Helsinki-Vantaan lentoasemalla väki tungeksi lähtöporteilleen toisiaan tönien. Laura katseli toisiaan tuuppivia ihmisiä hymyillen. Useilta edellisistä matkoiltaan hän oli oppinut, että viisainta oli antaa muiden mennä ensin koneeseen ja siirtyä itse viimeisenä, ettei tarvitse mennä tungokseen muiden tönittäväksi. Lento ei lähde yhtään sen aikaisemmin. Vahingoniloisen hymyn lisäksi oikea ilo loisti Lauran kasvoilta. Tätä matkaa oli odotettu useita vuosia jo ennen pandemiaa ja nyt hän viimein pääsisi Turkkiin. Väkijoukko töni toisiaan edetessään kohti lähtöportteja ja heidän välistään puikkelehti mies Lauran viereen. ”Mennään jo.” Kari tokaisi ottaessaan matkalaukkunsa kahvasta kiinni. ”Antaa muiden mennä ensin, ei meillä oo kiire.” Laura vastasi vessasta palanneelle avomiehelleen. ”Ei kun nyt mennään.” Kari sanoi lähtiessään portteja kohti. Laura huokaisi syvään ennen kuin lähti Karin perään väkijoukkoon.

Vessan valo sammui kun vanha mies tuli sieltä pois. ”No vihdoin.” Kari sanoi avatessaan turvavyönsä lähteäkseen vessaan. Laura siirsi jalkojaan tehdäkseen tilaa että Kari pääsi käytävälle. ”Aloitamme pian ruokien tarjoilun.” Kuului kaiuttimista Lauran katsellessa Karia tämän kiirehtiessä vessaan, ennen kuin kukaan muu ehtisi. Heidän rivinsä ikkunapaikalla nukkui vanha nainen, jonka tasainen hengitys rauhoitti lievästä lentopelosta kärsivää Lauraa. Hän sulki silmänsä nukahtaakseen itsekin, jotta matka menisi joutuisasti. ”Siirrä ittees.” Kuului Karin ääni käytävältä, saaden Lauran säpsähtämään. Hän siirsi jalkojaan, että Kari pääsisi paikalleen. ”Ei kun mee sää siihen keskelle.” Kari totesi näyttäen samalla kädellään siirtymiselettä. ”Mutta se on sun paikka.” Laura sanoi hämillään. ”Niin mutta mää halua istua käytäväpaikalla.” Kari intti. ”Niin mutta me sovittiin että mää saan käytäväpaikan jos mulle tulee pahoinvointia tai paniikkihäiriö.” Laura muistutti miestään heidän sopimuksestaan. ”Niin niin, mee ny yks penkki sinne päin.” Kari ärähti ja katsoi Lauraa vihaisesti. Hetken he tuijottivat toisiaan silmiin, kunnes Laura luovutti. Syvän huokauksen saattelemana hän siirtyi rivin keskimmäiselle paikalle.

Turvavyön valo syttyi kun lentokone alkoi valmistautua laskeutumiseen. Lauran pulssi hakkasi ylikierroksilla hänen puristaessaan penkkinsä käsinojia rystyset valkoisina. Aina kun hän oli ollut saamassa unen päästä kiinni, Kari oli herättänyt hänet jollain typerällä asialla. Karin mukaan ottaminen kadutti häntä entistä enemmän. Pitkään Laura oli ollut tyytyväinen elämiseen ilman kumppania, mutta lopulta Kari oli väsyttänyt hänet loputtomilla iskuyrityksillään. Lauran mieleen palasi hänen entinen luokkalaisensa, johon hän oli uudelleen tutustunut samoihin aikoihin kun Kari oli aloittanut väsyttämistaktiikkansa. He eivät ikinä olleet puhuneet asiasta, mutta hän taisi olla ihastunut Lauraan jo koulussa ja edelleen näin aikuisena. Hän vain ei ikinä tehnyt aloitetta Lauran suhteen ja nyt hän oli tässä elämäntilanteessa. Alunperin Laura oli varannut matkan vain itselleen, mutta lopulta he olivat ostaneet myös Karille liput että voisivat nauttia lomasta pariskuntana. Koneen laskeutumistelineet osuivat kiitorataan, saaden koneen pompahtamaan hieman. Lauran sydän oli pysähtyä pelosta, mutta rauhoittui kun koneen eteneminen tasaantui. Kari joi lonkeroaan vieressä rauhallisena. Koneen pysähdyttyä Laura uskalsi vihdoin irrottaa otteensa käsinojista hänen liittyessään muiden matkustajien antamiin aplodeihin.

Hotellihuoneen ovi aukesi ja Kari astui huoneeseen. ”Aika komee näkymä.” Hän totesi katsoessaan ikkunasta ja heittäessään reppunsa sängylle. Laura saapui ovelle kantaen heidän molempien matkalaukkuja. ”Hyvinhän toi sun käsi näyttäis toimivan.” Hän totesi laskiessaan laukut käsistään. ”Se parani tossa matkalla, tais vaan olla puutunu kun istuin sen päällä taksissa.” Kari vastasi kääntämättä katsettaan ikkunasta. Laura sulki huoneen oven ja istahti sängyn reunalle hengähtämään. Kari heittäytyi sängylle hänen vierelleen makuulle ja otti kaukosäätimen yöpöydältä käynnistääkseen television. ”Et sää varmaan ymmärrä mitään turkkilaisesta televisiosta.” Laura totesi Karin alkaessa selata kanavia. ”Jos sieltä tulee vaikka joku hyvä elokuva.” Hän vastasi. ”Kato ny.” Kari hihkaisi löytäessään kanavan joka näytti Justice League elokuvaa. Laura katseli miestään hetken epäuskoisena kun tämä katseli intensiivisesti huonoilla erikoistehosteilla höystettyä ja huonosti käsikirjoitettua roskaa. Lopulta hän nousi ylös, kaivoi heidän hygieniatarvikelaukut matkalaukuista ja vei ne vessaan. ”Hei sää et oo ottanu iltalääkkeitäs.” Hän ilmoitti Karille palatessaan huoneeseen. ”Ai juu, ne olis pitäny ottaa koneessa mutta nehän oli ruumassa.” Kari vastasi noustessaan ylös sängyltä. ”Kiitos kun muistutit.” Hän totesi, antoi suukon Lauran poskelle ja meni vessaan ottamaan lääkkeensä. ”Käytäiskö tänään katsomassa Kizil Kulea?” Laura kysyi Karilta kun tämä palasi. ”Eiks sua väsytä lennon jäljiltä?” Kari kysyi palatessaan sängylle makaamaan. ”No vähän, mutta… ” Laura aloitti, mutta Kari keskeytti hänet. ”Jos sitten vaan levätään tää ilta ja mennään huomenna.” Kari sanoi laittaessaan televisioon lisää ääntä.

Yö oli laskeutunut Alanyan ylle. Kari kuorsasi sängyllä kaukosäädin kädessään, Lauran lukiessa uusinta Ilkka Remeksen kirjaa omalla puolellaan sänkyä. Saatuaan kappaleen loppuun hän laittoi kirjan sivuun ottaakseen kaukosäätimen Karilta. Sammutettuaan television hän meni vessaan pestäkseen hampaansa. Kietoessaan vaaleat hiuksensa poninhännälle hän ei voinut olla ajattelematta turhautumistaan siitä, etteivät he olleet tänään jo lähteneet katsomaan kaupunkia, edes hetkeksi. Harjatessaan hampaitaan Lauran ajatukset vaelsivat pettymyksestä toivoon huomisesta ja välillä jopa töihin. Sylkäistessään hammastahnan pois suustaan hänen mieleensä tuli taas hänen entinen luokkalainen, joka ilmeisesti oli erittäin kiinnostunut historiasta. Todennäköisesti hän olisi joutunut hoputtamaan Lauraa lähtemään Punaista Tornia katsomaan eikä toisin päin. Ajatus nostatti pienen hymynkareen Lauran kasvoille, jonka Karin päästämä äänekäs pieru pyyhki pois. Pestyään vähäiset meikkinsä Laura palasi sänkyyn ja jatkoi vielä hetken lukemista.

Suihkun ääni herätti Lauran, huoneen seinällä olevan kellon näyttäessä puoli kuutta. Hän huokaisi syvään ennen kuin käänsi kylkeään ja yritti saada nukahdettua uudelleen. Kari heräsi aina viideltä aamulla, vaikka olisikin lomalla eikä välittänyt siitä että Laura halusi usein nukkua pidempään. Juuri kun Laura oli nukahtamassa uudelleen Kari ravisti hänet hereille. ”Kulta, lähetään kaupungille.” Kari kuiskasi hellästi, saamatta reaktiota. Hän ravisti voimakkaammin. ”Laura herää!” Kari huusi, saaden Lauran nostamaan päätään. ”Mää olen lomalla, anna mun nukkua!” Hän ärähti. ”No anteeks.” Kari sanoi loukkaantuneena. Laura laski päänsä tyynyyn ja sulki silmänsä Karin kävellessä minijääkaapille.

Aurinko oli kääntynyt sellaiseen kulmaan, että sen säteet paistoivat suoraan Lauran silmiin, herättäen hänet. ”Paljonko kello on?” Hän kysyi Karilta avaamatta silmiään. ”Vähän yli kymmenen.” Kari vastasi, puhe hiukan sammaltaen, saaden Lauran ponnahtamaan pystyyn. Karin puoleisella yöpöydällä lojui useita tyhjiä olutpulloja. ”Miten sää oot jo noin kännissä?” Laura huudahti katsoessaan sängyllä löhöävää Karia vihaisesti. ”No kun sää nukuit eikä mulla ollu muuta tekemistä.” Kari vastasi ja tyhjensi sitten viimeisimmän oluensa. Laura nousi sängystä ja marssi vihaisesti pesuhuoneeseen, Karin avatessa uuden oluen. Hetken Laura tuijotti omaa peilikuvaansa rauhoittuessaan. Saatuaan hengityksensä tasaantumaan hän aloitti hampaidensa pesemisen. Kauan odotettu Turkin loma näytti jo nyt huonolta, eivätkä he olleet olleet maassa edes kokonaista vuorokautta.

Lattialle putoavan kaukosäätimen ääni sai Lauran säpsähtämään kirjansa äärestä. Kari oli sammunut television ääreen juopoteltuaan koko päivän. Laura huokaisi syvään ja jatkoi sitten hetken lukemista, kunnes televisiossa näkyvä uutislähetys kiinnitti hänen huomionsa. Reportteri puhui mikrofoniinsa kaupungin satamassa. Lauran katse oli kiinnittynyt taustalla näkyvään punaiseen, tiilistä rakennettuun torniin. Hetken tuijotettuaan hän laittoi kirjansa sivuun ja katsoi sitten nukkuvaa Karia. Satama ei ollut kaukana heidän hotellistaan ja ulkona oli vielä valoisaa. Laura puntaroi hetken vaihtoehtojaan, kunnes nousi lopulta sängystä. Sammutettuaan television hän puki ylleen valkoisen kesämekkonsa, jossa oli punaisia kukkia ja poistui huoneesta. Hän ehtisi nopeasti käydä katsomassa tornia ja muita nähtävyyksiä, ennen kuin Kari heräisi. Pikkulapsen omainen, hiukan ilkikurinen hymy levisi Lauran kasvoille hänen kävellessään reippain askelin poispäin huoneestaan.

Aallot löivät Kizil Kulen viereisiin kiviin, roiskien hiukan vettä Lauran jaloille, tämän yrittäessä saada koko tornia kuvaan. Otettuaan muutaman kuvan puhelimellaan hän poistui kivikosta kävelläkseen aivan tornin juurelle. Sisälle sijaitsevaan etnografiseen museoon jonotti runsaasti ihmisiä, joista osa seurasi tarkasti Lauran kävelyä. Hän pysähtyi tornin juurelle, asettaen kätensä sen punatiilistä seinää vasten ja sulki silmänsä. Muistikuvat rippileiriltä palasivat hänen mieleensä. Hän muisti kuinka hänen luokallaan ollut poika oli kertonut kavereilleen Turkin historiasta kädet ilmassa villisti heiluen, silmät intohimosta palaen. Pojan kaverit eivät olleet vaikuttaneet erityisen kiinnostuneilta, mutta Lauraa pojan innokkuus oli huvittanut. Hän avasi silmänsä ja katsoi taivaalle, huokaisten syvään. Poikaan uudelleen tutustuttuaan hän oli ilokseen todennut pojan olevan edelleen samanlainen. Hetken vielä tornia katseltuaan hän vilkaisi puhelimestaan kelloa, ennen kuin lähti ripein askelin kohti hotellia.

Sytytettyään hotellihuoneen valot Laura pelästyi nähdessään Karin istumassa sängyllä, kädet puuskassa. ”Missä kävit?” Hän kysyi vihaisena, Lauran sulkiessa oven takanaan. ”Satamassa katsomassa nähtävyyksiä.” Laura vastasi Karin noustessa seisomaan. ”Älä valehtele!” Hän huusi kävellessään Lauraa kohti. ”En valehtelekaan, mulla on kuvia.” Laura tiuskaisi takaisin kaivaessaan puhelintaan esille. Kari pysähtyi hänen eteensä ja huitaisi puhelimen pois Lauran kädestä. ”Miksi sää valehtelet mulle?” Hän huusi sylki lentäen. Laura perääntyi ovea vasten, yrittäen saada kahvasta kiinni. ”Sää kävit jonkun gigolon luona!” Kari huusi tarttuessaan Lauran hiuksiin kiinni. ”Tunnusta!” Hän huusi paiskatessaan Lauran lattialle. ”En käynyt.” Laura sai sanottua itkunsa takaa. Kari nosti hänet hiuksista seisomaan ja toi kasvonsa aivan hänen kasvojen eteen. Laura tärisi pelosta kyynelten valuessa hänen poskillaan. ”Vitun huora.” Kari totesi halveksuen ja sylkäisi Lauraa kasvoihin, ennen kuin päästi irti tämän hiuksista. Laura ryömi huoneen nurkkaan Karin avatessa uuden oluen.

Yö oli pimentynyt ja Laura istui nurkassa, pää polviinsa painettuna. Useasti illan aikana hän oli miettinyt huoneesta poistumista, mutta heti perään ajatukset siitä mitä Kari tekisi jos hän lähtisi saivat hänet jäämään. Kari aloitti kuorsaamisen, saaden Lauran säikähtämään. Kyyneleet nousivat jälleen hänen silmiinsä, mutta eivät lähteneet valumaan. Kun Karin hengitys tasaantui, Laura uskalsi nousta seisomaan, lähteäkseen vessaan. Suljettuaan oven perässään niin hiljaa kuin pystyi, hän uskalsi sytyttää valot ja katsoa itseään peilistä. Hänen silmänsä verestivät kaikesta itkemisestä ja hänen hiuksensa olivat tavallista enemmän sekaisin. Hän avasi vesihanan niin pienelle kuin mahdollista, ettei vain siitä lähtevä ääni herättäisi Karia. Saatuaan kasvonsa pestyä hän jäi tuijottamaan peilikuvaansa. Vesi valui hänen poskipäitään pitkin lavuaariin, näyttäen kyyneliltä. Lopulta hän otti käsipyyhkeen ja kuivasi kasvonsa. Heittäessään paperia roskakoriin hän pysähtyi hetkeksi, huomatessaan siellä muutaman pillerin. Kari siis ei ollutkaan syönyt lääkkeitään. Hän huokaisi syvään heittäessään paperinsa roskiin.

Aamu oli valjennut Alanyan ylle ja Kari nousi istumaan sängyn reunalle. ”Oletsä hereillä?” Hän kysyi tuijotettuaan hetken ulos ikkunasta. ”Olen.” Kuului lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Kari kääntyi katsomaan sikiöasennossa makaavaa Lauraa. ”Anna anteeks kulta.” Hän sanoi hiljaa. ”Mää en tiedä mikä muhun meni.” Hän jatkoi, painaen päänsä alas. Laura nousi istumaan. ”Oletko sää ottanut ne lääkkees?” Hän kysyi, saaden Karin nostamaan päänsä. ”Olen.” Hän vastasi hetkeäkään epäröimättä, mutta Laura tiesi sen valheeksi. ”Miten sitten selität sen kohtauksen?” Laura kysyi noustessaan seisomaan. ”Mää olin kännissä!” Kari sanoi ääni vavisten noustessaan itsekin ylös. Laura puristi nyrkkiään ja puri huultaan. Sama selitys oli kuultu ennenkin useita kertoja. ”Voitko sitten tänään olla selvinpäin?” Hän kysyi tuijottaen Karia samalla syvälle silmiin. ”Totta kai, ei tippaakaan.” Hän vastasi, nostaen samalla kätensä ylös kuin vannoakseen valan. ”Hyvä.” Laura totesi poistuessaan vessaan. Kari avasi minijääkaapin heti kun vessan ovi meni kiinni, otti sieltä olutpullon ja joi sen yhdellä huikalla.

Vedettyään hiuksensa löysälle poninhännälle Laura kääntyi Kariin päin. ”Onko näin hyvä?” Hän kysyi, levittäen kätensä sivuille. Kari silmäili hetken häntä mietteliäänä. ”Voisitko silti laittaa ne löysät farkut ja sen hupparin päälle?” Hän lopulta sanoi. ”Eiks tää mekko oo sun mielestä kaunis?” Laura kysyi pettyneenä. ”Se on erittäin kaunis.” Kari selitti. ”Mutta kyllähän sää tiedät turkkilaiset. Nehän käy sun päälle heti jos sulla on tollanen asu.” Hän jatkoi. ”Siellähän on varmaan jotain kolmekytä astetta lämmintä, määhän läkähdyn hupparissa.” Laura sanoi osoittaen ulos auringonpaisteeseen. ”No joku mun paita.” Kari ehdotti. ”Mää ajattelen vaan sun turvallisuutta.” Hän selitti, mutta Laura ei uskonut häntä. ”Joo, mää vaihdan.” Laura totesi mennessään vessaan vaihtamaan vaatteensa. Kari kiiruhti jälleen minijääkaapille ja otti uuden oluen, tyhjentäen sen nopeasti.

Muutaman tunnin kaupungilla kierreltyään Laura ja Kari olivat pysähtyneet pienen kadunvarsikahvilan terassille. Laura oli onnellinen päästessään katselemaan kaupunkia ja leveä hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Mikäs sua hymyilyttää?” Kari kysyi sekoittaessaan kahvia lusikalla. ”Ei mikään.” Laura vastasi ennen kuin otti huikan lattestaan. ”No kerro nyt.” Kari tivasi. ”Ei mikään ihmeellinen.” Laura vastasi hymyillen. ”Ei kun kerro nyt.” Kari jatkoi tivaamista, kahviaan sekoittaen. ”Lopeta.” Laura naurahti noustessaan seisomaan. ”Mää käyn vessassa.” Hän totesi lähtiessään sisälle. Kari katsoi Lauran perään kunnes hän sulki vessan oven perässään. Samassa hän kaivoi taskustaan pienen pullon rakia, jota oli ostanut Lauran huomaamatta aiemmin ja kaatoi sen kahviinsa. Juotuaan kuppinsa tyhjäksi nopeilla siemauksilla hän tilasi toisen ja terästi senkin rakilla juuri ennen kuin Laura palasi pöytään. ”Vieläkö haluat kierrellä vai palataanko hotellille?” Kari kysyi. Laura vilkaisi kadulla käveleviä ihmisiä. ”Voitaisiinko käydä vielä Süleymaniyen moskeijassa?” Hän kysyi hiukan kainostellen. ”Totta kai kulta.” Kari vastasi hymyillen ja otti sitten pitkän huikan terästettyä kahviaan.

Hotellihuoneen ovi aukesi ja Laura astui sisään, perässään Karia kantava hotellivirkailija. ”Thank you, I don’t know what happened to him.” Hän pahoitteli nuorelle miehelle tapahtunutta samalla kun hän laski Karin sängylle. ”No problem, part of the job.” Mies vastasi hymyillen ennen kuin poistui huoneesta. Laura istui sängylle Karin viereen. ”Mitä tapahtu?” Hän kysyi huolissaan. ”En tiiä, varmaan auringonpistos.” Kari vastasi otsaansa pidellen. Häneltä oli lähtenyt jalat alta hotellin aulassa, heidän palattuaan kaupunkikierrokselta. ”Sullahan oli lippalakki päässä.” Laura totesi epäilevänä. Huoneeseen lankesi hiljaisuus. ”Niin mutta se on vanha lippis.” Kari lopulta vastasi. ”Kai tää Turkin aurinko paistaa voimakkaammin kun meillä Suomessa.” Hän tuhahti kääntäessään selkänsä Lauralle, joka katsoi häntä epäillen. Laura nousi seisomaan. ”Oletko sää juonut?” Hän kysyi surullisella äänellä. ”En.” Kari vastasi kääntymättä. Laura ei uskonut häntä, mutta päätti antaa asian olla ja istui omalle puolelleen sänkyä alkaakseen lukea kirjaansa. ”Mitä se sun flirttailu oli?” Kari kysyi juuri kun Laura sai kirjan avattua. ”Mikä?” Hän kysyi hämmentyneenä, saaden Karin kääntymään äkisti ympäri. ”Se sun flirttailu tolle neekerille!” Kari huusi, viitaten hänet sisään kantaneeseen mieheen. ”Mikä flirttailu!” Laura huusi takaisin. ”Älä valehtele mulle!” Kari huusi riuhtaistessaan kirjan Lauran kädestä ja löi sillä häntä päähän. ”Lopeta!” Laura huusi itkien Karin jatkaessa takomista. ”Sää huora haluat vaan isoa neekerin kyrpää!” Kari huusi. ”Siksikö sää halusit tulla tänne!” Hän karjui alkaessaan lyödä lujempaa. ”En!” Laura sai soperrettua. Kari lopetti kirjalla lyömisen ja tarttui Lauraa hiuksista. ”Senkin valehteleva huora!” Hän karjui ja sylki sitten itkevää Lauraa kasvoihin. ”Lopeta.” Laura sai sanottua itkunsa lomasta. Kari heitti hänet maahan ja poistui itse vessaan.

Laura itki huoneen nurkassa, silmäkulmansa vuotaessa verta. Kari oli ollut pitkään vessassa, mutta Laura ei uskaltanut liikkua, sillä tiesi hänen ryntäävän heti jatkamaan lyömistä jos hän kuulisi Lauran lähtevän. Epätoivon muuttuessa yhä syvemmäksi Laura muisteli jälleen kouluaikaista ihastustaan ja mietti omia elämänvalintojaan. Kari riuhtaisi vessan oven auki, pelästyttäen Lauran. ”Vieläkö tekee mieli paikallista kyrpää!” Hän huusi, heiluttaen tyhjää litran kokoista rakipulloa kädessään. ”Ei ole missään kohtaa tehnyt!” Laura huusi ääni sortuen. ”Valehteleva huora!” Kari huusi heittäen lasipullon rikki Lauran yläpuolelle seinään. ”Lopeta.” Hän sopersi itkuisena, hädin tuskin kuuluvasti, Karin marssiessa vihaisin askelin hänen luokseen. Mitään sanomatta hän tarttui Lauraa hiuksista ja ryhtyi raahaamaan tätä perässään kohti huoneen parveketta. ”Lopeta!” Laura huusi kauhuissaan, yrittäessään rimpuilla itseään irti. ”Turpa kiinni huora.” Kari totesi lakonisesti ennen kuin iski Lauran pään parvekkeen ovessa olevaan lasiin, saaden sen säröille. Lauran otsasta valui verta hänen silmilleen. ”Lopeta.” Hän aneli itkien Karin avatessa oven. Lauran päässä pyöri iskun jäljiltä Karin nostaessa hänet parvekkeen kaidetta vasten, kurottaen hänen yläruumiinsa kaiteen ylitse. ”Tunnusta!” Hän huusi Lauralle, sylki lentäen. ”Lopeta, kulta, lopeta.” Laura aneli, kyyneliään niellen. ”Vitun huora.” Kari totesi työntäessään Lauran kaiteen ylitse. Pudotus viidennestä kerroksesta katuun ei kestänyt kauan, mutta Laura ehti sen aikana vielä nähdä mielessään nuoruuden rakkautensa lempeät kasvot ennen kuin iskeytyi niska edellä katukiveykseen.