Aurinko oli alkanut nousta ja yön pimeys oli väistynyt. Taivas oli pilvetön ja hento tuulen vire puhalsi. Yksi mies istui hiljalleen palavan nuotion ääressä kädessään keppi ja päässään kattila. Yö oli vaatinut kaikilta veronsa, mutta uusi päivä oli alkamassa.

Apa tuijotti herkeämättä metsän reunaa. Hänen mielikuvituksensa laukkasi villinä yön tapahtumien jälkeen. Apa vilkaisi kelloa. Parin minuutin kuluttua olisi aika herättää muut. Apa nousi hiljaa ylös tuijottaen edelleen puurajaan. Hän otti kattilan pois päästänsä mutta piti kepin vielä turvanaan. Ville makasi edelleen sammuneena maassa. Apa käveli rannalle tutkimaan. Johonkin Ville oli piilottanut viskin ja tupakat mutta ei majan läheisyyteen, sillä sieltä muut olisivat huomanneet ne. Saapuessaan keskellä rantaa olevan kiven luokse Apa huomasi sen juuressa kuopan. Hän tutki kuoppaa hetken mutta ei löytänyt sieltä enempää Villen piilottamia tavaroita. Hän palasi majalle ja alkoi herättää muita. ”Voiko ihanammin päivä enää alkaa?” Hän alkoi laulaa majan edessä kovalla äänellä. ”Onko ihanampaa aamua kuin tää?” Hän jatkoi. Julle nousi istumaan. ”Patterissa herätys!” Apa karjaisi pelästyttäen Janin joka ponkaisi ylös huitaisten samalla Jullea naamaan. ”Nyt sitten vittu!” Julle karjaisi noustessaan ylös. Hän tönäisi Janin maahan ja meni tämän vatsan päälle istumaan. ”Ei tartte alkaa heti aamusta perseileen!” Hän tiuskasi samalla kun läppäisi Jania poskelle. ”Ai saatana!” Jani ulvahti. Apa istahti kivelle ja katseli jätkien showta. Jani yritti lyödä Jullea kasvoihin mutta tämä väisti ja tarrasi Janin käteen kiinni. Sitten hän käänsi käden Janin omiin kasvoihin ja löi häntä sillä leukaan. ”Anna olla.” Julle sanoi ja nousi pois Janin päältä. Jani jäi puuskuttamaan maahan Jullen kävellessä nuotiolle. ”Oliko mitään ihmeitä?” Hän kysyi Apalta samalla kun noukki maasta Villen tupakka-askin ja kaivoi sieltä yhden huuleensa. ”Ei mitään kummempia.” Apa vastasi hetken epäröinnin jälkeen. Hän ei halunnut kertoa mitä oli yöllä nähnyt sillä ei ollut varma oliko se ollut pelkkää mielikuvituksen tuotetta vai ei. Lisättyään muutaman puun nuotioon Apa puhui: ”Mitä mieltä oot, pitäskö toi Ville herättää vai antaa vielä nukkua?” Äkkinäinen tuulen puuska oli napata Apan hatun mukaansa mutta hän ehti tarttua siihen. Julle puhalsi savua Villen suuntaan. ”Hereille vaan. Me tarvitaan vastauksia.” Hän sanoi. Jani nousi ylös ja käsikopelolla löysi itselleen kiven jonka päällä istua. ”Samaa mieltä.” Hän sanoi. ”Vitun mulkku ei ansaitse nukkua.” Jani sihisi vihaisena. ”Samaa mieltä.” Apa totesi noustessaan ylös. Hän meni Villen viereen ja kumartui hänen korvansa juureen. Hän veti syvään henkeä ja sitten huusi niin kovaa kuin pystyi: ”YLÖS SENKIN HINTTI!” Ville säpsähti ja avasi silmänsä. ”Mitä vittua!” Hän huusi päätään pidellen. ”Sullois vähän selitettävää.” Apa sanoi kävellessään omalle kivellensä takaisin. Ville vilkuili hetken ympärilleen. ”Sammuinks mä?” Hän kysyi. ”Jep.” Julle vastasi. ”Joten alas selittää.” Hän jatkoi samalla kun tumppasi tupakkansa. ”Selitän selitän mutta älkää huutako.” Ville sanoi pidellen päätään. ”Mulla oo moneen vuoteen ollu tällästä krapulaa.” Hän jatkoi.

Ville ravisteli viimeiset virtsapisarat ja veti sepaluksensa kiinni. Hän oli kertonut muille miten oli piilottanut viskin ja tupakat ja sen jälkeen lähtenyt virtsalle. Jyskytys hänen päänsä sisällä tuntui vain yltyvän ja häntä oksetti jatkuvasti. Palattuaan nuotiolle hän pidätti hetken oksennusta ennen kuin istui alas. ”Kävikö sulla mielessäkään tuoda meillekkin jotain alkoholia?” Apa kysyi Villeltä ennen kuin hän ehti istua alas. Ville pidätti vielä hetken oksennustaan. ”Rehellisesti sanottuna..Ei…” Hän sanoi. Jani nousi seisomaan. ”Miten sä voit olla noin itsekeskeinen!” Hän huusi osoittaen samalla Jullea. Julle siirsi hänen sormensa Villeen päin joka vain kohautti hartioitaan. ”Eipä siinä. Tehääs nopeet aamupalat ja me mennään Juliuksen kanssa sitten tutkii venettä niin saatte te tehä ton majan uusiks.” Apa ohjeisti ja kaivoi Villen tuomia säilykkeitä esiin. ”Pakkohan meiän on tota jotenkin rankasta.” Jani kimitti heristäen sormeaan. ”Eiköhän tossa krapulassa oo tarpeeks rangaistusta.” Julle sanoi ja iski heti perään lusikalla kattilaa aivan Villen korvan juuressa. ”Ai saatana mun pää!” Ville kiljahti peittäessään korvansa. ”Kelpaa.” Jani totesi. ”Mitäs syödään?” Hän jatkoi. ”Aattelin leipasta nopeet hernarit.” Apa sanoi ja yritti avata purkin mutta sen avausklipsi jäi hänen käteensä. ”No voi ny helvetti.” Apa murahti. ”Sää toit Ville epäkelpoja purkkeja.” Hän jatkoi ja kilautti samalla lusikan kattilan kylkeen. Ääni sai Villen peittämään korvansa. ”Tai sitten vaan apina opettelet vittu käyttään niitä!” Hän ärähti. ”Näähän on helppotoimisia.” Apa sanoi ja kaivoi Villen veneeltä tuoman puukon ja iski sen sulavalla liikkeellä purkin kannesta läpi. ”Toimii.” totesi Julle kaivaessaan nuuskapussin pois huulestaan. Ville kokosi hetken itseään ja kysyi sitten: ”Niin mitäs tolle majalle tapahtu?” Hetken nuotiolla oli hiljaista kunnes Apa ja Julle totesivat samaan aikaan: ”Jani.”

Apa seisoi rantavedessä tuijottaen veneen hylkyä. Tuuli oli tyyntynyt juuri sopivasti joten nyt olisi paras hetki lähteä tutkimaan sitä. ”Sittenkö mennään?” Kuului Jullen ääni hänen takaansa. ”Säähän nopee olit.” Sanoi Apa kääntyessään häneen päin. ”Kyllähän sä meiät tykkimiehet tiedät. Rykäsy ja pyyhkäsy riittää.” Julle vastasi ja heitti samalla tupakantumpin veteen. ”Vaikkakin noi vaahteranlehdet ei vedä vertoja Pirkka -paskapaperille.” Hän jatkoi. ”No mutta on ne parempia ko nokkoset.” Apa sanoi ja alkoi kävellä syvemmälle veteen. Päästyään napaansa asti hän lähti uimaan ja Julle seurasi perässä. Hetken päästä Apa säpsähti ja lähti nopeasti uimaan sivummalle. ”Mitä nyt?” Julle kysyi hänen takaansa. ”Jotain vesikasveja, tuntu limasilta yhtäkkiä niin säikähin.” Apa vastasi. Hetken päästä he saapuivat veneelle. ”Onkohan tässä edes syvää?” Apa mietti ja sukelsi tikkusuorana kohti pohjaa käsi koholla. Hänestä jäi koko kämmen ja hiukan käsivartta näkyviin kun hän osui pohjaan josta hän sitten nopeasti ponkaisi itsensä jälleen pinnalle. ”Millainen pohja oli?” Julle kysyi. ”Vitusti isoja kiviä.” Apa vastasi ja alkoi kiivetä veneen kannelle. Päästyään ylös hän ravisti itsensä kuivaksi kuin koira. ”Älä vittu roiski!” Julle huudahti hänen takaansa. ”Vali vali.” Apa sanoi ja lähti kävelemään. ”Ei vittu!” Huusi Julle. Apa kääntyi katsomaan. ”Mitä löyty?” Hän kysyi. ”Vittu mulla unohtu röökiaski taskuun.” Julle sanoi kaivaessaan märän askin taskustaan.

Jani tuijotti nuotiota Villen kerätessä majasta havunoksia verkkaisesti nippuun. ”Tää menis nopeempaa jos auttasit.” Ville huikkasi Janille. ”Mä en edelleenkään näe kunnolla joten musta olis vaan haittaa.” Jani vastasi. ”Si kun saat sen rungon kuntoon niin voin tulla niitä havuja latoon siihen päälle.” Hän jatkoi ja heitti samalla muutaman puun nuotioon. ”..Jos saan tän kuntoon. Nää on ihan kunnolla poikki.” Ville vastasi. ”Tarttee ettiä uudet tosta metsästä.” Hän jatkoi purkaen samalla majaa osiin. Jani istui hiljaa mietteissään nuotioon tuijottaen. ”Kuules Ville.” Hän sanoi lopulta. ”Oliko sulla yöllä sellanen tunne että me ei olla yksin täällä?” Hän jatkoi. Ville kääntyi katsomaan Jania. ”Ei ollu. Oliks sulla?” Hän kysyi. ”Yhessä kohtaa joo mutta ne oli vaan Juliuksen ilmavaivoja.” Jani sanoi. Ville tuijotti hetken hiljaa ja jatkoi sitten töitään. ”Miks sä sitten kysyt? ” Hän kysyi. ”Apa on jotenkin käyttäytyny omituisesti.” Jani sanoi pohtivan kuuloisena. Ville kääntyi Janiin päin. ”Ainahan se on ollut outo.” Hän totesi. Jani empi hetken. ”Niin mutta eilenkin se tuijotti pimeeseen mettään ihan kun siellä olis ollu jotain, mutta lopulta totes ko kysyin että siellä ei toivottavasti ollu mitään.” Hän sanoi samalla kun hänen äänensä hiukan särähti. Ville tuijotti hetken sanomatta mitään ja kääntyi sitten takaisin töihinsä. ”Kuulostaa mun mielestä ihan normaalilta Apalta.” Hän sanoi.

Apa palasi hyttikäytävälle. Hän oli penkonut hyttinsä läpikotaisin mutta ei ollut löytänyt mitään hyödyllistä. Julle tuli käytävään omasta hytistään. ”Löytykö mitään hyödyllistä?” Apa kysyi. ”Ei sitten mitään.” Julle vastasi. ”On se Ville sitten nää ainakin kunnolla tutkinu.” Apa sanoi. ”Eiköhän mennä yläkannelle.” Hän jatkoi alkaessaan kävellä rappusia kohti. He saapuivat kannelle jossa kaikki kalusteet olivat sekaisin. ”Käy sää hakeen keittiöstä lisää tarvikkeita, mää tutkin muita paikkoja.” Apa sanoi Jullelle ja lähti kävelemään kohti kannen takaosaa. ”Selvä.” Huikkasi Julle hänen peräänsä ja otti suunnaksi keittiön. Saavuttuaan takakannelle Apa alkoi muistaa asioita. Räsypokan pelaamisen jälkeen he olivat yhden naisen, ruskeahiuksisen, kanssa tulleet tänne katselemaan tähtiä. He oli jutelleet ja istuneet pöydän ääressä aivan laidan vieressä. Apan puhelin oli ollut pöydällä silloin joten nyt hän alkoi etsiä sitä. Puhelinta ei kuitenkaan löytynyt. Apa pysähtyi hetkeksi ja yritti muistaa lisää mutta mitään ei tullut mieleen. Ei edes ruskeaverikön nimeä. Apa kääntyi jo lähteäkseen pois kunnes hän sai ajatuksen. Hän palasi kaatuneen pöydän luo ja nosti sen pystyyn. Pöydän pinta nousi hiukan veneen laidan yli. Tutkittuaan laitaa hän löysi siitä osumajälkiä. Todennäköisesti he olivat siis olleet täällä veneen karilleajon hetkellä ja pöytä sekä he olivat luisuneet laitaa vasten. Apa palasi tikkaille joista pääsi veteen ja alkoi laskeutua. Päästyään veteen hän ui veneen perälle. Vedettyään henkeä Apa sukelsi. Pohjassa hän tunsi joten pehmeää. Hän tarttui siihen kiinni ja lähti takaisin pintaan. Hän oli löytänyt oman punaisen kylpytakkinsa josta puuttui vasen hiha. Löytö vahvisti Apan teorian. Hän oli haaksirikon aikaan ollut takakannella pelkässä saunatakissaan ruskeatukkaisen naisen kanssa ja törmäyksessä lentänyt yli laidan. Hän veti taas ilmaa keuhkoihinsa ja sukelsi uudestaan. Tutkittuaan hetken pohjaa hän palasi pinnalle löytämättä mitään. Hän teki vielä muutaman sukelluksen ja lopulta löysi sen mitä etsi. Hänen puhelimensa oli myös pudonnut yli laidan törmäyksessä. Hän alkoi uida löytöjensä kanssa takaisin tikkaille. Hän sitoi kylpytakkinsa tikkaisiin kiinni ja nousi kannelle. Samassa keittiön suunnalta kuului kolinaa. Apa kiirehti paikalle ja löysi Jullen istumassa lattialla erilaisten kattiloiden ja muiden keittiövälineiden seassa. ”Mitä helvettiä tapahtu?” Hän kysyi. Julle kömpi ylös. ”Otin väärästä kohtaa tukea.” Hän vastasi. Samassa Apa huomasi maassa kolme tyhjää oluttölkkiä. ”Kai sää löysit jotain hyödyllistäkin etkä vaan ryypänny?” Hän kysyi hiukan ärtyneenä. ”Onko muka jotain hyödyllisempää kuin kalja?” Julle vastasi ja avasi uuden tölkin mutta Apa otti sen häneltä pois. ”Juot maissa vasta lisää.” Hän sanoi ja otti sitten pitkän huikan oluesta. ”Totta, totta.” Julle vastasi. ”Ookko löytäny riisiä täältä?” Apa kysyi ja alkoi availla kaappeja samalla. ”En mä oo mitään kerenny ettiin kun jäin juomaan kaljaa.” Julle vastasi. Apa huokaisi syvään. ”En oo yllättynyt.” Hän sanoi ja otti samalla paketin kotimaista Pirkka -riisiä kaapista. ”Ala ny kerään ruokatarpeita siihen säkkiis niin mää meen tutkiin muita paikkoja.” Hän jatkoi ojentaessaan pakettia Jullelle. ”Joo joo.. ” Julle vastasi ja laittoi riisit jätesäkkiin.

Ville istui nuotion ääressä pidellen päätään. Hänen krapulansa oli yltynyt ja nyt hänestä tuntui kuin joku repisi hänen päätään sisältä auki. Majan rakentaminen oli jäänyt häneltä kesken sillä hän pystyi juuri ja juuri seisomaan. Aivan kuin koko maailma pyörisi hänen ympärillään. Hänellä oli sekä kylmä että kuuma samanaikaisesti. Villen takaa metsän reunasta kuului ääni: ”Apua! Ville tuu apuun!” Ville nousi kiireesti pystyyn mutta kaatui heti huimauksen seurauksena. Hän makasi hetken maassa jotta maailma tasaantuisi. ”Ville!” Kuului jälleen Janin huuto. Ville lähti konttaamaan ääntä kohti. ”Mä oon jumissa jossain enkä nää missä!” Kuului Janin hätääntynyt ääni. ”Tulossa!” huusi Ville ja oksensi heti perään pienen lammikon sappinestettä. ”Hyi vittu.” Hän kähisi ja jatkoi etenemistään kohti metsän reunaa. ”Mikä kestää?” Jani huusi ääni väristen. ”Ole nyt hiljaa, oon kohta siinä.” Ville vastasi päästessään metsän reunaan. Hän otti läheisestä puusta tukea ja nousi seisomaan. Jani oli astunut jonkinlaiseen kuoppaan. ”Minkä helvetin takia sulla on housut kintuissa?” Ville huudahti nähdessään hänet. ”Mä olin kusella.” Jani vastasi. ”Voi herranjumala, etkö sä osaa vieläkään käyttää sepalusta?” Ville sanoi halveksuen kävellessään Jania kohti. ”Hei varovasti, ne mun lasit tippu äsken johonkin siihen.” Jani sanoi. Ville pysähtyi kun kuuli jalkansa alta rusahduksen. Hetken oli hiljaista. ”Et kai sä vaan… ” Jani aloitti mutta Ville keskeytti hänet. ”Älä panikoi, oli vaan kuiva oksa.” ”Huh. Hyvä.” Jani totesi huojentuneena. ”Auta mut ny irti tästä.” Hän jatkoi. Ville otti muutaman askeleen Jania kohti mutta pysähtyi äkisti. ”Vittu mun housut jäi johonkin kiinni.” Hän sanoi ja riuhtaisi, mutta ei päässyt irti. Ville riuhtaisi uudestaan ja kuului risahdus. Horjahtaessaan eteenpäin hänen housunsa tippuivat nilkkoihin ja hän törmäsi Janiin. ”Mitä vittua!?” Jani huudahti kun he molemmat kaatuivat. ”Ai vittu, sattuu.” Jani parkaisi kun hänen jalkansa vääntyi. ”Mitä täällä kohnotetaan?” Kuului Apan ääni heidän takaansa. Jani oli nelinkontin, toinen jalka edelleen kuopassa housut kintussa Villen maatessa hänen takanaan, osittain selän päällä myöskin housut kintussa. Apa tuijotti näkyä hetken Janin ja Villen tuijottaessa häntä. Sitten Apa poistui mitään sanomatta. Ville nousi kiireesti ylös. ”Ei oo sitä mitä luulet!” Hän huusi Apan perään ja kaatui samalla huimauksesta johtuen. Villen osuessa maahan kuului jälleen rusahdus. ”Nyt oli varmaan ne lasit?” Jani kysyi. Ville kaivoi rikkinäiset silmälasit selkänsä alta. ”Jep.” Hän sanoi. ”Mutta eihän nää edes ollu sun.”

Apa palasi leiripaikalle metsästä. Julle istui nuotion ääressä polttaen tupakkaa. ”Mitä siä meuhkattiin?” Hän kysyi.” Sää et halua tietää.” Apa vastasi istuutuessaan alas. Hän otti taskustaan veneeltä tuomansa oluttölkin ja korkkasi sen. ”Hei!” Julle huudahti. ”Mehän sovittiin että ei kaljaa ennen ko kerrotaan jätkille miten reissu meni.” Hän jatkoi samalla kun Apa otti pitkää huikkaa. ”Ja eikös me jätetty ne kaljat tonne rantaan?” Julle jatkoi. Juotuaan koko tölkin loppuun Apa murahti. ”Ton jälkeen mitä mää näin saa ottaa. Mää tän yhen otin taskuuni ko aattelin kertoa jätkille näistä avaamalla tän niiden nenän edessä..” Jätkät tuijottivat hetken toisiaan kunnes Jani ja Ville palasivat metsästä. ”Tehän olitte nopeita.” Totesi Ville taluttaessaan Jania nuotiolle. ”Missäs ne Janin hätärillit on?” Julle kysyi. ”Menivät rikki tuolla rytäkässä.” Jani vastasi. ”No aivan varmasti.” Apa sanoi. Julle oli aivan sekaisin siitä mistä puhuttiin. ”Ei se ollu sitä miltä se näytti!” Ville kivahti. ”Hei mää en tuomitse, se on täysin muiden ihmisten homma.” Apa vastasi. Ville alkoi pidellä otsaansa. ”Ai vittu mun päätä särkee.” Julle kääntyi Janiin päin. ”Miltä se sitten näytti?” Hän kysyi. ”Mistä mä tiedän, mun lasit on edelleen hukassa.” Jani vastasi. ”Ai niin juu, tässähän ne on.” Julle sanoi ja kaivoi taskustaan silmälasikotelon. ”Ne oli keittiön roskiksessa.” Hän jatkoi. Jani avasi kotelon ja otti lasit käteensä. ”Jep, nää on mun. Näissä on mun nimikirjaimet kaiverrettu kylkeen. Sä olet Julius ihana mies.” Hän sanoi tunnusteltuaan laseja hetken ja laitettuaan ne sitten päähänsä. ”Voihan ne olla jonkun muunkin JO:n kuten Jorma Oksasen tai Jessika Oinosen.” Apa sanoi. ”Kyl nää on mun. Mä tunnistan ton mun äitylin tekemän kaiverruksen.” Jani vastasi. ”Ihanaa.” Totesi Apa sarkastisesti. ”Mutta mennäänkö itse asiaan. Löyty aika tärkeetä informaatiota.” Hän jatkoi ja alkoi sitten kertoa heidän löydöistään.
Jani pyöritteli Apan puhelinta kädessään. ”Kyllä se voi tästä vielä elpyäkkin.” Hän sanoi. ”Tosin yli vuorokausi vedessä ei lupaa hyvää.” Hän jatkoi samalla kun laittoi puhelimen riisien sekaan. ”Toivotaan parasta.” Apa sanoi. ”Mutta edelleen on epäselvää missä kaikki muut oli haaksirikon aikaan ja miksi se tapahtui.” Hän jatkoi haroen samalla partaansa mietteliäänä. ”Ja miten me päädyttiin tohon rannalle? Tuskin sä lensit sieltä takakannelta kaarella ilmojen halki kuin lihava lintu.” Jani totesi. ”Vittu siinä vasta olis ollu näky.” Julle naurahti. ”Kyllä toi saunatakki on viite siitä että mää tipuin siinä hässäkässä laidan yli tonne perälle. Olisinkohan just sillä kohtaa seissyt tai jotain.” Apa pohti. Ville istui vain hiljaa tuijottaen nuotioon. ”Mutta mitä sille naiselle kävi jonka kanssa olit siellä?” Jani ihmetteli. ”Mikä sen nimi ny olikaan?” Hän jatkoi. ”Mikä lie Laura tai Sonja vai Kiia, ei vaan muistu mieleen.” Apa murahti turhautuneena. ”Sitä on ny mahdotonta sanoa tippuiko hänkin vai jäikö veneeseen, mutta se rannalle päätyminen on edelleen mysteeri” Hän jatkoi pähkäilyään. Nuotiolle tuli hiljaista. ”Joko kerrotaan paras löytö?” Julle kysyi. ”Ei vielä.” Apa vastasi. ”Mää haluan ensin tietää miksei majaa oo korjattu.” Hän sanoi katsoen Villeen, joka edelleen tuijotti nuotioon tyhjä ilme kasvoillaan eikä vastannut mitään. ”VILLE!” Apa karjaisi pelästyttäen hänet. ”Mitä!?” Ville huudahti ja irvisti sen jälkeen kivusta. ”Ai saatana mun pää.” Hän voivotteli. ”Miksei majaa oo korjattu?” Apa kysyi. Kaikki katsoivat Villeä kysyvästi. ”Juu, mulla oli siihen suunnitelma kato kun noi tukipuut on menny poikki enkä löytäny tosta uusia, niin aattelin sitoa noi vanhat yhteen niillä naisten alushousuilla.” Hän aloitti kertomisen. ”Mä en kumminkaan löytänyt niitä tästä mistään. Janilla ei ollut tietoa mutta epäili että on saattanut yön pimeydessä heittää ne nuotioon vahingossa.” Hän jatkoi. ”Kyllä ne tässä vielä oli mun vahtivuorollani.” Julle sanoi. ”No mihin ne sitten on kadonnut?” Ville ihmetteli. Kaikki katsoivat Apaa, jolla oli ollut yön viimeinen vahtivuoro. Apa tuijotti tyhjään ja valahti kalpeaksi. ”Ei saatana.” Hän sanoi hiljaa. ”Mitä?” Jani kysyi. Apa ei vastannut mitään, tuijotti vain. ”Mitä nyt?” Jani kysyi uudestaan hiukan huolta äänessään. ”Se siis oli totta.” Apa sanoi kuin itsekseen. ”Okei, nyt mua huolestuttaa.” Julle sanoi ja kaivoi tupakan huuleensa. ”Nyt vittu Apa.” Jani kimitti ääni väristen. Apa säpsähti pois ajatuksistaan. ”Nii mää en maininnut asiasta ko luulin vaan nähneeni omiani mutta täälä nuotiolla oli yöllä joku muu ko me.” hän sanoi ääni väristen. Nuotiolle laskeutui hiljaisuus. Julle kaivoi nuuskapussin huuleensa sanomatta mitään. ”Ja sä oot ihan varma?” Ville kysyi. ”Joo siis mää olin tota hakemassa puita ja sitten näin jonkun seisovan tässä.” Apa jatkoi ääni edelleen väristen. ”Luulin että sää olit heränny joten huusin että Ville, jolloinka se hahmo lähti juoksemaan ja sitten ko mää tulin tähän te kaikki edelleen nukuitte.” Hän kertoi aamuyön tapahtumista. Ville ojensi kätensä Jullelle katsomatta tätä kohti ja Julle ojensi hänelle tupakka-askinsa katsomatta. ”Mää olin ihan varma että se oli joku yöhallu. Te tiedätte että mulla juoksee mielikuvitus pimeessä.” Apa jatkoi. ”Nyt mun alko tuleen äityliä ikävä.” Jani totesi kyynel silmässään. ”Vittu.” Sanoi Apa ja lähti rannalle. ”Mihin sä meet? ” Ville huusi hänen peräänsä. ”Kaljakätkölle.” Julle vastasi. ”Minne?” Jani kysyi hämillään. ”Tuotiin veneestä pari laatikkoa kaljaa. Mein piti kertoo siitä sitten kun on muut asiat käyty läpi mutta nyt kyllä maistuisi itellekkin.” Julle sanoi ja lähti Apan perään. ”Vittu jätkät oottakaa.” Jani huikkasi ja lähti juoksemaan Apan perään. Ville jäi nuotiolle hetkeksi yksin. ”Niin no sillä se lähtee millä on tullutkin.” Hän totesi noustessaan ylös. Ville heitti tupakantumppinsa nuotioon ja lähti rannalle muiden perään.

Tarina jatkuu osassa 4: Iloisia Haaksirikkoisia
Kaikki tässä tarinassa kuvatut henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Yö oli pilvinen ja ainoa valonlähde oli pieni nuotio rannan sekä metsän rajassa. Tuuli humisi puiden latvoissa ja nuotion läheltä kuului kuorsausta. Yksi mies istui nuotion äärellä vahtien tulta samalla kun kolme muuta nukkuivat vieressä olevassa, havunoksista kyhätyssä majassa, mutta yö oli vasta alussa..

Jani vahti tulta aivan majan vieressä. Hän oli valinnut paikan läheltä Jullea, joka oli seuraavaksi vahtivuorossa, jotta hän ei kompuroisi pahasti herättäessään häntä vaihtoajan koittaessa. Kuun tullessa esiin hän näki ääriviivoja, mutta kun se oli pilvessä hän ei nähnyt muuta kuin nuotion ja senkin vain oranssina möykkynä. Jani tunsi suunnatonta vitutusta itseään kohtaan. He olivat hengenvaarassa tuntemattomalla alueella ja hän oli täysin hyödytön. Tilanteessa jossa jokaisen panos oli äärimmäisen tärkeä selviytymisen takaamiseksi hän vain vaikeutti asioita. Kaiken lisäksi hänen vatsaansa sattui edelleen. ”Voi helvetin helvetti.” Hän kirosi ääneen vatsansa myllätessä. Kuu tuli jälleen esiin ja Jani vilkaisi kelloa. Hän tihrusti silmiään nähdäkseen sen viisarit. Jos hän tulkitsi oikein, hän oli ollut vahdissa jo tunnin. Hän noukki muutaman puun heittääkseen ne nuotioon mutta pysäytti liikkeensä. Aivan kuin metsästä olisi kuulunut raskasta hengitystä. Jani tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiinsä lävitse samalla kun hän muisti Apan kanssa aiemmin käymänsä keskustelun. ”Toivottavasti ei.” Oli ollut Apan vastaus Janin kysyessä oliko metsässä jotain. Ääni tuntui voimistuvan. Oliko Apa siis nähnyt jotain mutta ei paljastanut sitä jostain syystä? Mitä syytä Apalla olisi olla paljastamatta, jos hän näki metsässä jotain? Apa oli tosin tunnettu huijari ja hän tämän tästä sepitti tarinoita kusettaakseen muita. Mutta ryhtyisikö hän tällaisissa olosuhteissa siihen? Oliko Apa tosiaan niin sosiopaatti? Jani tunsi kylmän hien valuvan selässään. Hänen kätensä tärisivät kun ääni vaan voimistui. Mitä jos Apa olikin osa jotain satanistista kulttia ja hän oli aiheuttanut haaksirikon tuodakseen meidät tänne saarelle ihmisuhreiksi? Hän käyttäytyi yllättävän tyynesti tilanteeseen nähden ja hänellä oli eniten muistikuvia eiliseltä. Janin noukkimat puut putosivat hänen kädestään. Jos Apa kerta on tuonut meidät tänne satanistisen kultin uhreiksi, meidän kouluajoilta peräisin oleva ystävyytemme on kaikki ollut valhetta! Kaikki ne vuodet ja kokemukset ovat johtaneet tähän. Mutta miksi juuri me kolme? Mitä erityistä meissä on? Mehän olemme kaikki eri ikäisiä ja tunnetaan Apa aivan eri yhteyksistä. Hiki virtasi Janin päästä valtoimenaan. Raskas hengitykseltä kuulostava ääni oli vain voimistunut ja voimistunut. Jani tiesi että hänen pitäisi tehdä jotain mutta hän oli kauhusta jäykkänä. Samassa hänen ajatuksensa keskeytti kovaääninen pieru. Raskas hengitys lakkasi ja kun vanhaksi menneen lihapullan tuoksu leijaili Janin nenään hän ymmärsi mitä oli tapahtunut. Jullella oli ollut valtava ilmakupla vatsassa ja nyt, tuskallisen ponnistelun jälkeen se oli tullut ulos. Jani haparoi pudottamansa puut maasta ja lisäsi ne nuotioon.

Jani veti housut takaisin jalkaansa. Annettuaan mielikuvituksensa laukata hiukan liian lujaa hän oli purkanut stressiään masturboimalla. Muut puhuisivat runkkaamisesta mutta Janille käteenveto oli taidetta. Siinä missä muut miehet vain hankkivat seisokin ja vatkaavat vimmatusti kunnes homma on ohi, Jani saattoi kuluttaa useita tunteja onanointiin. Ensin päästäkseen tunnelmaan hän kehitti juonen päässänsä, joka veti vertoja parhaillekin pornoelokuville. Tällä kertaa hän oli luonut skenaarion itsestään ja nuoresta, isorintaisesta punapäästä laivalla. Inspiraationa hänellä oli ollut jätkien kertomus yhdestä veneeseen tulleesta naisesta, vaikka hänellä ei ollutkaan heistä itsestään muistikuvia. Kehitellessään tarinaa hänen erektionsa nousee hidasta tahtia, toisin kuin tavallisilla kuolevaisilla jotka vain ottavat nopeasti seisokin ja homma on laakista vainaa. Janin on tosin pakko tehdäkin tämä vaihe hitaasti sillä muutoin hän on vaarassa menettää tajuntansa liiallisen verimäärän keskittyessä liian nopeasti yhteen paikkaan. Tällä kertaa Janin oli meinannut muuten vain käydä kehnosti, sillä Apan kuorsaus häiritsi hänen luontaista rytmiään ja vasta lauettuaan korahdellen hän oli hajusta päätellyt kutinsa osuneen suoraan nuotioon. Valtava määrä siemennestettä oli melkein saanut hiipuvan nuotion sammumaan. Hätääntyneenä hän oli näppituntumalla saanut kerättyä pienimmät polttopuut kasasta ja elvytettyä tulen. Nyt kun hän oli täysin rentoutunut hän tihrusti taas kelloa. Hänen vuoronsa oli ohi ja oli aika herättää Julle. Hän tarttui tämän jalkaan ja alkoi ravistaa. ”Julius.” Hän sanoi hiljaa. ”Sun vahtivuoro alkais.” Julle hieraisi silmiään ja nousi istumaan. Hän haukotteli hetken, pieraisi ja tarttui kelloon. ”Sä herätit mut 20 minuuttia liian aikasin.” Hän totesi Janille unenpöpperöisenä. ”Voi helvetti, anteeks, mä olin kattovinani että olis jo vaihto.” Jani sanoi ääni täristen. ”Ei mitään, ymmärrän kyllä että sun on vaikee nähä.” Julle sanoi myötätuntoisesti. ”Jatka ny viä vähän aikaa niin mä käyn paskalla ensin, tehdään si vaihto.” Hän sanoi kömpiessään ulos majasta. ”Juu, käy rauhassa vaan ja anteeks vielä.” Jani sanoi. Julle kaivoi nuuskapussin huuleensa. ”Nyt lopetat sen anteekspyytelyn, ei oo mitään ongelmaa.” Hän sanoi poistuessaan syrjemmälle tekemään tarpeensa.

Apa nousi äkisti istumaan. ”Hernemaissipaprikat pois pakkasesta!” Hän huudahti samalla. Nuotioon puita lisäämässä ollut Julle säikähti niin, että hänen huulessaan ollut nuuska tippui liekkeihin. ”Jumalauta mä pelästyin!” Hän karjaisi takaisin Apalle. Hetken oli taas hiljaista kunnes Apa jatkoi: ”Jos on mentävä mennäkseen niin ei kannata tulla tullakseen.” Julle tuijotti häntä hetken. ”Mitä vittua Apa? ” Hän lopulta kysyi. ”Sininen hetki ei voita punaista.” Apa vastasi. Julle nousi ylös kiveltään ja käveli Apaa kohti. ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa.” Apa mumisi. Julle saapui Apan viereen ja näki että tällä oli silmät kiinni. ”Nukutsä?” Julle kysyi. ”Kaurapuuroa ja pontikkaa.” Apa vastasi. Julle palasi kivelleen ja istahti siihen. ”Jep. Mee takas makuulle.” Hän sanoi kaivaessaan tupakan huuleensa. ”Ich habe eine banane und die banane ist gelb.” Apa lauloi palatessaan makuulle. Julle poltteli tupakkaansa katsellen nuotiota. ”Eeeeerika.” Apa lauloi ja päästi pierun samalla kun jatkoi kuorsaamistaan. ”Menoa ja meininkiä.” Totesi Julle.

Ville nousi ylös. Hän vilkuili ympärilleen samalla kun hänen silmänsä tottuivat pimeään. Julle istui nuotion ääressä polttaen tupakkaa. ”Ei sun vuoro vielä oo. ” Sanoi Julle karistaen samalla tuhkaa nuotioon. Ville nousi ylös. ”Ei varmaan mutta kusihädän vuoro on.” Hän sanoi kävellessään syrjemmälle. Julle veti viimeiset henkoset tupakastaan ja heitti tumpin nuotioon. Hän lisäsi muutaman puun nuotioon ja otti sitten kellon käteensä. Hänen vuoronsa päättyisi puolen tunnin päästä. Julle huokaisi syvään ja nousi seisomaan. Hän venytteli hiukan ja meni sitten keräämään lisää puutavaraa nuotiota varten. Kerättyään sylillisen hän palasi istumaan ja asetteli keräämänsä puut lähelle nuotiota, jotta ne edes vähän kuivuisivat ennen tuleen päätymistään. Julle kaivoi tupakka-askinsa taskustaan ja katsoi sen sisälle. Vain kolme savuketta jäljellä. Hän huokaisi syvään ja kaivoi nuuskapurkin taskustaan. ”Ei vittu voi olla puuta!” Kuului Apan huuto hänen avatessaan rasian. Julle laski pussinsa ja huokaisi syvään. Ville palasi nuotiolle. ”Kauankos siihen mun vuoroni alkuun sitten enää on?” Hän kysyi Jullelta. Julle asetteli nuuskan huuleensa. ”Parikytä minuuttia.” Hän sanoi. Ville haukotteli ja istui nuotion ääreen. ”No ei mun sit kannata enää mennä nukkuun.” Hän sanoi haukotellen samalla. ”Onko mitään ihmeitä?” Hän kysyi Jullelta. ”Eipä oikeestaan.” Julle aloitti. ”Just otin tohon lisää puita kuivuun että sitä tilannetta kannattaa tarkkailla. Keitin tossa kannullisen vettäkin ja se tossa jäähtyy nii ei tarvii ihan järvestä asti hakea.” Hän jatkoi osoittaen samalla maassa olevaa kattilaa. ”Älä sitten pelästy jos kuuluu jotain huutoa, Apa puhuu unissaan aina välillä.” Julle neuvoi Villeä. ”Jotain ihan sekavia varmaan?” Ville kysyi katsoessaan Apaa. ”Juurikin niitä.” Julle vastasi. He istuivat hetken hiljaa. ”Onks sulla heittää röökiä?” Ville rikkoi lopulta hiljaisuuden. ”Just poltin viimeisen.” Julle totesi kaivaessaan nuuskan pois huulestaan.

Ville istui nuotiolla hiljaa ja kuunteli ympäristöään herkeämättä. Tuuli oli hiukan yltynyt ja Apan kuorsaus raikui ilmassa. Jani tuhisi katkonaisesti ja röhki välillä unissaan. Julle oli hetki sitten pannut maata ja nyt Ville odotti hänen nukahtamistaan. ”Mace de carne del norte.” Kuului Apan suunnalta. Ville heitti lisää puita nuotioon ja meni Jullen viereen. Hän kuunteli tämän hengitystä hetken ja palasi paikalleen. Nuotion loimutessa pimeässä yössä Ville istui vielä hetken paikallaan. Vähän ajan päästä Jullen suunnasta alkoi kuulua rauhallista tuhinaa. Ville nousi nopeasti ylös ja käveli kiireesti kohti rantaa. Hän käveli rannalla olevan kiven luo ja alkoi kaivaa sen takaa hiekkaa. Pian hiekasta paljastui litran pullo Famous Grouse -viskiä sekä kartonki tupakkaa. Hän korkkasi pullon välittömästi ja otti pitkän huikan. Hän oli hetken pelännyt olevansa pulassa palatessaan veneeltä, kun Julle oli ollut rannalla vastassa, mutta onneksi Jani oli sytyttänyt majan tuleen niin hän oli ehtinyt piilottaa pullon ja tupakat rannalle ettei kukaan muu huomannut niitä. Ville palasi nuotiolle ja sytytti itselleen tupakan. Hän veti syvään savua keuhkoihinsa ja otti taas pitkän huikan viskiä. ”Teltassa on käärmeitä.” Kuului Apan ääni majasta. Ville hymähti huvittuneena ja otti taas huikkaa.

Ville huojui kohti metsän reunaa tupakka roikkuen huulestaan. Hän oli tyhjentänyt jo lähes koko viskipullon ja se iski päähän kuin leka. Hän alkoi räplätä vetoketjuaan ja saikin sen lopulta auki suuren taistelun jälkeen. Hän alkoi kusta huojuen ja hyräillen. Pian hän kiljaisi kivusta kun hänen tupakastaan tippui tuhkaa suoraan paljaana olevalle terskalle. Kiireessä Ville alkoi pyyhkiä tuhkaa pois ja samalla virtsaa roiskui hänen päällensä. Tilanne rauhoittui ja Ville ravisti viimeiset pisarat. Vetäessään vetoketjua kiinni pieni pala esinahkaa jäi väliin. Ville parkaisi tuskasta. ”Voi helvetin vittu!” Hetken oli hiljaista kun hän kuunteli olivatko muut heränneet. Mitään ei kuulunut joten hän palasi nuotiolle. Hän veti pitkän huikan viskiä ja seisoi hetken huojuen paikallaan. Ville laski pullon maahan ja lähti kävelemään kohti rantaa. Pilvet olivat väistyneet ja kuu loisti luoden kelmeää valoaan rantahiekkaan. Ville hoippui rantaveteen ja kaatui. Noustessaan ylös hän yski vettä suustaan ja kirosi. ”Voi helvetin vittu!” Hän alkoi pesemään virtsaa vaatteistaan vimmatusti. Hetken hinkkaamisen jälkeen hän nousi vedestä ja alkoi hoippua takaisin nuotiolle. Nuotio oli hiipumaan päin joten Ville otti puun käteensä ja istahti alas. Sitten hän tarttui pulloonsa ja joi sen tyhjäksi. Hän laittoi puun liekkeihin ja otti toisen käteensä mutta nukahti niille sijoilleen.

Jani heräsi omaan aivastukseensa. Hän nousi istumaan muttei nähnyt nuotion oranssia kajastusta missään. Hän alkoi herätellä vieressään kuorsaavaa Apaa. ”Apa.” Hän sanoi ravistellen toveriaan hereille. ”Herätys senkin läski!” Hän huudahti. Apa käänsi kylkeään ja avasi silmänsä. Hän katsoi Jania hetken. ”Mun vuoro on vasta Villen jälkeen.” Hän sanoi ja käänsi selkänsä Janille. ”Hei nyt ylös, tää on vakavaa.” Jani sanoi lyöden samalla Apaa kevyesti olkapäähän. Apa ei reagoinut millään tavalla. ”Vittu toi nuotio on sammunu!” Jani korotti ääntään. ”Ehkä…” Hän jatkoi. Apa nousi istumaan venytellen. ”Vittu jos tää on väärä hälytys mää lyön sua ja lujaa.” Hän sanoi haukotellen. Haukotus tosin jäi kesken kun hän huomasi nuotion palavan enää hiilloksella. Apa pinkaisi ylös. ”Jumalauta, kyllä se on sammumaisillaan.” Hän murahti. Jani nousi haparoiden ylös. ”Missäs Ville on?” Hän kysyi vilkuillen ympärilleen. ”Oota ny hetki että mun silmät tottuu tähän pimeyteen. Potki se Julius hereille sillä välin.” Apa murahti ja tihrusti silmiään vilkuillessaan ympäristöä. Jani aikoi kävellä Jullea kohti mutta ei huomannut kumartua joten hän törmäsi majan kattoon romahduttaen sen Jullen päälle. Rytinän aikana Apa huomasi Villen kengänpohjat kiven päällä ja lähti kävelemään niitä kohti. ”Mitä helvettiä!” Kuului Jullen huuto kun hän kömpi pois havunoksien ja Janin alta. Saavuttuaan kivelle Apa näki Villen nukkumassa sen takana, jalat kiven päälle nostettuna ja polttopuu kädessään. ”Ville on kaapattu!” Jani vinkui romahtaneen majan jäänteistä vastausta Jullelle. ”Eikä ole ko täälä se nukkuu.” Apa sanoi ja käveli Villen viereen. Pian maasta kuului kilahdus. Vilkaistessaan maahan Apa huomasi jalkansa osuneen tyhjään viskipulloon. Julle tuli hänen viereensä Janin jäädessä riehumaan majan jäänteisiin. ”Onks se nukahtanu vartioon?” Julle kysyi. Apa näytti pulloa hänelle. ”Tais sammua.” Hän sanoi ja antoi pullon Jullelle. Jani kimitti havuissa. ”Nyt vittu Jani turpa kiinni.” Apa ärähti ja meni auttamaan Jania ylös. Julle laski pullon maahan ja näki kiven vieressä avatun tupakkakartongin. Hän kaivoi yhdestä askista tupakan suuhunsa. Hän alkoi kasaamaan pieniä puita ja laittoi ne nuotioon samalla kun yritti saada hiilloksesta tupakkansa syttymään. Apa auttoi Janin ylös havuisesta vankilastaan ja talutti hänet nuotion jäännöksille, jossa Julle tutki tyhjää viskipulloa tupakka palaen. ”Löytyks Ville?” Jani kysyi. ”Tossa se on sammuneena.” Julle totesi ojentaessaan pullon Janille. ”Ei se mitään nää.” Sanoi Apa ottaessaan pullon käteensä. Nuotio alkoi näyttää jälleen pieniä elonmerkkejä. ”Toiks se tän veneestä eikä kertonu meille?” Apa ihmetteli. ”Ilmeisesti.” Julle vastasi. ”Ja jotain muutakin.. ” Hän sanoi heittäessään kartongin Apalle. ”Mitä se on tuonut?” Jani ihmetteli. Apa pyöritteli tupakkeja kädessään. ”Pullon viskiä ja kartongin tupakkaa.” Julle sanoi. ”Vittu mikä apina!” Jani huudahti ja pinkaisi Villeä kohti ja potkaisi tätä, tai yritti mutta edelleenkin puoli sokeana hänen jalkansa osui Jullea sääreen. ”Ai vittu!” Julle kirosi. ”Nyt vitun apina rauhotut!” Hän huusi Janille. Paniikissa Jani yritti halata Jullea anteeksipyynnöksi mutta Julle väisti ja Jani mätkähti maahan. ”Rauha vaan rakastavaiset.” Apa totesi. Julle auttoi Janin ylös Apan jatkaessa. ”Tuli näyttäs elpymisen merkkejä joten koittakaa saada ittellenne jonkinlainen yösija vielä vähäksi aikaa, mää alotan oman vahtivuoroni nyt.” Apa otti kellon käteensä. ”Vaikka sen näköjään piti alkaakin jo yli puol tuntia sitten.” Hän jatkoi ja laittoi kellon takaisin paikalleen.

Apa istui nuotion ääressä. Jani ja Julle olivat kyhänneet itselleen alkeellisen havukatoksen ja nukkuivat sen alla lusikassa. Ville makasi maassa sammuneena juotuaan pullollisen viskiä. Lisättyään puita nuotioon Apa käveli rannalle. Päästyään melkein rantaveteen hän alkoi katsella tähtiä yrittääkseen selvittää heidän sijaintinsa. Hetken tuijotettuaan hän tajusi osaavansa vain löytää Pohjantähden. Nyt hän tiesi missä suunnassa on pohjoinen mutta sillä tiedolla ei tehnyt hevonvittuakaan tässä tilanteessa. Hän katseli vielä kerran tähtiä ennen kuin palasi nuotiolle. Ville ei ollut liikkunut mihinkään ja hetken mietittyään Apa päätti kääntää hänet kylkiasentoon, varmuuden välttämiseksi. Käännön tehtyään Apa meni keräämään lisää polttopuita. Häntä hiukan arvelutti mennä metsän reunaan pimeällä, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jos hän odottaisi aamun kajoa häneltä loppuisi puut kesken. Pienten risujen, jotka eivät olleet kunnolla kuivuneet lämpöarvo ja palamisaika eivät olleet kummoiset. Kerätessään puuta Apan sydän hakkasi vimmatusti. Puissa ulvova tuuli sai kylmät väreet kiipeämään hänen selkäpiissään. Apa hyräili itsekseen pitääkseen mielikuvituksensa aisoissa. Kun hän oli kerännyt sylillisen puuta hän kääntyi palatakseen, mutta pysähtyi tuijottamaan nuotiolle. Aivan kuin nuotion vieressä seisoisi ihminen. Sen paikan vieressä jossa Ville makasi. Apa tihrusti silmiään nähdäkseen paremmin ja otti muutaman askeleen nuotiota kohti. ”Ville?” Hän kysyi. Hahmo säpsähti ja lähti juoksemaan karkuun. Apa kiirehti nuotiolle. Saavuttuaan paikalle hän näki Villen edelleen maassa sammuneena. Puut putosivat hänen kädestään maahan samalla kun hänen naamansa valahti valkoiseksi. Jani ja Julle makasivat edelleen lusikassa iloisesti nukkuen. Apa tunsi sydämensä hakkaavan entistä lujempaa. Hän nappasi kiven käteensä ja heitti sen metsään siihen suuntaan, johon hahmo oli juossut. Metsästä ei tullut mitään reaktiota. Oliko hän vain kuvitellut kaiken? Vai eivätkö he olleetkaan yksin?

Tarina jatkuu osassa 3: Asiat Kirkastuvat

Kaikki tässä tarinassa kuvatut tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä. Mahdolliset yhtäläisyydet todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.000

Heipati hei, henkilö oletetut. Jokin aikaa sitten erään henkilön kanssa kävin keskustelua siitä, missä tilanteissa hattu pitää ottaa pois päästä ja milloin ei tarvitse. Olen asiaa senkin jälkeen miettinyt ja tässä hiukan mietintäni tuloksia.

Lähtökohtaisesti ymmärtääkseni sääntö voidaan yksinkertaistaa niin, että miehet ottavat hatun aina pois sisätiloissa, naiset saavat sen pitää päässä, sikäli kun se kuuluu asuun. Tässä mallissa ajatuksena lienee että miehillä hattu on yleensä tarkoitettu suojaksi säätä vastaan ja peittämään kaljuuntuminen, kun taas naisilla se on valittu sadoista lajitovereistaan siksi, että juuri kyseinen hattu sopii sillä hetkellä päällä olevien alushousujen sävyyn. Mutta miksei miehen hattu voi kuulua asuun tai naisen hattu olla peittämässä kaljuuntumista? Eikö etenkin nykyisessä yhteiskunnassa, jossa kaikin keinoin pyritään tasa-arvoon, tälläiset oletettuun sukupuoleen liittyvät perinteet pitäisi unohtaa?

Toinen mitä usein kuulen perusteluna hatun päästä ottamiselle on kunnioitus. Palaan hetkeksi edelliseen: Onko naisten siis tärkeämpää osoittaa yhtenäistä asukokonaisuutta kuin kunnioitusta? Mutta tärkeämpi kysymys: kunnioitusta kenelle? Tähän en löytänyt mitään tarkkaa vastaus asiaa tutkiessani, mutta muistelisin että koulu aikoina oli jokin maininta siitä että se on kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Eli jos menen kaverille käymään, minun pitää ottaa hattu pois päästä kunnioittaakseni kaikkivaltiasta luojaa? Vai sittenkin talon isäntää, mutta mitä kunnioittavaa on näyttää kaljuuntuvaa ja hilseilevää päälakea? Entäs sitten ruokailun yhteydessä? Kenelle siinä näytetään kunnioitusta paljastamalla päälaki? Kokille joka ei välttämättä ole paikalla, muille ruokailijoille vai Taivaan Isälle? Kyllä se melko hassulta tuntui puolustusvoimissakin ollessani kun ulkoruokailussa hattu piti ottaa pois oli sitten 30 astetta hellettä tahi yhtä monta raatia pakkasta.

Sitten tämä Jumala näkökulma. Siihen on turha vedota että kauko-idässä pyhissä paikoissa pää paljaana oleminen on loukkaavaa, joten he käyttävät päähineitä. Mutta kristityt ja juutalaiset palvovat käytännössä samaa Jumalaa, silti juutalaisille nimen omaan kuuluu asiaan, että synagogaan mennessä päähän laitetaan kipa, kun taas kristityt istuvat kirkossa pää paljaana. Mutta jos kaikki hatun päästä pois ottamis perinteet liittyvät uskontoon, onko niitä oikein vaatia nykyaikana kun yhä useampi ihminen eroaa kirkosta ja yhteiskunta on muutenkin maallistunut?

Useimmin kuulemani peruste hatun pois ottamiselle on kuitenkin se vanha ja kulunut: siksi että niin kuuluu tehdä. Veikkaan että tätä hokeavat eivät edes tiedä miksi niin kuuluu tehdä, mutta aina on tehty niin tehdään mekin. Ennen muinoin ulosteet ja virtsa heitettiin sangosta kadulle, pitäisikö meidän edelleen tehdä niinkin vain siksi, että ennenkin tehtiin? Tietenkin nämä esimerkit ovat aika kaukana toisistaan, mutta molemmissa on sama pointti. Yhteiskunta on muuttunut, eikö silloin pitäisi käytäntöjenkin?

Loppujen lopuksi minulle on aivan sama kuka pitää mitä ja missä päässään, ajattelin vain tuoda tässä ajatuksiani hiukan julki. Mo.

Istun hiljaisella asemalaiturilla maassa, sillä penkkejä ei ole. Luulisi valtakunnan seitsemänneksi suurimmassa kaupungissa olevan edes varaa istumapaikkoihin. Vieno tuuli hulmuttaa hiuksiani kun vilkaisen kelloa. Junan tuloon on vielä vartti. Nousen seisomaan vähän jaloitellakseni. Raskaan työpäivän jälkeen jäseniäni kolottaa, mutta vitutus käyrä on jo laskussa. Asemarakennuksesta saapuu joukko nuorisoa äänekkäästi puhuen. Yksi tytöistä vilkaisee minua ja alkaa nauramaan. Hän sanoo jotain muille osoittaen samalla minua ja pian koko joukko nauraa. Nuoriso kävelee ohitseni nauruaan pidätellen, joten vilkutan heille hymyillen. Muutama nuori pärskähtää äänekkääseen nauruun kun he katoavat nurkan taakse. Saattaisin olla hämmästynyt heidän käytöksestään, jos muiden ihmisten mielipiteet kiinnostaisivat minua edes vähän. Aseman kovaäänisistä särähtää kuulutus. Junani on viisi minuuttia myöhässä. Huokaisen syvään ja istun jälleen maahan istumaan.

Nousen ylös kun näen junan lähestyvän. Laituri on täyttynyt ihmisistä, joten oletan että moni ihminen haluaa pois Jyväskylästä. Ymmärrän kyllä. Juna pysähtyy ja kohdallani on vaunu numero yksi. Oma paikkani on neljännessä vaunussa, joten ei muuta kuin kävelemään. Vastaani kävelee lomille päässyt alokas ja hymähdän huvittuneena kun huomaan hänen kävelevän kuin hän marssii muodossa. Kaivan muodon vuoksi maskin naamalleni, vaikka monella junasta poistuvallakaan sitä ei näytä naamallaan olevan. Vaunusta neljä poistuu juuri erityisen kaunis nainen. Hymyilen hänelle ja samassa tajuan, että eihän hän näe hymyäni maskin takaa. Nousen junaan ja löydän oman paikkani. Tuoliin on kiinnitetty tarra jossa lukee: Ei käytössä. Hetken tilanteesta hämmästyneenä istun viereiselle penkille.
Katson ikkunasta kuinka maisema vaihtuu järvestä metsään ja pian taas järveen. Niiden ja muutaman pienen kylän lisäksi ainoa nähtävä asia onkin ollut nainen joka jäi automaattia oven väliin. Naurahdin sisäisesti kyseiselle tapahtumalla. Säpsähdin hiukan kun ajoimme tunneliin. Niitä ei ole niillä rataosuuksilla joissa yleensä kuljen. Onneksi vaunussani ei ole kova äänistä väkeä, lähinnä nukkuvia ihmisiä tai yksin puhelintaan räpläävää väkeä. Konduktööri ei ole vielä käynyt kääntymässä, vaikka olemmekin jo pian Hankasalmella. Vessan ravaa jatkuvasti väkeä joista kukaan ei tajua sen olevan varattu vaikka ovi ei aukea. Kukaan ei noussut Hankasalmelta kyytiin, muutama tosin jäi pois. Hankasalmi ei tehnyt minuun vaikutusta ainakaan aseman seutunsa perusteella, mutta eihän jokainen paikka voikaan olla niin vaikuttava kuin suuret juna kunnat kuten Seinäjoki, Tampere, Akaa tai Riihimäki.
Astun junasta ulos Pieksämäen asemalle ja olen heti myyty. En tiedä aseman ikää, mutta ei täällä yli 30:een vuoteen ole remonttia tehty ja se on hyvä. Tallaisena minä muistan rautatie asemat, joten nostalgia henki on vahvana täällä. Vaihto junani lähtee puolen tunnin päästä, joten kovasti asema rakennusta edemmäs en viitsi paikkakuntaa lähteä tutkimaan. Onneksi asemalla on Ravintola Rojava, jossa voin nauttia virvokkeita ennen seuraavan junan lähtöä. Katselen kuinka ihmisiä kulkee asemalle ja sieltä pois yhtenä virtana. Lopulta on aika siirtyä jälleen uuteen junaan ja jatkaa matkaa etelään. Pieksämäki jää silti aina muistoihin paikkana, jossa aika on pysähtynyt yhdeksänkymmentä luvulle.
Löydän paikkani ja ilokseen huomaan tämän penkin oleva toimintakykyinen. Vaunussa on enemmän väkeä ja puheensorinaa kuuluu taukoamatta. Ryhmä sotilaita astuu vaunuun. Heidän perässään tulee kauniita naisia. Suurin huolen aiheeni on, että paikkani on selkä menosuuntaan päin. Lisäksi minua suuresti vituttaa penkin niskatyyny joka ei pysy ylhäällä ja näin valuu painamaan selkääni ikävästi kun vähänkin liikahdan. Juna on juuri päässyt liikkeelle kun konduktööri saapuu paikalle. Yksi matkustaja ei reagoi kutsuun Pieksämäeltä tulleille, joten hän pääsee pummilla. Ei ole minun ongelmani, joten en puutu asiaan. Maisemat ovat samat kuin aiemmin, mutta hiukan vähemmällä järvi määrällä. Yhden nais matkustajan tunnistan edellisestä junasta. Maski ahdistaa hengitystäni ja pieni huimaus alkaa vaivata minua kun kirjoitan tätä samalla kun matkustan selkä edellä.
Päätin siirtyi ravintola vaunuun, sillä selkä edellä matkustaminen alkoi olla liikaa. Asiakkaita oli kumminkin sellainen määrä, että yksikään kasvot menosuuntaan oleva paikka ei ollut vapaana, mutta kylki edellä sentään pääsin matkustamaan joten jotain positiivista. Virvokkeideni saanti tosin kesti hetken, sillä edelläni kassalla oli mies jolle jouduttiin useaan kertaan toistamaan, että hana on rikki joten olut pitäisi tilata tölkki versiona. Usein ihmettelen kuinka ihmiset ovat niin typeriä kun tuollaiset yksinkertaisetkin asiat eivät mene perille, mutta emmehän me kaikki voi fiksuja. Mikkelissä juna oli pysähdyksissä melko kauan, joten mietin jopa hetken että olemmekohan etuajassa. Sitten muistin että matkustan Valtion Rautateillä, eli etuajassa olo on sula mahdottomuus.
Kuuntelen selvästi jonkun juna nörtin juttuja. Konduktöörin ohi kävellessä hän nappasi tätä hihasta kiinni ja kehui sujuvaa liikkeelle lähtöä Mikkelistä. Sehän ei tietysti kerro vielä nörtteydestä, mutta hän osasi jopa nimetä veturin mallin ja siitä teknisiä tietoja, joten hän on selvästi perehtynyt asiaan. Metsä maisemassa näkyy selvä muutos, sillä havupuiden määrä on selvästi lisääntynyt. Keski-Suomessa lehtipuut olivat vielä valitsevina. Kai tämä Etelä-Savo on sitten kuivempaa maaperää.
Hämmästyin kun juna pysähtyi Mäntyharjun asemalle. Asemarakennuksesta pauhasi yhdeksänkymmentä luvun disko musiikki ja piha oli täynnä keski-ikäisiä naisia tanssimassa disko vaatteissaan. En tiennyt Mäntyharjussa olevan näin paljon elämää. Kuulen kuulutuksen jossa kerrotaan, että joudumme odottamaan toista junaa, lähtömme siis viivästyy hetkeksi. Päätän nousta siis junasta katsomaan hiukan lähemmin aseman tapahtumia. Viilenevässä illassa musiikki ja nauru raikaa. Onpa mukava nähdä pikku paikkakunta jossa on elämää. Hetken katseltuani kuulen ohi ajan junan äänen. Käännyn ympäri palatakseni junaan, mutta huomaan sen olevan poissa. Junan perävalot loistavat kun se matkaa kohti etelää ilman minua. Ilmeisesti vaihde olikin kauempana asemasta kuin oletin. Voihan vittu.

Häröilyn alkeet

Ei muuta kuin munat tanaan
Siitä kimpparunkkaus vessan hanaan
Tälläistä on arki sotilaspoikien
Lihavien sekä myös hoikkien
Jos joku pyllistää hän läpsyn saa
Siviilipoikia touhu tää puistattaa
Siviilielämän homous
On täälä veljeys
Kaikki täällä toisia rakastaa
Lomilla spermaansa pakastaa
Meininki täälä aina on rento
Silloin tällöin paskan haju hento
Sellaista on elämä täällä
Makaamme alasti toistemme päällä
Sängyt täällä vain natisevat
Heikoimmat kaapeissaan vapisevat
On alasti testaus hauskempaa
Suihkussa vaatteet päällä rankempaa
Vaan mitäpäs me pienistä
Ateriamme koostuu punaisista sienistä
Tänne me kaikki jäädä haluamme
Luhalla rapsutamme omaa kaluamme
Se on veto, laukaus ja pyyhkäisy
Tykkimiehen paska on rykäsy
Tämä runo ehkä vähän yli heittää
No ei vaan, ihan normaaliahan tämä on
Voiko vessanpöntössä makkaroita keittää
Vessa ei koskaan ole täysin spermaton

Lue niin tiedät

Yöllä peitto ei saa heilua
Tämä on pientä kokeilua
Jos peitto liika heilahtaa
Voi kiinni siitä narahtaa
Niin ei saa tapahtua
Tämä on toimintaa salattua
Mitä nopeammin suoriudut
Sitä iloisempana kotiudut
Jos et tiedä vielä mistä puhun
Panen nyt tämän tiedon suhun
Vaan varroppa vielä tovi
Ei sitä vielä kertoa sovi
Okei, päästän sinut tuskista
Puhun masturbaatiosta
Sitä tehdään täälä usein
Naiset tekevät sen asein
Suihku on siihen paikka parhain
Mennään sinne aamulla varhain
Siksi siellä monilla aikaa kuluu
Viemäristä alas tuotos valuu
Jos sperman seassa on verta
Ja se on ensimmäinen kerta
Mene runkkari lääkäriin
Tai laske lastis jääkäriin
Jos sitä tekee yöllä tuvassa
Ja vaivalloisesti nautintoa hakee
On siinä vaiheessa yllätys luvassa
Et ole ainoa joka sitä tekee

Unia

Painan pääni syvälle tyynyyn
Iltaisin laitan selkäni kyyryyn
Punkassa hymyillen lepään
Haikailen unien perään
Erittäin nopeasti nukahdan
Lapsellisesti torkahdan
Ihminen olen vain minäkin
Aivan niin kuin sinäkin
Ihmeellisiä ovat jälleen uneni
Kylmää on niiss kuseni
Yrittää orava sitä juoda
Lapsilleen iloa tuoda
Lennän kauhan kanssa kuuhun
Kiinnitän huomioni johonkin muuhun
Helikopteri alkaa minua pommittaa
En ehtinyt hevostani kengittää
Isken kopteria vastaan kovasti
Laukaisen aseen oikein somasti
Uskon voittoon kuitenkin
Uuden rynkynkin hankin
Tulvii kimppuuni venäläisiä
Uusia ja uusia veli kenäläisiä
Uljaasti heitä vastaan taistelen
Kauhalla soppaani maistelen
Enemmän ja enemmän heitä tulee
Siksi palaa jo renkaistani kumi
Samalla osa heistä laulelee
Aamulla mietin, olipa outo uni

Virtsaamistarve

Kohta räjähtää mun rakko
Nyt on mentävä, ihan pakko
Vaan ei, on palvelus kesken
Kestän vielä pienen hetken
Voi voi, kylläpä tämä nyt kestää
Kohta en voi virtsaa enää estää
Luutnantti vain puhua pauhaa
Samaa vanhaa paskaa jauhaa
Pakko olisi mennä vessään nyt
Jo tunnin olen tätä pidättänyt
Rakko on nyt aivan äärirajoilla
Minua hämätään kirkkailla valoilla
Ei kestä, aivan kohta se räjähtää
Pissa jonkun naamaan mäjähtää
Ja Luutnantti vain puhuu ja puhuu
Kuka oppilas ei täälä mieti, juhuu
Nyt lorahti housuun jo lusikallinen
Kohta tulee koko kannullinen
Olisipa edes pullo mukana
Voi kunpa olisin pakana
Silloin voisin lorauttaa housuun
Lähtisi pakana arvoni nousuun
Lopettaisi nyt sen puhumisen
Voisin aloittaa sitten kusemisen
Rakkoni jatkaa äärirajoilla
Pakottava tarve jyrkässä nousussa
Olisinpa edes pajamajoilla
No nyt se sitten on jo housussa

Ei

Ei mennyt oikein hyvin
Ei ole kantamus kevyin
Ei saatu mukaan pulkkaa
Ei kukaan enää runkkaa
Ei vapautta ole meillä
Ei kävellä leveillä teillä
Ei metsään haluttu tulla
Ei maistu edes pulla
Ei vaan enää jaksa
Ei kestä mun maksa
Ei mene päähän oppi
Ei ole näkyvissä stoppi
Ei silti nyt masentua saa
Ei meistä kukaan osaa
Ei paista aurinko kun aamu koittaa
Ei tätä peliä vaan voi voittaa
Ei enää koskaan tälläistä
Ei meno vastaa eilistä
Ei näin tämä voi jatkua
Ei tule enää nuotion katkua
Ei itketä eikä sureta
Ei isketä eikä murreta
Ei valoa näy tunnelin päässä
Ei ole enää edes järvet jäässä
Ei tästä tule mitään
Ei enää ilo loista
Ei apuun tule ketään
Ei kaiku enää ääntäni toista

Pakkiruokailu

Onko mikään sen ihanampaa
Kun pakista ulkona syödä saa
Ei haittaa pakkanen, ei helle
Olisipa viihdyttämässä edes pelle
Viiden metrin välit jonossa otetaan
Iloisesti kun korposta jonotetaan
Jakomiehet aina vapaaehtoisia
Siellä häärii valittuja mosia
Ensin saa leivät ja jälkkärin
Voisin ottaa muutaman näkkärin
Seuraavaksi pääruuan saa pakkiin
Joudun tyytymään yhteen nakkiin
Viimeiseksi saa lämmintä mehua
Ei sisälly ateriaan yhtään rehua
Täytyy hakeutua ilmasuojaan
Metsän raikkaaseen huomaan
Korkeintaan kaksi per puu
Ei kelpaa ratkaisu muu
Syömään joudutaan ilman päähinettä
On ulkona pakkasta tai hellettä
Heti kun tetsarin päälle istahtaa
Jostain kaukaa huuto kajahtaa
Kymmenen minuuttia aikaa ruokailla
Ei ole siinä varaa aikailla
Kaikkihan me tästä nautimme
Ei haittaa tuuli, ei sade
Armeija-ajan suurin ilomme
Jokainen sivari on meille kade

Vartiot

Kun alokkaat metsään menevät
On kaikilla mielet keveät
No vitsi vitsi, kaikkia vituttaa
Siellä näet vartiot odottaa
On potero- ja lähivartio
Ja joskus päässä kartio
Jos vartioon nukahdat, se on vartiorikos
Jos on neljä keppiä ja pelti, se on katos
Poterovartiossa tunnin maassa makaat
Hetken kuluttua siinä jo lagaat
Kiertoparivartiossa ympyrää pyörit
Joskus jopa autojen alla möyrit
Lähivartio on tärkein kaikista
Täytyy tarkistaa lämmöt kamiinasta
Ei vartiossa voi käydä edes pisulla
Kaikkein pahin rike on kuolla
Koko ajan pitää olla hys hys
Ladattuna joudut pitämään pyssys
Mutta on silti hauskaa vartiossa
Kaikkihan olimme lapsina partiossa
Kaikkein pahinta, kun joutuu vahtiin
On ettei saa nukkua omaan tahtiin
Ja jos kipinävartiossa nukahtaa
Kohta koko telttaa jo paleltaa
Tämä on tärkeää hommaa kumminkin
Jos vaikka puskissa vaanii ryssä
Tätä lisää, lisä toivonkin
Aamulla roikun narusta puussa.

Siivouspalvelu

Kun käytävällä patteri huudetaan
Joskus siivouspalvelu aloitetaan
Silloin kaikki hakee rättejä
Jotka eivät ole kovin nättejä
Tuvat ja alueet ennen ruokaa siivotaan
Aikamääreet joka kerralle annetaan
Kovasti tupia hinkkaavat alokkaat
Läpipääsystä ajatukset toiveikkaat
Kaapin alta kannattaa hinkata hyvin
Pölykuoppa se on aina kaikkein syvin
Sipan aikana ei istuta eikä lauleta
Ei myöskään masturbointia sallita
Jos näytät merkkejä iloisuudesta
Saat nauttia alikkien vihaisuudesta
Kun lopulta minuutti huudetaan
Silloin jäpitys iloinen aloitetaan
Siisteystarkastus muotoon järjesty
Heikompi alokas huudosta pelästy
Alikessu pian tupaan sisälle astelee
Joka paikkaan hän ympärillään katselee
Aina löytyy jostain sopesta pölyä
Ei tarkastuksessa saa olla mölyä
Alikessu tuvasta poistuu aikanaan
Alokkaat lepoon jäävät odottamaan
Patteri huudetaan taas pian
Tulos taaskaan kelpaa ei
Tällä kertaa putsaatte kaiken lian
Matka siivouskomerolle taas vie

Varusvaihto

Pääsemme vihdoin varusvaihtoon
Saamme varustuksemme kuntoon
Bokserit kaksi kokoa liian pienet
Sukissakin kasvaa vihreät sienet
Tetsarikin lahosi metsään sateella
Näin silloin linnun taivaalla
Se minua siviilistä muistutti
Ja silloin minua puistatti
Muistin, että pakkini jätin kotiin
Ei nälkäisenä lähdetä sotiin
Maiharitkin jalkojani puristaa
Poolopaidan kaulus minua kuristaa
Kun marssimme kohti varusvarastoa
Aloin kuulla takaani ääntä outoa
Hädissäni sinne vilkaisin
Ja heti tuskasta kiljaisin
Sipulisäkkini oli rikki mennyt
Kaikki tavarani tielle levinnyt
Oli T-paitoja kuusen oksilla
Paskaiset kalsarit ojien pohjilla
Siinä kohtaa ankarasti vitutti
Vähän jopa nenääni kutitti
Aloin tavaroitani korjata talteen
Jäähdytin tunteeni keltaiseen hankeen
Kun varastolle sisään pääsin
Toivoin saavani tavaroita parempia
Siinä kohtaa petyin täysin
Sain vain boksereita pienempiä

Sotilasvala

Jokaisella alokkaalla on vala
Järvissä myös useampikin kala
Tuhansia sotilaita siellä seisoo
Kun kääpiötä vain laulaa heihoo
On omaisia paljon katsomassa
Tuimia sotilaita valvomassa
Ehkä jopa paikalla TV-väki
Puussa katselee kiimainen käki
Tunnelmaa ylläpitää soittokunta
Taivaalta sataa koko ajan lunta
Seistään hiljaa asennossa
Everstin tiukassa komennossa
Eräs veisu myös luikautetaan
Sen aikana ryhtiä parannetaan
On myös pienimuotoinen hartaus
Tapahtui taas Siwassa varkaus
Osa alokkaista valassa pyörtyy
Yleisön huomio heihin kääntyy
Lopulta meistä sotamiehiä tulee
Liikoja kaikki itsestään luulee
Viimeisenä on ohimarssi
Siitä tulee täysi farssi
Silloin komentajan ohitamme
Herra everstiä tervehdimme
Toivottavasti kaikki menee hyvin
Sillä jos jokin menee pieleen
On meillä ongelma kaikkein syvin
Rangaistuksena mitä nyt tuleekaan mieleen

Iltaloma

Kohta päästään iltalomille
Lähdetään teille omille
Suurin osa suuntaa kapakkaan
Osa joutuu siellä kahakkaan
Ilmoitetaan heistä sotilaspoliisille
Ja heidän tuodaan takaisin kasarmille
Pitää siis käyttäytyä kunnolla
Toimia puhtaalla omallatunnolla
Juodaa vain kolme sotilaallista
Sekä päälle pari pulloa kirkasta
Voi toki jäädä myös kasarmille
Saa aikaa omille toimille
Sotkussa nautitaan munkkikahvit
Piirretään seinille parit kirahvit
Nukkuminenkin on vaihtoehto
Se on joidenkin jaksamisen kehto
Toiset jaksaa alkoholin voimalla
Osa käy välillä koiralla
Strippariakin voi käydä katsomassa
Silloin tuntuu outo kutina munassa
Pääsee morjestamaan siviileitä
Onhan ne aikamoisia epeleitä
Voi kaupasta ostaa lehtiä
Jos meinaat lukea ehtiä
On se suuri helpotus
Saa aikaa toimille
Kun tulee se komennus
Mars iltalomille

Neljä miestä makaa rannalla. Tai ehkä kolme miestä ja yksi nainen. Vene oli karilla valtavassa kivessä kiinni pohjastaan. Neljän kaveruksen ilonpitoreissu oli muuttumassa selviytymistaisteluksi.

Ville avasi silmänsä. Hän siirsi pitkiä, tummia hiuksiaan silmiensä edestä, mutta näki vain hiekkaa. Hän makasi vatsallaan rantahietikolla ilman muistikuvia edellisillan tapahtumista. Hän kohottautui ylös ja yski hiekkaa suustaan. Hänestä oikealle nukkui Jani tavalliseen tyyliinsä selällään, suu auki ja molemmat kädet housuissaan. Vasemmalla puolellaan hän näki Apan nukkumassa alasti. Hän ei tunnistanut paikkaa jossa he olivat. ”Huomenta kulta! ” Ville kääntyi äänen suuntaan ja huomasi Jullen istuvan rantahiekalla. ”Ei tainnu meiän viime yö mennä ihan putkeen… ” Julle jatkoi yrittäen samalla sytyttää selvästi läpimärkää tupakkaa sytkärillä joka ei iskenyt edes kipinää. ” Voi ny saatana” Hän kirosi. ”Mitä vittua yöllä oikein tapahtui?” Ville kysyi. Julle heitti tupakan pois. ”Ei sitten mitään hajua. Mulla katkee filmi siihen kun me lähettiin satamasta.” Ville puhdisti viiksiään hiekasta ja katsoi Jullea hiljaa. ”Sehän oli kymmeneltä aamulla.” Hän sanoi hetken kuluttua. He jäivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan. Julle otti taskustaan uuden märän tupakan ja alkoi yrittämään sen sytyttämistä.

Jani heräsi omaan yskimiseensä. ”Hyi saatana!” Hän huusi noustessaan istumaan, sekoittaen samalla kiharia hiuksiaan. Jani katseli hetken ympärilleen ennen kuin oksensi. Viiden minuutin huuto-oksentamisen jälkeen hän katsoi jälleen ympärilleen, kunnes muisti olevansa sokea kuin lepakko eikä nähnyt mitään ilman lasejaan. ”Jumalauta!” Hän huusi ja alkoi vimmatusti etsiä lasejaan ympäriltään hiekasta. ”Jos olutta etit niin sitä ei oo yhtään.” Kuului Villen ääni hänen takaansa. ”Ei, kun vittu mun laseja!” Jani älähti pieraisten samalla. ”Ei vittu. Joinko mä eilen maitoa?” Hän kysyi pidellen käsiään perseensä kohdalla. ”En mä ainakaan muista ja Jullella katkes filmi jo kauan ennen mua.” Ville jatkoi Janin noustessa ylös. Jani juoksi lähimpään pusikkoon josta alkoi pian kuulua löysää rupsutusta sekä äänekästä kiroilua. ”Eikös toi ollu se puska josta me löydettiin niitä nokkosia ihan vitusti?” Ville kysyi Jullelta. ”Jep.” Julle vastasi yrittäen jälleen sytyttää märkää tupakkaa. ”Vittu nää tupakit ei oo vieläkään kuivunu tarpeeks.” Hän jatkoi samalla kun heitti tupakan pois.

Apa heräsi hiekalta. Hän nousi ylös venytellen ja haukotellen. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi Jullen istumassa kivellä. ”Huomenta. Missäs muut on?” Apa kysyi noustessaan seisomaan ja heilauttaessaan pitkiä, kultaisia hiuksiaan. ”Jani on edelleen paskalla, ollu jo melko kauan. Ville kyhäs ongen ja on yrittäny saada kalaa tuolta järvestä.” Julle vastasi. ”Järvestä?” Apa kysyi. ”Mehän oltiin merellä ryyppäämässä.” Apa jatkoi. Julle otti viereiseltä kiveltä kuivumassa olleen tupakan. ”Multa on turha kysyä, mun filmi katkee jo satamassa.” Julle sanoi yrittäen sytyttää tupakkaa saamatta vieläkään sitä palamaan. ”Se nyt ei yllätä mua ko miettii paljonko otit pohjia. Missäs muut sitten on?” Apa kysyi. Julle katsoi häntä ihmetellen. ”Justhan mä kerroin: Jani on paskalla ja Ville kalassa.” Hän sanoi heittäen tupakan pois. Julle kaivoi taskustaan nuuskarasian ja alkoi asettelemaan pussia huuleensa samalla kun Apa jatkoi: ”Kyllä mää sen kuulin mutta entäs ne loput?” Julle jäi tuijottamaan Apaa kesken pussin asettelun ja se tippui maahan. ”Ketkä muut? Mehän lähettiin nelistään matkaan.” Julle kysyi hämillään. Ennen kuin Apa ehti vastata Jani saapui pusikosta. ”Ai vittu että kirvelee, mä paskoin johonkin nokkosiin, kirvelee ihan vitusti ja janokin on hirvee. Onks meillä juotavaa?” Hän uteli raapien samalla persettään. ”Tuolta vaan juomaan.” Apa sanoi osoittaen vettä kohti. ”Ei merivettä voi juoda!” Jani kivahti. ”Tää onkin järvi.” Julle tokaisi. ”Mitä vittua?” Jani parahti. Hetken rannalla oli hiljaista. ”Onks kukaan nähny mun rillejä?” Hän jatkoi.

Ville istui kivellä rantavedessä. Hän ei ollut saanut edes yhtä nykäisyä ongestaan koko aikana. Apa tuli hänen viereensä. ”Syökö kala?” Apa kysyi. ”Ei sitten nykäystäkään. Tuskin tässä järvessä edes on kalaa. Mites Janin laktoosiripuli?” Ville jutteli. ”Näyttäs olevan ohi ainakin toistaseks. Mää lähen ny kattoon tota hylkyä oisko sen rillit jääny sinne.” Apa sanoi. ”Luulekko löytäväs ne?” Ville uteli. Apa huokaisi syvään: ”En…” Ja lähti juoksemaan kohti venettä. Hän loikkasi hetken juostuaan veteen ja nousi saman tien pintaan huutaen tuskasta. Ville heitti onkensa sivuun ja kiirehti hänen avukseen. Rannalla olleet jätkät lähtivät myös juoksemaan rantaan paitsi Jani, joka oli edelleen sokea. Hän juoksi suoraan nokkospuskaan johon oli hetkeä aiemmin ripuloinut. Ville raahasi huutavaa Apaa kohti rantaa kun Julle tuli paikalle. ”Mitä kävi?” Hän kysyi. ”Helvetistäkö minä tiedän!” Ville vastasi. Kun he pääsivät matalaan veteen he tajusivat mitä oli käynyt: Valtava lohi oli napannut Apaa peniksestä kiinni eikä päästänyt irti. Jätkät purskahtivat heti nauruun. Jani kömpi nokkospuskasta oman ulosteensa peitossa heidän luokseen. ”Hyi vittu, mee pesulle!” Ville huusi ja tönäisi Janin veteen. Jani räpiköi vedessä öristen. Julle sai kerättyä itsensä ja auttoi hänet ylös. Ville tarttui kiinni Apan peniksessä olevaan loheen ja alkoi vetää sitä irti. ”Hyi saatana sä haiset paskalta!” Julle huusi ja työnsi Janin uudestaan veteen. Ville ei saanut lohta irti joten hän otti kiven ja löi ensin ohi Apaa reiteen ja sitten lohta päähän. Jani rauhoittui ja alkoi pestä itseään. Julle ja Ville raahasivat Apan rantaan. Hän ei huutanut enää, kiroili vain. Kun he pääsivät rantahiekalle Ville veti kuolleen lohen irti Apasta. ”Ja mä kun luulin että tässä järvessä ei oo kalaa.” Hän totesi samalla. ”Sulla oli väärä syötti. Sunkin olis pitäny käyttää katkarapua.” Apa totesi.

Jani peseytyi järvessä. Hän oli rantavedessä turvallisuussyistä, sillä hänen silmälasejaan ei ollut vieläkään löytynyt. Jani sukelsi pestäkseen hiuksensa vielä kerran. Toivottavasti kaikki uloste lähtisi irti hajun kera vaikka hänellä ei ollutkaan saippuaa. Jani käveli rantaan. ”Jätkät hei. Pitäkää vähän ääntä niin osaan edes jotenkin suunnistaa! ” Hän huusi kavereilleen. ”Sä oot ihan vitun hintti!” Julle vastasi. Jani lähti kävelemään äänen suuntaan. Hetken käveltyään hän pysähtyi. ”Antakaa uus äänimerkki!” Hän huusi ja Apa vastasi: ”Ime munaa.” Jani pääsi kaveriensa luokse. Apa ja Julle istuivat kivillä Villen yrittäessä saada tulta syttymään. Apan pyydystämä lohi oli laitettu vartaaseen ja odotti hiekassa törröttäen nuotion syttymistä. ”Jotenkin mun on silti vaikee uskoa sua.” Julle sanoi Apalle. ”Jani. Otettiinko me jossain kohtaa neljä naista kyytiin?” Hän jatkoi kääntäen katseensa Janiin. ”Naisia?” Jani hämmästeli. ”Ei mulla ole mitään vitun muistikuvaa.” Hän mietti säälittävää leukapartaansa haroen. ”Ei ole mulla eikä Villelläkään mutta Apa väittää että näin kävi.” Julle sanoi. ”Ei se ole väite vaan fakta.” Apa murahti. ”Sää ja Jani otitte sillon välikuolemaa ja me Villen kanssa oltiin kannella pelaamassa Kimbleä ko kapteeni ilmoitti että muutama nuori nainen haluais kyytiin että kelpaako. Me suostuttiin ja kapteeni ajo laiturille jossa odotti 10 paistia.” ”Sä puhuit äsken neljästä.” Jani keskeytti. ”Turpa kii, oot tyhmä. Mää oon tulossa siihen.” Apa murahti. ”Eli ko kapteeni oli laskenu portaat eräs Jani saapui kannelle ja oksensi suoraan laiturille. Siinä kohtaa neljä naista, jonka päälle purjoa roiskui lähti menemään ja kuusi nousi kyytiin. Kaksi tosin kääntyi vielä laivassa pois ko näkivät Juliuksen hoipertelevan kännissä ilman housuja, pyykkipoikia kiinnitettynä munaansa.” Jani yritti katsoa Jullen suuntaan mutta ei ihan osunut. ”Uskotko sä ton?” Hän kysyi. ”Kyllä mulla ne pyykkipojan jäljet on kyrvässä edelleen mutta tää naisasia ei ihan uppoa.” Julle vastasi. ”..Etenkin kun Villekään ei muista.” Hän jatkoi ja katsoi Villeä. Ville oli saanut pienen kipinän aikaiseksi ja puhalsi siihen saadakseen nuotion syttymään. ”Mä muistan että saatiin idea Kimblen pelaamisesta kun te nukuitte mutta en muista että oltas pelattu.” Hän sanoi. Kipinä ehti sammua hänen puhuessaan. ”Voi helvetti!” Hän huusi ja alkoi tusertaa uutta kipinää. ”Jos mulla olis mun puhelin tässä voisin näyttää teille kuvia, mutta se lienee joko tuola järvessä tai veneessä.” Apa totesi. Joukko oli hetken puhumatta kunnes Jani jatkoi: ”Mutta herää kysymys; Missäs se kapteeni on?” Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.

Apa kaivoi kalanruodon palasia parrastaan. ”Eli kerrataanpa vielä.” Hän aloitti. ”Prioriteetit tällä hetkellä on numero yksi: Suojan rakentaminen. Numero kaksi: Tarvikkeiden noutaminen veneestä ja numero kolme: Tulen ylläpitäminen.” Muut nyökkäilivät samalla kun kaivoivat ruotoja hampaistaan. ”Mutta sä et ui veneelle ennen kun saat vaatteita.” Jani sanoi. ”Etkä sää lähe tästä nuotiolta mihinkään ennen ko näät jotain.” Apa vastasi. Ville heitti hampaistaan kaivamansa ruodon nuotioon. ”Mä käyn uimassa, katotaan mitä löytyy.” Hän sanoi. Julle otti tupakan suuhunsa ja yritti sytyttää sen nuotiosta. ”Eli me katotaan Juliuksen kanssa meille kattoa pään päälle ja Jani vahtii tulta. Kai sää sen näät kumminkin?” Apa totesi. Jani nousi seisomaan ja katsoi tiukasti Jullea. ”En mä nyt umpisokea ole!” Hän huusi noustessaan seisomaan. Apa nousi myös ylös ja samalla osui isolla vatsallaan Jullea päähän niin että hänen tupakkansa tippui tuleen. ”Kohan olen huolissani meidän selviytymisestä!” Apa jyrisi. Julle nousi seisomaan ja löi Apaa. Ville nousi ylös samalla kun Apa horjahti iskusta. Ville yritti mennä Apan ja Jullen väliin mutta kiireessä törmäsi Janiin ja molemmat kaatuivat. Apan silmät saivat perinteisen hullunkiiltonsa. ”Jumalauta!” Hän huusi tarttuessaan Jullea kurkusta kiinni ja nostaessaan tämän ilmaan. Ville nousi nopeasti ylös Janin jäädessä huitomaan ilmaa maahan. Ville meni väliin juuri kun Apa oli paiskaamassa Jullen nuotioon. ”Nyt loppu sitten!” Hän huusi tarttuessaan Apan käteen. ”Vittu me kuollaan kaikki jos me aletaan tappeleen!” Hän yritti vedota kavereihinsa. Vaikka Ville yritti saada Apaa irrottamaan hänen otteensa ei irronnut. ”Jumalauta Arto!” Jani huusi maasta. Apa laski Jullen maahan. ”Sori..” Apa sanoi. ”..Lähti vähän käsistä taas..” Hän jatkoi kävellessään rannalle. Ville auttoi Janin ylös ja takaisin istumaan nuotion ääreen. Julle kaivoi nuuskapurkin taskustaan ja laittoi pussin huuleensa. ”Mä lähen nyt sinne hylylle. Onnistuuko teiltä suojan rakentaminen?” Ville kysyi riisuessaan paitaansa. ”Hetken päästä.” Julle vastasi.

Ville veti itsensä veneen laidan yli. Hän makasi hetken hengittäen syvään, sillä uintimatka olikin ollut rankempi kuin hän oli ajatellut. Ville nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Kannella ollut pöytä oli kaatunut ja sen vieressä maassa lojui Kimblen pelilauta sekä sen nappulat sikin sokin. Ville katsoi niitä hetken ja lähti sitten kohti alempana olevaa hyttikäytävää. Käytävällä oli neljä ovea joista jokainen johti yhden heistä hyttiin. Ville valitsi ensimmäisenä Janin hytin. Hytin lattia oli täynnä nenäliinoista rypistettyjä palloja. Hän katsoi hetken ympärilleen ja muutaman tyhjän oluttölkin lisäksi ei nähnyt mitään merkittävää. Janin hytin vieressä oli Jullen hytti. Ville yritti avata hytin oven mutta se oli jumissa. Ville työnsi ovea koko painollaan ja se antoi vihdoin periksi. Jullen kassi oli jäänyt lattialle oven eteen. Molemmat sängyt oli kyllä myllätty joten Julle oli joko itse ottanut molemmat välikuolemansa eri sängyissä tai sitten joku muukin oli nukkunut hänen hytissään. Ville katsoi vielä hetken ympärilleen kunnes hänen katseensa kiinnittyi toiseen sänkyyn. Aavistus valtasi Villen mielen kun hän nosti sängyllä olevaa tyynyä ja kas, sieltähän Janin silmälasit löytyivät. Hän nappasi Jullen kassin lattialta ja laittoi rillit sen sivutaskuun. Ville poistui käytävään ja meni omaan hyttiinsä. Hän yritti etsiä puhelintaan mutta sitä ei näkynyt. Hän ei jäänyt kauemmaksi aikaa sillä tiesi ettei hytissä olisi mitään tarpeellista. Viimeisenä hän astui Apan hyttiin. Hytti oli aivan sekaisin. Tyhjiä kertakäyttömukeja ja oluttölkkejä lojui lattialla, petivaatteet olivat aivan sekaisin ympäri huonetta ja sinne tänne oli heitelty vaatteita. Ville löysi pöydältä myös jätesäkkirullan ja otti siitä kolme säkkiä. Yhteen hän laittoi Jullen laukun että se ei kovin pahoin kastuisi uintimatkalla takaisin rantaan ja yhteen hän alkoi kerätä vaatteita. Hän tutki Apan housuntaskut huolella mutta ei löytänyt niistä muuta kuin kuitteja sekä pullonkorkkeja. Hän heitti kassiin housujen lisäksi myös muutaman T-paidan mutta ei löytänyt kalsonkeja mistään. Hetken aprikoituaan Ville päätti ottaa myös tyynyjä säkkiinsä pehmikkeeksi tulevaa yötä varten. Hän oli juuri tunkemassa tyynyä säkkiin kun huomasi kädessään jotain punaista. Tyynyn alla oli ollut naisen pitsiset alushousut. ”Ei jumalauta” Ville sanoi hämmästyneenä ääneen. Hän laski säkin maahan ja alkoi penkoa Apan hyttiä tarkemmin. Tutkittuaan koko hytin hän oli löytänyt kahdet naisten alushousut, kolmet rintaliivit joista kaikki olivat eri kokoa sekä hertta kolme pelikortin. Ville laittoi ne kaikki säkkiin ja palasi kannelle.

Apa keräsi havunoksia samalla kun Julle yritti sytyttää kuivaksi saamaansa tupakkia. Hänen sytkärinsä löi vain silloin tällöin kipinää. ”Voi vitun vittu.” Hän manasi ravistaessaan sitä. ”Nuotiostahan sää siihen tulen saat.” Apa totesi katkaistessaan jälleen yhden kuusen oksan. Julle laittoi sytkärin taskuunsa ja nosti keräämänsä oksat maasta. ”Kunhan Jani on saanut pidettyä tulta yllä.” Hän sanoi. ”Eiköhän.” Apa totesi lähtiessään kävelemään kohti nuotiopaikkaa. Julle kulki edellä sillä Apa oli edelleen alasti. ”Sulla ei oo oikeesti kylmä?” Julle kysyi. ”No sitten voi vähän tulla ko aurinko laskee mutta harvemmin sitä Suomen kesässä palelee.” Apa vastasi. He kulkivat hetken hiljaa, kunnes Julle sanoi: ”Nyt on syyskuun alku.” ”Vuodenajat on pelkkä mielentila.” Apa totesi. He saapuivat nuotiolle ja näkivät Janin vetämässä käteen. ”Ihan oikeesti hei! Me oltiin pari minuuttia poissa.” Apa sanoi halveksuen. Jani säikähti ja väänsi munaansa rajusti sivuun. ”Ai saatana!” Hän huusi kivusta. ”Tehän olitte nopeita.” Hän sanoi takerrellen samalla kun piilotti sukuelintään housuihinsa. ”Tossa on isoja kuusia ihan vähän matkan päässä.” Apa sanoi samalla kun käveli hänen ja Jullen rakentamalleen majalle. He olivat koonneet isoista oksista kehikon nuotion lähelle johon he juuri ja juuri mahtuisivat kaikki neljä makaamaan. Apa alkoi latoa havuja kehikon päälle kun Julle kaivoi tupakan esille. ”Paas Jani lisää puita nuotioon.” Hän sanoi samalla kun sytytti siitä tupakkansa. Jani haparoi muutaman risun käsiinsä ja heitti ne tuleen. ”Toitteko tarpeeks tarvikkeita?” Hän kysyi samalla. ”Ei vielä. Täytyy ainakin toinen reissu tehä.” Apa vastasi. ”Näillä ny saa ton katon tehtyä mutta tuulta vastaan olis hyvä olla ainakin rannalle päin seinä.” Hän jatkoi. ”Ja näyttää siltä että polttopuutakin tarvitaan lisää.” Julle sanoi. ”Mikäköhän sillä Villellä kestää?” Hän jatkoi.

Ville ui kohti rantaa vetäen perässään kolmea jätesäkkiä. Aurinko oli jo laskemassa joten hän oli päättänyt lopettaa veneen tutkimisen ja palata rantaan. Päästessään rannalle hän istahti hiekalle hengähtämään hetkeksi. ”Löytykö mitään hyödyllistä?” Huikkasi Julle vähän matkan päästä jossa hän oli virtsaamassa. ”Vaikka ja mitä.” Ville vastasi noustessaan seisomaan. ”Sun kassis oli täysin koskematon.” Hän jatkoi ja heitti Jullen kassin sisältämän jätesäkin Jullelle. Säkki laskeutui hänen jalkoihinsa samalla kun hän ravisti viimeisiä virtsapisaroita. ”Oliks mulla kassi mukana?” Julle hämmästeli. ”Ilmeisesti.” Ville vastasi nostaessaan kaksi muuta säkkiä olalleen. ”Mennääs notskille niin mä näytän mitä kaikkee löyty.” Hän sanoi lähtiessään kävelemään. Julle otti oman säkkinsä ja lähti Villen perään. He kävelivät puhumatta kohti nuotion loimua kunnes Ville rikkoi hiljaisuuden. ”Miks toi nuotio näyttää isommalta kun aiemmin?” Hän kysyi ihmeissään. Julle siristi silmiään nähdäkseen paremmin. ”Voi jumalauta, meiän maja palaa!” Hän parkaisi ja lähti juoksuun. Ville seurasi perässä kompuroiden kahden säkkinsä kanssa. ”Mitä vittua Jani sää poltat meiän majaa!” Julle huusi päästessään nuotiolle ja heittäessään kassinsa maahan. ”Mitä vittua!” Jani huusi noustessaan pystyyn. ”Miks te rakensitte sen niin lähelle tulta?” Hän ihmetteli. Julle irrotti palamaan syttyneitä kuusenoksia majasta vauhdilla. Ville saapui paikalle. Hän kaivoi yhdestä säkistä Jullen laukun, jonka sivutaskusta hän otti silmälasit. ”Nyt sitten lasit päähän, loppuu toi perseily.” Hän sanoi antaessaan lasit Janille ja meni sitten auttamaan Jullea Janin sovittaessa laseja päähänsä. ”Ei nää oo mun lasit mutta näkee näillä ny vähän paremmin.” Hän sanoi. Julle ja Ville saivat kaikki palavat oksat pois majasta ja laittoivat ne nuotioon. Ville kaivoi toisesta jätesäkistä kattilan. ”Onneks mä otin tän laivasta mukaan. Mä käväsen hakeen vettä ja kastelen noi loput oksat ettei vaan ala kyteen.” Hän sanoi ja lähti kävelemään rantaan. Julle kaivoi nuuskapurkin taskustaan ja laittoi pussin huuleensa. ”Vittu Jani.” Hän totesi ja istahti alas.

Apa taittoi vielä yhden oksan nippuunsa. Aurinko oli jo laskenut joten suoja pitäisi saada valmiiksi ennen pimeää. Julle oli jäänyt vahtimaan Jania ettei mitään pahaa tapahtuisi. Apa lähti kohti nuotiopaikkaa mutta pysähtyi pian. Hänestä tuntui kuin joku tuijottaisi häntä. Tuulen ulvonta puiden latvoissa oli ainoa ääni jonka hän kuuli muuten hiljaisessa metsässä. Tuntien edelleen tuijotuksen niskassaan hän jatkoi matkaansa ripein askelin. Puiden oksat raapivat hänen alastonta kehoaan mutta hän ei antanut sen häiritä. Apan mielikuvitus juoksi villinä siitä mikä häntä mahtaisi tuijottaa. Hän pääsi nuotiopaikalle ja kääntyi vielä katsomaan metsään. Hämärtyvässä illassa kuului nuotion rätinä sekä tuuli mutta ei muuta. Apa oli juuri kääntymässä pois päin kun hänen silmäkulmassaan vilahti liikettä. Hän jäi tuijottamaan vielä metsään mutta ei nähnyt enää mitään. ”Mitä sä tuijotat?” Kuului Jullen ääni nuotiolta. ”En mitään.” Apa vastasi ja kääntyi nuotiolle päin. ”Tässä on loput havut.” Hän sanoi saapuessaan Janin viereen. ”Hei, sulla on rillit!” Apa huudahti nähdessään Janin. ”Jonkun muun mutta näkee näillä vähän paremmin kun ilman rillejä.” Jani vastasi. Samalla Apa huomasi Villen tulevan rannalta kantaen kattilaa. Ville huomasi Apan tuijotuksen. ”Eräs päästi tulen leviämään tähän joten mä ny kastelen sitä ettei vaan pääse kyteen.” Hän sanoi alkaessaan kaatamaan vettä majan päälle. ”Jumalauta Jani, sulla oli yks homma.” Apa murahti lähes sokealle toverilleen ja vei oksanippunsa majalle.

Jani ravisti viimeiset tipat virtsaansa ja veti vetoketjun kiinni. ”Valmista.” Hän sanoi Apalle joka oli tullut hänen mukaansa turvaksi, nyt kun Apakin oli saanut vaatteita päällensä Villen tuotua niitä veneestä. Eniten hän iloitsi siitä että oli saanut maastokuvioisen hellehattunsa takaisin. Illan hämärtyessä Jania ei uskaltanut päästää yksin liikkumaan ennen kuin hänen omat silmälasinsa löytyisivät. ”Hei Apa.” Jani sanoi hiljaa. ”Anteeks että musta ei oo ollu hyötyä.” Hän jatkoi. Apa tuijotti metsään varuillaan olevan näköisenä. ”Juu, ei mitään, minkäs sää sille voit jos et mitään nää.” Hän sanoi tuijottaen herkeämättä puiden lomaan. Hetken oli hiljaista. ”Joko mennään takasin?” Jani kysyi. Apa ei vastannut mitään, vaan tuijotti vain pimeään. ”Apa?” Jani kysyi. ”Joko mennään?” Hän jatkoi. Apa säpsähti ja kääntyi Janiin päin. ”Täh? Juu, mennään.” Hän sanoi ja laittoi kätensä Janin hartialle. He lähtivät kävelemään kohti nuotiota. ”Oliks siel metsässä jotain?” Jani kysyi. Apa oli hetken hiljaa tuijottaen vain suoraan heidän menosuuntaansa. ”Toivottavasti ei.” Hän sanoi. He saapuivat nuotiolle jossa Julle ja Ville odottivat.

Ville purki yhtä säkkiään. ”..Ja tässä vielä muutama lusikka.” Hän sanoi vetäessään kassista kourallisen aterimia. Hän oli levittänyt eteensä erinäisiä muovisia ja metallisia astioita sekä säilykeruokapurkkeja ja kellon. ”Tämmöstä mä sain yhteen säkkiin mahtuun keittiöstä.” Hän sanoi ylpeyttä äänessään. Muut jätkät tutkivat tavaroita innoissaan. ”Hyvä juttu.” Jani sanoi. ”Mitäs tossa säkissä on vielä jäljellä?” Apa kysyi osoittaen Villen vieressä maassa olevaa säkkiä, josta aiemmin oli kaivettu vaatteet hänelle. Ville otti säkin eteensä. ”No nyt alkaakin homma mennä mystiseksi.” Hän aloitti. Ensin hän otti kassista tyynyjä. ”Otin kolme tollasta mukaan, auttaa varmaan nukkumista.” Hän sanoi samalla kun heitti tyynyt muille. Apa otti kopin omastansa, Jani ei. Julle oli juuri kaivanut tupakan esiin jonka heitetty tyyny tiputti hänen suustaan osuessaan siihen. ”Perkele” Julle tokaisi ja poimi tupakan hiekasta. ”Kenenkään meistä puhelinta en löytäny.” Ville sanoi. ”Eli Apa ei voi vieläkään todistaa väitettään niistä naisista.” Julle sanoi ja puhalsi savuhenkoset Apaan päin. Savu sai Apan yskimään. ”No siitä päästäänkin siihen mystisyyteen.” Ville sanoi samalla kun veti säkistä naisten alushousut. ”Nää oli Apan hytissä.” Hän sanoi ja ampui ne Apaa kohti. Apa säpsähti alushousujen osuessa häntä kasvoihin. ”Mitä vittua?” Hän murahti poimiessaan alushousut käsiinsä. ”Mitä vittua Apa. Miks sulla on tollaset ollu mukana?” Julle kysyi hämillään. ”Ei mulla olekaan ollut.” Apa vastasi. ”Mitkä ne on?” Jani kysyi samalla tihrustaen Apan suuntaan. ”Naisten alushousut.” Ville vastasi. ”Ai säkin tykkäät käyttää niitä?” Jani jatkoi. Muut katsoivat Jania hämmästyneinä. Apa rikkoi hiljaisuuden. ”En oo ikinä kokeillu eikä nää kyllä mahtuis mulle.” Hän sanoi ja ojensi alushousut Janille. ”Sehän tässä onkin se mysteeri.” Ville totesi vetäessään loput naisten alusvaatteet säkistään. ”Näitä oli useita eri kokoja sun hytissä levällään sun omien vaatteiden kanssa.” Hän jatkoi. Apa näytti hetken mietteliäältä ja hetken päästä teki sormillaan napsautusliikkeen ja huudahti. ”Aivan! Mehän mentiin niiden paistien kanssa pelaan räsypokeria mun hyttiin! Olithan sääkin sielä.” Hän sanoi Villeen päin katsoen. ”Se yks nainen ei tullu mukaan, se jolla oli rillit, se se se…” Apa jäi miettimään lausettaan kunnes Ville huusi: ”Heini!” noustessaan seisomaan. ”Sielä oli se rillipää nimeltään Heini!” Hän jatkoi häkeltyneenä. ”Jumalauta jätkät, sielä laivassa oli naisia.” Ville sopersi istuessaan alas. ”Määhän sanoin saatana!” Apa huudahti. ”Niitä oli neljä.” Hän jatkoi. ”Mitkäs niitten muitten nimet sitten oli?” Jani kysyi. Hetken nuotiolla oli hiljaista. ”Ei mitään hajua.” Apa vastasi. ”No minkä näkösiä ne oli?” Jani jatkoi uteluaan. ”Heini oli ainakin blondi.” Ville vastasi. ”Oliks Heini blondi?” Hän kumminkin kysyi katsoen Apaa. Apa mietti hetken ja sanoi. ”Joo, Heini oli blondi. Sit oli se yks punapää ja kaks ruskeehiuksista mutta vittu mää en muista niitten nimiä.” Hän sanoi pohtien. ”Mun on edelleen vaikee uskoa tota mutta kai se on pakko kun kattoo todisteita.” Julle sanoi samalla kun otti yhdet rintaliivit käteensä. ”Onks nää sen Heinin? ” Hän kysyi Apalta. ”Ei, Heinillä oli pienemmät rinnat. Noi taitaa olla sen punapään, hällä oli kunnon kannut.” Apa vastasi. Joukko oli hetken hiljaa. Apa rikkoi hiljaisuuden. ”Jos me huomenna mennään Juliuksen kanssa tekeen uus reissu ja katotaan tuorein silmin tota hylkyä.?” Hän ehdotti. ”Sopii.” Totesi Julle tumpatessaan tupakkansa. ”Tätä aluettakin täytyy hiukan tutkia ja yrittää selvittää missä me oikein ollaan.” Hän jatkoi. ”Ehdottomasti, mutta katotaan aamulla tarkemmin että mitä tehdään ja missä kohtaa.” Apa sanoi. ” Jos vaikka saatas Janillekkin täys näkökyky sen venekäynnin jälkeen.” Hän jatkoi. ”Toivotaan.” Jani tokaisi. Hetken oli taas hiljaista kunnes Jani jatkoi puhumista: ”Pitäskö meidän jakaa vahtivuorot yöksi?” Julle kaivoi nuuskan huuleensa. ”Sää taidat ottaa ensimmäisen nyt kun ei oo vielä pimeää ja näätkin ehkä jotain.” Hän sanoi. ”Mä voin ottaa sitten toisen vuoron.” Julle jatkoi ja käänsi katseensa Apaan. ”Mää otan mielellään viimeisen.” Apa sanoi. ”Vai mitä mieltä oot Ville?” Hän jatkoi. Ville mietti hetken. ”Kyllä se käy.” Ville vastasi. ”Sovitaanko kahen tunnin vuorot?” Hän jatkoi. ”Sopii.” Apa sanoi noustessaan ylös. ”Koita Jani pärjätä.” Hän jatkoi mennessään majaan. Julle ja Villekin nousivat ylös. ”Pärjäile” Ville sanoi. ”Äläkä polta meidän majaa.” Julle jatkoi pannessaan maata. ”Haistakaa vittu.” Jani huikkasi.

Tarina jatkuu osassa 2: Yön Kauhut

Kaikki tässä tarinassa kuvatut tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Mahdolliset yhtäläisyydet todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.

John Laser heräsi sohvaltaan. Hän tuijotti hetken kattoa katsellen sen pyörimistä. Lopulta hän päätti nousta ja juoksi suoraan vessaan, jossa hän oksensi lavuaariin. Hetkellisen huuto-oksennuksen jälkeen hän laski itselleen lasin vettä ja joi sen ahnaasti. Hetken John tuijotti verestävin silmin itseään peilistä ja oksensi sitten juuri juomansa veden. Saatuaan elimistönsä puhtaaksi hän palasi sohvalleen makaamaan. John huokaisi syvään ja samassa hän kuuli puhelimestaan pärähtävän Star Wars -elokuvista tutun Imperial Marchin. Se tarkoitti että hänen ex-vaimonsa soitti. ”Voi helvetin vittu.” Hän kirosi amerikkalaisella aksentillaan. Puhelinta ei näkynyt sohvapöydällä joten hän nousi vaivalloisesti ylös. Puhelimen ääni tuntui kuuluvan keittiöstä, joten John käveli eteisen halki keittiöön ja alkoi etsiä puhelintaan. Se ei ollut ruoka- eikä tiskipöydällä. Edelleen kuuluva soittoääni jyskytti Johnin päätä kuin pajavasara. John jatkoi etsimistään ja löysi lopulta puhelimen mikroaaltouunista. ”Hello.” John vastasi yrittäen saada ääneensä pirteyttä. ”No vihdoinkin!” Kuului hänen ex-vaimonsa vihainen ääni puhelimesta. ”Mää oon koittanu soittaa sulle koko aamun! Mikset sää oo vastannu!” Jatkui mäkätys. ”Olin nukkumassa.” John vastasi. ”Nukkumassa!” Kuului puhelimesta ja John joutui siirtämään luuriaan kauemmas korvastaan. ”Sitä on taas luuhattu valomerkkiin asti Vanhassa Manhattanissa! Herranjumala John nyt on vasta tiistai.” Jatkui ex-vaimon motkotus. John sulki puhelun ja laittoi puhelimensa pois päältä. John Laserille ei motkoteta. Hän mietti jälleen elämänsä suuria virheitä kuten Navy Sealista lähtemistä, Suomeen muuttamista ja nännilävistystään. John katsoi keittiön seinällä olevaa valkoista kelloa joka oli yhdeksän. Vanha Manhattan aukeaisi vasta kolmen tunnin päästä, joten hän päätti mennä sohvalle jatkamaan uniaan.

John Laser heräsi seinän takaa kuuluvaan meteliin. Aivan kuin joku tekisi iskuporakoneella reikää hänen seinäänsä. John hyppäsi ylös huutaen ja otti taisteluasennon. Navy Seal vaistot olivat yhä tallella, vaikka hänen kehonsa ei ollutkaan enää yhtä hyvässä kunnossa. Seinän takaa kuuluva ääni riipi Johnin päässä ja hän harppoi tyhjien oluttölkkien yli seinälle, jonka takaa ääni kuului. ”Jumalauta!” John huusi hakaten samalla seinää. ”Hiljempaa siellä!” Hän karjui ja ääni lakkasi. John kääntyi lähteäkseen vessaan mutta samassa ääni jatkui. Johnilla meni hermot välittömästi ja hän harppoi ulko-ovelle, laittoi kengät jalkaansa ja poistui rappukäytävään. Muutaman kerran hän kompuroi juostessaan rappusia alas ja lopulta kaatui viimeisellä askelmalla rappukäytävän ovea vasten. ”Vittu.” Hän mumisi itsekseen riuhtaistessaan oven auki. John juoksi ulos, tervehti iloisesti pihassa jutteleville naapurin rouville ja meni sitten viereiseen rappukäytävään. Kaksi askelmaa kerrallaan juosten John pääsi ylimpään kerrokseen ja pysähtyi oven eteen, jonka takaa kuului iskuporakoneen ääni. John alkoi hakata ovea nyrkillään. ”Jumalauta!” Hän huusi samalla. Äänet lakkasivat mutta John jatkoi hakkaamista. Hetken kuluttua ovi aukesi ja kaunis nainen rakennushaalareissa tuli avaamaan oven. ”Ei sitä ovea rikkoa tarvitse, on meillä ovikellokin.” Nainen totesi. John meni sanattomaksi, sillä hän oli odottanut jotain hikistä äijää, mutta nyt hänen edessään seisoikin missitason nainen. ”Anteeksi että häiritsen, mutta tuo porausääni häiritsee untani, olen ollut yövuorossa näet.” John sai lopulta sanottua. Nainen katseli häntä hetken. ”Etkös sinä juuri eilen illalla huudellut minulle hävyttömyyksiä tuosta Vanhan Manhattanin terassilta?” Hän lopulta kysyi. John nolostui samalla kun muisti tosiaankin eilen huudelleen jollekin ohi kävelleelle naiselle hävyttömyyksiä. ”Niin no kuitenkin, yritän nukkua tuolla seinän toisella puolella, että voisitko mitenkään olla poraamatta?” John kysyi raapien päätään samalla. ”Kuule sinun krapulasi ei ole minun vikani.” Nainen sanoi tarttuessaan oven kahvaan kiinni. ”Kello on yli kymmenen ja remontista on ilmoitettu, joten minulla on oikeus porata.” Hän sanoi vetäessään ovea kiinni. ”Ehkä sun kannattas laittaa elämä kuntoon.” Nainen huikkasi vielä juuri ennen kun laittoi oven kiinni. John tunsi raivonsa nousevan ja kaivoi peniksensä esiin. Johan Laserille ei motkoteta. Hän laittoi peniksensä naisen postiluukusta ja alkoi virtsata. ”Mitä helvettiä!” Kuului huuto oven takaa ja John veti peniksensä ulos. Hän lähti juoksemaan rappusia alas samalla kun nainen avasi oven naulapyssy kädessään. ”Vittu mää soitan poliisit!” Hän huusi Johnin perään ja painoi sormillaan turvakytkimen pohjaan ja laukaisi. Yks nauloista osui Johnia ahteriin ”Fuck!” Hän karjaisi ja jatkoi pakoaan.

Kaksi vanhaa naista jutteli kerrostalon pihalla. ”Minun pojanpoikani valmistui juuri lääkiksestä.” Toinen kehui. ”Hän tulee pelastamaan monia ihmisiä.” Rouva jatkoi ylpeänä. ”Voi herttinen, jokos Matias on niin vanha.” Toinen rouva päivitteli. ”Minunkin Simoni valmistui juuri juristiksi.” Hän jatkoi samalla kun John juoksi ulos rappukäytävästä sellaisella vauhdilla että ulko-oven lasi hajosi paiskauksen voimasta. John vain jatkoi juoksuaan. ”Siinä se naapuruston huligaani taas mennä viipottaa.” Ensimmäinen rouva sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Juuri tuo ja ne muut tuon juottolan huligaanit pilaavat kauniin asuinalueemme maineen.” Toinen vastasi. John juoksi naapuritalon roskakatoksen taakse hengähtämään. Viisitoista vuotta nuoremmalle Johnille tällainen pyrähdys ei olisi tuntunut missään, mutta hänen kuntonsa oli todella rapistunut Suomeen muuton jälkeen. John vilkaisi tulosuuntaansa ja näki naisen ilmestyvän ovelle ja pysähtyvän katsomaan rikkinäistä ovilasia. Nainen kaivoi puhelimen taskustaan joten John päätti paeta paikalta Vanhaan Manhattaniin ystäviensä luokse. Siellä kukaan ei motkota John Laserille.

Poliisiauto ajoi Baari Vanhan Manhattanin ohi ja terassilla väki buuasi ja näytti keskisormea sille. John huokaisi helpotuksesta läheisen kiven takana, johon oli piiloutunut maijan nähdessään. Hän lähti kävelemään niin ripein askelin kun pystyi ahterissaan olevan haavan takia kohti baarin ovea. ”Ootteko ikinä nähny Johnin liikkuvan noin lujaa?” Kuului terassilta huutonaururemakan saattelemana. John vain vilkutti terassin väelle ja avasi baarin oven. John tervehti biljardia pelaavia kavereitaan ja käveli tiskille. ”Tervetuloa.” Toivotti Juuso tiskin takaa. John heilautti kättään tervehdykseksi. ”Onks sulla laastaria heittää? Nyt on äässissä haava.” John kysyi pidellen samalla ahteriaan. ”Tottahan toki.” Juuso sanoi lyödessään kätensä yhteen ja lähtiessään keittiön puolelta hakemaan laastaria. ”John Laser.” Kuului miehen ääni Johnin takaa ja hän säpsähti. ”Oot vieläkin satasen velkaa.” Mies jatkoi Johnin kääntyessä ympäri. ”Kato Timo moi.” John sanoi hymyillen samalla kun Juuso palasi tiskin taakse. Juuso laittoi laastarin pöydälle ja jäi katsomaan tilannetta. ”Saat rahat perjantaina kun kuukausi vaihtuu.” John sanoi ja kääntyi taas tiskiä kohden, mutta Timo otti häntä olkapäästä kiinni ja käänsi hänet. Samassa John tarttui Timon ranteeseen ja väänsi hänen kätensä alas kiertäen niitä samalla. Timo vaipui polvilleen. ”Ai saatana!” Hän älähti. John Laseria ei lääpitä. Juuso riensi tiskin takaa tilanteeseen samalla kun John päästi irti ja töytäisi Timon maahan jalallaan. Juuso auttoi Timon ylös. ”Eiköhän sun oo nyt aika lähtee täältä.” Hän sanoi Timolle. ”Toihan mun kimppuun kävi!” Timo huusi Juuson taluttaessa häntä ulko-ovelle. ”Juu juu, mutta nyt rauhoitetaan tilanne.” Juuso sanoi avatessaan oven Timolle. ”Tää ei jää tähän!” Timo huusi Johnille ja astui ulos. Juuso palasi tiskin taakse. ”Thanks.” John sanoi. ”Viitikkö vielä laittaa tän mun perseeseen?” John sanoi ottaessaan laastarin käteensä. Miehet katsoivat toisiaan hetken hiljaa silmiin.

Kultainen neste valui hanasta kahvalliseen tuoppiin kun Juuso kaatoi Karhua Johnille. ”Ja siittä.” Hän sanoi asettaessaan tuopin Johnin eteen, joka kaivoi taskujaan. ”Fuck.” John älähti. ”Mulla jäi lompakko kotiin kun lähin niin kiireessä eikä mulla oo avaimiakaan.” Hän sanoi nöyränä. ”No eipä mitään, pistetään tää yks piikkiin, maksat sitten huomenna.” Juuso sanoi ja kääntyi ympäri merkkaamaan asian lapulle. ”Kiitos tuhannesti.” John vastasi, otti oluen ja meni terassille. Terassin ensimmäisessä pöydässä Johnin kaverit Matias ja Simo polttivat tupakkaa. ”Mites se John askeleensa on niin lennokkaaksi saanut.” Simo hihkaisi karistaen samalla tuhkaa pöydällä väärinpäin olevaan kukkaruukkuun, joka toimitti tuhkakupin virkaa. John istahti pöytään niin, että vain hänen terve pakaransa oli penkillä. ”Ette kuule jätkät uskokaan.” Hän sanoi ja otti pitkän huikan oluestaan. John laski tuopin pöytään nähdessään valkoisen farmari Volvon kaartavan baarin pihaan. John tunnisti rekisterikilven joka ilkkui häntä. FAK-010 oli hänen ex-vaimonsa Katrin auto. John sukelsi pöydän alle piiloon samalla kun Katri nousi autosta. ”Hei, Matias.” Katri tervehti siskonsa entistä miestä. ”Terve. Mites Janette voi?” Matias kysyi kohteliasuuttaan, sillä oikeasti häntä ei kiinnostanut yhtään mitä se pettävä akka teki elämällään. ”Ainakin hän sentään valmistui lääkäriksi eikä tilannut väärennettyä todistusta Venäjältä.” Katri vastasi pilkallisesti. ”John, tule jo ylös sieltä pöydän alta!” Hän huusi ex-miehelleen. John kömpi ylös maasta. ”Kas, en huomannut sinua.” Hän sanoi niskaansa raapien. Katri tuijotti häntä murhaavasti. ”Ettäs kehtaatkin lyödä mulle luurin korvaan.” Hän sanoi jäätävästi laittaen samalla kätensä puuskaan. John istui penkille ja otti huikan oluestaan. ”No ei paljoo kiinnostanut kuunnella sun motkotusta.” Hän sanoi lakonisesti. Matias ja Simo peittivät korvansa. ”Miten sä kehtaat puhua mulle noin!” Huusi Katri niin että läheiset kerrostalot raikuivat. John sulki Katrin motkotuksen mielestään ja palasi ajatuksissaan komennukselleen Japaniin. Hän oli palvellut kaksi vuotta U.S.A.n sotilastukikohdassa Okinawalla ensimmäisellä merivoimien komennuksellaan. Se oli Johnin onnellinen paikka, jonne hän pakeni ajatuksissaan, sillä silloin hän ei vielä tuntenut Katria eikä ollut kuullutkaan Suomesta. ”John!” Kuului Simon ääni ja John hätkähti palaten samalla ajatuksissaan nykyhetkeen. Hän näki kuinka Katri ajoi Volvollaan kumit ulvoen pois. Matiasta ei näkynyt pöydässä. ”Mihis Matias meni?” John kysyi. ”Sä et tainnu kuunnella yhtään?” Simo naurahti ja otti huikan juomastaan. ”John Laserille ei motkoteta.” John vastasi. Simo naurahti. ”Justhan sulle pitkä tovi motkotettiin.” Simo totesi. ”No sitä ei lasketa kun en kuunnellut.” John selitti. Samassa terassin ovi aukesi ja Matias tuli paikalle pienen rottakoiran kanssa. John säpsähti ja läikytti oluttaan. ”Mikä vittu toi on?” Hän parahti. ”Katrin uus koira.” Matias vastasi ja antoi koiran Johnin syliin. ”Säähän just lupasit hoitaa sitä pari tuntia.” Hän jatkoi istuessaan alas. ”Enhän!” John sanoi kauhuissaan. ”Ainakin hoit vaan ”yes, yes” kun Katri sulle motkotti.” Matias sanoi vahingoniloisena ottaessaan huikan. ”John ei taida tajutakaan että tekee sitä aina sillon kun ei kuuntele.” Simo naurahti. ”Mutta…” John aloitti mutta aivastus keskeytti hänet. ”Mä olen allerginen tälläsille.” John sai sanotuksi aivastusten lomasta.

Pieni chihuahua joi ahnaasti vettä kulhosta. John Laser aivasteli pöydässään tyhjään oluttuoppiin. Matias tuli terassille kahden oluttuopin ja yhden lonkerolasin kanssa. ”Mikset sää vie sitä kotiis jos oot noin allerginen.” Hän kysyi Johnilta laskiessaan juomat pöytään. ”Koska mulla ei oo avaimia mukana.” John sai sanottua aivastuksiensa välissä. ”Tuli niin äkänen lähtö kotoo.” Hän jatkoi ja otti huikan olutta, mutta aivasti samalla ja juomaa läiskyi ympäriinsä. ”Jumalauta John.” Simo ärähti pöydän toiselta puolelta. ”Hyvän alkoholin tuhlaaminen on laitonta.” Hän jatkoi pyyhkiessään päällensä läikkyneitä oluita. ”Säähän sen tiiät, olithan sää lakikoulussa yhen päivän.” Matias naurahti. ”Turpa kiinni Herra Valelääkäri.” Simo ärähti Johnin jatkaessa aivastuksiaan. ”Mulla sentään on todistus.” Matias vastasi ylpeyttä äänessään. ”Venäläinen väärennys.” Simo naurahti. Samassa terassin ovi aukesi ja Sara saapui terassille. ”Moi pojat.” Hän sanoi. ”Ompas söpö koira!” Nainen huudahti ja otti koiran syliinsä. ”Mikä hänen nimensä on?” Sara jatkoi leperrellen koiralle. ”Rotta.” John sanoi aivastaessaan. ”Oletsä allerginen?” Sara kysyi. ”Sillon ei kannattas hankkia koiraa.” Hän naurahti. ”Se on Katrin.” Matias kertoi. ”John vaan hoitaa sitä.” Hän jatkoi kertomista Johnin puolesta, joka ei aivastuksiltaan siihen pystynyt. ”Voi poloista.” Sara sanoi säälien Johnille. ”Pidäs häntä hetki.” Hän jatkoi ja antoi koiran Johnin syliin. Sara alkoi kaivaa laukkuaan ja koira kävi saman tien Johnin nännilävistykseen kiinni hampaillaan. John huusi tuskasta ja aivasteli samalla. Matias ja Simo nauroivat. ”Voi herran jumala!” Sara parahti ja otti koirasta kiinni. Hän alkoi vetää sitä irti Johnin nännistä, mutta piski ei irrottanut. John Laseria ei purra, ajatteli John ja tarttui itse koiraa korvasta kiinni. John väänsi ja koira päästi ulisten irti. Sara nappasi koiran syliinsä. ”Jumalauta John, älä oo noin väkivaltainen.” Hän kimitti silittäen koiraa samalla. Sara ojensi Johnille laukustaan kaivamansa purkin. ”Ota siitä allergialääke, jos se vaikka auttais.” Hän jatkoi edelleen koiraa silittäen. John avasi purkin ja nappasi kourallisen pillereitä. ”Hei yks vaan.” Matias sanoi mutta John heitti pillerit suuhunsa aivastusten välissä.

Pieni chihuahua räksytti Saran sylissä Johnille. Juuso saapui terassille ja sytytti tupakan. ”Ja tuleeko tänne lisää juomaa?” Hän kysyi pöytäseurueelta alkaessaan keräämään heidän tyhjiä laseja. ”Ei kiitos, mun pitää lähteä kohta töihin.” Sara vastasi. ”Tuo meille muille yhet.” Matias huikkasi. ”Ei mulle kiitos.” John sanoi. ”Mun tarttee lähtee hakeen vara-avainta että pääsen kotiin hakeen lompakkoni ja puhelimen.” Hän jatkoi noustessaan ylös. Chihuahua yritti hyökätä hänen kimppuunsa ja John säpsähti. Saran antaman allergialääkkeen ansiosta hän pystyi nyt olemaan koiran seurassa, vaikkei sitä tosin tahtonut. John tarttui terassin puukaiteeseen kiinni ja loikkasi siitä yli sulokkaalla liikkeellä alkuun, mutta ilmassa hänen pakarassaan oleva haava muistutti olemassaolostaan ja John laskeutui kyljelleen asvaltille. Terassilla olevat miehet alkoivat nauraa. ”Kävikö pahasti?” Sara kysyi naurua pidätellen samalla kun John nousi ylös kylkeään pidellen ja henkeään haukkoen. ”Ihan perussettiä.” John sanoi tuskaisesti kylkeään pidellen. ”Pystyyks joku teistä vahtiin tota rottaa sillä välin kun käyn hakeen sen avaimen?” Hän kysyi terassilla olijoilta. ”Ei pysty työaikana.” Juuso totesi tumpatessaan tupakkansa. ”Mä oon just lähössä töihin.” Sara vastasi. ”Mä voisin mutten halua.” Simo kertoi oman kantansa. ”Sama.” Totesi Matias lakonisesti ja otti sitten huikan. ”On siinäkin mulla kavereita.” John totesi katsoessaan Simoa ja Matiasta ärtyneenä. Sara nousi ylös ja antoi koiran hihnan Johnille. ”Kyllä sä pärjäät.” Hän sanoi laskiessaan koiran maahan. Koira alkoi välittömästi räksyttää ja juosta Johnin jalkaa kohti. ”Fuck!” John parahti samalla kun koira tarttui hänen lahkeeseensa kiinni. John ravisteli koiran irti ja lähti juoksemaan sitä pakoon, hihna kädessään. ”Vauhtia John, se saa sut kiinni.” Matias huusi heidän peräänsä terassilta nauraen.

Pieni chihuahua läähätti juostessaan Johnin perässä. John pinkoi kaikin voimin pakoon, mutta koira pysyi vauhdissa, olihan Johnilla hänen hihnansa kädessään. Hetken juostuaan John pysähtyi. Sehän oli vain pieni piski ja hän oli sentään entinen Navy SEAL. ”John Laserille ei räksytetä!” Hän ajatteli kääntyessään ympäri. Piski oli juuri puraisemaisillaan häntä jalkaan kun John potkaisi koiran ilmaan. Hän veti hihnasta koiran takaisin ja tarttui sitä kurkusta kiinni. ”Nyt lopetat sen räksyttämisen tai sulle käy todella huonosti.” John ärähti koiralle joka tärisi pelosta. John laski pelokkaan eläimen maahan ja lähti kävelemään. Koira seurasi pää alhaalla Johnia nyyhkyttäen hiljaa.

Vesisade ropisi puiden oksissa kun John saapui suuren siirtolohkareen juurelle. Hän pyyhki hiukan sammalta kiven pinnasta kunnes löysi siitä itse kaivertamansa ristin. Hänen mukanaan ollut chihuahua istui hihnassa katsellen Johnia kun tämä asetti selkänsä kiveä vasten, ristin kohdalle. John käveli kymmenen askelta ja kääntyi sitten 90 astetta vasemmalle, ottaen jälleen kymmenen askelta. Pysähdyttyään hän alkoi repiä aluskasvillisuutta ja pääsi lopulta käsiksi multaan. John kaivoi hetken maata kunnes löysi sieltä pienen rasian. John nousi ylös avatessaan rasiaa josta paljastui hänen kotinsa vara-avain. ”Aika ovela kätkö.” Kuului ääni hänen takaansa. John kääntyi nopeasti ympäri ja otti taisteluasennon. ”Rauhassa John.” Sanoi Timo, jonka takana seisoi viisi isokokoista miestä. John tarkkaili miehiä valppaana. ”Mitäs asiaa herroilla mahtaa olla kun mua tänne asti seurasitte?” Hän kysyi Timolta. ”Se nyt vaan on niin että ens perjantai ei kelpaa velan maksupäiväksi.” Timo sanoi samalla kaivaessaan nyrkkiraudat taskustaan. John puristi nyrkkinsä tiukempaan. ”No sillehän sitten ei voi mitään kun ennen perjantaita mulla ei ole rahaa.” John sanoi naurahtaen. ”Valetta!” Timo huudahti ja loikkasi Johnia kohti yrittäen lyödä häntä, mutta John sysäsi hänen kätensä sivuun vasemmalla kädellään ja iski oikeallaan Timoa naamaan. Timo älähti kivusta ja kaatui maahan samalla kun muut miehet kävivät Johnin päälle. Hän taisteli vastaan ja sai kaksi miehistä pudotettua, mutta lopulta hän joutui taipumaan ylivoiman edessä. Miehet potkivat maassa makaavaa Johnia joka yritti suojata päätään käsillään. Timo nousi ylös ja sylkäisi verisen klimpin suustaan. Hän huitaisi kädellään ilmaan ja miehet lopettivat Johnin potkimisen. Timo kumartui hänen ylleen ja otti avaimen hänen kädestään. ”Ehkä sun kämpästä löytyy jotain arvokasta.” Hän sanoi ja sylkäisi sitten uuden verisen klimpin Johnin kasvoille. ”Vai onko sulla jotain sanottavaa siihen?” Hän naurahti noustessaan jälleen seisomaan. John veti syvään henkeä. ”John Laserille ei motkoteta.” Hän sanoi ja heilautti samalla jalkansa päänsä yli, asetti kätensä maata vasten ja ponnisti ylös potkaisten Timoa kasvoihin. Timo kaatui maahan huutaen kivusta ja John laskeutui hänen viereensä. Muut miehet kävivät heti hänen kimppuunsa ja hakkasivat Johnin maahan. Timo nousi ylös pidellen verta vuotavaa nenäänsä samalla kun muut potkivat jälleen maassa makaavaa Johnia. Timo lähti ripein askelin pois paikalta ja muutkin miehet seurasivat häntä. John makasi maassa hengittäen raskaasti kun hänen ex-vaimonsa chihuahua saapui hänen luoksensa. He katsoivat hetken toisiaan silmiin, kunnes koira käänsi selkänsä, nosti toisen takajalkansa ja virtsasi Johnin kasvoille.

John raahautui kotiaan kohti ruhjottuna ja maansa myyneenä. Kesäillan vesisade oli sentään huuhtonut koiran virtsan hänen kasvoiltaan, mutta se oli laiha lohtu muuten niin masentavassa päivässä. Valkoinen farmari Volvo ajoi hänen viereensä ja John pysähtyi. Volvon sivuikkuna avautui ja Johnin ex-vaimo Katri nojautui kuljettajan paikalta lähemmäs. ”Mikset sä vastaa puhelimees?” Katri tiuskaisi. ”Se on edelleenkin kotona.” John vastasi tympääntyneenä. Katri nousi autosta ja tuli ripein askelin Johnin luo. ”Laittasit elämäsi kuntoon.” Hän sanoi ottaessaan koiran hihnan Johnin kädestä. Katri nosti chihuahuansa syliinsä ja palasi autoonsa mitään sanomatta ja ajoi pois. John jatkoi matkaansa ja saapui kotitalonsa pihaan. Pihassa kaksi naapurin rouvaa puhui poliisille joka kirjasi heidän sanomaansa lehtiöönsä. Johnin huomatessaan he osoittivat hänen suuntaansa. ”Tuo se on!” Toinen rouvista huusi. John jatkoi kävelyään pysähtymättä kunnes saapui poliisin luokse. ”Tekö olette John Laser?” Konstaapeli kysyi häneltä. John huokaisi syvään. ”Olen.” Hän sanoi ja ojensi kätensä eteensä valmiiksi käsiraudoille. Konstaapeli katsoi häntä hetken hämmentyneenä. ”Teidän kotiinne on murtauduttu.” Hän sanoi. ”Nämä kaksi rouvaa näkivät hämäräperäisten miesten kantavan sieltä tavaroita pakettiautoon ja poistuvan sitten paikalta.” Konstaapeli jatkoi samalla kun naiset nyökyttelivät. ”Olivat selvästi rikollisia.” Ensimmäinen rouva sanoi. ”Sellaisia ilkeän näköisiä. Varmasti virolaisia.” Toinen rouva jatkoi. John vilkaisi rouvia tympääntyneenä. ”Missä yhtiössä teillä on kotivakuutus?” Konstaapeli kysyi Johnilta. ”Ei mulla ole.” John sanoi huokaisten. ”No siinä tapauksessa täytyy vain toivoa että varkaat saadaan kiinni.” Konstaapeli sanoi ja laittoi lehtiön taskuunsa ja palasi autoonsa. John käveli yläkertaan jossa näki asuntonsa oven avonaisena. Timo oli sentään jättänyt hänen vara-avaimensa oveen. John sulki oven perässään ja katseli ympärilleen. Kaikki hänen elektroniikkansa oli viety puhelinta lukuun ottamatta. Hän istahti sohvalle ja otti puhelimen käteensä. Katri oli yrittänyt soittaa viisi kertaa ja Lindorf -perintäyhtiöltä oli tullut tekstiviesti jossa muistutettiin erääntyvästä laskusta. John pani sohvalle maaten ja sulki silmänsä. ”Josko huomenna olisi sitten parempi päivä..” Hän ajatteli sulkiessaan silmänsä.

Istun hiljaisella asemalaiturilla maassa, sillä penkkejä ei ole. Luulisi valtakunnan seitsemänneksi suurimmassa kaupungissa olevan edes varaa istumapaikkoihin. Vieno tuuli hulmuttaa hiuksiani kun vilkaisen kelloa. Junan tuloon on vielä vartti. Nousen seisomaan vähän jaloitellakseni. Raskaan työpäivän jälkeen jäseniäni kolottaa, mutta vitutuskäyrä on jo laskussa. Asemarakennuksesta saapuu joukko nuorisoa äänekkäästi puhuen. Yksi tytöistä vilkaisee minua ja alkaa nauramaan. Hän sanoo jotain muille osoittaen samalla minua ja pian koko joukko nauraa. Nuoriso kävelee ohitseni nauruaan pidätellen, joten vilkutan heille hymyillen. Muutama nuori pärskähtää äänekkääseen nauruun kun he katoavat nurkan taakse. Saattaisin olla hämmästynyt heidän käytöksestään, jos muiden ihmisten mielipiteet kiinnostaisivat minua edes vähän. Aseman kovaäänisistä särähtää kuulutus. Junani on viisi minuuttia myöhässä. Huokaisen syvään ja istun jälleen maahan istumaan.

Nousen ylös kun näen junan lähestyvän. Laituri on täyttynyt ihmisistä, joten oletan, että moni ihminen haluaa pois Jyväskylästä. Ymmärrän kyllä. Juna pysähtyy ja kohdallani on vaunu numero yksi. Oma paikkani on neljännessä vaunussa, joten ei muuta kuin kävelemään. Vastaani kävelee lomille päässyt alokas ja hymähdän huvittuneena, kun huomaan hänen kävelevän kuin hän marssisi muodossa. Kaivan muodon vuoksi maskin naamalleni, vaikka monella junasta poistuvallakaan sitä ei näytä naamallaan olevan. Vaunusta neljä poistuu juuri erityisen kaunis nainen. Hymyilen hänelle ja samassa tajuan, että eihän hän näe hymyäni maskin takaa. Nousen junaan ja löydän oman paikkani. Tuoliin on kiinnitetty tarra jossa lukee: Ei käytössä. Hetken tilanteesta hämmästyneenä istun viereiselle penkille.

Katson ikkunasta kuinka maisema vaihtuu järvestä metsään ja pian taas järveen. Niiden ja muutaman pienen kylän lisäksi ainoa nähtävä asia onkin ollut nainen joka jäi automaattioven väliin. Naurahdin sisäisesti kyseiselle tapahtumalla. Säpsähdän hiukan kun ajamme tunneliin. Niitä ei ole niillä rataosuuksilla joissa yleensä kuljen. Onneksi vaunussani ei ole kovaäänistä väkeä, lähinnä nukkuvia ihmisiä tai yksin puhelintaan räpläävää väkeä. Konduktööri ei ole vielä käynyt kääntymässä vaikka olemmekin jo pian Hankasalmella. Vessaan ravaa jatkuvasti väkeä joista kukaan ei tajua sen olevan varattu, vaikka ovi ei aukea. Kukaan ei nouse Hankasalmelta kyytiin, muutama tosin jäi pois. Hankasalmi ei tee minuun vaikutusta ainakaan aseman seutunsa perusteella, mutta eihän jokainen paikka voikaan olla niin vaikuttava kuin suuret junakunnat kuten Seinäjoki, Tampere, Akaa tai Riihimäki.

Astun junasta ulos Pieksämäen asemalle ja olen heti myyty. En tiedä aseman ikää, mutta ei täällä yli kolmeenkymmeneen vuoteen ole remonttia tehty ja se on hyvä. Tallaisena minä muistan rautatieasemat, joten nostalgiahenki on vahvana täällä. Vaihtojunani lähtee puolen tunnin päästä, joten kovasti asemarakennusta edemmäs en viitsi paikkakuntaa lähteä tutkimaan. Onneksi asemalla on Ravintola Rojava, jossa voin nauttia virvokkeita ennen seuraavan junan lähtöä. Katselen kuinka ihmisiä kulkee asemalle ja sieltä pois yhtenä virtana. Lopulta on aika siirtyä jälleen uuteen junaan ja jatkaa matkaa etelään. Pieksämäki jää silti aina muistoihin paikkana, jossa aika on pysähtynyt yhdeksänkymmentäluvulle.

Löydän paikkani ja ilokseni huomaan tämän penkin oleva toimintakykyinen. Vaunussa on enemmän väkeä ja puheensorinaa kuuluu taukoamatta. Ryhmä sotilaita astuu vaunuun. Heidän perässään tulee kauniita naisia. Suurin huolenaiheeni on, että paikkani on selkä menosuuntaan päin. Lisäksi minua suuresti vituttaa penkin niskatyyny joka ei pysy ylhäällä ja näin valuu painamaan selkääni ikävästi kun vähänkin liikahdan. Juna on juuri päässyt liikkeelle kun konduktööri saapuu paikalle. Yksi matkustaja ei reagoi kutsuun Pieksämäeltä tulleille, joten hän pääsee pummilla. Ei ole minun ongelmani, joten en puutu asiaan. Maisemat ovat samat kuin aiemmin, mutta hiukan vähemmällä järvimäärällä. Yhden naismatkustajan tunnistan edellisestä junasta. Maski ahdistaa hengitystäni ja pieni huimaus alkaa vaivata minua kun kirjoitan tätä samalla kun matkustan selkä edellä.

Päätän siirtyi ravintolavaunuun, sillä selkä edellä matkustaminen alkaa olla liikaa. Asiakkaita on kumminkin sellainen määrä, että yksikään kasvot menosuuntaan oleva paikka ei ole vapaana, mutta kylki edellä sentään pääsin matkustamaan joten jotain positiivista. Virvokkeideni saanti tosin kestää hetken, sillä edelläni kassalla on mies, jolle joudutaan useaan kertaan toistamaan, että hana on rikki, joten olut pitäisi tilata tölkkiversiona. Usein ihmettelen kuinka ihmiset ovat niin typeriä, että tuollaiset yksinkertaisetkaan asiat eivät mene perille. Mutta emmehän me kaikki voi fiksuja. Mikkelissä juna on pysähdyksissä melko kauan, joten mietin jopa hetken, että olemmekohan etuajassa. Sitten muistan, että matkustan Valtion Rautateillä, eli etuajassa olo on sula mahdottomuus.
Kuuntelen jonkun selvästi junanörtin juttuja. Konduktöörin ohi kävellessä hän nappaaa tätä hihasta kiinni ja kehuu sujuvaa liikkeelle lähtöä Mikkelistä. Sehän ei tietysti kerro vielä nörtteydestä, mutta hän osaa jopa nimetä veturin mallin ja teknisiä tietoja siitä, joten hän on selvästi perehtynyt asiaan. Metsämaisemassa näkyy selvä muutos, sillä havupuiden määrä on selvästi lisääntynyt. Keski-Suomessa lehtipuut olivat vielä valitsevina. Kai tämä Etelä-Savo on sitten kuivempaa maaperää.

Hämmästyn kun juna pysähtyy Mäntyharjun asemalle. Asemarakennuksesta pauhaa yhdeksänkymmentäluvun diskomusiikki ja piha on täynnä keski-ikäisiä naisia tanssimassa diskovaatteissaan. En tiennyt Mäntyharjussa olevan näin paljon elämää. Kuulen kuulutuksen jossa kerrotaan, että joudumme odottamaan toista junaa, lähtömme siis viivästyy hetkeksi. Päätän siis nousta junasta katsomaan hiukan lähemmin aseman tapahtumia. Viilenevässä illassa musiikki ja nauru raikaa. Onpa mukava nähdä pikkupaikkakunta jossa on elämää. Hetken katseltuani kuulen ohi ajavan junan äänen. Käännyn ympäri palatakseni junaan, mutta huomaan sen olevan poissa. Junan perävalot loistavat kun se matkaa kohti etelää ilman minua. Ilmeisesti vaihde olikin kauempana asemasta kuin oletin. Voihan vittu.