Aku Mattila avasi baarin oven ja astui sisään tuulen painaessa oven hänen perässään kiinni. Lunta oli satanut jo kolme päivää, eikä loppua ollut kuulemma nähtävissä. Paikalle oli saapunut runsaasti väkeä ja lähes kaikki seurasivat tarkasti isoa screeniä, jolla Yleisradion lähetys näkyi. Riisuessaan takkiaan Aku nyökkäsi tiskin takana työskentelevälle Kialle, joka alkoi laskea tuoppiin olutta, nyökättyään takaisin. Aku haravoi ravintolaa katseellaan samalla kun käveli baaritiskille. ”Onko Mikaa näkyny?” Hän kysyi Kialta istuessaan tuolille. ”Ei eilisen jälkeen.” Kia vastasi samalla kun asetti tuopin Akun eteen. Kia näppäili pankkikortin lukijaan tuopin hinnan Akun kaivaessa pankkikorttinsa puhelimen suojakuoren taskusta. ”Hän ite pyysi mua tulemaan käymään tässä.” Aku jatkoi keskustelua vilauttaessaan korttiaan lukijaan. ”No kai se sitten kohta tulee.” Kia totesi lakonisesti samalla kun jauhoi purkkaa. Kortin lukija piippasi ja sylki kuitin ulos. ”Ei menny läpi.” Kia sanoi nykäistessään kuitin irti. ”Koita sirulla.” Hän jatkoi kääntäessään laitteen Akuun päin, joka asetti korttinsa lukijaan kuuliaisesti. ”Miten aina osuukin että multa kysyy koodia?” Hän naurahti näppäilleessään PIN koodiaan. Kia ei reagoinut vitsiin, jonka oli kuullut lukemattomia kertoja aiemmin, vaan otti lukijan Akulta. ”Ei mennyt vieläkään läpi.” Hän totesi koneen päästäessä jälleen hylkäyspiippauksen. ”No pistä mun piikkiin, voi olla että on rahat loppunu.” Aku naurahti, saaden Kian huokaisemaan syvään, juuri kun Aku poistui tiskiltä pöytään istumaan.

Puoli tuntia sovitun tapaamisajan jälkeen Mika vihdoin saapui baariin. Aku heilautti hänelle kättään ja Mika nyökkäsi takaisin kävellessään tiskille. Aku seurasi tilannetta hämmentyneenä, sillä yleensä tyyni Mika näytti olevan tolaltaan, ellei jopa järkyttynyt. Hän naputti pankkikorttiaan levottomana tiskiin, kunnes Kian ilmestyminen keittiön puolelta sai naputuksen loppumaan ja värin häviämään Mikan kasvoilta. Aku tyhjensi tuoppinsa irrottamatta katsettaan oudosti käyttäytyvästä Mikasta, jolle oluen tilaaminen oli selvästi kiusallista. Saatuaan juomansa maksettua Mika tuli ripein askelin Akun pöytään. ”Mikäs vittu sua vaivaa?” Aku uteli jo ennen kuin Mika istui alas. ”Mikset sä kertonu että Kia on täällä töissä?” Mika sähisi, huomioimatta Akun kysymystä. ”Mitä vittua, ainahan Kia on täällä sunnuntaisin töissä!” Aku korotti ääntään, saaden Mikan säpsähtämään ja vilkaisemaan tiskille pelokkaana. ”Mehän ollaan monta vuotta tultu tänne sunnuntaisin just sen takia että Kia on täällä töissä.” Aku jatkoi normaalilla äänenvoimakkuudella. ”Totta, hänhän on melkoinen paisti.” Mika naurahti väkinäisesti ennen kuin otti pitkän huikan oluestaan. ”Mikäs nyt oli niin tärkeetä? Aku kysyi Mikan nuollessa olutta tuuheilta mursuviiksiltään. ”Naiset.” Mika huokaisi.

Olympialaisten päättäjäiset olivat juuri loppuneet televisiossa ja niitä katsomaan tulleet ihmiset alkoivat pukea takkejaan ylleen. ”Nyt on vähän kriisejä päällä.” Mika sanoi haikeana. Aku herkisti aistinsa, sillä Mika ei ikinä puhunut yksityiselämästään muuten kuin kysyttäessä ja silloinkin vain vitsaillen ja puolitotuuksilla. ”Oletko sä päässyt painaan Kiaa?” Aku kysyi kuiskaten, saaden Mikan säpsähtämään. ”Mistä sä tiesit?” Hän kysyi kuiskaten. ”No jumalauta, näinhän mä kuinka kiusaantunut tunnelma teillä oli tossa tiskillä.” Aku vastasi. ”Eilenkö te sen teitte?” Hän jatkoi uteliaana. ”Ei, se alko jo loppuvuonna.” Mika vastasi tuoppiaan tuijottaen. Aku jäi tuijottamaan kaveriaan suu auki. ”No ne oli yhet jatkot ja sen jälkeen ollaan tehty se aika monta kertaa.” Mika jatkoi ennen kuin otti pitkän huikan. ”Äijä.” Aku sanoi kunnioitusta äänessään samalla kun tarjosi nyrkkiään Mikalle, joka hiukan vastentahtoisen oloisena kolautti sitä omallaan. ”Eikä siinä vielä kaikki.” Mika jatkoi tarinaansa nojautuen pöydän ylle. ”Hän on ilmeisesti ollut muhun ihastunut jo vuosia.” Hän kuiskasi. ”Ei vitussa.” Aku korotti ääntään, saaden muut paikallaolijat vilkaisemaan heitä. ”Älä koko ajan huuda.” Mika tiuskaisi ja otti sitten pitkän huikan. ”Haetko meille uudet?” Hän kysyi heiluttaen tyhjää tuoppiaan. ”Ei oo rahaa.” Aku naurahti levittäen kätensä. Mika kaivoi lompakkonsa ja antoi sieltä 20 euron setelin. ”Hae tolla.” Hän sanoi ojentaessaan sen Akulle. ”Kerronko Kialle terveisiä samalla?” Aku naurahti ottaessaan rahan samalla kun nousi pöydästä. ”No et todellakaan.” Mika ärähti.

Toinen tuopeista oli selvästi vajaa kun Aku toi ne vihdoin pöytään. ”Mikä siinä kesti?” Mika ärähti ottaessaan oman tuoppinsa. ”No jos olisit edes vilkaissut tiskille etkä vaan tuijottanut puhelintas niin tietäisit että juttelin Kialle.” Aku selitti asettaessaan kätensä puuskaan. ”Et kai maininnu mun olevan täällä?” Mika kauhistui. Aku kohotti toista kulmakarvaansa hämmentyneenä. ”Kyllähän hän jumalauta näkee sut ja myi sulle oluenkin.” Hän totesi. ”Aivan, totta.” Mika sanoi huojentuneena. ”Sähän olet ihan sekasin” Aku naurahti ja otti sitten huikan, Mikan jäädessä tuijottamaan oluttaan. Hetken pöydässä vallitsi hiljaisuus. ”Niin Kia tykkää susta?” Aku rikkoi hiljaisuuden, saaden Mikan säpsähtämään. ”Niin kuulemma.” Hän sanoi ennen kuin otti huikan. ”Ja ehkä vähän enemmänkin.” Mika sanoi hiljaa painaen päänsä alas. ”Älä saatana.” Aku madalsi myös ääntään. ”Juu, perjantaina hän sen livautti seksin jälkeen.” Mika selitti vilkaisten samalla tiskin suuntaan. ”Ja sä vastasit kiitos vai jotain muuta kliseistä?” Aku kysyi, yrittäen peittää hymynsä. ”Teeskentelin nukkuvani.” Mika vastasi eikä Aku enää pystynyt pidättämään ilkikurista hymyään. ”Sitten hetkeä myöhemmin hän sanoi ottavansa multa vielä yhden oluen ja pomppasin heti pystyyn kun ei niitä ollut kuin yksi jäljellä.” Mika jatkoi huokaisten syvään. ”Eli jäit kiinni.” Aku sai sanottua samalla kun yritti pidättää nauruaan. ”Aika nolosti.” Mika sanoi pudistaen päätään.

Lumisade ulkona oli hiljentynyt, mutta hiutaleiden koko kasvanut. ”Luulis sun olevan onnellinen siitä että Kia haluaa olla sun kanssa, mehän ollaan täällä monta vuotta kuolattu hänen peräänsä.” Aku totesi otettuaan oluthuikan. ”No varmaan olisinkin ollut vielä sillon joulukuussa.” Mika huokaisi. ”Muistatko Liisan?” Hän kysyi kaveriltaan haikeana. ”Kenet niistä, mulle tulee mieleen useampikin Liisa.” Aku totesi mietteliäänä. ”Saarisen.” Mika tarkensi, saaden Akun kasvoille hämmentyneen ilmeen. ”Onks tää se sun lukioaikainen ihastus? Se joka on siinä huonossa parisuhteessa sen paskakalan kanssa?” Aku kysyi. ”Mätisäkin.” Mika sanoi. ”Huonossa parisuhteessa sen mätisäkin kanssa.” Hän tarkensi ennen kuin otti huikan. ”Niin mitä hänestä.” Aku kysyi peittäen huonosti kiinnostuksensa puutteen. ”Nähtiin toissaviikolla kaupassa, kertoi että ovat eronneet.” Mika kertoi, saaden Akun lähes tukehtumaan huikkaansa. ”Et oksenna taas tänne!” Kia huusi tiskin takaa yskivälle Akulle. ”Meni vaan väärään kurkkuun.” Mika vastasi kaverinsa puolesta juuri kun Akun yskintä loppui. ”Olenks mä joskus oksentanu tännekin?” Hän kysyi hämmentyneenä. ”Nopeesti tulee viis kertaa mieleen.” Mika vastasi.

Pyyhittyään pöydälle roiskuneet oluet Aku nojautui pöytää vasten lähemmäs Mikaa. ”Eli sä aiot ottaakin tän Liisan nyt kun hän on vapaa ja siksi hylkäät Kian kolossaaliset kannut ja kiinteän kinkun?” Hän kuiskasi hiukan hämmentyneenä. Mika pyöritteli viiksiään hetken aikaa. ”No en ihan.” Hän lopulta vastasi, saaden Akun nousemaan suoraksi hämmennyksestä. ”Sähän olet ollut enemmän tai vähemmän rakastunut siihen naiseen jo lukiosta asti eli melkein puolet sun elämästä.” Hän totesi, saaden Mikan nyökkäämään. ”Näinhän se on.” Hän vielä totesi päälle, juuri kun Kia tuli heidän luokseen. ”Kerkeetkö puhua?” Hän kysyi Mikalta vapisevalla äänellä. ”En ihan nyt, meillä on tässä tärkeä juttu kesken, mutta myöhemmin.” Hän vastasi väkinäisesti hymyillen. Kia otti pöydältä tyhjät tuopit ja poistui paikalta, Akun tuijottaessa hänen kiinteitä pakaroitaan. ”Sen Liisan tarttee olla melkoinen nainen että edes harkitset häntä Kian sijasta.” Hän totesi päätään pudistellen. ”Hän on.” Mika vastasi huokaisten. ”Ja sitten et ota häntäkään?” Aku tivasi hiukan vihaisena. ”No en halua tehdä hänestä äitipuolta heti seurustelun alussa!” Mika tiuskaisi hampaidensa välistä hiljaa. Akun leuka loksahti auki hämmästyksestä.

Tuijotettuaan hetken tyhjään hämmennyksensä jälkeen Aku ravisti itsensä jälleen todellisuuteen. Mika antoi hänen kerätä ajatuksiaan rauhassa, lähtiessään vessaan. ”Mikäs sulle tuli?” Naapuripöytää pyyhkivä Kia kysyi nähdessään Akun pyörittävän päätään epämääräisesti. ”Huono olo?” Hän jatkoi juttelua. ”No ehkä vähän, mutta ei tuu ylös.” Aku naurahti, saaden Kialle pienen hymynpilkahduksen aikaiseksi samalla kun hän poistui paikalta. Aku prosessoi edelleen juuri saamaansa tietoa kun Mika palasi vessasta. ”Ethän sä ole isä!” Aku lähes huusi jo ennen kuin Mika ehti istua, saaden tämän valahtamaan kalpeaksi ja vilkaisemaan peloissaan tiskille, mutta ei nähnyt Kiaa. ”Älä saatana huuda.” Mika ärähti samalla kun baarin ovi aukesi ja sisään astui joukko miehiä. ”Mutta kun sulla ei ole lapsia.” Aku kuiskasi. ”No ei vielä olekkaan.” Mika sanoi hiljaa vilkaistessaan samalla tiskille, johon Kia oli tullut palvelemaan asiakkaita. ”Ja niitä on tulossa kaks.” Mika kuiskasi. Aku joi loput oluestaan epäuskoisena. ”Hae meille uudet.” Mika sanoi kaivaessaan lompakostaan rahaa.

Tuotuaan uudet oluet pöytään Aku oli lähtenyt käymään vessassa ja keski-ikäinen mies tuli Mikan luokse. ”Oletko sä se Aaltosen poika?” Hän kysyi uhkaavasti. ”En, mun sukunimi on Lehtinen.” Mika valehteli. ”Oletko varma?” Mies kysyi epäuskoisena. ”Kyllähän mä nyt oman sukunimeni tiedän.” Mika vastasi juuri kun Aku palasi vessasta. ”No kattellaan.” Mies totesi poistuessaan takaisin omaan pöytäänsä. ”Kukas toi oli?” Aku kysyi istuessaan alas. ”Mahdollisia ongelmia.” Mika totesi ennen kuin otti huikan. ”Tais olla mun vanhemman lapsen tuleva isoisä.” Hän jatkoi leukaansa hieroen. ”Jos sulle on tulossa kaksoset niin miten hän voi olla vaan vanhemman isoisä?” Aku kysyi hämillään. ”Kuka tässä on kaksosista puhunut?” Mika kysyi toista kulmakarvaansa nostaen. ”Sä sanoit että sulle on tulossa kaks lasta, eli siis kaksoset.” Aku selitti ajatuksen juoksuaan. ”Juu, kaks lasta on tulossa, sillä kaksi eri naista tällä hetkellä odottaa mun lasta.” Mika selitti tilannettaan. ”Äijä.” Aku totesi tarjoten jälleen nyrkkiään, mutta Mika työnsi sen syrjään. ”Ei todellakaan äijä, ne naiset on äiti ja tytär keskenään.” Hän tiuskaisi samalla.

Saatuaan kerättyä jälleen itsensä järkyttävien uutisten jälkeen Aku otti pitkän huikan olutta, Mikan odottaessa kärsivällisesti. Lopetettuaan juomisen Aku tuijotti Mikaa syvälle silmiin. ”Äiti ja tytär?” Hän lopulta kysyi hiljaa. ”Juu.” Mika vastasi tuijottaen tuoppiaan. ”Eli siis sun lapsesi…” Aku aloitti lauseen hitaasti. ”Tulee olemaan keskenään sekä sisaruksia että toinen tulee olemaan sen toisen eno tai täti.” Mika päätti lauseen. ”Ei jumalauta.” Aku huokaisi yrittäessään käsitellä kaikkea saamaansa informaatiota. ”Tunneks mä näitä naisia?” Hän kysyi lopulta. ”No kyllä sä Satun muistat.” Mika vastasi. ”Eli tän tyttären.” Hän vielä täsmensi. ”Mä tunnen aika monta Satua.” Aku vastasi leukaansa raapien. ”Punaiset hiukset ja isot padat.” Mika valisti kaveriaan, joka napsautti sormiaan tajutessaan kenestä puhuttiin. ”Oletko sä painanut hänet paksuksi?!” Aku kysyi sekä intoa että hämmennystä äänessään. ”No näin on päässyt käymään.” Mika huokaisi. ”Onks hänen äitinsä yhtä hyvännäköinen?” Aku kysyi uteliaana. ”Eli onko yhtä isot padat?” Hän vielä tarkensi ennen kuin otti uuden huikan. ”Ei oo ihan niin isot, olethan sä hänet nähnyt, asuu siinä sun rapussa.” Mika selosti juuri kun keski-ikäinen mies tuli uudestaan heidän luokse. ”Musta tuntuu että sä olet se Aaltonen.” Hän sanoi uhkaavasti ottaessaan Mikaa olkapäästä kiinni. ”Mun nimi on edelleen Lehtinen.” Mika toisti aiemman valheensa. ”Tuus käymään tossa pihalla.” Mies ilmoitti vetäessään Mikaa taakse päin, saaden tämän melkein kaatumaan tuolillaan. ”Jani lopeta.” Kuului Kian ääni tiskin takaa ja Janiksi puhuteltu irrotti otteensa. ”Omaan pöytään tai pihalle.” Kia komensi tiskin takaa jämäkästi ja Jani poistui paikalta itsekseen mutisten. ”Kiitos.” Mika huikkasi tiskille kohottaen tuoppiaan ilmaan. ”Niin tää oli…” Aku aloitti lauseen. ”Tulevan lapseni isoisä ja toisen lapsen äidin ex-mies.”. Mika päätti lauseen.

Juuri baariin saapunut nainen tervehti Mikaa kävellessään vessaan. ”Kukas toi oli?” Aku kysyi. ”Äitin entisen miesystävän pikkusisko. Pantiin kuukausi sitten.” Mika vastasi rutiinilla, saaden Akun nauramaan. ”Äijä.” Hän sai soperrettua naurunremakan lomasta, tarjoten jälleen nyrkkiä Mikalle lyötäväksi. Tällä kertaa Mika iski ojennettuun käteen, jopa hieman hymyillen. ”Mutta silti, kaks lasta kahen eri naisen kanssa.” Aku jatkoi heidän aiempaa aihettaan. ”Syntyykö ne kuinka lähellä toisiaan?” Hän kysyi kumartuessaan hiukan lähemmäs Mikaa. ”Laskettujen aikojen mukaan alle kuukausi ikä eroa.” Kuului vastaus. ”Satun lapsen pitäis syntyä ensin.” Mika jatkoi ennen kuin otti pitkän huikan. ”Miten sä sitten päädyit hänen äitinsä kanssa sänkyyn myöhemmin?” Aku kysyi huvittuneena, tilanteesta selvästi nauttien. ”Herrasmiehenä tietenkin saatoin häntä kotiin kännissä tyttärensä toiveesta ja hän alkoi riisumaan mun housuja.” Mika selitteli tekoaan. ”Mä olen kumminkin vain mies ja hän on ikäisekseen erittäin kaunis, mitä mun ois pitäny tehdä?” Mika puolusteli hiukan kiihtyneenä. ”Kyl mä ymmärrän sua.” Aku nauroi. ”Joskushan se kondomi pettää kaikilla, sulla vaan kävi huono säkä ajankohdan kanssa.” Hän jatkoi naurunsa hiipuessa. Mika laski katseensa syvälle vajaaseen tuoppiinsa ja pöytään laskeutui hiljaisuus. ”Niin että kondomi repes?” Aku rikkoi hiljaisuuden, saaden Mikan huokaisemaan voimakkaasti. ”Ei se voi revetä jos sitä ei käytä.” Hän puhui oluelleen.

Ulkona satoi lunta vaakasuorassa kun Aku käsitteli järkytystään. Tyhjennettyään lähes puolillaan olleen oluensa yhdellä huikalla hän kumartui pöydän ylitse, lähemmäs Mikaa. ”Kuinka montaa naista sä olet painanut paljaalla?” Hän kuiskasi pettymystä äänessään. Mika ei nostanut katsettaan tuoppinsa pohjalta, mutta Aku tunnisti hänen otsansa rypyistä että nyt oli massiiviset pohdinnat käynnissä. ”Kahdeksan.” Mika lopulta vastasi, tiputtaen jälleen Akun leuan. ”No onneks vaan kaks akkaa sait paksuks.” Hän lopulta sanoi, saaden Mikan nostamaan katseensa. ”Oliko siinä nyt kaikki sun naishuolet?” Aku kysyi, hiukan sääliä äänessään. ”Ne jotka tiedän.” Mika vastasi huokaisten. ”Mitä sä nyt sitten lopulta meinaat tehdä?” Aku uteli aloittaen samalla naputtaa pöytää etusormellaan. ”Ainoon oikeen ratkaisun.” Mika vastasi samalla kun kaivoi taskustaan puhelimensa ja kotiavaimet. ”Jos viittit käydä pari kertaa viikkoon laskee vettä lavuaareista ja vetään vessan ettei ala haisee ja tarkkaile tota puhelinta ny pari viikkoa jos joku soittelee, mulla on uus prepaid liittymä.” Hän jatkoi heittäessään tavaransa pöydälle, jonka jälkeen hän nousi seisomaan. ”Mä pakenen Itä-Suomen loppumattomiin korpiin, palaan ehkä joskus.” Mika selosti vetäessään takkia päälleen. ”Toivottavasti me nähään vielä joskus.” Hän totesi ennen kuin lähti kävelemään ovea kohti. ”Entäs sun työt?” Aku huusi hänen peräänsä hämmentyneenä. ”Irtisanomisaika loppu perjantaina.” Mika vastasi poistuessaan baarista. Aku katseli epäuskoisena, kun hänen lapsuuden ystävänsä istui Nissaninsa kuskinpaikalle ja lähti kaahaamaan pois.

Pienen yksiön ovi avautui ja valoa kajasti käytävästä pimeään asuntoon, Aku Mattilan hoiperrellessa kotiinsa tukevassa humalassa. Yhdelle he olivat hyvän ystävänsä, Mika Aaltosen, kanssa lähteneet Akun kaksikymmentäyksivuotissyntymäpäivän kunniaksi, mutta baariin oli ilmestynyt nuoria opiskelijanaisia viettämään pikkulauantaita, joten heidän iltansa oli venähtänyt. Aku itse vietti kesälomaa, mutta Mika lähtisi aamulla töihin joten hän ei ollut paljoa juonut, mutta oli silti viihtynyt seurassa valomerkkiin asti. Aku kompuroi sohvansa käsinojaan ja melkein kaatui, mutta sai otettua tukea pöydästä. Horjuen hän jatkoi matkaansa pientä keittokomeroa kohti, mutta kaatui keskelle lattiaa jättämäänsä hygieniatarvikematkalaukkuun, lyöden melkein päänsä seinään. Hetken henkeä vedettyään hän nousi ylös ja otti uuden hengähdystauon oven karmiin nojaten. Edelleen hiukan vihaisena siitä että Mika oli vienyt baarin kauneimman opiskelijanaisen kotiinsa, hän mutisi hetken itsekseen. Tuijotettuaan hetken vihaisesti hellaansa hän lopulta väänsi levyn päälle, paistaakseen itselleen kanan siivuja yöpalaksi.

Rappukäytävässä kaikuva oven kiinni paiskaamisen ääni herätti Akun, juuri hetken ennen kuin hän tajusi itse paiskanneensa oven kiinni, rappukäytävän puolelta. Unenpöpperöisenä ja edelleen humalassa hän tuijotti oveaan hetken, yrittäen ymmärtää tapahtunutta. ”Voi kulli.” Hän kuiskasi saatuaan tapahtuneen prosessoitua. Varovasti Aku koitti ovea, jos se vaikka olisikin jäänyt auki, mutta turhaan. Punnittuaan vaihtoehtojaan hetken hän polvistui oven eteen ja avasi postiluukkunsa niin auki kuin sen sai ja laittoi kätensä siitä sisään, yrittäen ylettyä lukitusnuppiin. Luukku oli kuitenkin liian ahdas että yrityksestä olisi ollut hyötyä, joten Aku veti kätensä pois, nirhaisten sitä samalla luukun teräviä reunoja vasten, saaden aikaan naarmuja. ”Voi kulli.” Hän totesi toistamiseen katsoessaan naarmuja, joista ei kuitenkaan lähtenyt vuotamaan verta.

Taivaalta oli alkanut tihuttamaa vettä hetki ennen kuin Aku poistui rappukäytävästään ulos. Rapun alaovi oli rikki eikä mennyt lukkoon joten hän pääsisi takaisin tarvittaessa. Mika oli puhunut että hänenkin rappukäytävänsä ovi jäi joskus auki joten Aku oli päättänyt lähteä kokeilemaan onneaan. Lisäksi hän iloitsi ajatuksesta että saisi ehkä häiritä Mikan ja tämän mukanaan viemän naisen iltaa. Toiveikkaana Aku lähes syöksyi Mikan rappukäytävän kahvaan ja veti siitä voimakkaasti. Ovi ei auennut ja Aku törmäsi siihen voimalla, saaden oven lasit helisemään. ”Perkele.” Hän kirosi hieroessaan oveen lyömäänsä olkapäätään. Miettiessään seuraavaa siirtoaan rappukäytävään syttyi valot, säikäyttäen Akun. Hän siirtyi sivuun oven edestä hetkeä ennen kuin näki Mikan alakerran naapurissa asuvan eläkeläisrouvan tulevan rappusia alas koiransa kanssa. Aku vältti katsekontaktia naisen kanssa, mutta kuuli hänen kiljaisevan, ilmeisesti Akun nähdessään. Lopulta rouva avasi oven ja astui varovasti ulos, pidellen koiraansa tiukasti kiinni, sen yrittäessä mennä nuuhkimaan Akua. ”Iltaa.” Aku totesi, mutta ei saanut vastausta. Rouva painoi oven loppuun asti kiinni, katsoen Akua samalla vihaisesti silmiin. Ovi päästi naksahtavan äänen mennessään lukkoon. Kirosanat sinkoilivat Akun mielessä, sillä hän oli aikonut livahtaa sisään rouvan perässä. Nainen veti hupun päähänsä suojaksi yltynyttä vesisadetta vastaan Akun lähtiessä kipittämään takaisin omaan rappukäytäväänsä.

Laskuhumala alkoi muuttua krapulaksi Akun värjötellessä rappusten alla sikiöasennossa. Ulkona satoi kaatamalla ja silloin tällöin näkyi salaman välähdys, mutta jyrähdyksiä ei kuulunut. Aku yritti nukahtaa, mutta pään sisäinen jyskytys sekä aiempi vesisateessa seikkailun aiheuttama kylmyys estivät sen. Ulkona välähti jälleen ja tällä kertaa perästä kuului pientä jyrinääkin. Aku käänsi kylkeään niin että saisi kasvonsa seinää päin, mutta löi päänsä betoniin. ”Voi vittu!” Hän huusi tuskasta otsaansa pidellen, selällään kylmällä betonilattialla maaten. Krapulajyskytys moninkertaistui hetkeksi iskun voimasta. Jyskytyksen jälleen laannuttua normaalille tasolle hän nousi istumaan, josta hän kömpi hitaasti seisomaan, tarkistaakseen oliko Mika jo pian lähdössä töihin. Hän siirtyi yhden kerroksen ylemmäs nähdäkseen tuuletusparvekkeen ikkunasta, olisiko Mikan kotona valot päällä tai auto enää pihassa. Asunto oli pimeänä ja Mikan ruosteinen Nissan edelleen ruudussaan. Hänen töihinlähtöönsä ei voinut olla enää kovin pitkää aikaa, tai niin ainakin Aku luuli. Hän palasi rappusten alle sikiöasentoon.

Valtava jyrähdys herätti hatarasti nukkuvan Akun, ukonilman osuessa vihdoin päälle. Hetken tasattuaan hengitystään säikähdyksestä hän ryntäsi ylempään kerrokseen katsomaan jälleen Mikan asunnon ja auton tilannetta. Nissan oli edelleen paikallaan eikä ikkunoista näkynyt valoa. Mika aina joi muutaman kupillisen kahvia ennen töihin lähtöään, joten pelkkä valojen näkeminen antaisi hänelle jonkinlaisen käsityksen ajan kulusta. Saatuaan sykkeensä jälleen normaaleihin lukemiin Aku reagoi vihdoin virtsaamistarpeeseensa. Ulkona satoi vettä kuin saavista kaatamalla ja hänen alushousunsa olivat vihdoin kuivat edellisen ulkonakäyntikerran jälkeen, joten läheiseen pusikkoon virtsaaminen ei houkuttanut häntä. Krapula jyskytti edelleen hänen päässään, saaden hänet vittuuntumaan entisestään. Salaman välähtäessä jälleen, välähti Akunkin mielessä. Hänen alakerran asuntonsa oli tyhjillään, joten ketään ei haittaisi jos hän virtsaisi sen postiluukusta sisään. Ilkikurisesti virnistäen hän kiipesi vielä yhden kerroksen ylöspäin, suorittaakseen omasta mielestään nerokkaan suunnitelmansa. Päästyään uhriksi valikoituneen asunnon eteen, hän kaivoi kiireesti siittimensä esiin tunkeakseen sen postiluukusta sisään. Ensimmäiset pisarat pääsivät vapaaksi jo ennen elimen luukkuun laittamista, mutta suurin osa virtsasta löysi suunniteltuun kohteeseen. Virtsan vapauttaminen lievitti myös Akun päänsärkyä, eikä hän muistanut milloin viimeksi oli ollut näin onnellinen. Onnellisuus ei kuitenkaan jatkunut kauaa, kun Aku havahtui asunnosta kuuluvaan vihaiseen ääneen ja askelten töminään. Aku sai juuri vedettyä pissavälineensä pois luukusta kun sisältä kuului lukon avaamisääni. Hän hyppäsi alemmalle rapputasanteelle, pysyen vaivoin pystyssä ja satuttaen nilkkansa juuri kun ovi aukesi. ”Mitä vittua!” Asunnon ovelle ilmestynyt, lähes kaksi metriä korkea ja yhtä leveä mies huusi, Akun liitäessä rappusia alemmas. Hän ryntäsi alaovesta ulos, kuullen takanaan vihaisia askelia. Sadepisarat piiskasivat Akun kasvoja kun hän kiisi kohti läheistä metsikköä turvaan. ”Vittu mä tapan sut!” Kuului talon ovelta huuto, Akun kadotessa puiden lomaan.

Vihainen naapuri potki käpyjä ja muita roskia metsässä, äänekkäästi kiroillen. Aku nojasi suureen siirtolohkareeseen, raskaasti hengittäen. Sadepisarat valuivat hänen kasvojaan pitkin ja silloin tällöin kaukainen salaman välähdys valasi metsikön. Naapuri lähti takaisin kotiaan kohti, edelleen kiroillen. Aku odotti vielä hetken ennen kuin lähti itsekin takaisin päin. Päästyään metsikön reunaan hän pysähtyi hetkeksi tarkkailemaan. Rappukäytävässä ei ollut valoja päällä ja se vaikutti tyhjältä, mutta ukkosen välähdys paljasti miehen hahmon toisen kerroksen ikkunassa, vahtimassa metsikön reunaa. ”Voi pillu.” Aku kirosi vetäytyessään syvemmälle metsikköön.

Kuusen alhaalla roikkuvat oksat toivat vain minimaalista suojaa myrskyä vastaan, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla. Aku oli litimärkä ja rättiväsynyt yön koettelemusten jäljiltä. Havahduttuaan jälleen hereille lähes nukahdettuaan hän nousi ylös. Salaman välähdyksiä ei ollut näkynyt enää hetkeen, mutta vesisade ei ollut hellittänyt. Hän käveli hitaasti kohti metsikön reunaa tarkistaakseen, joko vihainen naapuri olisi lopettanut kyttäämisen. Tarkkailtuaan hetken ikkunaa, jossa mies oli aiemmin ollut hän päätti ottaa riskin, sillä ei nähnyt mitään liikettä. Varovaisesti edeten, ikkunaa koko ajan tarkkaillen Aku lähti etenemään kohti ovea. Kukaan ei ollut vielä rynnännyt häntä vastaan, joten mies oli varmaankin lopettanut kyttäämisen. Aku tärisi kylmästä ja pelosta avatessaan rappukäytävän oven. Yrittäen edetä niin hiljaa kuin mahdollista, hän kiipesi rappusia toisen kerroksen tuuletusparveketta kohti nähdäkseen, olisiko Mikan kotona jo valot päällä. Naapuritalossa useissa ikkunoissa kajasti jo valo, myös Mikalla. Samassa hän lähti juoksemaan rappusia alas. Kun hän saisi oman vara-avaimensa Mikalta, tämä painajaismainen yö olisi vihdoin ohi. Rappuset olivat vielä märät Akun jäljiltä, joten hän liukastui muutamalla viimeisellä askelmalla, lentäen oven vieressä olevaan lasiin, saaden sen rikki. ”Ai saatana!” Hän huusi kivusta. Kömmittyään lopulta ylös hän huomasi maassa verta. Nopealla vilkaisulla Aku ei nähnyt itsestään vuotavan mitään. Oletettuaan olevansa kunnossa hän poistui ulos hiipuvaan vesisateeseen, nähden juuri kuinka Mika ajoi Nissanillaan roskakatoksen ohitse ja hävisi vieressä olevan omakotitalon pensasaidan taakse. Epäuskoisena näkemästään hän vajosi polvilleen soralle. Kaikki yön kärsimykset painoivat hänen hartiansa kasaan kyynelten alkaessa valua. Hän nosti katseensa taivasta kohti ja huusi niin lujaa kuin pystyi, helpottaakseen tuskaansa.

Keski-ikäinen rouva ravisteli Akua hereille, tämän nukahdettua vatsalleen rappukäytävänsä oven eteen, ulkopuolelle. ”Onko sulla kaikki hyvin?” Hän kysyi Akun avattua silmänsä. ”Mitä?” Aku kysyi hämillään. ”Onko sulla kaikki hyvin? Sulla on selkä veressä ja sää nukut täällä ulkona pelkissä kalsareissa.” Nainen kysyi. Aku nousi käsiensä varaan ja katseli hetken ympärilleen. Aurinko paistoi jo korkealta ja maa oli melkein kuiva. ”Etkös sää asu tossa mun rapussa?” Nainen jatkoi uteluaan Akun noustessa istumaan. ”Tossa joo, kävelin vaan unissani ulos kämpästäni ilman avaimia.” Hän selitti tilanteen. ”Mites toi veri?” Nainen kysyi huolissaan. ”Ei mitään hajua.” Aku vastasi, huokaisten syvään. ”Oliko toi lasi jo rikki ennen sua?” Nainen ihmetteli Akun noustessa seisomaan. Hetken hän tuijotti lasia väsyneenä, ennen kuin muisti kaatuneensa sitä vasten. ”Oli se joo.” Hän totesi lopulta. Nainen katsoi häntä säälivästi hetken. ”Onko sulla vara-avain jossain?” Hän kysyi huolissaan. ”Joo, kaverilla tossa naapuritalossa, mutta se on töissä tähän aikaan.” Aku selitti, ympärilleen katsellen. ”Haluatko tulla mun luokse lämmittelemään ja siistiytymään?” Nainen ehdotti hymyillen, avatessaan rappukäytävän oven. ”Kiitos mielelläni.” Aku sanoi hymyillen ja he lähtivät sisälle.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla väki tungeksi lähtöporteilleen toisiaan tönien. Laura katseli toisiaan tuuppivia ihmisiä hymyillen. Useilta edellisistä matkoiltaan hän oli oppinut, että viisainta oli antaa muiden mennä ensin koneeseen ja siirtyä itse viimeisenä, ettei tarvitse mennä tungokseen muiden tönittäväksi. Lento ei lähde yhtään sen aikaisemmin. Vahingoniloisen hymyn lisäksi oikea ilo loisti Lauran kasvoilta. Tätä matkaa oli odotettu useita vuosia jo ennen pandemiaa ja nyt hän viimein pääsisi Turkkiin. Väkijoukko töni toisiaan edetessään kohti lähtöportteja ja heidän välistään puikkelehti mies Lauran viereen. ”Mennään jo.” Kari tokaisi ottaessaan matkalaukkunsa kahvasta kiinni. ”Antaa muiden mennä ensin, ei meillä oo kiire.” Laura vastasi vessasta palanneelle avomiehelleen. ”Ei kun nyt mennään.” Kari sanoi lähtiessään portteja kohti. Laura huokaisi syvään ennen kuin lähti Karin perään väkijoukkoon.

Vessan valo sammui kun vanha mies tuli sieltä pois. ”No vihdoin.” Kari sanoi avatessaan turvavyönsä lähteäkseen vessaan. Laura siirsi jalkojaan tehdäkseen tilaa että Kari pääsi käytävälle. ”Aloitamme pian ruokien tarjoilun.” Kuului kaiuttimista Lauran katsellessa Karia tämän kiirehtiessä vessaan, ennen kuin kukaan muu ehtisi. Heidän rivinsä ikkunapaikalla nukkui vanha nainen, jonka tasainen hengitys rauhoitti lievästä lentopelosta kärsivää Lauraa. Hän sulki silmänsä nukahtaakseen itsekin, jotta matka menisi joutuisasti. ”Siirrä ittees.” Kuului Karin ääni käytävältä, saaden Lauran säpsähtämään. Hän siirsi jalkojaan, että Kari pääsisi paikalleen. ”Ei kun mee sää siihen keskelle.” Kari totesi näyttäen samalla kädellään siirtymiselettä. ”Mutta se on sun paikka.” Laura sanoi hämillään. ”Niin mutta mää halua istua käytäväpaikalla.” Kari intti. ”Niin mutta me sovittiin että mää saan käytäväpaikan jos mulle tulee pahoinvointia tai paniikkihäiriö.” Laura muistutti miestään heidän sopimuksestaan. ”Niin niin, mee ny yks penkki sinne päin.” Kari ärähti ja katsoi Lauraa vihaisesti. Hetken he tuijottivat toisiaan silmiin, kunnes Laura luovutti. Syvän huokauksen saattelemana hän siirtyi rivin keskimmäiselle paikalle.

Turvavyön valo syttyi kun lentokone alkoi valmistautua laskeutumiseen. Lauran pulssi hakkasi ylikierroksilla hänen puristaessaan penkkinsä käsinojia rystyset valkoisina. Aina kun hän oli ollut saamassa unen päästä kiinni, Kari oli herättänyt hänet jollain typerällä asialla. Karin mukaan ottaminen kadutti häntä entistä enemmän. Pitkään Laura oli ollut tyytyväinen elämiseen ilman kumppania, mutta lopulta Kari oli väsyttänyt hänet loputtomilla iskuyrityksillään. Lauran mieleen palasi hänen entinen luokkalaisensa, johon hän oli uudelleen tutustunut samoihin aikoihin kun Kari oli aloittanut väsyttämistaktiikkansa. He eivät ikinä olleet puhuneet asiasta, mutta hän taisi olla ihastunut Lauraan jo koulussa ja edelleen näin aikuisena. Hän vain ei ikinä tehnyt aloitetta Lauran suhteen ja nyt hän oli tässä elämäntilanteessa. Alunperin Laura oli varannut matkan vain itselleen, mutta lopulta he olivat ostaneet myös Karille liput että voisivat nauttia lomasta pariskuntana. Koneen laskeutumistelineet osuivat kiitorataan, saaden koneen pompahtamaan hieman. Lauran sydän oli pysähtyä pelosta, mutta rauhoittui kun koneen eteneminen tasaantui. Kari joi lonkeroaan vieressä rauhallisena. Koneen pysähdyttyä Laura uskalsi vihdoin irrottaa otteensa käsinojista hänen liittyessään muiden matkustajien antamiin aplodeihin.

Hotellihuoneen ovi aukesi ja Kari astui huoneeseen. ”Aika komee näkymä.” Hän totesi katsoessaan ikkunasta ja heittäessään reppunsa sängylle. Laura saapui ovelle kantaen heidän molempien matkalaukkuja. ”Hyvinhän toi sun käsi näyttäis toimivan.” Hän totesi laskiessaan laukut käsistään. ”Se parani tossa matkalla, tais vaan olla puutunu kun istuin sen päällä taksissa.” Kari vastasi kääntämättä katsettaan ikkunasta. Laura sulki huoneen oven ja istahti sängyn reunalle hengähtämään. Kari heittäytyi sängylle hänen vierelleen makuulle ja otti kaukosäätimen yöpöydältä käynnistääkseen television. ”Et sää varmaan ymmärrä mitään turkkilaisesta televisiosta.” Laura totesi Karin alkaessa selata kanavia. ”Jos sieltä tulee vaikka joku hyvä elokuva.” Hän vastasi. ”Kato ny.” Kari hihkaisi löytäessään kanavan joka näytti Justice League elokuvaa. Laura katseli miestään hetken epäuskoisena kun tämä katseli intensiivisesti huonoilla erikoistehosteilla höystettyä ja huonosti käsikirjoitettua roskaa. Lopulta hän nousi ylös, kaivoi heidän hygieniatarvikelaukut matkalaukuista ja vei ne vessaan. ”Hei sää et oo ottanu iltalääkkeitäs.” Hän ilmoitti Karille palatessaan huoneeseen. ”Ai juu, ne olis pitäny ottaa koneessa mutta nehän oli ruumassa.” Kari vastasi noustessaan ylös sängyltä. ”Kiitos kun muistutit.” Hän totesi, antoi suukon Lauran poskelle ja meni vessaan ottamaan lääkkeensä. ”Käytäiskö tänään katsomassa Kizil Kulea?” Laura kysyi Karilta kun tämä palasi. ”Eiks sua väsytä lennon jäljiltä?” Kari kysyi palatessaan sängylle makaamaan. ”No vähän, mutta… ” Laura aloitti, mutta Kari keskeytti hänet. ”Jos sitten vaan levätään tää ilta ja mennään huomenna.” Kari sanoi laittaessaan televisioon lisää ääntä.

Yö oli laskeutunut Alanyan ylle. Kari kuorsasi sängyllä kaukosäädin kädessään, Lauran lukiessa uusinta Ilkka Remeksen kirjaa omalla puolellaan sänkyä. Saatuaan kappaleen loppuun hän laittoi kirjan sivuun ottaakseen kaukosäätimen Karilta. Sammutettuaan television hän meni vessaan pestäkseen hampaansa. Kietoessaan vaaleat hiuksensa poninhännälle hän ei voinut olla ajattelematta turhautumistaan siitä, etteivät he olleet tänään jo lähteneet katsomaan kaupunkia, edes hetkeksi. Harjatessaan hampaitaan Lauran ajatukset vaelsivat pettymyksestä toivoon huomisesta ja välillä jopa töihin. Sylkäistessään hammastahnan pois suustaan hänen mieleensä tuli taas hänen entinen luokkalainen, joka ilmeisesti oli erittäin kiinnostunut historiasta. Todennäköisesti hän olisi joutunut hoputtamaan Lauraa lähtemään Punaista Tornia katsomaan eikä toisin päin. Ajatus nostatti pienen hymynkareen Lauran kasvoille, jonka Karin päästämä äänekäs pieru pyyhki pois. Pestyään vähäiset meikkinsä Laura palasi sänkyyn ja jatkoi vielä hetken lukemista.

Suihkun ääni herätti Lauran, huoneen seinällä olevan kellon näyttäessä puoli kuutta. Hän huokaisi syvään ennen kuin käänsi kylkeään ja yritti saada nukahdettua uudelleen. Kari heräsi aina viideltä aamulla, vaikka olisikin lomalla eikä välittänyt siitä että Laura halusi usein nukkua pidempään. Juuri kun Laura oli nukahtamassa uudelleen Kari ravisti hänet hereille. ”Kulta, lähetään kaupungille.” Kari kuiskasi hellästi, saamatta reaktiota. Hän ravisti voimakkaammin. ”Laura herää!” Kari huusi, saaden Lauran nostamaan päätään. ”Mää olen lomalla, anna mun nukkua!” Hän ärähti. ”No anteeks.” Kari sanoi loukkaantuneena. Laura laski päänsä tyynyyn ja sulki silmänsä Karin kävellessä minijääkaapille.

Aurinko oli kääntynyt sellaiseen kulmaan, että sen säteet paistoivat suoraan Lauran silmiin, herättäen hänet. ”Paljonko kello on?” Hän kysyi Karilta avaamatta silmiään. ”Vähän yli kymmenen.” Kari vastasi, puhe hiukan sammaltaen, saaden Lauran ponnahtamaan pystyyn. Karin puoleisella yöpöydällä lojui useita tyhjiä olutpulloja. ”Miten sää oot jo noin kännissä?” Laura huudahti katsoessaan sängyllä löhöävää Karia vihaisesti. ”No kun sää nukuit eikä mulla ollu muuta tekemistä.” Kari vastasi ja tyhjensi sitten viimeisimmän oluensa. Laura nousi sängystä ja marssi vihaisesti pesuhuoneeseen, Karin avatessa uuden oluen. Hetken Laura tuijotti omaa peilikuvaansa rauhoittuessaan. Saatuaan hengityksensä tasaantumaan hän aloitti hampaidensa pesemisen. Kauan odotettu Turkin loma näytti jo nyt huonolta, eivätkä he olleet olleet maassa edes kokonaista vuorokautta.

Lattialle putoavan kaukosäätimen ääni sai Lauran säpsähtämään kirjansa äärestä. Kari oli sammunut television ääreen juopoteltuaan koko päivän. Laura huokaisi syvään ja jatkoi sitten hetken lukemista, kunnes televisiossa näkyvä uutislähetys kiinnitti hänen huomionsa. Reportteri puhui mikrofoniinsa kaupungin satamassa. Lauran katse oli kiinnittynyt taustalla näkyvään punaiseen, tiilistä rakennettuun torniin. Hetken tuijotettuaan hän laittoi kirjansa sivuun ja katsoi sitten nukkuvaa Karia. Satama ei ollut kaukana heidän hotellistaan ja ulkona oli vielä valoisaa. Laura puntaroi hetken vaihtoehtojaan, kunnes nousi lopulta sängystä. Sammutettuaan television hän puki ylleen valkoisen kesämekkonsa, jossa oli punaisia kukkia ja poistui huoneesta. Hän ehtisi nopeasti käydä katsomassa tornia ja muita nähtävyyksiä, ennen kuin Kari heräisi. Pikkulapsen omainen, hiukan ilkikurinen hymy levisi Lauran kasvoille hänen kävellessään reippain askelin poispäin huoneestaan.

Aallot löivät Kizil Kulen viereisiin kiviin, roiskien hiukan vettä Lauran jaloille, tämän yrittäessä saada koko tornia kuvaan. Otettuaan muutaman kuvan puhelimellaan hän poistui kivikosta kävelläkseen aivan tornin juurelle. Sisälle sijaitsevaan etnografiseen museoon jonotti runsaasti ihmisiä, joista osa seurasi tarkasti Lauran kävelyä. Hän pysähtyi tornin juurelle, asettaen kätensä sen punatiilistä seinää vasten ja sulki silmänsä. Muistikuvat rippileiriltä palasivat hänen mieleensä. Hän muisti kuinka hänen luokallaan ollut poika oli kertonut kavereilleen Turkin historiasta kädet ilmassa villisti heiluen, silmät intohimosta palaen. Pojan kaverit eivät olleet vaikuttaneet erityisen kiinnostuneilta, mutta Lauraa pojan innokkuus oli huvittanut. Hän avasi silmänsä ja katsoi taivaalle, huokaisten syvään. Poikaan uudelleen tutustuttuaan hän oli ilokseen todennut pojan olevan edelleen samanlainen. Hetken vielä tornia katseltuaan hän vilkaisi puhelimestaan kelloa, ennen kuin lähti ripein askelin kohti hotellia.

Sytytettyään hotellihuoneen valot Laura pelästyi nähdessään Karin istumassa sängyllä, kädet puuskassa. ”Missä kävit?” Hän kysyi vihaisena, Lauran sulkiessa oven takanaan. ”Satamassa katsomassa nähtävyyksiä.” Laura vastasi Karin noustessa seisomaan. ”Älä valehtele!” Hän huusi kävellessään Lauraa kohti. ”En valehtelekaan, mulla on kuvia.” Laura tiuskaisi takaisin kaivaessaan puhelintaan esille. Kari pysähtyi hänen eteensä ja huitaisi puhelimen pois Lauran kädestä. ”Miksi sää valehtelet mulle?” Hän huusi sylki lentäen. Laura perääntyi ovea vasten, yrittäen saada kahvasta kiinni. ”Sää kävit jonkun gigolon luona!” Kari huusi tarttuessaan Lauran hiuksiin kiinni. ”Tunnusta!” Hän huusi paiskatessaan Lauran lattialle. ”En käynyt.” Laura sai sanottua itkunsa takaa. Kari nosti hänet hiuksista seisomaan ja toi kasvonsa aivan hänen kasvojen eteen. Laura tärisi pelosta kyynelten valuessa hänen poskillaan. ”Vitun huora.” Kari totesi halveksuen ja sylkäisi Lauraa kasvoihin, ennen kuin päästi irti tämän hiuksista. Laura ryömi huoneen nurkkaan Karin avatessa uuden oluen.

Yö oli pimentynyt ja Laura istui nurkassa, pää polviinsa painettuna. Useasti illan aikana hän oli miettinyt huoneesta poistumista, mutta heti perään ajatukset siitä mitä Kari tekisi jos hän lähtisi saivat hänet jäämään. Kari aloitti kuorsaamisen, saaden Lauran säikähtämään. Kyyneleet nousivat jälleen hänen silmiinsä, mutta eivät lähteneet valumaan. Kun Karin hengitys tasaantui, Laura uskalsi nousta seisomaan, lähteäkseen vessaan. Suljettuaan oven perässään niin hiljaa kuin pystyi, hän uskalsi sytyttää valot ja katsoa itseään peilistä. Hänen silmänsä verestivät kaikesta itkemisestä ja hänen hiuksensa olivat tavallista enemmän sekaisin. Hän avasi vesihanan niin pienelle kuin mahdollista, ettei vain siitä lähtevä ääni herättäisi Karia. Saatuaan kasvonsa pestyä hän jäi tuijottamaan peilikuvaansa. Vesi valui hänen poskipäitään pitkin lavuaariin, näyttäen kyyneliltä. Lopulta hän otti käsipyyhkeen ja kuivasi kasvonsa. Heittäessään paperia roskakoriin hän pysähtyi hetkeksi, huomatessaan siellä muutaman pillerin. Kari siis ei ollutkaan syönyt lääkkeitään. Hän huokaisi syvään heittäessään paperinsa roskiin.

Aamu oli valjennut Alanyan ylle ja Kari nousi istumaan sängyn reunalle. ”Oletsä hereillä?” Hän kysyi tuijotettuaan hetken ulos ikkunasta. ”Olen.” Kuului lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Kari kääntyi katsomaan sikiöasennossa makaavaa Lauraa. ”Anna anteeks kulta.” Hän sanoi hiljaa. ”Mää en tiedä mikä muhun meni.” Hän jatkoi, painaen päänsä alas. Laura nousi istumaan. ”Oletko sää ottanut ne lääkkees?” Hän kysyi, saaden Karin nostamaan päänsä. ”Olen.” Hän vastasi hetkeäkään epäröimättä, mutta Laura tiesi sen valheeksi. ”Miten sitten selität sen kohtauksen?” Laura kysyi noustessaan seisomaan. ”Mää olin kännissä!” Kari sanoi ääni vavisten noustessaan itsekin ylös. Laura puristi nyrkkiään ja puri huultaan. Sama selitys oli kuultu ennenkin useita kertoja. ”Voitko sitten tänään olla selvinpäin?” Hän kysyi tuijottaen Karia samalla syvälle silmiin. ”Totta kai, ei tippaakaan.” Hän vastasi, nostaen samalla kätensä ylös kuin vannoakseen valan. ”Hyvä.” Laura totesi poistuessaan vessaan. Kari avasi minijääkaapin heti kun vessan ovi meni kiinni, otti sieltä olutpullon ja joi sen yhdellä huikalla.

Vedettyään hiuksensa löysälle poninhännälle Laura kääntyi Kariin päin. ”Onko näin hyvä?” Hän kysyi, levittäen kätensä sivuille. Kari silmäili hetken häntä mietteliäänä. ”Voisitko silti laittaa ne löysät farkut ja sen hupparin päälle?” Hän lopulta sanoi. ”Eiks tää mekko oo sun mielestä kaunis?” Laura kysyi pettyneenä. ”Se on erittäin kaunis.” Kari selitti. ”Mutta kyllähän sää tiedät turkkilaiset. Nehän käy sun päälle heti jos sulla on tollanen asu.” Hän jatkoi. ”Siellähän on varmaan jotain kolmekytä astetta lämmintä, määhän läkähdyn hupparissa.” Laura sanoi osoittaen ulos auringonpaisteeseen. ”No joku mun paita.” Kari ehdotti. ”Mää ajattelen vaan sun turvallisuutta.” Hän selitti, mutta Laura ei uskonut häntä. ”Joo, mää vaihdan.” Laura totesi mennessään vessaan vaihtamaan vaatteensa. Kari kiiruhti jälleen minijääkaapille ja otti uuden oluen, tyhjentäen sen nopeasti.

Muutaman tunnin kaupungilla kierreltyään Laura ja Kari olivat pysähtyneet pienen kadunvarsikahvilan terassille. Laura oli onnellinen päästessään katselemaan kaupunkia ja leveä hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Mikäs sua hymyilyttää?” Kari kysyi sekoittaessaan kahvia lusikalla. ”Ei mikään.” Laura vastasi ennen kuin otti huikan lattestaan. ”No kerro nyt.” Kari tivasi. ”Ei mikään ihmeellinen.” Laura vastasi hymyillen. ”Ei kun kerro nyt.” Kari jatkoi tivaamista, kahviaan sekoittaen. ”Lopeta.” Laura naurahti noustessaan seisomaan. ”Mää käyn vessassa.” Hän totesi lähtiessään sisälle. Kari katsoi Lauran perään kunnes hän sulki vessan oven perässään. Samassa hän kaivoi taskustaan pienen pullon rakia, jota oli ostanut Lauran huomaamatta aiemmin ja kaatoi sen kahviinsa. Juotuaan kuppinsa tyhjäksi nopeilla siemauksilla hän tilasi toisen ja terästi senkin rakilla juuri ennen kuin Laura palasi pöytään. ”Vieläkö haluat kierrellä vai palataanko hotellille?” Kari kysyi. Laura vilkaisi kadulla käveleviä ihmisiä. ”Voitaisiinko käydä vielä Süleymaniyen moskeijassa?” Hän kysyi hiukan kainostellen. ”Totta kai kulta.” Kari vastasi hymyillen ja otti sitten pitkän huikan terästettyä kahviaan.

Hotellihuoneen ovi aukesi ja Laura astui sisään, perässään Karia kantava hotellivirkailija. ”Thank you, I don’t know what happened to him.” Hän pahoitteli nuorelle miehelle tapahtunutta samalla kun hän laski Karin sängylle. ”No problem, part of the job.” Mies vastasi hymyillen ennen kuin poistui huoneesta. Laura istui sängylle Karin viereen. ”Mitä tapahtu?” Hän kysyi huolissaan. ”En tiiä, varmaan auringonpistos.” Kari vastasi otsaansa pidellen. Häneltä oli lähtenyt jalat alta hotellin aulassa, heidän palattuaan kaupunkikierrokselta. ”Sullahan oli lippalakki päässä.” Laura totesi epäilevänä. Huoneeseen lankesi hiljaisuus. ”Niin mutta se on vanha lippis.” Kari lopulta vastasi. ”Kai tää Turkin aurinko paistaa voimakkaammin kun meillä Suomessa.” Hän tuhahti kääntäessään selkänsä Lauralle, joka katsoi häntä epäillen. Laura nousi seisomaan. ”Oletko sää juonut?” Hän kysyi surullisella äänellä. ”En.” Kari vastasi kääntymättä. Laura ei uskonut häntä, mutta päätti antaa asian olla ja istui omalle puolelleen sänkyä alkaakseen lukea kirjaansa. ”Mitä se sun flirttailu oli?” Kari kysyi juuri kun Laura sai kirjan avattua. ”Mikä?” Hän kysyi hämmentyneenä, saaden Karin kääntymään äkisti ympäri. ”Se sun flirttailu tolle neekerille!” Kari huusi, viitaten hänet sisään kantaneeseen mieheen. ”Mikä flirttailu!” Laura huusi takaisin. ”Älä valehtele mulle!” Kari huusi riuhtaistessaan kirjan Lauran kädestä ja löi sillä häntä päähän. ”Lopeta!” Laura huusi itkien Karin jatkaessa takomista. ”Sää huora haluat vaan isoa neekerin kyrpää!” Kari huusi. ”Siksikö sää halusit tulla tänne!” Hän karjui alkaessaan lyödä lujempaa. ”En!” Laura sai soperrettua. Kari lopetti kirjalla lyömisen ja tarttui Lauraa hiuksista. ”Senkin valehteleva huora!” Hän karjui ja sylki sitten itkevää Lauraa kasvoihin. ”Lopeta.” Laura sai sanottua itkunsa lomasta. Kari heitti hänet maahan ja poistui itse vessaan.

Laura itki huoneen nurkassa, silmäkulmansa vuotaessa verta. Kari oli ollut pitkään vessassa, mutta Laura ei uskaltanut liikkua, sillä tiesi hänen ryntäävän heti jatkamaan lyömistä jos hän kuulisi Lauran lähtevän. Epätoivon muuttuessa yhä syvemmäksi Laura muisteli jälleen kouluaikaista ihastustaan ja mietti omia elämänvalintojaan. Kari riuhtaisi vessan oven auki, pelästyttäen Lauran. ”Vieläkö tekee mieli paikallista kyrpää!” Hän huusi, heiluttaen tyhjää litran kokoista rakipulloa kädessään. ”Ei ole missään kohtaa tehnyt!” Laura huusi ääni sortuen. ”Valehteleva huora!” Kari huusi heittäen lasipullon rikki Lauran yläpuolelle seinään. ”Lopeta.” Hän sopersi itkuisena, hädin tuskin kuuluvasti, Karin marssiessa vihaisin askelin hänen luokseen. Mitään sanomatta hän tarttui Lauraa hiuksista ja ryhtyi raahaamaan tätä perässään kohti huoneen parveketta. ”Lopeta!” Laura huusi kauhuissaan, yrittäessään rimpuilla itseään irti. ”Turpa kiinni huora.” Kari totesi lakonisesti ennen kuin iski Lauran pään parvekkeen ovessa olevaan lasiin, saaden sen säröille. Lauran otsasta valui verta hänen silmilleen. ”Lopeta.” Hän aneli itkien Karin avatessa oven. Lauran päässä pyöri iskun jäljiltä Karin nostaessa hänet parvekkeen kaidetta vasten, kurottaen hänen yläruumiinsa kaiteen ylitse. ”Tunnusta!” Hän huusi Lauralle, sylki lentäen. ”Lopeta, kulta, lopeta.” Laura aneli, kyyneliään niellen. ”Vitun huora.” Kari totesi työntäessään Lauran kaiteen ylitse. Pudotus viidennestä kerroksesta katuun ei kestänyt kauan, mutta Laura ehti sen aikana vielä nähdä mielessään nuoruuden rakkautensa lempeät kasvot ennen kuin iskeytyi niska edellä katukiveykseen.

Juhlapaikalta pauhasi musiikki, maalaismaiseman hiljentyessä iltaan. Laskeva aurinko pilkisti rakoillevan pilviverhon takaa, usvan noustessa pelloille.

Jani kantoi neljää oluttölkkiä pöytään väkijoukkoa väistellen. Humalaiset ihmiset hytkyivät bändin soittaman musiikin tahdissa eikä kukaan tuntunut enää välittävän siitä miltä heidän vaatteensa näyttivät. Ville istui kelloaan tuijottaen kun Jani laski kantamuksensa pöydälle. ”Vieläkö oot masentunu?” Hän kysyi istuessaan alas. ”En oo missään kohtaa ollutkaan.” Ville totesi väkinäisesti hymyillen ja avasi sitten tölkkinsä. ”Kiitoksia ihmiset, meidän settimme oli tässä.” Bändin laulaja kuulutti mikrofoniin, saaden raikuvat aplodit tanssilattialla olijoilta, paitsi Jullelta ja kaasolta jota hän tanssitti, sillä heillä oli kielet toistensa suussa. Apa istahti paikalleen. ”Jumalauta nää märät housut hiertää.” Hän murahti avatessaan oluensa. ”Kannattiko istua sateessa?” Jani kysyi pilkallisesti. ”Ei todellakaan ja yks sille!” Apa huudahti, kohottaessaan tölkkiään. ”Yks sille.” Jani ja Ville vastasivat kuorossa. Julle myös työnsi naisensa sivuun huutaakseen samat sanat, mutta ei voinut ottaa juomastaan huikkaa, toisin kuin muut. ”Mitä vittua?” Juliuksen syrjään työntämä nainen kysyi. ”Äijien juttuja.” Julle vastasi ennen kuin tunki kielensä taas hänen suuhunsa.

Apa tyhjensi oluensa Kiian kiivetessä lavalle. ”Saisinko huomionne.” Hän sanoi hennosti kaiuttimista pauhaavan musiikin yli, mutta kukaan ei reagoinut. Johanna käveli vaimonsa viereen ja otti mikrofonin. ”Kuunnelkaas!” Hän ilmoitti kuuluvalla äänellä, saaden kaikki kääntämään katseensa lavalle. Johanna ojensi mikrofonin takaisin Kiialle. ”Kiitos kulta.” Hän sanoi ja antoi suukon Johannalle. ”Nyt on morsiuskimpun heittoaika.” Kiia sanoi, saaden salissa aikaan vilkasta liikettä. Julle ja Ville olivat lähteneet tupakalle hetkeä aiemmin. ”Mee ottaan se kimppu kii.” Apa totesi Janille. ”Sehän on naisten homma.” Jani tuhahti avatessaan uuden oluen. ”Niinhän ne haluaa meidän luulevan.” Apa sanoi ja nojautui sitten Jania kohti. ”Mutta Karjalassa on uskomus, että jos joku mies onnistuu sivusta käsin nappaamaan sen kimpun, hän saa vaimokseen jonkun häävierasnaisista ja muutenkin hyvää onnea loppuelämäkseen.” Hän kuiskasi Janille. ”Onko noin?” Jani kysyi kiinnostuneena. ”Näin mulle on kerrottu ja säähän tiiät että mää oon karjalaisten jälkeläinen.” Apa kertoi kuiskaten. Jani näytti mietteliäältä. ”Ovatko kaikki valmiina?” Kiia kysyi lavalta. ”Miisa on vielä vessassa!” Kuului ääni lavan eteen kokoontuneesta naisjoukosta. ”Meinaakko ite tavoitella sitä?” Jani kuiskasi Apalle. ”Ei täälä oo ketään mulle sopivaa vaimoa niin en tällä kertaa.” Apa vastasi. Jani silmäili lavan edessä olevia ihmisiä, kun Miisa saapui paikalle. ”Ja kolmannella lähtee.” Kiia kuulutti lavalta ja kääntyi sitten selin yleisöön. ”Yksi!” Väkijoukko laski, Janin pohtiessa tilannetta. ”Kaksi!” Raikasi salissa kun Jani nousi seisomaan. ”Kolme!” Kaikki naiset huusivat yhteen äänen ja Kiia heitti kimpun samalla kun Jani lähti juoksemaan. Muutaman nopean juoksuaskeleen jälkeen hän ponnisti kaikki voimansa ja hyppäsi ilmaan, saaden niukasti kimpusta kiinni, naisjoukon katsellessa hämmentyneenä. Jani laskeutui kyljelleen maahan niin että hänen silmälasinsa putosivat. Voitonriemuisena hän piti kimppua ilmassa kun vihaisten naisten joukko ryntäsi hänen luokseen ja alkoi raastaa kukkia itselleen. Kiia ja Apa nauroivat kaaokselle samalla kun Jani yritti epätoivoisesti suojella kimppuaan.

Ville palasi juhlasaliin tupakalta juuri kun taistelu morsiuskimpusta oli kiivaimmillaan. Julle tuli hänen perässään. ”Mitäs täälä tapahtuu?” Hän kysyi Villeltä. ”No päätellen siitä että Apa nauraa tuolla pöydässä niin jotenkin hän tähän liittyy.” Ville vastasi osoittaen Apaa. ”Ei siinä sitten mitään.” Julle vastasi olkapäitään kohauttaen ennen kuin lähti keittiötä kohti. Annika ja Teemu tulivat Villen luokse. ”Me tästä lähdetään kotiin.” Annika totesi. ”Joo, pitää päästä nukkumaan ennen pimeää.” Teemu totesi ylpeänä. ”No sepä harmi.” Ville sanoi Annikalle. ”Mutta oli mukava nähdä.” Hän jatkoi ja halasi Annikaa. ”Samoin.” Annika vastasi. Teemu halasi myös Villeä, mutta ei saanut vasta halausta. ”Tuu joskus meillä käymään kahvilla.” Teemu sanoi iloisesti hymyillen. ”Täytyy kattoo joku päivä.” Ville vastasi nuivasti. Teemu lähti hakemaan heidän takkejaan, tyttömäisen iloisesti hypellen. ”Ehkä sun olis kannattanu lähteä tosta suhteessa jo kauan sitten.” Ville totesi Annikalle. ”Ehkä sun olis pitänyt jo kauan sitten kysyä mua tyttöystäväkses.” Annika vastasi surullisesti hymyillen Teemun palatessa takkien kanssa. ”Ollaan yhteyksissä.” Teemu huikkasi Villelle heidän poistuessaan. Ville vilkutti heidän peräänsä väkinäinen hymy kasvoillaan. Hetki heidän lähtönsä jälkeen Ville löi suutuspäissään seinään nyrkillä. Hänen sormistaan kuului ikävä rusahdus. ”Ai saatana!” Hän kirosi kipuaan. ”Pidä ranne rentona ens kerralla.” Apa ohjeisti häntä kävellessään hakemaan lisää olutta.

Apa lopetteli juuri virtsaamistaan kun Julle ryntäsi vessaan, kasvojaan pidellen. ”Joko sua joku löi?” Apa kysyi mennessään pesemään käsiä kasvojaan huuhtovan Jullen viereen. ”No tavallaan.” Hän vastasi repiessään käsi papereita telineestä. Hän painoi verta vuotavaa kohtaa paperilla kun Apa alkoi kuivata omia käsiään. ”Toi kaaso on niin kömpelö tanssiin tai sitten vaan niin kännissä että huitas multa yhen ruven auki.” Julle kertoi tapahtuneesta. ”Sen siitä saa kun kaatuu naamalleen.” Apa naurahti. ”Ai niinkö mulle kävi.” Julle kysyi verenvuotoaan tyrehdyttäen. ”Juu, saatiin kuningasidea lähteä kotiin sillä sun sähköpotkulaudalla ja ajoit sen rotvalliin.” Apa kertoi. ”Ei mitään muistikuvaa.” Julle naurahti. Hän oli saanut verenvuodon tyrehtymään. ”Mä luulin että jotain paljon pahempaa kun et halunnu jätkille kertoa.” Hän totesi pestessään veren pois käsistään. ”Sehän on paljon hauskempaa ko antaa jätkien mielikuvituksen laukata.” Apa totesi poistuessaan vessasta.

Ville kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja joi sen yhdellä huikalla. Viskin polttelu kurkussa sai hänet irvistämään kun hän kaatoi toisen lasillisen. Julle saapui keittiöön iloinen virne kasvoillaan. ”Sulla näyttäis olevan hauskaa.” Ville totesi ennen kuin tyhjensi toisenkin lasillisen. ”Nää on parhaat häät ikinä.” Julle riemuitsi ottaessaan kaksi lonkerotölkkiä pöydältä. ”Mä oon saanu morsiamen äidiltä, serkulta ja kahdelta joiden yhteyttä en tiiä.” Hän julisti innoissaan, Villen kaataessa lisää viskiä. ”Ja kohta saan kaasolta.” Julle jatkoi innoissaan ennen kuin poistui, jättäen Villen tyhjentämään viskilasiaan. Kaksi miestä lakaisi morsiuskimpun jäänteitä lattialta Jullen kävellessä kaasonsa luokse. ”Lonkeronhan sä halusit?” Hän varmisti ojentaessaan tölkin naiselle. ”Kyllä.” Hän vastasi ottaessaan juoman käteensä. ”Niin oliko sun nimi Julle?” Kaaso kysyi avatessaan juomansa. ”Sepä juuri.” Julle vastasi katsoen kylmäpussia silmällään pitävää Jania, joka istui salin toisella puolella. ”Mä olen Emilia, jos en muistanut sitä vielä mainita.” Kaaso esitteli itsensä kun Janin ja Jullen katseet kohtasivat. Julle laittoi kätensä Emilian olkapäille, virnistäen Janille samalla. Jani näytti hänelle keskisormea ja käänsi katseensa tanssilattialla oleviin naisiin. ”Mennäänkö taas tanssimaan?” Emilia kysyi, saaden jälleen Jullen huomion. ”Odotetaanko seuraavaa hidasta biisiä?” Julle ehdotti tarjoten tölkkiään kilistettäväksi. ”Sopii.” Emilia vastasi koskettaessaan Jullen tölkkiä omallaan.

Jani käänsi kylmäpussinsa ympäri. Jonkun naisen polvi oli ehkä vahingossa osunut häntä silmäkulmaan hääkimpputaistelun aikana, saaden sen turpoamaan. ”Mitenkäs täällä jaksellaan?” Kiia kysyi istuessaan Janin viereen. ”Olen mä pahemminkin turpaani saanut.” Jani vastasi. ”Saako sun lasit korjattua? ” Kiia kysyi huolissaan, nähdessään ne pöydällä ilman toista linssiä. ”Apa niitä katto ja sano että se linssi vaan irtos siitä että pitäis saada helposti paikalleen.” Jani vastasi. ”No hyvä.” Kiia huokaisi helpottuneena. ”Mitäs oot tykänny häistä?” Hän jatkoi hymyillen leveästi. ”Kyllähän häissä aina on mukavaa.” Jani vastasi juuri kun Apa saapui paikalleen. ”Mahtava meisinki.” Hän totesi, kohotti oluttölkkinsä ja joi sen sitten tyhjäksi. ”Meisinki?” Kiia kysyi hämmentyneenä. ”Eiks meisinki oo tuttu sana?” Apa kysyi avatessaan uuden oluen. ”Apa on jääny sanonnoissaan viidentoista vuoden päähän.” Jani totesi saaden Kiian naurahtamaan.

Ville tuijotti tanssilattialla hitaasti keinuvia ihmisiä. Julle yritti pysyä musiikin tahdissa tanssittaessaan Emiliaa, mutta hänen tukeva humalansa teki siitä haastavaa. Jani ja Apa istuivat pöydän ääressä juttelemassa Kiialle. Ville huokaisi syvään ennen kuin tyhjensi viskilasinsa. Hetken muiden ilonpitoa katseltuaan hän lähti täyttämään lasinsa. Kaataessaan viskiä hän tunsi puhelimensa värisevän taskussaan. Johanna saapui keittiöön Villen kaivaessa puhelimensa esille. ”Yllättävän vähän täälä on ollut kaaosta.” Johanna totesi kaataessaan itselleen punaviintä. Ville vilkaisi häntä yllättyneenä. ”Kiia on kertonut aika paljon tarinoita teiän Juhannuksesta, oletin enemmän kaaosta.” Johanna jatkoi naurahtaen. ”Aivan.” Ville naurahti. ”Odotas hetki.” Hän jatkoi vilkaistessaan puhelintaan, johon oli tullut tekstiviestimuistutus hänen ensi viikonlopulle varaamastaan jahtiristeilystä. Hän merkitsi viestin luetuksi ja laittoi puhelimen takaisin taskuunsa. ”Mitäs se Kiia on sitten valehdellut meistä?” Hän kysyi Johannalta hymyillen.

Apa seurasi katseellaan kun Julle käveli pöydistä tukea ottaen kohti ulko-ovea, tupakka huulessaan. ”Tuli Jani mieleeni.” Hän aloitti, keskeyttäen Janin ja Kiian keskustelun Johannan pikkusiskon parvekekasveista. ”Missä kohtaa Noora lähti meneen?” Apa jatkoi partaansa sukien. ”Jaa se kuvaaja?” Kiia kysyi ja Apa nyökkäsi. ”Etkö sä muista?” Jani kysyi hämmentyneenä. ”Mulla on jostain syystä muutaman tunnin katkos illan tapahtumissa.” Apa murahti ja otti sitten huikan oluestaan. ”Mistäköhän johtuu.” Kiia kikatti, saaden jopa Janin hiukan nauramaan. ”Tulitteks te hyvin juttuun Nooran kanssa?” Kiia sai kysyttyä Apalta. ”Ainakin mun mielestä.” Apa vastasi ja pieni hymynvire nousi hänen suupieleensä. ”No selvästi.” Kiia kikatti nähdessään Apan poikamaisen hymyn. ”Kyllä hän sulle jutteli just ennen lähtöään.” Jani sanoi, saaden Apan nojautumaan häntä kohti pöydän yli. ”Jätti puhelinnumeronsa sulle kun olit tuolla rappusilla sen sun esityksen jälkeen.” Jani kertasi aiempia tapahtumia. ”Jätti numeronsa?” Apa kysyi, sivuuttaen täysin kaiken muun mitä Jani oli juuri sanonut. ”Juu, kirjoitti sen lapulle ja antoi sen sun käteen.” Jani jatkoi. ”Ai te tulitte niin hyvin juttuun.” Kiia liittyi keskusteluun Janin ottaessa oluthuikan. ”Kai otit sen lapun talteen kun olin ilmeisesti vähän pihalla?” Apa tivasi Janilta, joka näytti hetken mietteliäältä. ”En kyllä tainnut ottaa.” Hän lopulta vastasi. Apa nojautui lähemmäs Jania, tuima ilme kasvoillaan. ”Missä se lappu on siis nyt?” Hän kysyi hitaasti, jokaista sanaa painottaen. ”Ei mitään hajua, jos tuuli vei sen?” Jani vastasi olkapäitään kohauttaen. ”Perkele!” Apa murahti ja löi nyrkkinsä pöytään niin voimakkaasti, että kaikki juhlapaikallaolijat kääntyivät katsomaan heitä. Jani ja Kiia säikähtivät yllättävää reaktiota. Apa nousi ylös ja lähti ulko-ovea kohti ripein askelin. ”Mihin sä meet?” Jani huusi hänen peräänsä. ”Tutkimaan.” Apa vastasi

Apa meinasi törmätä Julleen mennessään ulos. ”Sori.” Julle sanoi Apan kävellessä hänen ohitseen, mitenkään reagoimatta. Julle katsoi hetken Apan perään, toinen silmä jouluun ja toinen juhannukseen tuijottaen, ennen kuin lähti tanssilattiaa kohti, mutta pian hän hiukan horjahti, ottaen tukea lähellä istuvan miehen olkapäästä. ”Sori, sori.” Hän sanoi jatkaessaan matkaa. ”Onks toi pahasti kännissä?” Johanna kysyi pöydän toiselta puolelta. ”On se ollut pahemmissakin.” Takkiaan Jullen kosketuksen jäljiltä suoristava Ville vastasi. Julle otti useiden tuolien selkänojista tukea matkallaan kohti Emiliaa, joka jutteli toiselle kaason mekkoon pukeutuneelle naiselle tanssilavan reunalle asetetuilla penkeillä. Julle pysähtyi hetkeksi, tiukasti tuolin selkänojaa puristaen. Hän hengitti muutaman kerran syvään, katse tiukasti lattiassa. Irrottaessaan otteensa kaivaakseen nuuskapurkin taskustaan hän horjahti viereisen pöydän tuoleja vasten ja kaatui lattialle. ”Käviköhän sille pahasti?” Kiia kysyi huolestuneena Janilta, jonka kanssa hän oli seurannut Jullen etenemistä. ”On se pahemminkin kaatunu.” Jani vastasi samalla kun Emilia kiiruhti Jullen luokse. ”Sattuko sua?” Emilia kysyi huolestuneena, auttaessaan Jullea ylös. ”Voi vittu.” Julle naureskeli noustessaan ylös. ”Sori mä oon kännissä.” Hän sanoi Emilian suoristaessa hänen takinliepeitään. ”Niin mutta sattuko sua?” Emilia kysyi huolissaan. Julle veti pikaisesti henkeä sisään, samalla päätään taakse päin, nytkäisevästi kallistaen. ”Pitäs varmaan mennä nukkuun.” Julle sopersi, ympärilleen katsellen. Emilia tuijotti häntä hämmentyneenä. Lopulta heidän silmänsä kohtasivat. ”Ai oot nukkuun menossa?” Emilia kysyi närkästyneenä. Hetken Julle tuijotti häntä silmiin. ”No voidaan me käydä panemassa ennen sitä.” Julle lopulta vastasi. Emilia puri huultaan hetken ja tarttui sitten Jullea kädestä. ”Mennään.” Hän totesi heidän lähtiessään siivouskomeroa kohti.

Jani säikähti kun Apa istui vauhdilla pöytään kesken hänen ja Kiian keskustelun. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Apa murahti ottaessaan Janin edestä avaamattoman tölkin. ”Se on mun.” Jani kimitti Apan avatessa tölkin. ”Ei oo enää.” Apa sanoi ennen kuin otti pitkän huikan anastamastaan juomasta. Kiia hihitteli itsekseen katsoessaan miesten touhua. ”Jossain valtioissa tosta vois joutua vankilaan.” Jani totesi Apalle. ”Kaikissa valtioissa tollasta naamaa ko sulla on saa lyödä joutumatta vankilaan.” Apa vastasi, saaden Kiian nauramaan hysteerisesti. Myös Jani ja Apa nauroivat keskustelulleen. Apa kaivoi märän paperitollon povitaskustaan ja heitti sen pöydälle. ”Mikäs toi on?” Jani ihmetteli. ”Se lappu.” Apa vastasi ja otti sitten huikan. ”Ai se lappu.” Jani totesi sanaa se painottaen. ”Mikä lappu?” Kiia liittyi keskusteluun. ”Ai se Nooran puhelinnumerolappu?” Hän jatkoi tajuttuaan mistä oli kyse. ”Juurikin se lappu.” Apa vastasi Janin yrittäessä tarttua paperiin. Apa nappasi häntä ranteesta kiinni. ”Älä koske siihen.” Hän murahti katsoessaan vihaisesti Jania silmiin. ”Mää ongin sen aika syvältä tuolta ruusupuskasta ja se voi hajota tollei märkänä.” Hän jatkoi päästäessään irti Janin ranteesta. ”Voithan sä kysyä sen numeron Johannaltakin.” Kiia totesi, saaden miehet kääntämään katseensa häneen. ”Jokke hänet meille tänne palkkasi.” Hän jatkoi saaden Janin nauramaan. ”No näin jälkeenpäin mietittynä toi kuulostaa järkevältä idealta.” Apa totesi nauraen.

Ville kuunteli Johannan tarinaa niin tarkasti kuin pystyi. Nopeasti juodut viskit olivat vihdoin nousseet päähän ja hän oli todella kännissä. ”Annika oli kyllä aikamoinen tapaus lapsena.” Johanna huokaisi päättäessään tarinansa. ”Siltä kuulostaa.” Ville vastasi, vaikka ei täysin ymmärtänytkään mihin asiaan. ”Mitäs mieltä sä olet siitä Teemusta.” Johanna kysyi nojautuessaan pöydän ylitse. ”Ootte ilmeisesti vanhoja tuttuja.” Hän kysyi kuiskaten. Ville nojautui lähemmäs Johannaa. ”Teemu on mulkku.” Hän kuiskasi, saaden Johannan nauramaan. ”En olis itse voinut sanoa paremmin.” Hän totesi tarjoten viinilasiaan kilistettäväksi. He kilistivät lasejaan ja nojautuivat sitten poispäin toisistaan. ”Meiän suvussa ei ole ikinä oikein pidetty hänestä.” Johanna totesi ennen kuin joi lasinsa tyhjäksi. ”Mun käsittääkseni kukaan ei oo oikein pitänyt hänestä.” Ville tokaisi. ”Paitsi sun ensirakkautes.” Johanna vastasi, osoittaen Villeä sormella. Ville naurahti kuivasti. ”Niin.” Hän sanoi ja jäi tuijottamaan viskilasiaan. Hetken pöydässä oli hiljaista. ”Annika puhui susta paljon sillon nuorempana.” Johanna sanoi, saaden Villen kääntämään katseensa häneen. ”Harmi ettei teistä ikinä tullut mitään.” Hän jatkoi noustessaan ylös. ”Mä haen lisää viintä, jatketaan sitten juttua.” Johanna sanoi hymyillen ennen kuin poistui paikalta.

Apa nousi ripeästi ylös tuoliltaan. ”Vittu Jani.” Hän murahti pyyhkiessään olutta housuiltaan, johon Jani oli kaatanut tölkkinsä. ”Sori, sori.” Jani toisteli yrittäessään kuivata pöydällä olevaa olutta servetillä, jonka joku oli jättänyt pöydälle ruuan jälkeen. ”Mä haen rätin.” Kiia totesi alkaessaan nousta ylös. ”Ei ei, istu vaan.” Apa totesi, keskeyttäen Kiian nousun. ”Nää on sun häät, mää hoidan.” Hän jatkoi lähtiessään siivouskomeroa kohti. Ville istui yksin, viskilasiaan tuijottaen. ”Älä sammu!” Apa huikkasi hänelle ohi mennessään ja Ville nosti lasinsa ilmaan merkiksi siitä että oli hereillä. Apa saapui siivouskomerolle ja veti sen oven auki rivakalla liikkeellä, mutta pysähtyi sitten äkisti. Komerossa Emilia puristi siivouskärryn kahvaa lujasti, selkä taivutettuna ja kaason mekko ylös nostettuna. Julle seisoi hänen takanaan, housut maahan laskettuna. ”Mo.” Apa totesi järkytyksestä selvittyään, nappasi lähimmältä hyllyltä rätin ja sulki oven perässään. ”Painu vittuun, tällä nussitaan!” Kuului Jullen känninen huuto oven läpi, Apan poistuessa nauruaan pidätellen paikalleen.

Jani imi olutta pöytäliinalta. ”Lopeta.” Apa murahti heittäessään rätin tämän päälle. ”Käyttäytysit edes joskus ihmisiks.” Hän jatkoi istuessaan omalle paikalleen, Janin alkaessa pyyhkiä oluita pöydältä. Tanssilattialla pariskunnat keinuivat toisissaan kiinni hitaan musiikin tahtiin, Emilian kävellessä ripeästi siivouskomerolta Johannan luokse. ”Kukas toi kaaso on?” Apa kysyi Kiialta, osoittaessaan Emiliaa. ”Ai Emilia? Hän on Johannan entinen opiskelukaveri.” Kiia vastasi. ”Kuinka niin?” Hän kysyi samalla kun Apa näki Jullen poistuvan siivouskomerosta. ”Kohan olen utelias.” Apa vastasi ilkeästi hymyillen. ”Voi jumalauta.” Julle totesi nauraen saapuessaan muiden luokse. ”Tulit sitten siihen.” Apa sai juuri ja juuri sanotuksi pidättäessään nauruaan. ”En ehtiny.” Julle vastasi nauraen, saaden Apankin nauramaan. ”Mikäs juttu tää on?” Jani kysyi Jullen istuutuessa. Apa ja Julle nauroivat katketakseen, eivätkä saaneet annettua Janille vastausta. ”Mikä on noin hauskaa.” Kiia kysyi malttamattomana. Apa sai hetkeksi lopetettua nauramisen, mutta aloitti uudestaan katsottuaan Jullea silmiin. Jani ja Kiia katsoivat toisiaan kysyvästi. ”Mä tartten lonkeron.” Julle sai sanotuksi naurunsa lomasta ja nousi seisomaan. ”Tuo mullekin olut.” Apa sai sanotuksi.
Jani, Apa, Julle ja Ville istuivat omassa pöydässään, kaikkien muiden edelleen paikalla olleiden heiluessa villisti tanssilattialla nykymusiikin tahtiin. ”Milloin Suomessa alettiin tehdä näin paskaa musiikkia?” Jani kysyi tuijottaessaan tanssilattialle. ”Kuudes päivä syyskuuta, kakstuhatta viistoista.” Apa vastasi tarkkaillessaan herkeämättä tanssilattialla heiluvia pyllyjä. ”Mitä sillon tapahtu?” Ville kysyi samalla kun tuijotti tanssilattiallaolijoiden jalkoja. ”Heitin vaan päästäni jonkun luvun.” Apa vastasi. ”Ei tullut muuta mieleen.” Hän jatkoi ja sai itsensä sekä Jullen nauramaan. ”Nyt vittu.” Julle sai sanotuksi naurunsa lomasta. Jani ja Ville katsoivat toisiaan. Lopulta he kohauttivat olkapäitään ja jatkoivat muiden ihmisten katselemista.

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Sade ropisi juhlapaikan peltikattoon samalla kun iäkkäämpi väki poistui paikalta. Jossain kaukana jyrähti salama, mutta rappusilla pää painuksissa istuva mies ei huomannut sitä.

Apa hengitti raskaasti istuessaan rappusilla. Sateen kastelemat hiukset olivat liimautuneet hänen otsaansa ja ohi kulkevat vanhukset katsoivat häntä paheksuen. Julle tuli viereisestä pensaasta ja käveli hänen ohitseen. ”Olipas se noloa.” Hän totesi, mutta Apa ei reagoinut. Julle jatkoi matkaansa katoksen alle ja sytytti tupakan. Ohi kulkevat vanhukset katsoivat häntäkin paheksuen, mutta Julle ei edes vilkaissut heihin päin. Jani tuli Jullen vierelle. ”Mitä vittua Julius?” Hän kysyi hiukan liian kovalla äänellä. ”Älä huuda.” Julle vastasi koskiessaan korvaansa. ”Miten sä kehtaat nussia jotain akkaa toisen ihmisen häissä?” Jani kuiskasi, nähdessään paheksuvat katseet. ”Paraskin puhuja.” Julle naurahti. ”Montako kertaa sä oot täällä runkannu?” Hän kysyi ennen kuin tumppasi tupakkansa. Jani otti askeleen taakse. ”Neljä.” Hän vastasi. ”Eli yhen enemmän kun mä nussinu.” Julle vastasi omahyväisesti virnistäen ennen kuin laittoi nuuskapussin huuleensa ja poistui sisälle. Jani katsoi hetken sateessa istuvaa Apaa ennen kuin meni Jullen perään.

Ville istui juhlapaikan terassilla, johon pääsi keittiön kautta. Annika istui hänen vieressään hiljaa. He olivat istuneet jo hetken sanomatta mitään, sillä Ville ei keksinyt miten aloittaa keskustelu. ”Muistakko sillon riparilla kun se yks isonen huusi Teemulle tirkistelystä?” Annika rikkoi hiljaisuuden. ”Hatarasti.” Ville vastasi. ”En muista ikinä nähneeni Ripaa niin vihasena.” Hän naurahti. ”Ei meillä ollu Ripa nimistä isosta.” Annika totesi hämillään. ”Nii juu, Kristahan hänen oikea nimensä on.” Ville selvensi tilannetta. ”Se on ton Apan sisko niin oon hänen kanssaan viettäny aikaa jonkin verran.” Ville kertoi ja otti sitten huikan viskistään. ”Oleksä muihin nuorisotoiminnan tyyppeihin enää yhteydessä?” Annika jatkoi keskustelua. ”En muihin kun Apaan, Julleen, Ripaan ja Samiin.” Ville vastasi. ”Kehen niistä Sameista.” Annika totesi nauraen. Ville alkoi myös nauraa muistaessaan että Sameja oli heidän aikanaan seurakunnan nuorisotyössä ainakin viisi, ellei enemmän. ”Teemu väittää kivenkovaa ettei käyny sillon tirkistelemässä.” Annika totesi naurun loputtua. ”Oliko siellä välttämättä ketään?” Ville vastasi ympärilleen vilkuillen.

Jani istui paikallaan olutta hörppien. Hän tunsi housuissaan enään puolittaisen erektion ja tunsi samaan aikaan helpotusta sekä haikeutta. Hänen mieltään kalvoi asiat, joista hänellä ei ollut kaikkea dataa. Mitä Apan nilkalle ja Jullen naamalle oli käynyt? Miten Apa oli sekoillut noin pahasti noin pienen olutmäärän jälkeen? Miten Julle oli saanut naisen harrastamaan seksiä kanssaan? Miten noin kaunis nainen kuin Liisa oli hänestä kiinnostunut? Jani tyhjensi tölkkinsä ja lähti hakemaan uutta. Kävellessään hän päätti että kaksi lisää olutta juotuaan hän tekisi liikkeen Liisan iskemiseksi.

Ville ja Annika nauroivat terassilla. ”Et oo tosissas.” Annika sai naurunlomastaan sanottua. ”Kyllä se on ihan totta.” Ville vastasi ja tyhjensi sitten viskinsä. ”Jullelle sattuu aika paljon kaikenlaista.” Hän jatkoi. Annika pyyhki silmiään naurunsa loppuessa. ”Sulla on selvästi ollut hieno elämä.” Annika sanoi ennen kuin huokaisi syvään. Ville katseli vieressään istuvaa naista kun tämä tuijotti tyhjää vesilasiaan mietteliäänä. ”Otatko uuden juoman?” Ville kysyi noustessaan ylös. ”Lisää vettä kiitos.” Annika vastasi väkinäisesti hymyillen. Ville otti hänen lasinsa ja poistui sisälle. Kaataessaan itselleen lisää viskiä Teemu saapui hänen viereensä. ”Ville auta.” Hän kimitti. ”Annika on kadonnu.” Teemu jatkoi kimitystään Villen ottaessa vettä toiseen lasiin. ”Onko noin.” Hän totesi katsomatta Teemua. ”Mä olen häntä etsiny mutta en mistään löytäny.” Teemu kimitti kun Ville otti lasit käteensä. ”Eihän hän voi kaukana olla kun on kumminkin kaaso.” Hän vastasi lähtiessään takaisin terassille. ”Totta. Kiitos.” Teemu sanoi lähtiessään kipittämään salin puolelle. Ville katsoi hänen menoaan hetken ennen kuin palasi terassille.

Apa hengitti syvään rappusilla. Jokainen sadepisara joka hänen päähänsä osui tuntui pehmeältä, mutta samaan aikaan epämukavalta. Hän halusi siirtyä sateen suojaan, mutta käskyt aivojen ja ruumiin välillä eivät välittyneet kunnolla. Hän yritti avata silmänsä, mutta vain vasen totteli. Rappusten laudat näyttivät siltä että ne olisivat vedetty toistensa kanssa solmuun. Hän yritti sulkea silmänsä, mutta sen sijaan nosti päänsä pystyyn. Vesipisarat jotka osuivat hänen nenäänsä tekivät kipeää auki olevaan silmään ja hän kaipasi hattuaan. Hetken värikkäitä sadepisaroita tuijotettuaan hän sai komennot oikein ja silmänsä kiinni sekä päänsä laskettua.

Jani katseli kuinka muiden haukkuma Teemu kipitti ympäri salia. ”Mitä vittua toi yks tekee?” Hän kysyi pöydän toisella puolella istuvalta Jullelta, joka kääntyi katsomaan Teemun menoa. ”Teemu sekoilee aina, ei kannata välittää.” Julle vastasi. Hetken heidän välillään valitsi hiljaisuus. ”Kuka se nainen oli?” Jani lopulta kysyi. ”Kuka?” Julle vastasi. ”Se jonka kanssa olit tuolla lavalla.” Jani jatkoi uteluaan. Julle kyyristyi pöydän ylitse lähemmäs Jania, joka tuli vastaan. ”Jommankumman morsiamen äiti.” Julle kuiskasi ja laittoi heti etusormensa suunsa eteen. Jani veti ilmaa sisään järkyttyneenä kun he palasivat normaaliin istuma-asentoon. ”Kumman?” Jani kuiskasi hämillään. ”En tiiä, esitteli ittensä vaan morsiamen äitinä.” Julle naurahti tarjotessaan tölkkiään kilistettäväksi. ”No yks sille.” Jani totesi ennen kuin iski oman tölkkinsä Jullen tölkkiin. Molemmat ottivat pitkät huikat juomistaan iloisesti virnistellen.

Ville kuunteli Annikan kertomusta hänen ja Johannan lapsuudesta, katsellen samalla hänen haikean näköisiä silmiään. ”Eikä meiän äiti vieläkään tiedä mitä sinä jouluna oikeasti tapahtu.” Annika päätti tarinansa naurahtaen. ”Vai sellaista.” Ville aloitti. ”Mulla ei ikinä ollu mun siskojen kanssa tollasta.” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan viskistään. ”Montako siskoa sulla on?” Annika kysyi. ”Kaks isosiskoa. Nähään lähinnä joulusin ja joskus sillontällöin muutenkin.” Ville vastasi. Sade oli lakannut hetkeä aiemmin ja laskevan auringon säteet näkyivät rakoilevan pilviverhon takaa. ”Sä vietät siis enemmän aikaa kaveris siskon kanssa kun omies?” Annika kysyi virnistäen. ”Me taidetaan kaikki viettää enemmän aikaan Apan perheen kanssa kun omiemme.” Ville naurahti. ”Niin onks tää ny se Apa joka oli seurakunnan nuorissa kanssa?” Annika kysyi mietteliäänä. ”Se sama joka joi aina sitä punasta mehua suoraan tonkasta.” Ville ilmoitti ennen kuin kaivoi tupakka-askinsa taskustaan. ”No hän näyttikin vähän tutulta.” Annika vastasi Villen sytyttäessä tupakkaansa. ”Et viittis mennä vähän kauemmas polttamaan?” Hän jatkoi, nenäänsä peittäen. ”Joo, sori.” Ville vastasi siirtyessään kauemmas. Hetken kaksikon välillä vallitsi hiljaisuus. ”Niin te ootte ollu Teemun kanssa jo aika kauan.” Ville lopulta totesi. Annika huokaisi syvään. ”Kohta yheksän vuotta.” Hän huokaisi ennen kuin tyhjensi vesilasinsa. Ville odotti Annikan jatkavan, mutta katkaisi hiljaisuuden lopulta itse. ”Se ei taida olla onnellinen parisuhde.” Hän totesi tumpatessaan tupakkansa. ”No Teemu on… oli ihan kiva.” Annika vastasi Villen tullessa lähemmäs. ”Se on on monimutkaista.” Annika huokaisi ennen kuin aloitti monologinsa.

Jani käveli päättäväisesti kohti Liisaa, joka puhui Johannan kanssa. Nyt hän oli tarpeeksi humalassa tehdäkseen hurmausliikkeensä, eikä loppumaton erektiokaan vaivannut häntä enää. ”Anteeks.” Hän totesi vaatimattomana koputtaessaan Liisan olkapäätä. ”Voinko puhua sulle hetken?” Jani jatkoi Liisan kääntyessä. ”Toki.” Kuului innostunut vastaus. ”Jatketaan me juttua myöhemmin.” Liisa huikkasi Johannalle, joka nyökkäsi ymmärtävänä. ”Kiitos, hienot juhlat ja vitun hyvää pihviä.” Jani sanoi Johannalle. ”Kiitos.” Hän vastasi ennen kuin poistui paikalta. ”Joko maha on normaali?” Liisa kysyi ennen kuin Jani ehti puhua. ”Juu, alkaa oleen.” Jani vastasi samalla kun Liisa kosketti hänen vatsaansa. ”Kuinka hyödylliseks arvioisit ne mun tekemät toimenpiteet?” Liisa jatkoi uteluaan. ”Siis…” Jani ehti aloittaa, ennen kuin Liisa keskeytti hänet. ”Asteikolla yhdestä kymmeneen, kiitos.” Jani katsoi ympärilleen hämmentyneenä ja näki Jullen puhuvan jonkun naisen kanssa. ”Seiska varmaan.” Jani vastasi lopulta. ”Eli siitä oli paljonkin hyötyä.” Liisa pohti irrottaessaan kätensä Janin vatsasta. ”Eli tätä voi hyödyntää töissäkin.” Hän mumisi leukaansa raapien. Jani katseli hetken kun Liisa mutisi itsekseen, vilkaisten välillä Jullea, jolla oli jo naisen kieli kurkussaan. ”Liisa.” Hän totesi, saaden jälleen naisen huomion. ”Mitä jos me vaikka mentäs joskus kahville tai jotain.” Jani kysyi, ääni hiukan haparoiden. Liisa katsoi häntä hämmentyneenä. ”Kun mietin että sä olet kaunis nainen ja meillä tuntui olevan yhteys…” Jani jatkoi takaraivoaan raapien, kunnes Liisa keskeytti hänet, laittamalla sormensa Janin huulille. ”Mä olen lesbo.” Hän sanoi, hymyillen samalla pahoillaan olevan näköisenä. Janin aivot menivät jumiin ja binäärikoodia alkoi vilistä hänen silmissään. ”Mä aattelin että se oli aika selvää, kato ny mua.” Liisa naurahti. ”Mutta kiitos että sain tutkia sun mahavaivoja.” Hän jatkoi ja antoi sitten suukon Janin poskelle, joka edelleen prosessoi saamaansa dataa. ”Hyvää illan jatkoa.” Liisa totesi ennen kuin poistui ja jätti Janin omiin oloihinsa.

Apa kuuli kaiken puheen ruotsiksi, vaikka samalla ymmärsi että kukaan paikallaolija ei oikeasti puhunut kyseistä kieltä. Hän ei reagoinut millään lailla Janiin, tämän istuessa rappuselle hänen viereensä. Jani tuijotti vain eteensä, Apan katsoessa suoraan alaspäin, kädet jalkojensa välissä roikkuen. ”Liisa on lesbo.” Jani lopulta totesi, puhaltaessaan ilmaa samalla ulos. Apa ymmärsi lauseen, mutta hänen kehonsa ei suostunut reagoimaan aivojen antamiin käskyihin. ”Mä luulin että hän vois olla tuleva rouva o…” Jani ehti aloittaa enne kuin Julle läpsäisi häntä päähän. ”Se on kohta neljäs.” Julle iloitsi ennen kuin sytytti tupakkansa. ”Neljäs mikä?” Jani hämmästeli. ”Paisti jota painan näissä häissä.” Julle vastasi silmäänsä iskien. ”Vittu sä oot perseestä.” Jani vastasi juuri kun Noora tuli ulos. ”Sain susta vihdoin kuvia ilman sitä tervehdystä.” Hän sanoi Apalle, joka ei reagoinut millään tavalla. ”Se on nyt vähän poissaoleva.” Jani vastasi. Julle tumppasi tupakkansa ja poistui sisälle. ”No mulla tuli tunnit täyteen niin lähden tästä kotiin päin.” Noora sanoi kävellessään heidän ohitseen. Hän otti Apasta vielä yhden kuvan ja kaivoi sitten paperinpalan taskustaan. ”Tässä on mun numero.” Hän sanoi antaessaan lapun Janille. ”Sano Apalle että soittelee.” Hän jatkoi, antoi Apalle suukon otsalle ja poistui. Apa kuuli vain kosmista huminaa korvissaan eikä tajunnut yhtään mitä ympärillä tapahtui. ”No johan on.” Jani totesi. ”Pidä toi tallessa.” Hän sanoi laittaessaan lapun Apan käteen ennen kuin lähti sisälle. Apa jäi istumaan paikalleen ja tuulenvire vei lapun hänen kädestään.

Ville katsoi kelloaan. ”Se on varttia vaille seittemän.” Hän ilmoitti Annikalle. ”Bändi alottaa siis kohta.” Annika vastasi huokaisten. ”Teemu on innokas tanssija, vaikka ei sitä oikein osaakkaan.” Hän jatkoi väkinäisesti hymyillen. ”Mä olen tässä nyt hetken kuunnellut kun sä avaudut sun huonosta suhteesta Teemuun.” Ville aloitti. ”Mitä sä oikein näät siinä kekkulissa?” Hän jatkoi ennen kuin otti huikan viskistään. Annika tuijotti eteensä lasittunein katsein. ”Hän oli jotenkin niin söpö sillon nuorena.” Hän lopulta aloitti. ”Kaikki se sosiaalinen kömpelyys ja se muu vaan vetos muhun.” Hän jatkoi ennen kuin tyhjensi vesilasinsa. ”Alkuun me oltiinkin tosi onnellisia ja kaikki oli ihanaa, mutta sitten kun tultiin aikuisiksi niin hän ei ikinä kasvanut.” Annika jatkoi silmiensä kostuessa. Ville mietti pitäisikö hänen ottaa Annikaa kädestä lohdutukseksi vai ei, mutta päätti lopulta olla tekemättä sitä. ”Sitten jossain kohtaa siitä vaan tulee se elämän normi eikä siitä uskalla lähteä pois.” Annika jatkoi kertomustaan. ”Onko seksi niin hyvää?” Ville kysyi yrittäen keventää tunnelmaa. ”Iha hirveetä ja todella harvoin.” Annika vastasi hetkeäkään epäröimättä. Kaksikon välille lankesi hiljaisuus. ”Nyt se lähteminen on jo myöhäistä.” Annika lopulta huokaisi. ”Ikinä ei ole liian myöhäistä vaihtaa parempaan.” Ville sanoi tarttuessaan Annikaa kädestä. Hetken Annika tuijotti Villen kättä ennen kuin ylös. Hän pyyhki kyyneleensä ja hymyili sitten Villelle. ”Mä olen raskaana.” Hän sanoi.

Jani istui yksinään pöydässä, tyhjää oluttölkkiä kädessään pyöritellen. Julle oli hiippaillut uuden naisensa kanssa eteisen siivouskomeroon hetki sitten ja bändi saapui juuri lavalle. ”Mitä vittua mun bassolle on tapahtunu?” Jani kuuli äänen lavalta. Hän katsahti lavalle, jossa basisti ihmetteli tahmeaa ainetta kädessään. ”Tässä on jotain tahmeeta mönjää.” Basisti kirosi, jolloin Jani muisti aiemman käyntinsä lavalla. Hän nousi ylös hakeakseen uuden oluen, viattomasti vihellellen, mutta Teemu tuli häntä vastaan hätääntyneenä. ”Etkös sä oo Villen kavereita?” Teemu kysyi hädissään. ”Olen.” Jani vastasi. ”Sittenhän sä olet munkin kaveri.” Teemu sanoi hymyillen. ”Ootko nähny Villeä tai Annikaa?” Hän jatkoi vilkuillen samalla ympärilleen huolestuneen näköisenä. ”En vähään aikaan.” Jani vastasi ja yritti lähteä tilanteesta, mutta Teemu tarttui häntä käteen. ”Sun tarttee auttaa mua ettiin heidät. Olethan sä mun kaveri.” Teemu sanoi, saaden Janin kääntymään. ”Sun tarttee vetää vittu päähän.” Jani sanoi riuhtaistessaan itsensä irti, sillä hän muisti kuinka yhdelläkään hänen kaverillaan ei ollut mitään positiivista sanottavaa Teemusta. Jani jatkoi matkaansa kohti keittiötä, Teemun jäädessä suu auki tuijottamaan hänen peräänsä.

Ville katsoi tyrmistyneenä itkevää Annikaa. ”Siis mitä?” Hän kysyi epäuskoisena. ”Mä olen raskaana.” Annika vastasi kyyneleitään pyyhkien. ”Teemu ei vielä tiedä.” Hän jatkoi ja naurahti hieman. Ville ei saanut sanaa suustaan. ”Olenhan mä harkinnut silti Teemun jättämistä mutta mä kasvoin ilman isää enkä halua sitä omalle lapselleni.” Annika jatkoi surullisena. ”Ja onhan hänen perheensä rikas että eiköhän me saada sieltä paljon apua.” Hän naurahti, mutta alkoi sen jälkeen taas itkeä valtoimenaan. Ville nousi seisomaan ja käveli Annikan luokse. Hetken he katsoivat toisiaan silmiin, sanomatta mitään. Bändi aloitti toisen kappaleensa kun Annika tarttui Villeen ja halasi häntä. Ville halasi takaisin Annikan itkiessä pahaa oloaan pois. Ville mietti jotain mitä voisi sanoa lohdutukseksi, mutta ei keksinyt mitään. Kaikki mitä hän voisi sanoa tuntui turhalta, joten hän pysyi hiljaa. Lopulta Annika lopetti itkemisen, mutta ei päästänyt irti Villestä. ”Miksei me voitu päätyä yhteen.” Annika mumisi Villen paitaan. ”Mitä?” Ville kysyi irrottaessaan halauksensa. ”Niin että mun pitää nyt oikeesti mennä ennen kun Teemu huolestuu.” Annika sanoi pyyhkiessään kyyneleensä. ”Kiitos että kuuntelit.” Hän sanoi hymyillen, antoi sitten suukon Villen poskelle ja poistui sisälle. Ville jäi hämärtyvään iltaan tuijottamaan ensirakkautensa perään.

Jani katsoi kateellisena kun Julle tanssi kauneimman kaason kanssa. Hänkin oli muutamaa naista pyytänyt tanssimaan, mutta kaikki olivat vedonneet parisuhteeseen ja kieltäytyneet. Bändi lopetti soittamisen ja Julle palasi paikalleen. ”Tuli oikein hiki.” Hän totesi istuessaan alas. Jani vain tuhahti kateellisena. ”Kukas sun muroihin on kussu?” Julle kysyi seuraavan kappaleen alkaessa. ”No vittu sinä.” Jani ärähti. ”Miten sä voit saada koko ajan naisia vaikka sulla on naamakin ruvella!” Hän huusi Jullelle niin että sylki lensi. ”Ja mitä vittua sulle ja Apalle edes sattu eilen!” Hän jatkoi. Julle pyyhkäisi silmäkulmastaan Janin sylkeä ja otti sitten huikan lonkeroaan. ”Ehkä sä oot vaan silti mua rumempi.” Julle sanoi saaden Janin ponnahtamaan pystyyn juuri kun Ville tuli paikalle. ”Anna tulla!” Julle yllytti Jania, saaden tämän kurottamaan pöydän yli Jullen kaulusta kohti. Julle siirsi tuoliaan taaksepäin, päästen Janin käsien ulottumattomiin. ”Jumalauta!” Jani sähisi pöydällä vatsallaan, käsillään Jullea hamuten. Ville istui paikallaan lasittunein katsein, viskiään siemaillen. Jani kömpi pois pöydältä ja lähti kiertämään sitä. Julle nousi seisomaan ja näytti Janille provosoivia käsimerkkejä. Mennessään Villen ohitse Jani töytäisi tämän tuolia niin että häneltä läikkyi viskiä juuri kun hän oli ottamassa huikkaa, mutta ei reagoinut töytäisyyn millään tavalla. Julle nousi seisomaan juuri kun Jani pääsi hänen kohdalleen ja yritti ottaa Jullen pään kainaloonsa, mutta tämä ehti väistää. Ville joi viskiään piittaamatta vieressään käydystä taistelusta. Hetken Jani ja Julle ehtivät vääntää, kunnes Liisa tuli paikalle. ”Hei mitä nyt?” Hän kysyi, saaden Janin lopettamaan. ”Ihan vaan leikkimielistä painia.” Julle vastasi. ”Vai mitä Jani?” Hän jatkoi, katsoen samalla Jania syvälle silmiin. ”No hyvä.” Liisa totesi. ”Lähetkö mun kanssa tanssiin?” Hän kysyi Janilta, joka vain nyökkäsi. ”Menipä sillä helposti tunteisiin.” Julle totesi katsoessaan Janin tanssia. Ville ei reagoinut kommenttiin mitenkään. ”Mikäs sua risoo?” Julle kysyi. ”Kaikki on paskaa paitsi kusi ja menkkaveri.” Ville huokaisi ennen kuin tyhjensi viskilasinsa. ”Selvä, mä meen tupakalle.” Julle ilmoitti ja poistui paikalta.

Apa hengitti hitaasti ja raskaasti. Hänen mielensä oli kirkastunut ja hän keräsi voimia noustakseen seisomaan. Hitaasti hän lähti liikuttamaan oikeaa kättään ja laski sen lopulta rappuselle. Hetken huilaamisen jälkeen hän teki saman vasemmalle kädelle. Seuraavaksi hän suoristi vasemman jalkansa ja ponnisti lopulta käsiensä varassa itsensä ensin oikean jalan varaan ja siitä vasemman jalan päälle, ottaen samalla tukea kaiteesta. Vasemmassa nilkassa ei tuntunut enää kipua, vain lievää jomotusta. Hän siirsi molemmat jalkansa samalle rapulle ja jäi odottamaan. Maailma ei pyörinyt enää eikä hajut näkyneet väreinä. Huokaistuaan helpotuksesta Apa meni sisälle juhlapaikkaan, josta kuului ilosta musiikkia. Kiia tuli häntä vastaan eteisessä. ”Hei, oot toennu!” Hän huudahti iloisena. ”Siltä näyttäs.” Apa vastasi hymyillen. ”Ei muuta kun tanssilattialle sitten, bileet on vasta aluillaan nyt kun vanhukset on lähteny.” Kiia ilmoitti riemuissaan. ”Ei sitten muuta ko bilettään.” Apa totesi riisuessaan märän takkinsa ja heittäessään sen lattialle.

Tarina jatkuu osassa 5: Iloiset Juhlat

Kaikki tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtenäisyydet todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Kesäillassa puhalsi viileä tuuli, enteillen sadetta. Juhlapaikan tupakka alueella oli runsaasti väkeä nyt kun ohjelmassa oli pientä taukoa. Kaksi henkilöä istui hiukan sivummalla muista.

Apa tyhjensi oluensa kuunnellessaan Nooran kertovan itsestään, samalla sätkää polttaen. ”Mutta toivottavasti tästä joskus tulee ammatti.” Noora lopetti kertomuksensa. ”Onko sulla monta kuvaus keikkaa vuodessa?” Apa kysyi. ”No tällei kesällä on lähes viikko jotain mutta muuten ehkä kerran kuukauteen, jos silloinkaan.” Noora vastasi samalla kun tumppasi sätkänsä. ”Onhan siinä sitten jo vahva alku.” Apa sanoi hymyillen. ”Mun tarttee mennä jatkaan, mutta jutellaan taas.” Noora totesi hymyillen ja poistui sitten paikalta. ”Näkyillään.” Apa huikkasi hänelle, jääden itse hetkeksi katselemaan lähestyvää saderintamaa.

Ville tuijotti Annikaa, joka jutteli vieressään istuvalle toiselle kaasolle. Teemu oli jo hetken selittänyt hänelle erittäin yksityiskohtaisesti niistä kasveista, joita oli asetellut hänen ja Annikan kodin parvekkeelle. ”Missäs päin sä nykyään asut?” Teemu lopulta kysyi ja Ville keskittyi jälleen häneen. ”Muutin koulun jälkeen takasin äitille, isä on sen verta jo vanha että tarttevat siellä apua.” Ville vastasi. ”Onko hänellä joku sairaus?” Annika liittyi keskusteluun. ”Ei sentään, ikä vaan puskee päälle.” Ville vastasi ja laittoi samalla kätensä pöydälle niin että kello näkyi. ”Anteeksi.” Kuului mies ääni Villen takaa. ”Istut mun paikalla.” Mies jatkoi Villen kääntyessä katsomaan häntä kohti. ”Joo, anteeks, juttelin vaan hetken Teemun kanssa.” Ville sanoi alkaessaan nousta ylös. ”Ei mitään.” Mies vastasi, samalla kättään hiukan pahoittelevasti kohottaen. ”Älä viitti Marko, anna Villen istua vielä hetki.” Teemu vetosi mieheen. ”Ei, kyllä mun pitää palata jo kavereitteni luokse.” Ville vastasi nyökäten samalla omaa paikkaansa kohti, jossa Jani katseli naapuripöydässä istuvaa, vihreähiuksista naista käsi housuissaan kuola valuen samalla kun Apa kaivoi nenästään ison räkätollon, pyyhkien sen pöytäliinaan ja Julle laittoi nuuskaa huuleensa. ”Jää tähän vaan, ei Markoa haittaa.” Teemu kimitti. ”Vedä vittu päähäs hintti.” Marko totesi istuessaan alas. Ville poistui hiljakseen paikalta kun Markon vieressä istuva nainen alkoi läksyttää tätä Teemun kiusaamisesta. Häntä kävi sääliksi Annikaa, joka näytti siltä että voisi vajota maan alle.

Apa tuijotti tyhjin katsein eteensä ja Jani piteli vatsaansa, huonovointiselta näyttäen hänen vieressään. ”Onks teillä kaikki hyvin?” Julle kysyi, heitä molempia vilkuillen. ”Paha sanoo, alko jotenkin heittään päässä.” Apa vastasi. ”Olikohan niissä ruuissa sittenkin laktoosia?” Jani päivitteli. ”Kyllä niissä kaikissa luki laktoositon.” Paikalla saapunut Ville kertoi istuessaan alas. ”Teemu just kerto kuinka hänellä on laktoosi-intoleranssi ja siks ne on sellasia.” Hän jatkoi ottaessaan Jullen edestä avaamattomana oluttölkin. ”Se on mun.” Julle älähti Ville avatessa tölkin. ”Tuon sulle uuden kohta.” Hän vastasi ja otti sitten pitkän huikan. Apa ravisti itsensä jälleen tähän todellisuuteen. ”Oliko Teemu muuttunu yhtään?” Hän kysyi Villeltä. ”Jep, pahemmaks.” Ville vastasi ennen kuin otti toisen huikan. ”Mun on pakko käydä vessassa taas.” Jani totesi noustessaan ylös. ”Mää ko jo luulin että ei tarttis sitä ääliöö enää ikinä nähdä.” Apa murahti, Teemua katsoessaan. ”Näät ehkä jatkossa lisääkin, muuttivat kuun alussa siihen sun naapuri taloon.” Ville naurahti ja joi sitten oluensa tyhjäksi. ”Et oo tosissas.” Apa totesi epätoivoisena. Ville vain nyökäytti päätään Jullen alkaessa nauramaan. ”Voi vitun pillu ja kaikki sen sijamuodot.” Apa huokaisi avatessaan uuden oluen.

Jani poistui vessasta huojentuneena ja hämmentyneenä. Hänen olonsa ei tuntunut siltä että hän olisi syönyt laktoosia, mutta tulokset olivat samat. Lähtiessään paikkaansa kohti hän huomasi vihreä tukkaisen naisen seisovan seinän vierustalla katsoen häntä. ”Moi.” Nainen tervehti. ”Onko sulla kaikki hyvin?” Kysyi paikoilleen jähmettyneeltä Janilta. ”Kattelin että oot ny pari kertaa kiirehtiny vessaan vatsaa pidellen.” Hän jatkoi Janin säpsähtäessä jälleen todellisuuteen. ”Ei tässä mitään, ehkä laktoosi yliherkkyyttä.” Hän vastasi. ”Eihän täällä ole mitään laktoosia kuulemma kun tuo Johannan siskon avopuoliso on laktoosi-intolerantti.” Nainen sanoi mietteliäänä. ”Joo, tää tuntuukin vähän erilaiselta.” Jani vastasi vatsaansa pidellen. ”No kerro jos se jatkuu, oon Johannan työkaveri ja erikoistunut gastroenterologiaan.” Nainen sanoi ojentaessaan kättänsä. ”Oon Liisa.” Hän esitteli itsensä. ”Jani.” Jani vastasi tarttuessaan häntä kädestä. Liisa poistui omalle paikalleen, Janin jäädessä hetkeksi hölmistyneenä seisomaan. Lopulta Jani käveli reippain askelin esiintymislavallalle, esiripun taakse.

Ville toi pöytään sylillisen oluttölkkejä. ”Katottiinko suo pahasti?” Apa kysyi häneltä ottaessaan yhden tölkin. ”Joka pöydästä.” Ville naurahti saatuaan tölkit aseteltua pöydälle. ”Paitsi Kiia nauroi.” Hän jatkoi avatessaan tölkin. Apalla jäi tölkin avausklipsi käteen kun hän avasi oman tölkkinsä. ”Vou.” Hän totesi, jäädessään tuijottamaan klipsiä. ”Osaaksä varmasti käyttää tollasta laitetta?” Vessasta pöytään palannut Julle naurahti istuessaan. ”Alan ehkä vähän epäillä itseäni.” Apa vastasi, klipsiään tuijottaen. ”Hei, lähekkö seuraks taas pihalla käymään?” Kuului Nooran ääni Apan takaa, saaden hänet palaamaan jälleen todellisuuteen. ”Totta kai.” Apa vastasi noustessaan ylös. Ville katseli heidän poistuvan paikalta. ”Mitäs Anniina?” Julle kysyi Villeltä. ”Vaikuttaa jotenkin poissa olevalta.” Ville vastasi kääntyessään Julleen päin. ”Pitäiskö mun mennä juttelemaan hänelle?” Hän jatkoi mietteliäänä, kelloaan räpläten. ”Saisinko pyytää kaikki kaasot lavalle?” Kuului mikrofonin vahvistama ääni ennen kuin Julle ehti vastata. ”Aloitetaan puheet heidän vuorollaan ja otetaan morsianten isät heidän jälkeensä.” Ilmoitus jatkui kun neljä, samanlaisiin mekkoihin pukeutunutta naista nousivat paikoiltaan. ”Ehkä ei ihan just ny.” Julle vastasi Villelle Annikan kävellessä muiden kaasojen kanssa kohti lavaa. Jani hoiperteli hädissään esiripun takaa esiin ja lähti omalle paikalleen, muutamien juhlavieraiden seuratessa häntä katseellaan. ”Vittu mä pelästyin ko toi kailotus alko.” Hän huohotti päästyään Jullen ja Villen luokse. ”Sullon vetoketju auki.” Julle totesi, saaden Janin katsomaan nopeasti alas. Hänen edelleen jäykkänä oleva peniksenkärki näkyi vetoketjun välistä, esinahka taakse käärittynä. ”Voi helvetti!” Jani älähti ja istahti nopeasti alas, vetoketjunsa kiinni vetäen. Hän vilkuili hädissään ympärilleen, lähellä istuvien ihmisten supistessa jotain kun kaasot pääsivät lavalle. ”Näkiks Liisa?” Jani kuiskasi muille. ”Kuka?” Ville kysyi juuri kun kaasot aloittivat puheensa. ”Tuleva vaimoni.” Jani vastasi, saaden Jullen ja Villen nauramaan. Viereisessä pöydässä istuva mummo hyssytteli heitä.

Apa tunsi pientä huimausta päässään. ”Saanko kysyä jotain?” Noora kysyi vedettyään sätkästään henkoset. ”Anna tulla vaan.” Apa totesi. ”Mikä sun jalassa on vikana?” Noora kysyi, osoittaen Apan vasenta jalkaa. Apa tuijotti hetken nilkkaansa. ”No älä si kerro kellekkään muulle, hakuun että se pysyy mysteerinä.” Apa totesi virnistäen. ”En tietenkään.” Noora naurahti, puhaltaen samalla savua suoraan Apan kasvoihin. ”Anteeks, ei ollu tarkotus.” Hän pahoitteli, Apan saadessa yskänkohtauksen. ”Ei mitään.” Apa sai vastattua yskän loputtua. ”Mutta niin, oltiin eilen vähän baarissa ton mun kaverin Juliuksen kanssa.” Hän aloitti tarinansa. ”Ai sen jolla on se typerä vanhan aikanen kello?” Noora keskeytti. ”Ei ko se jolla on naama ruvella.” Apa huomautti. ”Tää voi olla sitten aika antikliimaksi, mutta lähettiin siitä baarista sähköpotkulaudalla kaks päällä ja kaaduttiin.” Hän kertoi olkapäitään kohauttaen. ”Julius veti naamalleen siihen nurmikolle jossa oli ilmeisesti vähän hiekkaa ja mää könysin siihen lähellä olevaan ojaan.” Apa naurahti laitteen kätensä samalla puuskaan. ”No olipas se nolo temppu.” Noora nauroi. ”Joo, siks antaa jätkien ja muittenkin kuvitella siihen jotain eeppistä tapahtumaa.” Apa nauroi. ”No ehkä tää auttaa siihen nilkkaan.” Noora sanoi ennen kuin suuteli Apaa ja päästi savua suoraan hänen suuhunsa. Apa seisoi hämmentyneenä suudelman loputtua. ”Miten tupakan savu auttaa nilkkakipuun?” Hän hämmästeli. ”Ei tää oo tupakkaa, tää on kannabista.” Noora vastasi vetäessään uudet henkoset.

Ville ja Julle taputtivat kaasojen puheen päätyttyä. Jani säpsähti heidän taputukseensa Liisan tuijottamisestaan ja alkoi myös taputtaa. Smokkiin pukeutunut nainen otti mikrofonin itselleen. ”Kiitoksia kaasot, Emilia, Miisa, Annika ja Liisa.” Hän ilmoitti kaasojen käydessä halaamassa morsiamia. ”Sitten jos uudet appiukot ovat valmiita niin lava on teidän, saatte itse päättää järjestyksenne.” Kuuluttaja jatkoi ennen kuin poistui lavalta. Apa saapui omalle paikalleen poissaoleva näköisenä. ”Joko sun nilkka on parempi kun et enää nilkuttanu?” Jani kysyi häneltä. ”Ei siihen ainakaan satu.” Apa vastasi ympärilleen vilkuillen. Vanhahko herramies asteli lavalle ja otti mikrofonin itselleen juuri kun Julle nousi paikaltaan. ”Pakko käydä tupakalla välillä.” Hän totesi poistuessaan paikalta. ”Mä käyn kattoon jos Annika haluais jutella.” Ville totesi lähtiessään kaasojen luokse. ”Mun on käytävä taas vessassa.” Jani totesi ennen kuin poistui. Apa jäi yksin istumaan ja tuijottamaan kättään, jonka oli asetellut valokuvien pilaamisesta tuttuun asentoon. ”Ihan ko mää haistaisin kosmoksen.” Hän totesi, lähes huutaen, saaden lähellä olevilta halveksivia katseita.

Jani katsoi itseään peilistä pestessään käsiään. Hänen vatsansa tuntui jo paremmalta, mutta erektio ei ollut laantunut. Hetken hänen mielessään kävi ajatus uudestaan masturboinnista, mutta vessaan saapui vanha mies rollaattorin kanssa, joten Jani hylkäsi ajatuksensa. Hän kuivasi kätensä ja poistui vessasta. ”Edelleen huono olo?” Kuului Liisan ääni läheltä, saaden Janin säpsähtämään. ”Joo, kyllä tää alkaa normalisoituun.” Jani vastasi vatsaansa pidellen. ”No tuu tonne eteiseen mun kanssa niin voin tehä muutaman tutkimuksen.” Liisa totesi lähtiessään kävelemään. Jani vilkaisi nopeasti ympärille ja lähti sitten Liisan perään. Kävellessään ulko-oven ohitse hän näki Jullen suutelevan kiihkeästi keski-ikäisen naisen kanssa. ”Mee tohon makuulle.” Liisa sanoi Janille osoittaen ikkunan alla olevaa pitkää penkkiä ja hän teki työtä käskettyä. Janin päästyä makuulle Liisa huomasi tämän erektion ja naurahti hiukan.

Ville luovi itsensä nais meren lävitse Annikan taakse. ”Hei.” Hän sanoi tarttuessaan tätä olkapäästä. Annika kääntyi ympäri, hiukan säikähtäneenä. ”Hei.” Hän vastasi. ”Olisko sulla aikaa jutella jossain kahden kesken?” Ville kysyi hiukan ujona. ”Joo, ihan kohta.” Annika vastasi kainosti hymyillen. ”Tavataan kohta tossa keittiössä.” Hän jatkoi. ”Selvä. Otanko sulle jonkun juoman siihen valmiiks?” Ville kysyi edelleen jännittyneenä. ”Ihan vettä vaan, kiitos.” Annika vastasi hymyillen. Ville lähti kävelemään keittiötä kohti, syvästi huokaisten. ”Tais olla sykkeet aika korkeella.” Kuului naisen ääni hänen vierestään. Ville kääntyi katsomaan ja kaason mekkoon pukeutunut pitkä nainen hymyili hänelle. ”Joo, siltä ainakin tuntu.” Ville vastasi. ”Nääthän sä sen tosta kellostaskin niin ei tartte mennä tunteen perusteella.” Nainen vastasi, Villen esillä olevaa kelloa osoittaen. ”Ei tää oo älykello.” Ville vastasi kello kättään kohottaen. ”Siis näyttääkö se vaan aikaa?” Nainen hämmästeli. ”Kyllä, ihan niin kun kellon kuuluukin.” Ville vastasi ja poistui närkästyneenä paikalta. Kävellessään keittiöön hän näki kuinka keski-ikäinen nainen veti ulkona Jullea perässään esiintyjien sisäänkäyntiä kohti. Saavuttuaan keittiöön Ville kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja joi sen yhdellä huikalla. Sitten hän katsoi toisen lasillisen, otti toiseen lasiin vettä ja jäi odottamaan Annikaa.

Apa katseli kuinka maailma pyöri osittain vasta päivään ja osittain myötä päivään. Vanhahkon miehen pitämä puhe kuulosti hänen korvaansa eläinten ääntelyltä ja hän hihitteli itsekseen, maaninen ilme kasvoillaan. Mies lopetti puheensa ja yleisö antoi aplodit, jotka kuulostivat Apan korvaan kosmiselta huminalta. Hän nousi ylös ja käveli lavalle äänissään kuluvan huminan saattelemana. Sali hiljeni äkisti nähdessään mitä tapahtui. Apa meni mikrofonin äärelle ja hengitti muutaman kerran raskaasti, huulet aivan kiinni mikrofonissa. Kaksi mies vierasta lähti lavaa kohti. ”Tunnetteks te kuinka noi puut juoruaa tuolla voikukkien kanssa?” Apa kysyi harhaluuloisen näköisenä, saaden miehet pysähtymään hämmentyneinä. ”Kekkosen murhaa suunnittelevat, soittakaa Koivistolle!” Apa huusi mikrofoniin. Monet ihmiset peittivät korvansa melusta johtuen kun miehet jatkoivat matkaansa Apaa kohti. ”Miks mulla on housut jalassa?” Apa kysyi ja vetäisi vyönsä pois lenksuistaan. Miehet nousivat lavalle Apan housujen pudotessa. ”Xehanort!” Apa huudahti ja huitaisi vyöllään miehiä kohti, kumpaankaan osumatta, samalla horjahtaen takanaan olevaa esirippua kohden. Toinen mies tarttui häntä vyötä pitelevästä kädestä kiinni, Apan ottaessa toisella kädellään esiripusta kiinni. Verhon kiinnitys petti ja kaikki kolme miestä kaatuivat maahan, esiripun pudotessa heidän päälleen. Apa lauloi Porilaistenmarssia kaaoksen keskellä samalla kun muiden vieraiden katseet kiinnittyvät esiripun takaa esiin tulleeseen Julleen, jolla oli housunsa kintuissaan, edessään kumartunut nainen, jonka mekko oli heitetty tämän selän päälle. Nainen pakeni paikalta, välittömästi, jättäen Jullen kiskomaan housujaan ylös, muitten miesten pyöriessä esiripun seassa.

Jani tuijotti lavan tapahtumia eteisestä, suu ammollaan. Hänen aivonsa yrittivät prosessoida datan virtaa siinä kuitenkaan onnistumatta, Liisan hihittäessä vieressä. ”Noi sun kaverit on kyllä hauskoja.” Liisa sanoi silmiään kuivaten. ”En mä tunne noita.” Jani vastasi, tilannetta seuraten. Ville tuli heidän Luokseen Annikan kanssa. ”Mitä vittua?” Hän ärähti samalla kun Julle poistui lavalta. ”Helvetistäkö mä tiiän?” Jani kimitti Annikan tullessa paikalle. ”Johanna ja Kiia on varmaan aika vihasia.” Hän totesi kauhuissaan. Kaikki neljä katsoivat morsiusparin pöytään, jossa molemmat nauroivat tilanteelle. ”Ndiyo, ni hapa kabla ya saba!” Apa huusi kun häntä raahattiin väkisin pois lavalta. ”Mennäänkö ulos jatkaan juttelua?” Ville kysyä Annikalta, joka nyökkäsi. ”Mä meen kanssa paikalleni.” Liisa sanoi ja antoi Janille suukon poskelle, joka jäi yksin katsomaan kaaosta.

Tarina jatkuu osassa 4: Ilta Hämärtää

Kaikki tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Samankaltaisuudet todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Isossa salissa kuului puheensorina kun vieraat odottivat ruokailun alkamista. Ulko-oven avautuessa sali hiljeni kääntyessään katsomaan kun neljä miestä, tai kolme miestä ja yksi nainen astuivat sisään. Ensimmäisenä kävelevän kasvot vuosivat verta ja viimeisenä sisään astuva nilkutti vasenta jalkaansa.

Ville silmäili salia, vessoja etsien samalla kun kääri puvuntakkinsa hihat ylös, jotta hänen kellonsa näkyisi. ”Tuolla.” Hän sanoi takanaan seisovalle Jullelle, joka piti kättään verta vuotavilla kasvoillaan. He lähtivät vessaa kohti, Janin ja Apan etsiessä katseillaan istumapaikkojaan. Apan ja Kiian katseet kohtasivat ja Apa vilkutti hänelle hymyillen. Kiia heilutti takaisin, leveästi hymyillen. Hiljalleen muu juhlaväki alkoi jälleen keskustella toistensa kanssa ja jätti näyttävän sisääntulon tehneen nelikon omiin oloihinsa. Apa huomasi väkijoukossa tyhjän kohdan ja tönäisi Jania kylkeen, nyökäten paikkaa kohden. He lähtivät kävelemään oletetuille istumapaikoilleen. Apa tervehti kaikkia, jotka häntä katsoivat Janin yrittäessä välttää uteliaita katseita. Jani pääsi pöydän päähän ja luki oman nimensä pöytäkortista. Hän istui alas, Apan seuratessa hetken kuluttua perässä.

Ville katseli itseään peilistä ja laittoi hiuksiaan paremmin, Jullen pestessä kasvojaan verestä. ”Vieläkö vuotaa?” Ville kysyi saadessaan hiuksensa ojennukseen. Julle katsoi itseään peilistä hetken. ”Ei näyttäis enää tulevan.” Hän sanoi ennen kuin alkoi kuivaamaan kasvojaan. Saatuaan ne kuiviksi, hän kaivoi nuuskan pois huulestaan ja heitti sen paperien mukana roskakoriin. ”Käyn vielä kusella.” Hän ilmoitti Villelle, joka oli jo ovella. ”Selvä.” Ville vastasi ennen kuin vielä varmisti, että kello oli näkyvissä ja poistui sitten salin puolelle. Julle asteli pisuaarin eteen ja avasi housujensa vetoketjun. Hetken vihelleltyään kattoon tuijottaen virtsa alkoi valua. Salin puolelta kuului vaimeaa puheensorinaa, joka voimistui hetkeksi kun vessan ovi avattiin. ”Ai tää on miesten vessa.” Kuului naisen ääni ovelta ja Julle kääntyi katsomaan. ”Olettaisin näin.” Julle totesi ravistaessaan viimeiset virtsapisarat ennen kuin laittoi siittimensä takaisin housuihin. Nainen nojasi ovenkarmiin, katsellen ympärilleen silmillä, jotka hiukan pyörivät päässä. ”Onko sulla kaikki hyvin?” Julle kysyi vetäessään vetoketjunsa kiinni ja siirtyessään pesemään käsiään. Nainen veti syvään henkeä ja puhalsi sitten pitkään ilmaa ulos. ”Otin ehkä vähän liikaa rommia kirkossa.” Hän naurahti, Jullen siirtyessä kuivaamaan käsiään. Nainen astui vessaan lähemmäs Jullea. ”Sellaista sattuu.” Julle ehti sanoa ennen kuin nainen tunki kielensä tämän kurkkuun. Hetken intohimoisen suutelemisen jälkeen hän työnsi Jullen sivuun oksentaakseen lavuaariin. Julle mietti tilannetta, hämmentyneenä ympärilleen katsellen. ”Sori.” Nainen köhi oksentamisen lomasta. ”Oot vaan niin vitun hyvännäkönen.” Nainen jatkoi samalla kun pyyhki oksennuksenrippeitä suupielestään käsivarteensa. ”Niin kuulemma.” Julle vastasi, naisen noustessa pois lavuaarin päältä. Hän nyökkäsi päällään vessakoppia kohti ja Julle nyökkäsi. Nainen käveli koppiin sisään ja Julle lukitsi oven heidän perässään.

Jani silmäili salia. Morsiusparin pöytä oli asetettu toiselle pitkälle sivulle ja muut kolme pitkää pöytää heidän eteensä. Heidän paikkansa oli morsiusparista kauimmaisessa pöydässä ja mahdollisimman kaukana ulko-ovesta. Jullen ja Villen paikat olivat Jania ja Apaa vastapäätä pöydän toisella puolella, mutta tällä hetkellä Jani näki viereisessä pöydässä istuvan, hiuksensa vihreiksi värjänneen naisen, jolla oli päällään hiustenväriin sopiva mekko, joka korosti hänen massiivista rintamustaan. Huuliaan lipoen hän alkoi hiljalleen ujuttaa kättään hitaasti housuihinsa. Apa läpsäisi häntä olkapäähän, pysäyttäen käden liikkeen. ”Nyt rauhotu!” Apa murahti, katsoessaan Jania vihaisesti. ”On perus ihmisoikeus runkata.” Jani kimitti takaisin, Villen saapuessa pöytään. ”Ei muiden läsnäollessa.” Apa murahti, päätään pudistellen. ”Taasko se yritti runkata?” Ville kysyi, istuessaan Jania vastapäätä. ”Mitäpäs muutakaan.” Apa vastasi. Ville laittoi kellokätensä pöydälle, jotta lähellä istuvat naiset näkisivät, mitä hänen ranteessaan on. ”Vittu mee tohon viereen istuun.” Jani sihisi Villelle, joka peitti hänen näkyvyytensä vihreähiuksiseen naiseen. ”Enhän mene kun se on Jullen paikka.” Ville sanoi, nyökäten vieressään olevaa tyhjää paikkaa kohden. Jani jäi katsomaan häntä hammastaan purren. ”Näkyykö muita tuttuja?” Ville kysyi Apalta hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Muutamakin.” Apa totesi virne naamallaan. ”Ketään jonka mäkin tunnen?” Ville kysyi vilkuillessaan ympärilleen. ”Katoppa tonne morsiusparista vasemmalle.” Apa neuvoi sormella osoittaen. Ville kääntyi katsomaan hänelle osoitettua suuntaa, paljastaen jälleen Janin kohteen. Apa tarttui Janin masturbaatiokäden ranteesta kiinni ennen kuin se ehti mennä housuihin, samalla kun Ville tunnisti hänelle osoitetut ihmiset. Hänen nuoruuden ihastuksensa Annika istui lähellä morsiusparia, Villen rippileirillä vihaama isonen, Teemu vierellään.

Apa nautti ympärillään tapahtuvasta kaaoksesta. Hetkeä aiemmin Julle oli tullut miesten vessasta, ympärilleen epäilyttävästi vilkuillen, perässään sekavahiuksinen nainen. Ville räpläsi uutta hienoa kelloaan shokissa, nähtyään entisen ihastuksensa ja Jani oli kadonnut nurkan taakse, käsi housuissaan. ”Ruoka on katettu pöytään.” Pitopalvelun työntekijä kävi ilmoittamassa mikrofoniin. ”Morsiuspari, voitte aloittaa.” Hän jatkoi, saaden Kiian ja Johannan nousemaan ylös. Moni muukin vieras nousi ja lähti seuraamaan heitä juuri kun Julle tuli paikalleen. ”Vittu Teemu on täälä.” Hän naurahti istuessaan alas. ”Se seurakunnan nuorisotoiminnan mulkku.” Hän jatkoi katsoen Villeä. ”Huomattiin.” Apa hymähti Villen noustessa seisomaan. ”Meinaakko mennä morjestamaan?” Apa kysyi. ”En vaan hakeen ruokaa.” Ville vastasi korjatessaan kaulustaan. ”Tuutteks te?” Hän kysyi. ”Mää odotan että isoin jono on menny ohi.” Apa vastasi kättään heilauttaen. ”Mä käyn röökillä ensin.” Julle totesi ja kaivoi tupakkansa esille. Ville poistui ruokajonoa kohti ja Julle hetkeä myöhemmin terassille. Apa vilkuili ympärilleen hetken. Lopulta hänen katseensa kiinnittyi salia kiertävään valokuvaajaan. Hänen löysällä ponihännällä olevat, vaaleat hiuksensa ja korvissaan olevat sulkakorvakorut heiluivat puolelta toiselle hänen ottaessaan kuvia juhlavieraista, nopealla tahdilla. Kun hän oli hiukan lähempänä Apa alkoi nostaa kättään aina niin että se näkyisi kuvassa, kun hän piti pikkurilliään yhdessä nimettömän kanssa, jättäen niiden ja yhdessä olevien keski- ja etusormien väliin raon. Lopulta kuvaaja tuli aivan Apan eteen ja otti lähikuvan hänestä käsimerkkinsä kanssa, iloisella Ilmeellä.

Ville seisoi kiltisti hiljaa eteenpäin matelevassa jonossa vuoroaan odottaen. Hänen katseensa oli tiukasti kiinnittynyt muutaman ihmisen hänen edellään olevan Annikan takaraivoon. Hän oli unohtanut teiniaikaisen ihastuksensa jo vuosia sitten, mutta nyt kaikki nuo vanhat tunteet nousivat pintaan. Ville ei ollut ikinä elämässään ollut vakavassa parisuhteessa ja ehkäpä juuri hänen keskeneräisiksi jääneet tunteet Annikaa kohtaan olivat siihen syynä. Villen takana seisova mummo tönäisi häntä selkään osoittaakseen, että jono liikkui taas. Teemu selitti jotain kaason mekkoon pukeutuneelle Annikalle, joka ei näyttänyt kiinnostuneelta. Äkisti hän lopetti selittämisen kun hänen ja Villen katseet kohtasivat. Teemu katsoi Villeä hetken hämmentyneenä, ennen kuin heilautti kättään tervehdykseksi. Vastentahtoisesti Ville tervehti takaisin, samalla kun Teemu puhui Annikalle jotain, osoittaen Villeä sormella. Jono mateli hitaasti eteenpäin Annikan kääntyessä katsomaan Villeä. Hän heilautti kättään hymyillen ja Ville vastasi jälleen heilauttamalla omaa kättään.

Jani huohotti esiintymislavan esirippujen takana, rumpalin penkillä istuen. Hän katsoi oikeassa kädessään valuvaa siemennestettä hetken lumoutuneena, ennen kuin alkoi katsella ympärilleen, jos vaikka lähistöltä löytyisi jotain paperia tai vastaavaa, johon hän voisi pyyhkiä tuotoksensa. Vedettyään housut takaisin jalkaansa hän nousi ylös, huomaamatta roiskeitaan rummuissa. Hämärässä ympärilleen vilkuillen kulkiessaan hän horjahti ja otti oikealla kädellään tukea basson kaulasta. Kierrettyään koko lavan Jani luovutti ja pyyhki kätensä esirippuun.

Apa astui ulos, pyyhkien hikeä otsaltaan. Julle tumppasi juuri tupakkansa. ”Vittu tuolla on kuuma.” Apa murahti päätään pudistellen. ”Ei välttämättä kauaa.” Julle vastasi, osoittaen samalla taivaanrannassa näkyviä tummia pilviä. ”Hyvä.” Apa totesi huojentuneena. ”Joko siellä on ruokajono hiipunu?” Julle kysyi asetellessaan nuuskapussia huuleensa. ”Ei ihan vielä.” Apa vastasi laittaessaan kädet housujensa taskuun. Valokuvaaja saapui heidän luokseen, sätkä huulessaan. Apa veti heti toisen kätensä pois taskusta ja teki sillä saman eleen kuin jo usean kuvan taustalla. ”Ai sulla ei ollukkaan kamera esillä.” Hän totesi palauttaessaan kätensä taskuunsa. ”Joo, ny on tauko.” Kuvaaja naurahti. ”Oon kyllä huomannu sun tervehdyksen.” Hän naurahti ennen kuin veti sätkästään pitkät henkoset. ”Ja mää ko yritin olla huomaamaton.” Apa naurahti, silmiään leikkisästi pyöritellen. Julle pudisti päätään ja poistui sisälle. Hän silmäili ruokajonoa ja totesi sen vielä liian pitkäksi. Lähtiessään kävelemään kohti omaa paikkaansa eräs nainen lähes törmäsi häneen. ”Anteeks kauheesti.” Nainen sanoi, läikyttäen samalla punaviiniänsä lasistaan lattialle. ”Eipä tässä hätää.” Julle vastasi, vilkaisten samalla naisen jättimäistä rintavarustusta. Nainen puri alahuultaan leikkisästi samalla kun hän katseli Jullen kasvoja. ”Haluatko koskea niitä?” Nainen lopulta kysyi, saaden Jullen säpsähtämään. ”Anteeks?” Hän kysyi hämillään, naisen tyhjentäessä viinilasinsa. Hän laittoi tyhjän lasin vieressä olevalle pöydälle ja tarttui sitten Jullea kädestä. ”Tossa on siivouskomero.” Nainen sanoi, lähtiessään taluttamaan Jullea perässään kohti eteisen nurkassa olevaa ovea.

Ville laittoi lautaselleen vielä hiukan salaattia ja lähti sitten ruokansa kanssa kohti omaa paikkaansa. ”Ville!” Kuului Teemun huuto hänen kävellessään tämän pöydän ohitse. Ville katsahti Teemua kohti ja nosti juomalasiaan tervehdykseksi. Teemu huitoi häntä luokseen, Annikan näyttäessä hiukan nolostuneelta tämän vieressä. Vastentahtoisesti Ville käveli heidän luokseen. ”Terve.” Hän sanoi kyllästyneenä päästyään Teemun istumapaikan eteen. ”Mitäs sä täälä teet?” Teemu kysyi iloisena. ”Kiia kutsu mut ja pari kaveria. Tavattiin tossa Juhannuksena.” Ville vastasi. ”Aijaa.” Teemu sanoi, samalla ilmaa sisäänsä vetäen. ”Ville oli mun rippilapseni aikanaan.” Teemu sanoi Annikalle, joka huokaisi syvään. ”Olin samalla leirillä.” Hän sanoi. ”Ai olit vai?” Teemu kysyi hölmistyneenä. Ville yritti lähteä kävelemään poispäin vaivihkaa. ”Kerro nyt vähän tarkemmin kuulumisias.” Teemu sanoi ja Ville pysähtyi. ”Jos mä nyt ensin syön niin jutellaan sitten.” Ville vastasi väkinäisen hymyn saattelemana. ”Aivan, totta kai.” Teemu naurahti. Ville hymyili vielä Annikalle, joka hymyili takaisin. Ville saapui omalle paikalleen. ”Voi vittu.” Hän huokaisi pöydän toisella puolella istuvalle Janille. ”Mitäs ny?” Jani kysyi, silmät Villen annokseen naulittuna. ”Teemu haluaa jutella.” Ville huokaisi istuessaan alas. ”Vai niin.” Jani sanoi, silmät edelleen naulittuna Villen lautasella olevaan pihviin. Janin käsi alkoi hivuttautua jälleen housun kauluksesta sisään. ”Mitä vittua Jani.” Ville ärähti, saaden Janin vetämään kätensä nopeasti pois housuista. ”On aika herkullisen näkönen pihvi.” Jani sanoi, kuolan valuessa suupielestään. ”Ja sekö riittää sulle syyks runkata täälä kaikkien läsnäollessä?” Ville sanoi hiukan korotetulla äänellä, saaden lähellä istuvat muut vieraat katsomaan heitä paheksuen. ”No siis hyvän pihviaterian takia mä vähän niin kun tulin tänne.” Jani kimitti takaisin. ”Entä jos täälä ei olis ollukkaan pihviä.” Ville totesi, alkaessaan leikata pihviään. ”Kyllähän häissä on aina pihviä. Eihän kukaan tarjoile häissä kanakastiketta.” Jani sanoi, hiukan vihaisena. ”Jos on budjettihäät.” Ville totesi ennen kuin laittoi pihvinpalan suuhunsa. Jani tuijotti kuola valuen Villen jauhamista. ”Ai että onkin muuten hyvää.” Ville totesi ja otti uuden palan. ”Selvä, mä haen itelleni heti kolme.” Jani totesi noustessaan pöydästä.

Apa käveli salin poikki, ympärilleen vilkuillen. Hän näki Nooraksi esittäytyneen valokuvaajan ottavan jälleen kuvaa hänen suuntaansa ja teki käsieleensä, virnistäen suoraan kameraan. Noora huomasi hänet ja pudisteli päätään nauraen. ”Apa.” Kuului Kiian ääni vähän matkan päästä, joten Apa meni morsiusparin pöydän luokse. ”Terve ja onneksi olkoon.” Apa totesi, tarjoten samalla oluttölkkiään kilistettäväksi. Kiia ja Johanna kilistivät viinilasejaan Apan tölkkiin. ”Kiitoksia.” He vastasivat yhteen ääneen. ”Ootteko viihtyny?” Kiia kysyi huikkaa ottavalta Apalta. ”Todellakin.” Hän vastasi lopetettuaan juomisen. ”Et oo vielä ruokaa hakenu?” Johanna liittyi keskusteluun. ”Mää en oo oikein jonottamisen ystävä niin vartoon vielä hetken ennen ko haen.” Apa vastasi, osoittaen ruokajonoa. ”No hyvä.” Kiia sanoi hymyillen. ”Mä huomasin että sulla toi käveleminen on vähän hankalaa. Onks sulla kaikki hyvin.” Hän kysyi, nyökäten samalla Apan vasenta jalkaa kohden. ”Näitä kivoja iän tuomia vaivoja vaan.” Apa valehteli. ”Kyllä tästä selvitään.” Hän totesi, kohottaen samalla tölkkinsä ilmaan. ”No hyvä.” Kiia totesi huojentuneena. ”Mutta jutellaan myöhemmin lisää, nyt näyttäs olevan kivan lyhyt jono.” Apa totesi ja poistui paikalta.

Ville hengitti raskaasti ulos, saatuaan lautasensa tyhjäksi. Hetken toivuttuaan tajunnan räjäyttävästä ateriastaan hän joi viskinsä loppuun ja nousi sitten pöydästä, lähteäkseen tupakalle. Kävellessään ulko-ovea kohti hän näki Jullen tulevan eteisen perällä olevasta ovesta. ”Eksyiksää johonkin siivouskomeroon?” Hän kysyi heidän kohdatessaan ulko-ovilla. ”Voishan sitä niinkin sanoa.” Julle vastasi kävellessään ulos samalla kun ovesta, josta hän oli juuri tullut, tuli isorintainen nainen, yrittäen kohentaa sekaisia hiuksiaan. Ville meni Jullen perässä ulos ja löi tätä leikkisästi olkapäähän. ”Vai sillä lailla.” Hän naurahti alkaessaan kaivamaan tupakka-askia taskustaan. Julle veti henkeä omasta tupakastaan ja näytti Villelle kahta sormea, samalla virnistäen. ”Jaa kaks kertaa?” Ville totesi, kunnioitusta äänessään. ”Ei kun kaks eri naista.” Julle täsmensi Villen sytyttäessä tupakkaansa. Hetken kaksikko tupakoi hiljaa. ”Eihän me olla oltu täälä kun jotain tunti vasta.” Ville älähti, rikkoen hiljaisuuden. Julle alkoi hymyillä leveästi. ”Nää vaikuttaa ihan kivoilta häiltä.” Hän totesi ja molemmat nauroivat.

Jani ahmi jo toista pihviään, päästäen samalla epämääräisiä ääniä. Lähistöllä istuvat vieraat vilkuilivat häntä paheksuvasti, toisilleen supisten. Apa saapui paikalleen, kantaen lautastaan toisessa ja kolmea olutta toisessa kädessään. ”Rauhotu ny vähän.” Hän murahti Janille, ennen kuin aloitti oman pihvinsä pilkkomisen. ”Tää on vaan niin hyvää.” Jani sanoi, kyynelten valuessa silmistään. Apa pudisteli päätään Janin jatkaessa pihvin tuhoamista. Julle ja Ville saapuivat paikalle. ”Mitä vittua sun lautasella on ja mikä vittu Jania vaivaa?” Julle kysyi istuessaan alas. ”Sienisalaattia, jumalten lisuketta.” Apa vastasi, ennen kuin otti huikan ruokaoluestaan. ”Hyi saatana.” Julle vastasi, tehden samalla pienen kakomisliikkeen. ”Sienet ei kuulu edes luontoon.” Hän jatkoi päätään pudistellen. ”Vanha virsi, keksi jotain uutta.” Apa vastasi. Jani siirtyi kolmanteen pihviinsä. ”Miten sä voit syödä noin paljon?” Ville hämmästeli katsellessaan Janin ahnehtimista. Jani ei huomioinut Villen kommenttia, jatkoi vain pihvin tuhoamista. ”Hae Julius sääkin, on ihan vitun hyvää pihviä.” Apa totesi ennen kuin otti ison palan pihviä, suurella määrällä sienisalaattia suuhunsa. ”No en varmana hae jos sielä on sieniä.” Julle vastasi juuri kun Apa tiputti veitsen kädestään tehdäkseen jälleen kädellään tutun tervehdyksen. Julle ja Ville kääntyivät katsomaan taakseen, jossa he näkivät valokuvaajan puhdistavan päätään hymyillen. ”Mikä juttu?” Ville kysyi kääntyessään takaisin. ”Alotin fotopompauksen tossa hetki sitten.” Apa vastasi. ”Minkä takia.” Ville kysyi hämmentyneenä. ”Koska mää voin.” Apa vastasi ilkikurisesti virnistäen.

Apa pesi käsiään vessassa kun Jani astui sisään. Hän käveli ripein askelin koppiin kun Apa kuivasi kätensä. ”Et kai vaan ottanu maitoa?” Apa kysyi kun kopista alkoi kuulua äänekästä pieremistä ja lotinaa. ”En tietääkseni.” Jani vastasi äänten lomasta. ”No koita pärjätä.” Apa vinkkasi poistuessaan paikalta. Hän käveli salin reunaa pitkin omalla paikalleen, muutaman valokuvan matkallaan pilaten. ”Toivottavasti kaikille maistui ateria.” Lavalle noussut, smokkiin pukeutunut nainen ilmoitti mikrofoniin. ”Pidetään tässä nyt pieni hetki ihan vain rentoa yhdessä olemista ja sitten on puheitten vuoro.” Nainen jatkoi kuulutustaan kun Apa istui alas. ”Tuliks Jani vessaan?” Julle kysyi. ”Sinne koppiin se ryntäs ripuloimaan.” Apa vastasi avatessaan itselleen uuden oluen. ”Olikohan tossa ruuassa laktoosia?” Apa hämmästeli. ”Kyllä sielä mun mielestä luki kaikkien kohdalla laktoositon.” Ville vastasi, samalla kun asetteli kelloaan näkyville. ”Mun pitää ny mennä jutteleen Teemulle, se apina on tuola jo pitkään vilkuillut ja vilkuttanu.” Hän huokaisi ja poistui sitten paikalta. Apa ja Julle istuivat hiljaa omilla paikoillaan, Apan tehdessä välillä käsieleensä. ”Aika hyvännäkösiä paisteja täälä.” Julle lopulta rikkoi hiljaisuuden. ”Kuka on sun suosikki?” Apa kysyi, samalla salia vilkuillen. ”Ei näin hyvästä lihatiskistä voi valita suosikkia.” Julle naurahti avatessaan lonkerotölkin samalla kun Jani palasi paikalleen. ”Oliko hyvä käteenveto?” Apa kysyi häneltä vitsillä. ”No ei tän päivän paras, mutta tyydyttävä.” Jani vastasi samalla kun pyyhki käsiään pöytäliinaan. ”Veditkö sä oikeesti käteen samalla kun ripuloit?” Julle sanoi inhoa äänessään. ”Sää oot tänään runkannu yllättävän paljon, eli sun kohalla se tarkoittaa ihan vitusti.” Apa totesi päätään pudistellen. Jani huokaisi syvään. ”Mä otin eilen ehkä vähän liian ison annoksen poronsarviuutetta.” Hän sanoi, kääntäen katseensa pöytään. ”Mulla on kokoajan seisokki ja hirvee nälkä.” Hän vielä jatkoi, Jullen noustessa ylös. ”Mä meen tupakalle.” Hän totesi poistuessaan paikalta. ”Yks ihan simppeli kysymys Jani.” Apa totesi ja otti sitten huikan oluestaan. ”Minkä vitun takia?” Hän murahti ja Jani hiukan säikähti. ”No kun veli lähetti sitä mulle ja sano että on vitun hyvää ainetta!” Jani kimitti, saaden muut lähellä olevat jälleen katsomaan heitä paheksuen. Apa pudisteli päätään ja nousi sitten ylös. ”Mää meen nyt ulos jutteleen tolle kuvaajalle.” Hän sanoi työntäessään tuolinsa pöydän alle. ”Meillä saattaa olla jotain juttua.” Hän kuiskasi vielä Janille ennen kuin poistui. Jani vilkuili hetken ympärilleen ennen kuin nousi mennäkseen jälleen lavalle esiripun taakse.

Tarina jatkuu osassa 3: Erittäin Kiusallista

Kaikki tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Samankaltaisuudet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Kaksi miestä seisoi kirkon rappusilla, tai ehkä yksi mies ja yksi nainen. Keskipäivän aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta saaden heidät molemmat hikoilemaan mustissa asuissaan. Kirkon kellot alkoivat soida merkkinä siitä, että häät alkaisivat pian.

Jani otti silmälasinsa pois puhdistaakseen niiden linssit. ”Missä vitussa ne kaks on?” Hän kysyi Villeltä, joka katsoi rannekelloaan. ”Varmaan kotona krapulassa.” Hän tuumasi. “Mutta kyllähän sä tunnet ne kaks, ollu varmaan baarissa pilkkuun asti eilen.” Hän jatkoi naurahtaen vaisusti. ”No ei ihan pilkkuun asti.” Kuului Apan ääni rappusten alapäästä. ”Julius alko sammuu jo yheltä niin lähettiin si molemmat kotiin.” Hän jatkoi nojaten käsijohteeseen, raskaasti hengittäen. Jani ja Ville tuijottivat häntä, odottaen tarinalle jatkoa. ”Vittu että on kuuma.” Apa murahti lähtiessään nilkuttamaan rappusia ylös, vasenta nilkkaansa aristaen. ”Mikä sun jalassa on vikana?” Jani kysyi. ”Siihen sattuu.” Apa vastasi, irvistäen samalla kivusta. Jani jäi odottamaan tarkempaa vastausta samalla kun Ville kaivoi puhelimen taskustaan. ”Mä soitan sille Jullelle.” Hän sanoi samalla kun Apa pääsi heidän viereensä. Jani tuijotti Apaa odottaen edelleen selitystä tämän nilkutukseen. Apa tuijotti takaisin, puhalsi keuhkonsa tyhjäksi ja pudisti päätään. ”Vitun helle.” Hän murahti ennen kuin kaivoi taskumatin puvun takkinsa povitaskusta. ”Ethän sä juo väkeviä.” Jani ihmetteli samalla kun Ville sai puhelimellaan yhteyden Julleen. ”Normaalisti joo mutta iskä opetti että häissä pitää aina olla oma piilopullo mukana.” Apa totesi ennen kuin otti huikan. ”Mitä sielä o?” Jani kysyi uteliaana. Apa kakoi juomaa alas ja melkein oksensi samalla kun tarjosi pulloa Janille. ”Sori, vähän heikko olo eilisestä, ihan hyvää tavaraa se on.” Hän kertoi ja Jani uskalsi ottaa pullon. ”12 vuotiasta savuviskiä.” Apa jatkoi Janin ottaessa huikan. Ville sammutti puhelunsa ja tuli Janin viereen, juuri kun vanhempi pariskunta käveli heidän ohitseen sisälle kirkkoon. ”Sielä se nukku krapulassa mutta lähti tuleen pikana.” Ville sanoi ottaessaan taskumatin Janilta. ”Ihme juoppo!” Jani kivahti, saaden vanhan pariskunnan katsomaan heitä pahasti. ”Päivää.” Apa sanoi heille hymyillen, tehdessään samalla hatunnostoeleen.

Apa katseli kirkon kattomaalauksia samalla kun pyyhki hikeä otsaltaan. ”Miksei näissä voi olla ilmastointia.” Hän manasi oikealla puolellaan istuvalle Janille. ”Eiks se olis jonkinlainen pyhäinhäväistys tai vastaavaa?” Jani vastasi kysyvän näköisenä. ”Pitäishän sun tietää kun oot entinen seurakuntanuori.” Hän jatkoi vilkuillen ympärilleen. Ville vilkuili myös muita vieraita samalla kun ehosti pukuaan. ”Tänäiltana isken jonkun näistä naisista.” Hän sanoi omahyväinen virne naamallaan. ”Ehkä useammankin.” Hän jatkoi samalla kun varmisti että hänen uusi kellonsa näkyi. ”Täälä on kyllä melkoisen hyviä paisteja.” Jani sanoi huuliaan lipoen. Apa pudisti päätään heidän välissään. ” En nyt haluais olla ennakkoluulonen, mutta tuliko kummallekkaan mieleen että lesbohäissä varmaan aika moni vieraistakin on letunlipittäjä?” Hän sanoi vilkaisten samalla molempia. ”Älä ny masenna mua.” Jani älähti, kuivaten samalla kuolaa suupielestään. ”Tervetuloa 2020-luvulle senkin kääkkä.” Ville tiuskaisi. ”Kyllä lesbot ja me normaalit voidaan olla hyviäkin kavereita nykyään.” Hän jatkoi, korottaen samalla ääntään huomaamattaan. Ympärillä olevat ihmiset kääntyivät katsomaan häntä vihaisesti. Jani ja Apa pidättivät nauruaan kun Ville pahoitteli sanomisiaan nolona. Pian kirkonkellot alkoivat soida ja vieraat nousivat seisomaan.

Ville otti huikan Apan taskumatista, papin puhuessa siitä kuinka rakkaus kuului kaikille. Heidän viime Juhannuksena tapaamansa pariskunta, Kiia ja Johanna seisoivat alttarilla valkoisissa häämekoissaan, itkuaan pidättelevien juhlavieraiden edessä. Ville antoi taskumatin takaisin Apalle, joka myös otti huikan, ennen kuin laittoi pullon povitaskuunsa. Jani haukotteli ja antoi katseensa harhailla. Lopulta hän huomasi alhaalla seinässä reikiä. Hetken niitä tuijotettuaan hän tökkäsi Apaa olkapäällä kylkeen. ”Apa, mitä noi reiät on?” Hän kuiskasi. ”Luodinreikiä.” Apa kuiskasi takaisin, kääntämättä katsettaan alttarilta. ”Täälä oli ammuskelu Kansalaissodan aikana.” Hän jatkoi Janin jäädessä tuijottamaan luodinreikiä. Pappi jatkoi puhettaan, kunnes kirkkosalin ovet paiskattiin auki ja Julle astui sisään puuskuttaen, ruhjeita naamassaan. Vieraat ja morsiuspari kääntyivät katsomaan tulijaa, kun hän anteeksipyydellen ja kumarrellen käveli käytävää eteenpäin. Apa laittoi käden taskuunsa nähdessään Jullen ja tunnusteli sielä olevaa muovipussia, jonka läpi tuntui kylmää metallia. Kiia hymähti alttarilla kun väki kääntyi jälleen katsomaan heitä ja pappi jatkoi puhettaan. Julle löysi muut ja änki Villen viereen istumaan. ”Onko krapula?” Ville kysyi hikoilevalta Jullelta, joka kaivoi nuuskapurkin taskustaan. ”Mitä sun naamalle on käyny?” Jani kuiskasi Apan ja Ville yli. ”Hysh!” Julle sähisi laitettuaan nuuskapussin huuleensa.

Jani liikutti suutaan yrittäen näyttää siltä että laulaisi virren mukana, vaikka hänellä ei ollut hajuakaan sanoista. Entisinä seurakuntalaisina muut osasivat sanat jotakuinkin ulkoa, joten he lauloivat oikeasti. Jani tutkaili edelleen seinässä näkyviä luodinreikiä kiinnostuneena. Laulanta loppui ja väki nousi seisomaan, musiikin jatkuessa. Jani näki tilaisuutensa tulleen ja yritti ujuttautua sujuvasti lattian rajaan, aivan luodinreikien viereen. Hän oli jo jonkin aikaa mielessään rakennellut seksuaalisia fantasioita päässään saadakseen erektion. Morsiuspari lähti kävelemään käytävää pitkin kohti ulko-ovia samalla kun Jani avasi sepaluksensa ja työnsi jäykän peniksensä yli sata vuotta vanhaan luodin reikään. Apa kuuli Janin voihkaisun ja vilkaisi häneen päin. Sekalaiset tunteet vihasta pettymyksen kautta huvittuneisuuteen vilisivät hänen mielessään samalla kun hän katsoi Janin tyydyttävän itseään seinän kanssa. ”Jätkät.” Hän kuiskasi vieressään olevalle Villelle. Apa siirtyi penkkien ja seinän väliseen tilaan yrittäen parhaansa mukaan toimia näkösuojana. Ville sai pidettyä pokkansa ja tönäisi Jullea samalla kun siirtyi Apan viereen muuriin. Julle naurahti hiukan jopa ääneen ennen kuin siirtyi jätkien viereen hetkeä ennen kuin morsiuspari käveli heidän kohdaltaan. Kiia näki heidät ja hymyili leveästi. Miehet vastasivat hymyyn, pidättäen samalla nauruaan ja kuunnellen Janin voihkimista. Häävieraat kävelivät hiljaksiin morsiusparin perässä pois kirkkosalista. Jotkut katsoivat hämillään kolmea rivissä seisovaa miestä jotka näyttivät pidättävän nauruaan.

Apa katseli kun viimeiset vieraat poistuivat kirkosta. Välittömästi kun kirkkosalissa oli jäljellä vain he neljä hän kääntyi tukijalkansa varassa ympäri ja potkaisi Jania perseelle. ”Vittu Jani!” Hän murahti, irvistäen samalla kivusta, joka säteili hänen vasemmasta jalastaan. Jani korisi orgasminsa kourissa kun Julle ja Ville kääntyivät häneen päin. Julle kaivoi nuuskapurkin taskustaan nauraen. ”Eikö sua hävetä mikään enää nykyään?” Ville kysyi nauruaan pidätellen. Jani kääntyi selälleen ja veti samalla sepaluksensa kiinni. ”YK:n ihmisoikeus julistus sanoo että mä saan masturboida missä vain ja milloin vain.” Hän puolusteli tekoaan, hengittäen samalla raskaasti. Ville kääntyi katsomaan Apaa kysyvästi. ”Ei muuten sano.” Apa sanoi samalla kun Jani nousi ylös. ”No sen pitäis.” Jani kimitti, suoristaen samalla kauluspaitaansa. ”Ja onhan se nyt nolompaa tulla häihin myöhässä, krapulaisena ja naama ruvella kun hoitaa yks pieni ihmisen perustarve.” Hän jatkoi nyökäten Julleen päin. ”No ei todellakaan ole.” Julle vastasi päätään pudistellen. ”Niin mitä teille oikein kävi eilen?” Ville kysyi. ”Toinen näyttää turpiinsaaneelta ja toisella on jalka paskana.” Hän jatkoi katsellen vuoronperään molempia. Apa laittoi kädet takin taskuunsa. ”Ei mitään.” Hän vastasi samalla kun hiplasi muovipussissa olevaa metallia. ”Perus ilta.” Julle kommentoi. ”Eiköhän mennä ettei jäädä joukosta.” Apa sanoi lähtiessään kävelemään ovelle, Julle perässään. Jani ja Ville katsoivat toisiaan hämmentyneinä ennen kuin lähtivät muiden perään.

Apa astui kirkosta ulos juuri ajoissa nähdäkseen morsiusparin avoauton ajavan kirkon ohitse. ”No perkele.” Hän murahti Jullen tullessa hänen viereensä. ”Joko ne meni?” Hän kysyi kaivaessaan nuuskapussin huulestaan. Jani ja Ville tulivat ulos. ”Myöhästyttiinkö me?” Jani kysyi huolissaan. ”Mistäköhän johtuu?” Apa kysyi sarkastisesti katsoessaan Jania. ”Kenes kyydillä me ny päästään juhlapaikalle?” Ville kysyi. ”Meiänhän piti pummata joltain muulta vieraalta kyyti.” Hän sanoi ympärilleen vilkuillen. ”Täytyy varmaan soittaa taksi.” Apa sanoi, toinen käsi takkinsa taskussa. ”Millä rahalla?” Jani kysyi, vetäessään samalla symbolisesti housun taskunsa ulos. ”Mun rahat on ainakin kaikki kiinni ens viikonlopun reissussa.” Hän sanoi. ”Varmaan meiän kaikkien.” Ville sanoi ja katsoi Jullea, joka nyökkäsi. ”Julius tarjoaa.” Apa sanoi katsoen Jullea terävästi. ”Ei mulla ole rahaa.” Julle tiuskaisi kaivaessaan tupakka-askin taskustaan. ”Voitithan sää taas hirveen mällin pelikoneesta eilen.” Apa sanoi Jullen sytyttäessä tupakkansa. ”En oo nähny niitä rahoja sen jälkeen kun sä otit ne.” Julle sanoi vihaisesti, Apaa kyräillen. Apa veti Tokmannin muovipussin takkinsa taskusta, joka oli täynnä kahden euron kolikoita. ”Säähän sanoit että vahdi näitä.” Hän sanoi roikuttaen pussia Jullen naaman edessä. ”Sanoin vai?” Julle naurahti tarttuessaan pussiin. ”Paljonko sielä on?” Jani kysyi innoissaan. ”350€” Apa vastasi Jullen tutkiessa pussin sisältöä. ”Mä soitan taksin.” Ville totesi ja kaivoi puhelimensa esille. ”Kaupan kautta, mulla on röökit lopussa.” Julle ilmoitti laittaessaan rahapussin taskuunsa.

Ville tumppasi tupakkansa kaupan parkkipaikalla. Hän oli jäänyt taksin vierelle odottamaan kun muut kävivät kaupassa. Hän istui takaisin taksin takapenkille ja vilkaisi suurieleisesti uutta rannekelloaan. ”Meneeköhän jätkillä vielä kauan, siellä on juhlat varmaan jo alkanut.” Hän sanoi kelloaan katsellen ja samalla varmistaen, että myös nuori naiskuljettaja näki sen. ”Laita heille viesti sillä älykellollas.” Tiinaksi esittäytynyt kuljettaja sanoi, katsoessaan Villeä taustapeilin kautta. ”Ei tää oo älykello.” Ville sanoi hämmentyneenä. ”Siis näyttääkö se vaan aikaa?” Tiina kysyi vuorostaan hämmentyneenä. ”Juu, sehän on rannekellon tehtävä.” Ville vastasi. Jani avasi taksin takaoven ja istui Villen viereen. ”Näkeehän ajan puhelimestakin.” Tiina vastasi naurahtaen samalla kun Apa istui takapenkille ja veti oven kiinni. ”Mihin nami nami jäi?” Tiina kysyi. ”Käy vielä Alkossa kuulemma.” Apa vastasi. ”Kuka jäi?” Jani kysyi hämmentyneenä. ”Julius.” Apa vastasi avatessaan ison oluttölkin. ”Mikä vittu tää nami nami juttu on?” Ville liittyi keskusteluun. ”Se on lempinimi.” Tiina sanoi ja iski silmää käynnistäessään auton.

Jani rummutti käsillään epävireistä tahtia polviinsa, kun taksi kaarsi juhlapaikan pihaan. ”Aika komea paikka.” Tiina totesi pysäyttäessään auton. ”Kolmekymppiä.” Hän totesi nollatessaan mittarin. Julle kaivoi rahamuovipussinsa ja alkoi laskea kolikoita. ”Kiitos tästä.” Apa totesi avatessaan auton oven. ”Voi olla että soitellaan illemmalla uudestaan.” Hän totesi noustessaan autosta. ”Kiitos.” Jani huikkasi seuratessaan Apaa. Tiina ojensi rahat takaisin Jullelle kun Ville nousi ulos autosta. ”Tää on hieno kello.” Ville tuhahti närkästyneenä laittaessaan oven kiinni perässään. ”Tolla sun kaverilla on joku pakkomielle tohon kelloonsa.” Tiina ilmoitti Jullelle tämän avatessa oven. ”Sillä on välillä sellasia kausia.” Julle naurahti poistuessaan autosta. ”Kiitos.” Hän vielä huikkasi Tiinalle sulkiessaan oven.

Apa nilkutti muiden perässä juhlapaikan ovelle. ”Vauhtia ny läski!” Julle huusi hänelle juhlapaikan rappusilta. ”Sää tiedät hyvin että tää on sun syytä.” Apa murahti takaisin. ”Liittyyks toi Apan jalka sun naamaan?” Jani kysyi osoittaen Jullen kasvoissa olevia ruhjeita. ”Onhan niillä jonkinlainen yhteys.” Julle vastasi kaivaessaan tupakka-askinsa esille. ”Tappelitteko keskenänne vai joittenkin muitten kanssa?” Ville liittyi keskusteluun, pummaten samalla Jullelta tupakan. Apa pääsi rappusten alapäähän ja piti pienen hengähdystauon. Jani ja Ville katselivat heitä kysyvinä, odottaen että edes toinen kertoisi viime yön tapahtumista. ”Ihan perus meininki.” Apa vastasi lähtiessään nousemaan rappusia vaivalloisesti. ”No sulla läskillä ny on vähän väliä jaloissa ongelmia mutta aika harvoin Juliuksella on naama ruvella.” Jani tuhahti, huitaisten samalla kädellään Jullen tupakan pois tämän suusta. ”Vittu Jani!” Julle huusi alkaessaan hätäisesti poimia tupakkaansa terassilta. ”Anteeks kauheesti.” Jani kimitti kumartuessaan myös tupakan perään niin, että hänen silmälasinsa putosivat päästä nopean liikkeen johdosta. Julle sai tupakan juuri takaisin käsiinsä kun Jani huitaisi sen uudestaan maahan. Apa pysähtyi muutaman rappusen päähän muista, katsomaan kaaosta. ”Vittu rauhotu!” Julle huusi ja läpsäisi Jania poskelle, saaden tämän horjahtamaan Villeä kohti. Julle yritti jälleen poimia tupakkaansa kun Ville läpsäisi Jania toiselle poskelle, saaden hänet horjahtamaan Jullen päälle, saaden molemmat kaatumaan. ”Ai saatana!” Julle huusi hänen kasvojensa osuessa lautoihin. ”Älkää talloko mun laseja!” Jani kimitti maatessaan Jullen päällä. Ville otti askeleen kauemmas maassa könyävistä miehistä. ”Mene helvettiin mun päältä!” Julle huusi ja tönäisi Jania. Apa nosti silmälasit maasta juuri ennen kuin Jani rojahti kohtaan, jossa ne olivat aiemmin olleet. Julle nousi ylös, kasvoista verta valuen. ”Vittu mun ruvet aukes!” Hän huusi Janille, joka sätki terassilla. Ville otti Jania kädestä kiinni ja auttoi tämän ylös. ”Tosson lasis.” Apa sanoi ottaessaan Jania kädestä kiinni ja laittaessaan silmälasit siihen. ”Mennään me putsaan sun naama.” Ville sanoi tumpatessaan tupakkansa. ”Oota hetki.” Julle totesi kaivaessaan nuuskapurkin taskustaan.

Tarina jatkuu osassa 2: Aterioinnin Lomassa

Kaikki tässä tarinassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia. Yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa.

Alkusyksy 1766: Tattisolan Taistelu
20.04.1918: Koti, Uskonto ja Isänmaa
10.02.2005: Alkuluvut Osa1, alkaa
27.02.2006: Alkuluvut Osa1, loppuu
09.09.2006: John Laserin Polttarit
2008-2009 Vuodenvaihde: Sankarien Alkuluvut Osa2
2011 Kesä: Sankarien Alkuluvut osa3
08.10.2011: Eräs Tavallinen Baari Ilta
19.01.2013: Uneton Hämeenlinnassa
15.-17.03.2013: Sankarien Alkuluvut Osa4&5
10.07.2014: John Laserin Elämän Paskin Päivä
10.07.2015: Joskus Kotiin Pääsy on Hankalaa
29.06-02.07.2018: Sitä Kesäloma Reissua Ei Hevillä Unohdeta
08.08.2020: Jäniksen Päivä
24.-27.06.2021: Sankarien Juhannus
30.07.2021: Junamatka Jyväskylästä Kouvolaan
04.-07.09.2021: Sankarien Haaksirikko
08.06.2022: Simon Tarina

Juhannuspäivä oli kääntynyt jo yöhön. Neljä miestä, tai kolme miestä ja yksi nainen istuivat mökissä pöydän ääressä. Pöydälle oli asetettu korttipakka, kuvapuoli alaspäin. Vaikka ulkona olikin vielä hyvä säätila, sisällä mökissä tunnelma oli jännittynyt.

Apa piti kättään korttipakan päällä. ”Jos tää on pataässä, mää juon ton olueni yhdellä huikalla.” Hän sanoi ja käänsi sitten pakan päällimmäisen kortin. Se oli herttaseiska. Jani laittoi kätensä pakan päälle. ”Jos tää on pataässä, mä teen kymmenen punnerrusta.” Hän sanoi ja käänsi pataässän pöytään. ”Voi vittu.” Jani älähti muiden alkaessa riemuita. Jani meni lattialle ja otti punnerrusasennon. ”Ei sitten mitään tyttöpunnerruksia.” Ville vinkkasi pöydän toiselta puolelta. Jani alkoi suorittaa punnerruksiaan. Ensimmäiset neljä meni hyvin, mutta sitten tahti alkoi hiipua. ”Jaksaa jaksaa.” Julle kannusti puuskuttavaa Jania. Suurella vaivalla Jani sai kaikki kymmenen suoritettua. ”Vittu pitäis varmaan kuntoilla enemmän ja juoda olutta vähemmän.” Jani puuskutti maassa vatsallaan maaten. ”No tänäänhän on hyvä alottaa lopettaminen.” Ville sanoi pöydän äärestä samalla kun Apa nousi hakemaan jääkaapista lisää olutta. ”Ei kai Juhannuksena.” Jani ähisi noustessaan ylös. ”Lisää olutta vaan.” Hän jatkoi vilkaisten samalla Apaa. ”Sää et juo enää tällä reissulla” Apa vastasi sulkiessaan jääkaapin. ”Ja aivan varmasti juon!” Jani suuttui. ”Ei oo ko Karjalaa jäljellä.” Apa kertoi. ”No sitten en juo enää tällä reissulla.” Jani sanoi noustessaan ylös. ”Se taitaa sitten olla Janin nukkumaanmenoaika.” Hän jatkoi ja poistui mökistä. ”Ja ilmeisesti Juliuksen.” Apa totesi istuessaan pöytään ja viitatessaan sen toisella puolella istualtaan nukkuvaa Jullea. Ville haukotteli. ”Kai sitä itekkin kohta.” Hän sanoi.

Apa heitti tyhjän oluttölkkinsä pöydän päässä olevaan jätesäkkiin. Julle nukkui edelleen pöydän ääressä penkillä istuen. Ville oli hetkeä aikaisemmin mennyt sänkyyn ja Jani jo ennen häntä. Apa nousi ylös ja huomasi saunalla valot. Hän nappasi jääkaapista heidän viimeisen oluensa matkaevääksi ja lähti ulos. Yöttömässä yössä oli aavemaisen hiljaista. Apa hyräili itsekseen kävellessään saunalle, ikään kuin harhauttaakseen ajatuksiaan. Päästyään saunarakennuksen terassille hän jäi hetkeksi katsomaan tyyntä järveä. Juotuaan oluensa loppuun hän sammutti valot ja lähti takaisin mökkiä kohti. Puolessa välissä matkaa mökin ovi aukesi ja Julle tuli ulos, nojasi kaiteeseen ja oksensi. ”Ei muuta ko hyvät yöt.” Apa huikkasi hänelle ohi mennessään.

Jani heräsi huonoon oloon. Hän nousi ylös ja meni jääkaapille hakeakseen oluen, mutta jääkaapissa oli vain ruokaa. Mielessään kiroten hän meni ulos ja oksensi terassin kaiteen yli. Hänen huutonsa kaikui aamuisessa metsässä kun hän antoi ylen valtavia määriä nestettä. Lopetettuaan oksentamisen hän huomasi, kuinka hiiri oli jäänyt hänen oksennuksensa alle ja makasi siinä nyt liikkumatta. ”Sori.” Jani kähisi pyyhkiessään suupieliään käsiinsä. Hän kääntyi lähteäkseen pesemään kätensä, mutta pysähtyi huomatessaan Jullen nukkuvan terassin penkillä. Hetken näkyä tuijotettuaan hän lähti rantaan.

Ville käänsi kylkeään ja löi päänsä seinään. ”Ai vittu!” Hän huusi niin lujaa kuin pystyi ja pomppasi ylös. Hän piteli päätään istuen sänkynsä reunalla. ”Ai vittu.” Hän kähisi tuskaisena. Villen kädet tärisivät kuin haavan lehdet hänen noustessaan ylös. Julle näytti istuvan terassilla tupakalla, joten Ville meni myös ulos. ”Huomenta kulta.” Julle huikkasi hänelle. Jani saapui heidän luokseen huonovointisen näköisenä. ”En kai mä ole ainoa jolla on krapula?” Hän kysyi heikolla äänellä. ”Et.” Muut totesivat yhtä aikaa Villen istahtaessa Jullen viereen. ”Heitä rööki.” Ville sanoi ääni vapisten. Julle ojensi hänelle askinsa Janin mennessä sisälle. ”Sielä on enää yks.” Julle sanoi tuijottaen eteensä tyhjin katsein. Ville kaivoi tupakan huuleensa ja sytytti sen samalla kun Jani palasi. ”Vittu jätkät, meillä on vaan kaks olutta jäljellä.” Hän sanoi kantaen kahta Karjala -tölkkiä mukanaan. ”Meinaakko juoda ne?” Ville kysyi hajamielisen kuuloisena. ”Jaa kurjalaa? En todellakaan.” Jani tuhahti. ”No anna sitten Juliukselle tasottava.” Julle hihkaisi ottaessaan toisen tölkeistä. ”Uuteen nousuun.” Hän julisti avatessaan tölkin ja otti sitten huikan. ”Ei noilla kuuhun päästä.” Ville kertoi lakonisena.

Ville tuijotti sytyttämäänsä nuotiota tyhjällä katseella. Julle istui hänen vieressään täristen, Janin maatessa kiven juuressa sikiöasennossa. Julle kaivoi nuuskapurkin taskustaan. ”Onks meillä edes mitään ruokaa jäljellä?” Hän kysyi. ”Leipää.” Ville vastasi edelleen liekkejä tuijottaen. ”Miks meillä sitten on notski?” Julle kysyi ihmetellen. Ville tuijotti liekkejä hiljaa. ”En mä tiä.” Hän lopulta vastasi. Mökin ovi aukesi ja Apa tuli ulos, nenäänsä pidellen. ”Vittu heräsin nenäverenvuotoon.” Hän huusi muille kävellessään heidän luokseen. ”Onks teillä paperia sielä?” Hän jatkoi. ”Ei oo.” Julle vastasi ja Apa käänsi suuntaansa saunalle. Nuotiolle laskeutui hiljaisuus, kunnes Apa saapui paikalle käsipaperipaketti mukanaan, yhtä paperia nenällään pidellen. ”Tehän näytätte ilosilta.” Hän sanoi katsoen maassa tärisevää Jania. ”Eikö sulla muka oo yhtään krapula?” Julle kysyi hiukan vihaisena. ”Ehkä, anna mun ensin herätä tähän päivään niin katotaan miltä tuntuu.” Apa vastasi istuessaan alas.

Apa istui nuotion ääressä jalat levällään, kädet roikkuen lähes maassa asti niiden välissä, pää painuksissa ja ryhti kumarassa, syvästi huokaillen. ”Nytkö se iski?” Ville kysyi häneltä. Apa nyökkäsi hitaasti. ”Hyvä.” Julle tokaisi sytyttäessään tupakkansa. ”Se vasta oliskin epäreilua jos yhellä ei olis krapulaa.” Hän jatkoi. Jani tärisi edelleen sikiöasennossa maassa. Hetken nuotiolla oli hiljaista. ”Tuntuu ihan kun joku räjäyttelis kallioo mun pään sisällä.” Ville rikkoi hiljaisuuden. ”Onks teillä sama?” Hän kysyi. ”Ihan kun joku kiristäis sitä ruuvipenkin välissä.” Julle vastasi. ”Ihan ko joku hakkais viiden tuuman naulaa tohon silmän ja nenän väliin.” Apa huokaisi. ”Voisko joku ampua mut?” Jani kimitti etäältä. Julle heitti puoliksi poltetun tupakan nuotioon. ”Vittu ei edes rööki maistu.” Hän totesi. ”No sit on paha krapula.” Ville sanoi lisätessään puita liekkeihin. ”Millos tää meiän varaus loppu?” Julle uteli. ”Kaheltatoista.” Apa vastasi ja alkoi kakoa. ”Eli kahen tunnin päästä.” Ville totesi ja samalla Apa kakoi sappinestettä maahan. ”Vittu Apa.” Kuului Janin ääni kun hän nousi käsiensä varaan ja oksensi. Apa haukkoi hetken henkeään ja sylki sitten lisää sappinestettä maahan. ”Ei vittu.” Julle totesi noustessaan nopeasti ylös ja oksentaessaan juuri kun kääntyi poispäin nuotiosta. Hän harppoi vähän matkaa sivummalle ottamaan puusta tukea ja jatkamaan suoritustaan. ”Kai tää on sitä solidaarisuutta.” Ville totesi ja oksensi olkansa yli.

Jani havahtui hereille. Hän ei saanut toista silmäänsä auki ja toinen näki vain maata. Kohottaessaan päätään hän huomasi nuotiopaikan olevan tyhjillään, hiipuvan nuotion savutessa. Otettuaan muutaman syvän hengenvedon hän nousi käsiensä varaan. ”Ai sää heräsit.” Kuului Apan ääni hänen takaansa samalla kun jätesäkki täynnä tyhjiä oluttölkkejä laskeutui maahan Janin viereen. Apa kakoi taas hetken kun Jani nousi istumaan. ”Ehitääks me pois täältä määräajassa?” Jani kysyi haukotellen. ”Ei siitä mitään sanktioo tuu jos vähän menee yli.” Apa sai kähistyä ennen kuin sylki sappinestettä. ”Ei tänne ketään tuu ennen ens viikonloppua.” Hän jatkoi saatuaan taas suunsa vapaaksi. ”Mitä kello si o?” Jani kysyi hädissään. Apa sylkäisi ison räkätollon ja kaivoi sitten etusormellaan hampaitaan. ”Kohta yks.” Hän sanoi istuessaan maahan. Apa nojautui kiveä vasten jonka juuressa Jani oli nukkunut. ”Ai että elämä on ihanaa.” Hän sanoi ennen kuin huokaisi syvään. Jani taisteli itsensä seisomaan. ”Missä jätkät on?” Hän kysyi päästyään ylös. ”Saunalla nukkuvat lusikassa.” Apa vastasi silmät suljettuina. ”Ollaanks me muuten valmiita lähtöön?” Jani jatkoi uteluaan. ”Mää keräsin vasta tyhjät tuolta mökistä.” Apa vastasi. Hetken aikaa paikalla oli hiljaista, kunnes Apa alkoi kuorsata.

Jani vei Apan keräämän tyhjien tölkkien kassin rantaan. Hän hengähti hetken pidellen edelleen särkevää päätänsä ja meni sitten saunalle. Julle ja Ville nukkuivat alemmalla sängyllä lusikassa niin, että Ville oli edessä, Jullen halatessa häntä takaa. Jani katseli heitä hetken ennen kuin poistui terassille oksentamaan. Saatuaan ylenannin loppumaan hän meni löylytilaan tarkistamaan sen siisteyden. Pientä puusälettä lattialla lukuun ottamatta ja tyhjien tölkkien riviä ikkunalaudalla sauna näytti kokonaisuudessaan olevan kunnossa. Jani otti rikkakihvelin eteistilasta, lakaisi roskat ja heitti ne terassilta maahan, aiemman oksennuksensa päälle. Sitten hän lähti mökille noutamaan uutta jätesäkkiä, johon voisi kerätä tyhjät tölkit, mutta pysähtyi puoleen väliin matkaa. Hetken Jani katseli mietteliäänä ympärilleen. Apa nukkui kiven vieressä ja muut saunalla, hän oli siis teoriassa yksin ja ilman häiriötekijöitä. Jani teki päätöksen toteuttaa yksi hänen ikiaikaisista haaveistaan ja suuntasi laiturille masturboimaan.

Ville heräsi tuntiessaan jonkin painavan häntä selkään ikävästi. Hän siirsi Jullen käden pois päältään ja koetti kädellä kohtaa, jossa paine tuntui. Hetken Ville tunnusteli jotain isoa ja kovaa joka oli kiinni Jullen kehossa, kunnes tunnisti sen polveksi. Hengitettyään hetken syvään hän nousi ylös ja horjahti samantien lattialle kasvot edellä huimauksen seurauksena. Julle säpsähti hereille tömähdyksestä. ”Mitä tapahtu?” Hän kysyi katsellessaan ympärilleen puoliksi unessa. ”Tasapaino petti.” Ville totesi maasta ennen kuin nousi istumaan sängyn reunaa vasten. ”Ei toi nukkuminen auttanu yhtään tähän oloon.” Hän huohotti Jullen noustessa sängystä. ”Kyllä mulla autto.” Hän sanoi poistuessaan eteisestä. Ville jäi lattialle istumaan. Hetken kuluttua Julle palasi nauruaan pidätellen sisälle. ”Mikäs on noin hauskaa?” Ville kysyi hieman ärtyneenä. ”Jani vetää käteen laiturilla ja laulaa että tää vie sut tähtitarhoihin.” Julle sai sanotuksi nauramisen lomasta. ”No jokaisella on oma tyylinsä helpottaa oloaan.” Ville sanoi alkaessaan nauraa.

Jani makasi laiturilla raukeana, raskaasti huohottaen suorituksensa jälkeen. Hengityksensä tasaannuttua hän nousi ylös ja lähti kävelemään. Saunalta kuuluvat voimakkaat aplodit ja kannustushuudot pelästyttivät hänet, kun hän pääsi takaisin saarelle. ”Hyvä Jani!” Ville kannusti. ”Se oli show!” Julle julisti samalla kun molemmat taputtivat. Jani hymyili ja kumarsi heille. ”Mikä sun only fans sivuston nimi on?” Ville huikkasi Janin jatkaessa matkaansa. ”Ei kukaan maksais siitä että näkee ruman äijän runkkaamassa.” Jani sanoi noustessaan rappuset saunan terassille. ”Äläs sano, maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä.” Ville ilmoitti iskien samalla silmää. Jätkät lopettivat taputtamisen. ”Mikäs meiän siivoustilanne on?” Julle kysyi vaihtaakseen aihetta. ”Se on vielä kesken.” Jani vastasi.

Apa avasi silmänsä ja haukotteli makeasti. Hetken hän istui paikallaan analysoiden tilannetta. Hänen vasenta polveaan jomotti hiukan, mutta se oli normaalia. Päänsärky oli vielä olemassa, mutta ei enää niin voimakkaana. Vatsassaan hän tunsi huonon olon, mutta oksennustarvetta ei tuntunut olevan ja lisäksi rintaa puristi hiukan, mutta sekin oli normaalia. Apa nousi ylös ja venytteli. Hän ei nähnyt muita katseltuaan ympärilleen ja otti sitten taskustaan uuden jätesäkin kerätäkseen grillipaikan tyhjät tölkit. Oman paikkansa viereiset tölkit hän heitti suoraan säkkiin, samoin kuin Janin ja Villen paikkojen lähellä olleet, mutta Jullen paikan ympäristössä olevista hän kaatoi jokaisesta vaihtelevia määriä olutta maahan. Kerättyään kaikki tölkit Apa istahti tutulle paikalle sammuneen nuotion ääreen. Häneltä tuli muutama kakomisrefleksi, mutta ei sappinestettä tällä kertaa. Se tarkoitti että vielä ei ollut aika syödä.

Ville lakaisi mökin lattiaa samalla kun Julle petasi sänkyjä. Jani tyhjensi jääkaappiin jääneitä ruokia muovipusseihin. ”Mitäs se kello jo on?” Julle kysyi. Ville vilkaisi seinällä olevaa kelloa. ”Lähestyy puol kolmea.” Hän ilmoitti ja jatkoi sitten lakaisua. Jani sai viimeiset tavarat pussiin ja sulki lattialla olevan jääkaapin oven ja lysähti lattialle. ”Ei oo enää hei kivaa.” Hän huokaisi. ”Yleensä onanointi helpottaa mun päänsärkyyn.” Hän jatkoi kyynelten alkaessa valua. ”Jos sillä sun eilisellä kiveltä hyppäämisellä on vaikutusta asiaan?” Ville totesi kaataessaan kihvelissä olevat roskat jätesäkkiin. ”Niin, sullahan voi olla krapulan lisäks aivotärähdys.” Julle osallistui keskusteluun. ”Mä ainakin käyn näitä palovammojani näyttään lääkärille huomenna.” Hän jatkoi tullessaan keittiöön. ”Mullakin vähän tuntuu hengittäminen raskaalta sen toissaöisen jälkeen.” Ville paljasti Jullen nostaessa ruokakassin maasta. ”Pitää varmaan itekkin käydä tarkastuksessa.” Hän jatkoi lakaistessaan viimeisiä roskia lattialta samalla kun Julle vei ruuat terassille. ”Se kuulostaa kyllä ihan mahdolliselta.” Jani sanoi nyyhkien lattialta. ”Täytyy varmaan tulla ite mukaan.” Hän jatkoi noustessaan istumaan. Julle saapui sisälle, Apa perässään. ”Onks joku käyny jo kattoon kokkopaikan?” Hän kysyi. ”Ei olla vielä.” Ville vastasi istahtaessaan penkille ja nojautuessaan pöytää vasten. ”Mää si käyn hoitaan sen.” Apa sanoi ja lähti jätesäkkeineen ulos.

Apa kahlasi kokkopaikkana toimineelle kalliolle. Jo matkalla hän oli löytänyt tyhjiä tölkkejä rantavedestä ja nostanut ne säkkiinsä. Apa kiersi kohdan jossa kokko oli ollut ja keräsi samalla kaikki löytämänsä tölkit. Sitten hän siirteli muutamat palamattomat puut tuhkakeon keskelle. Vielä kerran Apa tarkasti ettei kalliolle jäänyt mitään ennen kuin lähti takaisin. Päästyään veteen hän pysähtyi. Muutaman syvän henkäyksen jälkeen tuli kakomisrefleksejä ja sen jälkeen sappinestettä. Muutaman oksennuksen jälkeen kakominen jatkui taas hetken. Oksentamisen mukana tullut huuto oli kaikunut järvellä ja pelästyttänyt läheisten puiden linnut. Oksentamisesta johtuvat kyyneleet valuivat Apan poskilla kun hän hetken odotti, olisiko tilanne jo ohi. Todettuaan suorituksen tehdyksi hän lähti jatkamaan matkaansa, mutta horjahti ensimmäisellä askeleella ja kaatui veteen. ”Perkele.” Kaikui järven rannoilla hetken samalla kun Apa nousi ylös.

Jani laskeutui hyvin hitaasti mökin portaita alas, kaiteesta tukea ottaen. Julle ja Ville lastasivat rannassa tavaroita soutuveneeseen. Jani näki kuinka Apa jätti heille jätesäkin ja lähti sitten kävelemään mökkiä kohti. Jani pysähtyi seuraavalle askelmalle ja oksensi kaiteen yli. ”Otiksä virrat pois?” Kuului Apan ääni hänen viereltään. ”En.” Jani sai kähistyä oksennusten välistä. Apa irrotti Janin kaulassa roikkuvasta nauhasta avainnipun ja meni sisälle, Janin jäädessä oksentamaan. Apa meni makuuhuoneen perällä olevalle sähkökaapille, märkien jalanjälkien ja pienen vesivanan valuessa hänen kastuneista vaatteistaan. Avattuaan vanhan kaapin hän käänsi pääkytkimen off asentoon ja samassa sai sähköiskun. Apa irrotti kätensä heti. ”Ai saatana!” Hän huusi pudistellessaan märkää, sähköiskun saamaa kättään. Vasemman kätensä edelleen täristessä sähköiskusta alkoi myös hänen sydäntään puristaa voimakkaasti. ”Voi vitun vittu.” Apa mutisi tajutessaan että tämä ei ollut normaalia puristamista. Laskeutuessaan polvilleen hän näki vilaukselta ikkunasta kuinka Julle ja Ville olivat jo lähteneet viemään tavaroita mantereelle. Hän asettui käsiensä varaan ikään kuin tehdäkseen etunojapunnerruksen, irrotti kätensä lattiasta ja pudottautui sitä vasten. Sydämen puristus ei rauhoittunut, joten hän toisti liikkeen. Tällä kertaa sydän tuntui rauhoittuvan, mutta Apan päänsärky yltyi. Kolmannella kerralla tilanne rauhoittui ja Apa jäi makaamaan lattialle, raskaasti huohottaen. Muutaman minuutin kuluttua Jani ryntäsi ovesta ja liukastui Apan jättämiin vesijälkiin. ”Mikä tilanne, kuulin huutoa ja tulin niin pian ku pääsin.” Hän huohotti. ”Koin Pyhän Hengen kosketuksen.” Apa huohotti.

Ville käänsi venettä. ”Ny on hyvä.” Julle totesi veneen perältä ja Ville aloitti jälleen molemmilla airoilla soutamisen. Julle kaivoi tupakka-askin taskustaan. ”Jokohan maistuisi.” Hän totesi laittaessaan tupakan huulilleen. ”Kai se jo tässä vaiheessa.” Ville totesi samalla kun Julle sytytti tupakan. Ensimmäiset savut ulos puhallettuaan hän heitti sen veteen. ”Ei maistu.” Julle huokaisi. ”Vedä tolla vähän.” Hän sanoi osoittaen hänestä katsoen oikealla olevaa airoa ja Ville totteli. ”Ollaan kohta rannassa.” Julle jatkoi samalla kun Ville aloitti jälleen molemmilla airoilla soutamisen. Järvelle laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain airojen veteen osumisen ääni. ”Vähän taas tällä.” Julle lopulta sanoi osoittaen jälleen samaa airoa. ”Kohta osutaan rantaan.” Hän jatkoi. Ville vilkaisi taakseen ja lopetti sen jälkeen soutamisen. Vene pysähtyi rantaveteen ja Julle rantautui vetämään venettä maihin. Hiljaisuuden vallitessa Ville ojensi Jullelle tavaroita joka laski ne maahan. Kun tavarat oli purettu, Julle työnsi veneen jälleen vesille ja Ville lähti hakemaan muita.

Jani heitti neulasia ja muuta luontoainesta oksennuksensa päälle. Apa tuli ulos mökistä ja laittoi oven lukkoon. ”Ny on lattia kuiva.” Hän totesi heilauttaessaan pyyhkeen olalleen. Hän käveli rappuset alas ja läimäytti Jania pakaroille pyyhkeellä. ”Mites rapula?” Hän kysyi Janin hieroessa osumakohtaa. ”Sattuu päähän ihan vitusti, mutta mietittiin jätkien kanssa että voi olla aivotärähdyskin.” Jani selitti. ”Ooksää muka pääs lyöny jossain kohtaa.” Apa ihmetteli. ”No en mutta se on voinu tärähtää siinä kun tipuin tossa kiveltä eilen.” Jani kertoi osoittaen kyseistä kiveä. ”Ai niin se show.” Apa sanoi katsoessaan kiveä. ”Mikäs sun olo?” Jani kysyi. ”Parani kummasti tossa äsken, päänsärkyä lukuun ottamatta, mutta niihin mää oon tottunut.” Apa vastasi iloisena lähtiessään kohti rantaa. ”Näyttäs olevan Ville tulossa jo takasin.” Hän huikkasi Janille joka lähti perään.

Apa oli arvottu soutajan paikalle paluumatkaa varten. Jokaisella airojen vedolla häneltä tuli kakomisrefleksi, mutta ei oksennusta. He olivat jo puolivälissä matkaa kun Ville ei enää kestänyt. ”Nyt vittu loppuu toi perseily!” Hän huusi. ”On tässä muillakin huono olo, tartte esittää tollei vaan koska jouduit soutaan!” Hän jatkoi. ”Sori.” Apa sanoi kakomisten välissä ja lopetti soutamisen. ”On tahaton reaktio jonka tää liike aiheuttaa.” Hän sanoi saatuaan kakomisten loppumaan. ”No vaihetaan sitten saatana paikkoja.” Ville ärähti ja nousi kyyryyn, ottaen veneen laidoista tukea. ”Älkää jätkät oikeesti.” Jani kimitti veneen keulaan käpertyneenä samalla kun Apa liukui veneen pohjalle. Ville astui jalat haarallaan Apan yli, tämän ryömiessä perälle. Veneen keula nousi puoli metriä ilmaan painopisteen vaihtuessa. Ville istui soutajan penkille Apan asettuessa taakse. Matka jatkui, samoin kun Apan kakominen.

Jani heitti veneen keulassa roikkuvan köyden maissa odottavaa Jullea kohti, joka ei edes yrittänyt ottaa sitä kiinni. ”Mitä vittua Jani?” Hän kysyi käsiään levitellen, samalla kun vene pysähtyi rantaveteen. ”Aattelin että hinaisit meiät.” Jani vastasi samalla kun Julle tarttui veneeseen ja veti sen rantaan. ”Miks mä teiät narusta vetäisin?” Julle hämmästeli Villen noustessa veneestä. ”Sä oot Jani aika usein tosi tyhmä insinööriks.” Hän sanoi kävellessään kuivalle maalle. Jani nousi veneestä ja melkein kaatui rantaveteen. ”Vittu sä oot Ville perseestä.” Hän kähisi samalla ja painoi sitten ohimoaan irvistäen. ”Vittu että heittää päässä.” Hän jatkoi samalla kun Apa nousi veneestä. ”Kaikkihan me ollaan sieltä.” Hän valisti muita kahlatessaan rantaan. ”Tai ainakin hyvin läheltä.” Jatkui Apan valistus samalla kun Julle ja Ville vetivät veneen maihin. ”Eiks tää viikonloppu vois jo loppua?” Jani tiuskaisi kävellessään tavaroiden luokse. ”Miten ois jos lähettäs loppukesästä jonnekin risteilylle?” Ville ehdotti. ”Ei siis minnekään isolle laivalle vaan vuokrataan joku pieni paatti kapteeneineen jossa voidaan olla ihan nelistään.” Hän kertoi ideastaan muille. ”Kuulostaa hyvältä.” Julle vastasi. ”Kaikki käy, kunhan ei lyödä.” Jani vastasi muiden kävellessä hänen luokseen. ”Sua lyödään kumminkin, mutta mennään vaan, koha ei samana viikonloppuna ko ne Kiian häät.” Apa ilmoitti. ”No oisko viikko niitten jälkeen?” Julle ehdotti. ”Mä tiedän yhen paikan mistä saadaan sellanen, mä varaan sieltä sen viikonlopun.” Ville ilmoitti samalla kun he ottivat tavaransa kantoon ja lähtivät autolle.

Kaikki tarinassa esiintyvät tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia. Kaikki yhteydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.