Koulun pihalla kuului äänten kakofonia. Yli kolmesataa oppilasta oli tullut viettämään pakollista ulkovälituntia kirpeään pakkasilmaan. Yhtä kiharahiuksista poikaa lukuunottamatta kaikki oppilaat viettivät välitunnin omien kavereidensa kanssa, kuka mistäkin jutellen.

Apa katseli aitaa vasten nojaavaa, yksin olevaa poikaa, jonka Ilvespipon alta näkyi vaaleita kiharia hiuksia. Apan kaverit puhuivat taas jostain typerästä internetin välityksellä pelattavasta roolipelistä, jota hän ei itse voinut pelata. Apa oli kiinnittänyt huomionsa samaan poikaan jo ennenkin, mutta nyt hän vasta ajatteli asiaa. ”Hei kuka toi jätkä on?” Apa kysyi kavereiltaan, keskeyttäen heidän nörtteilynsä. Muut katsoivat siihen suuntaan johon Apa oli nyökännyt. ”Se on Jani, se on aina yksin.” Yksi Apan kavereista vastasi. Muut jatkoivat nörttipuheitaan samalla kun kello soi. Pihalla olevat ihmiset alkoivat hitaasti kävellä sisälle. Ilvespipoinen poika jäi aidan viereen odottamaan, että suurin ruuhka menisi ohi. Apa katsoi häntä kävellessään sisälle ja heidän katseensa kohtasivat. Apa käänsi päänsä nopeasti. ”Ai niin, oisko mun pitäny tehä ruatsin läksytkin?” Apa naurahti kävellessään sisälle.

Jani katseli oppilasmassojen verkkaista etenemistä sisälle. Hän jäi odottamaan että muut menivät ensin, ettei vain häiritsisi ketään. Tuuli yltyi pihalla ja Janin oli kylmä, mutta hän silti mieluummin odotti paikallaan, kuin meni väkijoukkoon. Kuuden vuoden koulukiusaaminen oli jättänyt häneen jäljet, joten hän oli jo puoli lukuvuotta ollut uudessa koulussa omissa oloissaan, yksin, tekemättä itsestään numeroa. Mieluummin yksin kuin kiusattuna, oli Jani alkuun ajatellut, mutta päivä päivältä hänen ajatuksensa synkkenivät. Nyt taisi kumminkin olla liian myöhäistä enää tutustua tämän uuden kaupungin ihmisiin, heillä oli kumminkin jo omat kaveripiirinsä. Jani lähti kävelemään ovea kohti, mieli maassa.

Apa istui sohvalla lukemassa kirjaa. Kevätaurinko sulatti takapihalla lumia ja hänen pikkusiskonsa kikatteli kaverinsa kanssa jotain teinijuttuja toisella sohvalla. ”Se uus poika on niin outo.” Pikkusisko sanoi. ”Mutta silti söpö.” Kaveri vastasi. ”Miten niin?” Pikkusisko hämmästeli. ”No ne kiharat hiukset!” Kaveri vastasi. Apa pyöritti silmiään turhautuneena yrittäessään keskittyä lukemiseen. ”Ai suhun vetoo sellanen!” Pikkusisko huudahti ja molemmat tytöt katsoivat Apaa, ennen kuin alkoivat nauraa. Apan äiti tuli paikalle. ”Ootko sää Apa lukenu siihen huomiseen kokeeseen?” Hän kysyi. ”Joo.” Apa valehteli kääntäen samalla sivua. Äiti katsoi häntä hetken ennen kuin poistui paikalta.

Jani istui kotonaan tietokoneella pelaamassa. Hänen eilisillä syntymäpäivillään ei ollut käynyt ketään, taaskaan. Ketään luokkalaistaan hän ei ollut toki kutsunutkaan, eikä hänellä ollut vanhasta koulustakaan ystäviä, mutta edes isä tai muut sukulaiset eivät olleet tulleet. Toki isän ja äidin välit olivat olleet tiukat eron jälkeen, mutta olisihan sitä voinut edes yrittää oman pojan vuoksi? He olivat vain äitinsä, isäpuolensa, pikkuveljensä ja pikkusiskonsa kanssa syöneet kakkua. Lopuksi Jani oli saanut muutaman lahjan. Jani katsoi ulos ikkunasta ja jäi tuijottamaan pihakoivua. Jani nousi seisomaan, käveli ikkunalle ja avasi sen. Pieni tuulenvire hulmutti hänen hiuksiaan, kun hän nousi patterin päälle ja siitä edelleen ikkunalaudalle seisomaan. Jani katseli alhaalla olevaa pihakiveystä vanhan rintamamiestalon yläkerrasta, kyynelten virratessa hänen poskillaan. ”Jani!” Kuului äidin ääni alakerrasta. ”Ruoka on valmista!” Äiti ilmoitti. Jani seisoi hetken hiljaa. ”Tulossa!” Hän lopulta vastasi astuessaan alas ikkunalta.

Apa säpsähti herätyskellonsa ääntä ja löi päänsä seinään. Väsymyksestä ja iskusta tokkuraisena hän kolusi sänkynsä päädyssä olevaa hyllyä sammuttaakseen hälytyksen. ”Mitä vittua?” Kysyi Apan samassa huoneessa nukkuva pikkusisko. ”Sori.” Apa mutisi saatuaan kellon käteensä ja laittaessaan sen pois päältä. Oli ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen ja Apan yläkoulu alkoi tunnin aiemmin kuin pikkusiskon alakoulu. Äiti oli lähtenyt jo töihin ja isoveli oli heidän isällään tämän viikon. Puoliksi unissaan Apa käveli vessaan pesemään hampaansa. Aikaa säästääkseen hän virtsasi samaan aikaan. Puettuaan vaatteensa Apa heitti repun selkäänsä ja astui ulos. Muutaman tunnin yöunilla ei paljoa juhlittu, mutta sen siitä saa kun laittaa unirytminsä täysin uusiksi kesäloman aikana. Apa hyppäsi pyöränsä satulaan ja alkoi polkea.

Jani käveli katse maassa pienen järven rantaan rakennettua kuntorataa pitkin kouluun. Kesä oli mennyt yhtä ankeasti kuin kaikki edellisetkin. Kaksi viikonloppua isällä isoveljen ja isosiskon kanssa, kaikki muut päivät kotona tietokoneella. Kuntorata liittyi autotiehen Janin jatkaessa matkaa. Takaapäin kuului pyörän kellon ääni ja samassa Janin ohitse viiletti alamäkeen nahkatakkinen poika, jonka niskaan asti ulottuvat vaaleat hiukset hulmusivat tuulessa. Jani jatkoi kävelyään miettien itsetuhoisia ajatuksia, lintujen laulaessa puissa.

Apa kuunteli kaveriensa kesälomakertomuksia, katsellen samalla aidan vieressä yksin seisovaa poikaa. Hänen päässään raksutti jokin asia, jota hän ei täysin ymmärtänyt ja se häiritsi häntä. ”Mites Apa se sun pikkusiskos? ” Kuului erään kaverin kysymys. Apa käänsi katseensa muihin. ”Oletko sää ihastunut mun siskooni vai?” Apa kysyi, kohottaen samalla toisen kulmakarvansa toista korkeammalle. ”Ei kun onko silläkin kiharat hiukset?” Kaveri jatkoi nauraen ja samassa Apan päässä naksahti ajatukset kohdalleen. Siellä pikkusiskon luokallahan oli joku uusi oppilas, jolla oli kiharat hiukset. ”Ei ole, mää olen perheeni ainoa.” Apa vastasi samalla kun koulun kellot soivat. Väkijoukko aloitti verkkaisen kävelemisen kohti pääovia. Apa haki katseellaan yksinäistä poikaa ja löysi hänet ovien läheltä. ”Jani!” Apa ärähti, säikäyttäen hänet. ”Onko sulla kaks vuotta nuorempi pikkuveli?” Apa kysyi selvästi peloissaan olevalta Janilta. ”O… on.” Jani vastasi täristen. ”No perkele, se on mun pikkusiskon kanssa samalla luokalla.” Apa naurahti heidän kävellessään ovea kohti. ”Arto.” Apa sanoi heidän päästyään sisälle ja ojentaessaan kätensä. ”Mutta sano Apa vaan, niin ne muutkin tekee.” Hän jatkoi heidän kätellessään nopeasti, ennen kuin kaksikko lähti eri suuntiin luokkahuoneitaan kohti.

Jani tunsi sydämensä pamppailevan. Joku oli puhunut hänelle vapaaehtoisesti. Tilanne oli Janille aivan uusi ja se hämmensi häntä. Seuraavan välitunnin hän vietti tutussa paikassaan aidan vieressä, mutta tällä kertaa hän katseli tarkasti tuota Apaksi itsensä esitellyttä poikaa. Hän selitti jotain kavereilleen, kädet hurjasti ilmaa viuhtoen ja kaverit nauroivat hänen tarinalleen. Koko viime lukuvuoden aikana hän ei ollut kiinnittänyt Apaan mitään huomiota. Mistä hän oli edes saanut Janin nimen selville, saatikka tiedon hänen pikkuveljestään? Yksi Apan kaveriporukasta oli Janin luokalla, joten varmaankin häneltä, mutta miksi he olisivat Janista puhuneet? Tapaus hämmensi Jania niin paljon, ettei hän pystynyt loppupäivän aikana keskittymään oppitunteihin.

Apa tuijotti koulun ilmoitustaululle ilmestynyttä tiedotetta, etsien nimeään. Ensi kesän rippileirijako oli tullut. ”Tossa, just siellä minne toivoinkin.” Hän lopulta hihkaisi löydettyään itsensä. ”Siellähän ollaan me kaikki.” Eräs hänen kavereistaan totesi. ”Niin ja Apan tuleva vaimo.” Pilkkasi toinen osoittaessaan paperista tytön nimeä, johon Apa oli ollut ihastunut yläkoulun alusta alkaen. Jätkät naureskelivat Apalle, joka vaivaantui ajatuksesta joutua ihastuksensa kanssa samalle leirille. Hän oli niin ujo tyttöjen suhteen, ettei ollut uskaltanut edes tervehtiä ihastustaan. Pojat poistuivat ulos viettämään välituntia. ”Vittu ei kiinnostais mikään Jeesusleiri ollenkaan.” Yks porukasta kirosi, aloittaen näin kiivaan keskustelun rippileiriin liittyen. Apa huomasi keskustelun lomassa Janin tutulla paikallaan aidan vieressä. ”Mihis leirille sää Jani jouduit?” Hän huusi ja muut hiljenivät. ”Talvileirille.” Jani vastasi hiukan peloissaan. ”No sulla ei ainakaan mee kesälomaa hukkaan.” Apa naurahti juuri kun kello soi välitunnin päättymisen merkiksi.

Jani uskaltautui kävelemään muiden ihmisten mukana sisälle ensimmäistä kertaa yläkoulun aikana. ”Halusitsä talvileirille?” Kuului Apan ääni hänen takaansa ja Jani säpsähti. Apa siirtyi hänen vierelleen kävelemään. ”En mä hakenu mihinkään, mulle on ihan sama mille leirille meen.” Jani vastasi ääni hiukan vapisten. ”Mää ite meen loppukesällä ko on jo muuta menoa uudeksvuodeks ja alkukesään.” Apa rupatteli heidän kävellessään sisälle. Jani ei vastannut mitään, sillä ei ollut tottunut rupatteluun. ”Mikäs sun sähköposti on, jos lisään sut meseen?” Apa kysyi pysähtyessään aulassa. Jani tunsi sydämensä pamppailevan pelon ja ilon sekaisissa tunnelmissa. ”Ihan vaan jani@hotmail.com.” Hän sai vastattua. ”No se on helppo muistaa.” Apa naurahti. ”Mää lisään sut koulun jälkeen.” Hän jatkoi poistuessaan omaa luokkaansa kohden. Jani lähti eri suuntaan omaa luokkaansa kohti, sekaisissa tunnelmissa. Oliko Apa tosissaan vai oliko tämä vain julmaa pilaa? Pelon ja innostuksen tunteet vaihtelivat koko loppupäivän hänen mielessään.

Apa käveli kotiin kädet taskussaan. Hänen koulupäivänsä oli ollut tunnin muita kavereitaan pidempi saksan tunnin vuoksi. Kulkiessaan Siwan pihan poikki hän huomasi sen ovien edessä lorvailemassa seiskaluokkalaisia, jotka naureskelivat. ”Komee nahkatakki!” Yksi huusi Apalle, viitaten hänen repaleiseen takkiinsa, jonka vetoketjua hän piti auki kesät talvet. ”Eiks sua oo opetettu miten vetoketju toimii?!” Joukosta huudettiin, mutta Apa ei huomioinut heitä. ”Helppohan se on pitää sitä talvetkin auki kun on noin läski.” Kuului seuraava kommentti ja se sai Apan pysähtymään. Hän käveli joukon luokse, joka naureskeli edelliselle kommentille. Apa pysähtyi viimeisen kommentin sanoneen eteen. ”Menikö köyhällä pullukalla tunteisiin?” Poika kysyi. Apa hymyili hänelle ja tarttui häntä kurkusta kiinni ja nosti pojan ilmaan. ”Mitä vittua!?” Muut hämmästelivät ja olivat tulossa Apan kimppuun, mutta hän löi vapaan kätensä kämmenellä yhtä poikaa rintaan ja tämä kaatui polvilleen haukkoen henkeä. Muut perääntyivät. ”Ihan vain tiedoksesi.” Apa sanoi ilmassa roikottamalleen pojalle. ”Tämä on isältäni peritty takki, joten koitappa sanoa siitä vielä kerran jotain pilkallista.” Hän sanoi rauhallisesti, pojan pihistessä hänen otteessaan. ”Ja sitten vitun molopää opettelet tapoja, etkä enää ikinä pilkkaa ihmisten ulkonäköä.” Apa jatkoi laskiessaan pojan alas. ”Oli mukava jutella.” Apa totesi lähtiessään jatkamaan matkaansa.

Jani istui kotonaan tietokoneella. Hän piti meseä auki, tuijottaen yhteystietolistaansa, jossa oli vain hänen kaksi vanhempaa sisarustaan, jännityksellä. Kello oli kohta viisi ja Apa oli luvannut lisätä hänet heti koulun jälkeen. Vaikka hän olisi päässyt koulusta vasta neljältä, ilmoituksen lisäyksestä pitäisi tulla pian. Huoneessa oli täysin hiljaista, kellon pitämään vaimeaa naksutusta lukuunottamatta. Äkillisesti kuulunut mesen merkkiääni pelästytti hänet. Tietokoneen ruudun alareunaan ilmestyi pieni ruutu, jossa luki: ”Vitunhuvittavakoiranpaskapussi@hotmail.com lisäsi sinut.” Heti perään kuului uusi kilahdus. ”Pikkusisko oli koneella, siks kesti :D” luki viestissä. Janin sielu kiljui riemusta ja hän melkein pomppasi tuoliltaan ylös tanssiakseen, kunnes muisti ettei osaa tanssia. Huoneen ovi aukesi ja hänen pikkuveljensä kiharatukkanen pää kurkisti sen raosta. ”Äiti käski tulla sanomaan että ruoka on kohta valmista.” Hän sanoi ja poistui sitten. Jani kirjoitti nopeaan vastauksen: ”Ei haittaa.” Ennen kuin poistui alakertaan.

Apa katsoi televisiota yksin kotona lauantai-iltana sohvalla maaten. Hän vilkaisi takkaa ja päätti, että pellit voisi laittaa kiinni. Noustuaan ylös hän katseli vielä hetken ulkona hiljakseen satavaa lunta ennen kuin sulki pellit. Katseltuaan hetken televisiota seisaaltaan hän päätti ohjelman olevan paskaa ja meni tietokoneelle. Kirjautuessaan sisään meseen hänelle tuli heti viesti: ”Saanko kysyä sulta jotain?” oli Jani kirjoittanut. Yhteystietojensa vaihtamisen jälkeen he olivat vaihtaneet mesessä muutaman kohteliaisuuden ja koulussa lähinnä morjestaneet toisiaan. ”Multa voi aina kysyä 8D” Apa vastasi ja jäi odottamaan. ”Ootko ikinä pelannut Final Fantasy VII nimistä peliä?” tuli Janilta kysymys. Apan kasvoille levisi mairea hymy kun hän rusautti sormiaan. ”PARAS. PELI. IKINÄ!” Hän kirjoitti vastauksen. Seuraavassa viestissään Jani kysyi neuvoa kohtaan, josta ei päässyt eteenpäin ja loppuillan pojat juttelivat japanilaisista roolipeleistä.

Jani söi ruokansa nopeasti ja kiitti äitiään, ennen kuin kiiruhti yläkertaan. ”Mitä Janille on tapahtunut?” Äiti kysyi pöytään jääneeltä pikkuveljeltä. ”Sillä on käsittääkseni joku kaveri, jonka kanssa ne nörtteilee mesessä.” Pikkuveli vastasi ennen kuin puraisi leipäänsä. Äiti pudotti vesilasin maahan järkytyksestä. ”Anteeksi mitä?” Hän kysyi hämillään samalla kun haki rikkalapion siivotakseen lasinsirut. ”Joku koulusta, en mä tiiä sen enempää.” Pikkuveli vastasi olkapäitään kohauttaen. Janin äiti rojahti lattialle polvilleen lasinsirujen eteen ja alkoi itkeä. Hänen miehensä tuli keittiöön. ”Mitä tapahtui?” Hän kysyi katsoen lattialla itkevää kumppaniaan. ”Janilla on ystävä.” Äiti sopersi itkunsa lomasta. Mies katsoi epäluuloisesti pikkuveljeä, joka nyökkäsi. Mies nosti äidin seisomaan. ”Mahtavaa.” Hän sanoi ja halasi puolisoaan kyynelten alkaessa virrata hänenkin silmistään.

Apa yritti pitää tasapainonsa liukkaassa alamäessä matkalla kouluun. Pieneltä järveltä, joka oli mäen alapäässä, puhalsi tuuli hänen avonaisen nahkatakkinsa läpi, mutta se ei häntä haitannut. Järveä kiertävältä kuntoradalta, käveli hahmo tietä kohti, jonka Apa tunnisti. ”Jani!” Hän huusi ja nosti kätensä tervehdykseen, hahmon kääntyessä katsomaan. Jani vastasi tervehdykseen ja jatkoi sitten kävelyä. Apa kiristi tahtiaan ja sai lopulta Janin kiinni. ”Vartoo ny vähän, mukavampihan se on seurassa kävellä.” Apa naurahti. ”Mites joululoma meni?” Hän jatkoi rupattelua. ”Siinähän se.” Jani vastasi. ”Sain vihdoin Final Fantasy ysin lahjaksi.” Hän jatkoi. ”Ai jumalauta, se on kova!” Apa riemastui. ”Melkei yhtä hyvä ko seiska.” Hän jatkoi ja loppu koulumatkan pojat rupattelivat kyseisten pelejen eroista.

Jani pelasi Super Mario Party peliä. Peli oli tarkoitettu moninpeliksi, mutta hän oli tottunut pelaamaan sitä yksin. Rämpyttäessään ohjaimensa Y-nappia hänelle syntyi ajatus. Suostuisiko Apa tulemaan pelaamaan hänen kanssaan? Janin nuoremmat sisarukset eivät halunneet enää pelata Janin kanssa sen jälkeen, kun hänestä oli tullut liian hyvä. Jani laittoi pelin pauselle ja meni tietokoneelle. Apa oli mesessä onlinessa. ”Moi.” Jani aloitti keskustelun varovasti. ”Mo.” Apa vastasi. Hetken Jani mietti, miten kertoisi asiansa. ”Ootko pelannu Super Mario pelejä?” Hän lopulta kirjoitti. Jani odotti jännittyneenä vastausta. ”Totta kai oon pelannu.” Apa vastasi. ”Tosin vaan niitä vanhoja 8D” Apa jatkoi viestittelyä. ”Mulla olis tällänen Mario Party peli jota olis porukalla kiva pelata.” Jani kirjoitti ja tunsi sykkeensä nousevan. Useita minuutteja kului, kunnes lopulta tuli vastaus: ”Kuulostaa hyvältä.” Apa vastasi ja Jani huokaisi helpotuksesta. ”Hiihtolomallahan meillä on hyvin aikaa, sovitaan tarkemmin huomena koulussa :D” Apa kirjoitti. ”Sopii.” Jani vastasi onnen kyynelten valuessa hänen silmistään.

Apa tuli kouluun muutamaa minuuttia vaille oppitunnin alkua, sillä hänen aamuinen läksyjen tekonsa oli hiukan venähtänyt. Saapuessaan koulun pihaan hänen kaverinsa tervehtivät häntä. ”Venykö taas läksyjen teko?” Yksi kavereista naurahti. Apa heilautti kättään morjestuksena kävellessään joukon ohi suoraan aidan viereen Janin luokse. ”Mo.” Apa tervehti ja Jani nyökkäsi. ”Niin millanen peli se Mario Party on?” Apa kysyi. ”Siinä pelataan sellasia minipelejä.” Jani vastasi hymyillen. Apa ei ollut ikinä ennen nähnyt Janin hymyä, joten häntäkin alkoi hymyilyttää. ”Kuulostaa vitun hyvältä.” Apa riemastui. ”Sopiiko sulle hiihtoloman keskiviikko? Mää meen sillon loman aloittavana viikonloppuna mummolle ja en välttämättä palaa kotiin vasta ko tiistaina.” Apa totesi. Hänen kaverinsa katselivat kauempaa ihmeissään poikien keskustelua. ”Sopiihan se.” Jani vastasi. ”Ootko pelannu ikinä Kingdom Hearts peliä?” Hän jatkoi iloisena. ”Varmaan sata kertaa.” Apa naurahti juuri ennen kellon soittoa.

Jani ei meinannut pysyä housuissaan. Hän katseli keittiön ikkunasta ulos, täristen jännityksestä. Hänen äitinsä katseli huolissaan oviaukosta poikaansa. Hän poistui olohuoneeseen, jossa muu perhe katseli televisiota. ”Miltä näyttää?” Janin isäpuoli kysyi, irrottamatta katsettaan televisiosta. ”Mistä minä sen tietäisin.” Äiti vastasi levottomana. ”Jos Jani onkin vain kuvitellut kaiken?” Hän jatkoi samalla kun pureskeli kynsiään. ”Kyllä Apa on oikea ihminen.” Janin pikkuveli sanoi. ”Krista on hänestä puhunut koulussa.” Pikkuveli jatkoi. ”Kuka Krista?” Pikkusisko kysyi veljeltään. ”Mun luokkalainen, ilmeisesti tän Apan pikkusisko.” Kuului vastaus samalla kun keittiöstä kuului Janin riemun kiljaisu. Olohuoneen väki jäi jännittyneenä odottamaan, kunnes ovikello soi. Janin äiti puhkesi kyyneliin kun ovi aukesi ja eteisestä kuului toisen ihmisen ääni. ”Me mennään pelaan.” Jani ilmoitti kun pojat kävelivät yläkertaan. ”Mä meen kanssa pelaan.” Pikkusisko sanoi noustessaan seisomaan. ”Neea, älä mee.” Janin äiti sanoi kyyneleet silmissä ja Neea pysähtyi. ”Anna veljes olla kaksin kaverinsa kanssa.” Äiti jatkoi ja Neea istui alas. Jani käynnisti Nintendo Gamecuben samalla kun Apa istui lattialle. ”Anna sitten vähän armoa alkuun ko mää olen amatööri.” Hän sanoi Janin ojentaessaan hänelle ohjainta. ”Nää on helppoja pelejä, opit nopeesti.” Hän sanoi istuessaan itse alas.

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Yhtenäisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.