivat Apan ylös. ”Kuka vittu hyökkää heti ihmisen kimppuun kun ovi aukee?” Apa murahti. ”Sori, mun moka.” Salminen sanoi ja nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi. ”Se ei kuulunu suunnitelmaan, pikkasen panikoin” Hän jatkoi ja naurahti samalla. ”Pitäiskö meidän mennä jo?” Heini kysyi hädissään. ”Ja missä S ja L on?” Salminen tivasi Apalta. ”Turvassa.” Hän sai vastattua. ”Niillä on Jani sun lasit eli ei hätää.” Apa jatkoi ja suoristi ryhtinsä. ”Mulla taitaa olla kylkiluu murtunut.” Hän sanoi kylkeään pidellen. Samassa Julle palasi pukuhuoneeseen kädet päänsä päällä. ”Julle mitä vittua?” Ville kysyi mutta saikin vastauksen välittömästi kun arpinaamainen mies ja kaksi muuta pahista tulivat hänen takaansa näkyviin. Arpinaaman takana olevilla miehillä oli molemmilla pistoolit. ”Todella typerä temppu.” Sanoi arpinaama. Kaikki pukuhuoneessa olleet nostivat kätensä päänsä päälle.

Tarina jatkuu osassa 8: Epäonnistumisen Seuraukset

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki samankaltaisuudet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Heipati hei, henkilö oletetut. Pieni päivitys siitä mitä on uutta.
Runo osioon on tullut uutta monessakin asiassa. Sain jälleen yhden armeija aikaisista runo vihoistani käytyä läpi eli siellä on myös jotain uutta. Haiku runoja tuli tehtyä ajan kuluksi, niille jotka sellaisista tykkää.
Yksi novelli on tällä hetkellä oikeinkirjoitus vaiheessa ja muutama muu on tuloillaan.
Sankarien haaksirikko on edennyt jo kuudenteen osaansa ja tarina alkaa lähestyä kliimaksiaan. Pieni knoppitieto. Tämä päivämäärä on se, jolloin sankarit lähtivät risteilylle, eli tarina alkaa päivämäärästä 04.09.2021. Eipä mulla muuta, mo.

Aamu sarasti tihkusateisena metsänreunan ylle. Hiipuva nuotio ei enää lämmittänyt majassa nukkuvia kolmea miestä, tai ehkä kahta miestä ja yhtä naista, joten he olivat kääriytyneet toisiaan vasten lämmön vuoksi.

Jani aivasti valtavan räkäpallon Jullen korvaan ja nousi sitten käsiensä varaan aivastellen toistuvasti. Julle pieraisi kääntäen kylkeään jolloin Janin räkätilsasta osa jäi Villen nenään roikkumaan. Jani lopetti yskimisen ja jatkoi nukkumista. Hetken kuluttua Ville avasi silmänsä ja näki rään roikkuvan nenästään. ”Hyi vittu.” Hän sanoi noustessaan istumaan. Hän otti Jullen käden ja pyyhki rään siihen. Ville nousi seisomaan ja kaivoi tupakan suuhunsa. Hän ei kumminkaan ehtinyt sytyttää sitä, kun joku löi häntä pampulla takaraivoon. Villen kaatuessa maahan hän ehti nähdä vilaukselta kuinka joukko miehiä sitoi Janin ja Jullen käsiä heidän selkänsä taakse, sitten hänen tajuntansa sumeni.

Apa heräsi virtsaamistarpeeseen. Hän oli nukkunut yönsä veneeseen saapuneita kaappaajia pakoon päässeen naisen kanssa, hänen kyhäämässään pienessä havumajassa. Apa kömpi ulos ja venytteli hetken. Hän maiskutteli suutaan raapiessaan vatsaansa. Eilisen oluen juonnin jälkeen hänen suutaan kuivasi. Hän nappasi kuusen oksan suuhunsa ja imi siitä kosteutta. Kuljettuaan hiukan syrjään majasta hän aloitti virtsaamissuorituksen. ”Huomenta.” Kuului naisen ääni hänen takaansa. ”Huomenta.” Apa vastasi. ”Saitko nukuttua hyvin?” Hän kysyi ravistaessaan viimeisiä virtsapisaroita. Nainen kömpi ulos majasta. ”Erinomaisesti.” Hän sanoi leveä hymy kasvoillaan. Hän tuli Apan luokse ja halasi häntä takaapäin. ”Kiitoksia.” Hän sanoi hellästi. ”Ei mitään, mää tarjoon.” Apa vastasi. Hetken metsässä kuului vain tihkusateen ropina. ”Mitä me teemme seuraavaksi?” Nainen kysyi irrottaessaan otteensa. Apa kääntyi ympäri. ”Täältä täytyy päästä pois.” Hän aloitti. ”Onneks me nyt tiedetään, sulla olevan kartan ansiosta, että me voidaan tehä se maitse, eli ei tarvii lauttaa rakentaa.” Hän jatkoi puhettaan. ”Mutta mihin suuntaan meidän tulisi lähteä?” Nainen kysyi. ”Itään.” Apa vastasi. ”Minä tiedän sen, osaan lukea karttaa.” Nainen sanoi. ”Mutta missä on itä? Minulla ei ole kompassia.” Hän jatkoi. Apa hymähti tyytyväisenä. ”Itä on suurin piirtein tuolla.” Hän sanoi osoittaen metsään. Nainen kääntyi katsomaan Apan osoittamaan suuntaan ja sitten takaisin Apaan. ”Nyt ei ole aikaa arvailla.” Hän sanoi. ”Ei tää ookkaan arvaus.” Apa sanoi leveästi hymyillen. ”Mää toissayönä kattelin tähdistä missä on pohjonen.” Hän jatkoi. Nainen katsoi häntä hämillään. ”Olet siis varma että itä on tuolla?” Hän kysyi osoittaen samaan suuntaan johon Apa hetki sitten osoitti. ”No lähes.” Apa sanoi. ”Tuolta rannalta mää osaan sanoo sen varmaksi ko pääsen samaan kohtaa missä sillon sen katoin.” Hän jatkoi. Nainen katsoi häntä hieman epäröiden. ”Pitäs varmaan muutenkin jo mennä ennen ko jätkät huolestuu.” Apa sanoi haroen partaansa. ”Mutta joku heistä voi olla osallisena tässä.” Nainen sanoi hätää äänessään. ”En kyllä usko.” Apa sanoi. ”Ja vaikka oliskin niin sitten mää hakkaan sen.” Apa naurahti ja iski nyrkillä kämmentänsä. Nainen hymähti. ”Jos kerran olet varma…” Hän sanoi hymyillen. ”Mennään siis varmistamaan suuntamme.” Hän jatkoi ja lähti kulkemaan kohti jätkien majapaikkaa. Apa katsoi hänen peräänsä hetken ja lähti sitten myös kävelemään.

Apa saapui sammuneelle nuotiolle. Hän vilkuili ympärilleen sillä jätkiä ei näkynyt missään. ”Jätkät!” Hän huusi. Hänen seurassaan ollut nainen tutki heidän majaansa. ”Jani! Julius! Ville!” Apa jatkoi huutelua, mutta vastausta ei kuulunut. ”Mihin helvettiin ne on lähteny?” Hän ihmetteli ääneen. ”Epäilen että eivät minnekään.” Nainen vastasi ja viittoi Apaa majalle. ”Pakkohan niitten on ko eivät täälä ole.” Apa sanoi saapuessaan naisen viereen. ”Heidät taidettiin viedä pois.” Nainen sanoi osoittaen maahan, jossa Janin silmälasit olivat. Apa otti ne käteensä. ”Miksi hän lähtisi minnekään ilman silmälasejaan?” Nainen kysyi Apalta. ”Hyvä huomio.” Apa vastasi laittaen samalla lasit silmilleen. ”Mitäs tykkäät professori Apasta?” Hän kysyi naiselta katsoen häntä kohti virnistäen samalla. Nainen otti lasit hänen päästään. ”Nyt ei taida olla leikin aika.” Hän sanoi. ”Selvästikin samat miehet jotka veivät minun ystäväni ovat myös vieneet sinun ystäväsi.” Hän jatkoi tuima ilme kasvoillaan. ”Siltä se vähän vaikuttaa.” Apa sanoi ja lähti kävelemään rantaan. Nainen jäi sammuneen nuotion luokse ihmettelemään. Apa pysähtyi rannalle ja katseli ympärilleen. Hetken katseltuaan hän katsoi ylös ja osoitti sitten toisella kädellään eteenpäin ja toisella oikealle. Hän laski kätensä ja palasi nuotiopaikalle. ”Itä on suoraan tuolla.” Hän sanoi naiselle. Apa nosti puukon maasta. ”Eiköhän mennä.” Hän jatkoi ottaen naista kädestä kiinni ja lähtien kävelemään metsään päin. ”Mutta entä ystäväsi?” Nainen kysyi. ”Oletettavasti ovat jossain samalla suunnalla kuin poispääsy.” Apa vastasi.

Jani nojasi kaltereita vasten. ”Nyt vittu sitä vettä tänne!” Hän huusi. ”Hirvee jano!” Hän jatkoi ja repi kaltereita. Heidän sellinsä oli pimeän käytävän varrella ja ainoa valonlähde oli pieni sähkökäyttöinen lyhty käytävän toisella puolella. Julle istui nurkassa polttamassa tupakkaa. ”Älä huuda.” Hän sanoi Janille. ”Mun pää on ihan vitun kipee.” Hän jatkoi vetäen samalla viimeiset savut. Jani kääntyi suurinpiirtein Julleen päin. ”Niin munkin, mutta enemmän mulla on jano.” Hän sanoi. Julle tumppasi tupakkansa. ”Ja sä luulet että ne tuo vangille juotavaa?” Hän kysyi heittäessään tumpin Jania kohti. Jani kääntyi taas kaltereihin päin. ”Pakkohan niitten on jos ne haluaa meiän pysyvän hengissä.” Hän sanoi. Hetken sellissä oli hiljaista. ”Jos.” Julle vastasi kaivaessaan nuuskapurkin taskustaan. Selliin laskeutui jälleen hiljaisuus. ”Missäköhän Ville on?” Julle lopulta kysyi. Jani kohautti hartioitaan.

Apa kaiversi koivun runkoon rastia puukolla. Tihkusade oli tauonnut metsässä. ”Miksi sinä teet noin puille?” Hänen seurassaan oleva nainen kysyi. ”Mää merkkaan tän aina puun itäpuolelle, niin ettei menetetä suuntaa.” Apa vastasi samalla kun sai rastinsa tehtyä. Nainen katsoi häntä ihaillen. ”Oletpas sinä nokkela.” Hän sanoi. Apa käveli hänen ohitseen. ”Tuli vaan mieleeni.” Hän sanoi. Nainen lähti kävelemään Apan perään. Hetken he kävelivät hiljaisuudessa. ”Apa?” Nainen kysyi ääni värähtäen. ”Kerro ihmeessä.” Apa vastasi kääntymättä. ”Mitä jos on jo liian myöhäistä pelastaa ketään?” Nainen kysyi ja alkoi itkemään. Apa pysähtyi ja kääntyi ympäri. Nainen pyyhki silmiään ja nyyhkytti. Apa käveli naisen luokse ja halasi häntä. ”Ei varmasti ole myöhäistä.” Hän sanoi. Nainen itki Apan rintaa vasten samalla puristaen tämän paitaa. Hetken he olivat vain paikallaan kunnes Apa irrotti otteensa tarttuakseen naista olkapäistä kiinni. Apa työnsi häntä kauemmas. ”Meidän pitää mennä nyt. Oletsä ok?” Hän kysyi. Nainen nyyhkytti hetken ja nyökkäsi sitten. Apa jatkoi matkaansa naisen seuratessa perässä. Hetken käveltyään Apa pysähtyi ja ojensi kätensä sivulle. Perässä kulkenut nainen pysähtyi hänen käteensä. ”Mitä nyt?” Hän kysyi. ”Tuolla on talo.” Apa vastasi. ”Jää tähän, mää käyn tiedusteleen.” Hän jatkoi ja katsoi naista syvälle jäänsinisiin silmiin. Nainen näytti hetken siltä että hän alkaisi taas itkeä, mutta hän pysyi tyynenä ja nyökkäsi. Naisen painautuessa aluskasvillisuuden sekaan Apa lähti etenemään taloa kohden varovaisesti.

Jani lauloi nurkassa: ”Olen kaivannut sinua Kyllikki.” ”Wo oo o ou…” Julle vastasi hänen lauluunsa. ”Kun kohtalon tuuli kaarnalaivaa keinuttaa.” Jani jatkoi lauluaan ja Julle alkoi napsuttaa olemattoman musiikin tahdissa. ”Sinä miestenlehdessä pyllistit…” Jatkui Janin laulu johon Julle vastasi: ”…Wo oo o ou.” Edelleen napsuttaen rytmiä. ”Ja mua juopporentuksi pystybaarissa solvataan.” Lauloi Jani edelleen sellin seinään nojaten. Julle alkoi viheltää rytmiä johon Jani yhtyi taputtamalla.

Apa painoi itsensä talon seinää vasten. Ränsistyneen talon pihassa oli vanha Jopo, joka näytti käyttökelpoiselta. Piha oli kasvanut lähes umpeen, lukuunottamatta polkua joka johti ovelle. Talossa siis asui joku, tai ainakin siellä käytiin säännöllisesti. Apa kurkisti ikkunasta sisään. Tuvan pöydällä paloi kynttilä, mutta ketään ei kuulunut. ”Mitä sie täälä teet?” Kuului miehen ääni Apan takaa. Apa kääntyi äkisti heilauttaen puukkoa samalla. ”Varohan sie.” Kuului vastaus. Apan edessä seisoi lyhyt mies jolla oli hiukan korvien alapuolelle ulottuvat, vaaleat hiukset. Apa tuijotti miestä puukko ojennettuna häntä kohti. ”Pistähän sie tuo puukko alas poika, ei sinnun tarvii vanhaa Tuomoo pelätä.” Mies sanoi rauhallisesti. Apa laski puukkonsa varoen mutta tuijotti edelleen miestä herkeämättä. ”Onks tää sun talo?” Hän kysyi. ”Miunhan se.” Tuomo vastasi. ”Täälä mie oon kohta nelkytä vuotta asunu, kaakana kaikest nykyajan hömpötyksist.” Hän jatkoi ylpeyttä äänessään. Apa vilkaisi metsään siihen suuntaan josta oli tullut. ”Mitäs sie täälä teet?” Tuomo toisti alkuperäisen kysymyksensä. ”Etin kavereitani.” Apa vastasi. ”Et oo sattunu näkemään? Sellanen kiharatukkanen, sitten on hoikka ja vaaleatukkainen ja sellanen jolla on pitkät ruskeat hiukset.” Apa kuvaili kaverinsa. Mies näytti hetken mietteliäältä raapiessaan leukaansa. ”En mie kyl muista että olis näkyny.” Hän vastasi lopulta. ”Siun pittää kysyä noilt naapurin herrasmiehilt.” Tuomo jatkoi osoittaen kädellään metsään päin. Apa katsoi Tuomon kädellä osoittamaan suuntaan. ”Sulla on täälä naapureita?” Hän kysyi kääntäen katseensa takaisin Tuomoon. ”No toki.” Tuomo aloitti. ”Sellanen kymmenen miehen porukka asuu tuola parin kilometrin päässä vanhassa seurakunnan leirikeskuksessa. Meteliä pitävät aina kesän alussa ja lopussa mutta muuten harmittomia. Mie en puutu heidän asioihin eivätkä he miun.” Hän kertoi. Apa katsoi jälleen Tuomon äsken osoittamaan suuntaan. ”Miehän kiehautan meille kahvit.” Tuomo sanoi läimäyttäen Apaa olkapäälle ja lähtien kävelemään ovelle. ”Ja pyydä se tyttöystäväsi tuolta pusikosta kanssa.” Tuomo huikkasi vielä ovelta. Apa säpsähti ja katsoi metsään päin josta oli tullut ja sitten taas ovelle. ”Ei hän ole mun tyttöystävä.” Hän sai sanottua vapisevalla äänellä ja lähti sitten hakemaan mukanaan ollutta naista.

Jani kaivoi peniksensä esiin vetoketjustaan. Julle näytti nukkuvan vastakkaisella seinällä joten Jani oli päättänyt nyt olevan paras hetki onanoinnille. Kukaan ei ollut käynyt heidän luonaan sen jälkeen kun heidät oli selliin kannettu. Villeä ei ollut näkynyt missään. Jani sulki silmänsä samalla kun tarttui penikseensä kiinni. Jani lähti rakentamaan juonta mielessään. Metsässä on paahtavan kuuma. Mies poimii marjoja pieneen ämpäriinsä hikipisaroiden valuessa hänen otsallaan. Läheisestä pensaasta kuuluu rapinaa. Mies kääntyi katsomaan pusikkoon josta käveli pienirintainen nainen jolla oli tummanruskeat hiukset. Jani avasi silmänsä. ”Pienet tissit?” Hän sanoi ääneen hämillään. Hetken tuijotettuaan tyhjään Jani kohautti olkapäitään ja sulki silmänsä uudelleen. Nainen käveli miestä kohti. ”Anteeksi, taidan olla eksynyt.” Hän sanoi. ”Voisitteko neuvoa minut lähimmälle tielle.” Nainen jatkoi. ”Tuolla se on sata metriä tohon suuntaan.” Mies vastasi osoittaen metsään. Nainen tuli aivan miehen viereen. ”Kiitoksia. Miten voisin kiittää teitä tästä tiedosta?” Nainen sanoi ja kuiskasi sitten miehen korvaan: ”Olen valmis tekemään mitä vain.” Janin erektio lähti nousemaan hitaasti. Nainen laskeutui polvilleen miehen eteen ja avasi tämän vetoketjun hitaasti hampaillaan. Jani tarttui penikseensä kiinni. ”Nyt vittu oikeesti Jani!” Kuului Jullen ääni sellin toiselta laidalta. Jani säikähti ja päästi irti peniksestään. ”Mä luulin että sä nukuit.” Hän kimitti. ”Lepuutin vaan silmiäni.” Julle vastasi. Jani veti vetoketjunsa kiinni. ”Missäköhän se Ville on?” Jani kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta. Julle kohautti olkapäitään ja sulki silmänsä uudelleen. Jani odotti hetken ja avasi vetoketjunsa uudestaan. ”Älä edes yritä.” Julle sanoi avaamatta silmiään. Jani veti vetoketjun nopeasti kiinni.

Apa ja hänen seurassaan oleva nainen istuivat Tuomon keittiönpöydän ääressä. Tuomo keitti heille pannukahvia. Nainen kumartui Apaan päin. ”Meillä ei ole aikaa tällaiseen.” Hän kuiskasi Apalle. ”Ystävämme ovat vaarassa.” Hän jatkoi. Apa käänsi päätään kuiskatakseen naisen korvaan. ”Hänellä on tietoa niistä kaappareista.” Hän kuiskasi. ”Meille on hyödyllistä saada kaikki mahdollinen informaatio.” Hän jatkoi ja käänsi päänsä. ”Niin mää en juo kahvia.” Apa sanoi Tuomolle, joka hääri pannun ääressä. ”Miun kahvi on niin hyvää että sitä pystyy juomaan kuka vaan.” Tuomo vastasi kääntämättä päätään. ”Sitä paitsi kahvilla on hyvä huuhtoa alas miun naisystävän marjapiirakka.” Hän jatkoi ja kääntyi samalla ympäri. Tuomo käveli pöydän ääreen. ”Hän on nyt keräämässä niitä marjoja, mutta muu piiras on jo uunia sekä marjoja vaille valmiina.” Hän sanoi istuessaan alas. ”Kahvi on pian valmista.” Hän totesi ja kaivoi tupakka-askin taskustaan. ”Kauanko te olette olleet yhdessä naisystävänne kanssa.” Apan vieressä istuva nainen kysyi. Tuomo mietti hetken imien samalla tupakkaansa. Lopulta hän otti sen pois huuliltaan ja puhalsi muutaman savurenkaan. ”Kaks päivää.” Hän sanoi. Apa ja nainen katsoivat toisiaan. Samassa ovelta kuului askelia. ”Sieltähän sitä taidetaan tulla.” Tuomo sanoi. Talon ovi aukesi ja Lotta astui sisään kantaen pientä ämpäriä joka oli täynnä mustikoita. ”Lotta!” huusi Apan vieressä istuva nainen ponkaisten samalla pystyyn. Hän juoksi Lottaa kohti. ”Sa…” Lotta ehti aloittaa lauseensa mutta samassa hänen ystävänsä halaus taklasi hänet ja he molemmat kaatuivat maahan. ”Sinä olet turvassa.” Lotan kaatanut nainen sai sanottua itkunsa lomasta. ”Minä olin niin huolissani.” Hän jatkoi kyynelten valuessa valtoimenaan. Myös Lotta alkoi itkeä. Hetken kaksi naista halasivat toisiaan maassa ja itkivät. ”Kaunis ilma tänään.” Apa sanoi Tuomolle pöydän ääressä. Tuomo tumppasi tupakkansa. ”Tuo aamunen sade tosiaan raikasti ilmaa.” Tuomo sanoi. Naiset nousivat ylös pyyhkien kyyneliä silmistään. ”Mitä teille oikein tapahtui?” Lotan taklannut nainen kysyi. ”Se oli aivan hirveää.” Lotta sai nyyhkytettyä.

Ville tuli pois veneen ohjaamosta. Julle, Lotta ja Salminen istuivat alasti pöydän ääressä. ”Sun piti vessaan mennä, mitä sä sielä teit?” Julle kysyi. ”Vittu, väärä ovi.” Ville vastasi. ”Sä olit siellä vartin.” Lotta totesi. Ville istui pöytään. ”Pitäskö meiän mennä pelaan uus kierros.” Hän sanoi ja otti huikan viskilasistaan. ”Ehdottomasti.” Salminen riemastui ja pomppasi pystyyn. Hänen valtavat rintansa löivät häntä kasvoihin ja hän istui takaisin alas. ”Mä aina unohdan että ne tekee noin.” Hän naurahti. Julle joi oluensa tyhjäksi. ”Mennääs sitte.” Hän sanoi lyödessään tyhjän tölkin pöytään. Nelikko nousi ylös ja lähti kohti hyttikäytävää. ”Onkohan ne kaks panemassa?” Ville kysyi Jullelta. ”Katotaan.” Julle vastasi ja tarttui samalla Apan hytin ovenkahvaan. Hän avasi oven nopealla liikkeellä ja huusi samalla: ”Kuukeri!” Astuessaan hyttiin. Hytti oli tyhjä ja aivan sekaisin heidän viimepelinsä jäljiltä. ”No missäs vitussa ne on?” Ville ihmetteli ääneen. ”Kai ne on vielä kannella.” Salminen sanoi alkaessaan pukemaan vaatteitaan. ”Mä haen ne.” Ville sanoi ja otti korttipakan pöydältä. ”Mitä jos otetaan pikapeli, ilman alusvaatteita?” Salminen ehdotti Villen poistuessa hytistä. ”No mä ny vedin jo nää kalsarit jalkaan.” Julle sanoi. ”Jätä sitten housut laittamatta.” Lotta ehdotti pukiessaan itse paidan paljaiden rintojensa päälle, mutta Julle veti jo housuja jalkaansa. Samassa vene lähti kiihdyttämään äkisti. Salminen kaatui takanaan olevalle sängylle ja löi päänsä seinään menettäen tajuntansa. ”Mitä vittua?” Julle hämmästeli horjahtaessaan Lotan päälle ja he molemmat kaatuivat lattialle. ”Mitä tapahtu?” Julle mumisi kasvot hautautuneina Lotan rintoihin. Samassa hyttiin astui tuntematon mies. ”Hyvää iltaa.” Hän sanoi ja iski Jullelta tajun pois pampulla.

Apa otti huikan kahvia ja irvisti heti. Lotta pyyhki kyyneliä silmistään. ”Sitten toinen mies tuli hyttiin ja painoi minut maahan.” Hän kertoi nyyhkyttäen. Lotta halasi ystäväänsä. ”He laittoivat siteen silmilleni ja tukkivat suuni. Sitten tunsin kuinka minut nostettiin ylös.” Hän kertoi tarinaansa. ”Missä Heini ja Salminen ovat?” toinen nainen kysyi Lotalta. Lotta nyyhkytti hetken. ”He jäivät vielä miesten vangeiksi.” Hän sai lopulta sanottua. ”Salminen aiheutti harhautuksen että pääsin pakoon ja sitten löysin tämän talon.” Lotta sanoi samalla kun he lopettivat halaamisen.” Mie olin oikein otettu ku sain uuen morsmaikun itelleni tänne.” Tuomo sanoi katsoen samalla Apaa. Apa otti taas pienen huikan kahvia ja irvisti. ”Anteeks, mää yritän mutta en oo ikinä tykänny kahvista.” Apa sanoi Tuomolle. Tuomo joi oman kuppinsa yhdellä huikalla tyhjäksi. ”Jaa.” Hän sanoi asettaessaan kupin pöydälle. ”Mutta vartooppa ku saat tuon miun tyttöystäväni piirakkaa maistettua.” Hän jatkoi vinkaten samalla Lottaan päin. ”En ole sun tyttöystävä.” Lotta kivahti. ”Voi plikka, ku mies ja nainen ovat kerran maanneet yhdessä niin he ovat herran silmissä pari.” Tuomo naurahti iskien samalla silmää. ”Lotta!” Kivahti hänen vierellään maassa oleva nainen. ”Miten sinä saatoit heti maata vasta tapaamasi miehen kanssa!” Hän huudahti järkyttyneenä. ”En maannut!” Lotta huudahti. ”Tai siis makasimme me mutta hänellä on vain yksi sänky jossa nukuimme molemmat, mutta emme harrastaneet seksiä!” Lotta jatkoi puolustuspuhettaan. ”Pitääkö Lotan väite paikkaansa?” Apa kysyi Tuomolta joka sytytti juuri tupakkaa. ”Kyl se pittää.” Hän vastasi. ”Tuollaiset seksipuuhat aiheuttaa vain ongelmia, minen semmottiisiin ala.” Tuomo sanoi puhaltaessaan samalla savua.

Jani nojasi kaltereihin ja tuijotti lasittuneena eteensä. Hänen vatsastaan kuului kurnuttava ääni. ”Julle.” Hän sanoi ääni heikkona. Julle kohottautui seisomaan nurkasta. ”Jani.” Hän sanoi. ”Onko sullakin ihan vitun nälkä?” Jani kysyi. Jullen vatsasta kuului myös kurnuttava ääni. ”On.” Julle vastasi ja käveli Janin viereen. Hän tarttui kiinni kaltereihin ja alkoi myös nojaamaan niihin. Hetken sellissä oli hiljaista. ”Julle.” Jani sanoi ääni heikkona. ”Jani.” Vastasi Julle monotonisesti. ”Mun krapula on pahentunu.” Jani sanoi ääni väristen. Hetken sellissä oli taas hiljaista. ”Niin munkin.” Julle vastasi lopulta. Kaksikko tuijotti eteensä lasittunein katsein. Hetken hiljaisuuden jälkeen käytävän päästä kuului oven avautumisen ääni. Miehet käänsivät katseensa äänen suuntaan. Käytävässä kuuluvat askeleiden äänet voimistuivat hetki hetkeltä. Pian heidän edessään seisoi mustaan pukuun pukeutunut mies jolla oli siistit lyhyet hiukset, kantaen muovipussia kädessään. Hänen kasvoissa oli pitkä arpi oikean silmäkulman yläpuolelta posken kautta leukaan. ”Moro.” Jani sanoi miehelle. Mies tuijotti Jania vihaisesti. Hän kaivoi muovipussista paketillisen riisikakkuja ja heitti ne selliin. Sitten hän kaivoi vielä kaksi pulloa lähdevettä, heitti nekin selliin ja poistui paikalta. Hetken sellissä oli jälleen hiljaista. ”Julle.” Jani sanoi apaattisena. ”Jani.” Julle vastasi. ”Mä näin just jonkun suttusen hahmon joka näytti heittävän jotain tänne selliin.” Jani totesi edelleen apaattisena. ”Mäkin näin samanlaisen hallun, tosin tarkkana.” Julle vastasi. ”Mun hallulla oli arpi naamassa.” Hän jatkoi. Selliin lankesi jälleen hiljaisuus. Julle kääntyi sellin perälle ja näki maassa riisikakkupaketin. Julle käveli paketin luokse ja noukki sen maasta. Hän avasi paketin niin äänettömästi kuin pystyi. ”Julle.” Jani sanoi kaltereiden luota. ”Jani.” Julle vastasi ja jäi paikoilleen odottamaan Janin vastausta. ”Nyt mä aloin kuuleen jo ääniäkin. Ihan ku joku olis avannut paketillisen Pirkan riisikakkuja.” Hän totesi. Julle katsoi pakettia ja sen kyljessä luki Pirkka. ”Tiätsä niitä gluteenittomia jotka maksaa 65 senttiä ja on ihan parasta krapulanaposteltavaa.” Jani jatkoi ja huokaisi sitten syvään. Julle otti riisikakun paketista niin hiljaa kuin pystyi ja puraisi sitä. Jani kääntyi ympäri. ”Hei, nyt täällä haiseekin ihan riisikakuilta!” Hän huudahti tyrmistyneenä. Julle alkoi nakertaa riisikakkuaan nopeasti. ”Täällä oikeesti kävi joku!” Jani huudahti ja lähti juoksemaan kohti syöntiääntä. Hän oli Jullen luona ennen kuin tämä ehti reagoida. Molemmat kaatuivat sellin lattialle ja riisikakut lensivät pitkin selliä. ”Vitun mulkku!” Jani huusi istuen Jullen päällä ja löi häntä sitten kasvoihin. ”Meinasit syödä ne kaikki etkä antaa mulle yhtään.” Jani jatkoi huutamista ottaen Jullea paidan rinnuksista kiinni. ”Rauhotu!” Julle huusi ja heitti Janin pois päältään. Molemmat nousivat ylös ja Jani lähti heti juoksemaan toveriaan kohti. Julle väisti ja Jani juoksi naama edellä seinään. Jani piteli nenäänsä josta valui verta samalla kun Julle keräsi riisikakkuja maasta. ”Rauhotu ja ota tosta.” Julle sanoi antaen samalla Janille nipun riisikakkuja. Julle perääntyi varmuuden vuoksi, mutta Jani tuntui rauhoittuneen ja alkoi nakertaa riisikakkujaan kuin hiiri. Hänen nenästään valui niiden päälle verta mutta se ei hidastanut hänen tahtiaan. Julle noukki myös itselleen yhden kakun maasta ja käveli hakemaan vesipullot samalla kun söi sitä. Jani itki syödessään kun Julle tuli hänen luokseen vesipullojen kanssa. ”Ota tosta vähän kostuketta väliin.” Julle ohjeisti kaveriaan ojentaessaan pulloa. Jani vaipui polvilleen ja jatkoi itkuaan sekä syömistään. Julle jätti pullon hänen viereensä ja meni sitten itse nurkkaan syömään omia riisikakkujaan.

Apa pyyhki piirakanmuruja parrastaan ja nousi sitten pöydästä. ”Mää lähen tutkiin vihollisaluetta.” Hän sanoi ja lähti kävelemään ovelle. ”Minä tulen mukaasi.” Sanoi hänen vieressään istunut nainen. ”Etkä tule.” Apa sanoi ja laittoi kätensä hänen olkapäälleen estääkseen häntä nousemasta. ”Tää on vaan tiedustelureissu, tuun kohta takasin.” Apa totesi. ”Mutta ethän sinä voi sinne yksin mennä!” Nainen sanoi aitoa huolta äänessään. Lotta nojautui vieressään istuvan Tuomon korvalle. ”Nää taitaa oikeesti tykätä toisistaan.” Hän kuiskasi. ”Ei sentään!” Huudahtivat molemmat samaan aikaan niin että Lotta säpsähti. Tuomo naurahti ja puhalsi tupakansavut suustaan. ”Mää olen Suomen armeijan kersantti, mää pärjään tuolla yksin.” Apa sanoi. Nainen heilautti Apan käden pois olkapäältään ja nousi seisomaan. ”Minä olen ollut koko ikäni partiossa!” Hän sanoi noustessaan ylös ja polkaistessaan lattiaa jalallaan. Apa ja nainen tuijottivat hetken toisiaan intensiivisesti kunnes Apa rupesi nauramaan. ”Partiossa.” Hän sanoi ja lähti ovelle. ”Mitä hauskaa siinä on?” Nainen sanoi tuohtuneena ja lähti Apan perään. Apa kääntyi ja he törmäsivät, mutta eivät kaatuneet maahan. ”Se että mut on koulutettu selviämään ääriolosuhteissa, sut ihanteellisissa olosuhteissa.” Apa sanoi ja jäi tuijottamaan naisen jäänsinisiä silmiä. Nainen katsoi häntä takaisin hänen harmaansinisiin silmiinsä, joiden pupilleja ympäröi keltainen rengas. ”Mitä sinä yrität vihjata?” Nainen sanoi lopulta. He tuijottivat edelleen toisiaan syvälle silmiin. ”Sitä että sut on opetettu sytyttämään nuotio kuivasta koivun tuohesta, mut märästä mäntykalikasta.” Apa sanoi ja pörrötti naisen hiuksia. Apa poistui ovesta ja taloon laskeutui hiljaisuus.

Ville kaatui lattialle. Hänen perässään kävelevä mies nosti hänet väkivalloin ylös. ”Vauhtia!” Mies karjaisi. Villen kädet olivat sidottu hänen selkänsä taakse. He saapuivat sellille jossa Julle ja Jani odottivat. Villeä saattava mies avasi sellin oven ja heitti Villen sisään, lukiten oven nopeasti tämän perässä. Julle nousi nopeasti ylös Janin jäädessä maahan istumaan. ”Mitä kävi?” Silmälasiton Jani kysyi. ”Joku äijä toi just Villen tänne.” Julle vastasi ja meni auttamaan Villen ylös. ”Missä vitussa sä oot ollu?” Julle kysyi avatessaan köyttä Villen käsien ympäriltä. ”Naisten sellissä.” Ville vastasi. Hän kääntyi ympäri Jullen saatua köyden irti. ”Näillä on täällä joku oma Jani ilmeisesti, oli luullu mua tytöks ko hänen rillinsä on rikki eikä nähny kunnolla.” Ville naurahti.

Tarina jatkuu osassa 7: Ovela Suunnitelma

Kaikki tarinassa kuvata tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Pilvet peittivät taivaan ja ripottivat hiljaksiin vettä metsän ylle. Nuotio paloi isolla liekillä ja kolme miestä tai ehkä kaksi miestä ja yksi nainen nukkui viereisessä majassa toisiinsa käpertyneinä. Pieni tuulenpuuska sai nuotion lepattamaan jo pimenevässä illassa.

Apa käveli metsässä kohti paikkaa johon mysteerinainen oli hänet vienyt päivämmällä. Hän oli odottanut nuotiolla että Villekin nukahti, heittänyt nuotion täyteen puita ja sitten lähtenyt sovittuun tapaamispaikkaan. Nainen oli kertonut että heidän haaksirikkonsa ei ollutkaan ollut onnettomuus ja että hänellä oli jotain tietoa asiasta. Apan päässä pyöri kaikki mahdolliset kauhuskenaariot kun hän saapui paikalle jossa he olivat aiemmin puhuneet. Hän katsoi ympärilleen mutta ei nähnyt hämärässä mitään. ”Tulithan sinä viimein.” Kuului naisen ääni hänen takaansa ja Apa pelästyi. ”Elä saatana pelästytä mua, mulla on pimeenkammo.” Apa sanoi pidellen samalla sydäntään. ”Aivan, unohdin. Anteeksi.” Nainen vastasi. Apa huohotti hetken jotta hänen hengityksensä tasaantuisi. ”Ai sää tiiät.” Hän lopulta sanoi. ”Sinähän itse sen minulle kerroit silloin veneessä.” Nainen vastasi. ”Me puhuimme aika pitkään ja syvällisiäkin asioita.” Hän jatkoi. Apa sai hengityksensä viimein tasaantumaan säikähdyksen jäljiltä. ”Kerroppa sitten kaikki mitä sää muistat siitä illasta.” Hän sanoi. ”Mulla vähän muisti pätkii loppuillan tapahtumista.” Hän jatkoi. ”Hyvä on. Minä kerron.” Nainen sanoi.

Apa toivotti veneeseen nousevat naiset tervetulleiksi. Julle tuli hänen viereensä. ”Kato hicnaisia.” Hän lausui kännissä. Apa työnsi hänet pois. ”Käyttäydy ny edes kerrankin.” Apa sanoi. ”Pahoitteluni Juliuksen puolesta. Hän juo jo neljättä päivää putkeen.” Hän jatkoi samalla kun Ville saapui paikalle kuohuviinipullon kanssa. ”Eiköhän juhlita.” Hän sanoi ja poksautti pullon auki. Jani saapui paikalle. ”Mitä vittua Julius.” Hän sanoi. ”Mitä sulla on kyrvässä?” Hän ihmetteli ja nyppäisi sitten yhden pyykkipojan irti Jullen sukuelimestä. ”Ai saatana!” Julle älähti. Apa näytti siltä että hän kärsi häpeän multihuipentumasta, mutta veneeseen nousseita neitoja humalaisten touhu näytti vain huvittavan. ”Olkaa vaan ihan kuin olitte ennen meitä.” Toinen ruskeahiuksisista naisista sanoi. ”Tässä ovat minun ystäväni Heini.” Hän jatkoi osoittaen silmälasipäistä blondia. ”Lotta.” Hän jatkoi osoittaen toista ruskeaverikköä. ”Ja Salminen.” Hän jatkoi siirtyen punapäiseen naiseen. ”Minun nimeni on…” Hän aloitti uuden lauseen mutta Ville keskeytti hänet huutamalla: ”Salminen ei tiedä!” Julle ja naiset purskahtivat nauruun. ”Mikä on hauskaa?” Jani ihmetteli. ”Sun naama.” Julle sai sanottua naurunsa lomasta. ”Et sä ymmärrä, et ollu paikalla.” Ville selitti. ”Mutta miksi sua kutsutaan sukunimellä?” Hän kysyi Salmiselta. ”Mä en tykkää etunimestäni. Se on Kaisa.” Salminen sanoi. ”Ymmärrän.” Ville totesi ja ojensi Salmiselle lasillisen kuohuvaa. Samassa veneen kapteeni saapui paikalle. ”Tervetuloa neidit, olen kapteeni Niukkanen ja komennan tätä alusta.” Hän sanoi samalla kun Ville jakoi kuohuviintä muille naisille. ”Meillä on täälä vain neljä hyttiä ja käsittääkseni herrat ovat ottaneet kukin yhden, mutta etteköhän te sinne joukkoon sovi. Hyvää matkaa kaikille.” Hän jatkoi ja poistui sitten paikalta. ”Istukaahan neidit alas.” Apa sanoi vinkaten samalla pöytään jossa Jani ja Julle nyppivät pyykkipoikia irti Jullen sukuelimestä. ”Eikä noita kahta tarvi pelätä, ovat harmittomia.” Hän jatkoi istuessaan itse alas.

Ville palasi vessasta muiden seuraan. ”Mitä multa jäi välistä?” Hän kysyi istuessaan Salmisen viereen. ”Rupateltiin penisten pituudesta.” Apa vastasi. Ville nousi seisomaan. ”No tässä on mun.” Sanoi Ville samalla kun veti sukuelimensä esiin housujensa vetoketjusta. ”No ei oikeesti puhuttu!” Apa nauroi ja muutkin pöydässä alkoivat nauraa. Ville veti sukuelimensä takaisin housuihinsa. “Kyllä mä sen arvasin.” Hän sanoi ja otti huikan viskilasistaan. Salminen nojautui lähemmäs Villeä. ”Kyllä sä varmaan olisit voittanut, jos tää olis kisa.” Hän sanoi ja antoi Villelle pusun poskelle. ”Ainoo kilpailu jonka Ville täälä voittaa on se että kuka on eniten gayjo.” Julle naurahti. Jani alkoi nauraa hallitsemattomasti. ”Gayjo.” Hän sai sanottua naurun lomasta. ”Mitä tarkottaa gayjo?” Lotta kysyi. ”Homoa joka ei ole homo.” Apa vastasi ja sai Jullen samalla pärskäyttämään juuri ottamansa huikan pöydälle hänen alkaessaan nauraa. ”Vittu Apa mikä selitys.” Hän sanoi naurun saattelemana. ”Oliks tää varmasti hyvä idea? Lotta kysyi Apan vieressä istuvalta kaveriltaan, mutta ennen kun sai vastauksen Julle otti hänet kainaloonsa. ”No, onko meillä hauskaa?” Kysyi Julle. ”Onhan meillä.” Lotta vastasi ja kohotti siideritölkkinsä ilmaan. Julle kolautti siihen omalla lonkerotölkillään jonka joi sitten tyhjäksi. ”Anteeksi että toverini ovat ääliöitä.” Apa sanoi vieressään istuvalle naiselle. ”Ei se haittaa.” Hän vastasi. ”Se on mukavaa välillä vain olla rennosti.” Hän jatkoi painautuen samalla Apan kylkeen. Apa laski kätensä hellästi hänen lanteilleen ja otti huikan oluestaan. ”Yks sille!” Huusi Jani nostaen samalla oluttölkkinsä ilmaan. ”Yks sille!” Huusivat muut miehet nostaessaan juomiaan ilmaan, jonka jälkeen he kaikki ottivat huikan. ”Mitä helvettiä?” Ihmetteli Heini. ”Se on joku pohjanmaalainen tapa.” Vastasi Apa. ”No siinä tapauksessa!” Salminen riemaantui. ”Yks sille!” Hän huusi, johon kaikki naiset vastasivat: ”Yks sille!” Ja ottivat huikan juomistaan.

Jani nuokkui pöydässä muiden pitäessä hauskaa. ”Onko sulla kaikki hyvin?” Heini kysyi häneltä aitoa huolta äänessään. ”Kyllä Jani pärjää, antaa vaan hetken olla ilman olutta.” Apa sanoi. Julle ja Lotta tanssivat kannella Villen ja Salmisen laulaessa heille tahtia. ”Jani.” Heini sanoi tönien Jania samalla. ”Ottaisitko vettä välissä?” Hän kysyi. Jani nosti päätään. ”Kuka?” Hän sanoi hämillään. ”Minä, Heini.” Heini vastasi. ”Kiinnosti ku kilo paskaa.” Jani pärskähti takaisin. Apa purskahti nauruun. ”Hei mä vien Janin nyt nukkuun.” Heini sanoi Apan vieressä istuvalle kaverilleen. ”Vie ihmeessä.” Kuului hiljainen vastaus Apan räikeän naurun lävitse. Heini auttoi Janin ylös penkiltä. ”Mikäs on hänen hyttinsä?” Hän kysyi. ”Siinä vasemmalla se on.” Apa vastasi. ”Juliuksen hytin vieressä.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan oluestaan. Heini nousi ylös ja auttoi Janin pystyyn. Salminen tuli pöydän ääreen. ”Mihin sä H meet?” Hän kysyi istuessaan Apan viereen. ”Mä vien tän kikkurapään nukkuun. Tuun kohta takasin.” Heini vastasi samalla kun lähti taluttamaan Jania alakertaan. ”Mites sulla menee S?” Salminen kysyi Apan toisella puolella istuvalta naiselta. ”Ei minulla ole mitään hätää.” Hän vastasi edelleen Apan kainalossa maaten. ”Oi kuinka söpöä!” Salminen vastasi. ”Hei V, pistäs rokkia tuleen.” Hän huusi Villelle lähtiessään takaisin tanssilattialle. ”Niin mikäs sun nimi oli?” Apa kysyi kainalossaan olevalta naiselta. ”Et ehtiny sitä sillon aiemmin kertoa.” Hän jatkoi. Nainen otti huikan juomastaan. ”Se on… ” Hän ehti aloittaa mutta samassa Julle iski pakaransa pöydälle ja päästi äänekkään pierun.” Suut makiaks!” Hän sanoi nauraen samalla. Apa tönäisi hänet pois pöydältä. ”Vitun apina.” Hän murahti. ”Nyt kannattaa evakuoida.” Apa sanoi naiselle ojentaen samalla kätensä. ”Ei kai se nyt niin paha… ” Nainen aloitti ennen kuin Jullen päästämä metaanipilvi leijui hänen nenäänsä ja hän alkoi kakoa. Hän tarttui Apan käteen ja he poistuivat pöydästä.

Ville kantoi sylissään juomia saapuessaan muiden luokse takakannelle. ”Eli Apalle olut.” Hän sanoi ojentaen samalla juoman. ”Sitten oli Jullelle ja Lotalle lonkerot.” Hän jatkoi ojentaen heille juomansa. ”Kenelles tää litku oli?” Hän kysyi nostaen violettia juomatölkkiä ilmaan. ”Se on S:lle.” Salminen sanoi ja otti tölkin antaen sen heti kaverilleen. ”Mitä sä meille löysit?” Hän kysyi Villeltä. ”Jimiä.” Ville sanoi ottaessaan taskustaan Jim Beam bourbon -pullon. Salminen otti pullon käteensä ja avasi sen. ”Sä olet sitten ihana mies.” Hän sanoi ja otti huikan pullosta. ”Pelattaisko jotain peliä?” Lotta kysyi. ”Räsypokeria.” Vastasi Apa välittömästi. Salminen ojensi pullon Villelle. ”Mä oon mukana.” Hän sanoi samalla. ”Kelpaa mulle.” Julle sanoi. Ville otti pullon pois huuliltaan. ”Mulla on kortit hytissä.” Hän sanoi. ”Eiköhän sitten mennä.” Apa totesi ja lähti hyttejä kohti. ”Mutta eikö kumminkin jotain muuta… ” Aloitti Apan vieressä ollut nainen mutta Salminen keskeytti hänet puristamalla häntä rinnoista.” Älä viitti S. Hauskaa siitä tulee.” Hän sanoi ja alkoi sitten työntää häntä kohti hyttikäytävää. ”Mä en osaa pokeria.” Lotta sanoi lähtiessään kävelemään muiden perään. ”Se on helppo, me opetetaan.” Ville vinkkasi hänelle heilauttaen samalla pulloansa. Apa johdatti joukon hyttikäytävälle. ”Missäs muuten Jani on?” Ville ihmetteli. ”Heini vei hänet nukkumaan.” Kuului Apan vastaus. ”No mitä helvettiä!” Julle tokaisi ja avasi juuri kohdallaan olevan Janin hytin oven. ”Jani ylös sieltä!” Hän huusi astuessaan hyttiin sisään. ”Anna toisen nukkua.” Sanoi hänen peräänsä tullut Lotta. ”Eihän täälä oo ketään.” Julle sanoi hämillään vilkuillessaan ympärilleen. Samassa viereisen, Jullen hytin ovi aukesi ja Heini astui käytävään pelkissä alusvaatteissaan. ”Hieno asu H.” Salminen sanoi. Heinin naama muuttui punaiseksi nolostuksesta. ”Mitä sää teet Jullen hytissä?” Apa kysyi. ”Sä sanoit että Janin huone on vasemmalla niin me tultiin tähän.” Heini sanoi nolona yrittäen peitellä itseään käsillään. ”Missä sun loput vaatteet on?” Lotta kysyi. ”Älä viitti L.” Salminen sanoi ilkikurisesti virnistäen. ”Eiköhän me kaikki osata päätellä mitä siellä tehtiin, ollaanhan me aikuisia.” Hän jatkoi ja iski Heinille silmää. ”Yks Janille!” Huudahti Ville ja kohotti pullonsa. ”Yks Janille!” Vastasivat Apa, Julle ja Salminen. Miehet ottivat huikat ja kun Ville oli juonut omansa, Salminen otti häneltä pullon ja otti myös pitkän huikan. ”E-ei tämä o-ole sitä mi-miltä se näyttää.” Heini sanoi häpeillen. ”Ei sinun tarvitse selvittää meille tekemisiäsi.” Sanoi nainen Apan selän takaa. ”Älä viitti S.” Salminen sanoi. ”Kaikki yksityiskohdat peliin vaan H!” Hän jatkoi innoissaan. ”Noh noh, antaa lasten leikkiä.” Apa toppuutteli. ”Tuuksä pelaan meiän kanssa räsypokkaa?” Hän kysyi Heiniltä. ”Mä katon vielä ton Janin perään että hän varmasti nukahtaa turvallisesti.” Heini vastasi. ”Ymmärrän.” Apa sanoi ja iski silmäänsä. ”Mennäänkin tohon mun hyttiin, se on kauimpana kyyhkyläisten lemmenpesästä niin saavat vähän rauhaa.” Hän ilmoitti muille ja avasi hyttiinsä oven. ”E-ei se ole mitään sellaista.” Heini sanoi nolona. ”Hoida homma H.” Salminen vinkkasi käytävään jäävälle Heinille kun muut olivat jo menneet Apan hyttiin sulkien hytin oven perässään. Pian Ville kumminkin avasi oven ja palasi käytävään. ”Tarttee ottaa kortit tosta mun hytistä.” Hän sanoi Heinille ja meni hyttiinsä.

Apa alkoi jakaa kortteja kaikille paitsi Jullelle, joka oli jo alasti ja siten pois pelistä. Apa oli vielä täysin pukeissa, Salminen pelkissä rintaliiveissä, Villellä oli vain nahkatakkinsa päällä ja muut olivat joutuneet riisumaan vain päällipaitansa. Tasapuolisuuden nimissä oli ennen peliä sovittu että kaikilla olisi päällä viisi vaatetta. Se tarkoitti että naisilla sukkia ei laskettaisi sillä heillä oli rintaliivit ja Apan hattu oli mukana pelissä sillä hänellä ei ollut päällään kuin T-paita. ”Jotain huijausta tässä on.” Julle totesi lattialta alasti. ”Mun kaljakin varastettiin.” Hän jatkoi ja katseli ympärilleen. Apa sai kortit jaettua. ”Se on siinä sun selkäs takana.” Lotta ohjeisti Jullea oluelleen. ”Vaihtaako kukaan?” Kysyi jakajan vuorossa oleva Apa. ”Ei tarvitse.” Kuului vastaus hänen vasemmalta puoleltaan. ”Mulle kaks.” Jatkoi seuraavana vuorossa oleva Lotta. Julle pieraisi. ”Mulla vaihtuu kalsarit.” Hän sanoi. Apa ja Ville nauroivat. ”Ei sulla ole niitä enää päällä.” Apa sai sanottua naurun lomasta. Salminen avasi hytin ikkunan. ”Hyi saatana, mikä sun sisälle on kuollu?” Hän kysyi Jullelta samalla. ”Sielu.” Totesi Ville. ”Mulle neljä.” Hän jatkoi antaen samalla neljä korttiaan Apalle, joka antoi hänelle uudet tilalle. ”Yks vaan.” Ilmoitti Salminen. ”Mää en vaiha.” Ilmoitti Apa ja löi korttinsa pöytään. ”Suora, nelosesta kasiin.” Hän ilmoitti. ”Voi, minulla on kolmesta seitsemään.” Kuului hänen vieressään. ”Neljä samaa.” Ilmoitti Lotta asettaessaan kortit pöydälle. ”Täyskäsi, vitoset ja seiskat.” Riemuitsi Ville. Apa vilkaisi vasemmalle samalla kun Salminen ilmoitti: ”Väri.” Julle nousi ylös lattialta. ”Miten muka Apa ei taaskaan hävinny!?” Hän huusi. ”Mää oon sen verta kova pokerihai.” Apa ilmoitti itsevarmasti. ”Vittu mä meen tupakille.” Julle mutisi ja poistui hytistä. ”No S.” Salminen aloitti. ”Nähäänkö me sun pikkarit vai rintsikat.” Hän jatkoi hieroen käsiään yhteen odottavasti. ”Nämä.” Kuului vastaus häviäjän noustessa ylös. Hän hetken liikutti käsiään epämääräisesti ja lopulta veti rintaliivinsä ulos hihastaan. ”Minulla on aina ollut joustavat lapaluut.” Hän jatkoi ja heitti rintaliiveillään Apaa. ”Enkä epäile että se on ainoa paikka josta S on joustava.” Salminen kuiskasi Apalle pöydän yli.

Ville paiskasi korttinsa pöytään. ”Voi vittu!” Hän huudahti. Hän riisui myös takkinsa ja heitti sen seinään. ”Helvetin helvetti.” Ville mutisi ja joi sitten viimeiset nesteet Jim Beam pullostaan. Salminen ja Lotta olivat jo pudonneet pelistä, Apalla oli vielä päällään hattu, T-paita ja sukat. Hänen vieressään istui nainen päällään vain paita ja alushousut. Julle nukkui istualtaan lattialla. ”Typerä peli.” Ville sanoi poistuessaan hytistä. ”Oho.” Salminen sanoi. ”Olipas hän huono häviäjä.” Hän jatkoi ja katsoi Apaa. ”Eiköhän se lähteny hakeen vaan lisää juomaa.” Apa naurahti ja keräsi kortit pöydältä. ”Että se on sitten kaks enää jäljellä.” Salminen tiedotti. ”Näytä sille S!” Hän jatkoi. ”Mitä jos tehään niin että seuraava peli ratkaisee.” Apa sanoi sekoittaessaan kortteja. ”Hävinnyt riisuu kaikki ja sitten voidaan alottaa uus peli niin kaikki pääsee mukaan.” Hän sanoi katsoen samalla vasemmalle. ”Sopii.” Kuului vastaus. ”Kuulostaa hyvältä.” Salminen hihkaisi hieroen samalla käsiään yhteen. ”Mites toi Julle?” Lotta kysyi huolestuneena. ”Eikös toi oo aika huono asento nukkua.” Hän jatkoi huolissaan. ”On se pahemmissakin paikoissa nukkunu.” Apa vastasi lakonisesti ja jakoi kortit. Hetken hytissä kuului vain Jullen tuhinaa. ”Vaihakko?” Apa kysyi. ”Anna kolme.” Kuului vastaus. Apa antoi uudet kortit. ”Mää vaihan kans kolme.” Hän sanoi ja suoritti vaihdon. Apa huokaisi syvään. ”Kaks paria, ässät ja kolmoset.” Hän sanoi laittaessaan kortit pöydälle. Kaikki hytissä hereillä olevat käänsivät katseensa Apan vieressä istuvaan naiseen. Hetken hytissä oli jännittynyt tunnelma. ”Hertta kuningas värisuora.” kuului lopulta naisen ilmoitus kun hän laski kortit pöytään. ”Jumalauta S!” Salminen kiljaisi riemusta. Apa alkoi riisua vaatteitaan. ”Loistava peli Sa… ” Ehti Lotta aloittaa kaverinsa onnittelemisen mutta Villen äänekäs saapuminen hyttiin keskeytti sen. ”Joko se Apa on alasti!” Hän huusi paiskatessaan oven auki ja rynnätessään sisään edelleen alasti. Hänen siittimensä läpsäytti lattialla nukkuvaa Jullea poskelle ja tämä säpsähti hereille. ”Vittu Japa!” Hän huusi pompatessaan ylös. Julle ja Ville törmäsivät ja molemmat kaatuivat hyttikäytävän puolelle alastomaksi kasaksi. Lotta ponnahti pystyyn samaan aikaan Salmisen kanssa ja he menivät auttamaan maassa makaavia miehiä. Apa oli saanut vaatteet riisuttua ja veti punaisen saunatakin, josta puuttui vasen hiha, päällensä. ”Sinulta puuttuu toinen hiha.” Totesi hänen kanssaan hyttiin jäänyt nainen laittaessaan rintaliivejään takaisin päällensä. ”Leikkasin irti piruuttani.” Apa vastasi. ”Se on hyvä keskustelun avaaja.” Hän jatkoi. ”Mee vittuun mun päältäni!” Ville huusi Jullelle. ”Tykkäät kumminkin.” Julle vastasi samalla kun Lotta auttoi hänet ylös. ”Mentäisiinkö kannelle haukkaan raitista ilmaa?” Apa ehdotti. ”Mikäs siinä.” kuului Lotan vastaus. ”Ei sitten muuta kun menoks.” Salminen riemastui ja lähti kiipeämään rappusia. ”Laita vaatetta päälle ensin.” Lotta huusi ja lähti hänen peräänsä, itsekin alasti. Julle ja Ville vilkaisivat toisiaan ja lähtivät sitten juoksemaan naisten perään. ”Mennäänkö?” Apa kysyi seuraansa jääneeltä naiselta tarjoten samalla kyynärpäätään herrasmiesmäisesti. Nainen tarttui siihen ja molemmat lähtivät kannelle käsikynkässä.

Apa kuunteli naisen kertomusta tarkasti. Välillä hänelle tuli välähdyksiä illan tapahtumista kun hän kuuli niistä kerrottavan ja hän muisti yksityiskohtia joita hänelle ei kerrottu. ”Muut tanssivat alastomina jo silloin kun me pääsimme ylös joten ehdotit että menisimme kaksin takakannelle juttelemaan.” Nainen jatkoi tarinaansa. Apa tuijotti häntä lumoutuneena silmiin. ”Me puhuimme pitkään.” Nainen jatkoi ja Apa säpsähti pois transsistaan. ”Mitäs ne muut teki sillä välin?” Hän kysyi. Nainen tuijotti häntä hetken. ”Minähän en sitä voi tietää kun olin sinun kanssasi.” Hän sanoi lopulta. Apa kallisti päätään taaksepäin. ”Aaaaaivan.” Hän sanoi. ”Mistä me puhuttiin silloin?” Hän jatkoi. ”Kaikesta.” Nainen vastasi ja painautui Apaa vasten. ”Aluksi sinä kerroit minulle tähdistä, sitten puhuimme lapsuuden tapahtumistamme, historian faktoista, politiikasta ja vähän jopa urheilusta.” Hän jatkoi. Apan mieleen tulvi muistikuvia heidän keskusteluistaan. ”Minusta oli hienoa nähdä että noinkin miehekäs mies pystyi itkemään muiden nähden.” Nainen sanoi ihaillen. ”Muiden nähden?” Apa säpsähti. ”Keiden muiden?” Hän jatkoi. ”Vain minun.” Nainen vastasi astuessaan taaksepäin. ”Huh.” Apa huokaisi. ”Onneks en jätkien.” Hän naurahti. Nainen laittoi kädet lanteilleen. ”Mitäs pahaa siinä on?” Hän kysyi tomerasti. Apa näytti hetken hätääntyneeltä. ”Ei jätkät oo ikinä nähny mun itkevän.” Hän vastasi. ”Sinäkö ajattelet että mies ei saisi itkeä?” Nainen kysyi. ”Saa!” Apa huudahti. ”Mutta ei toverien nähden.” Hän jatkoi vilkuillen samalla epämääräisesti ympärilleen. Nainen tuijotti häntä sanomatta sanaakaan. ”Mites se haaksirikkohetki?” Apa yritti vaihtaa puheenaihetta.

Ville hoiperteli veneen takakannelle. ”Uus kierros alkaa.” Hän sanoi Apalle ja tämän seurueelle heiluttaen korttipakkaa kädessään. ”Me tullaan kohta.” Apa huikkasi. Ville heilautti kättään lähtiessään pois. Apa nousi seisomaan. ”Ei sun ole pakko pelata jos se tuntuu susta kiusalliselta.” Hän sanoi seuralaiselleen. Nainen oli juuri vastaamassa kun vene kiihdytti rajusti. Apa horjahti veneen takalaitaa vasten. ”Mitä helvettiä!?” Hän murahti ja samassa vene ajoi karille. Apa horjahti iskun voimasta laidan yli veteen. Nainen kiiruhti laitaa vasten. ”Apa!” Hän huusi pimeyteen. Vedestä kuului loiskimista ja kiroilua joten hän päätteli Apan olevan kunnossa. Nainen lähti kohti hyttikäytävää selvittääkseen tilanteen ja katsoakseen olivatko muut kunnossa. Hän pysähtyi kuitenkin äkisti nähdessään rappusista nousevan tuntemattoman miehen. ”Täällä piti olla kahdeksan matkustajaa.” Mies sanoi hyttikäytävään päin. ”No mene tutkimaan muualta.” Kuului vastaus. Pian rappusia nousi toinen mies joka kantoi Lottaa palomiestyylillä. Lotan silmät olivat sidotut ja hänen suunsa eteen oli laitettu teippiä. ”Eihän nää kaikki mahu meiän veneeseen.” Sanoi rapusta tuleva kolmas mies joka kantoi tajutonta Jullea kainaloista. Neljäs mies kantoi Jullen jalkoja. ”Heivataan miehet rannalle ja haetaan myähemmin.” Lottaa kantanut mies sanoi. ”Böönät lähtee nyt tälle reissulle mukaan.” Hän jatkoi. Muut miehet totesivat yhteen ääneen: ”Selvä.”

Apa ei ollut uskoa kuulemaansa. ”Eli ne vei teiät kaikki ja jätti meiät tänne?” Hän sanoi. ”Eivät.” Nainen sanoi. Minä pääsin pakoon mutta ystäväni ovat heidän vankeinaan.” Hän jatkoi alkaen samalla itkeä. ”Meillä piti olla vain hauska ilta.” Hän nyyhkytti. Apa otti hänet halaukseen pimeässä metsässä. ”Mutta jäihän osa teistä jo sinne laiturille.” Apa yritti lohduttaa. Nainen nyyhkytti epätoivoisena. ”He olivat vain vanhoja kouluystäviämme.” Hän sai sanotuksi. ”Meillä oli luokkakokouksen jatkot.” Hän jatkoi. Apa silitti hänen päätään hellästi. ”Minun ainoat oikeat ystäväni kyseisestä ryhmästä ovat Heini, Lotta ja Kaisa.” Nainen jatkoi. ”Ja nyt he ovat joidenkin outojen miesten vankeina.” Hän nyyhkytti lohduttomana. Apa ei tiennyt mitä sanoa joten hän vain halasi naista tiukasti toisella kädellään, samalla kun silitti hänen päätään toisella. Hetken he vain olivat paikallaan naisen päästäessä kaiken pahan olonsa pois. Nainen rauhoittui vähän jolloin Apa kysyi: ”Mites sää sitten selvisit?” Nainen nosti päänsä pois Apan miestisseistä. ”Kun olin kuullut heidän suunnitelmansa pakenin paikalta hyppäämällä veteen sinun perääsi.” Hän kertoi. ”Ajattelin sen olevan turvallista, selvisithän sinäkin siitä pudotuksesta.” Nainen jatkoi nyyhkyttäen. ”Mutta sinä et ollut enää siellä vedessä joten lähdin uimaan pakoon poispäin veneestä ja rannasta etten jäisi kiinni.” Hän sanoi pyyhkien kyyneliä silmistään. Nainen tuijotti hetken Apaa suoraan silmiin. ”Joko uskot että jotain hämärää täällä tapahtuu.“ Hän puhui lopulta. Apa nyökkäsi. ”Mun pitää palata jätkien luo.” Hän sanoi ja kääntyi lähteäkseen, mutta nainen otti häntä kädestä kiinni. Hetken metsässä oli hiljaista. ”Jää.” Nainen sanoi lopulta. Hetken oli taas hiljaista kun nainen painautui Apaa vasten. ”Jää minun luokseni.” Hän sanoi hiljaa ääni murtuen. Apa halasi häntä. ”Hyvä on.” Hän kuiskasi hiljaa.

Tarina jatkuu osassa 6: Uhkaavia Seurauksia

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Rannalta kuului laulua ja naurua. Neljä miestä, tai ehkä kolme miestä ja yksi nainen iloitsivat toistensa seurasta ja kauniista luonnosta muutaman oluen nautittuaan. Hetken tuntui kuin elämässä ei olisi mitään hätää.

Jani ja Julle tanssivat herkästi hitaita Jullen laulaessa samalla: ”Kaksi vanhaa puuta, sateen pieksemää.” Ville katseli hiukan kauempaa ja heilutti palavaa sytkäriä ilmassa. Apa oli hetki sitten hävinnyt kivi-paperi-sakset turnauksen joten hän oli palannut nuotiolle tekemään ruokaa. Tieto siitä että he eivät olleet alueella yksin oli saanut heidät kaikki hetkeksi paniikkiin, mutta nyt kun he olivat tyhjentämässä jo toista olutlaatikkoa kaikki heidän murheensa olivat kaikonneet. Jani ja Julle lopettivat tanssimisen. ”Lisää kaljaa.” Totesi Julle lähtiessään kohti oluita. ”Tuo mulle kans.” Jani huikkasi hänen peräänsä ja Julle näytti hänelle keskisormea taakseen katsomatta. Ville kaivoi tupakan suuhunsa ja sytytti sen. ”Jani sun housut tippuu.” Hän huikkasi. ”Kato perkele.” Jani totesi alkaessaan nostaa housujaan. ”Lainaa mulle vyötäs.” Hän sanoi Villelle. ”Mun vyö hajos aiemmin tonne mettään.” Ville vastasi. ”Jaa niin sillon kun meillä oli se herkkä hetki.” Jani naurahti. Samassa kuului Jullen ääni: ”Ota koppi.” Kun Janin otsaan osui oluttölkki. Jani kaatui maahan iskun voimasta ja hänen otsastaan alkoi vuotaa verta. ”Mikset sä ottanu koppia?” Julle ihmetteli hihittäen samalla ja otti sitten huikan omasta oluestaan. ”Vitullako mä kopin otan kun huuto tulee samalla kun tölkki jo osuu?” Jani ärähti maasta. ”Seliseli” Totesi Julle. ”Heitä Ville yks rööki.” Hän huikkasi kääntyessään Villeen päin. ”Sullahan on omakin aski.” Ville vastasi tumpatessaan tupakkaansa. ”En mä jaksa kaivaa sitä.” Julle vastasi samaan aikaan kun Jani kömpi ylös maasta otsaansa koetellen. ”Hei jätkät, mulla tulee päästä verta.” Hän sanoi naurahtaen. ”Oikeesti?” Julle sanoi ja käveli Janin luokse. Hän katsoi tutkivasti Janin päätä hetken. Hän koitti kohtaa johon tölkki oli osunut ja laittoi sitten sormensa suuhunsa. ”Kyllä se verta on.” Hän sanoi naurahtaen. ”Eikä me tajuttu tuoda edes ensiapulaukkua veneestä Apan kanssa.” Hän jatkoi. Ville tuli heidän luokseen. ”Ei hätää, mä käyn hakemassa.” Hän sanoi ja riisui paitansa. ”Tuo lisää kaljaa!” Jani huusi Villen perään tämän kävellessä veteen.

Apa tuijotti nuotiossa olevaa kattilaa, jossa vesi alkoi hiljalleen kiehua. Hän otti huikan oluestaan ja katsoi rannalle. Jätkät parveilivat ja pitivät hauskaa. Apa otti maasta pussin makaronia ja avasi sen veitsellä. Kaadettuaan makaronit kattilaan hän avasi toisen pussin ja kaatoi senkin sisällön kattilaan. Hän sekoitti hetken ja jatkoi sitten kattilan tuijottamista juoden samalla tölkkinsä tyhjäksi. ”Hei.” Hän kuuli naisen äänen takaansa samalla kun jokin tarttui häntä olkapäähän. Apa säpsähti ja nousi ylös kääntyen samalla ympäri. Hänen edessään seisoi nainen jolla oli pitkät ruskeat hiukset. ”Mitä helv…” Apa aloitti mutta nainen keskeytti hänet. ”Äkkiä, tänne.” Hän sanoi ja viittoi Apaa seuraamaan häntä samalla kun hän kääntyi metsään päin. Apa seisoi hetken hiljaa paikallaan. Hän katsoi rannalle jossa näkyi enää vain Jani ja Julle. ”Vauhtia.” Kuului naisen ääni metsästä ja Apa lähti hänen peräänsä.

Jani joi oluensa tyhjäksi ja heitti tyhjällä tölkillä Jullea. ”Vittu Jani.” Julle älähti ja heitti Jania samalla tölkillä mutta ei osunut. ”Hei sä heitit mua sentään täydellä.” Jani sanoi hakiessaan uutta olutta. Hänen päästään ei vuotanut enää verta mutta kuivunutta verta oli hänen hiuksissaan sekä kasvoillaan. ”Mee ny peseen toi veri pois.” Julle huusi hänen peräänsä ja Jani viittoi hänelle kädellä välinpitämättömästi. Julle tuijotti venettä kohti yrittäen nähdä josko Ville olisi jo uimassa takaisin rantaan. Jani palasi hänen vierelleen uuden oluen kanssa. ”Näkyykö sitä hinttiä?” Hän kysyi avatessaan oluensa. ”Joko toi on Ville tai sitten helvetin iso kala.” Julle vastasi tihrustaen veteen. ”Mamelukkikala.” Jani tuumasi ja molemmat alkoivat nauraa. Samassa veneeltä kuului räjähdys jonka paineaalto kaatoi molemmat maahan. Julle nousi nopeasti ylös mutta Jani jäi maahan pyörimään, sillä hänen silmälasinsa olivat pudonneet. ”Ei jumalauta!” Julle huudahti. ”Toi vene räjähti!” Hän jatkoi samalla kun alkoi juosta rantaveteen. Jani löysi silmälasinsa. ”Mitä!” Jani huusi laittaessaan lasit silmilleen ja noustessaan ylös. Julle kaatui rantaveteen yrittäessään juosta mahdollisimman pitkälle ja Jani seurasi häntä. Hän auttoi Jullen ylös päästessään tämän luo. ”Mitä helvettiä tapahtu?” Jani ihmetteli paniikissa. ”Helvetistäkö mä tiedän!” Julle tiuskaisi. ”Toivottavasti se Ville ehti pois sieltä.” Hän jatkoi. Molemmat tuijottivat hetken palavaa veneen hylkyä kunnes he näkivät jonkun uivan kohti rantaa. ”Onks se Ville?” Jani kysyi. Julle tihrusti silmiään nähdäkseen tarkemmin. ”En ihan saa selvää.” Hän sanoi. ”Ville on bi!” Julle huusi järvelle josta kuului vastaus. ”Haista vittu!” Julle riisui paitansa lähteäkseen uimaan. ”On se.” Hän sanoi ja syöksyi veteen uidakseen Villen luo. Jani jäi katsomaan Jullen kroolausta hetkeksi, kunnes hän hätkähti omaan ajatukseensa: Missä on Apa? Luulisi hänen jo juosseen paikalle kuultuaan räjähdyksen. Jani kääntyi katsomaan nuotiolle päin mutta ei nähnyt siellä ketään. Hän alkoi juosta majapaikkaa kohti. Saavuttuaan paikalle hän katsoi hetken ympärilleen mutta ketään ei näkynyt. Kattilallinen pohjaan palaneita makaroneja pulputti nuotiossa kun Jani totesi itsekseen: ”Mitä helvetin vittua?”

Apa seurasi mysteerinaista metsään. Hän tunnisti että kyseessä oli sama nainen jonka kanssa hän oli jutellut veneen karilleajon aikana, mutta ei saanut millään mieleensä tämän nimeä. Eikä hän kehdannut sitä kysyäkään. Apa vain käveli hiljaa naisen perässä, katse alas hänen kiinteisiin pakaroihinsa naulittuna. Hetken päästä nainen pysähtyi ja kääntyi ympäri, mutta Apan reaktiokyky ei ollut tilanteen tasalla joten he törmäsivät ja kaatuivat maahan. Apa jäi tuijottamaan naisen jäänsinisiä silmiä. ”Anteeksi, voitko nousta.” Nainen sanoi. Apa säpsähti ja nousi ylös. ”Anteeks, olin ajatuksissani.” Hän sanoi ojentaessaan kättään auttaakseen naisen ylös. ”Luotatko sinä täysin ystäviisi?” Nainen kysyi noustessaan ylös. Apa upposi jälleen hänen silmiinsä hetkeksi kunnes sai ravistettua itsensä pois ajatuksistaan. ”Jaa noihin apinoihin?” Hän kysyi. ”Niin hyvin ko miehet ny toisiinsa luottaa.” Hän jatkoi. Nainen katsoi Apaa epäuskoisesti. ”Sinä et taida ymmärtääkään kuinka vakava meidän tilanteemme on.” Hän totesi asettaen kätensä samalla puuskaan pienten rintojensa päälle. ”Siis meiän kahen vai sun ja sun kamujen?” Apa kysyi. ”Meidän kaikkien täällä.” Nainen vastasi ja kaivoi paperin taskustaan. ”Katso tätä karttaa.” Hän jatkoi ojentaessaan paperin Apalle. Apa avasi taitellun paperin jossa oli kartta järvestä, jonka yhden niemenkärjen eteen oli piirretty punainen rasti ja kirjoitettu sanat: ”Haaksirikko tähän.” Apa tunsi pulssinsa nousevan kun hän katsoi naista silmiin. ”Eli siis… ” Hän aloitti mutta nainen keskeytti hänet: ”Joku järjesti tämän haaksirikon.” Apa katsoi karttaa epäuskoisena. ”Ottaen huomioon että minä, Heini, Lotta ja Salminen tultiin veneeseen vasta teidän jälkeenne, kukaan meistä ei ole syyllinen.” Nainen jatkoi. Apa katsoi häntä epäuskoisena. ”Sinä ja minä olimme veneen perällä haaksirikon aikaan ja ottaen huomioon kuinka vaarallinen sinun putoamisesi oli niin päättelin että sinä et ainakaan ole syyllinen.” Nainen selitti. Samassa kaukaa kuului kova pamaus. Molemmat kääntyivät katsomaan äänen suuntaan. Hetken kuluttua nainen puhui ja tarttui samalla Apaa kädestä kiinni: ”Apa kuuntele.” Apa kääntyi naiseen päin. ”Joku halusi meidät, tai ainakin teidät tänne niemelle jumiin ja todisteet viittaavat vahvasti että se oli yksi sinun kavereistasi.” Hän jatkoi. Apa tuijotti epäuskoisena naista. ”En mää kyllä usko että jätkät… ” Hän aloitti varovasti mutta nainen keskeytti hänet: ”Nyt ei ole aikaa sentimentaalisuudelle. Tavataan täällä ensi yönä kun on sinun vahtivuorosi.” Apa tuijotti hetken naisen silmiä jotka porasivat häneen reikää. Hetken kuluttua hän nyökkäsi. ”Äläkä kerro minusta kenellekään.” Nainen sanoi päästäessään irti. ”Tavataan illalla.” Hän jatkoi ja lähti kävelemään pois. Apa jäi tuijottamaan hetkeksi hänen peräänsä. Hetken kuluttua hän säpsähti ajatuksistaan ja katsoi kädessään olevaa karttaa. Hän taitteli sen taskuunsa ja kääntyi palatakseen nuotiolle.

Ville tuijotti palavaa venettä ja hymyili. Jani tuli hänen viereensä. ”Mikäs vittu sua hymyilyttää?” Jani sanoi. ”Säähän olisit voinu kuolla.” Hän jatkoi. Ville naurahti. ”Niimpä, mutta jotenkin noin isojen liekkien kattelu vaan saa mut hymyilemään.” Hän sanoi ja otti samalla huikan oluestaan. Kaksikko tuijotti hetken palaavaa venettä sanomatta sanaakaan kunnes Jani kääntyi lähteäkseen pois. ”Mihinköhän se Apa on kadonnut?” Hän ihmetteli ääneen ennen kuin alkoi kävellä kohti nuotiota. Ville jäi vielä katsomaan liekkimerta ja juomaan oluttaan. Kävellessään kohti nuotiota Janin mielessä pyöri kaikenmaailman pahoja aavistuksia: Miksi vene oli räjähtänyt? Miksei Ville ollut siitä järkyttynyt? Mihin Apa oli kadonnut? Milloin hän saisi taas omaa rauhaa runkkaamiseen? Pääsisivätkö he täältä ikinä pois? Hän saapui nuotiopaikalle edelleen mietteliäänä, pieni kyynel silmässään. ”Mikäs vittu sua itkettää?” Kuului Apan ääni. Jani säpsähti ja huusi sitten iloisena: ”Apa!” Jani ryntäsi halaamaan Apaa mutta tämä väisti ja Jani kaatui maahan. Julle poltti tupakkaa kivellä ja katseli tapahtumia. ”Mä luulin että ahmat oli syöneet sut.” Jani änkytti itkuisena maassa. ”Nyt sitten vittu Jani.” Julle naurahti. ”Ei täälä päin Suomea ole ahmoja.” Apa naurahti ja avasi samalla oluen. Jani nousi seisomaan samalla kun Ville saapui paikalle. ”Mitäs Jani itkee?” Hän kysyi. ”Jotain omia hallujaan.” Apa vastasi. ”No missäs sä sitten olit kun ruuatkin olit jättäny tähän vaan.” Jani tiuskaisi. ”Tuli hirvee kiire vapauttaan Nelson Mandelaa.” Apa vastasi. ”Ja sää tiiät että ko kaks isoo lähtee irtoo toisistaan niin siinä kestää hetki.” Apa jatkoi ja otti pitkän huikan oluestaan.

Jani otti viimeiset makaronit kertakäyttölautaseltaan ja heitti sen sitten nuotioon. Hän oli valmistanut itselleen uudet makaronit Apan poltettua edelliset pohjaan. Muut olivat tyytyneet syömään tonnikalaa suoraan purkista. Jani heitti muutaman puun nuotioon ja nousi ylös liittyäkseen toveriensa humalaiseen ilonpitoon rannalla. Hän istui kumminkin heti takaisin alas sillä nopea nousu aiheutti hänelle lievää huimausta. Jani nousi uudelleen mutta rauhallisesti tällä kertaa. Hetken paikallaan seistyään hän lähti kävelemään rannalle. Apa ja Ville istuivat rantahiekalla väitellen kiivaasti: ”Ne kädet käännetään siinä kohtaa kun niitä vedetään taaksepäin.” Apa sanoi hakaten samalla etusormellaan hiekkaa. ”Vittu kun vasta siellä takana!” Ville huusi. Apa nousi pystyyn. ”Eipäs kun matkalla.” Hän huusi. ”Kato näin…” Hän jatkoi ja ojensi molemmat kädet eteensä siten, että ranteet koskettivat toisiaan ja kämmenet olivat ojennettuina eteenpäin niin että sormet hiukan koukistuivat. Sitten hän lähti vetämään käsiään taaksepäin samalla kääntäen niitä asentoon, jossa ylempänä ollut käsi siirtyi alapuolelle ja alhaalta ylös siirtyneen käden kämmen siirtyi osoittamaan taaksepäin. ”Ja tästä sitten samanlainen kääntö ko kädet palaa eteen.” Hän kertoi ja palautti kädet eteensä niin, että ylemmän käden kämmen kääntyi jälleen myös osoittamaan eteen. Ville loikkasi pystyyn. ”Just totahan mä tarkotin.” Hän sanoi ja ojensi myös kätensä eteen samaan tapaan kuin Apa aiemmin. ”Ja täälä takana ne kääntyy.” Hän sanoi tehdessään täsmälleen saman liikesarjan kuin Apa aiemmin. Julle saapui paikalle. ”Kattokaas tota.” Hän sanoi riitelijöille ja osoitti nuotion suuntaan. Apa ja Ville kääntyivät katsomaan kun Jani otti hitaasti askelia heitä kohti. Aina muutaman askeleen jälkeen hän pysähtyi ja yökkäsi muutaman kerran. ”Mistä vetoo ettei se pääse tänne asti oksentamatta?” Julle vinkkasi muille. ”Mä veikkaan että kaks pysähdystä vielä menee, kolmannella tulee ylös.” Hän jatkoi. ”Ehtii tänne asti ja sitten oksentaa.” Ville vastasi. ”Seuraavalla tulee.” Kuului Apan vastaus samalla kun Jani lähti jatkamaan hidasta kävelyään. ”Jani! La Bête!” Apa huusi ja samassa Jani pysähtyi oksentamaan. ”Ei lasketa, toi on huijausta!” Julle alkoi kitistä mutta Apa vain naurahti. ”Mikä ei oo kiellettyä, on sallittua.” Hän sanoi ja joi oluensa tyhjäksi. ”Mikä on Le Beette?” Ville kysyi Apalta. Apa avasi uuden oluen ja otti siitä huikan. ”Ranskalainen taide-elokuva.” Hän sanoi ja otti jälleen huikan.

Ville ravisti viimeiset virtsapisarat majan vieressä nukkuvan Jullen kengille. Julle oli ottanut jo melkein tunnin verran välikuolemaa ja oli pyytänyt että hänet herätettäisiin tunnin unien jälkeen. Jani häilyi valve- ja unitilan välissä nuotion äärellä, mutta Apa ja Ville olivat vielä pirteitä. Ville istahti alas ja kaivoi tupakan huuleensa. ”Se pitäs Jullekin kohta herättää.” Hän sanoi. ”Joko se on muka tunnin nukkunu?” Apa ihmetteli ja katsoi samalla rannettaan, jossa ei ollut kelloa. ”Eikös se oo?” Ville kysyi avaten samalla uuden oluen. ”Sunhan se pitäs tietää ko oot kellovastaava.” Apa sanoi. Ville tuijotti häntä hetken. ”Mähän olen myös tulivastaava. Mitä vastuualueita teillä muilla on?” Hän kysyi hiukan tuohtuneena. Apa näytti hetken mietteliäältä ja vastasi lopulta: ”Julius on vastuussa majasta, Jani fyysisestä komediasta ja mää oon vastuuvastaava.” Ville tuijotti häntä hetken epäuskoisena. ”Mikä vitun vastuuvastaava?” Hän kysyi lopulta. ”Mää oon vastuussa siitä että muilla on vastuualueet.” Apa naurahti. ”Haista paska.” Ville sanoi ja joi oluensa tyhjäksi.

Jani säpsähti hereille kiveltään. ”Mitä vittua, nukuinks mä kauankin?” Hän kysyi mutta kukaan ei vastannut. Jani vilkuili hetken ympärilleen mutta ei nähnyt ketään. Hän nousi ylös ja hetken vilkuiltuaan näki muut rannalla. Jani etsi hetken olutta itselleen mutta nuotiolta ei löytynyt yhtään joten hän lähti kävelemään muiden luokse. Jullella ja Villellä oli pystypaini kesken ja Apa seisoi vieressä juomassa olutta. Hetken väännön jälkeen Ville sai Jullen kaadettua maahan ja paini jatkui hiekalla. Julle sai tilanteen käännettyä, ottaen Villen sidontaan. ”Piste Juliukselle.” Apa ilmoitti ja Julle irrotti otteensa. Molemmat nousivat ylös samalla kun Jani saapui heidän luokseen. ”Mitäs täällä touhutaan?” Hän kysyi. ”Jätkillä tuli joku typerä kina musiikista niin ne ny vähän päästelee höyryjä.” Apa vastasi. ”Ei ollu mikään typerä kina!” Ville huudahti. ”Niin justiinsa!” Julle komppasi. ”Basso vaan on tärkeempi soitin bändissä.” Ville sanoi. ”Kitarapas.” Julle vastasi ja otti Villen niskalenkkiin, josta Ville kumminkin pääsi heti irti ja näin kaveruksilla oli taas pystypaini käynnissä. Jani ja Apa katsoivat hetken heidän vääntöään. ”Eiks tohon kannattas mennä väliin?” Jani kysyi. Apa otti huikan oluestaan. ”Mitä turhia, antaa jätkien päästellä höyryjä.” Apa sanoi samalla kun Ville sai Jullen kaadettua. Paini jatkui taas hetken maassa ja tällä kertaa Julle ei päässyt niskan päälle. ”Piste Villelle.” Apa julisti ja Ville hellitti otteensa. ”Entä jos ne ei lopetakkaan ko sä käsket?” Jani kysyi huolestuneena. ”Sitten mää meen repiin ne irti toisistaan.” Apa vastasi. ”Eikä me haluta tota läskiä tähän väliin.” Ville sanoi maasta. ”Niin ko se olis automaattinen tappio teille molemmille.” Apa sanoi ja joi samalla oluensa tyhjäksi. ”Jaa olis muka.” Julle ähisi maassa ja ponnahti samalla ylös syöksyen Apaa kohti. Apa väisti hyökkäyksen ja tarttui vapaalla kädellään Jullea paidan hupusta kiinni ja veti tämän siitä maahan. Jullen osuessa hiekkaan Ville hyppäsi Apan selkään mutta Apa vain heitti hänet olkansa yli Jullen viereen. Lopuksi hän heitti vielä tyhjän oluttölkkinsä heidän viereensä. ”Kuten esimerkki A näyttää.” Apa sanoi ja lähti hakemaan olutta. ”Helppohan se on kun kaveri painaa enemmän kun me yhteensä.” Ville totesi noustessaan ylös. Apa palasi neljän oluen kanssa ja antoi kaikille yhden. ”Joko jatketaan juomista vai vieläkö joku haluaa painia?” Hän kysyi. ”Ei tartte enää.” Julle vastasi avatessaan tölkkinsä. ”Yks sille!” Jani huusi kohottaen oman tölkkinsä samalla ilmaan. ” Yks sille!” Muut huusivat yhteen ääneen ja kaikki ottivat pitkän huikan. Jani oksensi omansa heti kengilleen.

Apa istui nuotiolle ja tökki hiiliä kepillä. Jani ja Julle olivat käyneet jo nukkumaan ja Ville oli lähtenyt metsään asioille. Apa oli niin ajatuksissaan että ei huomannut Villen hoipertelevan takaisin ennen kuin tämä melkein kaatui häntä päin. ”Pitäskö sunkin mennä nukkuun?” Apa kysyi Villen istuutuessaan alas. ”Mä poltan tän yhen röökin vielä, sitten meen.” Ville vastasi. Ilta oli alkanut jo hämärtää ja veneen hylkykin paloi enää hiipuvalla liekillä. Ville kaivoi tupakan suuhunsa mutta ei löytänyt sytkäriään mistään. ”Mihin vittuun mun sytkä on joutunu?” Hän ihmetteli ääneen. ”Oisko tippunu tonne rannalle teiän painin aikana?” Apa ehdotti. ”Ihan sama.” Ville sanoi hetken vielä tutkittuaan taskujaan ja kumartui sitten ottamaan tulta nuotiosta. Hetken nuotiolla oli hiljaista. ”Mites se sun puhelin?” Ville kysyi lopulta. ”Katoin äskön, ei mitään eloa.” Apa vastasi. ”En tiijä onko akku loppunu vai eikö sitä vaan saa enää riisilläkään henkiin mutta laitoin sen kumminkin sinne takasin.” Hän jatkoi ja heitti puun nuotioon. ”Mites vahtivuorot?” Ville kysyi jälleen hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Laitetaan kunnon kokko tulille ja se lisää joka käy kusella ja/tai oksentamassa.” Apa vastasi avatessaan oluen. ”Sopii.” Ville sanoi ja veti sitten viimeiset savut tupakastaan. ”Jäätsä vielä tähän?” Hän kysyi noustessaan ylös. Apa heilautti tölkkiänsä. ”Ainakin tän juon.” Hän sanoi.” Selvä. Hyvät yöt.” Ville sanoi ja meni majaan makuulle. ”Samoin.” Vastasi Apa ja otti huikan.

Tarina jatkuu osassa 5: Aluksen Tapahtumat

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.